Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia
|
|
- Kristiina Ketonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osaaminen kilpailukyvyksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia
2 Toimintaympäristö JAMKiin vaikuttavat tärkeimmät tekijät toimintaympäristössä ovat oppimisen muutos, digitalisaatio, yrittäjyys, kansainvälisyys, Keski- Suomen alueen kehitys sekä korkeakoulurakenteiden muutos. Lisäksi Keski-Suomessa toteutuu useita merkittäviä investointeja, kuten Äänekosken biotuotetehdas, Uusi sairaala, Kankaan alue, Hippos 2020 ja Himos, jotka tarjoavat uudenlaisia kehitysalustoja myös JAMKin toiminnalle. JAMK toimii jatkossakin vahvana ja itsenäisenä ammattikorkeakouluna pääomistajanaan Jyväskylän kaupunki
3 Toimintaympäristö JAMK syventää yliopisto- ja tutkimuslaitosyhteistyötä yhteisten vahvuuksien pohjalta. Yhteisiä TKI-työn kohteita ovat erityisesti biotalous, musiikkikampus, perhetutkimus, kyberturvallisuus, kuntoutusala ja Yritystehdas sekä uusien investointien tuomat mahdollisuudet. Yhteistyötä lisätään eri koulutusasteiden välillä EduFutura-yhteistyössä sekä tutkimuslaitosten kanssa. JAMK muodostaa kansainvälisten kumppaniensa kanssa koulutuksen ja TKI-toiminnan verkostoja.
4 Kansainvälisyys JAMK jatkaa toimintaansa aktiivisena kansainvälisenä korkeakouluna ja kasvattaa koulutusvientiä sekä kansainvälisten TKI-hankkeiden määrää. Kotimaassa toteutettavia englanninkielisiä AMK-tutkintoohjelmia lisätään, markkinoidaan EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille ja luodaan stipendijärjestelmä. Tutkinto-ohjelmien markkinointia ja toteutuksia lisätään tilauskoulutusasiakkaille.
5 Vahvuusalat ja teemat JAMKin jokaisella vahvuusalalla on merkittävä koulutustehtävä, fokusoitu TKI-toiminta ja ammattimainen palvelutoiminta. Vahvuusalat ovat yhteensopivia myös Jyväskylän seudun tavoitteiden ja Keski-Suomen maakuntastrategian kanssa. JAMKin strategian läpileikkaavat teemat 1. Oppimisen uudistaminen 2. Uuden liiketoiminnan ja yrittäjyyden kehittäminen 3. Kansainvälisesti tunnustettu laatu
6 Vahvuusalat
7 Kehittämistavoitteet
8 Koulutus JAMK tuottaa tutkintojen ohella suppeampia, uudenlaisia asiantuntijuuksia vahvistavia oppimistuotteita. Digitalisoitua koulutusta lisätään voimakkaasti. JAMK tukee yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamisen kehittymistä ja synnyttää uusia yrityksiä. JAMK laajentaa koulutusvientiä merkittäväksi osaksi palvelutoimintaansa. JAMKilla on valmius perustaa sivutoimipisteitä ulkomaille yhteistyössä korkeakoulukumppanien ja yritysten kanssa. JAMK vahvistaa painopisteiden mukaisia tutkintokoulutuksia ja tiivistää koulutustarjontaansa.
9 TKI-toiminta TKI-toiminnan tuloksilla synnytetään uutta liiketoimintaa ja parannetaan alueen yritysten kilpailukykyä. Tavoitteena on edelleen kasvattaa JAMKin roolia TKItoiminnan toteuttajana sekä alueella että suhteessa muihin korkeakouluihin. Palveluliiketoiminta JAMK on työelämän kumppani eri alojen palvelujen, tuotteiden ja liiketoiminnan uudistamisessa. Tavoittelemme pitkäkestoisia kumppanuuksia asiakkaidemme kanssa.
10 Henkilöstö ja opiskelijat Henkilöstön osaamista uudistetaan, työhyvinvointia edistetään ja mahdollisuuksia työkiertoon ja tehtävien monipuolistamiseen tarjotaan mm. kansainvälisessä toiminnassa sekä TKI- ja palveluliiketoiminnassa. Henkilöstörakennetta kehitetään siirtämällä painopistettä TKI- ja palveluliiketoimintaan. Kansainvälisyyden vaatimukset otetaan huomioon erityisesti koulutus- ja TKI-tehtävissä. Henkilöstön luonnollinen vaihtuvuus ja työkierto ovat keskeiset keinot uudistaa henkilöstörakennetta. Opiskelijakeskeisyyttä lisätään käyttöönottamalla uusia oppimisympäristöjä ja -menetelmiä. Opiskelijahyvinvointia edistetään parantamalla opiskelijoiden hyvinvointipalveluja. JAMKin kumppani kehittämistyössä on opiskelijakunta JAMKO.
11 Asiakkaat ja kumppanuudet JAMKin vahvuusaloilla kehittämistyötä tehdään yhdessä alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on kehittää vahvempia kumppanuuksia ja monimuotoisempia verkostoja. JAMKin asiantuntijatiimit ylläpitävät ja kehittävät työelämäyhteyksiä hyödyntäen koulutuksen, TKI-toiminnan ja palveluliiketoiminnan mahdollisuuksia.
12 Uuden sukupolven korkeakoulu Reinventing Higher Education
13 JAMK luo uuden sukupolven korkeakoulun Uuden sukupolven korkeakoulun tarkoituksena on vastata työelämän ja oppimisen muutoksiin sekä taata modernit toimintatavat asiakkaille ja opiskelijoille. JAMK uudistaa ammattikorkeakoulun toimintatavan ja muodostaa Suomeen uudenlaisen korkeakoulun. Muutos koskee koko korkeakoulun toimintaa. Lähtökohtana on mahdollisimman korkea laatu tulevaisuuden taloudellisilla reunaehdoilla. Korkeakoulun rakenteet, toimintatapa, työkulttuuri ja johtaminen uudistuvat. Korkeakoulu on joustava ja kilpailukykyä parantava kumppani työelämälle.
14 LIIKETOIMINTA Asiakaslähtöinen Globaalisti lokaali Pitkäkestoinen kumppani Nopea reagointi Korkea laatu UUSI ASIANTUNTIJUUS Uusi opettajuus ja asiantuntijuus Korkeakoulun pedagogiikan muutos Tiimityö Mobiilityö INNOVAATIO- JA OPPIMISALUSTAT Monialainen kehittäminen kehitysalustoilla Yritystehdas Oy Demola Future Factory Avoin AMK, korkeakouludiplomit, erikoistumiskoulutukset TUTKIMUS- KEHITTÄMIS- JA INNO- VAATIOTOIMINTA (TKI) Hyödynnettävä tutkimustieto Asiakaslähtöinen kehittäminen Uudistava innovaatiotoiminta Tuloksellisuus ja vaikuttavuus Avoin tiede ja tutkimus UUDEN SUKUPOLVEN KORKEAKOULU OPPIVAN YHTEISÖN JA VERKOS- TOJEN JOHTAMINEN Digitaalisuus EduFutura Uudistavat kumppanuudet Kansainväliset yhteistyöfoorumit ja -verkostot UUDET OPPIMISEN MUODOT Täydennyskoulutukset Ympärivuotinen opiskelu Osaamistodistukset DIGITAALISET YMPÄRISTÖT Avoimet työympäristöt Avoimet oppimisympäristöt ja oppimateriaalit Uudistetut tukipalvelut ja opiskelijahallinto Verkkopedagogiset ratkaisut Digitaalinen kirjasto
15 JAMKin strategian toteutusohjelma: strategiakartta ja päämäärät 2020 Resurssit Henkilöstö, opiskelijat ja kumppanuudet Prosessit ja tuotteet Toiminnan tulokset Visio Hyvät toimintaedellytykset Verkostoitunut ja kehittyvä yhteisö Laadukas koulutus, TKI ja palvelut Vaikuttavat vahvuusalat Oppimisen uudistaja, kilpailukyvyn kehittäjä Tehokas organisaatio Toimivat toimitilat ja välineet Vakaa talous Vahvat kumppanuudet Osaava ja asiantunteva henkilöstö Opiskelijakeskeinen digitalisoitu oppiminen ja kasvava koulutusvienti Asiakkaan kilpailukykyä vahvistava TKI-toiminta Asiakaslähtöiset palvelukokonaisuudet Tunnustettu monialainen asiantuntijuus Uuden sukupolven korkeakoulu JAMKin strategian toteutusohjelmassa on määritetty myös strategiamittarit, vuotuiset toimenpiteet
16
Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Näkökulmana aluekehitys ja innovaatiotoiminta
Osaaminen kilpailukyvyksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Näkökulmana aluekehitys ja innovaatiotoiminta Arvot Missio Visio Korkeakouluyhteisön toiminta perustuu vastuuseen, luottamukseen
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen
Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012
Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa
TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti
Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus
Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen
Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit
Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja
Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä
Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Radiografian ja sädehoidon koulutusohjelma: Röntgenhoitaja Röntgenhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
EduFutura Jyväskylä
EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä
Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola
Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,
Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa
Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ry:n strategia vuosille 2016 2020 Hyväksytty Arenen kevätvuosikokouksessa 17.3.2016
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset
tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen
TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Lapin korkeakoulukonserni
Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki
Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Projektipäällikkö Olli Vesterinen
Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman
#korkeakouluvisio # korkeakoulutus2030 #tutkimus2030
#korkeakouluvisio # korkeakoulutus2030 #tutkimus2030 Ehdotus Suomelle: Suomi 100+ SIVISTYS, OSAAMINEN, TIEDE JA TEKNOLOGIA IHMISEN JA YHTEISKUNNAN HYVÄKSI Yli puolelle nuorista korkeakoulututkinto Korkeakoulutusta
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti , kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti 1.1.2017, kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät Visio Xamk on kansainvälinen korkeakoulu, jonka kampuksena on koko maailma. Olemme
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto
Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat
Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa
Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-
AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS
AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin
Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014
Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-
FUAS-virtuaalikampus rakenteilla
Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön
MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet
EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen
Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta
Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi
Strategia April 28, 2015
Strategia 2020 1 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia on yhteinen arvopohjainen sopimus, joka sisältää vision kautta johdetut valinnat ja tavoitteet sekä asemoi
LAMK Master School. AMKpedaverkosto Päivi Huotari, yliopettaja March 21,
LAMK Master School AMKpedaverkosto 10.3.2016 Päivi Huotari, yliopettaja paivi.huotari@lamk.fi March 21, 2016 1 Liiketoiminnan kehittäminen liiketalous YRITTÄJYYS JA LIIKETOIMINTA Parviyrittäjyys Muotoiluyrittäjyys
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO 1 KESKI-SUOMI JA PIRKANMAA TOIMINTA-ALUEINA Väkiluku n. 800 000 2 KESKEISET TUNNUSLUVUT JAMK TAMK Liikevaihto, M 58 75
Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025
Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
Keski-Suomen kasvuohjelma
Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,
ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA
ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti
Korkeakoulutuksen haasteet
Korkeakoulutuksen haasteet Prof. (ma.) Maria Kääriäinen Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö Työn murros Työ verkostoitunutta, kompleksista, dynaamista ja vaikeasti ennustettavaa Työn
Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella
Opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivät 2016 23.-24.11.2016, Säätytalo, Helsinki Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella Anne Luoto-Halvari Esityksen aiheet Hallitusohjelmasta
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT
DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT Haaga-Helia 8.2.2019 Hannu Ikonen 12.2.2019 A M M A T T I K O R K E A K O U L U 2 0 3 0? Visio2030 DIGI AMK UUSI OSAAMISEN JÄRJESTELMÄ JO PROFILOI- TUNUT, HYBRIDINEN
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA
ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA PROSESSIN OMISTAJA Yksikönjohtajat PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Syyskuu 2008 PROSESSIKUVAUS HYVÄKSYTTY
Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration
1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen
Syksyllä 2018 alkaneet tutkinto-ohjelmat
Syksyllä 2018 alkaneet tutkinto-ohjelmat Ensihoidon kehittäminen ja johtaminen 90 op Kulttuurituottaminen ja luova talous 60 op Maaseudun kehittäminen 60 op, Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen
Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014
Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten
Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op
0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan
Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto
Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja
Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä
Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 Hyväksytty hallituksessa 22.4.2015 1 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia on yhteinen arvopohjainen sopimus, joka sisältää
Löydämme tiet huomiseen
Löydämme tiet huomiseen Opiskelua, tutkimusta ja työtä loistoporukassa Lappeenrannassa ja Imatralla 3100 opiskelijaa ja 300 asiantuntijaa muodostavat innovatiivisen ja avoimen korkeakouluyhteisön laadukas
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI. Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi
YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi Mukana Suomen kaikki ammattikorkeakoulut Hankkeen tavoitteena on: Uudistaa YAMK-toimintoja Profiloida
Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus
Päätös ID-17153509 1 (5) 20.07.2017 POL-2017-13405 Poliisiammattikorkeakoulun pedagogiset linjaukset 2017- Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen
OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE
OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen
Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin
Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen
Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!
Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,
Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun
Lapin korkeakoulukonserni on Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen liittouma, jonka avulla korkeakoulut kykenevät tarjoamaan opiskelijoille, henkilökunnalleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,
Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely
Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?
Peruskoulu-työpaja
Peruskoulu-työpaja 16.5.2016 Strategisen hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus -painopistealue kärkihanke 1: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin toimenpide 1: Uudistetaan
VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi
8/31/18 VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ 31.8.2018 Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi Hannu Ikonen Kehittämispäällikkö 040 528 3762 Hannu.Ikonen@jamk.fi 1 V E R K O S T O K U M P P A N U U S K
Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 2019 Visioiden ja strategioiden vuodet kansainvälisyys kaikkialla Jouni Ahonen, Haaga-Helia amk
Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 2019 Visioiden ja strategioiden vuodet kansainvälisyys kaikkialla 17.5.2019 Jouni Ahonen, Haaga-Helia amk Kansainvälisyys Haaga-Heliassa Noin 1100 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa,
Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta
Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Keskustelu ja kuulemistilaisuus:
Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen
Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista
Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Liike-seminaarin workshop 11.11.2015 Ryhmät: Mamk, Kyamk, TAMK Saimia, Mamk, Karelia, Oamk,
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 1 Sisällys Lahden ammatti korkeakoulun strategia 2020 4 Visio 5 Arvot 6 Toiminta-ajatus 8 Painoalat 10 Profiilit 12 Strategiset linjaukset 14 Strategian toteuttamissuunnitelma
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Suun terveydenhuollon koulutusohjelma: Suuhygienisti
Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Suun terveydenhuollon koulutusohjelma: Suuhygienisti Suuhygienisti (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne
Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan
Konserniyhteistyötä jo 10 vuoden ajan 2008 Lapin korkeakoulukonserni perustetaan 2009 Perustetaan korkeakoulujen yhteinen neuvottelukunta Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti aloittaa toimintansa
Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022
Tunne huominen. Tehtävä Xamk on Kaakkois-Suomea vahvasti kehittävä korkeakoulu. Xamk kouluttaa toiminta-alueensa ja yhteiskunnan tarvitsemia osaajia. Tehtävässä korostuu alueen elinkeinorakennetta ja työelämää
Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko
Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko NaviGate Tiedekahvila 18.05.2016 Meriklusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit (Meri-Erko) 1.3.2016-30.09.2018 Hankkeessa
KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ
KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ 1 Ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä AMK-tutkintoja. EDELLÄKÄVIJÖIDEN HAAGA-HELIA! 2 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liikeelämän ja palveluelinkeinojen
Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö
Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Mitä lähdettiin tavoittelemaan? Tavoitteena luoda uusi rakenne korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittämiselle
JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset
YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA 7.6.2019 RUUSUPUISTO, LUCINA JATKUVA OPPIMINEN Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset rehtori Keijo Hämäläinen 8.40 Yhteiskunnallisesti vaikuttava
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000
Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta
Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta KORKEAKOULUJEN LAATUTYÖ MITEN MENEE? Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta ja kehittämisseminaari 31.10.2018 Finlandia-talo Helka Kekäläinen, FT Yksikön
Työelämä muuttuu entä osaaminen?
Työelämä muuttuu entä osaaminen? Vapaan sivistystyön päivät 29.8.2019 Milma Arola, @MilmaArola Johtava asiantuntija Osaamisen aika Lähde: https://publicdomainreview.org/collections/france-in-the-year-2000-1899-1910/
Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)
Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena
KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis
KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla Rehtori Tapio Varmola Taustaksi Millainen toiminta-alue on Etelä- Pohjanmaa? Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla
Click to edit Master title style
Click Ehdotus to edit Suomelle: Master title Suomi style 100+ SIVISTYS, OSAAMINEN, TIEDE JA TEKNOLOGIA IHMISEN JA YHTEISKUNNAN HYVÄKSI Yli puolelle nuorista korkeakoulututkinto Korkeakoulutusta ja asiantuntijuuden
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
strategisen muutoksen tukena
Ammatillinen opettajakorkeakoulu strategisen muutoksen tukena Seija Mahlamäki-Kultanen HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Johtaja, dosentti (TaY) Miten? Tutkimalla ja hankkimalla uutta tietoa Ennakoimalla
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025