TKI-STRATEGIA 2013 2016



Samankaltaiset tiedostot
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

FUAS pähkinänkuoressa

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU FUAS liittoumaseminaari

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Löydämme tiet huomiseen

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

FUAS pähkinänkuoressa 5/2014

Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä Reijo Lähde 3/11/2014

Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

FUAS ajankohtaisia asioita. Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari Outi Kallioinen, LAMK

MULTIPOLISPÄIVÄT Snowpolis, Vuokatti. Juhani Kärkkäinen Kehittämisjohtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

Hämeen liiton rahoitus

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Päätösseminaari Pirjo Ståhle

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia

FUAS-liittouma Rakenteet ja ohjausjärjestelmä

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Kooste Anne Kärki, Anne Ilvonen, Seliina Päällysaho

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Strategia April 28, 2015

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys

Kestävää kasvua ja työtä EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Lahden ammattikorkeakoulun STRATEGIAN TOTEUTTAMIS SUUNNITELMA

Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna Tekniikan Alojen Foorumi Markku Lahtinen. Tammikuu 2012

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

Tervetuloa Kareliaan!

Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Lapin korkeakoulukonserni

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden laadunhallinta ja vaikuttavuuskäsitykset

Sosiaalisena innovaationa

Autenttisuutta arviointiin

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

OSAAMISPROFIILIKYSELY IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

ONKO OIKEA VASTAUS 18 VAI LAATU JA VAIKUTTAVUUS? Tavoitteena aito rakenteellinen kehittäminen ja alueellinen hyvinvointi

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Elinkeino-ohjelman painoalat

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea

Transkriptio:

Lahden ammattikorkeakoulun TKI-STRATEGIA 2013 2016 Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan strategiset linjaukset vuosille 2013 2016 sekä lähiajan toiminnan kehittämisen painopisteet Hyväksytty Lahden ammattikorkeakoulun hallituksessa 18.4.2013 37

LAMKin TKI-toiminnan visio 2016 Tulevaisuuden LAMK on soveltavan TKI-toiminnan kansainvälinen huipputoimija ja merkittävä osa Euroopan vaikuttavinta käytäntölähtöistä Lahden seudun innovaatioympäristöä. Osana FUAS-liittoumaa profiloidumme työelämäläheisten ja TKI-toimintaan integroituvien pedagogisten ratkaisujen kansainvälisenä edelläkävijänä sekä soveltavan tutkimuksen, käytäntöläheisen innovaatiotoiminnan ja opiskelijakeskeisen koulutukseen integroidun TKI-toiminnan moottorina laajalla metropolialueella. 2

1. Johdanto Lahden ammattikorkeakoulun yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää että aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehittämistyötä. LAMKn TKI-toiminta on työelämälähtöistä, uusien tai parannettujen tuotteiden, tuotantovälineiden, menetelmien ja palveluiden löytämistä, kehittämistä ja tuottamista alueen tarpeisiin. Tämän TKI-strategian tarkoituksena on suunnata mahdollisimman tehokkaasti ja organisoidusti LAMKn TKI-toimintaa sekä täsmentää sen painotuksia, aluepoliittista vaikuttamista sekä yhteistoimintaa elinkeinoelämän, erityisesti pk-sektorin, sekä julkisen että kolmannen sektorin kanssa. Tavoitteena on olla tulevaisuudessa kansainvälisesti arvostettu, verkostoitunut, monialainen, vastuullisia osaajia ja innovaatioita kehittävä, alueellista kilpailukykyä rakentava sekä työelämää uudistava TKI-toimija. Lahden ammattikorkeakoulun vaikuttavuus rakentuu LAMKin strategian mukaan neljän peruspilarin varaan: tuloksellinen johtaminen, korkeakoulupedagogiikan edelläkävijyys, strategisen kansainvälistymisen vahvistaminen sekä terve taloudellinen tilanne. Toiminnan johtamisella ja organisoinnilla edistetään innovaatioympäristöjen monikantaisen toimintamallin syntyä. Erityisen tärkeää on kehittää kiinteitä ja aktiivisia kumppanuuksia toimintaympäristön kanssa aluekehityksen vauhdittamiseksi. 3

Vaikuttavuuden peruspilarit LAMKssa: Tuloksellinen johtaminen, Korkeakoulupedagogiikan edelläkävijyys, Strategisen kansainvälistymisen vahvistaminen, Terve taloudellinen tilanne Laajan metropolialueen (Häme, Päijät-Häme ja Uusimaa) maakuntien kehittämiseen Lahden ammattikorkeakoulu osallistuu osana FUAS-liittoumaa (Federation of Universities of Applied Sciences) vastaten FUASin TKI-toiminnan rakenteellisen kehittämisen hankkeesta sekä ympäristön ja energiatehokkuuden strategisesta painoalasta. TKI-strategia koostuu toimintaympäristön, painoalojen ja profiilien kuvauksista sekä strategisista tavoitteista ja keskeisistä kehittämispainopisteistä. LAMKn TKI-strategian lähtökohtana FUASliitouman, PHKKn ja LAMKn strategiat. Strategian päivityksessä on huomioitu eurooppalaisen ja kansallisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan (Eurooppa 2020 EU:n kasvustrategia, Eurooppa 2020 -strategia Suomen kansallinen ohjelma, Suomi osaamispohjaiseen nousuun) strategisten linjausten lisäksi hallitusohjelman koulutuspoliittiset linjaukset ja toimeenpanosuunnitelma (Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016 Kehittämissuunnitelma) sekä alueelliset strategiat ja ohjelmat kuten Lahden seudun kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009 2015 Lahden seudun innovaatioympäristön kehittäminen Älykkään erikoistumisen käytäntölähtöinen innovaatiostrategia ja -kehittämisohjelma Elinkeinoelämää hyödyttävä teollisen muotoilun strategia Lahdesta 2013 2015 Päijät-Hämeen Maakuntaohjelma 2011 2014 4

Yhteiskunnan eheys ja turvallisuus Profiilit FUAS-painoalat Ympäristö ja energiatehokkuus Teknologiaosaaminen ja yrittäjyys LAMK-painoalat Hyvinvoinnin turvaaminen Muotoilu Ympäristö Hyvinvointipalvelujen kehittäminen Integroiva pedagogiikka FUAS: Pedagogisten ratkaisujen kansainvälinen edelläkävijä Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta FUAS Strategiset tavoitteet LAMK: Strategiset tavoitteet FUAS-tahtotila 2020 Kansainvälisesti arvostettu, laajan metropolialueen kansainvälistä kilpailukykyä vahvistava itsenäisten korkeakoulujen liittouma, joka tarjoaa toimialallaan kaikki metropolialueen elinkeinoelämän ja väestön tarvitsemat korkeakouluopetus-, tutkimus- ja aluekehityspalvelut. LAMK ja FUAS: opiskelijayrittäjyys Kuvio 1. Lahden ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan strateginen kehys 5

Tulevien vuosien TKI-toiminnan haasteita LAMKssa ovat: TKI-toiminnan niveltäminen opetukseen TKI-toiminnan perusedellytysten ja rahoituspohjan vahvistaminen (Uudessa rahoitusmalliluonnoksessa TKI-toiminnan rahoitusosuudeksi esitetty 15 %, ks. liite 1.) Verkostoitumisen edistäminen Kansainvälistyminen FUAS-liittoumassa kohdistamme TKI-toimenpiteet seuraavasti: FUAS-liittouma vahvistaa merkittävästi kansainvälisen tason käytäntölähtöistä TKI-toimintaa, joka tuottaa myös koulutukselle uutta kansainvälisesti kilpailukykyistä sisältöä. FUAS-liittouma toimii innovaatiojärjestelmän pohjarakenteita uudistavana moottorina Helsingin laajalla metropolialueella painottaen voimien kokoamista tutkimuksen, innovaatiotoiminnan ja käytännön kehittämisen yhteen sovittamisessa. FUAS-liittouman TKI-toiminta kytketään läheisesti EU-tason tutkimus- ja kehittämisohjelmiin lisäten ja monipuolistaen rahoituslähteitä. FUAS-liittouman TKI-toiminta rakentuu kansainvälisille konsortioille, joiden puitteissa toteutetaan koko innovaatioketjun kattavia monialaisia yhteishankkeita autenttisiin kehitysympäristöihin kytkeytyen. FUAS-liittouman TKI-toiminnan profiili perustuu osaratkaisujen tuottamiseen globaaleihin haasteisiin 6

7

2. Toimintaympäristö LAMK toimii globaalissa innovaatiojärjestelmässä Helsingin laajan metropolialueen ja Päijät-Hämeen innovaatioekosysteemien (RIE) osana. Olemme mukana tekemässä EU:sta älykästä, kestävää ja osallistavaa taloutta sekä auttamassa korkean työllisyyden, tuottavuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden saavuttamisessa. Padasjoki Hämeenkoski Sysmä Asikkala LAMK Hollola Lahti Nastola Hartola Heinola Kärkölä Orimattila KV FUAS Kuvio 2. Lahden ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan toimintaympäristö 8

Lahden alueen osaamisen kärki rakentuu alueista, joihin erityisesti halutaan jatkossa panostaa ja profiloitua. Ne koskevat niin yritystoimintaa, tutkimusta ja opetusta kuin julkista toimintaakin. Alueella on valittu yksi selkeä teknologinen kärki, ympäristöteknologia. Lisäksi Lahden alue tunnetaan muotoilun sekä uudenlaisen käytäntölähtöisen innovaatiomallin osaajana. Kehitetty käytäntölähtöinen innovaatiomalli näyttäytyy seuraavien periaatteiden (Lahden seudun innovaatioympäristön kehittäminen Älykkään erikoistumisen käytäntölähtöinen innovaatiostrategia ja -kehittämisohjelma) kautta: Alueella on otettu käyttöön laaja innovaatiokäsite, jossa painotetaan palvelujen ja prosessien merkitystä: laajan innovaatiokäsitteen myötä myös julkisen sektorin innovaatiokyvykkyyden kehittäminen on keskeistä. Perinteisen lineaarisen innovaatiomallin hajottaminen ja innovaatioiden etsintä rajoja rikkovan älyllisen ristipölytyksen avulla; innovaatioiden keskeisenä lähteenä nähdään erilaisuus ja erityisesti yhteenkietoutunut moninaisuus, mikä johtaa pikemminkin kehitysalustojen synnyttämiseen kuin kapeiden klusteriden tukemiseen. Innovaatiotoiminnan ydinkyvykkyys on yleinen kyky hahmottaa mahdollisia maailmoja ja ydinosaaminen brokerointiosaaminen, jolla tarkoitetaan taitoa luoda älyllisen ristipölytyksen maailmoja. Organisaatioiden henkilöstössä on valtava innovaatiopotentiaali; jokaisella tulisi olla työssään kaksi osaa: tehdä tuote tai palvelu ja miettiä koko ajan, kuinka se tehdään paremmin; organisaatioita ei tule jättää innovaatiopolitiikan mustiksi laatikoiksi vaan työelämän innovaatiokyvykkyyttä on kehitettävä konkreettisen työkalupakin avulla. Innovaatiot syntyvät valtaosaltaan käytännön konteksteissa, mikä johtaa hyvin erilaisia tiedonlähteitä hyödyntäen ratkaisukeskeisiin prosesseihin; kehitystyö on leimallisesti markkina- ja asiakasvetoista. Kaikkea ei tarvitse osata itse; innovaatioiden tuottaminen on suurelta osin teknologioiden onnenongintaa, jota tuetaan verkostoja palvelevalla innovaatiopolitiikalla; keskeisessä roolissa on teknologia- ja markkinasignaalien skannaus ja absorbointi yrityksiin Keskeiseksi nähdään heterogeeniseen tiedontuotantoon perustuvien pilotointi- ja kehitysympäristöjen luominen; asiakas on näissä ympäristöissä innovaatiotoiminnan subjekti eikä objekti. Korkeakoulut ovat sisäistäneet toimintaansa käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan ja sitoutuneet myös omalla verkostoituneella toimintamallillaan edistämään sen periaatteita. Innovaatiomallin kehittäminen perustuu älykkään erikoistumisen viitekehyksen hyödyntämiseen. 9

Alueen T&K toiminnan profiiliin ovat merkittävästi vaikuttaneet valtion tutkimusorganisaatioiden puuttuminen verrattuna moniin muihin suurehkoihin kaupunkiseutuihin. TKI menot asukasta kohden ovat huomattavasti alle valtakunnallisen keskiarvon. Alueella syntyvien innovaatioiden määrä suhteessa TKImenoihin on kuitenkin Suomen korkeimpia. Lahden kolme osaamisen kärkeä ovat: Ympäristö Muotoilu Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta Mainittujen kolmen osaamiskärjen lisäksi alueella on tunnistettu kasvualana terveysliikunta. Osaamiskärjet muodostavat yhdessä alueellisen älykkään erikoistumisen (smart specialisation) kokonaisuuden (kuvio 3.), joka yhdistettynä Living Lab -konseptiin on valikoitunut eurooppalaiseksi mallialueeksi, missä LAMKlla on keskeinen asema. LAMK on sitoutunut Lahden kaupunkiseudun kuntien ja valtion väliseen kasvusopimusesityksen mukaiseen alueen kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistamiseen sekä Lahden kaupunkiseudun INKA Innovatiiviset kaupungit 2014 2020 -ohjelman toteutukseen. Tulevaisuudessa toimintamme keskittyy Niemeen rakennettavaan Lahden alueen 10

innovaatiokeskittymään, joka palvelee myös FU- AS-kokonaisuutta. Mukana ovat myös Lahden yliopistokeskus, kehitysyhtiöt ja yrityksiä. Innovaatiokeskittymä tarjoaa autenttiset kehitys- ja oppimisympäristöt, joissa on mukana myös kansainväliset kumppanit. Älykkään erikoistumisen toimintamallia toteutetaan LAMKssa sidosryhmäyhteistyötä vahvistavien konkreettisten oppimisympäristöjen kautta. Oppimisympäristöt ovat painoalat ja profiilit huomioivia fyysisiä ja/tai toiminnallisia kokonaisuuksia, jotka soveltavat älyllisen ristipölytyksen ja Living Lab -toiminnan periaatteita. Ne tarjoavat yhteistyöympäristön, jossa on mahdollista löytää ja toteuttaa uudenlaisia konkreettisia yhteistyömahdollisuuksia esim. Niemen osaamiskeskittymä, Interaction Design Environment IDE!, EcoMill, Terveysliikunnan osaamiskeskittymä. Laajan metropolialueen (Häme, Päijät-Häme ja Uusimaa) maakuntien kehittämiseen Lahden ammattikorkeakoulu vastaa osana FUAS-liittoumaa (Federation of Universities of Applied Sciences. FUAS-liittouman jäsenenä olemme mukana Euroopan Living Lab (ENoLL) verkostossa. Kuvio 3. Älykkään erikoistumisen alusta Päijät-Hämeessä (Muokattu lähteestä: Päijät-Hämeen liitto aluekehitys - smart specialisation) 11

3. Strategiset painoalat ja profiilit LAMKn strategiset painoalat ympäristö, muotoilu ja hyvinvointipalvelujen kehittäminen ovat vahvasti sidoksissa alueellisiin elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin kehittämiskohteisiin. Integroiva pedagogiikka Muotoilu Kaikkia koulutusaloja ja toimijoita yhdistävät integroivan pedagogiikan, käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan ja opiskelijayrittäjyyden toimintamallit ja -tavat (profiilit). Ne näkyvät opetuksen ja TKI:n sisällöissä sekä suuntaavat resursointia että osaamisen kehityspainotuksia. Integroivan pedagogiikan avulla etsimme ja kehitämme sellaisia malleja ja ratkaisuja, jotka edistävät TKI:n ja opetuksen integraatiota, lisäävät alueen yritysten ja ammattikorkeakoulun välistä yhteistyötä sekä kehittävät henkilöstön osaamista kohti yhteisöllisiä ja moniammatillisia työtapoja. Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta Opiskelijayrittäjyys Kuvio 4. Lahden ammattikorkeakoulun painoalat ja profiilit Ympäristö Hyvinvointipalvelujen kehittäminen 12

Älykkäästi profiloitunut Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta on opiskelijoiden ja opettajien aktiivista osallistumista työelämän kehittämistehtäviin teoriaa ja käytäntöä yhdistäen. Toiminta on innovoimalla oppimista. Siihen sisältyy myös aktiivinen ja ennakkoluuloton opetusmenetelmien kehittäminen. Opiskelija on aktiivinen toimija oppimisprosessissa ja innovaatio-osaamisen lisääntyminen on osa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä. Se pohjautuu tiedontuotantoon, jonka lähtökohtana on selkeä ja vahva käytäntöorientaatio ja aidoissa tilanteissa tapahtuva ongelmanratkaisu. Eri alojen asiantuntijat ja toimijat tuottavat tietoa yhdessä ja poikkitieteellisesti. Toiminta antaa tilaa oppimiselle, uusille oivalluksille, intuitiolle sekä ongelmanratkaisulle. Innovaatiotoiminnalla voi olla kahdenlaisia tavoitteita; oppimisen edistämiseen liittyviä sekä ideoiden tunnistaminen, arviointi ja jalostaminen markkinoille tai julkisen sektorin hyödynnettäväksi. Opiskelijayrittäjyys sijoittuu opetuksen sisään tavoitteenaan osaltaan edistää opiskelijoiden ammatillisen identiteetin vahvistumista, ammatillisen osaamisen kehittymistä sekä kykyä ja rohkeutta soveltaa omia osaamisia luovasti erilaisissa konteksteissa. Lahden ammattikorkeakoulu tuottaa ennakoivasti ja tuloksellisesti korkeakoulutettuja asiantuntijoita ja aitoja osaajia työelämään sekä uudistaa alueen osaamista. Osa tätä työtä on yrittäjyysvalmiuksien kehittäminen erilaisin opetukseen ja alueen elinkeinoelämään tiiviisti sidotuin keinoin, realistisen ja yrittäjyysmyönteisen asenteen vahvistaminen sekä LAMKin sisäinen yrittäjämäinen toiminta (henkilökunta ja opiskelijat). 13

Lahden ammattikorkeakoulun, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Laurea-ammattikorkeakoulun muodostaman strategisen FUAS-liittouman painoaloja ovat: Hyvinvoinnin turvaaminen Teknologiaosaaminen ja yrittäjyys Yhteiskunnan turvallisuus ja eheys Ympäristö ja energiatehokkuus Strategisten painoalojen päävastuut jakautuvat jäsenkorkeakoulujen kesken siten, että LAM- Killa on päävastuu ympäristön ja energiatehokkuuden, HAMKilla teknologiaosaamisen ja yrittäjyyden sekä Laurealla yhteiskunnan turvallisuuden ja eheyden painoalan kehittämisestä. Hyvinvoinnin turvaamisen painoalaa kehitetään tasapainoisesti kaikkien kolmen yhteistyönä. FUAS-liittouma profiloituu työelämäläheisten ja TKI-toimintaan integroituvien pedagogisten ratkaisujen kansainvälisenä edelläkävijänä sekä soveltavan tutkimuksen, käytännönläheisen innovaatiotoiminnan ja opiskelijakeskeisen koulutukseen integroidun TKI-toiminnan moottorina laajalla metropolialueella. FUAS-liittoumalla ja KU Leuven Association ovat allekirjoittaneet strategisen liittoumatason yhteistyösopimuksen, mikä sisältää mm. innovaatiosysteemit, aluekehitystyön ja korkeakoulutuksen työelämäyhteistyön sekä niiden kehittämisen. 14

LAMKin TKI-toiminnan tahtotila Lahden ammattikorkeakoulu on maakunnan vaikuttava, kansainvälisesti arvostettu ja verkostoitunut monialainen TKI-toimija. LAMK tuottaa ennakoivasti ja tuloksellisesti asiantuntemusta ja korkeakoulutettuja vastuullisia osaajia sekä innovaatioita työelämään ja rakentaa alueellista kilpailukykyä. 15

4. Strategiset tavoitteet vuosille 2013 2016 Tavoite 1. Oppimisympäristömme ja -tuloksemme ovat kansainvälistä huippua. TKI-toiminnan korkea laatu ja tunnustettu vaikuttavuus ovat koulutukseen yhdistyneenä toimintamme peruskiviä. Tutkimus-, kehitysja innovaatiotoimintaan integroidulla oppimisella opiskelijoistamme tulee omien alojensa asiantuntijoita tulevaisuuden työelämään. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintamme on käytäntö- ja tarvelähtöistä. Vahvistamme kumppaneidemme kanssa kansainvälistä TKI-toimintaa yhteisissä konsortioissa toteutettavissa hankkeissa, jotka kattavat koko innovaatioketjun. TKI-toimintamme tuottaa oppimiseen uutta, kansainvälisesti kilpailukykyistä sisältöä ja autenttisia oppimistilanteita. Muotoiluajattelu, vastuullinen liiketoiminta ja hyvinvoinnin edistäminen profiloivat koko koulutus- sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaamme. Innovaatio- ja oppimisympäristömme ovat monialaisia ja vuorovaikutteisia, jotka ajanmukaisine työpajoineen ja laitteistoineen tarjoavat hyvän pohjan simuloida yritys- ja muun työelämän prosesseja. Projektioppimisen kautta oppimisympäristöt laajenevat yhteistyöverkostoihin. Toimintatapojamme kehitetään jatkuvasti yhteistyökumppanien kanssa. Tavoitteena on luoda opiskelijoille, opettajille ja työelämän edustajille mentaalinen tila ja kokemus kuulumisesta oppimis- ja innovaatioyhteisöön. Tämä kokonaisuus on riippumaton fyysisistä ja perinteisistä oppimisympäristöjä määrittävistä puitteista (seinät, järjestelmät, organisaatiorajat). Yhteenkuuluvaisuuden tunne ei ankkuroidu hallintorakenteisiin vaan se luodaan yhdessä teeman tai yhteisen käsitemaailman, arvomaailman, tavoitteen ympärille. Tällainen oppimis- ja innovaatioyhteisö mahdollistaa sen, että meiltä valmistuvat ammattilaiset voivat toimia tulevaisuuden työelämän muutosagentteina. Osaaminen on laaja-alaista, ennakkoluulotonta ja oman edun yli näkevää. Immateriaalioikeuksien huomioonottaminen on ensiarvoisen tärkeää ja se nähdään osana Lahden ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan varallisuutta ja infrastruktuuria. Immateriaalioikeuksien strategista hankintaa ja suojaamista kohdistetaan ensisijaisesti Lahden ammattikorkeakoulun toiminnan vaikutuksesta syntyneisiin tuotteisiin ja palveluihin, joista odotetaan lisäarvoa toiminnalle yleisesti ja konkreettisesti omiin ja yhteistyökumppaneiden tuotoksiin. Lisäarvo voi ilmentyä esimerkiksi yhteistyöverkostojen ja näkyvyyden kasvuna, hankkeissa oppimisen ja opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksien kehittymisenä tai tuotteistamisen kautta saavutettavana taloudellisena hyötynä ja aluekehitysvaikutuksena. 16

Kaikki immateriaalioikeuksiin liittyvä toiminta, jossa LAMK on sopimusosapuolena, suojataan voimassa olevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Immateriaalioikeuksien hankinta ja suojaaminen nähdään myös investointina, joka on oleellinen osa laadukasta TKI-toimintaa. Kriittiset menestystekijät: integroivan pedagogiikan uudistaminen, vahvat kumppanuudet, ulkoisen rahoituksen (TKI-volyymin) hallittu strategian mukainen kasvu, TKI-rahoituspohjan laajentuminen kv-ohjelmiin ja TEKES-rahoitukseen, painoalapohjaisen hanketoiminnan valmistelu, IPR-osaaminen. Niemen kampus: käyttäjälähtöinen joustava innovaatiokeskittymä opiskelijoille, yrityksille, kehittäjille, tutkijoille 17

Tavoite 2. Toimintamme vähentää yhteiskunnan eriarvoisuutta. Tasa-arvoisuuden edistämiseksi toimimme moniammatillisissa kehittäjäverkostoissa ja tuomme alueelliseen toimintakenttään sekä päätöksentekoon TKI-näkökulman. Alueellista hyvinvointia ja tasa-arvoa lisääviä elementtejä ovat mahdollisuus uudenlaiseen TKI-toimintaan integroituun oppimiseen sekä asiantuntijuuteen perustuva TKI-toiminta. Esteettömyys lisääntyy myös palvelumuotoilun keinoja soveltavan hanketoiminnan kautta. Käyttäjälähtöiset menetelmät korostuvat entistä enemmän TKI-toiminnassa. Vähennämme hyvinvointiin liittyvää eriarvoisuutta sekä parannamme tarvittaessa työllistymisen edellytyksiä edistämällä terveysliikuntaa, hyvinvointipalveluiden kehittämiseen liittyvää yrittäjyyttä sekä olemme mukana edistämässä sosiaalista kuntoutumista ja työelämäosallisuutta alueella. Otamme huomioon TKI-toiminnassa globaalin vastuun ja haasteet, joihin vastaamme osaltamme kansainvälisessä hankeyhteistyössä. Toimintamme edistää inhimillistä ja taloudellista kehitystä yleismaailmallisesti. Kriittiset menestystekijät: käytäntölähtöisen innovaatiomallin periaatteiden toteutuminen, vastuullinen toiminta 18

Tavoite 3. Johtamis- ja työskentelytapamme edistävät uudistumista ja vastuullisuutta tulevaisuudesta. Rakennamme uudistavaa ja innovatiivista toimintakulttuuria arjen toimintatavoissa. Verkotumme sisäisten, ulkoisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Toimimme verkostoissa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti sekä teemme verkostoyhteistyön näkyväksi, erityisesti toiminnan ja konkretian kautta. Kehitämme TKI-johtamiskäytäntöjämme. Vahvistamme ennakoinnin hyödyntämistä. Uudistamme rakenteita, toiminnan organisointia, tehtäviä ja tehtäväkuvia. Vahvistamme TKIn ja opetuksen yhteistyötä. Hämeen ammattikorkeakoulun, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Lahden ammattikorkeakoulun välinen FUAS-kumppanuussopimus edistää yhteistyötä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyössä erityisinä kehittämiskohteina yhteiset TKI-toimintaa tukevat palvelut ja kansainvälisen vaikuttavuuden vahvistaminen (kansainvälinen TKI-toiminta). Kriittiset menestystekijät: uudistumista ja innovaatioiden syntymistä edistävä monialainen profiilityöskentelykulttuuri, ennakoiva johtaminen, TKI-resurssien oikea kohdentaminen 19

5. Strategian toteutus ja keskeiset kehittämispainopisteet Lahden ammattikorkeakoulun TKI-toiminta toteuttaa alueen innovaatioympäristön kehittämisohjelmaa käytäntölähtöisen innovaatiomallin periaatteiden kautta sekä kehittää ja vahvistaa oppimis- ja innovaatioympäristöjä alueen älykään erikoistumisen toimintamallin mukaisesti. Yhteistyöllä älykkään, kestävän ja osallistavan talouden tekijä sekä korkean työllisyyden, tuottavuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden saavuttamisen auttaja. TKI-toiminnan keskeiset kehittämispainopisteet TKI-toiminnan kansainvälistäminen Innovaatio- ja oppimisympäristöjen kehittäminen TKI-toiminnan ja opetuksen vuorovaikutuksen vahvistaminen TKI-verkostojen ja -kumppanuuksien rakentaminen ja vahvistaminen Kaupallistettujen tuotteiden ja palveluiden kehittäminen Opiskelijayrittäjyyden edistäminen TKI-rahoituspohjan laajentaminen ja ulkopuolisen rahoituksen kasvattaminen Käyttäjälähtöisen TKI-palvelumallin jalkauttaminen TKI-osaamisen kehittäminen Osaamisen ja tulosten levittäminen, markkinointi ja viestintä Laadunhallinta 20

6. Laadunhallinta, seuranta ja arviointi TKI-toiminnan laadun varmistamiseksi Lahden ammattikorkeakoulu on sitoutunut noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia eettisiä ohjeita: rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta tutkimustyössä, tulosten tallentamisessa, esittämisessä ja tutkimusten sekä niiden tulosten arvioinnissa. Hyviin TKI-käytäntöihin kuuluu tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukainen ja eettisesti kestävä tiedonhankinta sekä tutkimus- ja arviointimenetelmien soveltaminen. Hyvien TKI-käytäntöjen mukaista on edelleen, että toiminta on suunniteltu, toteutettu ja raportoitu yksityiskohtaisesti, avoimesti, aiempia tutkimustuloksia kunnioittaen ja huomioon ottaen. TKI-toiminnassa noudatetaan hyvää hallintokäytäntöä sekä henkilöstö- ja taloushallintoa. TKI-toiminnan strategisia mittareita (T&Khankkeissa suoritetut opintopisteet, Kansainvälinen T&K-rahoitus, ulkopuolinen T&K-rahoitus, julkaisut/opetus- ja T&K-henkilöstö) seurataan PHKKn ja LAMKn seuranta- ja raportointikäytänteiden mukaisesti. FUAS, LAMK ja osaamisaluetasolla Laadullisen arvioinnin kohteita ovat TKI-toiminnan strategia- ja tarvelähtöisyys, johtaminen, prosessien toimivuus, integrointi opetukseen ja työelämään, kumppanuudet ja verkostot, kansainvälisyys, vaikuttavuus sekä innovaatiotoiminnan että yrittäjyyden vahvistaminen. TKI-toiminnan tulosanalyysi, itsearviointi ja vaikuttavuuden arviointi toteutetaan vuosittain. Seuraava ulkoinen auditointi toteutetaan FUAS-tasoisesti 2016. 21

LIITE 1. UUSI AMK-RAHOITUSMALLIEHDOTUS 2014 (LUONNOS) 22