OPETTAJAN KUORMITTUMINEN PERUSOPETUKSESSA

OPETTAJAN KUORMITTUMINEN PERUSOPETUKSESSA Merja Mäkitalo Pro gradu-tutkielma Ergonomia Kuopion yliopisto Fysiologian laitos Toukokuu 2004

KUOPION YLIOPISTO, lääketieteellinen tiedekunta Fysiologian laitos Ergonomia MÄKITALO MERJA, H. : Opettajan kuormittuminen perusopetuksessa Opinnäytetutkielma, s. 56, 4 liitettä (27 s.) Opinnäytetutkielman ohjaajat: Dos, LitT Nina Nevala ja FT Merja Perkiö-Mäkelä Toukokuu 2004 Avainsanat: opettaja, koulu, kuormittuminen, ergonomia Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää perusopetuksen opettajien työtehtäviä ja kuormittumista eri luokka-asteiden (luokka-asteet 1-2, 3-6 ja 7-9) ja eri oppiaineiden (matematiikka, äidinkieli, kuvataide ja tekstiilityö) opetuksessa. Tutkimus toteutettiin 21 perusasteen koulussa (12 ala- ja 9 yläkoulua) Kuopiossa ja sen ympäristökunnissa sekä Helsingissä ja Espoossa. Koehenkilöt (n=33) olivat 29-47-vuotiaita, terveitä naisopettajia, joista 20 oli luokanopettajia ja 13 aineenopettajia. Tutkimus oli kuvaileva poikkileikkaustutkimus. Työasentoja arvioitiin OWASmenetelmällä (Ovako Working posture Analysing System), hartia-ja selkälihasten kuormittumista EMG-mittauksilla (elektromyografia) ja koettua kuormittumista VAS-janoilla (Visual Analoque Scales) sekä kyselylomakkeella. Opettajilla esiintyi paljon kumaria, sivulle taipuneita ja kiertyneitä selän työasentoja. Yksilöohjauksessa opettajat työskentelivät selkä taipuneena tai kiertyneenä keskimäärin puolet oppitunnista. Oppilaiden yksilöohjausta oli eniten tekstiilityön opetuksessa, jossa myös opettajien selkälihasten sähköinen aktiivisuus oli voimakkainta. Opettajien selkää kuormittavia asentoja esiintyi enemmän alaluokkien kuin yläluokkien opetuksessa ja enemmän pitkillä kuin lyhyillä opettajilla. Yläluokkien opettajat kävelivät oppituntien aikana enemmän kuin alaluokkien opettajat. Ensimmäisten luokkien opettajat puolestaan työskentelivät useimmin kyykkyasennoissa. Opettajien rasitustuntemukset oppituntien jälkeen olivat keskimäärin vähäisiä, mutta rasitusta koettiin voimakkaammin niska-hartiaseudussa ja selässä kuin muissa kehon osissa. Taitoaineiden (kuvataide, tekstiilityö) koettiin rasittavan tuki- ja liikuntaelimistöä enemmän kuin tietoaineiden (äidinkieli, matematiikka). Väsyneimpiä opettajat olivat ensimmäisten luokkien oppituntien jälkeen. Opettajista viidennes ei kiinnittänyt lainkaan huomiota omiin työasentoihinsa. Sen sijaan lähes kaikki opettajat kiinnittävät ainakin joskus huomiota oppilaiden työasentoihin. Opettajien työn ergonomiaa kehitettäessä tulisi huomioida erityisesti selän kuormittumisen vähentäminen ja näyttöpäätetyö. Opettajien ergonomiatiedon lisääntyminen ja työergonomian kehittyminen edistää myös oppilaiden hyvinvointia ja terveyttä.

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO..3 2 KIRJALLISUUSKATSAUS.5 2.1 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys..5 2.2 Opetustyö muutoksessa..6 2.3 Opettajan työn kuormitustekijöitä..7 2.3.1 Työn psyykkisiä kuormitustekijöitä..7 2.3.2 Työn fyysisiä kuormitustekijöitä...9 2.3.3 Työympäristön kuormitustekijöitä...10 2.4 Opettajien terveys ja työkyky...11 2.5 Opettajien kuormittuminen työssä 12 2.6 Opettajien työkyvyn tukeminen 14 2.7 Kirjallisuuskatsauksen yhteenveto ja tutkimuksen viitekehys..15 3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET...16 4 AINEISTO JA MENETELMÄT.17 4.1 Tutkimuskoulut ja koehenkilöt.17 4.2 Tutkimusasetelma ja tutkimuksen eteneminen.18 4.3 Mittausmenetelmät...18 4.3.1 Työtehtävät 19 4.3.2 Työasennot.19 4.3.3 Lihasten sähköinen aktiivisuus 21 4.3.4 Koettu kuormittuminen..22 4.3.5 Tilastolliset menetelmät.23 5 TULOKSET.23 5.1 Opettajien työtehtävät oppitunneilla.23 5.2 Opettajien työasennot...25 5.3 Opettajien hartia- ja selkälihasten kuormittuminen opetuksen aikana.29 5.4 Opettajien koettu kuormittuminen...31 6 POHDINTA.32 6.1 Menetelmien pohdinta..32 6.2 Tulosten pohdinta.38 7 JOHTOPÄÄTÖKSET.47 LÄHTEET..48 LIITTEET...56

3 1 JOHDANTO Suomalainen opettaja on perinteisesti ollut arvostettu kansan kynttilä, joka papin ja lääkärin ohella on huolehtinut yhteiskunnan keskeisistä tehtävistä. Peruskoulu syntyi Suomessa 1970-luvulla, jolloin sitä edeltänyt kansa- ja yhteiskoulu lakkautettiin. Kouluuudistuksen tavoitteena oli taata kaikille oppilaille entistä tasa-arvoisempi mahdollisuus käydä koulua. (Haven, 1998) Suomessa arvostetaan koulutusta. Kaikki yhteiskunnan jäsenet tulevat työmarkkinoille ja kansalaisiksi noin 10 vuotta kestävän oppivelvollisuuden kautta, aikuiskoulutus on mahdollista enemmistölle kansalaisista, ja koulutus koskettaa lähes kaikkien kansalaisten arkipäivää jollain tavoin. (Rinne ym., 2000) Opettajan työ on itsenäistä ja haasteellista, mutta vaativaa. Opetusta ja opetussuunnitelmia kehitetään vastaamaan jatkuvassa muutoksessa olevan yhteiskunnan tarpeita. Opettajan pitäisi pystyä ennustamaan tulevaisuutta, päivittää jatkuvasti tietojaan ja verkostoitua monien eri tahojen kanssa. Opetustyön vaatimusten kasvaessa opetukseen käytettävät voimavarat eivät ole lisääntyneet, vaan koulujen menot ovat kuntien niukoissa budjeteissa jatkuvan tarkastelun ja supistusuhan alla. (Kiviniemi, 2001) Opettajien henkinen kuormittuminen työssä on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenien aikana, eivätkä pitkät lomat ole kompensoineet työn rasittavuutta (Kinnunen ja Parkatti, 1993; Salo ja Kinnunen, 1993; Rasku ja Kinnunen, 1999). Liikunnan opetus on fyysisesti raskasta, ja se kuormittaa erityisesti ikääntyneitä liikunnanopettajia (Kinnunen ja Parkatti, 1993), mutta muun opetustyön fyysistä kuormittavuutta ei ole tutkittu. Tietotekniikan tuleminen kouluihin on muuttanut opetusta ja koulutyöskentelyä monin tavoin. Opettajat käyttävät tietokonetta hallinnollisten asioiden hoidossa, informaation välityksessä ja enenevässä määrin myös opetuksessa. Tietokone on myös monipuolinen opetusväline, mutta vaarana on, että sen runsas käyttö yksipuolistaa sekä opettajien että oppilaiden työasentoja. Kun tietokoneita hankitaan kouluihin, tulisi tilat ja kalusteet mitoittaa päätetyöskentelylle sopiviksi. Koulujen fyysinen työympäristö ei tällä hetkellä tue koulujen tuloksellista toimintaa (Uurto, 2001). Oppilaista ja opettajista noin kolmannes pitää työskentelypaikkojen ergonomiaa huonona (Savolainen, 2001).

4 Oppilailla on todettu olevan runsaasti oireita niska-hartiaseudussa ja alaselässä (Rimpelä ym., 1997; Murphy ja Buckle, 2001; Ritvanen ym., 2002). Myös opettajilla on tuki- ja liikuntaelinvaivoja (Kinnunen ja Parkatti 1993; Rasku ja Kinnunen, 1999; Savolainen, 2001), joiden tiedetään lisääntyvän iän myötä. Ergonomiatoimenpiteillä saadaan aikaan muutoksia työpisteissä ja voidaan vähentää epämukavuustuntemuksia erityisesti niska-hartiaseudun ja yläselän alueella (Ketola, 2003). Mielenterveysongelmien jälkeen tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat seuraavaksi yleisin syy työikäisen väestön ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymiseen (Kela, 2003). Kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja opettajia siirtyy muille toimialoille, opettajista tulee todennäköisesti olemaan puute seuraavan 10 vuoden aikana. Opettajien työkykyä ja työmotivaatiota olisi tärkeää edistää kaikin mahdollisin keinoin, jotta he jaksaisivat ja viihtyisivät mahdollisimman pitkään vuorovaikutteisuutta edellyttävässä ihmissuhdetyössään. (Kiviniemi, 2001) Opettajien ja oppilaiden ohella kouluissa toimii runsaasti tukipalveluja tuottavia henkilöitä, kuten kouluavustajia, terveydenhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä, keittiö- ja siivoushenkilöstöä sekä teknisiä ammattihenkilöitä. Koululaitoksessa toimii noin neljäsosa koko Suomen väestöstä, joten sen merkitys sekä henkisenä että taloudellisena vaikuttajana on suuri. (Savolainen, 2001) Tässä tutkimuksessa selvitettiin perusopetuksessa toimivien opettajien työtehtäviä ja työssä kuormittumista. Tutkimus on osa laajempaa hanketta Opettajan työn fyysinen kuormittavuus ja työympäristön ergonomia ja esteettömyys perusopetuksessa, jota rahoitti Työsuojelurahasto ja Työterveyslaitos. Tutkimuksen empiirinen osa käsittelee pääasiassa opettajien fyysistä kuormittumista, mutta kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty opetustyön kuormitusta laajemmin.

5 2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin kuorma-kuormittuminen mallia (kuva 1) (Rutenfranz, 1981). Mallin mukaan yksilön kuormittumiseen vaikuttavat kuormitustekijöiden ohella hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa. Kuormitusvaikutus voi olla yksilölle suotuisa tai haitallinen riippuen kuormitustekijöiden määrästä, laadusta ja vaikutusajasta sekä yksilön "sietokyvystä" suhteessa kuormitustekijöihin. Kuormittumiseen vaikuttavia henkilökohtaisia ominaisuuksia ovat mm. sukupuoli, ikä, terveydentila, psyykkinen ja fyysinen suorituskyky, persoonallisuus, stressinkäsittelytavat ja osaamistaso (Kinnunen, 1989). Haitalliseen yli- tai alikuormitukseen yksilöt reagoivat eri tavoin. Kuormitus ilmenee muutoksina psyykkisissä ja fyysisissä toiminnoissa tai käyttäytymisessä. (Kalimo, 1987; Kinnunen ja Rasku, 1994; Rasku ja Kinnunen, 1999) - työn fyysiset vaatimukset: lihastyö, työasennot, taakkojen käsittely, toistotyö - työvälineet - työympäristö - ikä - sukupuoli - terveydentila - väsyminen - oireilu - sairaudet Kuva 1. Muunneltu kuorma-kuormittuminen malli (Rutenfranz, 1981) 2.2 Opetustyö muutoksessa Perusopetus on elänyt muutoksessa koko olemassaolonsa ajan, ja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana muutosvauhti on kiihtynyt. Koulun ja opetusmenetelmien jatkuvat uudistukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös opettajan työhön ja koulutukseen; koululait, opetussuunnitelmat ja opettajien pätevyysvaatimukset ovat

6 uusiutuneet nopeaan tahtiin. (Luukkainen, 2000) Visioissa koulu nähdään monikulttuurisena yhteisönä, jonka tuloksellisuus riippuu valmiudesta löytää yksilöiden erilaisuus ja taidosta kehittää erikoiskyvyt yhteiseksi hyväksi (Kiviniemi, 2001). Hyvän oppimisen, hyvän terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin toteutuminen edellyttää koulujen toimintaympäristön ja toiminnan sisällön kehittämistä siten, että jokaisella oppilaalla on tasavertainen ja todellinen mahdollisuus osallistua elinikäiseen oppimiseen. Perusopetuslainsäädännön muutos (628/1998) antaa lainsäädännölliset mahdollisuudet opetuksen järjestäjille eli kunnille toteuttaa kasvatuksen edellyttämät opetusjärjestelyt. Muutos antaa valtaa ja vastuuta paikallisille päättäjille koulua koskevien asioiden järjestelyissä. (Opetusministeriö, 2002) Opettajan työ on jaksottaista urakkatyötä, sillä koululaisten lomat jakavat lukuvuoden nykyisin neljään 2-3 kuukauden mittaiseen osaan. Luokanopettajat työskentelevät pääasiassa saman ryhmän kanssa, kun taas aineenopettajilla opetusryhmä vaihtuu lähes joka tunti. Aineenopettajat ja erityisopettajat voivat opettaa myös useissa eri kouluissa riittävän viikkotuntimäärän saamiseksi. Koulujen profiloitumisen seurauksena erot oppilaitosten välillä saattavat olla suuret. Joka koululla on omat tavoitteet, sisältö- ja prosessistrategiansa, jotka vaikuttavat opetuksen ja muun toiminnan määrään ja laatuun. (Heikkilä-Laakso, 1999) Opettajien kokonaistyömäärä muodostuu opetustunneista, tuntien valmistelusta, kokeiden ja tehtävien korjauksesta ja erilaisista oheistoiminnoista, joita ovat esim. yhteistyöpalaverit koulussa, yhteydenpito vanhempiin ja muihin ammattiryhmiin sekä koulutukseen osallistuminen oman ammattitaidon ylläpitämiseksi. Keskimääräinen opetustuntimäärä oli alakoulujen (luokat 1-6) opettajilla 26 tuntia ja yläkoulujen (luokat 7-9) opettajilla 23 tuntia viikossa. Kokonaistyöaika oli vastaavasti 36 ja 35 tuntia. Opettajien mielestä oheistoiminnat ovat lisääntyneet viime vuosina. Alakoulun opettajilta kului ns. oheistoimintoihin keskimäärin kymmenen tuntia ja yläkoulun opettajilta keskimäärin 12 tuntia viikossa. (Perkiö-Mäkelä ym., 2002) Oppilaan ohjaaminen itsenäiseen työskentelyyn ja tiedonhakemiseen on tuonut uusia haasteita opetukselle. Ilomäen ja Rahikaisen (2001) mukaan tietokone oli koulukäytössä pääkaupunkiseudun opettajista 97 %:lla ja oppilaista 91 %:lla. Yläasteella 11 % opettajista käytti tietokonetta opetuksessa päivittäin. Tulevaisuudessa tietokoneen

7 käyttö edelleen lisääntyy opetuksessa, ja uudet opetusmenetelmät asettavat vaatimuksia myös opiskeluympäristölle. Kalusteiden ohella tarvitaan erikokoisia tiloja ja työpajoja tukemaan oppilaslähtöistä työskentelyä kouluissa. (Opetusministeriö, 2002) Perusopetuksessa on opettajia noin 43 500 (v.1999), joista ruotsinkielisten opettajien osuus on 6-7 %. Rehtoreita ja lehtoreita opettajista on 40 %, luokanopettajia 50 % ja tuntiopettajia 10 %. Perusopetusta antavia kouluja on maassamme noin 4000, joista ruotsinkielisiä on 8 %. Koulujen määrä on vähenemässä pienten koulujen lakkautusten myötä. Vuonna 1999 oppilaita oli perusopetuksessa 591 292. (Rönberg, 2000) Opettajien eläkkeelle siirtyminen on lisääntynyt viime vuosina. Vanhuuseläkkeiden määrä tulee kasvamaan voimakkaasti noin vuonna 2010, koska opettajista huomattava osa on nyt 45 55-vuotiaita. Opettajia jää myös osa-aikaeläkkeelle ja yksilölliselle varhaiseläkkeelle entistä enemmän. (Luukkainen, 2000) 2.3 Opettajan työn kuormitustekijöitä 2.3.1 Työn psyykkisiä kuormitustekijöitä Opettajan työ on henkisesti kuormittavaa ihmissuhdetyötä, johon kohdistuu vaatimuksia useista suunnista. Piiraisen ym. (2000) mukaan 50 % opettajista piti opetustyötä henkisesti melko tai hyvin rasittavana ja 35 % jonkin verran rasittavana. Opetustyön kuormittavuus on lisääntynyt 1980-luvulta 1990-luvulle siirryttäessä (Salo ja Kinnunen, 1993). Kinnusen ja Parkatin (1993) mukaan ikääntyneistä opettajista 67 % arvioi työn rasittavuuden lisääntyneen viimeisen kahden vuoden aikana. Opettajan työ on luonteeltaan sellaista, että siitä on vaikea irrottautua vapaa-aikana. Usein opettaja pyrkii täydellisyyteen, mikä kuluttaa voimavaroja. (Lamminpää, 1999) Tietomäärän nopea lisääntyminen ja tietotekniikan käyttö opetuksessa vaativat jatkuvaa opiskelua. Etenkin vanhimpien naisopettajien tietotekniikkataidoissa on puutteita, mikä saattaa olla yksi työkuormitusta lisäävä tekijä. (Ilomäki ja Rahikainen, 2001) Työn psyykkisiksi kuormitustekijöiksi opettajat kokevat useimmiten oppilaat, työn määrän, pakkotahtisuuden, valvontatehtävät ja suunnittelun ongelmat. Myös koulun ihmissuhteet ja työskentelyilmapiiri aiheuttavat psyykkistä kuormitusta. (Kinnunen ja Rasku, 1994) Tekstiilityönopettajat kokivat työnsä kuormittavimmiksi tekijöiksi kiireen,

8 materiaalihankinnat, suuret ja/ tai heterogeeniset opetusryhmät, säästötoimien vaikutukset, oppituntien ulkopuoliset työt, näyttelytilojen puutteen ja huonon palkan (Kinanen, 1995). Oppilaiden väkivaltainen käytös ja asiaton kielenkäyttö vaativat opettajilta kurinpidollisia toimenpiteitä. Erilaiset konfliktit ovat melko yleisiä opettajan työssä, ja tavallisimmin ne liittyvät oppilaisiin. Sellaisia konflikteja, joista aiheutuvaa stressiä käsiteltiin vielä koulupäivän jälkeenkin, aiheutui puolelle opettajista ainakin muutaman kerran kuukaudessa. (Haikonen, 1999) Toisaalta suomalaiset lukion opettajat kokivat oppilassuhteensa huomattavasti paremmiksi kuin muiden Euroopan maiden opettajat (Rasku ja Kinnunen, 1999). Etenkin yläasteen ja lukion aineenopettajien keskuudessa työn rasittavuutta on lisännyt opetusryhmien koon suureneminen (Kinnunen ja Parkatti, 1993). Raskun ja Kinnusen (1999) mukaan kiire lisää opetustyön kuormittavuutta. Myös Lehto (1998) on todennut kiireen olevan yhteydessä psyykkisten ja fyysisten oireiden kokemiseen. Opetustyössä kiirettä lisäävät jatkuva muutos ja toiminnan kehittäminen; opettajien on perehdyttävä ohjeisiin ja raportteihin, vastattava kyselyihin ja tehtävä arviointeja. Myös osallistuminen erilaisiin palavereihin ja toimikuntiin vie aikaa. (Luukkainen, 2000) Henkilöstömenojen leikkaukset eli työvoiman vähentäminen ja lomautukset lisäävät työtä ja työssä kuormittumista. Myös julkisen sanan kielteinen suhtautuminen opetusalaan koettelee jaksamista. (Lamminpää, 1999) Lukion opettajien itse raportoima kokonaistyömäärä oli Suomessa huomattavasti suurempi kuin muissa Euroopan maissa eli yli 10 h enemmän kuin toiseksi tulleilla englantilaisilla opettajilla. Ero johtui muuhun kuin varsinaiseen opetustyöhön käytetystä työmäärästä kuten tehtävien ja kokeiden korjauksesta ja tuntien valmistelusta. Jatkuva töiden mukana kuljettaminen on riskitekijä, joka voi altistaa työuupumukselle. (Rasku ja Kinnunen, 1999) 2.3.2 Työn fyysisiä kuormitustekijöitä Työn fyysisiä kuormitustekijöitä ovat raskas dynaaminen lihastyö, taakkojen siirtäminen käsin, yksipuolinen istuma- tai seisomatyö, epämukavat ja vaikeat

9 työasennot sekä toistuvat yksipuoliset työliikkeet (Louhevaara ym., 1995; Luopajärvi, 1997). Kunta-alan työolobarometrin mukaan fyysinen kuormitus on opetustyössä vähäisempää kuin muissa kunta-alan töissä, joissa lähes joka toinen työntekijä koki työn fyysisesti raskaaksi (Työturvallisuuskeskus, 2003). Liikunnanopettajien työ poikkeaa kuormittavuudeltaan muiden aineenopettajien tai luokanopettajien työstä (Kinnunen ym., 1993, Sandmark ym., 1999). Liikunnanopettajia kuormittaa erityisesti runsas käveleminen ja oppilaiden avustaminen voimistelussa. Kuormituksen määrä on riippuvainen liikuntatuntien sisällöstä ja opettajan osallistumisaktiivisuudesta. (Sandmark ym., 1999) Ruumiillisesti raskas työ, raskaiden taakkojen käsittely, usein toistuvat vartalon kumarat ja kiertyneet asennot sekä staattiset työasennot ovat selkäsairauksien riskitekijöitä (Riihimäki, 1995). Työ ja terveys -puhelinhaastattelun mukaan 16 %:lla koulutusalalla työskentelevistä esiintyi päivittäin hankalia työasentoja. Heistä 21 % piti työtään jonkin verran ruumiillisesti rasittavana ja 13 % melko tai hyvin rasittavana. Noin 20 % opettajista raportoi olevansa selkä kumarassa asennossa 1-4 tuntia päivässä ja vajaa 10 % vastaajista yli neljä tuntia päivässä. (Piirainen, 2000) Kinnusen ja Raskun (1994) mukaan opettajat kokivat kävelyn ja etenkin kumarassa työskentelyn oppilaan ohjaustilanteissa fyysisesti kuormittaviksi. Saman tutkimuksen mukaan työskentely käsivarret koholla, hartialihasten staattinen työ sekä pään etukumara asento aiheuttavat monille niska-hartiavaivoja. Yläraajojen kohoasentoja ja kyykyssä tai polvillaan oloa vähintään tunti päivässä esiintyi 18 %:lla opettajista (Piirainen, 2000). Puhuminen on oleellinen osa opettajan työtä. Puheääni on opettajalle tärkeä työväline, jolta vaaditaan kestävyyttä, kuuluvuutta ja hyviä laadullisia ominaisuuksia. Jatkuva kovalla äänellä puhuminen rasittaa äänihuulia. Salan ym. (2003) mukaan äänihuulten kuormittumiseen vaikuttavia, yksilöllisiä tekijöitä ovat äänenkäyttötavat, -taito ja harrastukset, elämäntavat, äänihuulten sairaudet, hengitystietulehdukset, yleinen terveydentila, tietyt lääkeaineet ja ikä. Myös huonot työasennot, kuten puhuminen kaularanka kiertyneenä, ja ponnistelu puhumisen yhteydessä lisäävät äänielimistön kuormittumista samoin kuin psyykkinen kuormitus. (Sala, 1999)

10 2.3.3 Työympäristön kuormitustekijöitä Kouluympäristön tulisi tukea sekä oppilaiden että koulun henkilöstön terveyttä ja työkykyä (Savolainen ym., 1998). Suomen koulujen fyysistä tilaa selvittäneessä kyselytutkimuksessa todettiin, että satojen koulurakennusten kunnossapitoa laiminlyödään. Opetustilojen ilmanvaihto ja akustiikka ovat huonoja, opetusvälineitä on liian vähän tai ne ovat vanhentuneita, kalusteet kaipaavat uusimista, opettajien työskentelytilat puuttuvat ja luokkahuoneet ovat ahtaita, koska opetusryhmät ovat suuria. Näiden koulujen (n=286) fyysinen työympäristö ei tue koulujen tuloksellista toimintaa. (Uurto, 2001) Opetustilojen kalusteet ja varustus vaikuttavat opettajan työskentelytapoihin sekä työasentoihin ja -liikkeisiin. Raskun ja Kinnusen (1999) mukaan yli puolet lukion opettajista oli tyytymättömiä fyysiseen työympäristöönsä, ja yläasteen opettajista ja oppilaista vajaa kolmannes koki työskentelypaikkojen ergonomian kouluissa heikoksi (Savolainen, 2001). Työtilojen puutteellisuus vaikeutti lisäksi opettajien työaikajärjestelyjä kouluissa (Rasku, 1993). Työ ja terveys haastattelututkimuksen (Piirainen ym., 2003) mukaan kuntien työtilojen toimivuus ja käytännöllisyys opetuksen alalla oli huonontunut 11 % vuoden 2000 tilanteeseen verrattuna. Puutteita oli erityisesti koneissa, laitteissa ja työvälineissä. (Piirainen ym., 2003) Savolaisen (2001) mukaan erityisiä kehittämiskohteita yläasteilla ovat koulupiha, oppilaiden tavaroiden säilytystilat, wc- ja suihkutilat sekä koulun sisäilma. Koulupihan virikkeellisyyttä piti huonona 54 % opettajista ja 48 % oppilaista. Opettajista puolet ja oppilaista vajaa kolmannes arvioi sisäilman laadun heikoksi. (Savolainen, 2001) Koulujen sisäilman laatu ja homeongelmat ovat olleet yleisinä puheenaiheina viime vuosina. Maassamme arvioidaan olevan yli 2000 koulua, joissa on riittämätön ilmanvaihto (Uurto, 2001). Viljasen ym. (1989) mukaan 40 % peruskoulujen ja lukioiden opettajista koki työtilojen melun häiritseväksi. Kunta-alan tutkimuksessa melun todettiin haittaavan jonkin verran 65 %:a vastanneista opettajista. Erityisesti rauhallisen työtilan puute oli yleistä kouluissa. (Piirainen, 2000). Melu vaikeuttaa opetusta, sillä voimakkaat äänet häiritsevät oppilaiden keskittymistä ja asioiden mieleen painamista ym.

11 ajattelutoimintoja. Melu vaikuttaa haitallisesti kuuloon, kohottaa verenpainetta, ja se voi aiheuttaa myös unihäiriöitä. Melu, huono akustiikka ja pölyinen, kuiva ilma kuormittavat lisäksi opettajan ääntä. (Sala ym., 2003) 2.4 Opettajien terveys ja työkyky Työstä aiheutuvia tai työssä haittaavia oireita oli esiintynyt viimeisen puolen vuoden aikana 27 %:lla koulutusalalla työskentelevistä henkilöistä (Piirainen ym., 2000). Heistä 42 %:lla oli jokin lääkärin toteama pitkäaikaissairaus, mikä vastaa kaikkien alojen keskiarvoa (41 %). Koulutusalalla toimivat arvioivat terveydentilansa hieman paremmaksi kuin kaikkien alojen työntekijät keskimäärin, mutta unettomuutta heillä (26 %) esiintyi muita aloja (22 %) runsaammin. Koulutusalalla työskentelevistä 60 %:lla oli jokin tuki- ja liikuntaelinoire, kun vastaava arvo kaikilla aloilla oli 72 %. (Piirainen ym., 2000) Kinnusen ja Parkatin (1993) tutkimuksessa 8 %:lla opettajista oli alentunut työkykyindeksi. Tavallisimpia fyysisiä oireita opettajilla olivat päänsärky, niskahartiakivut sekä selkä- ja vatsakivut (Kinnunen ja Parkatti 1993; Rasku ja Kinnunen, 1999). Työkykyindeksillä mitattuna opettajien työkyky on parempi kuin väestössä keskimäärin (Kinnunen ja Parkatti, 1993; Parkatti ja Kannas, 1995). Piiraisen ym. (2000) tutkimuksessa opettajista 51 % antoi työkyvyllensä arvosanan 9 tai 10 asteikolla 0-10, jossa työkykyä verrattiin elinikäiseen parhaaseen. Ruumiillisten vaatimusten kannalta erittäin tai melko hyväksi työkykynsä arvioi 90 % opettajista. (Piirainen ym., 2000) Opettajien sairauspoissaolot ovat yleisesti vähäisiä (Rasku ja Kinnunen, 1999; Piirainen ym., 2000; Rinne, 2001). Opettajilla oli vähemmän sairauspoissaoloja kuin muilla kunnan työntekijöillä. Kunta-alalla työskentelevät miehet sairastivat keskimäärin 15 päivää ja naiset 18 päivää vuodessa. Vastaavat luvut opettajilla olivat seitsemän ja yhdeksän päivää (Rinne, 2001). Raskun ja Kinnusen (1999) mukaan lukion opettajilla oli sairauspoissaoloja keskimäärin kolme päivää vuodessa. Opettajien keski-ikä vuonna 1995 oli 43 vuotta (Haven, 1998). Opettajakunnasta noin kolmannes on yli 50-vuotiaita, joten työväestön ikääntymisongelma koskettaa voimakkaasti myös opettajia (Luukkainen, 2000). Ikääntyneistä opettajista 45 %:lla oli

12 lääkärin toteamia sairauksia ja niistä yleisimpiä olivat tuki- ja liikuntaelinten ja verenkiertoelimistön sairaudet (Kinnunen ja Parkatti, 1993). Oireiden kokeminen ja niiden vakavuus lisääntyvät yleensä iän mukana (Ilmarinen ym., 1985). Salon ja Kinnusen (1993) haastattelemista keskimäärin 50-vuotiaista opettajista 86 %:lla esiintyi tuki- ja liikuntaelinoireita. Raskun ja Kinnusen (1999) mukaan viimeisen viikon aikana somaattisesti oireettomia oli kaikista tutkituista opettajista keskimäärin 61 % ja yli 55- vuotiaista vajaa puolet. Opettajakunta tulee jatkossa olemaan entistä naisvaltaisempi, sillä perusopetuksen opettajakoulutukseen pyrkivien miesten osuus vähenee, ja vanhemmat miesopettajat siirtyvät eläkkeelle. Nykyisin peruskoulun opettajista 70 % on naisia. (Rönberg, 2000) Naispuolisilla liikunnanopettajilla oli tuki- ja liikuntaelinsairauksia enemmän kuin muilla opettajilla (Kinnunen ja Parkatti, 1993). Ikääntyneet (yli 45-vuotiaat) naisliikunnanopettajat kokivat terveytensä hyväksi, mutta työkykynsä huonoksi työn ruumiillisten vaatimusten kannalta. Lisäksi he arvioivat tuki- ja liikuntaelimistönsä tilan muita opettajia useammin huonoksi. (Kinnunen ym., 1993) Perkiö-Mäkelän ym. (2002) mukaan peruskoulun opettajista 84 % harrasti kuntoliikuntaa vähintään 1-2 kertaa viikossa. Ikääntyneistä opettajista 40 % ulkoili ja liikkui päivittäin (Rasku, 1993). Piiraisen ym. (2000) haastattelemista opettajista reilu kolmannes harrasti vain vähän liikuntaa. 2.5 Opettajien kuormittuminen työssä Opettajat ovat yleensä tyytyväisiä työhönsä ja kokevat työnsä antoisaksi, mutta kuormittavaksi (Kinnunen ja Parkatti, 1993; Salo ja Kinnunen, 1993, Lindström ja Kandolin, 1996). Psyykkisen kuormittumisen, oireiden ja sairauden riskin on todettu olevan suurinta työssä, jossa vaatimukset ovat suuret ja työn hallinta vähäistä (Karasek ja Theorell, 1990). Opetustyön vaatimukset ovat suuret, mutta opettajilla on yleensä hyvät vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä. (Rasku ja Kinnunen, 1999) Kaikista kuntatyöntekijöistä opettajat arvioivat useimmin työnsä henkisesti rasittavaksi (Piirainen ym., 2003). He myös kokivat joutuvansa laiminlyömään kotiasioita ansiotyön vuoksi useammin kuin muut ammattiryhmät. (Piirainen ym., 2000) Vuonna 1990 eri

13 toimialoille tehdyssä kyselytutkimuksessa koulutus- ja tutkimusalalla olevat työntekijät kokivat henkistä rasittuneisuutta enemmän kuin muiden alojen työntekijät (Vahtera ja Pentti, 1997). Kinnusen ja Parkatin (1993) mukaan 75 % opettajista koki työnsä henkisesti vähintään melko raskaaksi. Haitallinen työkuormitus voi aiheuttaa muutoksia psyykkisissä toiminnoissa, elimistön toiminnoissa (fysiologiset reaktiot, somaattiset oireet) tai käyttäytymisessä (mm. ihmissuhdeongelmat, ammatinvaihtohalukkuus, työstä poissaolot) (Kalimo, 1987; Kinnunen ja Rasku, 1994; Rasku ja Kinnunen, 1999). Stressi syntyy ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien ja yksilön odotusten sekä ympäristön vaatimusten ja yksilön voimavarojen välisestä ristiriidasta. Stressi voi ilmetä eri tavoin ja eriasteisena riippuen ylikuormituksen määrästä ja kestosta. (Kalimo, 1987) Yksilölliset stressin hallintakeinot vaikuttavat henkisen kuormittumisen kokemiseen, ja niillä on vahva yhteys psyykkiseen toimintakykyyn. Ns. aktiivinen, suoraan ongelman ratkaisuun suuntautunut stressinhallinta on yhteydessä parempaan psyykkiseen toimintakykyyn, kun taas ongelmia välttävä stressinhallinta on yhteydessä heikompaan psyykkiseen toimintakykyyn. (Ek, 2000) Työuupumus, josta käytetään myös burnout-nimitystä, on määritelty reaktioksi krooniseen emotionaaliseen stressiin. Työuupumus on yleistä ihmissuhdeammateissa, ja yleisimmin se ilmenee ammatillisen itsetunnon heikkenemisenä, psyykkisenä ja fyysisenä väsymyksenä sekä kyynisyytenä.(lamminpää, 1999) Kalimon ja Toppisen (1997) mukaan opetusalan työntekijöistä 56 %:lla oli lievä tai vakava työuupumus. Opettajien kuormittumisessa on myös alueellisia eroja. Etelä-Suomen lukion opettajista 16-19 % kärsi runsaasta uupumisasteisesta väsymyksestä, kun muissa kaupungeissa osuudet olivat alle 10 %. (Rasku ja Kinnunen, 1999) Ammatinvaihtohalukkuutta ilmeni keskimäärin 25 33 %:lla opettajista (Mäkinen, 1980; Viinamäki, 1997; Rasku ja Kinnunen, 1999). Mielenterveyshäiriöiden osuus opettajien työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämisperusteena on lisääntynyt 40 %:sta 55 %:iin vuosien 1990 1997 välisenä aikana. Miesopettajilla eläkkeiden mielenterveydelliset myöntämisperusteet ovat yleisempiä kuin miehillä keskimäärin. (Luukkainen, 2000) Kulmalan (2000) mukaan opettajien kyynistyminen on yhteydessä oppilaiden määrään: yli 50 oppilasta opettavat opettajat ovat kyynistyneempiä kuin ne, joilla oppilaita on

14 vähemmän. Miehillä kyynistyminen on yleisempää kuin naisilla, mitä selitetään miesten tehottomammilla stressinkäsittelykeinoilla. (Kulmala, 2000) Eurooppalaisten lukionopettajien vertailussa opettajien kyynistyminen oli vähäisempää suomalaisilla kuin englantilaisilla ja hollantilaisilla (Rasku ja Kinnunen, 1999). Osalle ihmisistä pitkään jatkunut henkinen ylikuormitus voi aiheuttaa masentuneisuutta. Viinamäen (1997) mukaan luokanopettajista neljännes oli ainakin lievästi masentunut. Ikääntyminen lisää opettajien työtyytymättömyyttä ja stressi- sekä työuupumusoireiden määrää (Kinnunen ja Rasku, 1994). Naisopettajat kokivat ruumiillista ja henkistä väsymystä enemmän kuin miesopettajat (Mäkinen, 1980; Kinnunen ja Parkatti, 1993; Savolainen, 1999). Opettajien kuormittuminen vaihteli myös vuodenajan mukaan; uupumus ja stressi lisääntyvät lukukauden edetessä, ja kuormittuminen on voimakkainta loppusyksystä. (Kinnunen, 1989; Salo ja Kinnunen, 1993) 2.6 Opettajien työkyvyn tukeminen Työssä kuormittumista sääteleviä tekijöitä ovat yksilön työn hallintamahdollisuudet ja työyhteisön sosiaalinen tuki. Työn hallintamahdollisuuksiin sisältyy vapaus tehdä omaa työtään koskevia päätöksiä ja mahdollisuus osallistua itseään koskeviin päätöksiin. Työyhteisön sosiaalinen tuki muodostuu esimiestuesta ja työtoverituesta. (Karasek ja Theorell, 1990; Vahtera, 1993) Opettajat kokevat saavansa työyhteisössään melko paljon sosiaalista tukea. Eri tutkimuksissa mittaustavasta riippuen opettajat kokevat saavansa sosiaalista tukea työpaikallaan useimmiten muilta opettajilta (47-90 %), seuraavaksi yleisemmin oppilailta (50-73 %) ja kolmanneksi yleisemmin rehtorilta (19-65 %) (Mäkinen, 1980; Rasku, 1993; Salo ja Kinnunen, 1993; Parkatti ja Kannas, 1995; Viinamäki, 1997). Rasku ja Kinnunen (1999) vahvistivat tutkimuksessaan aiempaa tulosta siitä, että ihmisen mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä on keskeinen hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Työpaikoilla toteutettava TYKY (=työkykyä ylläpitävä) -toiminta voi parhaimmillaan parantaa työilmapiiriä ja auttaa kaikkia koulutyöyhteisössä toimivia henkilöitä jaksamaan paremmin. Savolaisen mukaan opettajista 93 % halusi työpaikallaan toteutettavan työkykyä ylläpitävää toimintaa. Opettajista 69 % toivoi vapaamuotoista itsensä hoitamiseen ja kunnossapitoon tähtäävää toimintaa, ja noin puolet kaipasi

15 osaamisen ja psyykkisten voimavarojen tukemista. Yksilöllisenä varhaiskuntoutuksena toivottiin saatavan apua tuki- ja liikuntaelinvaivoihin, jalkojen väsymiseen, henkiseen kuormittumiseen ja äänenkäyttöön. Naisopettajat halusivat miesopettajia merkitsevästi useammin psyykkisiä voimavaroja tukevaa, fyysisiin terveysongelmiin painottuvaa ryhmätoimintaa ja yksilöllistä varhaiskuntoutusta. Alle 40-vuotiaat halusivat eniten vapaamuotoista toimintaa ja työnohjausta. (Savolainen, 1999) Opettajien mielestä työilmapiirin parantaminen, työmäärän ja kiireen vähentäminen, sapattivapaa ja kuntoutusmahdollisuuksien lisääminen edistäisivät työssä jaksamista vanhuuseläkeikään saakka (Kinnunen ym.1993). Opettajille on järjestetty yli 10 vuoden ajan Kansaneläkelaitoksen korvaamia, ammatillisesti syvennettyjä ASLAK-kurssit (ammatillisesti syvennetty kuntoutus) on kohdistettu 35-50-vuotiaille opettajille, joilla on todettu työkykyä mahdollisesti uhkaava sairaus tai vika. TYK-toiminta (työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus) on suunnattu pääasiassa yli 50-vuotiaille työntekijöille, joiden työ- ja toimintakyky on jo selvästi heikentynyt. Kurssien sisältö painottuu tasapuolisesti sekä psyykkisen että fyysisen suorituskyvyn parantamiseen. (Waal, 1995; Lamminpää, 1999) Kansaneläkelaitoksen tutkimusten mukaan ASLAK-kurssien todettiin vaikuttaneen parhaiten naisiin: toiminnan seurauksena 45-54-vuotiaiden naisten työkyky parani vastaamaan 10 vuotta nuorempien naisten työkykyä 42 kuukaudeksi (Helo, 2000). 2.7 Kirjallisuuskatsauksen yhteenveto ja tutkimuksen viitekehys Opettajat kokevat työnsä antoisaksi, mutta kuormittuvat työssään aiempaa enemmän (Kinnunen ja Parkatti, 1993; Salo ja Kinnunen, 1993; Rasku ja Kinnunen, 1999). Opetustyön kuormitustekijät ovat työn luonteesta johtuen pääasiassa henkisiä (Kinnunen ja Parkatti, 1993; Kinnunen ja Rasku, 1994; Rasku ja Kinnunen, 1999), mutta työssä esiintyy myös fyysisiä kuormitustekijöitä (Kinnunen ja Rasku, 1994; Piirainen, 2000; Savolainen, 2001). Koulujen työolot ja työympäristö vaativat monipuolista kehittämistä (Savolainen, 2001; Uurto, 2001) Opettajien työkyky on keskimäärin parempi kuin yleensä suomalaisen väestön (Kinnunen ja Parkatti, 1993; Parkatti ja Kannas, 1995), mutta työssä kuormittuminen lisääntyy ikääntymisen myötä (Kinnunen ja Rasku, 1994). Haitallisen työkuormituksen seuraukset yksilölle voivat olla muutoksia psyykkisissä toiminnoissa, elimistön toiminnoissa tai käyttäytymisessä.

16 Usein yksilö oireilee ensin lievemmin, mutta tilanteen jatkuessa oireilu pahenee, ja työntekijä voi sairastua joko psyykkisesti tai fyysisesti. Yksilö voi pyrkiä ratkaisemaan tilanteen myös hakeutumalla uuteen työhön tai eläkkeelle (Kalimo, 1987; Kinnunen ja Rasku, 1994; Rasku ja Kinnunen, 1999). (Kuva 2) Kuormitustekijät Yksilö Kuormittuminen Kuormittavat työasennot ikä lihasten kuormittuminen ja -liikkeet sukupuoli rasitus, väsymys Sopimattomat kalusteet terveydentila stressioireet, jännittyneisyys Epäergonomiset työvälineet työkyky masennus Stressi koulutus unihäiriöt työkokemus Kuva 2. Muunneltu ammattialakohtainen kuorma-kuormittuminen malli (Rutenfranz, 1981) 3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää perusopetuksen opettajien työtehtäviä ja kuormittumista luokkaopetustilanteissa eri luokka-asteilla (luokka-asteet 1-2, 3-6 ja 7-9) ja eri oppiaineissa (matematiikka, äidinkieli, kuvataide ja tekstiilityö). Tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaisia työtehtäviä eri luokka-asteiden ja eri oppiaineiden opetuksessa esiintyy? 2. Millaisia työasentoja opettajilla esiintyy? 3. Miten opettajien hartiaseudun ja alaselän lihakset kuormittuvat opetustyössä? 4. Miten kuormittavana opettajat kokevat työnsä?

17 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Tutkimuskoulut ja koehenkilöt Tutkimus toteutettiin 21 perusasteen koulussa Kuopiossa ja sen ympäristökunnissa sekä Helsingissä ja Espoossa. Tutkimuskouluista 12 oli ns. alakoulua (luokat 1-6) ja yhdeksän ns. yläkoulua (luokat 7-9). Koulut olivat keskisuuria, eri aikakausina (v. 1904-1998) rakennettuja ja ne sijaitsivat taajamissa. Alakouluissa oli keskimäärin 14 päätoimista opettajaa ja 260 oppilasta, ja yläkouluissa oli keskimäärin 25 opettajaa ja 264 oppilasta. Koehenkilöt (n=33) olivat 29-47-vuotiaita (keski-ikä 36 v) naisopettajia. Heistä 20 oli luokanopettajia, joista 10 opetti luokka-asteita 1-2 ja 10 luokka-asteita 3-6. Luokanopettajista kaksi toimi lisäksi luottamusmiesrehtoreina. Aineenopettajia oli yhteensä 13, joista kolme oli äidinkielen, neljä matematiikan, kolme tekstiilityön ja kolme kuvataiteen opettajaa. Tutkitut opettajat olivat yhtä henkilöä lukuun ottamatta suorittaneet korkeakoulututkinnon. Koehenkilöistä 26:lla (79 %) oli vakinainen ja seitsemällä (21 %) määräaikainen työsuhde. Koehenkilöt olivat terveitä (ei akuuttia sairautta) ja normaalipainoisia. (Taulukko 1) Koehenkilöt osallistuivat tutkimukseen vapaaehtoisesti, ja he antoivat kirjallisen suostumuksensa hankkeeseen. Tutkimushanke käsiteltiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Työterveysalan eettisessä toimikunnassa. Taulukko 1. Koehenkilöiden (n=33) taustatiedot. Keskiarvo (ka), keskihajonta (SD) ja vaihteluväli (vv.) ka + SD vv. Ikä (v) 36 + 5 29-7 Paino (kg) 63 + 10 45-87 Pituus (cm) 165 + 6 155-178 BMI (kg/ m 2 ) 23 + 4 18-35 Työkokemus (v) 10 + 5 2-22 Työkykyindeksi 43 + 4 33-49

18 4.2 Tutkimusasetelma ja tutkimuksen eteneminen Tutkimus oli kuvaileva poikkileikkaustutkimus. Tutkittaville tehtiin kysely (liite 1) syksyn 2001 ja kevään 2002 aikana ennen fyysisiä kuormittavuusmittauksia. Kyselylomakkeet annettiin opettajille tutkimuksen informaatiotilaisuuden yhteydessä, ja he palauttivat lomakkeet suljetussa kirjekuoressa tutkijalle keskimäärin viikon kuluessa. Kuormittavuusmittaukset tehtiin lokakuun 2001 ja maaliskuun 2002 välisenä aikana. Jokaisen opettajan yksi opetustunti videoitiin, opettajien työtehtävät luokiteltiin ja heidän työasentonsa analysoitiin OWAS-menetelmällä (Ovako Working posture Analysing System). Oppitunnin aikana opettajalta mitattiin pinta-emg:llä (elektromyografia) lihasten sähköistä aktiivisuutta hartiaseudun ja alaselän lihaksista. Oppitunnin lopussa opettajalta kysyttiin kuormittumistuntemuksia. Tunnit valittiin siten, että saatiin yhtä suuret määrät eri luokka-asteiden ja eri oppiaineiden (äidinkieltä 9, matematiikkaa 9, tekstiilityötä 8 ja kuvaamataitoa 7) tunteja. Kahdeksalla oppitunnilla ryhmä oli jaettu kahteen osaan. Tunneilla oli oppilaita keskimäärin 16 (vv. 8-28) ja jaetuissa ryhmissä keskimäärin 10 (vv. 8-13). Puolitettuja ryhmiä oli useimmin tekstiilityössä (n=4). Kuvataiteessa ja äidinkielessä puolitettuja ryhmiä oli kahdella oppitunnilla. Tunnin alussa oppilaille kerrottiin tutkimuksesta, ja opettajia sekä oppilaita pyydettiin työskentelemään mahdollisimman tavanomaiseen tapaan. Oppitunneista 23 oli aamupäivällä ja 10 iltapäivällä. 4.3 Mittausmenetelmät Kyselylomakkeella selvitettiin koehenkilöiden taustatiedot: ikä, paino, pituus, BMI (=body mass index) (Heliövaara, 1990), työkokemus ja työkykyindeksi (Tuomi ym., 1992). Kyselylomakkeella selvitettiin myös, kuinka paljon ja miten opettajat kiinnittävät huomiota työergonomiaan ja mitkä tehtävät opettajat kokevat fyysisesti rasittavimmiksi (liite 1). Kyselylomakkeen avoimet vastaukset luokiteltiin sisällön teeman perusteella 3-5 luokkaan (Eskola ja Suoranta, 1998).

19 4.3.1 Työtehtävät Työn analysoinnissa työ voidaan jakaa pienempiin osiin, työtehtäviin (Dul ja Weerdmeester, 1993). (Kuva 3) Tuntiopetus jaettiin työasentokuormituksen arviointia varten viiteen työtehtävään. 1. Yleinen ohjaus 2. Yksilöohjaus 3. Taulutyöskentely 4. Piirtoheitintyöskentely 5. Muu toiminta, johon kuului esim. päiväkirjan kirjoittaminen, muistiinpanojen tekeminen, tarvikkeiden hakeminen varastosta, puhelimeen vastaaminen ja keskustelut avustajan tai ulkopuolisen henkilön kanssa. Työorganisaatio: Työ: Työtoiminto: Työtehtävä: Esim. koulu Opetus Tuntiopetus: Yleinen ohjaus Kuva.3. Muunneltu kaavio työn jakamisesta työtehtäviin (Dul ja Weerdmeester, 1993) 4.3.2 Työasennot Opettajien työskentelyä videokuvattiin yhden oppitunnin ajan. Työasennot analysoitiin videonauhalta pysäytyskuvista 15 sekunnin välein OWAS-työasentojen analyysi -

20 menetelmällä (Karhu ym., 1977; Nevala-Puranen, 1995, de Bruijn ym., 1998). Havaintojen kokonaismäärä oli yhteensä 5333 eli keskimääräinen videointiaika oli 41 min / koehenkilö. OWAS-menetelmässä luokitellaan erikseen selän, yläraajojen ja alaraajojen asento sekä käsiteltävän taakan paino tai tarvittava voima. Selän asennot luokiteltiin neljään luokkaan: 1. suora 2. kumara 3. taipunut tai kiertynyt 4. kumara-taipunut tai kumara-kiertynyt Yläraajojen asennot luokiteltiin kolmeen luokkaan 1. molemmat kädet ovat kokonaan hartiatason alapuolella 2. toinen käsi tai sen osa on hartiatason yläpuolella 3. molemmat kädet tai niiden osat ovat hartiatason yläpuolella Alaraajojen asennot luokiteltiin seitsemään luokkaan 1. istuu jalat pakaratason alapuolella 2. seisoo molempien suorana olevien jalkojen varassa 3. seisoo yhden suorana olevan jalan varassa 4. seisoo tai on kyykyssä molempien polvesta koukussa olevien jalkojen varassa 5. seisoo tai on kyykyssä yhden polvesta koukussa olevan jalan varassa 6. on polvillaan toisen tai molempien polvien varassa 7. kävelee tai liikehtii Taakan paino tai voimankäyttö arvioitiin kolmiportaisella asteikolla 1. paino tai tarvittava voima on 10 kg tai sen alle 2. paino tai tarvittava voima on yli 10 kg, mutta alle 20 kg 3. paino tai tarvittava voima on yli 20 kg Työasennot ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja ja niillä on numerotunnus. Työasennot tallennettiin Winnowas-ohjelmaan, joka analysoi syötetyt numerosarjat ja luokittelee havainnot (asentokokonaisuudet) neljään ns. toimenpideluokkaan. Luokka 1. Ei vaadi toimenpiteitä

21 Luokka 2. Toimenpiteitä lähitulevaisuudessa Luokka 3. Toimenpiteitä ensi tilassa Luokka 4. Toimenpiteitä välittömästi (Louhevaara ja Suurnäkki, 1991) 4.3.3 Lihasten sähköinen aktiivisuus Opettajien hartia- ja selkälihasten sähköistä aktiivisuutta oppitunnin aikana mitattiin EMG laitteella (ME3000P) (Mega Elektronics Ltd, Finland) (Remes ym., 1984; Päivinen, 2002; Nevala-Puranen ym., 2003). EMG-signaalia kerättiin 1000 Hz:n taajuudella ja 0,1s keskiarvoistamisvälillä samanaikaisesti hartialihaksista (M. Trapezius) ja selkälihaksista (M. Erector Spinae) symmetrisesti vartalon molemmilta puolilta. Kertakäyttöiset, itseliimautuvat, halkaisijaltaan 40 mm:n kokoiset pintaelektrodit kiinnitettiin pareittain lihassäikeiden suuntaisesti 1-2 cm:n päähän toisistaan. Asettelu suoritettiin Zippin (1982) ohjeiden mukaisesti (Kuva 4). Ennen elektrodien kiinnitystä iho puhdistettiin. EMG-mittauksessa kontakti elektrodin ja ihon välillä tulee olla hyvä. Runsas ihon alainen rasva voi heikentää signaalin kulkua lihaksen ja elektrodin välillä. (Tulppo ja Mäkitalo, 1993). Kuva 4. EMG -elektrodien asettelu Ennen mittauksen alkamista tutkittavien lihasten maksimaalinen sähköinen aktiivisuus (MVC) mitattiin maksimaalisen lihassupistuksen aikana (Westgaard, 1988). Hartialihasten maksimisupistus suoritettiin istuma-asennossa pyytämällä koehenkilöä nostamaan hartioita ylös vastusta (pehmustetut remmit ja manuaalinen vastus) vastaan ja selän lihasten supistus päinmakuulla step -laudan päällä kohottamalla ylävartalo irti alustasta samoin remmiä ja manuaalista vastusta vastaan. Koehenkilöä tuettiin

22 suorituksen aikana manuaalisesti nilkoista. Pehmustettu vastusremmi oli rintarangan päällä aivan kainaloiden alla. Koehenkilöt jännittivät maksimaalisesti noin 3 sekunnin ajan, jonka jälkeen pidettiin 30 sekunnin lepotauko. Jännityksiä toistettiin kolmasti ja MVC-arvoksi valittiin korkein 1 sekunnin kestävä arvo (uv). Työssä mitatut lihasjännitystasot suhteutettiin maksimaaliseen lihasaktiivisuuteen lihasten suhteellisen kuormituksen (%MVC) laskemiseksi. Tuloksia verrattiin Jonssonin (1994) suositusarvoihin, joiden mukaan yhden tunnin keskimääräisen kuormitustason tulisi dynaamisessa työssä olla alle 10 %MVC eikä se saisi ylittää 15 %MVC. 4.3.4 Koettu kuormittuminen Tuki- ja liikuntaelimistön rasittuneisuus Tuki- ja liikuntaelimistön rasittumista kysyttiin 18:lla 100 mm:n pituisella VAS-janalla (Visual Analoque Scales) (Scott ja Huskisson, 1976; Huskisson, 1983; Price ym., 1983). Opettajat arvioivat välittömästi oppitunnin jälkeen, miten rasittavalta heistä tuntui sillä hetkellä kehon eri osissa (arvot 0 = ei lainkaan rasittava - 100 = erittäin rasittava) (Corlett ja Bishop, 1976). (Liite 2) Tilastollista analysointia varten tuloksista muodostettiin kahdeksan summamuuttujaa: vasen ja oikea niska ja yläselkä, vasen ja oikea yläraaja, vasen ja oikea alaselkä sekä vasen ja oikea alaraaja. Koettu väsymys Opettajat arvioivat väsymystuntemuksiaan välittömästi oppitunnin jälkeen VAS-janalla ( arvot 0 = ei lainkaan väsynyt 100= erittäin väsynyt). (Liite 3) Stressi Stressi määriteltiin tilanteeksi, jossa ihminen tuntee itsensä jännittyneeksi, levottomaksi, hermostuneeksi tai ahdistuneeksi taikka hänen on vaikea nukkua asioiden vaivatessa jatkuvasti mieltä. Koehenkilöiltä kysyttiin: "Tunnetko sinä nykyisin tällaista stressiä?" Lisäksi kysyttiin koehenkilöiden jännittyneisyyden ja masentuneisuuden esiintymistä vaihtoehdoilla: "Oletko jännittynyt/ masentunut?" 1. En koskaan 2. Melko harvoin 3. Silloin tällöin

23 4. Melko usein 5. Jatkuvasti Unen laatua arvioitiin kysymyksellä: "Kuinka hyvin olet nukkunut yöunesi viimeksi kuluneen kuukauden aikana?" Vastausvaihtoehdot olivat "hyvin", "kohtalaisesti" ja "huonosti". (Liite 1) 4.3.5 Tilastolliset menetelmät Aineiston tilastollisessa analysoinnissa käytettiin SPSS ohjelmistoa. Ryhmien välisiä eroja testattiin parametristen muuttujien osalta t-testillä ja varianssianalyysillä, eiparametristen muuttujien osalta Wilcoxonin ja Mann Whitneyn U-testillä sekä Kruskal- Wallisin yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Luokittelevina muuttujina käytettiin luokka-asteita (1-2, 3-6 ja 7-9) ja oppiaineita (matematiikka, äidinkieli, tekstiilityö ja kuvaamataito). Selän asentojen osalta muuttujana käytettiin lisäksi opettajan pituutta (< 165 cm, >165 cm). Eroa pidettiin tilastollisesti merkitsevänä, kun p<0,05. 5 TULOKSET 5.1 Opettajien työtehtävät oppitunneilla Opettajien pääasialliset työtehtävät oppitunneilla olivat oppilaiden yksilöllinen ohjaus ja koko luokan yleinen ohjaus. Yli puolet (53 %) tunneista oli yksilöohjausta ja kolmannes (33%) yleistä ohjausta. Taulutyöskentelyn osuus oli 6 % ja piirtoheitintyöskentelyn 2 %. Koehenkilöistä yli puolet (52 %) käytti opetuksessaan mittaustunnin aikana taulua ja vajaa viidennes (18 %) piirtoheitintä. Eri luokilla opettajien työtehtävät jakautuivat siten, että yksilöohjausta oli eniten luokilla 3-6 ja yleistä ohjausta eniten luokilla 1-2. Muiden työvaiheiden (taulutyöskentely, piirtoheitintyöskentely ja muu toiminta) osuudet olivat alle 10 % tunnin kestosta kaikilla luokilla. (Taulukko 2)

24 Taulukko 2. Opettajien (n=33) eri työtehtävien ajallinen osuus (%) yhden opetustunnin aikana eri luokilla. Keskiarvo + keskihajonta Työtehtävät Luokat 1-2 Luokat 3-6 Luokat 7-9 Luokat 1-9 Yleinen ohjaus 38+22 26+19 35+28 33+23 Yksilöohjaus 50+28 61+29 49+26 53+27 Taulutyöskentely 4+6 10+14 4+11 6+11 Piirtoheitintyöskentely 2+4 1+3 3+9 2+6 Muu toiminta 6+8 3+3 8+12 6+8 Työtehtävien keskimääräiset osuudet yhden opetustunnin aikana vaihtelivat eri oppiaineiden välillä. Äidinkielen tunneilla oli enemmän yleistä ohjausta kuin tekstiilityön tunneilla (p=0,032), ja tekstiilityötunneilla oli enemmän yksilöohjausta kuin äidinkielen tunneilla (p=0,004). (Taulukko 3) Taulukko 3. Opettajien (n=33) työtehtäviin käyttämä aika (%) eri oppiaineiden tunneilla. Keskiarvo + keskihajonta Työtehtävät Äidinkieli Matematiikka Tekstiilityö Kuvataide Yleinen ohjaus 48+24 34+17 15+19 35+24 Yksilöohjaus 34+23 49+22 79+20 53+25 Taulu- 10+14 10+13 0 1+1 työskentely Piirtoheitintyöskentely 2+4 5+11 1+2 0 Muu toiminta 6+13 2+3 6+7 12+9 Välituntien aikana opettajat valmistelivat opetusta (91 %), lepäsivät ja rentoutuivat (67%) tai olivat välituntivalvojina (64 %).

25 5.2 Opettajien työasennot Opettajien työasennot vaihtelivat oppitunnin aikana. Opettajat seisoivat (66 %) tai kävelivät (18 %) suurimman osan tunnista. Tavallisimmin opettajat istuivat käyttäessään piirtoheitintä. Istumista oli kaikilla tunneilla keskimäärin 13 % ja kyykyssä oloa 3 %. Voiman käyttöä ja taakkojen nostamista tai kantamista ei esiintynyt tutkimustunneilla lainkaan. Opettajan tyypillisin työasento oli seisominen selkä suorana, molemmat yläraajat hartiatason alapuolella. Tavallisimmin ko. työasento esiintyi luokan yleisessä ohjaustilanteessa. (Kuva 5) Kuva 5. Opettajan tyypillinen työasento luokan ohjaustilanteessa Kuva 6. Opettajan tyypillinen työasentoselkä kumarassa oppilaan ohjauksessa Opettajien selän työasennoista neljännes oli etukumaria (24 %), kiertyneitä/ sivulle taipuneita (5 %) ja kumaria/ kiertyneitä tai kumaria/ sivulle taipuneita (4 %) Kuormittavia selän asentoja esiintyi erityisesti yksilöohjaustilanteissa (Kuva 6). Selän kumarien asentojen määrä oli vähintään 165 cm pitkillä opettajilla suurempi kuin alle 165 cm pitkillä (p=0,048). Opettajat työskentelivät 83 % työajasta kädet hartiatason alapuolella.(taulukko 4, liite 4)

26 Taulukko 4. Opettajien (n=33) selän, yläraajojen ja alaraajojen työasennot (%) OWASmenetelmän mukaan oppitunnin aikana eri työtehtävissä Yleinen Yksilö- Taulutyöskentely Piirtoheitin Muu Yht. Ohjaus Ohjaus -työ toiminta Havaintoja (Kpl) 1779 2802 318 112 276 5333 Selkä Suora 86 52 84 73 64 67 Kumara 9 37 3 17 29 24 Kiertynyt/taipunut 4 5 11 6 4 5 Kumara-kiert./taipunut 2 6 2 4 3 4 Yläraajat Hartiatason alapuolella 87 85 43 91 86 83 Toinen hartiatason 10 12 55 7 13 14 yläpuolella Molemmat hartiatason yläpuolella 3 3 2 2 1 3 Alaraajat Istuu 11 14 2 28 23 13 Seisoo molemmat 61 63 90 55 47 63 suorina Seisoo toinen suorana 3 3 1 4 4 3 Seisoo molemmat 0 5 0 0 3 3 koukussa/ kyykyssä Seisoo toinen 0 0 0 0 0 0 koukussa Polvillaan 0 0 0 0 0 0 Kävelee 26 14 8 12 23 18 OWAS -toimenpideluokituksen mukaan yksilöohjauksessa oli toimenpide 2 luokkaan kuuluvia (=toimenpiteitä lähitulevaisuudessa) työasentoja 46 %. Muuten työasennot kuuluivat lähes 70 %:sti toimenpideluokkaan 1 (=ei vaadi toimenpiteitä). Luokkien 3-6 opettajilla kumarien selän asentojen osuus (32 %) oli suurempi (p=0,047) kuin luokkien 7-9 opettajilla (18 %) (Kuva 7).

27 % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 p=0,047 suora kumara kiertynyt kumara-kiertynyt luokka-aste 1-2 luokka-aste 3-6 luokka-aste 7-9 Kuva 7. Opettajien (n=33) selän työasennot (%) OWAS-menetelmän mukaan eri luokkien opetuksen aikana Luokkien 7-9 opettajat kävelivät enemmän kuin luokkien 3-6 opettajat (p=0,012) ja luokkien 1-2 opettajat (p=0,004). Ensimmäisen ja toisen luokan opettajat työskentelivät enemmän kyykkyasennoissa kuin yläkoulun opettajat (p=0,002). Luokkien 3-6 opettajat puolestaan seisoivat jalat suorina enemmän kuin 1-2 luokkien opettajat (p=0,028) (Kuva 8).

28 100 90 P=0,004 kävelee,liikehtii % 80 70 60 50 40 30 20 10 0 p=0,028 luokka-aste 1-2 p=0,012 p=0.002 luokka-aste 3-6 luokka-aste 7-9 istuu seisoo molemmat jalat suorina seisoo toinen jalka suorana molemmat polvet koukussa toinen polvi koukussa on polvillaan Kuva 8. Opettajien (n=33) alaraajojen asennot eri luokkien opetuksen aikana Opettajien työasennot eri oppiaineiden opetuksessa Eri oppiaineiden opetuksessa opettajien selän asennoissa ei ollut merkittäviä eroja (Kuva 9) 100 90 80 % 70 60 50 40 30 äidinkieli matematiikka tekstiilityö kuvataide 20 10 0 suora kumara kiertynyt kumarakiertynyt Kuva 9. Opettajien (n=33) selän asennot OWAS-menetelmän mukaan eri oppiaineiden opetuksen aikana