Työ ja ihminen. 2 / 2005 19. vuosikerta Työ, perhe ja elämän moninaisuus II Toimittanut Kaisa Kauppinen

Työ ja ihminen 2 / 2005 19. vuosikerta Työ, perhe ja elämän moninaisuus II Toimittanut Kaisa Kauppinen Pääkirjoitus Nykyajan työ ja elämän moninaisuus... 165 Harri Vainio Artikkelit Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa... 168 Harri Jokiranta Puolisoiden työn kuormittavuus ja hyvinvointi: kokemusten väliset yhteydet... 186 Ulla Kinnunen, Saija Mauno Huono omatunto: naisjohtaja perheen, työn ja uran törmäyskurssilla... 199 Sinikka Vanhala Perheen merkitys työelämän muutoksissa... 215 Mervi Rouvinen Vironkielisten ja venäjänkielisten naisten työ- ja perhesuuntautuneisuudesta Virossa... 228 Leeni Hansson Onko painolla väliä: hoikat, lihavat ja normaalipainoiset naiset työelämän murroksessa?... 239 Kaisa Kauppinen, Erkko Anttila Tietotyöntekijöiden uhrautuvuus, hyvinvointi ja työn kuormitustekijät... 257 Kirsi Räisänen, Marketta Kivistö, Maarit Cockel, Harri Lindholm, Martti T Tuomisto, Jukka Schildt, Antti Viljanen, Seppo Sarna, Raija Kalimo, Heikki Hurri Monitori Tukea ansiotyössä käyville omaishoitajille... 275 Tiina Autio Työhyvinvointi, perhe ja eläkesuunnitelmat kunta-alalla... 279 Pauli Forma, Janne Väänänen Kirjallisuusarvio Perheen maailman vallankumous... 282 Pentti Takala Sammandrag... 287 Summaries... 294 Kirjoittajat... 301 1

Toimitus Anna-Liisa Karhula Taitto Mari Pakarinen ISSN 0783-4098 Kirjapaino Tampereen Yliopistopaino Oy Juvenes Print, 2005 2

Pääkirjoitus Nykyajan työ ja elämän moninaisuus K ahdeskymmenes vuosisata oli Euroopassa ja Suomessa sekä loistavan edistyksen että kriisien ja väkivallan kausi. On käyty maailmansodat ja koettu syviä taloudellisia lamakausia. Samalla länsimainen elintaso on kohonnut huikeasti, koulutustaso on noussut ja sosiaaliturva on korkealla tasolla. Elämämme on globalisoitunut: suomalaisistakin on tullut maailmankylän kansalaisia. Maantieteellisillä etäisyyksillä ei ole enää samanlaista merkitystä kuin ennen tietotekniikan aikaa. Television ja Internetin välityksellä maailman tapahtumia voi seurata reaaliaikaisesti esimerkkeinä tsunamikatastroþ tai New Yorkin ja Lontoon terroristi-iskut. Lisääntyneen matkailun myötä infektiosairaudet, kuten SARS, lintuinßuenssa ja HIV, leviävät maailmanlaajuisesti. Ympäristökysymykset, kasvihuone-ilmiö, ilmakehän otsonikato, ilman ja vesien saastuminen ovat kaikkia eivätkä ketään huolestuttavia ongelmia. Epäterveelliset elämäntavat, kuten tupakanpoltto, alkoholinkäyttö, liikunnan puute ja ylipainoisuus, uhkaavat kansanterveyttä jo epidemian luonteisesti. Samaan aikaan maailmassa kuitenkin kuolee miljoonia ihmisiä vuosittain aliravitsemuksen vuoksi. Teollistuminen toi mukanaan ansiotyön ja synnytti kulutusyhteiskunnan. Ansiotyö jakaa työntekijän ajan kahteen erilliseen osaan, vapaa-aikaan ja työaikaan; työn ja vapaa-ajan raja on tosin alkanut hämärtyä, koska tietotekniikka on tuonut työn kotiin. Palkkatyö yleensäkin on muuttanut suuresti koko perheinstituutiota. Tuloksena on kooltaan pienenevä ydinperhe, johon ajatellaan kuuluvan isä, äiti ja lapset, ei muita sukulaisia. Naisten ansiotyö on olennainen osa pohjoismaista yhteiskuntamallia. Suomessa naiset osallistuvat työelämään selvästi enemmän kuin muissa läntisissä teollisuusmaissa. Kun naiset osallistuvat palkkatyöhön tasavertaisesti miesten kanssa, työn ja perheen yhteensovittaminen korostuu. Puolison, vanhemman ja hoivaajan roolien yhdistäminen työntekijän rooliin ei ole ongelmatonta. Vaikka ongelmat koskevat yhä suuremmassa määrin molempia sukupuolia, naiset hoitavat edelleenkin suurimman osan kotitöistä. On oletettu, että palkkatyö haittaisi enemmän naisten kuin miesten perhe-elämää, kun taas perhe haittaisi enemmän miesten kuin naisten palkkatyötä 4. Sinikka Vanhala kirjoittaa tässä aikakauskirjassa naisjohtajien huonon omantunnon tuntemuksista työuran ja perheen ristiriitatilanteissa. Perherakenne ja elämänkaaren vaihe muokkaavat työn ja perheen yhteensovittamista. Ulla Kinnunen ja Saija Mauno käsittelevät kiinnostavassa kirjoituksessaan puolisoiden työn kuormittavuutta ja sen vaikutuksia perheen hyvinvointiin. Mervi Rouvinen tutkii työn menetyksen vaikutuksia. Vapaa-ajan, perhe-elämän ja työn väliset suhteet on silloin arvioitava uudelleen. Työ ja ihminen 19 (2005) 2: 165 166 165

Kun teollistumisvaiheessa ihmiset pyrkivät työn ja pidättyvyyden avulla parempaan tulevaisuuteen (ns. luterilaisen työn etiikka), Colin Campbell 2 ja Charles Taylor 3 korostavat, että yksilökeskeisyys sai uudessa yhteiskunnassa rinnalleen toisenlaisen, romanttisen sisällön. Tärkeäksi koettiin myös ihmisen sisäinen elämä, omat tunteet ja kyky nauttia elämästä. Campbell korostaa, että moderni kapitalismi ei olisi mahdollista ilman ihmisen kykyä haaveilla ja kuvitella uusia nautintoja. Tarpeiden ja halujen kasvu on rajaton, ja tästä syystä kulutusyhteiskunta voi jatkuvasti laajentua. Vaikka kulutusmahdollisuudet ovat huimasti kasvaneet, on muistettava, että ne ovat jakautuneet hyvinkin epätasaisesti sekä teollisuusmaiden sisällä että erityisesti globaalisti. Kulutusyhteiskunnasta olemme siirtyneet riskiyhteiskuntaan 1, jolle tyypillistä on epävarmuus. Tieto on keskeinen luonnonvara, ja riskien välttämisessä olemme riippuvaisia asiantuntijatiedosta. Ei ole itsestään selvää, että tämä tieto on puolueetonta ja kaupallisista eduista riippumatonta. Riskit voivat olla maailmanlaajuisia, ja niitä on usein vaikea arvioida. Pohjoismaat kärsivät ilmansaasteista, jotka on tuotettu muualla Euroopassa tai jopa muissa maanosissa. Sademetsien tuhoaminen aiheuttaa ilmastomuutoksia koko maapallolla. Globaalisiin ongelmiin ja elämän säätelyyn liittyvät uudenlaiset moraaliset ongelmat pakottavat mieltämään ihmisen osaksi luonnon kokonaisuutta. Se mitä on totuttu kutsumaan luonnonilmiöksi, onkin tulos ihmisten toiminnasta. Elämän moninaisuus luo uusia haasteita sille, miten tietoa yksilön, perheen ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnista tuotetaan missä työn merkitys on jatkossakin tärkeää. Mitä vapaammassa yhteiskunnassa elämme, sitä suurempi on nykyihmisen vastuu elämästään ja terveydestään. Sosiologi Anthony Giddens on muotoillut ajatuksen sanomalla, että julkinen yhteiskuntapolitiikka on korvautunut yksityisellä elämänpolitiikalla. Tässä teemanumerossa on useita elämäntapaan ja hyvinvointiin liittyviä kirjoituksia. Harri Jokiranta käsittelee työtä ja perhettä maaseudulla asuvien miesten näkökulmasta. Työterveyslaitoksen Työ/Elämä tasapaino -tutkimusohjelman vetäjä Kaisa Kauppinen pohtii yhdessä Erkko Anttilan kanssa paino-ongelman ja työhyvinvoinnin yhteyksiä. Työsuuntautuneisuuden ja työlle omistautumisen ongelmatiikasta tietotyössä kirjoittavat Kirsi Räisänen ja tutkimusryhmä, ja Leeni Hansson kirjoittaa naisten työsuuntautuneisuudesta Virossa. Työelämä on kiistatta muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Ovatko työhyvinvointi ja onnellisuus lisääntyneet tämän muutoksen myötä, vai ovatko myönteinen kehitys ja siihen liittyvät odotukset synnyttäneet alati kasvavan joukon tyytymättömiä ja onnettomia ihmisiä? Tutkijoille riittää työhyvinvoinnin saralla vielä runsaasti kynnettävää: miten työ muovautuu tekijänsä mittaiseksi urakaksi, joka tuottaa kohtuullisin ponnistuksin aikaansaamisen iloa ja joka jättää voimavaroja muutakin elämään varten? Työterveyslaitos panostaa seuraavan viiden vuoden aikana siihen, että työn terveellisyyttä ja turvallisuutta kehitetään osana hyvän elämän kokonaisuutta. Harri Vainio pääjohtaja 166

KIRJALLISUUTTA 1. Beck U: Riskiyhteiskunnan vastamyrkyt. Vastapaino, Tampere 1990. 2. Campbell C: The Romantic Ethic and the Spirit of Modern Consumerism. Basil Blackwell, London 1987. 3. Taylor C: Autenttisuuden etiikka. Gaudeamus, Helsinki, 1995. 4. Jansen NW, Kant I, Kristensen TS & Nijhuis FJ: Antecedents and consequences of work-family conß ict: a prospective cohort study. Journal of Occupational & Environmental Medicine 45 (2003) 479 491. 167

artikkelit Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa Harri Jokiranta Miesten elämänkertomuksissa tarinat työstä ja perheestä tuovat säröjä hegemonisen maskuliinisuuden ylläpitämään kulttuuriseen mieskuvaan. Miehet kertovat omasta perheestä, parisuhteesta ja lapsista, itselleen merkittävinä ja keskeisinä elämän alueina. Suhde perheeseen rakentuu vastuurationaalisesti. Elämänkertomuksissa toinen perhe, miehen oman lapsuuden perhe, on merkittävä erityisesti isän roolin muotoutumisessa. Miesten kerronta työstä murtaa puolestaan perinteistä, alistavaa ja kilpailukeskeistä työkeskeisyyttä. Työhön tarttumisella ja erityisesti menneen sukupolven työnteon mallilla on edelleen vankka arvostus, mutta työ ei elämänkertomuksissa ole pelkästään miehen mitta. Artikkelissa muotoilen positiivisen työkeskeisyyden käsitettä, jossa korostuvat työlle oppiminen ja yrittäminen miehen otteena elämään. Positiivisessa työkeskeisyydessä miehet asemoivat työhön tarttumista myös elämässä selviämisen tavaksi. Miesten elämänkertomukset kuvaavat merkittäviltä osin perheeseen päin suuntautuvaa elämäntapaa niin ihmissuhteiden kuin työnkin osalta. Tämä antaa viitteitä toisenlaisten maskuliinisuuksien syntymisestä ja mieheyden liikkeestä. Samalla tulokset murtavat kurjamieskuvan perusteita. Avainsanat: kriittinen miestutkimus, lapset, maskuliinisuus, parisuhde, positiivinen työkeskeisyys 168

Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa JOHDANTO Puhutaan miehestä Suomalaisen miehen tarinoissa on ollut yksi keskeinen teema selviytymisen eetos ja kunnia 27. Tältä pohjalta virinnyt mieskeskustelu on usein ollut huolissaan lähinnä miehen jaksamisesta ja erityisesti hänen terveydestään. Mies elää neljän raudanlujan vanteen puristuksessa; miehet kuolevat keskimäärin kahdeksan vuotta nuorempina kuin naiset, itsemurhista 80 % on miesten tekemiä, vangeista 97 % ja asunnottomista yli 90 % on miehiä 30. Selviytyminen ja kunnia vaativat veronsa. Mieheyden kuvan nurja puoli onkin synnyttänyt keskustelun miehen menetyskierteestä, joka vetää vääjäämättömästi alaspäin 23. Menetyskierteessä kietoutuvat yhteen työn ja perheen menetys sekä terveyden ja elämän sosiaalisten yhteyksien romahtaminen. Kun miehellä alkaa mennä elämässään huonosti, käsikirjoitus on valmis ja alaspäin vetävää kierrettä pysäyttäviä tekijöitä on vähän. Kurjamieskuva onkin todellisuuspohjaltaan puhutteleva tilastojen miehellä ei mene hyvin 22. Mies on kriisissä 4, 8. Tilastollisen kurjamieskuvan rinnalle on virinnyt tutkimusta ja keskustelua, jossa nähdään entistä laajemmin miehenä oleminen, myös miehen onnistumiset ja elämisen ilo: miehen oikeus isyyteen ja isänä olemisen taidot, mieheksi kasvaminen muuttuvassa maailmassa ja miehen toisenlaiset paikat uuden työnjaon yhteiskunnassa 3. Sen sijaan, että vahvistettaisiin miehen kurjuutta, jota niin koti, koulu, työpaikka kuin vanhemmat ja mies itse omalla toiminnallaan synnyttävät, piirretään toisenlaisia mieskuvia. Näissä kuvissa mies voi olla yhtä aikaa kova ja pehmeä tai enemmän ja vähemmän onnistuva. Uusi kuva miehestä on aiempaa monisärmäisempi, ja siinä on yhden miehen sijaan monta. Selviytymisen eetos ja kunnia ovat modiþoituneet. Tämän vuoksi olennaista on edelleen tarkastella kriittisesti mieskulttuurien merkitystä sen suhteen, miten ne itsessään muodostuvat miehen hyvinvoinnin kannalta haasteiksi. Mieskeskeisen kilpailuyhteiskunnan ja -kulttuurin jäljet näkyvät edelleen niin työelämässä kuin koululaitoksessakin sekä perheiden sisällä ihmissuhteissa ja valtakysymyksinä. Jari Jokinen 13 onkin puhunut mystisestä maskuliinisuudesta, joka ikään kuin pakottaa miehiä erilaisiin miehuuskokeisiin, keskinäiseen kilpailuun ja uhoamiseen jopa väkivaltaan, sotaan ja itsetuhoon saakka. Kun keskustelun ytimessä ovat sukupuoli ja sukupuolisuus, mukana ovat aina keskustelijan omat tunteet, kokemus ja käsitykset sekä kulttuuriset ja yhteiskunnalliset arvot ajatusten argumentointeina ja maamerkkeinä. Se, miten ja millaisena miehenä elän, on samalla kertaa sekä yksi vastaus että erityisesti uusi kysymys miehenä olemisessa 29. Kriittinen miestutkimus tarkastelee uusien maskuliinisuuksien malleja sekä niiden tuottamisen ehtoja ja edellytyksiä 9. Lähtökohtana on mieheys suhteessa yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteisiin ja niiden muutoksiin. Miehen kriisin ratkaisuyrityksistä on siirrytty mieheyden konstruktioiden läpivalaisuun, johon myös tämä artikkeli liittyy avaamalla perhettä ja työtä osana miesten omaa elämän kerrontaa. Kulttuurissamme vallitsevan mieheyden normeja pidetään usein kiistattomina ja niin itsestään selvinä, että niistä ei tarvitse edes puhua 12. Tiivistettynä nämä normit muodostavat neljä ulottuvuutta: Ei Akkamaisuuksia vältä kaikkea käyttäytymistä, joka voidaan käsittää naiselliseksi. Työ ja ihminen 19 (2005):2, 168 185 169

H. Jokiranta Ole Pomo ole vakuuttava, vahva, kilpailuhenkinen, sillä ollakseen aito miehen pitää olla ihailtu. Ole Vanttera Tammi älä näytä tunteita, ole rauhallinen ja vakaan luotettava. Näytä Heille näytä, että sinusta uhkuu rohkeus ja uhmakkuus, Anna Mennä Vain. Ulottuvuudet kuvastavat hegemonisen, vallitsevan maskuliinisuuden konstruktiota, jonka sisään on kirjoitettu patriarkaalista käsitystä tukeva ajatus miehen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Hegemoninen maskuliinisuus tarkoittaa ensinnäkin miehiä yhteen liittävää käytäntöä, toiseksi tietyn maskuliinisuuden ideaalien johtavaa asemaa kulttuurisissa ja kolmanneksi tietyn miesluokan johtavaa ja hallitsevaa asemaa suhteessa miesten enemmistöön ja naisiin. Tällaista mieheyden kuvaa on ansaitusti kritisoitu muun muassa siksi, että siinä miesten mahdollisuus erilaisuuteen alistuu vallitsevan mieheyden kulttuuriselle konstruktiolle ja että siinä sukupuolen ja vallan suhde jää kritiikin ulottumattomiin 2, 29. Tänään mieheydessä voidaan nähdä olevan läsnä samanaikaisesti sekä vallitsevan, hegemonisessa asemassa olevan mieheyden rakenteita että jäänteenomaisia ja orastavia mieheyden aineksia 21. Mieheyden jäänteenomaiset mallit ovat muotoutuneet menneisyydessä, mutta vaikuttavat yhä. Esimerkkeinä näistä malleista ovat Saarijärven Paavo, Sven Tuuva, Paavo Nurmi 5 (s. 292 293), joilla on edelleen vankkumaton paikkansa myös haastattelemieni miesten elämänkertomuksissa, kuten Heikin kuvatessa menneen sukupolven tapaa tarttua työhön ja lunastaa paikkansa vaikeissa olosuhteissa. Kyllähän se kovvaa työtä nyttenkin on, mut kyllä mä semmoseen ihmiseen jotka tänne synkkään mehtään on joskus lähtennä tulemaan. Niin kyllä mä niitä ihmisiä, jotka on tehnä ja raivanna tämän, että kyllä niillä kova tahto on kyllä jotaki ollu tehä / / Niin minä sanon, että on se niin kovvoo hommoo ollu, että kyllähän ne vähän teveytesä on menettäneet siihen. Mutta niinkun nytten mulla ei oo esimerkiksi ihan semmosta pakkoo, ku sillon. Että niitä minä vieläki ihmettelen kyllä niitä ihmisiä, jotka on lähteny semmoseen hommaan ja se on kovvoo käsipelin. (Heikki 44) Jäänteenomaisiin mieheyden malleihin ankkuroituvat arvostus ja kunnioitus sukupolvien välillä ja samalla ne taustoittavat miesten henkilökohtaisia ratkaisuja suhteessa työhön ja perheeseen. Orastavat mieheyden ainekset muodostuvat siitä, että perinteiseen mieheyteen kohdistuvat paineet synnyttävät murtumia vanhoissa malleissa. Perinteiset mallit eivät kata tai käytä hyväkseen kaikkia miehenä olemiseen liittyviä kokemuksia tai pyrkimyksiä. Hegemoninen maskuliinisuuskin kattaa ja selittää vain osan miesten kokemuksista. Vallitsevat mieheyden mallit ovatkin varsin valikoivia, ja niissä vaietaan monista keskeisistä miesten kokemusten puolista. Vaikeneminen synnyttää tilaa ja tilausta vaihtoehtoisille mieheyden malleille ja aineksille, kuten perhekeskeisyydelle, isänä olemisen tavoille tai työn merkityksen ja roolin uusille jäsennyksille. Miehestä puhumisen vaikeus ja samalla monenlaisen mieheyden mahdollisuudet ja muutos kuvastuvat hyvin myös Esan pohdinnassa omasta mieheyden tulkinnastaan haastattelun aikana. Et sikäli se miehen kuva ja miehen malli on muuttunu. Ja niinku tunteitten näyttäminen, aitous ylipäätään ni tuota se alakuperäinen mitä niinku joskus nuorena kuvitteli, minkälainen mies. Nin tuota, kyllä se on kärsiny määrätynlaisen inflaation. (Esa 40) 170

Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa Hegemonisen maskuliinisuuden ylläpitämä mieheyden rakenne säröilee. Esan kokemus miehenä olemisesta ei enää tunnista tarjottua, kulttuurisesti vallitsevaa mieheyttä. Hän hakee toisenlaista miehenä olemista, jossa perinteisen ruumiillisen vahvuuden ja siitä laventuneen itsellisyyden ja vallankäytön rinnalla kasvavat huomioon ottaminen ja vastuu toisesta. Kun ennen sotia syntyneiden sukupolvien miesten vaikeutena oli miehen sosiaalisen mitan täyttäminen, niin myöhempien sukupolvien miesten onkin sitten ollut vaikeampi ylipäätään löytää ne mitat, jotka miehenä tulisi täyttää 8. Miehenä olemisesta on yhä vaikeampi saada kiinni, kuten Esa toteaa haastattelussa. Miehuus on sitä turvallisuuden luontia. Miehuus on sitä, että tarttuu semmosiin, tämän päivän miehuus on sitä, että tarttuu semmoseen työhön, joka ei välttämättä oo miehen työ. Miehuus on sitä, että joskus pittää olla äärettömän kova, mutta oikeuden mukainen. Miehuus on pehmeyttä. Ei siitä oikkeen saa kiinni. Se on niinku minä omalta kohaltani oon ajatellu, että miehuus on sitä, että tekkee joka tilanteessa parhaansa. (Esa 40) Haastattelemani miehet tekevät tai ainakin haluavat tehdä elämänkertomuksissaan eroa menneeseen ja hakea muutosta oman mieheytensä suhteen. Perinteisen miehen arvostuksen mureneminen inßaatio tekee edellä Esan elämänkertomuksessa tilaa toisenlaisille mieheyksille. Niihin liittyy orastavia piirteitä, joissa fyysisyys ja valta eivät asetu vastinpariksi pehmeydelle ja toisen huomioon ottamiselle. Ne ovat toisiaan täydentäviä ja samanaikaisesti läsnä olevia ulottuvuuksia. Olennaista on miehenä olemisen reßektoituminen ja tilanneherkkyys, jossa mies tekkee joka tilanteessa parhaansa. Jari Kuosmanen 20 kuvaa tätä Ruotsissa asuvia suomalaisia siirtolaismiehiä koskevassa tutkimuksessaan joustavaksi, moderniksi mieheydeksi, jossa muuttuva, mukautuva ja herkempiäkin asioita huomioiva mies selviytyy paremmin uudessa elämänympäristössä. Parhaansa tekemiseen voi toki ajatella sisältyvän itseään toteuttavan sankaruuden, jossa vain paras on riittävää. Esan oma elämänkertomus on ydintarinansa mukaisesti kuitenkin enemmän kertomusta siitä, että hänelle riittävä on parasta ja että riittävä arvottuu läheisten, perheen kautta. Kysymys on siitä, miten tekee parhaansa. Vaikka liike on hidasta, on sekin liikettä, ja myös miehet muuttuvat 25. Eletään maaseudulla Suomalaisen yhteiskunnan läpikäymässä nopeassa rakennemuutoksessa elämän urbanisoituminen on ollut voimakasta. Käsi kädessä rakennetun ympäristön muutoksen kanssa kulkevat typologisoitujen maaseutumaisen ja kaupunkilaisen elämäntapojen modiþ kaatiot. On siirrytty maantieteellisesti määrittyvästä tavasta elää yhä enemmän kokemukselliseen oman elämän jäsentämiseen ja siihen liittyviin ratkaisuihin. Maaseudun elämäntavallinen tutkimus onkin viime vuosina noussut kiinnostavasti esiin kuvaten toisaalta elämäntapojen muutosta ja toisaalta maaseutuyrittäjyyteen ja elinkeinoihin liittyviä muutoksia 13, 18, 28. Maaseudulle ei ole itsestään selvää, yleistä, yhtenäistä määritelmää, vaan se elää kulloinkin tarkasteltavan ilmiön ja määrittelijän mukaan 24. Maaseutu muuttuu osana yhteiskunnan kehitystä ja sen rakenne muotoutuu niin maaseudun sisäisten kuin sen ulkopuolistenkin tekijöiden vaikutuksesta ja se on enemmän elämäntapojen jatkumoa ja kulttuurien aste-eroja kuin selkeiden maantieteellisten alueiden erilaisuutta. Perinteisesti maaseutuun on Työ ja ihminen 19 (2005):2, 168 185 171

H. Jokiranta liitetty hajallaan oleva asutus, perustuotannon keskeinen rooli elinkeinoissa, palvelujen heikko saatavuus, konservatiiviset sosiaaliset ja kulttuuriset arvot, yhteisöjen suuri merkitys ja elämäntapojen riippumattomuus. Esa todentaa omassa haastattelussaan maaseudun ja kaupungin välistä elävää yhteyttä ja samalla maaseutua oman elämäntapansa ja elämän valintojensa taustana seuraavasti: Ei välttämättä saata olla mittään asioo (kaupunkiin HJ), mut tuota esimerkiksi syömässä käynti, jotaki pientä hankkii, kattelloo vilinätä ympärillä ja aistii sen, että jos joutus asummaan tuossa kerrostalokolossissa niin ei, ei elettä siellä. On hirmu mukava tulla tänne ja panna sauna lämmintä. Ja tuota nauttia olostaan. (Esa 40) Maaseudulla asuminen on henkilökohtainen elämäntapavalinta. Valinta ei liity maantieteellisesti määriteltyyn alueeseen tai hallinnolliseen kuntamuotoon, eikä edes maaseudun romantisointiin vaan yksinkertaisesti elämisen ympäristöön. Luonto, kulttuuri ja sukuhistoria näyttäytyvät merkittävinä taustatekijöinä haastattelemieni miesten kuvauksissa. Näin myös Esalla, kun hän perustelee tarkemmin asumista maaseudulla. Luonto merkittee hirvittävän paljon. Se on tietysti kulunut sanonta, mutta kyllähän se on sitä. Ja sitten lähisuku molemmilla on täällä, isovanhemmat. Ja tämmönen, tuota hyvin kiintee kanssakäyminen heiän kanssaan. Nin siinä ne on, siitä ei pääse mihinkään. Meillä on talo järveen viettävän pellon reunassa. Siinä on 16 nuorta hiehoo kesäsin siinä ympäristössä. Maanviljelystalo on ihan siinä naapurissa. Sen näkkee. Siinä on kiinni siinä maaseu ussa. (Esa 40) Miesten elämänkertomuksissa miehet hahmottavat maaseutua asumisen ja toimeentulon yhteytenä. Maaseutu on ensinnäkin elinympäristö, jota itse kunkin omat mielikuvat ja kokemukset värittävät aina henkisen ahtauden tunnusta elämisen väljyyteen. Tässäkin suhteessa todellisuus elää ja muuttuu ja elämäntapoihin tulleet muutokset näkyvät ihmisten arkipäivässä, kuten Karin kuvauksessa maaseudusta: Mun oma käsitys on se, että maaseutu on kuitenkin ollu sellasta aluetta, johna ihmiset on tavallaan pystyny niinku rentoutumaankin välillä. Mutta tuntuu, että nykyään se on sinnekki jo tullu se hirvittävä kiire ja paine ja kyllä sen huomaa, että se on jopa tullu niinku maatalousväestöön. (Kari 43) Toiseksi kysymys on miesten ammatteihin ja toimeentulon perustaan liittyvistä merkityksistä. Palkkatyöläisen tai virkamiehen maaseutu on ammatillisesti omanlaisensa, mutta elinympäristönä kokemuksellinen ja samankaltainen maatalousyrittäjän kanssa. Maatilatalouden ja sen liitännäiselinkeinojen parissa työskentelevillä kyse on vahvasti ympäristöön sidotusta elinkeinon harjoittamisesta, johon toimeentulon rinnalla liittyy usein myös mennyttä aikaa ja sen koettuja velvoitteita. Matti kommentoi maatilan taloudellisia ja henkisiä toimintaedellytyksiä tavalla, jolla samalla on merkitystä laajemminkin miesten kertomuksille työn ja perheen merkityksestä 28. Vaikka mä oon hyvin kevyesti sanonu monelle että täähän on maatilayritys. Siinä joutuu suhtautumaan niin ku yritykseen, et jos ei yritys oo kannattava eikä sillä oo siihen asiahan kiinnostunutta jatkajaa, niin eihän sellaista yritystä kannata jatkaa. Mä voin ulukopuolisesti, hyvin kylymästi todeta näin, mutta toisaalta mitä se niin ku henkisesti merkittöö / / Kans vähän sellainen henkinen velevoite kuinka rupeaa asumaan tilaa, ettei tärvele sitä kaikkea perintöä. Siinä on sellainen orotuksen 172

Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa painekin suhteellisen suuri ja ihan niin ku sisaria myöte. Kyllähän sisaretki, kun ne lähtöö tilalta, ne olettaa, että ne saa tulla hyvin voivalle, elävälle tilalle kumminkin joka kerta, kun ne tänne tuloo. Ettei siellä ruveta häsläämään jotakin aivan käsittämättömiä asioita, lampaita ja viinaa. (Matti 45) Matin muotoama sukupolvijatkumo ja vanhemman sukupolven tekemän työn kunnioitus ovat keskeisiä työtä ja perhettä jäsentäviä teemoja riippumatta miesten ammatillisista taustoista. Työn tekeminen on tapa liittyä sukupolvien ketjuun ja työhön tarttuminen henkilökohtainen ja kulttuurinen arvo sinänsä osittain kaikuja mieheyden jäänteenomaisista rakenteista ja osittain hegemonisen maskuliinisuuden värittämiä. Tää on minun paikka ja pikkunen hetki ajassa mitattuna, minun elinaika toimia omalla paikalla tässä ketjussa. Minä tiiän sen, että mitä on ollu elämä joskus 100 vuotta taaksepäin, kun on lähetty jonnekkin puronvarsiniityille heinän tekkoon. On pistetty varrasleipä purroon pehenemmään, siitä on syöty, hörpätty vettä päälle, pyyetty järvestä kallaa. On ollu hyviä aikoja, nytkin on erittäin hyvä aika ja heleppo siihen verrattuna, ei oo leivästä puutetta. Et tämmönen tietämys siitä, että minä oon yks lenkki ja luottamus siihen, että tämä lenkki ei petä, että tää pitää oman paikkasa. Ja kova halu siihen. (Esa 40) Miehet puhuvat näin elämänkertomuksissa omista lähtökohdistaan, joissa maaseudulla on oma paikkansa elinympäristönä. Toimijoina he eivät tutkimuksessa muodosta homogeenista ryhmää, vaan ovat itse kukin tehneet omakohtaisia ja ainutkertaisia ratkaisuja ja valintoja elämässään. Tutkimuksellisesti he ovat kuitenkin mielenkiintoinen ja tärkeä ryhmä siksi, että perinteisesti miestutkimuksessa fokus ja kysymyksenasettelut ovat lähteneet kaupunkien miehistä tai miesten marginaaleista. Kerrotaan elämästä Elämänkertomukset aineistona Tutkimuksen pääaineistona ovat haastattelemalla tuotetut kymmenen 35 64-vuotiaan Pohjois-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla asuvan miehen elämänkertomusta. Elämänkertomusaineistolla on tutkimusasetelmallisesti pyritty mahdollistamaan miesten itsensä määrittämien äänenpainojen ja tulkintojen sekä asiavalintojen esiintulo. Toiseksi aineiston tuottamistavalla (haastattelu) on pyritty ratkaisemaan tutkimukseen osallistuvien suhde aineistoon ja sen merkitykseen haastateltavalle. Elämänkertomukset ovat miesten puhumalla tuottamia tarinoita omasta elämästään ja kokemuksistaan 26. Haastateltavat miehet löysin niin sanotulla avainhenkilömenetelmällä ja haastattelussa yhdistin narratiivisen haastattelun idean aktiivisen haastattelun näkökulmaan 6. Avainhenkilömenetelmä on lumipallomenetelmän sovellus, jossa olen hyödyntänyt haastattelupaikkakunnilla asuvien (avain)henkilöiden paikallistuntemusta erilaisten miesten löytämiseksi tutkimukseen. Kriteereinä ovat olleet halukkuus ja kiinnostuneisuus kertoa elämästään. Haastattelupaikkakunnat valitsin alustavan tilastollisen analyysin avulla siten, että ne kuvaisivat hyvinvoinnin alueellista eriytymistä. Etelä-Pohjanmaa ja Pohjois-Savo muodostavat tällöin erilaiset elämänympäristöt. En oleta elämänkertomusten olevan koko maan miesväestöön nähden kattavia tai edustavia, vaan ainutkertaisuudessaan ja henkilökohtaisuudessaan merkittäviä. Haastatteluun valikoituvien miesten asuinalueen erilainen kulttuurinen tausta ja kuntatasolla mitattuna ilmenevä miesten sosiaalinen ja terveydellinen hyvinvoinnintila mahdollistavat erilaisten elämäntarinoiden Työ ja ihminen 19 (2005):2, 168 185 173

H. Jokiranta + Elämänvaiheen kokemus Kuva 1. Elämänviiva, Heikki 44. syntymisen, vaikka erilaisuus sinänsä ei ole aineiston luonteen perusteella edes tavoiteltava 14 (s. 45 49, 58 65). Tekstissä miesten nimet on muutettu. Nimen jälkeen oleva luku kertoo miehen todellisen iän haastatteluhetkellä syksyllä 1999. Aktiivisessa haastattelussa elämänkertomusten näkökulmasta keskeistä on haastattelutilanteen ymmärtäminen uuden tiedon tuottamisena ja merkityksellistämisenä. Haastattelua ei nähdä neutraalina tiedonhankintana, vaan siinä korostetaan kerrontaan sisältyvää tapahtumien ja asioiden selvittämistä itselle keskustelua itsen kanssa. Kun tarina on merkityksellinen kertojalle, sen kokemuksellinen tieto kuvaa elämänkulun henkilökohtaisia merkityksiä. Narratiivisessa haastattelussa, kuten yleisemminkin elämäkerrallisessa tutkimuksessa, avainkysymys on kerronnan juonen luominen ja ylläpitäminen. Voidaan hyvin puhua juonen omistamisen problematiikasta, jonka ratkaisut määrittelevät aineiston tulkinnallisia mahdollisuuksia 32. Juonen ratkaisuna pyysin haastattelun alussa miestä piirtämään oman elämänviivansa. Elämänviiva toi näkyviin tapahtumat, kulminaatiot, joiden kohdalla hänen elämänkulkunsa saa uuden suunnan ja samalla miehen itsensä luoman rakenteen (juonen), jonka pohjalta jatkoimme keskustelua. Aineistona elämänviivat muodostavat oman, mielenkiintoisen kokonaisuutensa. Niiden itsenäiseen analyysiin ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole mahdollisuutta. Kaikki elämänviivat ovat ainutkertaisia ja tietyssä tilanteessa piirrettyjä. Kuvissa 1 3 on esimerkinomaisesti esitetty kolme jäljempänä tekstissä esiintyvän miehen elämänviivaa. Kuvissa esitettyihin elämänviivoihin 174

Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa + avioliiton solmiminen Elämänvaiheen kokemus lapsen syntymä Syksy 1999 Kuva 2. Elämänviiva, Matti 45. 1959 + lasten syntymät Avioliitto srk. luott. teht. Elämänvaiheen kokemus LU. 1966 1976 1979 Armeija kapiainen OKL. 1980 1984 1987 1988 yrittäjä? 1993 lama talous työ van. ero 1998 Kuva 3. Elämänviiva, Esa 40. Työ ja ihminen 19 (2005):2, 168 185 175

H. Jokiranta on lisäksi viitattu joiltakin osin jäljempänä tekstissä. Laajemmin miesten piirtämiä elämänviivoja, niiden piirtämistä ja elämänviivojen käyttöä haastattelussa olen käsitellyt tarkemmin väitöskirjatutkimuksessani 14. Miesten elämänviivoissa merkittävää on ensinnäkin se, että ne ovat muodoiltaan pääasiassa nousevia, kun verrataan elämänviivan alkutasoa ja piirtämisen ajankohtaa. Tämä kertoo ainakin haastattelun aikana eletyn elämänvaiheen koetusta myönteisyydestä. Matin elämänviivan laskusuuntaisuus tulee ymmärretyksi hänen erilaisella ratkaisullaan viivan aloittamisen ajankohdasta (kuva 2 s. 175). Toinen tärkeä havainto on se, että elämänkulun kannalta kulminaatiot sijoittuvat olennaisesti työn ja toimeentulon tai parisuhteen muutosvaiheisiin sekä perheeseen ja lapsiin liittyviin elämäntapahtumiin: aviopuolison kohtaamisesta, avioliitosta ja lasten syntymästä positiiviset huiput elämänviivaan läheisen kuolema piirtää näkyvän negatiivisen aallonpohjan elämänviivaan toimeentulo ja taloudellinen pärjääminen pitävät elämänviivan nousua yllä taloudelliset vaikeudet ja toimeentulon epävakaus laskevat elämänviivan tasoa. ja miten niitä analysoin Elämänkertomusten analyysissä yhdistyvät litteraatioiden lukeminen ja nauhojen kuuntelu. Kysymys on oman luentatavan löytämisestä suhteessa aineistoon ja sen erityispiirteisiin. Luenta on elämänkertomusten rakenteiden ja kerronnallisten kulkujen ymmärtämistä ja eksplikoimista 11. Ensimmäinen analyyttinen suhde aineistoon syntyy kuitenkin aina jo haastattelutilanteessa, jossa haastattelijana olen osa vuorovaikutustapahtumaa ja samalla tulkitsen tilannesidonnaista kerrontaa. Luenta onkin siten prosessi, jatkumo haastattelutilanteesta dokumentaation kautta jäsennyksiin. Tässä analyysissä luenta muodostui elämänkertomusten temaattiseksi jäsentämiseksi. Miesten elämänkertomuksista paikannan tarinoita, jotka liittyvät perheen ja työn merkitykseen. Kiinnostavaa on tällöin se, mitä miehet kertovat, mutta erityisesti miten he kertovat perheestä ja työstä. Luentani taustana ovat kysymykset maskuliinisuuden rakenteistumisesta. Tässä artikkelissa hyödynnän aikaisemmin tehtyä analyysiä ja siinä tehtyjä tulkintoja. Esiin nousevat siten tietyt tematisoituvat ulottuvuudet perheen ja työn merkityksistä miesten elämänkertomuksissa. Ominaispiirteensä mukaisesti narratiivinen aineisto avautuu yhä uudelleen, kun lukija tai tutkija asemoi itseään siihen. PERHEEN JA TYÖN KERTOMUSTA Ensiksi just tämä perhe-elämä. Perhe on miehelle tärkeä. Se avautuu elämänkertomuksissa useampitasoisena kokonaisuutena, jossa miehen oma lapsuuden perhe (vanhemmat ja sisarukset), omat lapset ja puoliso sekä sukupolviketjussa isovanhemmat kietoutuvat toisiinsa. Lähtökohtana on oman perheen muodostama turvallisuuden kivijalka. No se on ihan selevä, että perhe on se perusta. Ja sikäli onnellisessa asemassa tunnen olevani, että perheen perusarvot ja perheen tilanne, nin se on todella hyvä. Ja se elämän kumppani on se, joka on kaiken perusta. (Esa 40) Parisuhde ja sen toimivuus ovat yhteistä juonta, jonka ympärille rakennetaan elämänkulun käänteitä. Esan elämänkerto- 176

Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa muksessa kansantalouden laskusuhdanteen notkahduksessa 1990-luvun alkupuolella koetut vastoinkäymiset kirkastivat parisuhteen merkitystä (kuva 3 s. 175). Taustalla Esalla ja hänen vaimollaan on myönteinen ja yhteinen elämänþ losoþ a, joka auttaa näkemään vaikeiden aikojen ylitse. Olennaista tarinassa on se, että on mahdollista jakaa elämäntilanne ja tulevaisuuden näkymät puolison kanssa. Parisuhteen merkitys elämänkertomuksissa tematisoituukin erityisesti vastoinkäymisten jakamiseen liittyväksi. Elämäntilanteiden sekä niihin liittyvien kokemusten ja tunteiden jakaminen on samalla miehelle mahdollisuus olla myös hyväksytysti heikko, mikä ainakin osittain murtaa perinteistä hegemonisen maskuliinisuuden mieskuvaa. Esa: Et niinku oon sanonu pari kertaa, et meillä on molemmilla semmonen elämisen filosofia, että aina, aina on mahollista ite omilla ratkaisuilla vaikuttaa ja tuota elämä on aaltoliikettä. Ja sit se parisuhteen merkitys, ni se korostuu erittäin paljon näissä kaikissa vaiheissa. Että ku se toimii, niin hyvin ku se meillä toimii ni, kyllä hirvittävistäki tilanteista pystyy selviämään. Harri: Pystyy jakamaan asioita keskenään ja ottaa yhdessä vastuuta Esa: Kyllä, kyllä näin on. Kyllähän sitä yön hiljaisina tunteina oikeen syvimmillään mietti ihan senkin, voin tunnustaa, että kävi mielessä, että mulla on aika iso henkivakkuutus. Että jos mulle tapahtuu jotakin, ni ees porukkaa seleviää. Mut tuota ne on niitä ohimeneviä. Että uskosin, että aika lailla samantyyppisiä ajatuksia ihmisillä, joilla vaikeeta on hetkittäin. (Esa 40) Parisuhteen tarinoissa puolisoiden läheisyys ja seksuaalisuus jäävät vähille maininnoille. Tässä suhteessa kyse lienee kerronnan kulttuurisesta konventionaalisuudesta, jossa seksuaalisuus ei juuri nouse rivien välistä näkyväksi, ellei sitä erikseen kysytä tai problematisoida 16. Ehkä väkevin kuvaus vakiintuneen parisuhteen, avioliiton, merkityksestä on Matin tarina nuoruuden vaihtumisesta aikuisuuteen. Hänellä avioliitto merkitsee siirtymää vastuullisuuteen ja elämänkulun muutosta. Tällä perusteella Matti myös päättää aloittaa elämänviivansa piirtämisen vasta avioliiton solmimisesta alkaen (kuva 2, s. 175). Se on suurimmat linjat alakaa, kun naimisiin pääsöö. Mä oon kouluni lopettanu ja naimisiin menny suurin piirtein samalla rytmillä. / / Jos puhutaan yleensä miehen olemisesta niin sitten sitä vasta alakaa olla niin ku mies. / / Kloppi joo. Ja jäläkeen päin ymmärtäny että täysin vastuuton. (Matti 45) Myöhemmin Matti palaa lasten merkitykseen tarinassa, jossa hän kertoo työntäyteisestä elämänvaiheesta ja lapsen syntymän merkityksestä. Perheen merkitys täydellistyy elämänkertomuksissa lasten syntymän kautta, joita kuvataan elämänkulun merkkipaaluina ja kohokohtina. Matille elämänviivan piirtämisessä ominainen ratkaisu oli piirtää näkyviin työn ja tunteiden viivat erillisinä. Tällä hän korostaa perheen ja työn välisen yhteyden merkitystä ja sitä, että elämä on kokonaisuus, jossa osien summa on enemmän kuin erilliset vaiheet tai tapahtumat. Tää on nyt tietysti väärin, että mä sukellan alah täs vaiheessa, kun meille syntyi viimeisin lapsi. Niin joo, tuo oli just tuo katovuosi ja taas 87 ja saman aikaisesti meillä täs navetas oli aika rajusti vastoinkäymisiä. / / No sovitaan niin, että kun meille syntyi se lapsi, niin se ei sen takia menny alemman. Jos olis ollu se vielä, että sitäkään ei olisi ollu, se olisi käyny vielä alempana. (Matti 45) Lapsista puhuminen on miehille helppoa, ja elämänkertomusten eri vaiheissa he Työ ja ihminen 19 (2005):2, 168 185 177

H. Jokiranta pysähtyvät kertomaan tarinoita omien lastensa ja lastenlastensa elämästä. Se miten lapsista kerrotaan, on tärkeää. Lapset kerrotaan keskelle miehen arkea ja lasten tulevaisuudesta huolta kantaen, minkä voi nähdä viittaavan mieheydessä vahvistumassa olevaan, perhekeskeisyyteen suuntautuvan vastuurationaalisuuden ulottuvuuteen. Toinen parisuhteen kerronnan tematiikka on puolisoiden välisen työnjaon, vastuiden ja oikeuksien uudelleenmäärittely suhteessa miesten lapsuudessa heidän omien vanhempiensa elämäntapaan. Edellisen sukupolven elämäntapaan liittynyttä miesten ja naisten töiden erottelua ja vallankäyttöä ei juurikaan uusinneta miesten elämänkertomuksissa arkipäivän jäsennyksenä, vaan sille haetaan toisenlaista muotoa. Maaseu ulla semmonen tapa, vaikka meillä nyt ei ollu ehkä se tapa kotona, että tuota, isäntä oli rahapussin vartija. Se oli samoin niin kodin ulkopuolella kun kotonaki. Se anto rahat, määräsi mitä saa ostaa, mihinkä emäntä laittaa rahat. Meijän kotona oli ja samaten tuli meille alun pittäen se, että meillä on yhteinen tilinumero ja kummallakin omat pankkikortit samalla tilillä. Eikä kontrolloi toisia olemista eikä menemistä. Mä sanon, että tänä päivänä mies on tasa-arvonen perheessä, mutta silti en mä usko, että sen arvovalta on yhtään alentunu siitä, että tuota se on muuttunu erilailla. (Jukka 52) Vastuukysymyksen konkretisointina on Jukalla taloudenhoito ja pankkitilin yhteinen käyttöoikeus. Kodin työtehtävissä miehen ja naisen välistä työnjakoa kuvataan tehtävien osalta tasavertaistuvana varsinkin ruoan valmistuksessa, lastenhoidossa ja siivouksessa. Sen sijaan pyykinpesu muodostaa edelleen yhteisesti jaettavien tehtävien rajapinnan, ja siinä vastuu kallistuu naisen suuntaan. Jukan vastuiden jakautumisen tarinassa oma merkityksensä on sillä, että hän kertoo miehen tänä päivänä olevan tasa-arvoisen perheessä ja että se ei vähennä miehen arvovaltaa. Tarina liittyy Jukalla toisaalta hänen huoleensa siitä, että alistavaksi koettua miesylivaltaa on välttämätöntä murtaa. Pekka argumentoi tämän muutoksen miesten vallan oikeutetulla vähenemisellä ja sen merkityksellä perheelle. Joo että nykyään varmaan on miehetkin muuttuneet, että se miehen malli muuttuu. Tämä varmaan on ollut kauan täällä, niinku meidän vanhemmilla, mitkä heillä on ollu mallina. Se on ollu varmaan vuosisatainen lähes, mutta nyt on tapahtunu valtava muutos. Ainakin miehen roolis. Mä en tiedä onko se aina menny sitte parempaa kohti. Tää on mies on joutunu tietysti valtaa pois. Siinä se on menny huonompaan miehen näkökulmasta, mutta lasten ja naisten näkökulmasta kaikki on menny parempaan. Mutta miehen, meistä on tullu vähän sellaisia lepsuja. (Pekka 44) Se, miten mies välttää lepsuuden karikon, on tasapainoilua mieheyden vallitsevien ja orastavien piirteiden välillä. että sitä jaksaa vaan niien takia yrittää vielä enempi ja enempi. Tulevan vaimon kohtaaminen on myös Heikin elämänviivan ensimmäinen selkeä huippukohta (kuva 1 s. 174). Samaan ajanjaksoon sisältyvät taloudellinen onnistuminen ravihevosten parissa ja hieman aikaisemmin tehty ratkaisu ostaa kotitilan omiin nimiin. Kuten miesten elämänkertomuksissa yleisemminkin, elämä jäsentyy työn ja työelämän kautta, niin myös Heikin elämänkulku määrittyy paljolti hevosten parissa tehdyn työn hevosten juoksun mukaisesti. 178

Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa Heikki kertoo emännän (Kaija) löytymisen tapahtumaksi, joka kruunaa elämänkulun muutoinkin nousujohteisen vaiheen sillä hetkellä. Jos aatellaan, tuo oli -80 tuota tuo -82 ja sitte -83, emännän (Kaija HJ) löysin, niin sitä vois jatkua vähä vielä korkeammlle. Kaikki tuntuu vaan, että eiku hyvästi silleen männee, vaikka vähän semmosella riskialalla olin. (Heikki 44) Heikin toinen elämänkulun huippujakso sijoittuu vaiheeseen, jota edeltää tilan tuotantosuunnan vahvistaminen, uudet rakentamiset ja investoinnit tilalla tapahtuneen tulipalon jälkeen. Elämänkulku nousee ja elämänviivaan hän piirtääkin nousun kohtalaisen jyrkkänä. Taustalla on yhteiskunnan makrotalouden nousukausi, huuma, joka perheen hevostilan kautta välittyi toimeentuloon. Elämänkertomuksensa työjäsenteisyyttä noudattaen Heikki etenee toimeentulon ansaitsemiseen ja työn tekemiseen, missä vasta vaimon kommentin kautta sivutaan ensimmäisen lapsen syntymää. Kaija: Mutta eikös se Mari (tytär) syntynnä 92, että kyllä se jottain vaikutti. Heikki: Niin siinä tietysti oliki just siinä vaiheessa sitä silleen, että tuota pientä semmosta. Se oli kyllä isän tyttö kyllä ja tosi mukavia tyttöjä molemmat olleet koko ajan silleen. Siinä vähän mennöö, mut sitten jos aatellaan tätä taloudellista tilannetta kyllä tuli huono aika tuota silleen. (Heikki 44) Vaikka lapset eksplisiittisesti ovat ohuemmin mukana Heikin elämänkertomuksessa, ovat he läsnä arjessa. Työnsä puolesta Heikillä on mahdollisuus työskennellä kotona ja hän on siten mukana myös lasten arkiaskareissa. Perhe palaa Heikin kertomukseen uudelleen, kun olemme edenneet lähemmäksi nykypäivää ja keskustelemme isän merkityksestä Heikin elämässä. Tarinassa on episodi, jossa pyrin pysäyttämään Heikin kerrontaa perheeseen ja lapsiin ja avaamaan hänen aikaisemmin kertomaansa sitkeyttä osana hänen omaa elämänkulkuaan. Seurauksena on Heikin tarkennus omista lapsista ja hänen suhteestaan lapsiin ja lasten merkityksestä elämälle yleisesti. Harri: No mites tuossa ku sanoit, että sitkeys on semmonen, joka on ollu semmonen, joka on auttanu kantamaan. Nyt ihan todella lämpimästi puhuit lapsista, perheestä. Onko siinä jotakin tärkeää sulle sitte, joka auttaa. Heikki: Varmasti auttaa sillee paljon. On ne silleen niin jotenkin tosi hyviä kaveria esimerkiksi niinku mulla ni tytöt ollunna. Kyllä ne on tosi kilttiä ollu ja jotenkin semmosen mukavia vesseliä. Niin tota kyllä se auttaa tosi paljon siihen sitkeyteen, kyllä varmasti nämä lapset, että sitä jaksaa vaan niien takia yrittää vielä enempi ja enempi. Kaija: Se pittää sanoa, että Heikki on tytöille ollu mahtava isä. Heikki: Kyllä se niinku hyvä ois ehkä jo nytteki tänä päivänä ehkä tuo kasvattaminen ois silleen varmasti tuolla kun tässä on paljon käynnä niinku semmosia tallityttöjä, tämmössiä, mullakki tässä niinku. (Heikki 44) Kaijan liittyminen keskusteluun ja luonnehdinta Heikistä isänä on kiitos ja tunnustus, mutta samalla Heikille avaus tarinaan tallitytöistä. Heikin kerronta vaihtuu omien lasten merkityksen kautta yleisemmin nuoriin ja vanhempien vastuuseen. Kerronnan laventuminen tallityttöjen suuntaan sisältää kaksi ulottuvuutta. Ensinnäkin kyse on läheisyyden ja sosiaalisten suhteiden merkityksestä Heikille itselleen jaksamisena ja motivaationa. Toiseksi kyse on henkilökohtaisesta vastuusta olla muka- Työ ja ihminen 19 (2005):2, 168 185 179

H. Jokiranta na lasten kasvaessa kiinni kulttuurista omaaloitteisuutta ja itsevastuuta korostavaan tekemisen malliin. Heikki jatkaa näin omaa sukupolvisitoumustaan siirtämällä seuraavalle sukupolvelle ymmärryksen työntekoon oppimisesta, minkä hän näkee olevan myös heille selviytymisen väline tulevaisuutta ajatellen. Ylipäänsä tekeminen ja aika lasten kanssa kääntyvät miesten elämänkertomuksissa yhteiseksi hyväksi, perheen hyväksi. Perheen vahva asema nousee näkyviin erilaisina painotuksina. Kun nuoremmat miehet kuvaavat lasten ja perheen kanssa olemisen ja elämisen tärkeyttä, niin vanhemmat miehet muistelevat aikaa, jolloin heidän omat lapsensa olivat pieniä. He pohtivat siinä yhteydessä käyttämättä jäänyttä yhteistä aikaa ja sitä, mikä jäi tekemättä 33. Juhani käy tähän liittyen arvioiden läpi valintaansa työlle omistautumisesta. Tulin kotia ja tuota noin niin, sitte kun pojat olisivat tarvinneet sitä isää siihen leikkikaveriksi ja myöhemmin sitten viemään harrastuksiin tai muuten niin. Minä, mulla oli aivan liian vähän aikaa, mä ikään kuin uppouduin vaan siihen työhön. / / Ehkä se ois ollu järjestely kysymys, ei sen ois tarvinnut niin olla. Niin kumminkin siinä sitte käytännössä kävi. Ja niinku mä sanoin, että mä itse niinku oikeen tajunnu. Mutta näin jälkeen päin sitte pojat ovat mua muistuttaneet siitä. Tosin puolileikillään, puolitosissaan. Piston sydämeen saanut. Ja olen sitten kuunnellut näitä juttuja, että kun sä et koskaan ollu meiän kans ja sä et koskaan meitä vieny sinne. Ja ei sitä ja sitä ei päästy kokemaan ja että kun muut isät teki sitä ja näin. (Juhani 64) Juhanin muotoilema hyvän isän teema kietoo yhteen sekä oman perheen ja työn välisen ajankäytön että miehen oman arvion itsestä isänä, miehenä. Elämänkertomusten viestinä voi nähdä olevan pyrkimyksen kohti myönteisemmän, arvostavamman suhteen luomisesta lapsiin. Poissaolevan isän (isyyden) kokemukseen peilautuvat näin tarinat miesten omasta pyrkimyksestä ratkaista suhdettaan lapsiin. Ja se tulee vähän nyt niinkun mieleen joskus täällä oma lapsuus, jotta rupeanko mä toimimaan sitte samalla tavalla, kun isäni on toiminu loppujen lopuksi. Vaikka päämäärä on ollu joku muu, ja niin pyrkimys ollu muuttaa sitä suhdetta. Mä luulen, että tämä on ollu, kuinka kauas taaksepäin saadaan mennäkkään, nin tämä sama systeemi täs suvus varmaan. Että se isä on ollu kyllä, mitä oma isä on kertonu omasta isästään, niin sama tyyli se ollu. Hyvin ankaraa on ollu mun isän isä. Että sama se vähä nyt oli sitte minun kohta vähä sama tyyli. Sitä mä oon yrittäny niinku saada väljemmäksi. (Pekka 44) Pekan tarinassa tiivistyy miesten kerronta isänä olemisen vaikeudesta ja toisenlaisen ratkaisun hakemisesta menneen ja tämän päivän isän roolin välillä: miten luoda kannustava ja arvostava isä-poikasuhde 7. Kun tarina siirtyy isyyteen, päällimmäisenä on pääsääntöisesti murhe riittämättömyydestä. Esiin nousevat erityisesti työn ja perheen yhteensovittamisessa tehdyt omat ratkaisut ja oman isäkokemuksen siirtäminen isyyden sisällöksi uudistumisen halusta huolimatta. Elämänkertomukset avautuvat lasten merkityksen kautta kaksisuuntaisena. Se, miten hyvin täyttää isän paikan, lisää omanarvontuntoa. Toisaalta lapset ja perhe sinänsä ovat resurssi ja voiman lähde. Juhani tiivistää tämä osuvasti: jos sä saat sen kiitoksen osotuksen vaimolta tai lapsilta ni kohottaahan se miehistä itsetuntoa, että oon tässä nyt kuitenkin aviopuolisona ja isänä onnistunut. (Juhani 64) 180

Työ ja perhe maaseudulla asuvien miesten elämänkertomuksissa Elämä on monikerroksinen ja monisyinen mosaiikki, jossa perheen merkitys miehelle on kiistaton. Parisuhteen toimivuus on kulmakivi, omat vanhemmat ja ystävät toisiaan täydentävä verkko elämän karikoissa. Omien lapsuuden kokemusten ja omien lasten arjen välinen suhde problematisoi huolenpidon merkityksen ja mahdollisuuden. Vastuun kantaminen ja ottaminen ovat myös miehen arkipäivää. Siihen miehet hakevat toisenlaisia ratkaisuja osana mieheyttään, mikä vahvistaa maskuliinisuuden orastavia piirteitä. Kun vaan yrittää niin Se, että yrittäminen saa suomalaisen miehen elämänkertomuksessa järkähtämättömän paikan, ei liene kovinkaan yllättävää. Mutta miten miehet yrittämisestä keskustelevat? Lyhyesti kuvattuna yrittäminen on otetta elämään. Elämäntilanteissa selviytyminen, elämässä eteenpäin pääseminen edellyttää, että periksi ei voi antaa, on yritettävä uudestaan ja uudestaan. Oma halu ja päättäväisyys ovat vastoinkäymisen voimavaroja. Suomalainen mies se on aika jääräpäinen, ei usko helposti. Kyllä mäkin oon aika jääräpäinen. Mä oon varmasti vähän liian itsekäs kans. Mutta tällä sisulla ja tällä kovalla tahdon voimalla, kyllä sillä vaan, kun oikeen yrittää niin. Mä pojalleki sanon, kun se meni opiskelemaan atk:ta ja sano, että kyllä hän on niin pihalla, että ei tiedä tuleeko tästä mitään. Mä sanon, että äläs puhu mitään. Että kun vaan yrittää, niin aina se aurinko paistaa risukasaan. Kyllä se jossakin vaiheessa tuo tulosta, kun oikeen yrittää, ei anna periksi, ei saa antaa. Kyllä se niin vaan on. (Jaakko 63) Jaakon tarinassa on samaa moraalisesti latautunutta kerrontaa, kuin Matti Kortteisen 19 esittämässä selviytymisen eetoksessa, jossa on kolme perusosaa: on kovaa, yrittää selvitä, ja selvittyään on ylpeä siitä. Vaikka elämä elämänkertomuksissa on ollut kovaa ja edelleenkin on kovaa, ei se silti tarkoita sitä, että elämän sinänsä olisi oltava kovaa tai että kovuus liittyisi tavoiteltavaan elämään mieheyteen. Kovuus elämänkertomuksissa liittyy pikemminkin tarinoihin, jotka kertovat miehen omasta vastuusta selviytyä elämässä työn kautta ja erityisesti siitä, että hän kunnioittaa vastuullisen työn tekemistä, kuten Kalevi tarinassaan jässiköistä toteaa: Se oli talavea, kylymä viima kävi sieltä lakialta ja se istu vaan siellä lokasuojalla taskulamppu siinä. Näin se vaan kuule teki. Ja mä en meinannu tarjeta, kun mä ootin pikkuautossa. No ootin, mitä mä läksin siitä mihinkään. Niin tämä vaan vähän puhalteli ja yhtä mittaa vaihto sen syöttöpumpun siinä. Et kyllä mä siinä katon, että voi hemmetti, että ei kyllä tänä päivänä kuulkaa, ei tuu mitään. Et kyllä ne ol niin, semmosia jässiköitä. Siellä ol monta semmosta, justiin tämmösiä, jotka paino niska limassa sitä hommaa. Että ei tänä päivänä tuu kuuloonkaan, että aamuks moottoriremontti. (Kalevi 59) Kalevi kertoo tarinan esimiestehtävän positiosta käsin, enemmän tilanteen havainnoijana kuin aktiivisena toimijana. Tarinassa mieheys piirtyy historiallisena muutoksena, jossa työn tekemiseen sitoutuminen ja siinä merkityksessä myös uhrautuminen ovat menneen ajan jässiköiden toimintatapoja ja suhdetta työhön. Kalevin tulkinta mieheyden ja työn välisen suhteen muutoksesta on samankaltainen kuin useissa muissakin elämänkertomuksissa, joissa arvioidaan omaa ja myös tämän päivän nuorten elämäntapaa ja sitoutumista työhön. Olennaista on se, että uhrautumi- Työ ja ihminen 19 (2005):2, 168 185 181

H. Jokiranta nen jää enemmän taka-alalle ja vastuullisuus nousee, tai paremminkin sen tulisi nousta, yhä tärkeämmäksi. Vahvan selviytymisen eetoksen rinnalla tarinoissa avautuu elämään näin myös toisenlaisen otteen näkökulma. Kysymys on siitä, että työlle on ruvettava, jos aikoo selviytyä. Varsinkin Heikki käy vahvaa keskustelua työn merkityksestä niin itselle kuin erityisesti aikuisten vastuuna opettaa työntekoa lapsille. Työhön opettamisen ja oppimisen tarinoiden merkitys hänelle itselleen on tekemisen kunnioitusta, omalla aktiivisuudella ja vastuullisuudella selviytymistä elämässä, mikä myös toistuu miesten elämänkertomuksissa. Jos minä tallitöissä, vaikka velipojan poikaakin oon pitäny tuolla, että oppisivat tekemään työtä. Se sitte, kun pääs vakituiseen työpaikkaan sano, että oli hyvä kyllä, että oli tiällä opetellu sitä työn tekkoo. Et se niinku tajus iteki. Minä sanon, että minä voin jotakin vähän maksaakki, korvata jotenki, jos saat jottain aikaan. Mutta minä en maksa, jos ei tapahu mittään. Sitte ku se älys sen, että se vaikka siivos jotaki tallin käytävää itestään, että minun ei tarvinna käskeä, niin minä korvasin sen sille jollakin tappaa. Sit se älysi. Se pärjää hyvin ja sai vakituisen työpaikan. Kun sai vakituisen työpaikan, niin se kiitteli silleen sitä. (Heikki 44) Heikin kertomuksessa työhön oppiminen on ollut hänen omien vanhempiensa, erityisesti äidin tapa suhtautua lapsiin. Äiti on ollut arjessa työn arvon ja samalla työhön tarttumisen moraalin siirtäjä, kun taas isään liittyy enemmänkin samastuminen työtä tehdessä: Ku tiesi, että se isä on siellä, niin sitä mäntiin sinne jeleppoomaan. (Heikki 44) Mutta kyllä minä sanon, että niinku mummoo minä kyllä arvostan, niinku äitiä siinä suhteessa. Se niitä opetti kanssa työntekkoon silleen samalla. Silleen ei se pakottanu, niinku minuakaan, mutta vähän kuitenkin silleen anto ymmärtää, että sitä sais työtäki tehä. (Heikki 44) Elämänkertomusten viestiä voi tiivistää siten, että työn tekemisen kunnioitus on enemmän kuin työkeskeisyys. Hieman kärjistäen nykyajan terminologialla työ samaistetaan helposti rasitteeksi, kaiken ajan ja voiman imeväksi mustaksi aukoksi. Kysymys on palkkatyöläisyyden dilemmasta, mikä varsinkin miehillä on usein tarkoittanut liiallista keskittymistä ja rajoittumista vain yhdelle elämän alueelle. Haastateltujen miesten elämänkertomuksissa työn tekemisen merkitys on enemmän, ja sitä voi kuvata positiivisena työkeskeisyytenä. Tämä tulee näkyviin myös Kalevin tarinassa omasta työttömyysajastaan, joka pitkän päivätyön jälkeen oli koettelemus hänelle itselleen, mutta jossa juuri tekeminen muotoutuu arkea koossa pitäväksi 17. Tekemistä Kalevi löytää niin siivouksesta, ruoanlaitosta ja yleensä kodin töistä kuin omista harrastuksistaan tai naapurin koiran ulkoiluttamisesta. Se tuntu vähän oudolta, ku jäi sitte työttömäks. Et sitte ei ollukkaa, että jollaki lailla helepotus, ku ei ollu. Mut sitte oli aamullai vähä niinku tyhjä rukkanen. Että eihän siinä mittään, että tämä on nyt tämä tilanne ja mä katon vaan tämän. Nyt mä saan sitte vähän harrastella. /.../ On tässä kaiken näköistä hommaa sitte tullu. Että sitte on aatellu monta kertaa, että mitenkä sitä töihin kerennykkää. Sitte mä oon täällä siivonnu. Tottakai, ku vaimo ol sitte töissä, ni mä siivosin täällä aina ja laiton ruokaa. Tykkään laittaa ruokaa. Ja niin tuota, nehän vitsailiki aina vaimolle, että sä saat mennä niin valamiseen, kun tulet kotia. Mä tein nää kotihommat, mut site ku vai- 182