PORON SIVUTUOTTEIDEN MAHDOLLISUUKSIA

PORON SIVUTUOTTEIDEN MAHDOLLISUUKSIA Jätteestä hyötykäyttöön -hanke Loppuraportin B-osa Sallan kunta 2014

Sisällys Johdanto 1. Poron käyttömahdollisuuksia... 2 2. Poron soveltuvuus koiran ruokintaan... 4 3. Poron sivutuotteet... 7 3.1. Sivutuotteiden luokittelu... 7 3.2. Sivutuotteiden käsittely teurastamolla... 8 3.3. Sivutuotteiden talteenotto teurastamolla (rehukäyttö)... 9 3.4. Sivutuotteiden talteenotto lihanleikkaamoissa... 10 3.5. Rehuksi käytettävien sivutuotteiden kuljetus... 10 3.6. Rehulaitoksen perustaminen... 10 3.7. Suoramyynti... 11 3.8. Laitteita sivutuotteiden käsittelyyn poroteurastamolla... 12 4. Poron tuotteistaminen lemmikkituotteisiin... 13 4.1. Raakaruokatuotteet... 13 4.2. Säilykkeet... 14 4.3. Kuivatuotteiden valmistus kypsentämällä... 14 4.4. Kylmäkuivatus fermentointimenetelmällä... 17 4.5. Ulkokuivatus... 18 4.6. Kuivurin prototyyppi... 18 5. Poronsivutuotteiden käsittely käsityöraaka-aineiksi... 20 5.1. Kynnen käsittely... 20 5.2. Luun käsittely... 22 5.3. Luun ja sarven työstöön tarvittavia koneita... 24 5.4. Koipinahan muokkaus... 25 5.5. Piimäsuuruksella muokattu nahka... 27 5.6. Poromateriaalien värjääminen luonnonväreillä... 27 5.7. Porontaljan muokkaus teollisilla muokkausaneilla... 28 6. Poronteurastuksen sivutuotteet biokaasun tuotannossa... 29 1

Johdanto Tähän oppaaseen on koottu Jätteestä hyötykäyttöön hankkeessa kertynyttä tietoa poron sivutuotteiden hyödyntämisestä. Hanketta on toteutettu Sallan kunnan hallinnoimana vuosina 2011-2014. Poron soveltuvuus koiran ruokintaan perustuu Riitta Kempen hankkeelle tekemään asiantuntijatyöhön. Sivutuotteiden rehukäytöstä on asiaa tässä oppaassa, mutta ajantasaista tietoa saa Evirasta, joka myös hyväksyy rehulaitosten omavalvonnan ja yrityskohtaiset valmistusmenetelmät. Tuotteistamisesta oppaaseen on otettu mukaan esimerkkejä erityyppisistä hankkeen aikana testatuista valmistusprosesseista. Biokaasuselvityksen on koonnut Pertti Moilanen. Oppaaseen on koottu myös pienimuotoisesti ohjeistusta poron sivutuotteiden käsittelystä käsityöraaka-aineiksi yhteistyössä Sallan kansalaisopiston kanssa. 1. Poron käyttömahdollisuuksia Poron teurastuksessa syntyy paljon muutakin kuin elintarvikkeeksi käytettävää lihaa. Ennen vanhaa poro käytettiin tarkkaan, mutta nykypäivän laitosteurastamoiden myötä haaskataan porosta paljon hyvää raaka-ainetta. Poron teurasprosentti on alle 50 %, mikä tarkoittaa, että teurastuksen yhteydessä syntyy kiloissa hieman enemmän muita, vähempiarvoisia, osia kuin ruho. Ruhopainoltaan 25 kg vasasta kertyy ns. sivutuotetta 28 kg. Poron teurastuksessa syntyvien vähempiarvoisten osien määrä vasa vaadin pää + sarvet 2 kg 2,8 kg talja 2,5 kg 3,9 kg koparat 1,8 kg 2,3 kg mahat ja suolet sisältöineen 11,7 kg 19,7 kg veri 2,4 kg 4,0 kg keuhkot 3,0 kg 3,7 kg maksa 0,7 kg 1,0 kg munuaiset rasvoineen 230 g 380 g perna 160 g 140 g rasva 0,7 kg 2,0 kg jäte 290 g 580 g Lähde: Nieminen 1994: Poro ruumiinrakenne ja elintoiminnot Poronhoitoalueen teurastamoissa syntyy merkittävät määrät teurastuksen sivutuotteita, jotka myös aiheuttavat teurastamoille jätekustannuksia. Elimiä, joita ei käytetä elintarvikkeeksi, kertyy poronhoitoalueella vuosittain noin 200 000 kg. Poron verestä, jota tuotetaan vuosittain noin 250 000 kg, vain pieni osa hyödynnetään. Mahat ja suolet sisältöineen kerryttävät jätekuormaa eniten, noin 1,1 milj. kg vuodessa. Päitä kertyy noin 200 000 kg ja koparoita reilu 150 000 kg. Poron sivutuotteet ovat erinomaista raaka-ainetta esim. lemmikkituotteisiin, käsitöihin tai vaikka biokaasun tuotantoon. 2

PORON KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIA SIVUTUOTTEIDEN HYÖDYNTÄMISEN TALOUDELLINEN MERKITYS Tulot (1 000 teurasta) määrä kg arvo Elinniput, kaulalihat, kurkunpäät, saparot, maksat 2 000 2 000 Sarvet (raavailta kallosarvina) 160 (kpl) 2 400 Sarvet (sahatut) 160 800 Koivet 1 600 800 Säästö jätekustannuksissa 3 920 400 Yhteensä 3 920 6 400 Kulut Sivutuotteiden talteenottoon liittyvät pakaste- ja -600 pakkauskulut töineen Taloudellinen tulos 5 800 Esimerkkilaskelma pohjautuu todellisiin lukuihin, jotka kuitenkin voivat vaihdella teurastamoittain huomattavasti. Talteenotettavan raaka-aineen määrä vaihtelee paliskunnittain mm. maksojen ja välilihojen osalta. Raaka-aineesta saatava hinta on myyjän ja ostajan välillä sovittava asia, laskelmassa on käytetty hankkeen aikana ollutta hintatasoa. Myös jätekustannukset vaihtelevat teurastamoittain huomattavasti riippuen siitä tehdäänkö jätteen kuljetus ja hautaaminen omana työnä vai ostetaanko ulkopuoliselta yritykseltä. 3

2. Poron soveltuvuus koiran ruokintaan Porolla on kysyntää lemmikkieläintuotteissa. Koiraharrastajat pitävät poroa puhtaana, terveellisenä, laadukkaana ja turvallisena vaihtoehtona lemmikin ruokintaan. Koiranomistajat ovat myös valmiita maksamaan lappilaisesta tuotteesta enemmän kuin vastaavasta ulkomailla valmistetusta tuotteesta. Myös Barf- eli raakaruokinnan harjoittajat ovat kiinnostuneita pakastetuista porotuotteista. Poron liha, maksa ja munuainen ovat valkuaispitoisia raaka-aineita. Lemmikkiruokiin käytettävän lihan rasvapitoisuus vaihtelee lihan laadun (leikkuujäte, kaulaliha, kalvoliha) ja teuraseläimen teurastusajankohdan mukaan. Syksyllä rasvaa on myös mm. munuaisten ympärillä. Maksassa on paljon rautaa, kuparia, A-, B₂- ja B₁₂ -vitamiineja sekä biotiinia. Maksaa tulisi syöttää koiralle enintään 2 g/ elopainokiloa kohti päivässä, sillä suuret kerta-annokset maksaa voi aiheuttaa ripulia. Poron pötsi ja mahat sisältävät paljon energiaa ja niiden valkuaisen sulavuus on korkea. Vaikka mahojen energia- ja valkuaispitoisuus ovat korkeat, ei niitä saa käyttää koirille yksinomaisena ravinnonlähteenä. Pötsiä pidetään usein koiralle ns. terveysravintona. Sidekudosta sisältäviä osia ovat keuhkot, utareet, perna, korvat, jänteet, nahka ja rustot. Sidekudosta sisältävissä osissa on valkuaista, mutta valkuaisen aminohappokoostumus on heikko. Myös kivennäis- ja vitamiinipitoisuudet ovat mitättömät lihaan verrattuna. Runsaasti sidekudosmateriaalia sisältävää rehua ei saa syöttää enempää kuin 4-5 g kuiva-ainetta elopainokiloa kohti päivässä, sillä suuret kerta-annokset aiheuttavat ripulia. Vaikka ravintoarvot koiranruokinnan kannalta ovat heikkoja, soveltuvat sidekudosta sisältävät osat käytettäväksi osana koiranruokaa sekä esim. herkkupalatuotteisiin. Poron pää soveltuu ravintoarvoltaan käytettäväksi kivennäislisänä koiran ravitsemuksessa. Pää sisältää paljon kivennäisaineita, mm. kalsiumia, fosforia, magnesiumia ja seleeniä. Päässä on myös valkuaista ja rasvaa, ja se sisältää energiaa enemmän kuin maksa ja munuainen. Poronpään tuhkapitoisuus on korkea. Myös luut tuovat kivennäistäydennystä koiran ruokavalioon. Kivennäistäydennyksenä 1 g tuoretta luuta koiran elopainokiloa kohti päivässä riittää tyydyttämään ylläpitotasolla olevan koiran kalsiumin ja fosforin tarpeen. Koiralle suositellaan käytettäväksi nuorten eläinten tai tiettyjen ruhonosien pehmeämpiä luita (kylkiluut ja rintalasta). Erityisesti raakaruokinnassa eli Barffauksessa luilla on merkittävä osa koiran ravitsemusta, sillä 40-60 % barffaavan koiran ravinnosta on lihaisia luita ja rustoja. Liiallinen luun määrä ravinnossa aiheuttaa koiralle ummetusta, joten luun määrä ei saisi ylittää 10 g elopainokiloa kohti päivässä. Tämä tarkoittaa keskikokoiselle koiralle noin 200 g annosta luuta päivässä. Kovat luut toimivat ajanvieteluina koiran hammasharjana, koska ne ehkäisevät hammaskiven muodostumista. Maailmalla kaupataan erilaisia sarvia koirien purupatukoiksi. Erityisesti pehmeämpää sarven osaa (sasuisuus) pidetään hyväksi koirille, sillä siitä koira saa irti enemmän kuin kovasta. Suomessa puukon ja sarvikorun tekijät arvostavat sarven kovia osia, joten pehmeämmät sarvet ja sarven kärkiosat sopisivat myytäväksi koirille. Sarvia mainostetaan koiran terveyttä edistävinä. Sarvien sisältämä kalsium ja fosfori on hyväksi luille ja hampaille. Kollageeni on hyvää luille, jänteille, nivelsiteille ja rustoille, myös glukosamiini on hyväksi nivelille ja kudoksille. Sarven sisältävät lipidit liittyvät olennaisesti kas- 4

vuun ja kehitykseen, ja raudalla on positiivinen vaikutus verisoluihin. Sarven sisältämä kalium on hyväksi hermostolle ja lihasten toiminnalle, ja magnesium auttaa energian varastoinnissa ja vapauttamisessa. Sarvien kerrotaan mm. parantavan turkkia, puhdistavan hampaita ja edistävän munuaisten toimintaa. Sarvet sopivat myös allergisille koirille. Veri sisältää paljon korkealaatuista valkuaista, jolla on hyvä sulavuus. Veressä on paljon rautaa, natriumia ja vitamiineja. Verta voi käyttää koiralle rajoitetusta. Veri on helposti pilaantuva ja bakteereille lähes täydellinen kasvualusta, siksi veri on pakastettava tai keitettävä nopeasti. Poron ravintosisältöjä: poronliha maksa munuainen pää valkuainen 26,9 % 21,4 % 15,0 % 21,2 % rasva 6,2 % 3,6 % 2,3 % 9,7 % tuhka 1,0 % 1,5 % 1,2 % 11,3 % energia 700 KJ/100 g 530 KJ/100 g 500 KJ/100 g 600 KJ/100 g kalsium 8,7 mg/100 g 5,0 mg/100 g 15,5 mg/100 g 2500 mg/100 g fosfori 310 mg/100 g 1300 mg/100 g magnesium 17 mg/100 g 22 mg/100 g 19 mg/100 g 50 mg/100 g kalium 255 mg/100 g 328 mg/100 g 214 mg/100 g 160 mg/100 g rauta 2,6 mg/100 g 36,5 mg/100 g 4,7 mg/100 g 7,4 mg/100 g sinkki 4,7 mg/100 g 3,9 mg/100 g 2,1 mg/100 g 2,0 mg/100 g kupari 165 μg/100 g 11397 μg/100 g 596 μg/100 g 1,1 mg/100 g seleeni 24 μg/100 g 92 μg/100 g 6 μg/100 g 50 μg/100 g jodi 6,0 μg/100 g vitamiinit tiamiini (B₁) 0,10 mg/100 g 0,47 mg/100 g 0,56 mg/100 g riboflaviini (B₂) 0,20 mg/100 g 4,2 mg/100 g 2,7 mg/100 g kobalamiini (B₁₂) 6,3 μg/100 g 97,0 μg/100 g 17,0 μg/100 g niasiini 5,1 mg/100 g 18,0 mg/100 g 9,0 mg/100 g A-vitamiini 6,0 μg/100 g 26,0 μg/100 g 29,0 μg/100 g C-vitamiini 3,0 μg/100 g 93,0 μg/100 g 5,6 μg/100 g E-vitamiini 0,8 μg/100 g 0,43 μg/100 g D-vitamiini 0,2 μg/100 g K-vitamiiini 1,0 μg/100 g foolihappo 2,3 μg/100 g 32,0 μg/100 g 19,0 μg/100 g rasvahapot linolihappo (N6) 189,0 mg/100 g alfalinoleenihappo 29,0 mg/100 g eikosapentaanihappo (EPA) 14 mg/100 g dokosaheksaeenihappo 0 (4,6 mg/100 g)* (DHA) välttämättömät aminohapot fenylalaniini 0,92 mg/100 g 1,06 mg/100 g isoleusiini 1,01 mg/100 g 0,87 mg/100 g leusiini 1,76 mg/100 g 1,87 mg/100 g lysiini 1,85 mg/100 g 1,52 mg/100 g metioniini 0,76 mg/100 g 0,62 mg/100 g treoniini 0,99 mg/100 g 0,95 mg/100 g trypofaani 0,19 mg/100 g 0,25 mg/100 g valiini 1,09 mg/100 g 1,22 mg/100 g 5

Pororaaka-aineen mikrobiologinen laatu Eviran mukaan lemmikkieläinten rehuista tutkittavia asioita ovat enterobakteerit ja salmonella. Salmonellan riski porotuotteissa on olematon, salmonellatestaus tehdään poroa käsittelevässä rehulaitoksessa kookoomanäytteestä kerran vuodessa. Kypsennetyissä tuotteissa lämpökäsittely (+90 ) tuhoaa taudinaiheuttajat, mutta kypsentämättömien tuotteiden mikrobiologisen laadun on oltava erityisen hyvä. Raja-arvo enterobakteerien osalta on 5000 pmy/g, salmonella 0 pmy/g. Taulukkoon on koottu Jätteestä hyötykäyttöön hankkeen aikana syntyneitä testituloksia enterobakteerien osalta. Esimerkiksi elinnipuissa lähtötasotilanne teurastamolla on erittäin hyvä, mutta vääränlaisella käsittelyllä ja säilytyksellä saadaan lähtötasoltaan erinomainen raaka-aine muutamassa vuorokaudessa käyttökelvottomaksi. Oikeanlaisella käsittelyllä sen sijaan raaka-aine saadaan säilymään alusta loppuun asti hyvänä, vaikka reitti kulkisi useamman toimijan kautta. Tutkittavana ollut konttiluu kiersi Sallan teurastamolta mutkan nyljettävänä koipinahan nylkijöillä Savukoskella, josta palatessaan rehulaitokseen oli edelleen bakteeritasoltaan erinomainen. näyte Enterobakteerit* (pmy/g) huomioita elinnippu, tuoreena teurastamolta < 10 tavanomainen toiminta nylyn yhteydessä elinnippu, tuoreena kuljetettu 140 000 kylmäketju katkennut, tuoreena liian pitkään säilytetty (5 vrk) elinnippu, tuoreena kuljetettu < 10 kylmäketju kunnossa, säilytysaika 2 vrk kaulaliha, raaka teurastamolta 5 300 tavanomainen toiminta nylyn yhteydessä kurkunpää, raaka teurastamolta 9 500 tavanomainen toiminta nylyn yhteydessä poronpää, raaka teurastamolta 4 500 karvoineen jauhettu konttiluu, raaka < 10 Sallan teurastamolta Savukoskelle nyljettäväksi, josta pakastettuna rehulaitokseen konttiluu, raaka 100 Teurastamolta suoraan pakastettuna konttiluu, raaka 5 500 Teurastamolta tuoreena kuljetettu käsiteltäväksi (säilytetty sulana) putkiluu, raaka < 10 leikkaamosta rustoluu, raaka < 10 leikkaamosta konttiluu, ulkokuivattu < 10 +jälkikuivattu kuivurissa, säilytys huoneenlämmössä munuainen, ulkokuivattu < 10 kylmäsäilytys perna, ulkokuivattu < 10 kylmäsäilytys munuainen, ulkokuivattu < 10 säilytys huoneenlämmössä kylmäkuivattu liha (fermentoitu) < 10 +jälkikuivatus kuivurissa, säilytys huoneenlämmössä konttiluu, uunikuivattu < 10 kypsennetty +90 kurkunpää, uunikuivattu < 10 kypsennetty +90 keuhko, uunikuivattu < 10 kypsennetty +90 elinrouhe, uunikuivattu < 10 kypsennetty +90 6

3. Poron sivutuotteet 3.1. Sivutuotteiden luokittelu Eläimistä saatavat sivutuotteet jaetaan kolmeen luokkaan niihin liittyvän riskin perusteella. Luokan 1 sivutuotteissa riski on suurin, ja ne on hävitettävä. Luokan 3 sivutuotteilla riski on matalin, ja käyttömahdollisuuksia on eniten. Raakana myytävien lemmikkieläinten rehujen valmistukseen saa käyttää luokan 3 sivutuotteista vain sellaisia teuraseläinten osia, jotka on todettu ihmisravinnoksi kelpaaviksi, mutta joita ei kaupallisista syistä käytetä elintarvikkeena, esimerkiksi kateenkorva, kurkunpää, henkitorvi, päänlihat, ruokatorvi, keuhkot, väliliha, maksa, perna, munuaiset rasvoineen, sisärasvat, virtsaja sukupuolielimet, tarkastetut utareet, haima, ihra, nahat, aivot, selkäydin, sekä sorkat, korvat ja saparot eläimistä, jotka eivät sisällä TSE-riskiainesta. Rehujen tulee olla aitoja, hyvänlaatuisia, turvallisia ja tarkoitukseen sopivia. Luokan 1 eli aina hävitettäviä sivutuotteita ovat mm. *yli vuoden ikäisten lampaiden ja vuohien, joiden ikenistä on puhjennut pysyvä etuhammas, kallo, aivot ja silmät mukaan luettuna, risat eli tonsillat sekä selkäydin *kaikenikäisten lampaiden, myös karitsoiden sykkyräsuoli ja perna. *TSE-riskiainesta erottavien teurastamoiden jätevedestä erotettu eläinperäinen aines *Porossa ei ole luokan 1 sivutuotteita -----Käyttömahdollisuudet----- *teurastamossa syntyessä aina hävitettävä (toimitettava Honkajoelle) Luokan 2 sivutuotteita ovat mm. *itsestään kuolleet tai lopetetut eläimet, jotka eivät kuulu luokkaan 1 (esim. porot) *lihantarkastuksessa hylätyt eläimet, (elleivät kuulu luokkaan 1) *poron kokonaiset avaamattomat suolipaketit, avatun suolipaketin sisältöä ei saa käyttää rehuna *luokan 2 ja 3 sivutuotteiden seokset -----Käyttömahdollisuudet----- *tarhakoirille, turkiseläimille Luokan 3 sivutuotteita ovat mm. * lihantarkastuksessa hyväksyttyjen ruhojen osat, joita ei käytetä elintarvikkeena (esim. keuhkot, mahat, kurkunpäät) * poron pötsi ilman rehusisältöä sekä muut mahat ja suolisto suoliliepeineen *lihantarkastuksessa hyväksyttyjen ruhojen hylätyt osat (esim. likaantuneet osat, vertymät) * elävänä tarkastuksessa (ante mortem) hyväksyttyjen eläinten veri, nahat, sorkat, sarvet, päät, luut jne. * elintarvikkeiden käsittelyssä ja valmistuksessa syntyvät sivutuotteet ------Käyttömahdollisuudet-------- *lemmikkieläimille, tarhakoirille ja turkiseläimille Lisätietoa Eviran ohjeesta: Sivutuoteasetuksen soveltamisohje turkiseläinten, tarhakoirien ja lemmikkieläinten rehua valmistaville laitoksille (1282/2). 7

3.2. Sivutuotteiden käsittely teurastamolla Poroteurastamo tai leikkaamo voi luovuttaa sivutuotteita hyväksytyille lemmikkieläinten ruokia valmistaville laitoksille sekä keräyskeskuksille, turkisrehusekoittamoille sekä tilarehustamoille turkiseläinten ja tarhakoirien ruokintaan. Luovuttaminen vaatii rekisteröitymistä rehualan toimijaksi. Rehualan toimijaksi rekisteröityvät kaikki rehujen kanssa tekemisissä olevat toimijat, mm. maatilat, rehuaineiden tuottajat, rehujen valmistajat, kuljetusliikkeet sekä kaupat, jotka myyvät rehuja. Rehualan toimijaksi rekisteröidytään toimittamalla Eviraan lomake A Ilmoitus rekisteröintiä varten. Rehualan toimijaksi ilmoittautumisesta peritään 33 maksu. Teurastamon omavalvontaan kuvataan sivutuotteiden kulkureitit teurastamolla sekä esimerkiksi tarvittavat muutokset teurastamon työtapoihin. Rehun on oltava samoin jäljitettävissä kuin elintarvikkeidenkin eli kaikissa ketjun vaiheissa on pystyttävä jäljittämään askel taaksepäin ja askel eteenpäin. Sivutuotteita toimitettaessa teurastamolta esim. rehulaitokseen täytetään teurastamolla Eviran mallin mukainen kaupallinen asiakirja. Kaupallinen asiakirja täytetään kolmena kappaleena: yksi teurastamon omavalvontaan, yksi kuljetusliikkeelle ja yksi vastaanottajalle. Kaupallisia asiakirjoja on säilytettävä vähintään kaksi vuotta. Asianmukaisista pakkausmerkinnöistä on huolehdittava niin, että sivutuotteiden sekaantuminen elintarvikkeisiin ei ole mahdollista. Myös sivutuotteiden alkuperä on oltava jäljitettävissä. EI IHMISRAVINNOKSI Luokka 3 Sallan plk 15.10.2013 Sallan poroteurastamo, 98900 Salla Malli pakkausmerkintätarrasta ja kaupallisesta asiakirjasta. Sivutuotteiden merkinnöissä ei saa olla elintarvikelaitoksen tunnistusmerkkiä (leimaa), vaikka tuote olisikin elintarvikekelpoista tavaraa. Siinä vaiheessa kun sivutuote on päätetty lähettää rehukäyttöön, on merkintöjen oltava sivutuote- ja rehulainsäädännön mukaisia. Rehuksi päätyvät sivutuotteet on kerättävä ja varastoitava niin, että niiden käyttö rehun raakaaineena ei vaaranna rehun turvallisuutta. Merkittävä osa lemmikkieläinten ruokia valmistavaan laitokseen päätyvistä sivutuotteista käytetään raakaruuan valmistukseen, jolloin valmistusprosessi ei tuhoa raaka-aineessa mahdollisesti olevia mikrobeja. Tämän vuoksi sivutuotteiden hygieeninen kerääminen ja käsittely sekä nopea jäähdytys/jäädytys ja kylmäketjun säilyminen ovat erityisen tärkeitä. Jäähdytetyt sivutuotteet on toimitettava vastaanottajalle mahdollisimman nopeasti, mielellään viimeistää teurastusta seuraavana päivänä. 8

Koirien raakaruokinnan yleistyessä tulee porotuotteiden, erityisesti keuhkojen kohdalla huomioida ekinokokkiloisen esiintymisen mahdollisuus. Ekinokokki tuhoutuu pakastettaessa, joten erityisesti keuhkoja tulisi käyttää vain kauttaaltaan pakastettuna tai vaihtoehtoisesti kypsennettävissä tuotteissa. Sivutuotteet pakataan teurastamolla puhtaisiin, ko. käyttötarkoitukseen tarkoitettuihin astioihin. Hankkeessa hyväksi ja nopeaksi pakkaustavaksi osoittautui pakasteena kuljetettavien sivutuotteiden pakkaaminen pussin sisään muovilaatikoihin, joista jäätynyt, muovin sisässä oleva kuutio irrotetaan jäätymisen jälkeen. Jäätyneet kuutiot pakataan kuljetusta varten lavalle lavapahvin sisään. Tällä tavoin pakattuna yhdelle lavalle saadaan mahtumaan esim. elintavaraa noin 1000 kg. Erilaisia pakkaustapoja. Edullisin vaihtoehto näyttäisi olevan niin pakkaamisen vaativan ajankäytön kuin tarvikekustannustenkin osalta oikeanpuoleinen vaihtoehto, jossa raaka-aine jäädytetään muovilaatikoissa pussin sisään kuutioiksi, ja pakataan kuutioina lavapahvin sisään lavalle. 3.3. Sivutuotteiden talteenotto teurastamolla (rehukäyttö) Helpoimmin talteenotettavia sivutuotteita poroteurastamolla ovat elinniput, saparot, kaulalihat ja kurkunpäät. Elinnippuja talteenotettaessa on huomioita niiden käyttötarkoitus ja ostajatahon vaatimukset. Esimerkiksi maksat voi olla syytä pakata rehuksi menevistä elinnipuista erikseen. Raakaruokaseoksien raaka-aineeksi päätyvät elinniput voi olla tarpeen leikata vähintään kahteen osaan, jolloin keuhkopuoli pakataan erikseen ja lihaisampi puoli erikseen. Sivutuotteiden käsittelyssä on huomioitava, että kurkunpää ja kaulaliha ovat lähtötasoltaan likaisempaa raaka-ainetta, ja ne kerätään usein teurastuslinjalla sisätiloissa, jolloin ne on mahdollisimman nopeasti, viimeistään nylyn päättyessä, toimitettava jäähtymään/jäätymään pilaantumisen ehkäisemiseksi. Rehuksi päätyvien sivutuotteiden käsittelyssä on huolehdittava, ettei vierasaineita, esim. pilttoja tai muovikäsineitä, päädy talteenotetun tavaran sekaan. Myös teurastuslinjan ulkopuolella talteenotettavia sivutuotteita (esim. poronpäät, koparat, pötsit) kerättäessä rehukäyttöä varten, tulee huolehtia puhtaudesta ja riittävän nopeasta jäähtymisestä. Esimerkiksi poronpään enterobakteerimäärä on hyvin jäähtyneessä päässä sellainen, että se soveltuu myös tiukimmin valvotun raakaruoan raaka-aineeksi (alle 5000 pmy/g). Kuitenkin syksyn lämpimillä ilmoilla ulkoilmassa olevat, erityisesti tiiviisiin astioihin kerätyt lämpimät poronpäät pilaantuvat herkästi, eivätkä ne enää vuorokauden säilytyksen jälkeen ole käyttökelpoisia. Myös koparoiden jäähtymisestä tulee huolehtia, käytettiinpä ne sitten rehukäyttöön tai tekniseen käyttöön (nahka). 9

3.4. Sivutuotteiden talteenotto lihanleikkaamoissa Lihanleikkaamo, joka toimittaa sivutuotteita (luut, leikkuujäte) rehukäyttöön, rekisteröityy samalla tavalla rehualan toimijaksi kuin teurastamo. Myös kaupalliset asiakirjat ja pakkausmerkinnät ovat vastaavat kuin kohdassa sivutuotteiden käsittely teurastamoissa on esitetty. Entisten elintarvikkeiden käyttö eläinten ruokinnassa on mahdollista tietyin edellytyksin. Entisillä eläimistä saaduilla elintarvikkeilla tarkoitetaan eläimistä saatuja raakoja tai kypsiä elintarvikkeita, jotka eivät enää sovellu ihmisravinnoksi kaupallisista syistä tai valmistuksessa tai pakkasuksessa esiintyneiden ongelmien vuoksi, jotka eivät aiheuta riskiä ihmisten tai eläinten terveydelle. Entisiä elintarvikkeita rehukäyttöön myyvän tai luovuttavan toimijan on varmistettava, että tuotteet ovat laadultaan hyviä ja soveltuvat eläinlajin ruokintaan. Tuotteet on merkittävä selkeästi ja merkinnöistä on käytävä ilmi mm. että tuote on tarkoitettu rehukäyttöön. 3.5. Rehuksi käytettävien sivutuotteiden kuljetus Myös rehuraaka-aineen kuljettajat rekisteröityvät rehualan toimijoiksi. Eläimistä saatavat sivutuotteet, joita käytetään rehuaineen tai lemmikkieläinten ruoan valmistuksessa, on kuljetettava enintään +7 C:n lämpötilassa. Jäädytetyt sivutuotteet on kuljetettava pakkaskuljetuksena. Rehuksi päätyvä käsittelemätön sivutuote (luokat 2 ja 3) on varastoitava ja kuljetettava jäähdytettynä tai jäädytettynä, jos sitä ei käsitellä 24 tunnin kuluessa keräämisestä tai siitä kun sen varastointi jäähdytettynä tai jäädytettynä päättyy. Kylmäkuljetuksiin käytettävien ajoneuvojen on oltava sellaisia, että lämpötila pysyy sopivana koko kuljetuksen ajan ja että lämpötilaa voidaan valvoa. 3.6. Rehulaitoksen perustaminen Sivutuotteiden pakkaaminen ja jalostaminen vaatii toimijan rekisteröitymistä rehualan toimijaksi sekä laitoksen hyväksymistä lemmikkieläinten ruokaa valmistavaksi laitokseksi. Toimintaa hyväksyttäessä käsittelytilojen on täytettävä asetetut vaatimukset mm. helposti puhtaana pidettävien materiaalien osalta. Rehualan toimintaan vaaditaan myös teurastamoista tuttu omavalvonta. Toimijan, joka suunnittelee ryhtyvänsä valmistamaan lemmikkieläinten rehuja, on ennen toiminnan aloittamista tehtävä ilmoitus rekisteröintiä varten Eviraan ja haettava Eviralta hyväksyntää lemmikkieläinten rehuja valmistavaksi laitokseksi. Rekisteröityminen ja hyväksyntä ovat edellytyksiä toiminnan harjoittamiselle. Ilmoitus rehualan toimijaksi rekisteröitymistä varten tehdään lomakkeella A Ilmoitusrekisteröintiä varten. Lomake löytyy Eviran internetsivuilta osoitteesta http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/rehut/rehualan_toiminta/lomakkeet/. Rekisteröintiilmoituksen käsittelystä peritään maksu, joka on tällä hetkellä 33. Hyväksyntähakemus on vapaamuotoinen, mutta siitä on käytävä ilmi seuraavat tiedot: hakija yhteystietoineen, toimitilojen yhteystiedot ja yrityksen nimi, päivämäärä, mitä hyväksyntää haetaan ja minkälaiselle toiminnalle sitä haetaan. Hakemuksen liitteeksi on laitettava ainakin alustava omavalvontasuunnitelma ja HACCP -järjestelmän (Hazard Analysis and Critical Control Points eli vaarojen arviointi ja kriittiset hallintapisteet) kuvaus. Sekä ilmoitus rekisteröintiä varten että hyväksyntähakemus toimitetaan Eviraan. Hyväksyntähakemus on toimitettava Eviraan hyvissä ajoin eli noin kuukautta ennen toiminnan suunniteltua aloittamisajankohtaa. Ilman hyväksyntää ei saa toimia. Sivutuoteasetuksen mukainen hyväk- 10

syntä edellyttää Eviran tarkastusta paikan päällä. Evira ottaa yhteyttä toimijaan sopiakseen tarkastusajankohdan, kun rekisteröinti-ilmoitus ja hyväksyntähakemus ovat tulleet Eviraan. Tarkastus käsittää sekä asiakirjojen että tilojen ja toimintatapojen tarkastuksen. Tarkastuksen jälkeen tehtävässä hyväksyntäpäätöksessä toimijalle annetaan hyväksyntänumero. Numeroa tulee käyttää kaupallisissa asiakirjoissa ja valmistettavien tuotteiden pakkausmerkinnöissä. Rehualan toimija on velvollinen tutustumaan omaa toimintaansa koskevaan lainsäädäntöön ja noudattamaan sitä. Lainsäädännön tavoitteena on taata ihmisten, eläinten ja ympäristön turvallisuus. Vastuu rehujen turvallisuudesta ja laadusta on kaikissa tuotannon, jalostuksen ja jakelun vaiheissa rehualan toimijalla. Lemmikkieläinten rehuja valmistavissa laitoksissa on oltava asianmukaiset tilat ja välineet rehujen valmistamiseen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että tilat ja toiminnot on sijoiteltu niin, että ristikontaminaation riski on mahdollisimman pieni ja puhdistaminen sekä puhtaanapito mahdollisimman helppoa. Kylmä- ja pakkastilojen on oltava riittävät suhteessa tuotantomäärään, jotta jäähtyminen / pakastuminen on riittävän nopeaa. Lemmikkituotteisiin on liitettävä asianmukaiset pakkausmerkinnät. Oppaan alkuosassa olevaan poron ravintosisältöjä taulukkoon on koottu esimerkkejä mm. eri poronosien rasva- ja valkuaispitoisuuksista. ESIMERKKI PAKKAUSMERKINTÄTARRASTA Poron elinjauheliha /Ren maletkött med inre organ Ainoastaan lemmikkieläinten ruokaa/ Endast som sällskapdjurssfoder rehuaine/ foderämne Nettopaino/ nettvikt g Koostumus/ sammansättning: Poronliha ja sisäelimet /renkött och inre organ Ravintosisältö/ näringsämnen: raakavalkuainen/råprotein 20 %, raakarasva/råolja och råfett 3,6 %, kosteus/fuktighet 75 % Säilytys/ Förvaring : -18 Käytettävä ennen/ sista användningsdag 12 kk pakkauspäivästä / 12 mån efter förpackningsdag. Pakkauspäivä/ förpackningsdag..2014 Valmistaja/ tillverkare: yrityksen tiedot, hyväksymisnumero (FIP000-000/0000), yhteystiedot 3.7. Suoramyynti Poron sivutuotteiden suoramyynti yksityisasiakkaille on mahdollista samoilla pelisäännöillä kuin poronlihan suoramyynti. Sivutuotteita myytäessä ne on kuitenkin selkeästi merkittävä sivutuotteiksi ja pidettävä erillään elintarvikkeista. Tuotteiden asianmukaisesta säilytyksestä ja käsittelystä on huolehdittava myös suoramyynnin yhteydessä. Vain hyvälaatuisia, turvallisia ja tarkoitukseensa sopivia rehuja saa luovuttaa eteenpäin. Lisätietoja: Eviran internetsivut: www.evira.fi/portal/elaimet/rehut/ mm. Eviran ohje 12831/1 Sivutuotteiden toimittaminen rehukäyttöön liha-alan laitoksista, Eviran ohje 12804/2 Ohje rehun kuljetusliikkeille, Eviran ohje 12827/1 Entisten elintarvikkeiden käyttö eläinten ruokinnassa, Eviran ohje 12828/2 Lemmikkieläinten ruokia eläinperäisistä aineksista valmistavien laitosten vaatimukset, Eviran ohje REHU 801/1 Eviran ohje HACCP-järjestelmän soveltamisesta ja sitä koskevista asiakirjoista rehualan toimijoille, Eviran opas: Rehujen merkintäopas, Evira: Tietoa lemmikkieläinten ruoista ja pakkausmerkinnöistä lemmikkien omistajille. 11

3.8. Laitteita sivutuotteiden käsittelyyn poroteurastamolla Suolimankeli Sallan poroteurastamolla on ollut käytössä 1990-luvun lopulla suolentyhjennyspuristin. Sen on suunnitellut ja rakentanut aiemman hankkeen puitteissa Matti Ramlin Torniosta. Suolimankeli ei ole nykyisin käytössä. Verentalteenotto Myös veren talteenottovälineistöä löytyy mm. Sallan poroteurastamolta aiempien hankkeiden tuotoksena. Päänmurskain Päänkäsittelylaite (Tajor Oy): Voimavirralla toimivaan laitteeseen syötetään poropää ylhäältä. Suojakotelon sisällä oleva ruuviterä murskaa pään, ja lopputulos tulee ulos laitteen alla olevaan astiaan. Laitteistoa pötsin käsittelyyn Norjalaisella poroteurastamolla pötsien talteenottoon on seuraavanlainen linjasto(1.) pötsit kulkeutuvat teurastuslinjalta kourua pitkin sivutuotteiden käsittelytilaan, jossa (2.) pötsit avataan käsityönä tarkoitukseen sopivalla kourupöydällä. Pötsinsisältö valuu kourun alla olevaan astiaan. (3.) Pötsit pestään itse valmistetulla pötsipesurilla. Pötsin avaustekniikka on esitetty kuvassa 4. 1. 2. 3. 4. Teollisia laitteistoja sivutuotteiden käsittelyyn Teollisia laitteistoja sivutuotteiden käsittelyyn ovat mm. murskaimet, rehumyllyt ja homogenisaattorit. Murskaimella kovatkin sivutuotteet voidaan käsitellä ennen jauhamista rehumyllyllä. Rehumyllyllä lemmikkituotteita käsiteltäessä tulee huomioida riittävän pieni terä luisen materiaalin käsittelyssä. Homogenisaattorin tehtävänä on jauhaa hienoksi myllyn karkeasti jauhama materiaali ja antaa sekoitetulle rehulle homogeeninen koostumus. Uusia laitteita edullisemmin voi löytyä sivutuotteiden käsittelylaitteistoa esim. lopettaneilta turkistarhoilta. Kuvissa Titan -murskain ja - rehumylly sekä Minkomatic homogenisaattori. 12

4. Poron tuotteistaminen lemmikkituotteisiin 4.1. Raakaruokatuotteet Koirien raakaruokinnan suosio on ollut kasvussa muutaman viime vuoden aikana. Raakaruokintaa voidaankin pitää yhtenä koiramaailman merkittävimmistä ilmiöistä, ja sen suosion oletetaan olevan pysyvää. Raakaruokinnassa koiraa ruokitaan teollisen ruuan sijaan lihalla, sisäelimillä, lihaisilla luilla ja kasvissoiseilla. Pororaaka-aine soveltuu raakaruokintaan erinomaisesti. Porossa ei esiinny salmonellaa, mikä on tärkeää kypsentämättömiä tuotteita käsiteltäessä. Poroon liittyvä ekinokokin mahdollisuus tulee huomioida porotuotteiden käsittelyssä, riittävästä pakastamisesta on huolehdittava jo ennen kuin tuote toimitetaan asiakkaalle. Poro on koirien keskuudessa hyvin siedetty raakaaine, ja se sopii usein myös allergisille koirille. Raakaruokinnassa koiran ruokavalio koostuu niin, että suunnilleen puolet ravinnosta on lihaisia luita ja rustoja, ja loput lihaa, sisäelimiä, kalaa tai kasviksia. Yksinkertaisimmillaan raakaruokatuotteet ovat sellaisenaan tai paloiteltuna/jauhettuna pakattuja pakasteita. Pidemmälle tuotteistetut raakaruokatuotteet ovat valmiita aterioita, joihin on sisällytetty eri raaka-aineita koiralle sopivassa suhteessa. Jauhettuja raakamateriaaleja porosta: 1. luu, 2. elinnippu + luu, 3. poronpää, 4. elinnippu Raakaruoka myydään pakasteena. Käytettyjä pakkaustapoja on esim. pussitettuna paloina tai jauhettuna, makkarakuoreen ajettu jauheliha tai ns. lihapullat tai kuutiot, jotka on sahattu jäisistä levyistä. 13

4.2. Säilykkeet Käytännössä säilykkeen valmistus lemmikeille tapahtuu samoin kuin elintarvikesäilykkeiden valmistus. Riittävän korkea lämpötila sekä saumauksen onnistuminen on edellytys ilmatiiviiden pakkausten valmistukselle. Raaka-aineeksi säilykkeisiin sopii porosta pehmytosat, esim. liha, rasva, sisäelimet. Säilykkeissä pororaaka-aineeseen voi myös yhdistää muita raaka-aineita sidosaineiksi tai tuotteen ravitsemuksellisen arvon lisäämiseksi. Täyssäilykkeenä myytävä purkitettu lemmikkieläinten rehu on lämpökäsiteltävä siten, että sen Fcarvo on vähintään 3. Jalostettu, muu kuin täyssäilykkeenä myytävä purkitettu lemmikkieläinten rehu on lämpökäsiteltävä kuumentamalla se läpikotaisin vähintään 90 C:een. Hankkeessa valmistetuissa säilykkeissä käytettiin pororaaka-aineen lisäksi mm. kalaa, nokkosta ja ruusujuurta. Säilykkeistä saatiin erittäin hyvää palautetta koiraharrastajilta. 4.3. Kuivatuotteiden valmistus kypsentämällä Testitapa 1. Kuivatus uunissa Lämpökäsittely, kuivatus ja jälkikuivatus tehdään samassa uunissa. Raaka-aineena porosta elimet, luut, henkitorvet ym. Uunissa 4 vrk + jälkikuivatus 2 vrk 14

Kuivatus uunissa Uunin lämpö tuotelämpö Poistot toiminto Aistinvarainen arvio prosessista Päivä/klo ast. Pyyntö ast. Pyyntö imuri pelti Uunin toimintoja ym. huomautukset 1./17:00 15 60 6 60 6 50 Uunin täyttö kuivatuksen aloitus 2./8:30 60 60 60 60 6 50 kuivatus kaikki ok 2./18:00 60 90 60 83 6 40 kuivatus lämmön nosto tuotteille, värinmuodostus hyvä 3./8:30 90 90 83 83 6 40 kuivatus ok 3./18:30 90 60 83 60 6 50 kuivatus lämmönannon lasku 60 asteeseen 4./10:30 60 60 60 60 6 50 kuivatus tarkistus, kuivumisen edistyminen OK 5./18:30 60 21 60 21 6 100 jälkikuivatus jälkikuivatuksen aloitus, kuivatus tapahtuu noin huoneenlämmössä riittävällä ilmakierrolla ja poistoilmalla 6./ jälkikuivatus 7./ jälkikuivatus kuivatuksen lopetus Testitapa 2. Uuni + kuivuri Tuotteet uunissa noin 3 tuntia + jälkikuivatus erillisessä kuivurissa 7 vrk. Kypsennys- ja alkukuivatusaika riippuu käsiteltävästä tuotteesta. Kuumennuskäsittely on riittävä, kun tuotteen sisälämpötila on yli 90. Uuni + kuivuri päivä/klo toiminto lämpötila 1./10.00 kiertoilmauuni +50 kypsennyksen/kuivatuksen aloitus 1./11.30 kiertoilmauuni +90 lämpökäsittely, tuotelämpö +90 1./13.00 pois uunista, siirto kuivuriin 1./13.00 7. ilmakierto kuivurissa +14 Jälkikuivatus 4-7 vrk (kunnes painohävikkiä ei enää tapahdu) 15

Testitapa 3. keitto + kuivuri Kuumennuskäsittely keittämällä kunnes tuotelämpö +90 + jälkikuivatus kuivurissa. Keiton voi tehdä esim. yhdistelmäuunissa höyrykeittotoiminnolla. Keitto + kuivuri päivä/klo toiminto lämpötila 1./10.00 keiton aloitus kypsennyksen aloitus, tuotteet kuumaan veteen 1./12.30 keitto kypsäksi +90 lämpökäsittely, tuotelämpö +90 1./13.00 pois kattilasta 1./16.00 paloittelu vetäytyneen tuotteen viipalointi 1./16.00 7. ilmakierto kuivurissa +14 Jälkikuivatus 4-7 vrk (kunnes painohävikkiä ei enää tapahdu) 16

4.4. Kylmäkuivatus fermentointimenetelmällä Kylmäkuivattujen tuotteiden valmistusta testattiin hankkeessa Pentti Juotasniemen johdolla ns. fermentointimenetelmällä. Fermentoinnissa apuaineina käytettiin maitoproteiinia, dektroosia ja maitohappobakteeriherätettä. Maitohappobakteerin avulla saadaan estettyä epätoivottujen bakteerien kasvu. Vastaavaa menetelmää käytetään elintarvikepuolella mm. kylmäsavulihan valmistuksessa. Raaka-aineet: Kylmäkuivatus Poron elinnippu (ilman maksaa)pakastettuna Esikäsittely: Raaka-aineiden sulatus (temperointi) + - 0 asteiseksi jonka jälkeen paloittelu krossausta varten joka suoritettiin 10 mm laipalla yhteen kertaan Punnitukset: massan ph luku 6,3 % kg Raaka-ainetta (elin) 37,00 Maitoproteiini 2 % 0,740 Dektroosi (glukoosi) 0,6 % 222 Heräte RP3 annostus 25g / 100 kg massaa Sekoitus / jauhaminen Raaka ja lisäaineet ajetaan 4 mm laipalla kolmeen kertaan jona aikana massa myös maserautuu / emulkoituu kiinteämmäksi, varotaan kuitenkin ettei raaka-aineessa mukana oleva valkuainen irrottaudu muun massan joukosta (kirnuuntumisilmiö) Täyttö / annostus Annostus aloitettiin täyttämällä mäntäruisku jossa on annostelija. Annostelija toimi erittäin hyvin koska massa oli suhteellisen pehmeää annostella n. 50 g painoisiin pihvinmuotoisiksi tuotteiksi samalla asettaen ne vaunuihin kollakeeni kalvoille, minkä jälkeen vaunujen siirto uuneihin Fermetaatio ja kuivatus uunissa 1 vrk Aloitus +24 asteisessa ja n. 88 % kosteudessa 4 vrk jonka jälkeen uunin lämpö +18 astetta ja kosteus 76-78% jatko uunin lämpö + 15 astetta ja kosteus 75-78 % Jälkikypsytys uunin lämpö + 12 astetta ja kosteus 75-78 % 17

4.5. Ulkokuivatus Lihojen ja luiden kuivatus lemmikeille on mahdollista tavallisen kuivalihan valmistustavan mukaisesti. Kypsentämättä kuivattavien tuotteiden puhatudesta ja laadusta on huolehdittava erityisen tarkasti. Kuivattavaksi sopivat esimerkiksi liha, elimet, henkitorvet, luut, saparot ja jänteet. TYÖOHJE ULKOKUIVALIHAN/-LUIDEN VALMISTUS» Valmistukseen käytetään aistinvaraisesti hyvälaatuisiksi todettuja raaka-aineita.» Valmistusajankohta on keväällä helmi-huhtikuussa, jolloin sää on suotuisa kuivatukselle» Kuivatushäkin vaatimukset: - katto, joka estää lintuja sotkemasta häkissä olevaa materiaalia - seinissä riittävän tiheä verkko (silmäkoko alle 15 mm) joka puolella estämässä eläinten pääsyn kuivatushäkkiin» häkki pohjarakenteiltaan sellainen, etteivät eläimet pääse häkkiin myöskään alakautta» ulkokuivatuksen jälkeen voidaan varmistaa riittävä kosteuden poistuminen pitämällä luita/lihoja vielä ilmakiertokuivurissa (ei välttämätön toimenpide) 4.6. Kuivurin prototyyppi Hankkeessa suunnitellun kuivurin prototyyppi valmistettiin käytetystä, rosteripintaisesta kylmäkontista. Laitekehitystyön tavoitteena oli suunnitella kylmäkonttiin toteutettavasta kuivurista sellainen, että uunissa kuumennuskäsittelyn käyneiden kypsien tuotteiden jälkikuivatuksen lisäksi samalla kuivurilla pystyy valmistamaan ns. kylmäsavumenetelmällä valmistettavia kypsentämättömiä kuivatuotteita sekä tarvittaessa käyttämään kuivuria myös ulkokuivatuotteiden jälkikuivatukseen. Vastaavanlaisen kuivurin voi rakentaa myös siten, että lämpökäsittely (90 ) voidaan tehdä kuivurissa. 18

Kuivuri on mitoiltaan 2400x1150x1400 eli tilavuudeltaan vajaa 4 m³. Kontissa oli ennestään kylmäkone (1.), joka jätettiin paikoilleen. Kuivurin sisäilmankierto toteutetaan kahdella ebmradiaalituulettimella (2.), joiden teho 2 x 52 W. Tuulettimien ilmankierto ohjataan rosterista valmistetulla kotelolla kuivurin alaosaan (3.). Tuulettiemien välissä on savunsyöttöaukko (4.). Poistoimuri Vallox 15P-2-1 on sijoitettu kuivurin toiseen päähän. Poistoimurin teho on 190 W. Poistoimurin yhteyteen on myös tehty kotelo ilmakierron ohjaamiseksi (5.). Poistoimurin yhteydessä on manuaalinen poistoilman suljin. Kuivurin korvausilmalle on ilma-aukko kuivurin kyljessä (6.). Tarvittaessa lisälämmön tuottamiseksi kuivuriin asennettiin 1300 W termostaattiohjattu lämmönkehitin (7.) 2. 1. 5 4. 6 3. 7. Kuivurin kyljessä on paikka erillistä savunkehitinyksikköä varten. Savunkehitin valmistettiin sähköhelallan uunista, jonka sisälle asennettavasta kasetista ohjataan savua tarpeen mukaan kuivuriin. Savunkehitin ei ole välttämätön lemmikkituotetita valmistettaessa. Virta kuivuriin saadaan voimavirtapistokkeen kautta, ja toimintojen valinta tehdään kuivurin ulkopuolella olevasta ohjauskeskuksesta. 19

5. Poronsivutuotteiden käsittely käsityöraaka-aineiksi 5.1. Kynnen käsittely Puukolla viilletään kynsinauha ja kynnen reunat auki. Puukko pukataan kynnen sisään ja kynsi kaiverretaan irti puukon avulla. Kynnen irrotus on helpointa vasta nyljetyn poron koparoista, pakastetuissa tai pidempään säilytetyissä koparoissa kynnet ovat lujemmassa. Raavaan kynsi on kovempi kuin vasan kynsi. Kovan kynnen irrotuksessa voi käyttää apuna vasaraa. Lopuksi kynsi väännetään käsin irti koparasta. Irrotettu kynsi laitetaan likoon vesiastiaan vähäksi aikaa. Jos käsiteltävä kynsi on peräisisn pakastetusta tai pitkään säilytetystä koparasta voidaan kynsi laittaa kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi. Vastanyljetystä porosta otettua kynttä ei tarvitse keittää. Kynnen alaosa puhdistetaan puukon avulla. Paksummat kohdat reunoisat ohennetaan ja reunat siistitään. 20

Puhdistuksen jälkeen kynsi saa kuivata vähintään seuraavaan päivään. Kostea kynsi voidaan laittaa puristuksiin suoristumaan. Tässä vaiheessa kuivunutta kynttä voidaan säilyttää myös pidempään odottamassa jatkotyöstämistä. Puukolla tehdyn puhdistamisen jälkeen aloitetaan hionta. Kuivahionta tehdään hiomapaperilla nro 120 (tai 80 tai 150). Hiomakone on hyvä apu kynnen ulkopinnan hiomiseen. Kynsi hiotaan tasaiseksi, ei saa jäädä kuoppia eikä muhkuroita. Vasan kynsi on ohut, joten hiomaotteen on oltava hellävarainen eikä kynttä saa painaa liian lujaa hiomapaperia vasten. Dremel on hyvä työkalu kynnen työstämiseen. Rautakaupasta saatavat hiomapäät soveltuvat myös kynnen sisäosan hiomiseen. Tähän tarkoitukseen voi käyttää myös hammasteknikoiden käyttämiä työkaluja. Kynnen ulkopuoli voidaan hioa kosteana, mutta sisäosaa hiottaessa kynnen tulee olla kuiva. 21

Kuivahionnan jälkeen aloitetaan vesihionta, joka vie aikaa noin tunnin kynttä kohti. Vesihionta aloitetaan vesihiontapaperilla nro 320 lämpimässä vedessä. Taas tulee muistaa varovaisuus hionnan voimassa, ettei kynsi kulu liikaa. Hyppyrit ja epätasaisuudet hiotaan pois. Noin kymmen minuutin hiomisen jälkeen hiontapaperi vaihdetaan hieman hienommaksi, ensin nro 800, sitten nro 1000, sen jälkeen nro 1200 ja lopuksi viimeistely nro 1600 hiontapaperilla. Jokaisella hiontapaperilla hiotaan kynttä noin 10 min tai niin kauan kuin kynsi tuntuu sileältä. Kynnen työstämisen jälkeen kynnen kiilto viimeistellä kiillotuslaikalla, esim. huopa on hyvä materiaali kynnen kiillotukseen. 5.2. Luun käsittely Käsitöissä käytettävä konttiluu sahataan auki molemmista päistä. Kotioloissa sahaamiseen voi käyttää rautasahaa, mikäli vannesahaa ei ole käytössä. Sahatun luun pinnassa olevaan kalvoon tehdään viilto puukolla pitkittäissuunnassa. 22

Luut laitetaan kiehuvaan veteen, annetaan kiehua 2 minuuttia. Luu, jossa on rasva mukana keittovaiheessa, on lopputuotteessa pinnaltaan valkoisempi kuin ilman rasvaa (ydintä) keitetty luu. Keitetystä luusta irrotetaan kalvo ja muut riekaleet pois pihtien ja puukon avulla. Luuydin työnnetään ulos rautalangan tai puikon avulla. Luu puhdistetaan sisältä paperi- tai kangastukon avulla. Sisällä oleva rasva tulisi saada pois mahdollisimman tarkoin. Puhdistuksen jälkeen luuta voidaan käyttää vielä kiehuvassa vedessä noin puoli minuuttia. Tämän jälkeen luu on valmis työstettäväksi halutuksi tuotteeksi. Luuta työstetään sahaamalla se haluttuun muotoon. Hionta suoritetaan kuivahiontana hiontapaperilla nro 150, 120 tai 80. Luun koristeluun voi käyttää eri tekniikoita, esimerkiksi kaiverrusta, polttokynää tai luun värjäämistä. Lopullinen kiilto luuhun saadaan kiillottamalla se kiillotuslaikalla huovan avulla. 23

5.3. Luun ja sarven työstöön tarvittavia koneita Pienyritys/ harrastajakäyttöön poron sarvia ja luita työstettäessä tarvitaan vannesaha sekä hiomakoneita.vannesahaksi käy halvempikin saha. Vannesahaan hankitaan kärkikarkaistu terä. Esimerkkisahan terän mitat ovat leveys 6 mm, paksuus 0,6 mm, pituus 1870 mm ja hammastiheys 6 hammasta tuumalla. Sahan levytasolle tehdään kaakelista suoja, etteivät pienet koruaihiot putoa väliin. Hiomiseen tarvitaan eri karkeuksilla olevia hiomapapereita. Hiomakoneeksi käy nauhahiomakone tai esimerkiksi sähkökäyttöisestä penkkihiomakoneesta muokattu hiomakone. Pientä hiomista sekä kaiverruksia voi tehdä dremel työkalulla, johon saa tarpeen mukaan erilaisia sopivia päitä ja teriä. Hiomanauhojen karkeus ei saa olla liian suuri. Alkuhiontaa voi tehdä hiomapapaerilla nro 150, sitten hiotaan paperilla nro 240 ja lopuksi paperilla nro 320. Viimeiseksi koru kiillotetaan kiillotuslaikalla, joka on esim. huopaa. PENKKIHIOMAKONEEN MUUTTAMINEN LUUN, KYNNEN JA SARVEN HIOMISEEN SOPIVAKSI Esimerkkikoneena on halpa, noin 30 maksanut penkkihiomakone. Koneesta poistetaan suojakotelot ja hiontakivet. Irrotettuja kiinnitystarvikkeita tarvitaan myöhemmin, joten ne laitetaan talteen. Puretun koneen keskiosa jätetään ennalleen. Pehmennetyn hiomaosan voi tehdä itse laittamalla superlonihiomatyynyn päälle sopivankokoisen hiomanauharenkaan. Tyynyn keskelle tehdään reikä, josta se asennetaan penkkihiomakoneeseen kiinni koneen alkuperäisillä kiinnitystarvikkeilla. Luun tai sarven työstämiseen tarvitaan kolme eri kokoista hiomapaperia (150, 240, 320). Tuotteiden kiillotukseen ja viimeistelyyn voi toiselle puolelle hiomakonetta laittaa kiillotuslaikan. Kiillottamisessa apuna käytetään kiillotusvahaa. 24

5.4. Koipinahan muokkaus Koiven nylky Koipinahan karvan laatuun vaikuttaa teurastuksen ajankohta. Syyskoivissa karva on lyhyempää kuin talvikoivissa. Nyljettävät koivet katkaistaan taljasta mahdollisimman ylhäältä. Riittävän pitkä nahka on tärkeä erityisesti karvakenkiä tehdessä. Poroa piirrettäessä ei koipiin tehdä poikittaisia viiltoja. Koivet nyljetään mahdollisimman tarkasti kynttä myöten. Nahasta poistetaan jänteet, rasvat ja isoimmat suonet. Suolaus Suolaseos tehdään alunasta tai alumiinisulfaatista ja hienokiteisestä merisuolasta suhteessa 1:3 eli yksi kupillinen alumiinisulfaattia ja kolme kupillista suolaa. Suolaseos levitetään koipien nahkapuolelle huolellisesti niin, että nahka suolautuu kauttaaltaan. Nahkojen annetaan olla suolassa levällään nahkapuoli ylöspäin vuorokauden ajan. Suositeltava lämpötila on huoneenlämpöä viileämpi, sillä liian lämpimässä suolaus voi epäonnistua. Vuorokauden suolautumisen jälkeen nahat laitetaan pareittain vastakkain ja kääritään rullalle ja laitetaan muovipussiin. Muovipussi saa olla ulkona noin 1-2 viikkoa, säästä riippuen. Näskäys Suolaantuneet nahat näskätään jiekiön sahalaitaterällä. Nahasta kaavitaan pois kalvot ja riekaleet. Näskäykseen voi käyttää näskäyspukkia, jolloin työn voi tehdä seisoen. Istuen näskätessä apuna käytetään näskäyslautaa. Näskäyksen jälkeen koipinahka laitetaan likoon kylmään veteen veritahrojen puhdistamiseksi. Vähän aikaa lionneet nahat siirretään lämpimään pesuaineveteen. Pesuaineena voi käyttää pyykkipulveria. Pesuveden jälkeen nahat huuhdellaan puhtaassa vedessä. 25

Käsittelyn onnistuminen näkyy jo tässä vaiheessa, erityisesti suolauksen onnistumisella ja suolauslämpötilalla on vaikutusta. Kunnolla kypsynyt nahka on vaaleaa. Epäonnistuneesta nahkasta alkaa karva irtoamaan. Pesun jälkeen koipinahat saavat kuivua yön yli esim. pyykkitelineessä karva puoli päällepäin. Seuraavana päivänä nahkoja venytetään jiekiön tasaisella puolella, myös reunat tulee käsitellä huolellisesti joka suuntaan. Jos nahka on kuivahtanut liikaa, voi kuivahtaneisiin kohtiin laitta parkkivesi-rasvaseosta. Venyttelyn jälkeen nahkapuolelle suihkutetaan sumutepullolla parkkivesi-rasvaseosta. Parkkivesi-rasvaseoksen suihkuttelua ja nahkojen venyttelyä jatketaan seuraavina päivinä kunnes nahat ovat kuivuneet. Parkkiveden valmistus Pajusta kerätään parkki nilan aikana touko-kesäkuussa, jolloin kuori irtoaa helposti. Pajunkuoret kuivatetaan ulkona, mitä kuivempi sen parempi. Parkkivettä keitettäessä kattilaan laitetaan parkkia niin paljon kuin mahtuu. Kattilaan lisätään vettä niin, että kattila on täynnä. Seosta keitetään vähintään tunnin ajan, jonka jälkeen se siivilöidään kuumana. Parkkiveteen voi laittaa vähän suolaa (1 lusikallinen/10 l kattila), jolloin parkkivesi säilyy paremmin. Valmis parkkivesi säilytetään kylmässä. Pidempään säilytettäessä parkkivesi kannattaa pakastaa. Parkkivesi-rasvaseos Nahkoihin suihkutettava parkkivesi-rasvaseos valmistetaan parkkivedestä ja muokkausrasvasta suhteessa 10:1 eli 1 litraan parkkivettä lisätään 1 dl rasvaa. Seos tehdään sumutepulloon. Jos parkkivettä ei ole saatavissa voi parkkiveden tilalla käyttää haaleaa vettä. 26

5.5. Piimäsuuruksella muokattu nahka Suolaus alunasuolalla suhteella 1 osa alunaa, 2 osaa suolaa. Suolaus huolellisesti kauttaaltaan, kääritään sanomalehden sisään nahkapuolet vastakkain. Annetaan suolautua muutama päivä. Näskäys: kostean nahkan kaavinta jiekiöllä tai esim. tylsällä puukolla. Piimäsuurus: ½ l kirnupiimää, ruisjauhoja, loraus parkkivettä, n. 4 rkl vaaleaa nahkarasvaa, joista tehdään paksu velli. Nahka voidellaan kädenlämpöisellä suuruksella, kääritään paperiin, jossa yön yli. Näskäys: Kaavitaan mäski pois, nahkaa pehmitetään kunnes kuiva. Toistetaan piimäsuurus- ja kaavinta/pehmitysvaihe 3-6 kertaa riippuen muokattavan nahkan laadusta. Rummutus taljarummussa ensin kosteissa puruissa, sen jälkeen kuivissa puruissa ja lopuksi verkkorummussa. 5.6. Poromateriaalien värjääminen luonnonväreillä Luonnonväreillä värjäämällä poromateriaaleihin, luuhun ja nahkaan saa monenlaisia värisävyjä. Luonnonmateriaalit ovat suosiossa käsityöalalla, ja luonnonvärit tuovat niihin erityistä lisäarvoa, joten aiheeseen liittyvälle yritystoiminnalle paitsi valmiiden käsityötuotteiden osalta, myös käsityöraaka-aineiden valmistukselle olisi mahdollisuuksia. Ulkokuivataljan nahkapuolen käsittely kuusenkuoresta valmistetulla pigmentillä paitsi kaunistaa taljan pintaa, myös parantaa taljan laatua. Koipinahkojen värjääminen tuo uusia käyttökohteita koipipaloille, niin pukineissa kuin koruissakin. Kuusipigmentin valmistus: Kuusen kuorta keitetään vedessä useiden tuntien ajan. Liemi siivilöidään. Haihdutus tapahtuu laakeassa astiassa lämpimässä, esim. leivin uunin jälkilämmössä. Pigmenttiä levitetään taljalle siveltimellä ohut kerros. Toistamalla kerroksia saadaan väristä tummempi. 27

5.7. Porontaljan muokkaus teollisilla muokkausaneilla Talja puhditetaan isommasta liasta, ja esim. saparo avataan. Liotus: Hyvin tehty liotus on tärkeä muokkauksen onnistumiseksi. Liotusvaiheessa nahkaan imeytetään vettä vastaavasti kuin tuoreessa nahassa on. Kuivattu nahka vaatii pidemmän liotusajan kuin suolattu nahka. Liotus myös irrottaa likaa ja rasvaa nahasta. Liotuslämpötilalla on vaikutusta liotuksen onnistumiseen, lämpimämpi liotusvesi nopeuttaa liuotusvaikutusta, mutta toisaalta lisää myös bakteerien määrää. Liotusveteen laitetaan suolaa ja fairya, ja taljan annetaan liota vähintään 12 tuntia. Pesu: Likoyön jälkeen talja pestään fairyvedessä. Puhtaalle poron taljalle riittää usein yksi pesukerta, likaisempi talja, esim. lammas vaatii enemmän pesukertoja. Piklaus: Piklaamisella poistetaan nahasta rasvaa ja parkitukseen kelpaamattomia valkuaisaineita. Happokäsittelyllä saatetaan talja happamaan tilaan, jotta parkitusaineet sitoutuisivat paremmin nahkaan. Porontaljan piklaukseen laitetaan n. 30l vettä, n. 500 g suolaa ja aiv liuosta 1,5 dl. Piklauksen jälkeen talja valutetaan ja kaavitaan. Parkitus: Parkituksen tavoitteena on parantaa taljan lämmönsietokykyä, jottei nahka kutistuisi ja käpristyisi. Lisäksi parkitus parantaa vedensietokykyä ja lämmöneristyskykyä. Alumiiniparkituksessa parkitusaineena käytetään Novaltan Al ainetta veteens ekoitettuna, annostus taljan koon mukaan, porontaljalle noin 300 g. Talja saa olla parkitusvedessä noin viikon, ja sitä heilutellaan ajoittain. Parkituksen onnistumista voi testata ns. keittomenetelmällä. Pieni pala nahkaa laitetaan kattilaan, ja seurataan missä lämpötilassa nahka käpristyy. Rasvaus: Parkitusvedessä olon jälkeen talja valutetaan ja siihen sivellään rasva (Prinol), jota on sekoitettu veteen suhteessa 1:2 (1 osa rasvaa, 2 osaa vettä). Rummutus taljarummussa ensin kosteissa puruissa, sitten kuivissa puruissa ja lopuksi verkkorummussa. Aineita taljojen parkitukseen saa mm. Kemin nahkatarvikkeesta www.keminnahkatarvike.fi. 28

Pertti Moilanen 6. Poronteurastuksen sivutuotteet biokaasun tuotannossa 6.1. Johdanto Biokaasu syntyy hapettomassa mätänemisprosessissa happoa muodostavien ja metaanibakteerien vaikutuksesta. Biokaasu sisältää metaania (CH 4 ) 40 75 % ja hiilidioksidia (CO 2 ) 30 47 %. Biokaasussa on epäpuhtauksina vettä, ammoniakkia ja rikkivetyä (Kuittinen ym. 2006). Mätänemisprosessi on luonnollinen ympäristössä tapahtuva prosessi ja mm. proteiinien hajotuksessa vaaditaan anaerobista vaihetta. Luonnon bioreaktoreita ovat mm. märehtijöiden pötsit, riisipellot, vesistöjen pohjasedimentit ja suot. Biokaasua pidetään modernina polttoaineena, vaikka sen historia on 5000 vuotta vanha. Arkeologissa kaivauksissa on löydetty viitteitä, että ensimmäisessä sivilisaatiossa Sumerissa on mädätetty biojätteitä (Lee ym. 2010). Ensimmäiset kirjalliset maininnat biokaasutuotannosta ovat Kiinasta 3000 vuoden takaa. Vielä tänä päivänä Aasiassa tuotetaan runsaasti biokaasua perinteisesti miljoonilla pienreaktoreilla. Lehmänlanta ja muu orgaaninen jätemateriaali lapioidaan reaktoriin, josta liete poistuu painovoimaisesti. Biokaasu löydettiin virvatulina Euroopassa jo Antiikin aikana, mutta varsinaisesti sen salat alkoivat selvitä 1700-luvulla (Abbasi ym.2012, Tietjen 1975 mukaan). Volta sai selville, mitä orgaanisia materiaaleja tarvitaan ja miten biokaasua tuotetaan. 1800-luvulla Dalton ja Humbrey nimesivät palavan kaasun metaaniksi. Omelsianski huomasi, että biokaasun muodostuminen on mikrobiologista alkuperää (Abbasi ym. 2012, McCarty ym. 1982 mukaan). 1900-luvun alussa biokaasun muodostumisen biokemia selvisi. Yhdyskuntien jätevesiä alettiin käsitellä anaerobisesti septisillä tankeilla ja muutamien vuosien jälkeen biokaasu huomattiin kerätä talteen. Tämän jälkeen kehitys on ollut nopeaa, erilaisten syötemateriaalien ja lämmitettävien reaktoreiden käyttö on yleistynyt. Suomessa biokaasun kulta-aika ulottui sotavuosista 1941 bensiinin tuonnin vapautumiseen saakka vuoteen 1946 (Lampinen 2008). Yleensä länsimaissa käytetään korkeiden palkka- ja muiden kustannusten vuoksi tehokkaita lämmitettyjä jatkuvatoimisia tai puolijatkuvatoimisia reaktoreita, joissa pyritään mahdollisimman korkeaan ja tasaiseen kaasun tuottoon. Biokaasuteknologia itsessään ei ole merkittävästi kehittynyt 1950-luvun jälkeen. Biokaasutuotantoa on saatu tehostettua ja vakautettua kehittyneellä automaatiolla. Suomessa käytetään pääasiassa helposti hallittavaa mesofiilista +35 C sekoittimella varustettua biokaasuprosessia (Latvala 2009). Biokaasun syötteinä voidaan käyttää lähes kaikkea orgaanista materiaalia, mutta paljon ligniiniä sisältävät puumateriaalit ovat hankalia (Lehtomäki 2006). Eläinperäiset rasvaa ja proteiineja sisältävät jakeet ovat kasvibiomassaa parempia. Tämän kirjallisuustyön tavoitteena on selvittää poron teurastussivuvirtojen hyödyntämistä biokaasun tuotannossa ja mitä asioita prosessin optimointiin liittyy. Työ käsittelee myös biokaasun käyttöön liittyviä talous- ja ympäristövaikutuksia. 29

6.2. Biokaasun biosynteesi Biokaasu syntyy orgaanisesta hiiltä sisältävästä materiaalista kahden erityyppisen bakteerin vaikutuksesta, joita ovat haponmuodostajabakteerit eli asetogeenit ja metaania muodostavat metaanibakteerit eli metanogeenit. Metaanin syntymisen aineenvaihdunta- eli metaboliatiet ovat hyvin monimutkaisia, mutta ne voidaan kuvata yksinkertaistetusti kolmella päävaiheella: 1. Haponmuodostajabakteerit hydrolysoivat eli pilkkovat orgaanisen materiaalin proteiinit aminohapoiksi, hiilihydraatit sokereiksi ja rasvat pitkäketjuisiksi rasvahapoiksi. 2. Haponmuodostajat fermentoivat haponmuodostusvaiheessa eli asidogeneesissä orgaanisia lyhytketjuisia happoja, vetyä ja hiilidioksidia (sekä vettä). 3. Metaanibakteerit muuntavat eli konvertoivat - CO 2 -tyyppisiä yhdisteitä (hiilidioksidi, häkä ja muurahaishappo, jotka reagoivat vedyn H 2 kanssa) - Metyyliyhdisteitä (Metanoli ja metyylijohdannaiset) - asetotrooppisia yhdisteitä (etikkahappo CH 3 COOH) Reaktiotyypit: CO 2 + 4 H 2 CH 4 + 2H 2 O Hydrogenotrofinen metanogeneesi 30 % CH 3 COOH CH 4 + CO 2 Asetiklastinen metanogeneesi 70 % Hyvin toimivassa prosessissa käytössä olevan hiilen energiasta 90 % muuntuu metaaniksi ja 10 % energiasta jää bakteerien kasvuun ja metabolian ylläpitoon. Sekoitus, lämmitys ja kaasun puhdistus vie energiaa noin 15 % (Lampinen 2004). 6.3. Biokaasulaitosprosessi Mädätys on tyypillinen, melko helppo bioprosessi. Prosessia on ohjattava hidaskasvuisten ja lämmönvaihteluille herkkien metaanibakteerien ehdoilla. Metanogeenit menevät herkästi horrokseen lämpötilan muutoksesta. Prosessin ylösajossa ympin lämpötila on nostettava hitaasti ja prosessin sekoituksen on oltava riittävän tehokas (Virta 2001). Jos haponmuodostajabakteerit kasvavat liian nopeasti, prosessi happamoituu. Happamuus voi jopa tappaa metaanibakteerit. Laitoksen ylösajossa hapontuottajien kasvua jarrutetaan pienellä syötöllä, jota lisätään varovasti kaasutuoton kasvaessa. Äkkisyöttöjä tulee välttää kaasun tuoton aikana. Prosessin optimoinnissa tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman suuri puhtaan metaanin tuotto. Optimointi on valmis, kun prosessi on vakaa ja kaasuntuotto on tasaista. Pääosa prosessin optimoinnista tehdään suunnitteluvaiheessa. Erilaisia mädätysprosesseja on monentyyppisiä. Mädätysprosessit jaetaan mesofiilisiksi (+ 35 37 C) ja termofiilisiksi (> +55 C) prosesseiksi, joissa on omat bakteerikantansa (Latvala 2009). Mesofiilisen mädätysprosessin vahvuutena on stabiilius. Termofiilisen prosessin hyötyinä on tehokkuus ja samalla laiteinvestoinnilla saadaan suurempi kaasutuotantokapasiteetti. Termofiilinen prosessi tuhoaa patogeeneja paremmin kuin mesofiilinen ja kyseiseen prosessiin voidaan syöttää varovasti + 70 C pastöroitua kuumaa materiaalia, joka tuo lämpökuormaa prosessiin. 30

Mädätysprosessit jaetaan kuiva- ja märkäprosesseihin syötteen vesipitoisuuden perusteella (Latvala 2009). Vesipitoisuuden perusteella prosessia voidaan jakaa vielä pidemmälle. Kaikkein vesipitoisimpia syötteitä käyttävissä laitostyypeissä ei ole sekoitinta, esim. jätevesi voidaan johtaa reaktorin läpi, jossa on metanogeenigranuloita. Metanogeenien toimintaa voivat heikentää lämpötilan ja happamuuden lisäksi haihtuvat rasvahapot, ammoniakki, sulfidit, raskasmetallit, reaktorin olosuhteet, mm. vääränlainen sekoitus, ja monet muut tekijät (Virta 2011). Prosessia voidaan seurata kuitenkin suhteellisen yksinkertaisilla menetelmillä kuten tarkkailemalla syötemäärää, ph:ta, kuiva-ainetta, alkaliteettia, kaasukoostumusta ja lämpötilaa. 6.3.1 Louen biokaasulaitos Louen biokaasulaitos on tyypillinen suomalainen sekoittimella varustettu märkälaitos (Kuva 1). Laitosta voidaan ajaa sekä mesofiilisena että termofiilisena (Saariniemi 2013). Laitos on pienehkö, se on suunniteltu arktisen alueen tutkimuslaitokseksi ja sen tarkoituksena on tuottaa prosessitietotaitoa kylmistä oloista. Arktisiin olosuhteisiin rakennetussa laitoksessa täytyy olla hyvä eristys ja tehokas lämmitys, joten laitos on normaalia kalliimpi. Kuitenkin jos prosessi saadaan talvella käyntiin ja syötteet sulatettua, niin käytössä ei pitäisi olla tämän jälkeen ongelmia. Kylmistä olosuhteista on etunsa, koska syötteet säilyvät hyvin. Biokaasutuotannossa käytettävä karjatuotannosta tuleva lanta kerätään 16 m 3 :n sekoittimella varustettuun kerääjäkaivoon (Kuva 1.). Muille syötteille tarvitaan omat varastot (Saariniemi 2013). Syötettävän materiaalin jauhaminen on välttämätöntä, jotta bakteerien entsyymit saavat pinta-alaa toimia. Laitoksessa on tarkoitus hyödyntää ulkopuolelta hankittuja syötteitä, joten se vaatii Eviran hyväksynnän. Myös muille syötteille täytyy olla oma varasto. Laitokselle hankitaan esikäsittely- ja + 70 C hygienisointiyksikkö ensi kesänä (Saariniemi 2013). Hygienisoinnin jälkeen syöte sekoitetaan kerääjäkaivossa lantaan. Kylmä massa syötetään varovasti reaktoriin. Reaktori lämmitetään kolmella erillisellä lämmityspiirillä (Saariniemi 2013). Lämpö ja lietekerrostumien muodostuminen reaktoriin pyritään estämään tehokkaalla sekoituksella. Mädätettävää materiaalia syötetään muutamia kertoja vuorokaudessa. Bioprosesseille on tyypillistä, että bakteerit tuottavat hyvin, kun mikrobeilla on runsaasti ravintoa ja tuotto laskee hyvin hitaasti loppua kohti. Tämän vuoksi prosessi on jaettu varsinaiseen mädättämöyksikköön ja jälkikaasutusyksikköön. Jälkikaasutusyksikkö voi lisätä kaasusaantoa 40 % (Liu ym. 2002). Biokaasu kerätään pää- ja jälkikaasutusyksiköistä (Kuva 1.) Biokaasun tuotto ei ole koskaan täysin tasaista, joten sitä varastoidaan jälkikaasutusyksikön päälle. Biokaasun rikkivety syövyttää jopa ruostumatonta terästä. Erittäin syövyttävä rikkivety hapetetaan pienellä happilisäyksellä. Kaasu puhdistetaan hiilidioksidista ja epäpuhtauksista aktiivihiilisuodatuksella ja rautapartikkelisuodatuksella. Louen laitokselle ollaan hankkimassa liikennepolttoaineiden valmistukseen tankkaus- ja 200 bar:iin paineistuslaitteistoa. Laitoksella on kaksi sähköä ja lämpöä tuottavaa 50 kw CHP (Combined heat and power) -laitosta. Laitos ei saa syöttötariffia pienuuden vuoksi. Tariffiraja on >200 MW:tä (Honkasalo 2010). 31

Kuva 1. Louen biokaasulaitos (Lappia Louen yksikkö 2013). 6.4 Syötteet Biokaasun tuotantoon sopivat myös rasvat, proteiinit ja hiilihydraatit ilman käsittelyjä. Puupohjaiset ligniinipitoiset materiaalit eivät sovi biokaasutuotantoon ilman erikoiskäsittelyjä (Lehtomäki ym. 2006). Biokaasun tuotannossa voidaan käyttää raaka-aineita, jotka eivät sovi esim. etanolin valmistukseen, mutta kaikki etanolin raaka-aineet sopivat biokaasun valmistukseen. Esimerkiksi etanolia voi valmistaa tärkkelys- ja sokeripohjaisista jätteistä, mm. leipomoalan jätteestä, joita on alle 5 % kaikista kaupunkien biojätteistä (Lampinen 2011). Taulukossa 1. on kuvattu erilaisten biokaasusyötteiden metaanintuottopotentiaaleja. Taulukko 1. Eloperäisten biokaasusyötteiden kaasutuotto potentiaaleja (Lehtomäki ym. 2006, Einola ym. 2001, Salminen & Rintala 1996, Steineck ym. 1999 ). Tuotettu metaanikuutiometri/ haihtuva kiintoaine = m 3 CH 4 /tvs. Tuotettu metaanikuutiometri/tuorepaino tonni = m 3 CH 4 /t tp. Tuottopotentiaalikerroin kuvastaa, kuinka monta kertaa enemmän syöte tuottaa biokaasua kuin lehmänlanta. Materiaali m 3 CH 4 /tvs m 3 CH 4 /t tp Tuottopotentiaalikerroin Lehmän lietelanta 120 300 10 20 Sian lietelanta 180 490 10 24 1 Lehmän kuivalanta 126 250 24 55 2 Sian kuivalanta 162 270 33 39 3 Nurmisäilörehu 306 410 72 104 6 Puhdistamoliete 220 430 10 32 1 Erilliskerätty biojäte 300 550 130 9 Teurasjäte 500 900 100 300 10 Rasvanerotuskaivojen liete 920 250 17 32