Sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO PLENARY: STEPHEN FRANKS... 3 FETAL ORIGIN AND METABOLIC CONSEQUENCES OF POLYCYSTIC OVARY SYNDROME... 3 LISÄMUNUAISSYMPOSIUM... 4 PRIMAARISEN HYPERALDOSTERONISMIN TUTKIMINEN... 5 EKTOOPPINEN ACTH-OIREYHTYMÄ... 6 ADDISON-POTILAIDEN ELÄMÄNLAATU, HOITO JA SEURANTA SUOMESSA... 7 PCOS AND INSULIN RESISTANCE... 9 EARLY ADRENARCHE AND THE RISK OF PCOS...10 INTERACTION BETWEEN INSULIN RESISTANCE AND SYMPATHETIC NERVOUSSYSTEM...11 GDM AND PCOS...13 ENDOHOITAJIEN SYMPOSIUMI...14 OSTEOPOROOSILÄÄKKEET...15 APECED...16 AJANKOHTAISTA KILPIRAUHASSYÖVÄSTÄ...17 KLIINISET POTILASTAPAUKSET...18 MONIMUTKAINEN JA VAIKEA DIABETESTAPAUS...19 MISTÄ DIABEETIKON IHOTTUMA JA VATSAVAIVAT JOHTUIVAT?...20 MIKSI INSULIINIPUUTOSDIABEETIKKO EI TARVITSE INSULIINIA?...21 60-VUOTIAAN NAISEN PÄÄNSÄRKY JA NOPEA NÄÖNMENETYS...22 VAIKEA HYPERKALSEMIA...23 PIKKUPOJAN SITKEÄ, SALAPERÄINEN HYPERKALSEMIA...24 37-VUOTIAAN NAISEN LONKKAKIPU JA VÄSYMYS...25 SCIENTIFIC PRESENTATIONS...26 INTERPLAY BETWEEN THE CHROMATOID BODYAND THE VESICULAR TRANSPORTSYSTEM IN HAPLOID MALE GERM CELLS...27 EBF1 PROMOTES EARLY BUT SUPPRESSES LATE OSTEOBLAST DIFFERENTIATION...28 PLATELET-DERIVED GROWTH FACTOR BETA IN THE DEVELOPMENTOFFETAL MOUSE METACARPAL GROWTH PLATE...29 AMH LEVELS AT AGE 16 ARE PREDICTIVE OF FUTURE CYCLE REGULARITY AND HYPERANDROGENISM IN GIRLS...30 RB/E2F-PATHWAY IN THE CONTROL OF SERTOLI CELL FUNCTION...31 THE IMPACT OF MATERNAL THYROID HORMONE CONCENTRATIONS DURING PREGNANCY ON THE ADHD SYMPTOMS OF THE CHILD...32 THE EFFECT OF ACUTE HYPERINSULINEMIA ON BONE METABOLISM IN HEALTHY ADULTS...33 SEARCHING FORGENETICPREDISPOSITIONINFAMILIAL MULTIPLE SMALLINTESTINENEUROENDOCRINE TUMORS...34 PLENARY: LEIF GROOP...35 GENETICS OF TYPE 2 DIABETES PITFALLS AND POSSIBILITIES...35 DIABETESSYMPOSIUMI...36 PITKÄVAIKUTTEISET INSULIINIT...37 DIABEETIKON HYPOGLYKEMIOIDEN ENNUSTEELLINEN MERKITYS...38 GENETICS IN ENDOCRINOLOGY...40 FOLLOW-UP OF SUBJECTS WITH TUMORS PREDISPOSING GENES (AIP, VHL, SDHB, SDHD)...41 FIBROSING BONE DYSPLASIAS...45 DIABETESSYMPOSIUMI JATKUU...46 INSULIINIPUMPPUHOITO LAPSUUSIÄSSÄ...47 ONKO INSULIINIPUMPPUHOITO VAIKUTTAVAA HOITOA?...48
2 Sivu GENETICS IN ENDOCRINOLOGY CONTINUE... 49 GENETIC ANALYSES IN THE DIAGNOSTIC OF THYROID TUMORS... 50 NEW DIAGNOSTICS TOOLS IN GENETICS... 51 PLENARY: PASI SALMELA... 52 MULTIPPELI ENDOKRIININEN NEOPLASIA TYYPPI 1... 52 KLIINISET POTILASTAPAUKSET... 55 HAIMATULEHDUSPOTILAAN ÄKILLINEN NEUROLOGINEN OIREISTO... 56 PARIKYMPPISEN OUTO HYPERTYREOOSI... 57 HEITTELEVÄ HYPOPARATYREOOSI... 58 43-VUOTIAAN NAISEN LYHYTKASVUISUUS JA TAIPUVAT, KIVULIAAT JALAT... 59 MIKÄ LUITA KOVETTI?... 60 LISÄMUNUAISKARSINOOMAN EPÄTYYPILLINEN KULKU... 61 KASVUKÄYRÄT POTILASTAPAUS... 62 POST MORTEM... 63 SCIENTIFIC PRESENTATIONS... 64 OUTCOME OF MICROSCOPICVERSUS ENDOSCOPIC SURGERYFOR NONFUNCTIONAL PITUITARY ADENOMAS AT THE HELSINKI UNIVERSITY HOSPITAL... 65 DICER1 PLAYS A CRUCIAL ROLE IN THYROID FUNCTION AND GOITER DEVELOPMENT IN MICE... 66 DICER1ABLATION INTHE PROXIMAL MOUSE EPIDIDYMISCAUSESINFERTILITYAND INSTABILITYOFTHE SPERM MEMBRANE... 67 CANCER INCIDENCE AND MORTALITY IN HYPERTHYROID PATIENTS TREATED SURGICALLY ANATION-WIDE COHORT STUDY WITH LONG-TERM FOLLOW-UP... 68 A NOVEL APPROACH TO MONITOR CAMP GENERATION IN PRIMARY CELL CULTURES... 69 TREATMENT WITH SOLUBLE ACTIVINTYPE IIB-RECEPTOR IMPROVES BONE MASS AND STRENGTH INAMOUSE MODEL OF DUCHENNE MUSCULAR DYSTROPHY... 70 ANOVEL HISTOLOGICAL SCORING SYSTEM TO PREDICT THE METASTATIC POTENTIAL OF ADRENOCORTICAL TUMORS... 71 THE INFLUENCE OFADOLESCENTIRREGULAR MENSTRUATION AND ELEVATED ANDROGENLEVELSON REPRODUCTIVE HEALTH AND SYMPTOMSOFPCOSIN LATER LIFE: NORTHERNFINLAND BIRTH COHORT1986 STUDY... 72 PLENARY: ÖSTEN LJUNGGREN... 73 TREATMENT OF OSTEOPOROSIS - AN UPDATE... 73 AJANKOHTAISTA KILPIRAUHASSAIRAUKSISTA... 74 HYPERTYREOOSI JA RUSKEA RASVA... 75 HYPERTYREOOSI JA KARDIOVASKULAARISAIRASTAVUUS... 76 TULISIKO KILPIRAUHASYÖVÄN HOIDOSSA TEHDÄ SYSTEMAATTISIA KAULAN IMUSOLMUKEDISSEKTIOITA?... 77 STEM CELLS... 78 MECHANISM AND RECONSTITUTION IN VITRO OF MAMMALIAN GERM CELL DEVELOPMENT... 79 STEM CELL RESOURCES TO STUDY FERTILITY PRESERVATION OPTIONS FOR CHILDREN WITH CANCER... 80 IPS CELLS AS MOLECULAR DIAGNOSTIC TOOL... 81 MEET THE EXPERT... 82 VESITALOUDEN ONGELMAT... 83 MIEHEN MATALA TESTOSTERONI... 85
Sivu 3 PLENARY: STEPHEN FRANKS 8.40-9.20 Luentosali 1 Puheenjohtaja: Laure Morin-Papunen FETAL ORIGIN AND METABOLIC CONSEQUENCES OF POLYCYSTIC OVARY SYNDROME Stephen Franks, Institute of Reproductive and Developmental Biology, Imperial College London, Hammersmith Hospital, London W12 0NN Polycystic ovary syndrome (PCOS) is the commonest endocrine disorder in women; it frequently presents during adolescence and is the commonest cause of menstrual irregularity and hirsutism. The characteristic endocrine abnormalities include hypersecretion of androgens and LH. Metabolic dysfunction is also a feature of many young women with PCOS. Hyperinsulinemia and insulin resistance, which can be regarded as an exaggeration of the normal metabolic changes that occur during puberty, are further amplified by obesity. It is of concern that adults with symptoms of PCOS who have the most unfavourable metabolic profile are those who were obese as children. The etiology of PCOS is uncertain but there is evidence for a primary abnormality of ovarian androgen production that is manifest at puberty but may have its origins in childhood or even during fetal development. We have proposed that polycystic ovary syndrome has its origin in fetal life. This hypothesis is based on data from animal models and is supported by clinical studies. Animal models include Rhesus monkeys or sheep that have been exposed prenatally to high doses of androgen, and rodents given androgens before or during puberty. It is suggested that, in human females, exposure to excess androgen, at any stage from fetal development of the ovary to the onset of puberty, leads to many of the characteristic features of PCOS, including abnormalities of LH secretion and insulin resistance. It is likely that, in humans with PCOS, the development of the PCOS phenotype results primarily from a genetic predisposition for the fetal ovary to hypersecrete androgen. At present, it is unclear whether the maternal environment directly influences the development of PCOS in the offspring. Maternal androgen excess is unlikely to affect the fetus, because the placenta presents an effective barrier, but metabolic disturbances during pregnancy could affect development of the syndrome in the fetus. In postnatal life the natural history of PCOS can be further modified by factors affecting insulin secretion and/or action, most importantly, nutrition. Abbott DH, Dumesic DA, Franks S Developmental origin of polycystic ovary syndrome- a hypothesis. J Endocrinol. 2002 174:1-5 Franks S, McCarthy MI, Hardy K. Development of polycystic ovary syndrome: involvement of genetic and environmental factors. Int J Androl. 2006 29:278-85; Review. Dumesic DA, Abbott DH, Padmanabhan V. Polycystic ovary syndrome and its developmental origins. Rev Endocr Metab Disord. 2007 8:127-41; Review Tyndall V, Broyde M, Sharpe R, Welsh M, Drake AJ, McNeilly AS Effect of androgen treatment during foetal and/or neonatal life on ovarian function in prepubertal and adult rats. Reproduction. 2012 143:21-33. van Houten EL, Kramer P, McLuskey A, Karels B, Themmen AP, Visser JA. Reproductive and metabolic phenotype of a mouse model of PCOS. Endocrinology. 2012 153: 2861-9
4 Sivu LISÄMUNUAISSYMPOSIUM 9.25-11.05 Luentosali 1 Chair/puheenjohtaja Pasi Salmela 9.25-9.55 Pasi Nevalainen Primaarisen hyperaldosteronismin tutkiminen 10.00-10.30 Camilla Schalin-Jäntti Ektooppinen ACTH-oireyhtymä 10.35-11.05 Niina Matikainen Addison-potilaiden elämänlaatu, hoito ja seuranta Suomessa
Sivu 5 PRIMAARISEN HYPERALDOSTERONISMIN TUTKIMINEN Nevalainen PI, Tampereen yliopistollinen sairaala, Sisätautien yksikkö, PL 2000, 33521 Tampere Primaari hyperaldosteronismi (PHA) on yleisin sekundaarisen verenpainetaudin aiheuttaja. PHA:a tulisi etsiä potilaista, joilla sen todennäköisyys on suhteellisen suuri. Esiintyvyys on 6-19% riippuen verenpainetaudin vaikeusasteesta. PHA:n taustalla on aldosteronia tuottava adenooma, bilateraalinen tai unilateraalinen lisämunuaishyperplasia 98%:ssa tapauksista. Familiaalisen hyperaldosteronismin tyypin 1-3 selvittelyt tulevat kyseeseen, mikäli ensimmäisen asteen sukulaisella on ollut aivoinfarkti alle 40-vuotiaana. Seulontakokeena tulee käyttää plasman aldosteronin ja reniinin pitoisuuksien suhdelukua (ARR). Näytteenoton ja määritysmenetelmien tulee olla luotettavia. Verikokeet otetaan aamulla >2 tuntia sängystä nousun jälkeen, kun potilas on istunut 5-15 minuuttia. Suolan käyttöä ei saa rajoittaa. Aldosteroniantagonistilääkitys tulee tauottaa neljä viikkoa aiemmin. Hyvä verenpainevaste aldosteroniantagonistihoidolle puhuu PHA:n puolesta. Muiden verenpainelääkkeiden tauotus tulee kysymykseen mikäli verenpaine on hallittavissa lääkkeillä, jotka eivät vaikuta ARR:een. Seerumin aldosteroni ja plasman reniini ovat hyvin alttiita lääkkeiden ja suolan saannin lisäksi muille ulkoisten tekijöiden aiheuttamille muutoksille, jotka tulee huomioida ja korjata mahdollisuuksien mukaan (esimerkiksi plasman kalium, estrogeenivalmisteet ja mustien makeisten käyttö ja hypertensiivinen kriisi). Poikkeava ARR tulee kontrolloida vähintään kerran. Kun ARR on toistetusti korkea (>750), tulee tehdä varmentava koe. Yleisimmin Suomessa käytetty testi on vuorokausivirtsan aldosteronipitoisuus peroraalisen suolakuormituksen aikana. Vähemmän käytettyjä ovat keittosuolainfuusiotesti ja kaptopriilirasitus. Fludrokortisonisupressiotesti on hyvin työläs eikä sovellu käytännön työhön. Jos tulos puoltaa PHA:a ja potilas hyväksyy leikkaushoidon, niin selvittelyjä jatketaan. Mikäli varmistavan kokeen tulos ei tue primaaria hyperaldosteronismia, kyseessä on essentielli verenpainetauti tai matalan reniinin hypertensio, mutta tällä erottelulla ei ole merkitystä hoidon kannalta. Tietokoneleikekuvauksella selvitetään onko karsinoomaa ja tehdään esiselvitys PHA:n alaluokkien suhteen. Aldosteronierityksen toispuoleisuuden päättäminen tietokoneleikekuvauksen perusteella ei ole täysin luotettavaa. The Endocrine Societyn suosituksen mukaan aldosteronin erityksen lateralisaation toteamiseksi tulisi aina tehdä lisämunuaislaskimokatetrisaatio. Sen vuoksi lisämunuaisten tietokonetomografiaa pyydettäessä tulisi tutkimuspyynnössä kysyä, ovatko lisämunuaislaskimot visualisoitavissa. Mikäli laskimot näkyvät, lisämunuaislaskimokatetrisaation kesto, potilaan saama sädeannos ja käytetty varjoainemäärä ovat selvästi pienemmät. Toissijaisena vaihtoehtona lateralisaation osoittamiseksi ellei lisämunuaiskatetrisaatio ole saatavilla voidaan käyttää jodikolesteroligammakuvausta, jonka herkkyys ja tarkkuus eivät ole katetrisaatiotutkimuksen luokkaa. Metomidaatti-PET-TT- ja jodikolesteroli-spect-tt - kuvaukset ovat lupaavia uusia tutkimuksia lateralisaation osoittamiseksi. Leikatun lisämunuaisen PAD kertoo lopulta varmistuksen, onko kyseessä adenooma vai hyperplasia. Verenpaineen lasku leikkauksen jälkeen siten, että verenpainelääkkeitä voidaan vähentää tai lopettaa ne ja kaliumkorvaus, kertoo onnistuneesta lateralisaatiotutkimuksesta.
6 Sivu EKTOOPPINEN ACTH-OIREYHTYMÄ Camilla Schalin-Jäntti, HYKS, Endokrinologian klinikka Suomessa todetaan endogeeninen Cushingin oireyhtymä noin 30 potilaalla vuodessa. Cushingin oireyhtymä voidaan etiologian perusteella jakaa ACTH-riippuvaiseksi tai riippumattomaksi. Yleisin muoto on ACTH-riippuvainen aivolisäkeperäinen Cushingin tauti (noin 70% tapauksista) ja toiseksi yleisin muoto on ACTH-erityksestä riippumaton, lisämunuaisperäinen Cushingin oireyhtymä (noin 20%). Noin 10%:ssa tapauksissa Cushingin oireyhtymä johtuu aivolisäkkeen ulkopuolisen kasvaimen erittämästä ACTH:sta, tällöin puhutaan ektooppisesta ACTHoireyhtymästä. Harvoin Cushingin oireyhtymän taustalla voi olla ektooppinen CRH-eritys. Ektooppinen ACTH-oireyhtymä alkaa usein äkillisesti. Tyyppioireita ja löydöksiä ovat kasvojen ja nilkkojen turvotus, pigmentaatio, hypertensio, hypokalemia ja hyperglykemia. Lihasvoimat heikkenevät. Joskus ensimanifestaationa voivat olla murtumat tai psykoosi. Ektooppisen ACTH-oireyhtymän syynä on useammin pahanlaatuinen kuin hyvänlaatuinen tauti. Torpyn (2002) 58 potilaan sarjassa ektooppisen ACTH-oireyhtymän taustalla oli 40%:lla (n=23) keuhko-net, 31%:lla (n= 23) kasvainta ei löytynyt, 10%:lla (n= 6) oli tymuksen NET, 6%:lla (n=3) maligni gastrinooma, 4%:lla (n=2) medullaarinen kilpirauhassyöpä, 4%:lla (n=2) feokromosytooma ja 2 %:lla (n=1) oli joko haima-net, pienisoluinen keuhkosyöpä tai paraganglioma. HYKS:n Endokrinologian klinikassa on hoidettu 20 tapausta vuosina 1997-2012 (Toivanen S, julkaisematon). Insidenssi on selvästi noussut viime vuosien aikana. Esityksessä käydään läpi HYKS:n aineisto. Diagnostiikka. Jos taudinkuva alkaa äkillisesti, tyyppilöydöksiä laboratoriokokeissa ovat hypokalemia, hyperglykemia ja usein leukosytoosi. Sekä kortisolin, että ACTH:n eritys on tyypillisesti voimakkaasti suurentunut ja du-korsol voi olla useita tuhansia. Olennaista on päästä aloittamaan metyraponisalpaushoito nopeasti oireiden lievittämiseksi ja edetä leikkaushoitoon. Jos hyperkortisolismi on vaikea, eikä primaarikasvain löydy, joudutaan herkästi tekemään bilateraalinen adrenalektomia hyperkortisolismin hillitsemiseksi. Jos taudinkuva on lievä, hyperkortisolismi seulotaan normaaliin tapaan tutkimalla 1,5mg DXM-koe, du-korsol ja syljen korsol klo 23. Joskus tarvitaan varmentavia tutkimuksia kuten keskiyön korsol ja 2 mg:n DXMkoe. Ektooppisessa ACTH-oireyhtymässä CRH-vaste puuttuu. Kasvaimen paikantaminen voi olla haasteellista ja siinä käytetään TT, MRI ja PET/TT-kuvantamisia. Joskus primaarikasvain jää löytämättä tai löytyy vasta viiveellä. Potilaan ennuste riippuu taustalla olevan kasvaimen histologiasta ja hyperkortisolismin vaikeusasteesta. Ennuste on huonoin pienisoluisessa keuhkosyövässä ja tymuksen NET-kasvaimissa. Kirjallisuutta Alexandraki K, Grossman A. The ectopic ACTH-syndrome. Rev Endocr Metab Disord 2010 Neary NM ym. Neuroendocrine ACTH-Producing Tumor of the Thymus Experience with 12 Patients over 25 Years. J Clin Endocrinol Metab 2012 Schalin-Jäntti C, Ahonen A, Seppänen M. F-18-DOPA PET/CT but not Ga-68-DOTA-TOC PET/CT Revealed the Underlying Cause of Ectopic Cushing s Syndrome. Clin Nucl Med 2012 Schalin-Jäntti C, Arola J, Sane T. Recurrent acute-onset Cushing's syndrome 6 years after removal of a thymic neuroendocrine carcinoma: from ectopic ACTH to CRH. Endocr Pathol 2013 Torpy D ym. Association of hypertension and hyperkalemia with Cushing s syndrome caused by ectopic ACTH secretion. Ann NY Acad Sci 2002
ADDISON-POTILAIDEN ELÄMÄNLAATU, HOITO JA SEURANTA SUOMESSA Niina Matikainen, Endokrinologian klinikka, Meilahden sairaala, HUS Sivu 7 Primaarin lisämunuaiskuoren vajaatoiminnan eli Addisonin taudin yleisin syy on autoimmuuniadrenaliitti, jossa autovasta-aineet steroidogeneesin entsyymejä tai kuorikerroksen soluja vastaan varmentavat diagnoosin. APECED:n kriteerit täyttyvät, jos autoimmuuniadrenaliittiin liittyy hypoparatyreoosi tai mukokutaaninen kandidoosi. APS-2:ssa liitännäissairautena on kilpirauhasen autoimmuunisairaus tai tyypin 1 diabetes. Osalla autoimmuuniadrenaliittia sairastavista vasta-aineita ei voida todeta, jolloin on syytä sulkea pois lisämunuaisten TT:llä harvinaisia lisämunuaiskuoren vajaatoiminnan syitä kuten tuberkuloosi, bilateraalinen verenvuoto tai tuumori ja miehiltä tarvittaessa X-kromosomaalinen adrenoleukodystrofia tutkimalla pitkäketjuiset rasvahapot. Harvinaisia syitä Addisonin taudille ovat bilateraalinen adrenalektomia, lisämunuaiskuoren steroidisynteesiä estävä lääkehoito, kongenitaalinen hyperplasia tai hypoplasia, amyloidoosi, histiosytoosi, CMV-infektio tai hemokromatoosi (1,2). Kliinisen epäilyn yhteydessä mitattu seerumin aamukortisolipitoisuus on < 300 nmol/l viittaa Addisonin taudin mahdollisuuteen. Pitoisuudella < 160 nmol/l kortisolin puutetta voidaan pitää lähes varmana. Kriittisesti sairaalla pitoisuus < 400-500 nmol/l viittaa kortisolin puutteeseen näytteenoton ajankohdasta riippumatta. Addisonin taudin diagnoosi varmistetaan ACTHpitoisuuden mittauksella ja lyhyellä ACTH-rasituksella. Vuorokauden fysiologinen kortisolintuotanto on 5-6 mg/m2, jota pyritään kattamaan hydrokortisonin annoksella 10-12 mg/m2. Monet Addison-potilaat ovat saaneet vuosia ylimitoitettua ja epäfysiologista korvaushoitoa, eikä nykyisin käytössä olevillakaan glukokortikoidivalmisteilla kyetä jäljittelemään kortisolin biologista eritysprofiilia tai päivittäistä yksilöllistä vaihtelua. Pienikin glukokortikoidin ylimäärä voi aiheuttaa vuosien saatossa Cushingin oireyhtymään liittyviä piirteitä, joista erityisesti metabolisia haittoja ja luun kuntoa on tärkeä seurata. Mitalin kääntöpuolena korvaushoidon riittämättömyys tilanteeseen nähden tai laiminlyönti voi johtaa Addisonin kriisiin. Addison-potilaan vuotuinen riski joutua sairaalahoitoon kriisin vuoksi on 8%, joten potilasohjaus glukokortikoidin annostelusta poikkeustilanteissa on keskeistä. Mineralokortikoidikorvaushoidossa ei myöskään kyetä jäljittelemään vuorokausirytmiä, mutta hoitoannoksen säätö on yksinkertaisempaa verenpaineen, reniinipitoisuuden/-aktiivisuuden ja elektrolyyttien perusteella. Tutkimusten perusteella ei ole yksiselitteistä vastausta kysymykseen, hyödyttääkö DHEA:n korvaaminen. Toistaiseksi systemaattista vaikutusta Addison-potilaiden elämänlaatuun tai sairastavuuteen ei DHEA-korvaushoidolla ole osoitettu, mutta naisten masentuneisuus ja yleinen elämänlaatu kohenivat hieman lumehoitoon verrattuna meta-analyysin perusteella (3). Addisonin tautiin liittyy noin kaksinkertainen kuolleisuus vertailuväestöön nähden todennäköisesti kardiovaskulaarisairastuvuuden ja infektioiden pohjalta (4). Myös Addisonpotilaiden elämänlaatu on todettu ulkomaisissa tutkimuksissa vertailuväestöä huonommaksi. Yleisin löydös tutkimuksissa on uupumus ja alentunut psyykkisen stressin sieto (1,5). Sekä kuolleisuuden lisääntyminen että elämänlaadun aleneminen on liitetty ym. glukokortikorvaushoidon ongelmiin. Vaikka hydrokortisonin annostelu kolmasti tai neljästi päivässä parantaa kortisolin bioprofiilia ja laskee ACTH-tasoja, ei vaikutusta elämänlaatuun ole voitu todeta. Toisaalta hydrokortisonin annos > 30 mg/vrk assosioituu huonompaan koettuun
8 Sivu terveydentilaan (2,3). Onkin esitetty, että nykyinen Addisonin taudin hormonihoito estää hengenvaaran, mutta ei kykene palauttamaan elämänlaatua vertailuväestön tasolle. Olemme kartoittaneet kyselytutkimuksella suomalaisten Addison-potilaiden elämänlaatua HUSpiirissä sekä potilasyhdistykseen kuuluvien henkilöiden joukossa. Tarkoituksemme on selvittää elämänlaatua määrääviä tekijöitä, kuten korvaushoidon laatua ja annostelua, muita autoimmuunisairauksia ja sosiaalisia tekijöitä. Addisonin taudin prevalenssiksi arvioidaan eurooppalaisessa väestössä 100-144/miljoona, jonka perusteella Suomessa Addison-potilaita olisi 500-750. Tutkimuksessamme tavoitimme 107 potilasta eli noin viidesosan koko maan Addisonin tautia sairastavista. Suomalaiseen taustaväestöön verrattuna Addison-potilaiden elämänlaatu on alentunut merkittävästi (tutkimustulokset esitellään tarkemmin esityksessä). Addison-potilaat tarvitsevat elinikäistä seurantaa. APECED-potilaita ja muita harvinaisia oireyhtymiä sairastavia seurataan todennäköisesti kaikkialla maassamme erikoissairaanhoidossa, mutta merkittävä osa Addison-potilaista on perusterveydenhuollon seurannassa. Monilla korvaushoitoa saavilla potilailla elämänlaatu on alentunut ja heillä todetaan vuosien saatossa Cushingin kaltaisia sivuvaikutuksia. Kaikki potilaat eivät hallitse glukokortikoidikorvauksen annostelua stressitilanteessa, jolloin riski Addisonin kriisille kasvaa. Yli puolella Addisonpotilaista on jokin muu autoimmuunisairaus. On aiheellista pohtia, onko tämä pienehkö potilasryhmä mahdollista hoitaa erikoissairaanhoidossa. Kirjallisuutta: 1. Neary N, Nieman, L: Adrenal insufficiency: etiology, diagnosis and treatment. Currt Opin Endocrinol Diab Obes 17:217-223, 2010. 2. Schalin-Jäntti C: Addisonin tauti ja lisämunuaisten sekundaarinen vajaatoiminta. SLL 50-52:3847-3852, 2010 3. Alkatib AA, Cosma M, Elamin MB, et al: A systematic review and meta-analysis of randomized placebocontrolled trials of DHEA treatment effects on quality of life in women with adrenal insufficiency. J Clin Endocrinol Metab 94:3676 3681, 2009 4. Bergthorsdottir R, Leonsson-Zachrisson M, Oden A, Johannsson G: Premature mortality in patients with Addison s disease: a population-based study. J Clin Endocrinol Metab 91:4849 4853, 2006 5. Hahner S, Loeffler M, Fassnacht M, et al. Impaired subjective health status in 256 patients with adrenal insufficiency on standard therapy based on crosssectional analysis. J Clin Endocrinol Metab 92:3912 3922, 2007...
Sivu 9 PCOS AND INSULIN RESISTANCE 9:25-11:05 Lecture Hall 3 Puheenjohtaja Laure Morin-Papunen 9.25-9.55 Jarmo Jääskeläinen Early adrenarche and the risk of PCOS 10.00-10.30 Risto Kaaja Interaction between insulin resistance and sympathetic nervous system 10.35-11.05 Eszter Vanky GDM and PCOS
10 Sivu EARLY ADRENARCHE AND THE RISK OF PCOS Jarmo Jääskeläinen, Kuopio University Hospital and University of Eastern Finland, Department of Pediatrics, PO Box 100, 70029 Kuopio, Finland. jarmo.jaaskelainen@kuh.fi A girl has early or premature adrenarche (PA) if clinical signs of androgen action (acne, comedones, adult type body odor, greasy hair, or pubic/axillary hair) appear before the age of eight years, serum DHEAS concentration is 1 µmol/l, and other rare causes of adrenal hyperandrogenism (including congenital adrenal hyperplasia and virilizing tumors) have been excluded. The primary cause of PA is not known, but PA seems to have an early onset well before the appearance of the first clinical signs and adrenarche is rather a slowly throughout childhood progressing process than a sudden phenomenon. Girls with PA have enhanced early growth-in-height, are often overweight, and they are more insulin resistant than their BMI-matched peers. They also have high serum IGF-1 concentrations and low SHBG concentrations. All these are known risk factors or findings also in women with PCOS. Furthermore, women with ovarian hyperandrogenism present often also with adrenal hyperandrogenism, indicating a potential common etiology. The high prevalence of PCOS among women with a history of PA has been reported in some but not all studies. In a highly selected group of Catalonian women with a history of small birth weight and precocious pubarche, this connection has clearly been shown, and in these females, developing PCOS seems to be preventable with early and long-lasting metformin treatment. The potential mechanisms which associate PA with PCOS include hyperinsulinemia, insulin resistance, and IGF-1. Furthermore, early androgen excess itself may lead to a development of PCOS. Recent studies on non-human primates and in vitro studies have brought new insight to the possible mechanism which links PA to PCOS. Most importantly, an increase in 17,20 lyase activity, caused by increased serine phosphorylation of CYP17, is a highly potential mechanism. Recently, a relevant kinase p38 was found to increase this phosphorylation but no studies on p38 in PA or PCOS females yet exist....
Sivu 11 INTERACTION BETWEEN INSULIN RESISTANCE AND SYMPATHETIC NERVOUS SYSTEM Kaaja R, Turku University and Satakunta Central Hospital, Sairaalantie 3, 28500 Pori Increased body fat has been correlated to sympathetic overactivity, with resting levels of muscle sympathetic nerve activity (MSNA) in the obese reported 50% higher than in non obese population. Elevated levels of MSNA are associated with obesity-induced hypertension and subclinical organ damage to the heart, blood vessels, and kidneys in young subjects. To date, there have been many hypotheses to explain the etiology of the metabolic syndrome, and sympathetic overactivity seems to play important role in all of them. The underlying origin of the observed sympathetic nervous system (SNS) overactivity in metabolic syndrome is not fully understood, but until now it has been related to alterations of insulin, leptin, nonesterified fatty acids (NEFA), proinflammatory cytokines, obstructive sleep apnea (OSA), baroreflex impairment, beta-adrenoreceptor polymorphisms and neuropeptide Y. Insulin seems to play a role as hypertensive patients have documented that MSNA response evoked by insulin is about threefold greater than that observed in normal subjects. SNS activation is also seen in humans following overfeeding, and is decreased with fasting. The chronic increase in basal sympathetic neural activity (SNA) is presumably aimed at stimulating adrenergic thermogenesis, but also to stimulate lipolysis to increase NEFA, contributing to insulin resistance. The adipocyte-derived peptide leptin suppresses appetite, increases thermogenesis, but also raises SNS activity and blood pressure (BP). Obese individuals exhibit hyperleptinemia but are resistant to its appetite-suppressing actions (leptine resistance). Part of the SNS arises from obstructive sleep apnea (OSA) by hypoxic-dependent chemoreflex activation. Patients with polycystic ovary syndrome (PCOS) have evidence of increased MSNA, compared with age- and BMI-matched controls. Pre-eclamptic pregnancy is characterized by hypertension and proteinuria developping after 20 th gestational weeks. It has been shown to be a state of increased insulin resistance and sympathetic overactivity (MSNA and plasma noradrenalin levels). Thus insulin resistance and sympathetic overactivity are closely interrelated. Further support for this relationship comes from treatment effects. Active weight loss can reduce MSNA and whole body noradrenaline spillover and decrease insulin resistance. Treatment of OSA with continuous positive airways pressure may reduce plasma noradrenaline levels and diastolic blood pressure and improve cardiac sympathovagal balance. Renal sympathetic denervation also reduces MSNA, noradrenaline spillover and blood pressure in patients with treatment resistant hypertension and PCOS accompanied by improved insulin sensitivity. In PCOS patients, baseline SNA has been shown to be elevated ~3 fold from normal values. Renal nerve ablation resulted in a reduction in overall SNA (measured by whole body noradrenaline spillover and MSNA), a moderate reduction in blood pressure and significant.improvement in insulin sensitivity. But which comes first, insulin resistance or sympathetic overactivity? The latest studies seem to support the concept that increased SNS may predictict development of insulin resistance. In the studies of Asknes et al increased sympathetic reactivity (noradrenalin response to cold pressor test and mental stress) predicted insulin resistance (HOMA-IR) 18 years later.we have shown that sympathetic overactivity measured by plasma noradrenaline levels at rest preceded development of insulin resistance in women with hypertensive pregnancy. Six year after preeclamptic pregnancy insulin sensitivity has returned to levels of those who remained normotensive during pregnancy, but women with previous hypertensive pregnancy (preeclampsia) continued to have higher levels of norepinephrine.
12 Sivu As a conclusion central obesity and related metabolic syndrome, PCOS, pre-eclampsia, OSA are influenced by sympathetic overactivity and insulin resistance. They all profit from weight loss, which increases insulin sensitivity and decrease sympathetic overactivity. As hypertension in these syndromes is related to sympathetic overactivity induced renin-angiotensin activation, ACE-inhibitors and angiotensin receptor antagonists are first line treatments of hypertension related to metabolic syndrome. Central sympatolytic drugs (Imidazolin-1-agonists) can also improve insulin sensitivity, but non-selective peripherally acting betablockers may increase insulin resistance and should be avoided, because they increase the risk for diabetes....
Sivu 13 GDM and PCOS Eszter Vanky...
14 Sivu ENDOHOITAJIEN SYMPOSIUMI 9.25-11.10 Seminaarihuone Puheenjohtaja Outi Suopajärvi 9.25-9.50 Anna-Mari Koski Osteoporoosilääkkeet 9.55-10.20 Harri Niinikoski APECED 10.25-10.40 Hanna Pelttari Ajankohtaista kilpirauhassyövästä 10.45-11.00 Tietojen päivitystä ja kuulumisien vaihtoa
Sivu 15 OSTEOPOROOSILÄÄKKEET Anna-Mari Koski, Keski-Suomen keskussairaala Osteoporoosissa luun lujuus on alentunut niin, että murtumariski on lisääntynyt. Yli 50- vuotiaista naisista noin 40 %:lla ja miehistä noin 13 %:lla murtuu elämänsä aikana ranne, nikama tai lonkka. Murtumat tekevät osteoporoosista merkittävän kansansairauden. Osteoporoosin hoidon tavoitteena on estää murtumia, erityisesti nikama- ja lonkkamurtumia. Milloin osteoporoosilääke aloitetaan? Osteoporoosin diagnoosi tehdään luuntiheysmittauksella, kaksienergiaista röntgenabsorptiometriaa (DXA) käytettäessä lannerangasta tai reisiluun yläosasta (T-score < - 2.5). Joissakin tapauksissa hoito voidaan aloittaa ilman luuntiheysmittausta. Murtumahoitajaa kannattaa käyttää potilaiden valinnassa. Luuntiheysmittauksen lisäksi murtumariskiä voidaan arvioida kliinisten riskitekijöiden avulla. Tässä apuvälineenä toimii WHO:n murtumariskilaskuri, FRAX (http://www.shef.ac.uk/frax/tool.jsp). FRAX laskee riskitekijöiden perusteella murtuman todennäköisyyden kymmenen vuoden ajalle. Spesifinen luulääke aloitetaan perushoidon (liikunta, riittävä kalsiumin (1000 1500 mg/vrk) ja D-vitamiinin saanti, tupakoinnin lopettaminen ja kaatumisen ehkäisy) lisäksi, jos potilas on sairastanut pienienergiaisen nikama- tai lonkkamurtuman. Tällöin lääkehoito voidaan aloittaa ilman tiheysmittaustakin, mutta se on suositeltava, jos eliniän ennuste on yli 5 vuotta. Jos potilas on sairastanut muun pienienergiaisen murtuman (esim. ranne, olkavarsi), tulee tehdä luuntiheysmittaus ja harkita lääkehoitoa. Jos luuntiheysmittaus on vaikeasti saatavissa ja FRAXmurtumariski on korkea, voidaan lääkehoitoa harkita englantilaisen NOGG-ohjeistuksen perusteella myös ilman tiheysmittausta (http://www.shef.ac.uk/nogg/manual_data_entry.html). Glukokortikoidihoitoa saaville potilaille on suuren murtumavaaran vuoksi erillinen hoito-ohje. Lääkehoidon valmisteet Osteoporoosilääkkeet vaikuttavat muuttamalla luun uudismuodostusta. Lääkehoidon valinta on yksilöllinen. Vaihtoehtoina ovat suun kautta otettavat raloksifeeni ja strontiumranelaatti päivittäin, alendronaatti ja risedronaatti kerran viikossa ja ibandronaatti kerran kuukaudessa. Denosumabi annostellaan ihon alle kahdesti vuodessa ja tsoledronaatti suonensisäisesti kerran vuodessa. Vaikean osteoporoosin hoitoon tarkoitettu lisäkilpirauhashormoni, teriparatidi pistetään ihon alle päivittäin. Teriparatidi on luuta rakentava lääke, strontiumranelaatilla on sekä anabolinen että luun hajoamista estävä vaikutus ja muut osteoporoosilääkkeet ovat antiresorptiivisia valmisteita. Kaikki osteoporoosilääkkeet ovat tutkimuksissa estäneeet murtumien ilmaantumista. Estrogeeni ja testosteroni korjaavat niiden vajeen aiheuttamia luuongelmia. Osteoporoosihoidon seuranta Usein vuosia kestävä hoito edellyttää potilaan motivoimista hoitoon ja mahdollisten sivuvaikutusten ja kehittyvien päätetapahtumien (murtumat) seurantaa. Lääkehoidon tehoa voidaan seurata n. 3 vuoden välein luuntiheysmittauksella. Hoidon kesto määräytyy kliinisten parametrien ja valitun lääkkeen mukaan. Bisfosfonaateilla turvallinen hoitoaika on 3-5 vuotta, minkä jälkeen voidaan pitää lääketauko 1-2 vuotta tai, jos murtumariski on suuri, jatkaa toisella lääkkeellä. Teriparatidi-hoito kestää 24 kuukautta. Muilla valmisteilla ei ole käyttöaikarajoitusta. Kanis JA, McCloskey EV, Johansson H, Cooper C, Rizzoli R, Reginster JY; Scientific Advisory Board of the European Society for Clinical and Economic Aspects of Osteoporosis and Osteoarthritis (ESCEO) and the Committee of Scientific Advisors of the International Osteoporosis Foundation (IOF). European guidance for the diagnosis and management of osteoporosis in postmenopausal women. Osteoporos Int 2013;24:23-57.