Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012"

Transkriptio

1 Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari Anne Korhonen va. sosiaalipalvelujohtaja Niina Heino, perhetyöntekijä

2 Imatrasta vajaan asukkaan kaupunki kaakkoisella itärajalla lasten ja nuorten pahoinvoinnista aiheutuvat kulut maan keskitasoa korkeammat lastensuojeluun tullut uusia asiakasryhmiä: vanhemmat, jotka ovat avuttomia omassa kasvatustehtävässään tai perheitä, jotka ovat entistä haavoittuvampia puuttuvan läheisverkoston vuoksi

3 Häiriöpalvelumenot x 1000 Lasten ja nuorten häiriöpalvelumenot Muutos ed vuodesta % 39 % 34 % 14 % 6 % 22 % 10 % 10 % 5 % 5 % -1 % 4 %

4 Häiriöpalvelumenot Häiriöpalvelumenot sisältävät lastensuojelun avo- ja sijaishuollon, lasten- ja nuorten psykiatrian menot sekä sivistystoimen erityispalveluita kuten koulukotien ja kouluavustajien kustannuksia. Nk. häiriöpalvelumenojen käsitettä ja niihin laskettavia kustannuksia tullaan syksyn 2012 aikana vielä täsmentämään ja tarkemmin määrittelemään.

5 Palvelujen kehittäminen Ajoissa auttaminen edellyttää ehkäisevien tukipalvelujen vahvistamista peruspalveluissa (neuvolassa, päiväkodissa, koulussa) perheiden tavallisessa arkiympäristössä edellyttää kohtaamista, huolen tunnistamista, puheeksi ottamista vanhemman kanssa ja tarvittavien tukipalveluiden järjestämistä edellyttää toimintakulttuurin muutosta, poislähettämisen kulttuurista luopumista

6 Hyvinvointineuvolavaihtoehtoinen tapa auttaa perheitä Imatran hyvinvointineuvolapalvelulla tarkoitetaan sekä äitiys- ja lastenneuvolatoimintaa että neuvolan perhetyöntekijöiden palveluja. Tavoitteena on asiakasperheiden hyvinvoinnin edistäminen. Terveydenhoitaja ja perhetyöntekijä työskentelevät työparina

7 Henkilöstö vuonna 2009 osoitettiin pysyvä rahoitus 6 perhetyöntekijän palkkaukseen (n /v) henkilöstö: 6 terveydenhoitajaa ja 6 perhetyöntekijää (1 sosionomi, 2 sosiaalikasvattaja ja 3 psykiatriaan suuntautunutta sairaanhoitajaa) kokeneita, koulutettuja ammattilaisia tiimi on moniammatillinen resursseja ei otettu olemassa olevasta toiminnasta

8 Mikä muuttui? e-e työtä on saatavilla jo neuvolavaiheessa terveydenhoitajat uskaltavat havaita perheen tuen tarpeen aikaisemmin, koska tietävät perheen saavan tukea perhetyöntekijältä perheille tuen vastaanottamisen kynnys on matala, koska perhetyötä on saatavilla neuvolasta (tuttuus) palvelu on perheille maksutonta tukimuotona se on edullista verrattuna korjaavaan lastensuojelutyöhön on osa perheen kotiin vietäviä tukipalveluja

9 Palvelujen käyttöaste Yleinen kotipalvelu: käytettävissä 3 kodinhoitajan työpanos, asiakkaina 7 perhettä mennessä - käyttöä rajoittaa yleisen kotipalvelun maksullisuus (maksu määräytyy käyntikertojen, perheen koon ja asiakkaan maksukyvyn mukaan)

10 Hyvinvointineuvolan perhetyöntekijöiden kotiin viemä tuki perhetyön asiakkaana 37 perhettä - tukikäyntejä tehty 157 perheeseen - palvelujen piirissä n. 12,5 % neuvolan asiakasperheistä - varhaisen tuen mahdollistaa neuvolan tuttuus, maksuttomuus, matala kynnys

11 Neuvolatoiminta Imatralla on kuusi neuvolapiiriä, joiden neuvolavastaanotot on sijoitettu kahteen toimipisteeseen synnytyksiä on vuosittain noin 230 alle kouluikäisiä lapsia on noin 1600 perheellä on sama terveydenhoitaja sekä äitiys- että lastenneuvolassa terveystarkastukset toteutuvat asetuksen mukaisina

12 Lastensuojelun tunnuslukuja Pitkäaikaisesti sijoitettuja lapsia Lastensuojelu n avohuollon asiakkaana Ls-ilmoituksia (31.8) Ls- laitososto menot 2.3 ME

13 1. Perhetyöntekijöiden perustyö= perheen hyvinvoinnin edistäminen pt:t tekevät kotikäynnin kaikkiin ensimmäistä lasta odottaviin perheisiin raskauden aikana ja lapsen ollessa n. 2 kk ikäinen (tuttuus, matala kynnys) muille perheille kotikäyntejä tarjotaan kun huoli perheen hyvinvoinnista herää, tai perhe tuo itse esiin lisätuen tarpeen perhetyöntekijä ei vaihdu perheen muuttaessa kunnan sisällä (pysyvyys)

14 2. Perhetyöntekijän tukikäynnit =varhainen auttaminen erityisen tuen tarpeessa oleviin perheisiin, kun perheellä itsellään, terveydenhoitajalla, perhetyöntekijällä, tai muulla taholla on herännyt huoli perheestä kotikäyntejä (á 2-3h ) tehdään 1-5 kertaa perheen tarpeen mukaan niiden jälkeen arvioidaan jatkotuen tarve ja tehdään perhetyön palvelusuunnitelma

15 3. Suunnitelmallinen ja pitkäkestoinen perhetyö (erityinen tuki peruspalveluissa) perhetyö toteutetaan pääsääntöisesti parityönä kotikäynnin kesto 2-3h, perheen tarpeen mukaan 1-3 krt viikossa kestolle ei ole selkeää määräaikaa, työskentely on riittävän pitkäjänteistä avun tarpeen mukaan, myös aamu-, ilta- ja viikonloppukäyntejä

16 Perhetyön menetelmät vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutuksen vahvistaminen mm. keskustelut, ohjaus/neuvonta, mallittaminen, arkiaskareiden yhdessä tekeminen Lapset Puheeksi -keskustelut vanhempien psyykkisen jaksamisen arvioiminen ja tukeminen palveluohjaus ja verkostotyö

17 Perhevalmennus Vertaisryhmät 5 x vuodessa avoimena ryhmänä ryhmät kokoontuvat iltaisin 3 kertaa ennen synnytystä toteutetaan terveydenhoitajan ja perhetyöntekijän yhteistyönä tavoitteena vanhemmuuden tukeminen

18 Hoivaa ja leiki Vertaisryhmät suljettu äiti-vauva (2-6kk)-ryhmä erityisen tuen tarpeessa oleville kokoontuu 8-10 kertaa viikon välein strukturoitu sisältö kullakin kokoontumiskerralla (à 1,5h) tavoitteena äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen tukeminen

19 Vertaisryhmät Vahvuutta Vanhemmuuteen perheryhmä ensimmäisen lapsensa (4 6kk) saaneille vanhemmille, suljettu ryhmä kokoontuu iltaisin 12 kertaa 2 viikon välein ( à 1,5h) strukturoitu tilaisuuksien sisältö toteutetaan yhteistyössä MLL:n kanssa tavoitteena vanhemmuuden tukeminen

20 Vertaisryhmät paikkakunnalle muuttaneille, vailla lähiverkostoa oleville perheille äiti-lapsi tapaaminen x 2 jatkotapaamiset ryhmä järjestää omatoimisesti, tilat kaupungilta

21 Isäryhmä Vertaisryhmät suljettu ryhmä pienten lasten isille ryhmän koko: 6 8 isää 5 kokoontumiskertaa 2 viikon välein tavoitteena isyyden, vanhemmuuden, parisuhteen ja isä-lapsi suhteen edistäminen

22 Kehitteillä Eroryhmä vanhemmille ja perheen lapsille yhdessä perheneuvolan kanssa Pilottihanke kahden alakoulun alueella: perhetyöntekijän tuki alakouluikäisten lasten vanhemmille Perhekuntoutuksen käynnistäminen yhteistyössä perheneuvolan ja lastensuojelun sosiaalityön kanssa

23 Verkostoyhteistyö toiminta työparina terveydenhoitajan kanssa moniammatillinen asiantuntijatiimi, konsultaatiot 2 viikon välein tiimissä terveydenhoidon, sosiaalityön ja psykologityön asiantuntijoiden edustus tiivis yhteistyö varhaiskasvatuksen kanssa tarpeen mukaan yhteistyö myös esim.oppilashuollon, erikoissairaanhoidon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen kanssa

24 Onnistumiset yhteistyö Etelä-Karjalan Marttojen kanssa ryhmätoiminnan kehittäminen kehittämiseen motivoitunut henkilöstö asiakkaitten luottamuksen saaminen painetta korjaavaan toimintaan on saatu vähennettyä asiakasperheille on voitu tarjota tukea aikaisempaa enemmän ja varhaisemmassa vaiheessa

25 Haasteet perheiden motivointi intensiivisen tuen vastaanottamiseen jatkuvan kehittämisen tarve vs. perustehtävän säilyttäminen perhetyön tavoitteellisuuden vahvistaminen toiminnan selkiyttäminen yhteistyötahoille varhaisen tuen vaikuttavuuden osoittaminen, mittareiden kehittäminen

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö Valtakunnalliset Neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Paasitorni, Helsinki Lasten ja nuorten kasvun tuen palvelut Palvelupäällikkö, Kirsi Leinonen Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan

Lisätiedot

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Luota muhun konferenssi 15.5.2014 Toimialajohtaja Tiina Kirmanen Imatra Asukkaita n. 28 300 Synnytyksiä n. 220 vuodessa

Lisätiedot

Hyvinvointineuvolan toimintamalli

Hyvinvointineuvolan toimintamalli Hyvinvointineuvolan toimintamalli 9.10.2014 Hyvinvointipalvelut Toimialajohtaja Tiina Kirmanen Uudistusten käynnistyminen Ovatko nykyiset hallintorajat enää ollenkaan toimivia? Todettiin, että silloinen

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola vammaisen lapsen ja perheen tukena Imatralla

Hyvinvointineuvola vammaisen lapsen ja perheen tukena Imatralla Hyvinvointineuvola vammaisen lapsen ja perheen tukena Imatralla Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon seurantaryhmän työpaja terveyspalvelujen kehittämisen hyvistä käytännöistä 2.10.2014 Hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3.

1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3. 1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3.2010 Äitiys- ja lastenneuvolatyön tavoitteet: Koko perhe

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (6) 433 Valtuutettu Päivi Storgårdin toivomusponsi ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön kehittämisestä Imatran mallin mukaisesti HEL 2014-013762 T 00 00 03 Päätös

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin LAPSIPERHEIDEN PALVELUISSA RYHMÄMUOTOINEN TOIMINTA MENETELMÄOSAAJAT

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti. Terveydenhoitaja Marita Väätäinen

Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti. Terveydenhoitaja Marita Väätäinen Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti Terveydenhoitaja Marita Väätäinen Hyvinvointineuvolapilotin taustaa Ø Hyvinvointineuvola-ajatus lähti jalostumaan Tukeva-hankkeen raskausajan tuen polun mallista.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa Toiminta vakiintunut Kehittämistyön tuloksena vuodesta 2008 alkaen laajennettu perhevalmennus on koskenut kaikkia kaarinalaisia ensisynnyttäjiä 2 Miten perhevalmennus

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevä työ hyvinvointineuvolassa

Ennaltaehkäisevä työ hyvinvointineuvolassa Ennaltaehkäisevä työ hyvinvointineuvolassa Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 12.10.2011 Riitta Kangaspunta psykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja Hyvinvointineuvolan toimintaympäristö Stanley:

Lisätiedot

TUKEVA1 Kainuun osahanke

TUKEVA1 Kainuun osahanke TUKEVA1 Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina Knuutinen Tiina Koskinen Jaana Pääkkönen Peruspalvelut Peruspalvelujen ensijaisuus Perhekeskus mmonitoimijaisena osaajana Erityispalvelut

Lisätiedot

Kaupunki ja yhdistys Hyvinvointineuvola, ennalta ehkäisevä ja lastensuojelun perhetyö ja Ensiperheiden tukityö

Kaupunki ja yhdistys Hyvinvointineuvola, ennalta ehkäisevä ja lastensuojelun perhetyö ja Ensiperheiden tukityö PILKE-HANKE Tampereen kaupungin ja Muotialan asuin- ja toimintakeskus Ry:n (tamperelainen järjestö) yhteishanke, vuoden alkanut 2011 alusta Poikkisektorinen hanke: Kaupunki ja yhdistys Hyvinvointineuvola,

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala Monimuotoista, monimerkityksistä, arvokasta, ainutlaatuista perheiden elämää

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Ilomantsin terveyskeskuksen neuvolatoiminta on osa ehkäisevän työyksikön toimintaa. Ehkäisevässä

Lisätiedot

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta.

Lapsiperheiden opas oli kehittäjätiimissä esittelyssä ennen kesää. Kesän aikana Minttu Nikula on täydentänyt tiedot liitoskuntien osalta. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 12/10 Aika 23.11.2010 klo 9-11 Paikka kokoushuone Donner, 2.krs Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

MITÄ VAUVA TOIVOO Äitiysneuvolan laaja terveystarkastus ja varhainen tuki

MITÄ VAUVA TOIVOO Äitiysneuvolan laaja terveystarkastus ja varhainen tuki MITÄ VAUVA TOIVOO Äitiysneuvolan laaja terveystarkastus ja varhainen tuki Arja Hastrup, kehittämispäällikkö, Lapset, nuoret ja perheet osasto Asetuksen mukainen neuvolatoiminta Lapsen syntymä Määräaikainen

Lisätiedot

Kuuselan perhekuntoutuskeskus

Kuuselan perhekuntoutuskeskus Kuuselan perhekuntoutuskeskus 1 Kuuselan perhekuntoutuskeskus sijaitsee Tikkurilan keskustassa. Toimitilat ovat suunniteltu ja rakennettu perhekuntoutusta varten. Kuusela koostuu kahdesta eri toisiinsa

Lisätiedot

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Palvelujen järjestämisen viitekehys Palvelusuunnitelma 2010 2013 2009 Kaikki palvelut paitsi sairaanhoito

Lisätiedot

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti

Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015. Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun tilannekatsaus 20.1.2015 Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti Lastensuojelun ja lapsiperheiden erityispalveluiden yksikön kokonaisrakenne Lastensuojelupäällikkö Lastensuojelu palvelut Sosiaalityön

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN 4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin

Lisätiedot

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ Iloa vanhemmuuteen hanke Tarja Tammekas, projektityöntekijä, suunnittelija, Kotkan kaupunki Pauliina Saarinen-den Hollander, projektityöntekijä, Lohjan kaupunki Mitä

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa Olli Humalamäki Erityisen- ja vaativamman tason koordinaattori LAPE Etelä-Savo Mitä haetaan? Selkeämpi

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja

Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Pohjanmaan alueen erityisyys Kaksikielisyys, monikielisyys (m.m.bosnia,

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

HANKEKATSAUS. Tavoite 1. Virtaa vielä Virta II hanke Liite 6 Kuusamon toiminnallinen osakokonaisuus Pärnäsen Syli

HANKEKATSAUS. Tavoite 1. Virtaa vielä Virta II hanke Liite 6 Kuusamon toiminnallinen osakokonaisuus Pärnäsen Syli HANKEKATSAUS Kehittämisen ajanjakso 17.12.2015-1.3.2016 Tavoite 1 Tunnistetaan riskitekijät ja perheet Virtaa vielä Virta II hanke 1.2.2014-30.10.2016 Liite 6 Kuusamon toiminnallinen osakokonaisuus Pärnäsen

Lisätiedot

Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Profiam Sosiaalipalvelut Oy Profiam Sosiaalipalvelut - Lastensuojelun erikoisosaamisen keskus MONIAMMATILLISUUS LASTENSUOJELUN AVOPALVELUISSA Systeeminen lastensuojelu yhteiskehittämispäivä 1.9.2017, Lupa auttaa -hanke 31.8.2017

Lisätiedot

Pohjanmaa-hanke. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella

Pohjanmaa-hanke. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella Pohjanmaa-hanke Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen kolmen pohjalaismaakunnan alueella 2005-2014 1. Kuntien mielenterveys- ja päihdestrategioiden kehittäminen 2. Mielenterveyden edistäminen, mielenterveysja

Lisätiedot

Lapsiperheiden varhaisen tuen palvelut

Lapsiperheiden varhaisen tuen palvelut Lapsiperheiden varhaisen tuen palvelut 1. Toiminnan taustoitus Lapsiperheiden varhaisen tuen kehittämisen taustalla on yhteiskunnassa jo pitkään vallinnut näkemys, että lapsiperheet ovat jääneet ilman

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Sosiaalityö Perusopetus Nuorisotyö. Dialogisten menetelmien käyttö (Järvenpää, Nurmijärvi) Lastensuojelun kehittämisryhmä (Tuusula)

Varhaiskasvatus Sosiaalityö Perusopetus Nuorisotyö. Dialogisten menetelmien käyttö (Järvenpää, Nurmijärvi) Lastensuojelun kehittämisryhmä (Tuusula) 1 1. Kuvaile kuntasi menetelmiä tukea lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta. Neuvolatoiminta -terveystoimi Kasvu-Mäntsälän lapsipoliittinen ohjelma Varhaiskasvatuksen suunnitelma Laaja-alainen perhevalmennus

Lisätiedot

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA Neuvolapalvelut Toiminta Suunnitelma vuodelle 2011 Suunnitelman toteutuminen Toimenpiteet 2012 Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI, KASTE II, TURKU Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

SOSIAALIOHJAUS LASTENSUOJELUSSA

SOSIAALIOHJAUS LASTENSUOJELUSSA SOSIAALIOHJAUS LASTENSUOJELUSSA Sosiaaliohjausta on monenlaista Annika Parviainen Anna Peltokorpi Metropolia ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Sofianlehdonkatu 5 Sosionomi, SS08K1 Lastensuojelu-

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyön tarkoituksena on tukea perheiden omaa selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa ja ennaltaehkäistä perheiden ongelmatilanteita.

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Olkkari Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Mikä hanke? Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hanke on lastensuojelun ennaltaehkäisevä hanke nopea reagointi Palvelutarpeet

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012) HENKILÖSTÖTIEDOTE 2/2012 (13.6.2012) Tämä on Nuppu2-hankkeen toinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kustakin hankkeen osa-alueesta. Henkilöstötiedote lähetetään noin joka kolmas kuukausi perhe-

Lisätiedot

PYHÄNNÄN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PYHÄNNÄN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PYHÄNNÄN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Hyväksytty: Sivistyslautakunta 4.6.2009 31 2 SAATTEEKSI... 3 PYHÄNNÄN VARHAISKASVATUSPALVELUT:... 4 PERHETYÖ:... 4 LASTENNEUVOLA:... 4 SEURAKUNTA:... 5 MUUT TOIMIJAT:...

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Perheesi parhaaksi - toimintamalli Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Ollaan rohkeampia ottamaan asioita puheeksi, kuunnellaan herkällä korvalla perhettä, etsitään ratkaisuja ja tehdään entistä

Lisätiedot

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Perhekeskus työpajan tuotokset 20.9.2016 työskentelystä Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Mitkä perhekeskuksen* palveluista ja toiminnoista tulee tuottaa lähipalveluina

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

Valtuusto 63 29.04.2013 Kunnanhallitus 177 20.05.2013 Kunnanhallitus 356 25.11.2013

Valtuusto 63 29.04.2013 Kunnanhallitus 177 20.05.2013 Kunnanhallitus 356 25.11.2013 Valtuusto 63 29.04.2013 Kunnanhallitus 177 20.05.2013 Kunnanhallitus 356 25.11.2013 VALTUUSTOALOITE / HYVINVOINTINEUVOLA -TOIMINNAN VAHVISTAMINEN / KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄ 243/11.116/2013 KVALT 63 Valtuutettu

Lisätiedot

1.9.2011 KANNANOTTO EHKÄISEVÄN PERHETYÖN MERKITYKSESTÄ

1.9.2011 KANNANOTTO EHKÄISEVÄN PERHETYÖN MERKITYKSESTÄ 1.9.2011 KANNANOTTO EHKÄISEVÄN PERHETYÖN MERKITYKSESTÄ Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishankkeen (KASTE) perhetyön asiantuntijatyöryhmä Kannanotto on tarkoitettu taustamateriaaliksi

Lisätiedot

lapsiperheiden palveluiden kansalaisosallisuus

lapsiperheiden palveluiden kansalaisosallisuus Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden kansalaisosallisuus lli prosessi 11.3.2013 Uudet kehittämisideat Nuorten palvelut pitää nostaa enemmän esiin Huolen aiheena erityisesti syrjäytymisriskissä

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä 6.11.2017 Ennaltaehkäisevän perhetyön kokonaisuus PERHEVERSTAS PIKKUKETTU JOHTAVA PERHETYYÖNTEKIJÄ KISSANKULMA TOMERA PYRSTÖTÄHTI SÄPINÄ

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti marraskuu 2016: Miten tavoittaa eroa pohtivat vanhemmat mahdollisimman varhaisessa

Lisätiedot

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Ajoissa tuleva apu lisää hyvinvointia ja säästää rahaa! 22.8.2016 Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut, MR-Y/JA 2 22.8.2016 Mitä hyvää meillä on

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot