Tilinpäätös 2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Tilinpäätös 2011 Kaupunginhallitus pormestari Timo P. Nieminen johtaja Juha Yli Rajala laskentapäällikkö Tarja Puskala vs. strategiapäällikkö Kirsi Nurminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 2
Yleistä Olennaista toiminnassa ja taloudessa T A M P E R E E N K A U P U N K I 3 Yleinen kehitys Tampereen kaupungin kasvu jatkui. Tamperelaisia oli vuoden 2011 lopussa 215 168 eli 1 951 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kaupunkiseudun väestö kasvoi 3 855 henkilöllä vuoden 2011 aikana ja kaupunkiseudulla asui vuoden 2011 lopussa 360 681 asukasta. Kaupunkiseudun väestönkasvu nopeutui hieman. Kaupunkiseudun kasvusta lähes puolet oli Tampereen kasvua. Työttömyys väheni Tampereella vuonna 2011. Taantuman seurauksena työttömyysaste nousi vuoden 2009 joulukuussa 15,6 prosenttiin, josta se on laskenut tasaisesti. Joulukuun 2011 lopussa työttömyysaste oli 12,8 prosenttia. Laskua oli vuoden aikana 1,1 prosenttiyksikköä ja vuoden 2009 lopusta 2,8 prosenttiyksikköä. Suunta on myönteinen, mutta työttömyys ei ole palautunut vielä vuotta 2008 edeltäviin lukuihin. Työttömyysaste oli koko maata 3,1 ja 1,9 prosenttiyksikköä Pirkanmaata korkeampi. Tammikuussa 2012 Tampereen työttömyysaste laski 12,7 prosenttiin. Työttömiä työnhakijoita oli vuoden lopussa 13 937 henkilöä. Yli vuoden työttömänä olleita henkilöitä oli joulukuussa 3 925, mikä oli 521 henkilöä vähemmän kuin vuoden 2010 lopussa. Alle 25 vuotiaita työttömiä oli joulukuussa 1 827, heidän määränsä vähentyi 306 henkilöllä vuoden 2011 aikana. Tampereen työpaikkojen määrä väheni vuonna 2009 taantuman vallitessa 5 652 työpaikalla, työpaikkoja oli yhteensä vuoden 2009 lopussa 114 120. Teollisuudesta katosi vuonna 2009 Tampereella yli 3 000 työpaikkaa, logistiikasta ja majoitus ja ravintolaaloilta katosi 1200 työpaikkaa ja rakentamisesta yli 1 000 työpaikkaa. Uusia työpaikkoja syntyi eniten julkisen hallinnon toimialoille. Kaupunkiseudun kehyskunnista katosi 2 585 työpaikkaa. Tampereelle suuntautuva kuntarajat ylittävä työmatkailu lisääntyi huolimatta työpaikkojen määrän alenemisesta. 73 prosenttia kaikista kaupunkiseudun työpaikoista oli Tampereella. 43 375 henkilöä kävi muualta Tampereella töissä vuonna 2009. T A M P E R E E N K A U P U N K I 4
Tampereen ja kaupunkiseudun väestönkasvu 1991 2011 vuosi Tampere Kehyskunnat Kasvu yhteensä 1991 1 237 892 2 129 0,7 1992 1 062 819 1 881 0,7 1993 1 290 961 2 251 0,8 1994 3 102 112 3 214 1,1 1995 3 491 27 3 518 1,2 1996 3 284 194 3 478 1,2 1997 2 700 654 3 354 1,1 1998 2 528 637 3 165 1,0 1999 1 920 1 191 3 111 1,0 2000 2 294 1 551 3 845 1,2 2001 2 306 2 198 4 504 1,4 2002 2 049 1 928 3 977 1,2 2003 1 143 2 257 3 400 1,1 2004 1 966 2 352 4 318 1,3 2005 1 405 2 890 4 295 1,3 2006 2 031 3 185 5 216 1,6 2007 1 498 3 124 4 622 1,4 2008 1 686 2 640 4 326 1,3 2009 1 955 1 964 3 919 1,1 2010 1 710 1 863 3 573 1,0 2011 1 951 1 904 3 855 1,1 % Lähde: Tilastokeskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 5 Työttömyysaste 1990 2011 Tampere ja koko Suomi Lähde: Pirkanmaan ELY keskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 6
Bruttokansantuotteen volyymin muutokset 2001 2013, % % *Vuodet 2009 2011 Tilastokeskuksen ennakkotieto, vuodet 2012 2013 valtiovarainministeriön ennuste. Lähteet: Tilastokeskus: kansantalouden tilinpito, VM:n Suhdannekatsaus 2/2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I 7 Olennaista toiminnassa ja taloudessa Tampereen kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2011 Seudullinen joukkoliikennelautakunta aloitti toimintansa vuoden alussa Strateginen Keskusta hanke käynnistyi vuoden 2011 alussa ja kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi keskustan kehittämisohjelman alustavasti jatkosuunnittelun pohjaksi Toisen asteen koulutuksen seudullista organisointia valmisteltiin vuoden aikana. Valmistelun tuloksena Pirkanmaan koulutuskonserni ja Tampereen ammattiopisto sekä Tampereen kaupungin lukiokoulutus päätettiin yhdistää Valmisteltiin sopimusehdotukset kahden kuntarajat ylittävän kansalaisopiston perustamiseksi Tampereen kaupunkiseudulle. Kumpikin seudullinen organisaatio aloittaa toimintansa vuoden 2013 alusta alkaen Vuoden 2013 alussa käynnistyy Oriveden ja Tampereen sosiaali ja terveyspalvelujen yhteistoiminta alue Kunnallishallinnon rakenne työryhmä luovutti selvityksensä hallinto ja kuntaministeri Henna Virkkuselle 8.2.2012. Selvitys sisältää esitykset kuntauudistuksen kriteereistä ja toteuttamistavasta sekä karttamuotoisen kuntauudistusesityksen. Pirkanmaan kuntien kuulemistilaisuus järjestettiin 7.3.2012 Verotuloja kertyi 765,6 milj. euroa kasvu 7,5 milj. euroa (1,0 prosenttia) Yhteisöverotulot vähenivät 1,7 milj. euroa ( 2,3 prosenttia) Tilinpäätös muodostui tuloksen osalta 12,5 milj. euroa alijäämäiseksi ja 51 milj. euroa edellisen vuoden tulosta heikommaksi. Vuosikate heikkeni 36,5 milj. eurolla. Nettomenot kasvoivat 5,6 prosentilla T A M P E R E E N K A U P U N K I 8
Toiminnalliset tavoitteet Talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 9 Toiminnalliset tavoitteet Valtuusto asetti vuoden 2011 talousarviossa 51 kaupunkistrategiasta suoraan johdettua sitovaa toiminnallista tavoitetta Lisäksi asetettiin konsernipalvelujen yksiköille yksi yhteinen sitova tavoite ja hyvinvointipalvelujen tuotantoalueille kolme yhteistä sitovaa tavoitetta; hyvinvointipalvelujen tuotantoalueiden yhteisten tavoitteiden lisäksi erikoissairaanhoidolle asetettiin yksi sitova taseyksikkökohtainen tavoite Tampereen aluepelastuslaitokselle asetettiin kolme sitovaa toiminnallista tavoitetta Liikelaitoksille asetettiin kaksi yhteistä sekä 14 liikelaitoskohtaista sitovaa toiminnallista tavoitetta Tytäryhteisöille asetettiin yhteensä 59 toiminnallista tavoitetta, jotka eivät ole valtuustoon nähden sitovia, mutta tuovat esiin pääomistajan tahdon ja ohjaavat omistajan edustajien toimintaa mm. hallituksessa ja yhtiökokouksessa Toiminnallista tavoitteista (134 kpl) 101 (75 %) saavutettiin täysin tai osittain 29 (22 %) jäi kokonaan saavuttamatta 4 (3 %) tavoitteen toteutumista ei voitu arvioida Kaupunkistrategian toteutumisen näkökulmasta keskeiset poikkeamat: Lastensuojelutarpeen selvittämistä ei pystytty tekemään lain edellyttämässä ajassa 30 %:ssa tapauksista Kehitysvammaisten palveluasumisen paikkojen määrä ei kasvanut eikä pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten määrä vähentynyt tavoitetasojen mukaisesti Tyytyväisyys katujen ja puistojen kunnossapitoon heikentyi Pientaloasumisen kaavoitukselle asetettu määrällinen tavoite jäi saavuttamatta Uusia opiskelija asuntoja ei valmistunut asetetun tavoitteen mukaisesti Hoitotakuu ei toteutunut erikoissairaanhoidossa 2 %:ssa tapauksista Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden tulos oli asetettua tavoitetta alijäämäisempi Ydinprosessien ja konsernihallinnon käyttömenot kasvoivat asetettua tavoitetta enemmän Tuotteistus ei valmistunut kaikkien tuotteiden osalta T A M P E R E E N K A U P U N K I 10
Tunnusluvut 2011 2010 Muutos Asukasmäärä 215 168 213 217 1 951 Henkilöstömäärä 14 472 14 441 31 Veroprosentti 19 19 Vuosikate, milj. 68,0 104,5 36,5 Vuosikate/Poistot, % 84,5 130 45,5 Tulos, milj. 12,5 38,6 51,1 Ali /ylijäämä, milj. 13,8 35,6 49,4 Investoinnit (netto), milj. 126,4 150,4 24,0 Investointien tulorahoitus, % 53,8 69 15,2 Taseen loppusumma, milj. 1 984,4 1 977,6 6,8 Lainat, milj. 323,1 312,1 11,0 Lainat, / asukas 1 502 1 464 38 T A M P E R E E N K A U P U N K I 11 Vuosikate ja nettoinvestoinnit T A M P E R E E N K A U P U N K I 12
Lainamäärän kehitys T A M P E R E E N K A U P U N K I 13 Talouden toteutuminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 14
Tuloslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 1 000 euroa 1 000 euroa Nettomenot ovat kasvaneet edellisvuodesta 49,9 milj. euroa (5,6%). Verotulojen kasvu on 7,5 milj. euroa (1 %) Valtionosuudet ovat kasvaneet 12,5 milj. euroa (5,9 %) Rahoituskuluihin on kirjattu vuonna 2011 sijoitusten arvonalennuksia yhteensä 4,2 milj. euroa Maa alueiden arvonalennuksia kirjattu vuonna 2011 1,3 milj. euroa Tulos on 12,5 milj. euroa, joka on 51,0 milj. euroa edellisvuoden tilinpäätöstä heikompi. Toimintatuotot 316 950 301 979 Valmistus omaan käyttöön 114 381 97 493 Toimintakulut 1 375 767 1 294 055 Toimintakate 944 436 894 583 Verotulot 765 591 508 758 120 Valtionosuudet 223 069 534 210 618 Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot 29 113 31 179 Muut rahoitustuotot 7 122 6 363 Korkokulut 8 108 6 604 Muut rahoituskulut 4 364 576 Vuosikate 67 989 104 517 Poistot ja arvonalentumiset 80 464 80 685 Satunnaiset erät 0 14 736 Tilikauden tulos 12 475 38 569 Poistoeron lisäys/vähennys 9 707 585 Varausten vähennys/lisäys 8 508 2 000 Rahastojen lisäys 2 014 2 858 Rahastojenvähennys 1 842 1 330 Tilikauden alijäämä (ylijäämä) 13 846 35 625 T A M P E R E E N K A U P U N K I 15 Tuloslaskelman tunnusluvut TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Toimintatuotot/Toimintakulut, % 25 25 Vuosikate/Poistot, % 84 130 Vuosikate, /asukas 316 490 Asukasmäärä 215 168 213 217 T A M P E R E E N K A U P U N K I 16
Tuloslaskelma, tuotot Milj. euroa 31.12.2011 Myyntituotot 135,4 Maksutulot 67,8 Tuet ja avustukset 35,0 Vuokratulot 42,5 Muut toimintatulot 36,3 Verotulot 765,6 Valtionosuudet 223,1 Rahoitustuotot 36,2 Yhteensä 1 341,8 T A M P E R E E N K A U P U N K I 17 Verotulot ja valtionosuudet Verolaji (milj. euroa) TP 2011 TP 2010 Muutos % Kunnallisvero 651,2 642,7 8,6 1,3 Yhteisövero 71,7 73,4 1,7 2,3 Kiinteistövero 42,5 41,9 0,6 1,4 Koiravero 0,1 0,1 0,0 2,5 Yhteensä 765,6 758,1 7,5 1,0 Milj. euroa TP 2011 TP 2010 TP 10 / Enn 11 Peruspalvelujen valtionosuus, ml. tasaukset 212,9 200,4 12,5 6,3 Opetus ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet 10,2 10,3 0,1 0,6 Yhteensä 223,1 210,6 12,5 5,9 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 18
Verotulot, yhteisöveron kehitys T A M P E R E E N K A U P U N K I 19 Verotulot, yhteisöveron kehitys T A M P E R E E N K A U P U N K I 20
Tuloslaskelma, kulut Milj. euroa 31.12.2011 Henkilöstökulut 598,6 Palvelujen ostot 446,5 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 85,8 Avustukset 102,9 Vuokrakulut 23,9 Muut toimintakulut 3,6 Rahoituskulut 12,5 Poistot 80,5 Yhteensä * 1 354,3 * Valmistus omaan käyttöön erä eliminoitu tiliryhmistä T A M P E R E E N K A U P U N K I 21 Henkilöstön määrä Henkilöstön määrän kehitys 2010 2011 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 14 441 14 472 11 857 11 870 31.12.2010 31.12.2011 Vakinainen Koko henkilöstö Henkilöstön määrä vuoden 2011 lopussa on 14 472, joista vakinaisia on 11 870 ja määräaikaisia on 2 602. Henkilöstön määrä on kasvanut vuoden 2011 aikana 31 henkilöllä, joista vakinaisia on 13 ja määräaikaisia 18. Määräaikaisten lukumäärä sisältää sijaiset, muut määräaikaiset ja palkkatuetun henkilöstön (työllistetyt). T A M P E R E E N K A U P U N K I 22
Henkilötyövuodet (htv) Henkilöstön tekemä työpanos on 11 284 henkilötyövuotta. Työpanos on noussut 1,5 % (172 htv) vuoteen 2010 verrattuna. Vakinaisen henkilöstön työpanos on laskenut 0,6 %, sijaisten työpanos on noussut 9,1 % ja palkkatuetun henkilöstön (työllistetyt) noussut 32,2 %. Sijaishenkilöstön käyttö vuonna 2011 on saavuttanut vuoden 2009 tason (ennen säästövuotta 2010). Sairauspoissaolojen määrä on laskenut edellisvuoteen verrattuna. Henkilöstösuunnitelmavertailu TP 2011 TP 2010 HESU 2011 Henkilöstön ajankäyttö TP 2011 TP 2010* Palkalliset henkilötyövuodet 13 370 13 175 13 728 Kokonaistyöaika (htv) 14 349 14 226 Vuosilomat (htv) 1 348 1 320 Sairauspoissaolot (htv) 642 653 Perhevapaat (htv) 512 519 Muut poissaolot (htv) 563 623 Tehty työaika yhteensä (htv) 11 284 11 112 v. 2010 luvut ilman Tietotekniikkakeskus Liikelaitosta Palkallisten henkilötyövuosien määrä on 13 370 htv. Määrä on kasvanut 1,5 % (195 htv) vuoteen 2010 verrattuna. Kasvusta 157 htv on sijaishenkilöstön kasvua. T A M P E R E E N K A U P U N K I 23 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 1 000 euroa 1 000 euroa Toiminnan rahavirta Vuosikate 67 989 104 517 Satunnaiset erät 0 14 736 Tulorahoituksen korjauserät 24 285 17 355 Investointien rahavirta Investointimenot 129 864 155 866 Rahoitusosuudet investointimeno 3 550 5 425 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden 26 315 49 695 Toiminnan ja investointien rahavirta 56 295 1 153 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 126 151 Antolainasaamisten vähennykset 3 279 5 007 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen vähennys 11 989 41 989 Lyhytaikaisten lainojen muutos 23 011 71 105 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääom 273 234 Vaihto omaisuuden muutos 844 362 Saamisten muutos 3 542 16 991 Korottomien velkojen muutos 10 341 14 022 Rahoituksen rahavirta 28 629 30 875 Rahavarojen muutos 27 666 32 028 T A M P E R E E N K A U P U N K I 24
Rahoituslaskelman tunnusluvut 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Investointien tulorahoitus, % 54 69 Pääomamenojen tulorahoitus, % 50 56 Lainanhoitokate 4 2 Kassan riittävyys, pv 30 38 Asukasmäärä 215 168 213 217 T A M P E R E E N K A U P U N K I 25 Tase Vastaavaa Milj. euroa 31.12.2011 31.12.2010 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 6,6 9,9 Aineettomat oikeudet 1,1 1,6 Muut pitkävaikutteiset menot 5,5 8,2 Aineelliset hyödykkeet 1 120,2 1 075,4 Maa ja vesialueet 242,2 238,3 Rakennukset 420,3 428,0 Kiinteät rakenteet ja laitteet 326,6 294,9 Koneet ja kalusto 42,1 44,5 Muut aineelliset hyödykkeet 3,5 3,4 Ennakkomaks ja keskener. hank 85,5 66,4 Sijoitukset 657,8 660,8 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 4,2 4,3 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto omaisuus 2,5 3,3 Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 1,8 1,9 Lyhytaikaiset saamiset 72,7 76,1 Rahoitusarvopaperit 40,8 69,9 Rahat ja pankkisaamiset 77,5 76,1 VASTAAVAA YHTEENSÄ 1 984,2 1 977,6 Taseen kasvu 6,6 milj. euroa (0,3 %) Aineellisten hyödykkeiden kasvu investointien kautta 44,8 milj. euroa, josta kiinteiden rakenteiden ja laitteiden kasvu 31,7 milj. euroa Sijoitukset vähentyneet 2,9 milj. euroa Rahoitusarvopaperisijoitukset vähentyneet 29,1 milj. euroa Rahat ja pankkisaamiset, kasvu 1,4 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 26
Tase Vastattavaa Pitkäaikainen vieras pääoma pieneni 40,0 milj. eurolla Lyhytaikainen vieras pääoma kasvoi 61,3 milj. euroa Milj. euroa 31.12.2011 31.12.2010 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 1 424,7 1 439,3 Peruspääoma 636,7 636,7 Arvonkorotusrahasto 124,1 125,0 Muut omat rahastot 41,7 41,5 Edellisten tilikausien ylijäämä 636,2 600,6 Tilikauden ylijäämä 14,0 35,6 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 28,1 26,9 PAKOLLISET VARAUKSET 8,7 9,5 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 15,4 15,8 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen 95,6 135,6 Lainat rahoitus ja vakuutuslaitoksilta 85,3 127,2 Liittymismaksut ja muut velat 10,1 8,0 Siirtovelat 0,2 0,4 Lyhytaikainen 411,8 350,5 Lainat rahoitus ja vakuutuslaitoksilta 72,0 12,0 Lainat muilta luotonantajilta 165,9 172,9 Ostovelat 54,4 51,1 Muut velat 21,3 23,5 Siirtovelat 98,3 91,0 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 1 984,2 1 977,6 T A M P E R E E N K A U P U N K I 27 Taseen tunnusluvut 31.12.2011 31.12.2010 Omavaraisuusaste, % 73 74 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 39 38 Kertynyt ylijäämä, milj. euroa 622 636 Kertynyt ylijäämä, euroa/asukas 2 892 2 984 Lainakanta 31.12., 1 000 euroa 323 123 312 102 Lainat, euroa/asukas 1 502 1 464 Lainasaamiset 31.12., 1 000 euroa 427 290 430 553 Asukasmäärä 215 168 213 217 T A M P E R E E N K A U P U N K I 28
Talousarvion toteutuminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 29 Toimintatuottojen ja kulujen sekä tuloksen merkittävimmät poikkeamat talousarvioon Toimintakulujen ylitykset ( ) Tuloksen alitukset ( ) Milj. euroa Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 3,6 Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 4,6 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 0,3 Kaupunkiympäristön kehittäminen 1,4 Milj. euroa Avopalvelut 0,1 Erikoissairaanhoito 2,5 Toisen asteen koulutus 1,3 Kulttuuri ja vapaa aikapalvelut 0,9 Toimintatuottojen ylitykset (+) Milj. euroa Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 1,1 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 1,7 Kaupunkiympäristön kehittäminen 3,4 Konsernihallinto 1,1 Toimintakulujen alitukset (+) Milj. euroa Osaamisen ja elinkeinojen kehittäminen 0,4 Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen 0,1 Konserninhallinto 2,7 Tuloksen ylitykset (+) Milj. euroa Laitoshoito 0,5 Päivähoito ja perusopetus 2,0 Hallintopalvelukeskus 0,2 Työllisyydenhoidon palveluyksikkö 0,2 T A M P E R E E N K A U P U N K I 30
Liikelaitokset Liikeylijäämä milj. euroa 50,0 45,0 46,0 47,2 47,4 TP 2010 40,0 VS 2011 35,0 TP 2011 30,0 25,0 20,0 15,0 14,3 14,4 13,4 10,0 5,0 0,0 0,7 0,6 1,4 4,0 5,0 10,0 Tampereen Ateria Tilakeskus Tampereen Vesi Infratuotanto 3,7 5,9 T A M P E R E E N K A U P U N K I 31 Liikelaitokset Liikeylijäämä milj. euroa 3,0 TP 2010 VS 2011 TP 2011 2,0 1,4 1,0 0,8 0,9 0,8 0,3 0,4 0,0 1,0 0,1 0,1 0,1 Kaupunkiliikenne Työterveys Logistiikka T A M P E R E E N K A U P U N K I 32
Investoinnit ilman sisäisiä eriä (1 000 euroa) TP 2011 Muutettu TA 2011 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 1 607 1 735 128 Ero Tietokoneohjelmistojen käyttöoikeudet 429 835 406 Tietokoneohjelmistojen valmistusarvo 816 900 84 Muut pitkävaikutteiset menot 330 0 330 AINEELLISET HYÖDYKKEET 128 010 144 338 16 328 Maa ja vesialueet 8 201 11 857 3 656 Rakennukset ja rakennelmat 13 909 55 543 41 634 Kiinteät rakenteet ja laitteet 30 875 63 565 32 690 Koneet ja kalusto 11 683 13 173 1 490 Muut aineelliset hyödykkeet 182 200 18 Ennakkomaksut aineellisista hyöd. 132 0 132 Keskeneräiset hankinnat 63 030 0 63 030 SIJOITUKSET 247 7 140 6 893 Osakkeet ja osuudet 247 7 140 6 893 INVESTOINNIT YHTEENSÄ 129 864 153 213 23 349 Rahoitusosuudet 3 550 1 440 2 110 NETTOINVESTOINNIT YHTEENSÄ 126 353 151 773 25 420 Pys. vast. hyödykkeiden luovutustulot 26 315 27 780 1 465 T A M P E R E E N K A U P U N K I 33 Merkittävimmät investoinnit Merkittävimmät investoinnit (yhteensä 32,2 milj. euroa) Vuoreksen alueen liikenneväylät, viheralueet ja vesihuoltoverkko 12,9 milj. euroa TAO:n logistiikan ja puu maalausosaston tilat 6,6 milj. euroa Pyynikin uimahallin perusparannus 5,4 milj. euroa Sampolan koulun peruskorjaus 4,3 milj. euroa Kiveliönkadun vesi ja viemärityöt 3,0 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 34
Kaupunkikonserni T A M P E R E E N K A U P U N K I 35 Konsernirakenne Tampereen konsernitilinpäätökseen yhdisteltävät yhteisöt 2011 2010 Tytäryhteisöt 48 47 Kuntayhtymät 5 5 Osakkuusyhteisöt 12 12 Yhteensä 65 64 T A M P E R E E N K A U P U N K I 36
Konsernirakenne Muutokset konsernirakenteessa 2011 Tytäryhteisöt Välimaankatu 25 As Oy Tampereen Pirjonkaivonkatu 2 As Oy + Tampereen Sarka Oy + Tampereen työvalmennussäätiö Syke + Tammervoima Oy Osakkuusyhteisöt + Välimaankatu 25 As Oy + Campusravita Oy T A M P E R E E N K A U P U N K I 37 Konsernirakenne Tytäryhteisöt Ekokumppanit Oy (osuus äänimäärästä 93,50 %) 90,57 % Tampereen Palvelukiinteistöt Oy (konserni) 100,00 % Finnpark Oy (konserni) 100,00 % Haukiluoman Liikerakennus Oy 73,01 % Finnpark Tekniikka Oy 100,00 % Helapuiston Lähipalvelukeskus Oy 72,11 % Pysäköintiveturi Kiinteistö Oy 90,85 % Lukonmäen Palvelukeskus Kiinteistö Oy 59,31 % (osuus äänimäärästä 88,70 %) Länsi Tesoman Liikekeskus Kiinteistö Oy 52,97 % Tullin Parkki Oy (osuus äänimäärästä 59,46 %) 69,60 % Maijalanpuiston Lähipalvelukeskus Oy 86,08 % Insinöörioppilastalo Oy 63,18 % Pelipuiston Lähipalvelukeskus Oy 54,34 % Opintanner Kiinteistö Oy 97,75 % Tampereen Ravirata Oy 70,00 % Pirkan Opiskelija asunnot Oy 100,00 % Tampereen Sarka Oy 100,00 % Tieteenkadun Parkki Kiinteistö Oy 68,75 % Tampereen Sähkölaitos Oy (konserni) 100,00 % Tupakkikiven Parkki Kiinteistö Oy 61,03 % Tampereen Energiantuotanto Oy 100,00 % Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy 87,00 % Tammervoima Oy 75,35 % Pirkanmaan Jätehuolto Oy (konserni, 49,69 % (osuus äänimäärästä 83,01 %) osuus äänimäärästä 65,33 %) Tampereen Kaukolämpö Oy 100,00 % Pirkan Putkikeräys Oy 50,38 % Tampereen Sähkönmyynti Oy 100,00 % (osuus äänimäärästä 65,38 %) Tampereen Sähköverkko Oy 100,00 % Runoilijan tie Oy 72,58 % Tampereen Vera Oy 100,00 % Tampere Technology Oy 100,00 % Tampereen Särkänniemi Oy 100,00 % Tampereen kaupunkiseudun elinkeino Tampereen työvalmennussäätiö Syke 100,00 % ja kehitysyhtiö Tredea Oy 60,44 % Tampereen Vuokra asunnot Oy 100,00 % Tampereen Kotilinnasäätiö 100,00 % Tampereen Vuokratalosäätiö 100,00 % Keinupuistokeskus Oy 57,02 % VTS Kiinteistöpalvelu Oy 100,00 % Pispan Tupahaka Asunto Oy 72,58 % Kiinteistönhallinta KnowTek Oy 60,32 % Tampereen Tammelankodit Asunto Oy 100,00 % Tampere talo Osakeyhtiö 100,00 % Vellamonkodit Oy 100,00 % Tavase Oy 69,54 % Tampereen Messu ja Urheilukeskus Oy 66,00 % Vilusen Rinne Oy 100,00 % Vuores Palvelu Oy 91,21 % (osuus äänimäärästä 91,29 %) Yhdistelemättömät tytäryhteisöt Maisansalo Oy 100,00 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 38
Konsernirakenne Osakkuus ja omistusyhteisyhteisöt * Atalan Liikekeskus Kiinteistö Oy 40,00 % Pispalan Pulteri 3 As Oy 44,44 % Ateljeetalo Oy 47,66 % Pispalanvaltatie 63 Asunto Oy 25,35 % Campusravita Oy 20,11 % Suomen Hopealinja Oy 28,46 % Coxa Oy (konserni) 20,56 % Tampereen Seudun Kasvurahasto Tasku Ky 40,29 % Erätie 29 Asunto Oy 23,08 % Tampereen Sokeain Kiinteistö Oy 29,88 % Finn Medi Delta Kiinteistö Oy 43,05 % Tamseed Ky 23,26 % FinnMedi Oy 27,78 % Tumpin Parkki Kiinteistö Oy 20,96 % Hervannan Juhani Asunto Oy 28,04 % Tuotekehitys Oy TamLink 24,00 % Hervannan Kanjoni Asunto Oy 43,47 % Tyrkkölä Asunto Oy 47,72 % Mummunkujan pysäköinti Oy 31,33 % Virontörmän Lämpö Oy 40,42 % Pispalan Pulteri As Oy 28,00 % Välimaankatu 25 Asunto Oy 48,48 % Pispalan Pulteri 2 As Oy 23,60 % YH Länsi Oy (konserni) 35,71 % * Kursivoidut osakkuusyhteisöt on yhdistelty konsernitilinpäätökseen Kuntayhtymät Yhteisyhteisöt Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä 34,13 % Jotospirtti Oy 50,00 % Pirkanmaan koulutuskonserni kuntayhtymä 39,58 % Lännen Kiinteistöpalvelu Oy (konserni) 33,33 % Pirkanmaan liitto 45,68 % Pikassos Oy 25,00 % Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 39,40 % (konserni) Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä 62,45 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 39 Konsernituloslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 1 000 euroa 1 000 euroa Toimintatuotot 943 280 928 624 Toimintakulut 1 822 003 1 736 656 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta ( 2 036 3 438 Toimintakate 876 687 804 594 Verotulot 765 592 758 120 Valtionosuudet 309 255 293 275 Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot 3 412 2 996 Muut rahoitustuotot 3 721 4 890 Korkokulut 22 789 19 086 Muut rahoituskulut 5 817 2 592 Vuosikate 176 687 233 010 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot 152 710 149 899 Tilikauden yli ja alipariarvot 1 124 438 Arvonalentumiset 1 313 209 Satunnaiset erät 0 14 736 Tilikauden tulos 21 540 97 199 Tilinpäätössiirrot 10 168 27 768 Vähemmistöosuudet 1 482 1 450 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 9 890 67 981 Konsernin toimintatuottojen kasvu 14,7 milj. euroa Kaupunki +17,2 milj. euroa Sähkölaitos 24,1 milj. euroa PSHP +12,9 milj. euroa Jätehuolto +2,8 milj. euroa Konsernin toimintakulujen kasvu 85,3 milj. euroa Kaupunki +62,6 milj. euroa PSHP +20,3 milj. euroa Sähkölaitos 10,5 milj. euroa Toimintakatteen muutos 72,1 milj. euroa Tilikauden tulos 21,5 milj. euroa ja 75,7 milj. euroa heikompi kuin 2010 Suuremmat poistot, 4,6 milj. euroa Ei satunnaisia eriä 14,7 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 40
Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelman tunnusluvut 2011 2010 Toimintatuotot/Toimintakulut, % 52 53 Vuosikate/Poistot, % 114 155 Vuosikate, euroa / asukas 821 1 093 Asukasmäärä 215 168 213 217 T A M P E R E E N K A U P U N K I 41 Konsernin rahoituslaskelma Konsernin rahavarat pienenivät 28,3 milj. euroa Toiminnan rahavirta +156,9 milj. Nettoinvestoinnit ja luovutustulot 246,2 milj. investointien tulorahoitus 64 % Investointien kasvu 56,5 milj. Finnpark +15,6 milj. PSHP +12,1 milj. Sähkölaitos +7,9 milj. Vilusen Rinne +7,5 milj. Rahoituksen rahavirta 61,0 milj. Lainakanta kasvoi 37,6 milj. euroa Pitkäaikaisia lainoja +49,1 milj. Vilusen Rinne +12,4 milj. Kotilinnasäätiö + 9,1 milj. Lyhennyksiä 35,1 milj. Lyhytaikaisia +23,7 milj., jotka pääosin kaupungille 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 1 000 euroa 1 000 euroa Toiminnan rahavirta Vuosikate 176 687 233 010 Satunnaiset erät 0 14 736 Tulorahoituksen korjauserät 19 774 20 076 156 913 227 671 Investointien rahavirta Investointimenot 282 528 226 047 Rahoitusosuudet investointimenoihin 4 419 5 525 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 31 913 29 346 246 196 191 176 Toiminnan ja investointien rahavirta 89 284 36 495 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 15 749 Antolainasaamisten vähennykset 2 079 3 415 2 064 2 666 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 49 056 54 132 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 35 104 67 481 Lyhytaikaisten lainojen muutos 23 653 5 714 37 605 19 063 Oman pääoman muutokset 106 104 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 105 107 Vaihto omaisuuden muutos 711 2 267 Saamisten muutos 7 331 14 362 Korottomien velkojen muutos 29 604 25 302 21 457 8 779 Rahoituksen rahavirta 61 020 7 513 Rahavarojen muutos 28 264 28 982 Rahavarat 31.12. 159 930 188 194 Rahavarat 1.1. 188 194 159 212 28 264 28 982 T A M P E R E E N K A U P U N K I 42
Konsernin rahoituslaskelma Konsernin rahoituslaskelman tunnusluvut 2011 2010 Investointien tulorahoitus, % 64 106 Pääomamenojen tulorahoitus, % 57 82 Lainanhoitokate 3 3 Kassan riittävyys, pv 27 33 T A M P E R E E N K A U P U N K I 43 Konsernitase Taseen loppusumma 2 641,2 milj. euroa kasvua 91,4 milj. euroa Pysyvät vastaavat 2 301,2 milj. euroa, kasvua +111,6 milj. euroa Poistot 155,1 milj. Nettoinvestoinnit 278,1 milj. Sijoituksia vähennettiin 2,0 milj. euroa Saamiset kasvoivat 7,3 milj. euroa Rahavarojen muutos 28,3 milj. euroa lähinnä rahoitusarvopapereista luopumista, 28,7 milj. euroa Kaupungin arvopaperit 29,1 milj. VASTAAVAA 31.12.2011 31.12.2010 1 000 euroa 1 000 euroa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 8 076 8 491 Konserniliikearvo 117 234 Muut pitkävaikutteiset menot 13 267 14 551 Ennakkomaksut 715 324 22 176 23 600 Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet 256 534 252 894 Rakennukset 1 126 893 1 121 999 Kiinteät rakenteet ja laitteet 541 120 501 921 Koneet ja kalusto 100 486 105 009 Muut aineelliset hyödykkeet 9 814 9 748 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 186 037 114 317 2 220 884 2 105 888 Sijoitukset Osakkuusyhteisöosuudet 35 745 36 120 Muut osakkeet ja osuudet 15 087 14 657 Joukkovelkakirjalainasaamiset 0 0 Muut lainasaamiset 6 857 8 921 Muut saamiset 460 460 58 149 60 158 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 7 104 7 075 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto omaisuus 35 772 35 060 Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 2 033 2 201 Lyhytaikaiset saamiset 135 182 127 697 Rahoitusarvopaperit 42 653 71 327 Rahat ja pankkisaamiset 117 277 116 865 VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 641 230 2 549 871 T A M P E R E E N K A U P U N K I 44
Konsernitase Oma pääoma 1 345,3 milj. euroa kasvua 9,4 milj. euroa Tilikauden ylijäämä +9,9 milj. Vieras pääoma 1 136,9 milj. euroa kasvua 67,3 milj. euroa Pitkäaikaisten lainojen nettomuutos +14,0 milj. Lyhytaikaiset lainat +23,7 milj. Korottomat velat +29,6 milj. VASTATTAVAA 31.12.2011 31.12.2010 1 000 euroa 1 000 euroa OMA PÄÄOMA Peruspääoma 636 657 636 657 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääomat 180 151 Arvonkorotusrahasto 124 118 124 968 Muut omat rahastot 56 517 55 413 Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) 517 922 450 749 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 9 890 67 981 1 345 284 1 335 919 VÄHEMMISTÖOSUUDET 24 653 21 858 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero 47 760 37 697 Vapaaehtoiset varaukset 37 422 38 176 85 182 75 873 PAKOLLISET VARAUKSET Eläkevaraukset 8 003 8 831 Muut pakolliset varaukset 21 446 17 650 29 449 26 481 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 19 717 19 793 KONSERNIRESERVI 0 272 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 641 227 668 961 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma 39 839 41 208 Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 148 264 82 839 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma 307 613 276 667 1 136 944 1 069 676 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 2 641 230 2 549 871 T A M P E R E E N K A U P U N K I 45 Konsernitaseen tunnusluvut Konsernitaseen tunnusluvut 2011 2010 Konsernin omavaraisuusaste, % 55 56 Konsernin suhteellinen velkaantuneisuus, % 56 54 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1 000 euroa 527 812 518 730 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), / asukas 2 453 2 433 Konsernin lainat, euroa / asukas 3 669 3 526 Konsernin lainakanta 31.12., 1 000 euroa 789 491 751 800 Konsernin lainasaamiset 31.12., 1 000 euroa 6 857 8 921 Asukasmäärä 215 168 213 217 T A M P E R E E N K A U P U N K I 46
Lisätietoja Tampereen kaupungin talous ja strategiaryhmä johtaja Juha Yli Rajala laskentapäällikkö Tarja Puskala vs. strategiapäällikkö Kirsi Nurminen controller Vesa Matti Kangas, tilaaja controller Jaakko Korkala, liikelaitokset controller Marko Sivonen, hyvinvointipalvelut hr controller Tarja Leuku Aalto, henkilöstöraportointi strategiasuunnittelija Matias Ansaharju, toimintaympäristö suunnittelija Hanna Sulonen Ahonen, strategiaraportointi laskentasuunnittelija Kristiina Lumme Puh. 03 565 611 etunimi.sukunimi@tampere.fi www.tampere.fi/talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 47