VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Samankaltaiset tiedostot
Hallitus VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2012 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

LAPIN LIITTO Hallitus

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

LAPIN LIITTO Hallitus

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

3 Käyttöhäiriöiden, joiden on todettu vaikuttaneen vedenkäyttäjien veden laatuun tai saatavuuteen, lukumääräisenä tavoitteena on nolla.

Hallitus LIITE 1a TILINPÄÄTÖKSEEN 2013 LIITTYVIÄ LASKELMIA

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Hallitus LIITE 2 TILINPÄÄTÖKSEEN 2017 LIITTYVIÄ LASKELMIA

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä /JP

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje

Hallitus LIITE 4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä /JP

YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Talousarvio Koonti vastuualueittain

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS koulutusjohtaja Jari Kettunen, ,

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma

OHJE VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN SEKÄ VUODEN 2018 TALOUSARVION JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN


TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2

Investointien rahoitus v

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

PERUSSOPIMUS. Kuntayhtymän nimi on Rovaniemen koulutuskuntayhtymä ja sen kotipaikka on Rovaniemen

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta

Valtuusto 2/ liite 4

Hall 8/ Liite nro 3

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 2 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Tuloslaskelma 1-12 / 2016 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Y h t y m ä v a l t u u s t o

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Pedagogiset huiput Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman 2018 laadintaohje

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Hallitus LIITE 2 Valtuusto LIITE 2 PERUSSOPIMUS

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

SONKAJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

TALOUSARVIO Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Investoinnit (-1,1 M ) Rahoitus, netto Yli-/alijäämä

Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu. Hallitus

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Transkriptio:

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN RAKENNE... 5 3. TALOUSARVION LAADINTAPERUSTEET... 5 3.1 Varsinainen opetustoiminta... 5 3.1.1. Palkat... 5 3.1.2. Sosiaalivakuutusmaksut... 6 3.1.3. Kalusto- ja irtaimistohankinnat... 6 3.1.4. Henkilöstön koulutus ja kehittäminen... 6 3.1.5. Kiinteistöjen korjaus ja kunnossapito... 6 3.1.6. Vuoden 2017 opiskelijamäärät ja säästötarve... 7 3.1.7. Maksullinen palvelutoiminta... 7 4. INVESTOINNIT... 8 5. YHTEISET KUSTANNUKSET, SISÄISET YLLÄPITO- JA PÄÄOMAVUOKRAT SEKÄ POISTOT. 8 6. LAADINTA-AIKATAULU... 9 7. MUUTA... 10

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018 2019 TALOUSSUUNNITEL- MAN LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuritoimessa on merkittävin muutos vuonna 2017 ammatillisen koulutuksen reformi, jolla kohdennetaan 190 milj. euron määrärahan säästö ammatilliseen koulutukseen vuodesta 2017 lukien. Säästö toteutetaan määräämällä ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksen perusteena oleva opiskelijamäärä järjestämislupien mukaista enimmäismäärää alhaisemmalle tasolle. Julkisuudessa Opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt, että maksettava rahoitus olisi enintään noin 90 % järjestämisluvan enimmäisopiskelijamäärän mukaisesta rahoituksesta verrattuna vuoden 2016 rahoitustasoon. Rovaniemen koulutuskuntayhtymässä valtionosuusrahoituksen toimintatuottojen on arvioitu laskevan tämän muutoksen johdosta vuodesta 2016 vuoteen 2017 noin 3,25 3,9 milj. euroa. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö voi tämän lisäksi tehdä muutoksia järjestämislupiin vuosien 2016 ja 2017 osalta, aiheuttaen toteutuessaan mahdollisesti noin 0,9 milj. euron lisäsäästötavoitteen. Rovaniemen koulutuskuntayhtymässä pyritään vastaamaan toiminnan ja talouden sopeuttamistarpeeseen mm. tilaratkaisuilla, tiukalla taloudenpidolla ja harkitulla henkilöstöpolitiikalla. Reformin säästötavoitteen toteuttamiseksi, ammatillisen peruskoulutuksen lain mahdollisen lisävaikutuksen toteutuessa, henkilöstömenojen supistamistarpeeksi vuodesta 2016 vuoteen 2017 arvioidaan korkeintaan n. 3,6 milj. euroa. Lisäksi mahdollinen toiminnan tehostaminen ja/ tai opiskelijamäärien väheneminen voi edellyttää toiminnan uudelleenjärjestelyä. Henkilöstön vähennystarve on arviolta enintään 75 henkilötyövuotta vuodesta 2016 vuoteen 2017. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän suunnitelmana on laatia talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille 2018 2019, jotka toteuttavat toimintatuottojen vähenemisestä aiheutuvan kustannusleikkaustarpeen. Suunnitelmana on myös mitoittaa Rovaniemen koulutuskuntayhtymän toiminta ja koulutustehtävä vuonna 2017 siten, että mitoitus ja mahdolliset rakenteelliset ratkaisut toteuttavat reformin säästötavoitteet. Suunnitelma voi toteutuessaan tarkoittaa toimintojen uudelleenjärjestelyä, muutoksia joihinkin työ- ja virkatehtäviin ja työ- tai virkasuhteen ehtoihin, siirtoja tehtävistä toisiin, joidenkin tehtävien päättymistä ja mahdollisia irtisanomisia, osa-aikaistamisia tai lomauttamisia tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Suunnitelmasta johtuvista mahdollisista henkilöstövaikutuksista johtuen Rovaniemen koulutuskuntayhtymässä on käyty yhteistoimintaneuvotteluja 16.3.2016-28.4.2016. Työnantaja on arvioinut mahdollista henkilöstövaikutusta toiminnallisista lähtökohdista siten, että vaihtoehdoilla voidaan toteuttaa reformin säästötavoite. Toiminnan uudelleen järjestelyt ja niihin liittyvät työtehtävien yhdistämiset sekä henkilöstön tehtäväkuvien muutokset aikataulutetaan yt-neuvottelujen jälkeen siten, että osa järjestelyistä ja muutoksista tehdään touko-kesäkuussa 2016, osa lukuvuoden 2016

2017 alusta eli 1.8.2016 lukien, osa uuden talousarviovuoden alusta eli 1.1.2017 lukien sekä osa viimeistään 1.8.2017 lukien Jokiväylän kampuksen järjestelyiden jälkeen. Kuntayhtymän vuoden 2017 talousarviovalmistelussa tulee ottaa huomioon edellä selostetun neuvottelun jälkeen tehtävät päätökset. Kuntayhtymän vuoden 2017 talousarvioesitys laaditaan vahvistetun talousarvioasetelman ja perussopimuksessa edellytetyn aikataulun mukaisesti. Talousarvion käyttötalousosassa esitetään tulosalueen kaikki toimintatulot ja toimintamenot sisältäen myös sisäiset tulot ja menot ja suunnitelmapoistot ja yhteiset kustannukset. Menot katetaan yksikköhinnoilla sekä maksullisen palvelutoiminnan ja muun toiminnan tuloilla. Kemijärven kaupunki osallistuu luovutussopimuksessa sovitun mukaisesti Kemijärven toimipisteen kustannuksiin. Muut jäsenkunnat eivät osallistu Rovaniemen koulutuskuntayhtymän kustannuksiin. Kuntalaki sisältää määräyksiä kuntayhtymien talouden ohjaussäännöksistä. Säännösten mukaan kuntayhtymälle on hyväksyttävä talousarvio ja kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on talousarviosuunnitelman ensimmäinen vuosi. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen 15 :n mukaan kuntayhtymän tulee varata jäsenkunnille tilaisuus esitysten tekemiseen kuntayhtymän toiminnan sopeuttamiseksi jäsenkuntien toiminnallisiin tavoitteisiin ja taloudellisiin mahdollisuuksiin sekä kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Merkittävistä kuntayhtymän toimintaan ja talouteen liittyvistä muutoksista ja hankkeista on pyydettävä jäsenkuntien lausunnot. Talousarvio ja -suunnitelmaehdotus on toimitettava jäsenkunnille viimeistään lokakuun 31. päivään mennessä ja hyväksytty talousarvio ja -suunnitelma viimeistään joulukuun 31. päivään mennessä. Talousarvion rakenteista on säädetty, että talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosat sekä investointi- ja rahoitusosat. Samaa rakennetta noudatetaan taloussuunnitelmassa ja tilinpäätöksessä. Rakenteen avulla kuntayhtymän talous esitetään sekä tuloslaskennan että rahoituksen näkökulmasta. Talousarvio laaditaan kuntalain, kirjanpitolain ja KILA:n (KTM:n kirjanpitolautakunta) kuntajaoston ohjeiden mukaisesti. Suunnitelman mukaiset poistot käsitellään tulosaluekohtaisissa talousarvioissa ja esitetään kuntayhtymän tuloslaskelmassa. Talousarvion ja taloussuunnittelun valmistelussa otetaan huomioon strategia 2025. Tavoitteet ja toimenpiteet vuodelle 2017 määritellään osana toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Kuntayhtymän investoinnit rahoitetaan perussopimuksen 18 :n mukaan valtionosuutena tai lainana jäsenkunnilta tai rahoituslaitoksilta. Kuntayhtymässä eriytetään investointien rahoitukseen 308 / opiskelija ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2017. Investointien poistot ovat koulutusalakohtaisesti yksikköhinnan rahoituspohjassa mukana. Ammatillisessa peruskoulutuksessa toiminnan tuloksellisuus on rahoituksen lisäperusta. Ammatillisen koulutuksen opiskelijapaikkamäärä vuodelle 2017 järjestämisluvan on mukainen 3010.

2. TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN RAKENNE Käyttötalousosan muodostavat seuraavat tulosalueet: Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto (huomioiden MTI:n vaikutukset budjetoinnissa) Lapin urheiluopisto Yhteiset palvelut Hallintopalvelut o Yleishallinto o Henkilöstöpalvelut o Talouspalvelut o Tietohallinto o Aluevaikuttavuuspalvelut o Ammattikoulutuspalvelut Kiinteistöpalvelu Talousarvion toiminnalliset tavoitteet osassa esitetään talousarviovuoden 2017 laadulliset ja määrälliset tavoitteet ja painopistealueet perustuen kuntayhtymän strategiaan 2025. Erikseen esitetään sitovat valtuustotasoiset toiminnalliset tavoitteet ja suunnittelukauden 2018 2019 toimintaa ja kehitystä kuvaavat luvut. Toiminnallisten sitovien tavoitteiden sisältöön ja toteuttamiskelpoisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Sitovat toiminnalliset tavoitteet ja mittarit tulee olla selkeitä ja sellaisia, joiden toteutuminen voidaan vastaavasti selkeästi raportoida samalla rakenteella tilinpäätöksen yhteydessä olevassa toimintakertomuksessa. Ammatillisen koulutuksen sitovat toiminnalliset mittarit esitetään erikseen taulukkomuodossa. Tulosalueet tarkistavat ja ajantasaistavat toiminnalliset valtuustotasoiset mittarit. Talousarvion laadinta edellyttää tarkkuutta huomioiden yksikköhintaisen koulutuksen lisäksi aikuiskoulutus, maksullinen palvelutoiminta, hanke- ja sisäinen toiminta. Sisäinen toiminta budjetoidaan tilitasolla yksiköiden sisällä samansuuruisina toisella menoina ja vastaavasti toisella tuloina käyttäen sisäisiä tilejä, jotta koko kuntayhtymän tuloslaskelmaosa täsmää. Talousosassa esitetään käyttötalousosan talouden toimintatulot, toimintamenot, sitova toimintakate, tilikauden tulos ja eriytettynä maksullinen palvelutoiminta. Talousarvioesitykset laaditaan vuoden 2017 talousarvioasetelman mukaisesti. Mahdolliset johtamisjärjestelmään tulevat tulosalueita ja työyksikköjä sekä muut talousarvioasetelmaa koskevat rakenteelliset muutokset huomioidaan lopulliseen talousarvioesitykseen. Talousarvion käyttötalousosa laaditaan tilitasolla budjetointisovellusta käyttäen. 3. TALOUSARVION LAADINTAPERUSTEET 3.1 Varsinainen opetustoiminta 3.1.1. Palkat Vakinaisten viranhaltijoiden ja työsuhteisten palkkakustannukset vuodelle 2017 arvioidaan Pegasos -henkilöstöhallinnon ohjelmiston AGS-raporttien avulla vuosipalkoiksi muutettuna käyttäen korotusprosenttia sekä huomioiden lomarahavaikutukset. Erillis-

korvausten, ylituntipalkkioiden ja tuntiopettajien palkkoihin tulosalueiden tulee arvioida myös määrärahat. Tulosalueiden henkilöstökustannusten budjetti tulee laatia henkilöittäin tarkasti sitovana sisäistä seurantaa varten. Talousarvion henkilöstökulubudjetoinnissa palkkojen korotuksiin varataan 2016 palkkatasoon 0,3 prosentin varaus työkokemuslisiin. 3.1.2. Sosiaalivakuutusmaksut Työantajan sosiaalivakuutusmaksuihin varataan vuodelle 2017 23,62 % (palkkaperusteiset) % Sosiaaliturvamaksu 2,12 Tapaturmavakuutusmaksu 0,50 Työttömyysvakuutusmaksu 3,90 KuEL-maksu 17,10 Mikäli edellä mainittuihin lukuihin tulee muutoksia, niistä tiedotetaan erikseen. V. 2017 varhaiseläkemenoperusteinen maksu (ns. varhe-maksu) on euromääräinen ja se kohdennetaan yleishallintoon. Maksu voidaan arvioida kertomalla vuoden 2016 ennakkomaksu luvulla 1,02. Eläkemenoperusteinen maksu kohdennetaan euromääräisenä tulosalueille. Maksu voidaan budjetoida arviointikertoimella 0,97. 3.1.3. Kalusto- ja irtaimistohankinnat Käyttötalousosassa esitetään ei aktivoitavan alle 10 000 euron (alv 0 %) kaluston ja irtaimistonhankintaan tarvittavat määrärahat. Arvon ylittävät hankinnat kuuluvat investointiosaan. 3.1.4. Henkilöstön koulutus ja kehittäminen Kirjanpidossa kustannukset kirjataan tunnisteella. Populus -matkahallintaohjelmiston, kautta seurataan henkilöstön koulutuspäivät, johon tehdään matkasuunnitelmat sisäiseen- ja ulkoiseen koulutukseen HR työpöydän kautta. Tiedot tarvitaan henkilöstötilinpäätökseen sekä OKM:n tuloksellisuusrahoitukseen. 3.1.5. Kiinteistöjen korjaus ja kunnossapito Talousarvio- ja -suunnitelmaesityksessä tulosalueet esittävät kiinteistöjen korjaus- ja kunnossapitotarpeet koko suunnittelukaudelle. Kiinteistöpalvelu laatii kuntayhtymätasoisen kiinteistöjen korjaussuunnitelman suunnittelukaudelle 2018 2019. Korjaussuunnitelman kokonaiskustannukset valtuusto vahvistaa talousarvion investointiosan käsittelyn yhteydessä.

3.1.6. Vuoden 2017 opiskelijamäärät ja säästötarve Opiskelijamäärät tulosalueittain ovat 2016 seuraavat: Opiskelijamäärä/ 2016 tulosalue LAO 2370 LAMO 480 UOPI 160 Yhteensä 3010 Koulutuskuntayhtymän hallitus käsittelee elo-syyskuussa koulutustehtävän sisältöä ja laajuutta osana ammatillisen koulutuksen reformin säästötavoitteita, jonka jälkeen tavoitteelliset vuosiopiskelijamäärät tarkentuvat koulutusaloittain ja tutkinnoittain. Koulutuskuntayhtymässä on käyty YT-neuvotteluja kevään 2016 aikana talouden sopeuttamisesta vuodelle 2017. Toimintatuottojen vähenemisestä aiheutuva kustannusleikkaustarve vuodesta 2016 vuoteen 2017 on enintään n. 4,8 milj. euroa. Muiden kuin henkilöstökustannusten säästötarpeeksi 2017 arvioidaan noin 1,2 milj. euroa, josta kiinteistökulujen osuudeksi arvioidaan 1 milj. euroa, aine- ja tarvikeostojen osuudeksi 01, milj. euroa ja palvelujen oston osuudeksi 0,1 milj. euroa. Henkilöstömenojen supistamistarve vuodesta 2016 vuoteen 2017 on n. 3,6 milj. euroa. Henkilöstön vähennystarve on arviolta enintään 75 henkilötyövuotta. Arvion mukaan henkilöstövaikutuksesta 3 6 henkilötyövuotta kohdistuisi johtamisjärjestelmän muutoksiin, 27 35 henkilötyövuotta tukipalveluihin, 26 32 henkilötyövuotta koulutustehtävään ja 4 10 henkilötyövuotta maksulliseen palvelutoimintaan. Tulosalueiden tulee laatia talousarvio vuodelle 2017, että ne toteuttavat toimintatuottojen vähenemisestä aiheutuvan kustannusleikkaustarpeen. Tämä edellyttää henkilöstöbudjetin kokonaissuunnittelua yhdessä tulosalueiden, työyksiköiden ja kuntayhtymän johdon kanssa. Lopulliset järjestäjä- ja ylläpitäjäkohtaiset yksikköhinnat saadaan marraskuussa. Ammatillisessa koulutuksessa investointilisä vähentää tulosalueelle kohdennettavaa yksikköhintaa. Investointilisä rahastoidaan ja käytetään rakentamisinvestointien rahoitukseen. Aikuiskoulutuksen toiminnan laajuus ja myyntituotot arvioidaan toteutuneen laajuuden ja tiedossa olevien muutosten pohjalta realistiseksi, mutta kuitenkin tavoitteelliseksi. 3.1.7. Maksullinen palvelutoiminta Maksullisesta palvelutoiminnasta laaditaan oma talousarvioesitys. Hanketoiminnan osalta esitetään kustannukset ja omarahoitusosuudet erikseen. Omarahoitusosuudet rahoitetaan pääsääntöisesti muun maksullisen palvelutoiminnan tuloilla. Maksullisen palvelutoiminnan kustannukset tulee kohdentaa aiheuttamisperiaatteella. Opetukseen

liittyvän työtoiminnan kiinteät kustannukset (vakinaisten palkat, huoneistomenot, kalustopoistot) kuuluvat opetustoimen menoiksi. Tarjous- ja hinnoitteluperusteet uusitaan talousarvion käsittelyprosessissa. 4. INVESTOINNIT Tulosalueet esittävät erikseen investointiosaan tulevat hankkeet koko suunnittelukaudelle. Investointisuunnitelmaa laadittaessa tulee selvittää, kuinka paljon tulosalueella on varaa rahoittaa poistoja vuosittain. Kuntayhtymän investointiosaan esitetään käyttöomaisuushankinnat, joiden käyttöikä on yli kolme vuotta ja hankintahinta ylittää 10 000 euroa (alv 0 %). Em. kalusto- ja laitehankinnat tulosalueet budjetoivat enintään kaluston vuosipoistojen verran. Kiinteistöpalvelu esittää peruskorjaus- ja rakentamishankkeet. Yhtymävaltuusto päättää kuntayhtymän vuosien 2017 2019 kalusto- ja laitehankinnoista tulosaluetasolla. Korjaussuunnitelman mukaiset hankkeet esitetään kokonaiskustannustasolla ja muut rakentamisohjelman mukaiset hankkeet hankekohtaisesti. Rakennusten ja korjaussuunnitelman mukaisten investointien poistot sisältyvät Kiinteistöpalvelun perimään sisäiseen pääomavuokraan. Kuntayhtymän investointeihin jäsenkunnat eivät osallistu budjettikautena. Rakentamis- ja peruskorjausinvestointiohjelma pohjautuu hyväksyttyyn kiinteistöstrategiaan. Hankerahoituksella hankitut kalustot käsitellään tuen myöntäjän päätöksen mukaisesti joko kertapoistona tai vuosipoistoina. Jos tukipäätöksessä on myönnetty laite/kalustohankintoihin 100 %:n määräraha, niin investoinneista ei jää poistopohjaa. Hankerahoituksella hankittu omaisuus viedään kuitenkin käyttöomaisuusluetteloihin hankemerkillä. Jos tuenmyöntäjä hyväksyy kalustosta vain vuotuisen poiston, kaluston arvo aktivoidaan ja rahoitetaan yksikön tuloilla. Poisto kirjataan hankkeen kustannuksiksi sen toiminta-aikana. 5. YHTEISET KUSTANNUKSET, SISÄISET YLLÄPITO- JA PÄÄOMA- VUOKRAT SEKÄ POISTOT Kuntayhtymän yhteiset hallintopalvelun kustannukset muodostuvat valtuuston, hallituksen, tilintarkastuksen, muun yleishallinnon, hallintopalveluiden, työsuojelun ja ytorganisaation, kehittämishankkeiden sekä työryhmien menoista ja ne jaetaan tulosalueille ja yhtiölle yhteisten jakoperusteiden mukaan. Tietohallinto on kuntayhtymässä keskitetty. Tulosalueet budjetoivat tietohallinnon menot sisäisenä menona ja vastaavasti tietohallinnossa sisäisenä tulona. Tietohallinnon menot jyvitetään tulosalueille päätelaitteiden lukumäärän suhteessa. Sisäiset ylläpito- ja pääomavuokrat lasketaan kiinteistöittäin ja jaetaan kiinteistössä toimivien yksiköiden kesken. Hallitus on hyväksynyt sisäisten vuokrien perusteet kokouksessaan 22.5.2012. Pääomavuokran perustana on kiinteistöjen tekninen arvo.

Sisäiset ylläpitovuokrat muodostuvat kiinteistöjen todellisista käyttökuluista. Käyttötalousosan sisäisten vuokrien ilmoituksessa tulosaleille kiinteistöpalvelut ilmoittaa vuokriin sisältyvien henkilöstökulujen, palveluiden ostojen, aineiden ja tarvikkeiden sekä muiden menojen osuudet kiinteistöittäin. Suunnitelman mukaiset poistot Kuntaliiton yleisohjeen mukaan poistosuunnitelmat on tarkistettu vuoden 2013 alusta. Muutos koskee rakennuksia. Vanhoille rakennuksille poistoajaksi on määritetty 30 v. Korjaussuunnitelman mukaisille investoinneille poistoajaksi on muutettu vuoden 2013 alusta 25 vuotta. Uusille investoinneille 1.1.2013 lukien poistoaika on 25 vuotta. Kalustohankintojen poistoajat säilyvät entisinä. Suunnitelmapoistot lasketaan käyttöomaisuuskirjanpidossa olevien tietojen pohjalta. Hallintopalvelut toimittavat tiedot tulosalueille kalusto- ja laitehankinnoista sekä Kiinteistöpalvelulle rakentamisinvestoinneista. Poistojen määrässä on huomattava, että vuoden 2016 loppuvuoden hankinnat ja vuoden 2017 hankinnat tulosalueiden tulee arvioida ja lisätä ilmoitettujen poistojen määrään. Suunnitelman mukaiset poistot lasketaan käyttöomaisuuden hankintakuukaudesta alkaen ts. jos kalustoa ostetaan huhtikuussa, poistot alkavat samasta ajankohdasta. 6. LAADINTA-AIKATAULU TALOUSARVION LAADINTA-AIKATAULU 1. HALLINTOPALVELUT TOIMITTAA TIEDOT TULOSALUEILLE TA-LAADINTA-OHJEET (Hallitus 3.5.2016) YKSIKKÖHINTA-ARVIOT SUMU-POISTOT 31.7.2016 TILANTEESTA (tulosalueille vain kaluston osalta) SISÄISET VUOKRAT VUONNA 2017 (käyttö- ja pääomavuokra) SISÄISET PALVELUT RAVITSEMISPALVELUISTA YHTEISET KUSTANNUKSET (kuntayhtymä ilman tietohallintoa) YHTEISET TIETOHALLINNON MENOT ELÄKEMENOPERUSTEINEN MAKSU VIIKKO 35. 2. TULOSALUEIDEN TALOUSARVIOESITYKSET PALAUTUS HALLINTOPALVELUIHIN KE 16.9.2016 3. TULOSKESKUSTELUT (ajat sovitaan erikseen) ajalla esim. 19.9. 27.9.2016 > tarkemmat varattavat ajat ilmoitetaan erikseen. 4. HALLITUS KÄSITTELEE 11.10.2016 5. JÄSENKUNNILLE LAUSUNNOLLE 11.10.2016, PALAUTUS LAUSUNNOISTA 10.11.2016 MENNESSÄ 6. => YHTEISTYÖTOIMIKUNTA KÄSITTELEE ESITYSTÄ 10.11.2016 7. HALLITUS 18.11.2016 ESITYS VALTUUSTOLLE 8. VALTUUSTO 30.11.2016 KÄSITTELEE TALOUSARVION 2017 JA -SUUNNITELMAN 2018 2019 TA- 2017 TATÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLITUS 16.12.2016

Aikataulussa ilmoitettuihin päivämääriin voi tulla muutoksia, joista ilmoitetaan erikseen. 7. MUUTA Sitovuustaso Valtuusto päättää talousarvion sitovuustasosta vuosittain talousarviokäsittelyn yhteydessä. Talousarviossa valtuusto vahvistaa tulosalueille sitovat toiminnalliset ja taloudelliset (toimintakate) tavoitteet. Hallitukseen nähden tulosalueita sitoo talousarvion käyttösuunnitelma. Toimintakate vastaa vähintään tulosalueelle kohdennettujen suunnitelmapoistojen ja kuntayhtymän RKK -palveluiden yhteisten kustannusten määrää.