Aluetiimityöskentely. Vaaranlampi, Korkalovaaran alue 2008.09 04.2009

Samankaltaiset tiedostot
YHTEISÖLLINEN KEHITTÄMINEN

INVESTOINNIT EHKÄISEVIIN PALVELUIHIN NÄKYVÄT LASTENSUOJELUSSA

Monitoimijaisella yhteiskehittelyllä kohti asiakaslähtöistä toimintatapaa kokemuksia Sabir-hankkeesta

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Vaski Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät

Rovaniemen lapset ja perheet

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhevalmennuksen kehittämisarviointi Rovaniemen Napero hankkeessa. Kristiina Tirroniemi

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa bikva mallin

Neuvolan keinot kohdentaa tukea riskioloissa eläville perheille

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

Lapsen psykomotorisen kasvun ja kehityksen seuraaminen ja tukeminen työryhmän puh.joht. Taina Ylä-Soininmäki

Pohjanmaa-hanke. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Oppilashuolto ja vuorovaikutus

Riittävätkö lastensuojelun keinot Hilkka Karttunen Lastensuojelun palvelupäällikkö

Asteen verran paremmin

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Psykiatrisen sairaanhoitajan toimenkuvan kehittäminen neuvolatyössä Rovaniemen perhepalvelukeskuksessa

PK Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

PPKY Kallion kehittämissuunnitelma

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN

LAPSIPERHEISSÄ ON TULEVAISUUS VERKOSTOISTA VOIMAA. Kehittyvä Napero hankkeen päätösseminaari Jukka Hakola, verkostokoordinaattori

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa

Toimivaa uudistustyötä Pohjois Karjalassa

Monitoimijainen perhevalmennus

YHTEISTYÖSSÄ. Asiakas- ja potilasturvallisuus ammattieettisenä haasteena. ETENEn, Lääkäriliiton, Talentian ja Tehyn seminaari 6.9.

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari

Asiakkaat huumevieroitusta auditoimassa

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta. Opin ovi klinikka LAITURI-projekti Mervi Sirviö

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Opiskeluhuolto ja ESH

Vanhemmuuden tukeminen neuvolassa

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy

ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

Feelback Oy Sisällys

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

KESKIÖSSÄ LAPSI Mitä ja miten voimme tehdä yhdessä? Koonnut: Projektikoordinaattori Sirpa Tuomela-Jaskari, LasSe

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Moniammatillisen asiantuntijaryhmän perustelut voimaan tulleen Lastensuojelulain (417/2007) 14 :n mukaan

Varhainen tuki ja moniammatillisuus

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

Monitoimijainen perhevalmennus

Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL

Päihde- ja mielenterveystyön kehittäminen

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Sosiaalialan osaaminen Lapissa Sociopolis -hanke

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Päihteet ja vanhemmuus

Sosiaali- ja terveyslautakunta SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.3.

Malminkartanon kehittämishetki Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen

Tavoitteena turvallisuus

Perheiden palvelujen asiakasprosessi Ritva Olsén

ASUKASLÄHTÖISTEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN ASUMISPALVELUISSA

TYÖRUKKANEN MUISTIO 7/10

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

KUNTA - JA PALVELURAKENNEUUDISTUSHANKKEEN ALUEVAIHEEN II VASTAUKSET

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne

Transkriptio:

Aluetiimityöskentely Vaaranlampi, Korkalovaaran alue 2008.09 04.2009

Työskentelyn lähtökohdat, tästä kaikki alkoi Varhainen avoin yhteistyö Rovaniemen lapsiperhepalveluissa ja dialoginen työnkehittäminen Asiakaslähtöisyyden vahvistaminen peruspalveluissa Yhteistoiminnallisten käytäntöjen selkiyttämisen tarve Vaaranlammen/ Korkalovaaran asiakastarpeet ja toimijoiden innostus

Työskentelyn taustaa Napero-hanke; ylisektorinen yhteisöllinen perustyönkehitt nkehittäminen Tehdää ään n yhdessä yli sektorirajojen Psykososiaaliset huolet arkityöss ssä? Miten tunnistan varhaisen sosiaalisen tai mielenterveydellisen tuen tarpeen? Miten tuen asiakastani sosiaalisissa tai mielenterveyteen liittyvissä huolissa? Mitä käytäntöjä näissä asioissa on jo olemassa ja mitä tulisi kehittää ää?

Toimintakäytänteiden pohtiminen yhdessä Vuoropuhelu ja reflektion tukeminen Dialoginen yhteiskehittämisprosessi Luotiin tila ja mahdollistettiin vuoropuhelu arjen työn ilmiöistä eri sektoreilla toimivien ammattilaisten kesken Aluetiimin kokoaminen Verkostokonsulttitoiminta yhdistettynä työnohjaukseen/ koulutukseen

Näin toimittiin arkityössä Neuvolan ja perhetyön yhteistyötä tiivistettiin Perheen, päivähoidon ja sosiaalityön yhteistyökäytännöistä sovittiin Mielenterveystyötä tehtiin neuvolan, perhetyön ja päivähoidon arjessa Toteutettiin avointa ryhmätoimintaa alueen lapsiperheille Perhevalmennusta kehitettiin Selkiyttävien verkostopalaverien käyttöä tehostettiin

Neuvolan ja perhetyön tiivistäminen Alueelle nimettiin oma perhetyöntekijä ehkäisevästä perhetyöstä matalakynnys neuvolatyöstä perhetyöhön, helppo tavoittaa etsivä työote alue-perhetyöntekijä mukana perhevalmennuksessa alue-perhetyöntekijä mukana perhekerhossa terveydenhoitajan, perhetyöntekijän ja asiakkaan yhteistyö kotiin tehtävän työn tarpeen arvioinnissa, toteutuksessa ja seurannassa

Mielenterveystyö neuvolassa, perhetyössä ja päivähoidossa Jalkautuva psyk.sairaanhoitaja neuvolatyössä, perhetyössä ja lastensuojeluntyössä työparityöskentely EPDS-seulan seulan käyttökokemukset raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen masennuksen perhehoitotyö lasten psyykkisen pahoinvoinnin tunnistaminen mielenterveyden pulmista kärsivien vanhempien vanhemmuuden vahvistaminen ja tukeminen Perhevalmennuksessa vanhemmuuteen siirtymisen näkökulman vahvistaminen Depressiokouluryhmä neuvolan asiakkaille Mielenterveydenhoitotyöhön liittyvä koulutus ja konsultaatio perhetyön, päivähoidon ja neuvolatyön arjessa. Yhdessä tekemällä, aidoissa asiakastilanteissa toisilta oppien.

Alueellinen avoinryhmätoiminta Vaaranlammen päivp iväkodissa avoinryhmä alueen lapsiperheille Torstaisin klo 13.30 15.30 Vastuuhenkilöin inä alueelle nimetyt perhetyöntekij ntekijä ja hanketyöntekij ntekijä Yhteistyöss ssä eri lapsiperhetoimijoiden kanssa

Aluetiimissä sovittiin kehitettävästä käytännöstä Lasten avohuollontukitoimien ja lastensuojelun selvityksen yhteistyökäytännöstä lastensuojelun palveluiden ja päivähoito, neuvola- sekä perhetyönpalveluiden välillä Yhteistyöpalaveri huolen jakaminen Asiakassuunnitelmapalaverit käytännöksi Koollekutsuminen Avohuollontukitoimena haetun päiväkotipaikan varmistuttua päiväkodinjohtaja ottaa yhteyttä (ennen kuin lapsi aloittaa päivähoidon) lastensuojelun sosiaalityöntekijään (hakemuksen lähettäneeseen). Sovitaan aloituspalaverista!. Sosiaalityöntekijä kutsuu aloituspalaverin koolle esim. päiväkotiin. iin. Hän kutsuu palaveriin perheen ja tahot, jotka perheen kanssa työskentelevät. Aloituspalaverissa sovitaan jatkotyöskentelystä päivähoidon tavoitteet avohuollon tukitoimena, mihin tällä palvelulla/interventiolla pyritään? mitä muutoksia lapsen elämässä halutaan tällä interventiolla tavoitella? la? miten tätä seurataan? kuka ottaa kehenkin yhteyttä? miten toimitaan jos jollakin lakin herää huoli lapsesta? miten vanhempia tuetaan/ tarvivatko he tukea kasvatuskumppanuudessa toimimiseen? Toimintakäytännöstä tiedotetaan sekä lastensuojelussa että päivähoidossa. Anja Ukkonen kertoo käytännöstä ls-sosiaalityössä sosiaalityössä ja Päivi Hyvärinen päiväkotitoimijoiden aluepalaverissa. Tavoitteena olisi että käytäntö rantautuisi laajemmin myös muille alueille. Ehkäisevän työn taholta tulevien päivähoitoon ohjaamisten kanssa toivottiin samanlaista käytäntöä, ts. mikäli perhesosiaalityöstä ohjataan asiakas a päivähoidon palveluihin esim. ehkäisevänä ls-toimenpiteenä tulisi myös silloin menetellä samoin kuin yllä. Tavoitteena on helpottaa lapsen psykososiaalisen hyvinvoinnin suunnittelua ja arviointia päivähoidon, sosiaalityön ja perheen yhteistyössä.

Yhdessä pohtiminen ja arjentoiminnot, yhteenvetona Aluetiimi Dialoginen työnkehittäminen Hyvät, lupaavat ja kehitettävät käytännöt Aluetiimityön vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat Alue perhetyöntekijä Psyk.sairaanhoitaja nlan,, perhetyön, päivähoidon ja lastensuojelunso- siaalityön arjessa Alueellinen avoinryhmätoiminta Monitoimijainen perhevalmennus Selkiyttävien verkostopalaverien käytön edistäminen

Aluetiimityössä koetut vahvuudet Pulmatilanteiden aukipuhuminen Moniammatillinen yhteistyö Aluetiimi ymmärtävä yhteisö Pulla ja kahvi Avoin vuorovaikutus ja innostuneisuus Samansuuntaiset tavoitteet asiakastyössä

Aluetiimityössä koetut mahdollisuudet Sitoutuminen yhteisiin käytäntöihin Arjen osaajien kuuntelu, arkilähtöisyys Eri sektoreilla toimivien työn tuntemuksen lisääntyminen, erilaiset roolit Lastensuojeluntyön yhteistyökäytäntöjen yhteisöllinen työstäminen Neuvolatyöryhmätyöskentelyn kehittämisideoita syntynyt Toimijoiden ja toimintojen lähentyminen on edistänyt luontaisuutta asiakkaan ohjaamisessa eri toimintoihin (neuvola, kerhotoiminta, perhetyö, jalkautuvat mt-työ) työ) Toisten työn ymmärtämisen lisääntyminen

Aluetiimityössä koetut heikkoudet Päälliköiden puuttuminen aluetiimistä Erilaisista työyhteisöistä/-tilanteista tilanteista tulevien osallistujien erilaisiin työnohjauksellisiin odotuksiin vastaaminen Menetelmän kankeus (strukturoidun vuoropuhelun ja dialogisen selkiyttävän verkostopalaverin menetelmä) Kaikki tiimiläiset eivät sitoudu yhteiskehittelyyn, satunnaiskävijöitä

Aluetiimityössä koetut uhat Palveluketjun etenemättömyyden esiin nouseminen ja siitä johtuva työnteon motivaation kärsiminen Sektorikohtaiset erot valmiudessa sitoutua kehittämistyöhön ja lupaavien käytäntöjen edelleen kehittämiseen Yhteisymmärrys hyvistä toimintakäytännöistä vaikeaa saattaa konkreettisiksi teoiksi Tiedonkulun turvaaminen päättäjille Resurssien vähäisyys kaikissa yksikössä

Aluetiimi Perhesosiaalityö joht.pstt Riitta Ojansivu pt Kirsti Peura Vaaranlammen äitiys- ja lastenneuvola th Inka Jakkila th Heli Heikkilä th Marja Lehtiniemi th Tanja Sarajärvi Päivähoito Karinrakan päiväkoti lto Anna-Liisa Haahti Vaaranlammen päiväkoti lto Kirsi Tauriainen lto Anneli Kähkönen Teerikallion päiväkoti lto Tanja Rantala lto Anne Sieppi Päivähoidon resurssikeskus elto Päivi Hyvärinen Perheneuvola psykol. Inka Ruokokoski Mielenterveys- ja päihdeyksikkö sos.terap. Mari Aikio Lastensuojelun sosiaalityö stt.. Anja Ukkonen Napero-hanke sh/th Kristiina Tirroniemi Verksotokonsultit Tuula Lampela ja Maija Kaikkonen Kouluttajat Kari Valtanen, LL, Vetperheterapeutti, työnohjaaja Markku Sutela. psykol. Vetperheterapeutti, työnohjaaja Arviointi ja seuranta Jukka Hakola