Vaasan yliopisto, 20.-21.4.2012 Vasa universitet, 20-21.4.2012 University of Vaasa, April 20-21, 2012 päivitetty / uppdaterad / updated: 3.4.2012
Sisällys / Innehåll / Contents Plenaariabstraktit / Plenarföredrag / Plenary abstracts 2 Sektioabstraktit / Sektionsföredrag / Section abstracts 4 Posteriabstraktit / Posterutställningar / Poster abstracts 28 Työpajat / Workshopar / Workshops 33 1
Plenaariabstraktit / Plenarföredrag / Plenary abstracts Ritva Hartama-Heinonen, Helsingin yliopisto Outi Paloposki, Turun yliopisto Leena Salmi, Turun yliopisto Kävijät, puhujat, järjestäjät Esityksemme tarjoaa osallistuvaan havainnointiin ja symposiumimateriaaleihin perustuvasti katsauksen KäTu-symposiumisarjan kymmenvuotiseen historiaan. Katsaus esittelee deskriptiivisellä otteella KäTun sen synnystä tähän päivään asti yhtäältä kovan kvantitatiivisesta näkökulmasta, toisaalta pehmeämmästä eli kvalitatiivisesta suunnasta, puhtaan impressionistista, muistumiin perustuvaa tarkastelua unohtamatta. Gun-Viol Vik-Tuovinen, Vaasan yliopisto Ihanteesta todellisuuteen ja todellisuudesta ihanteeseen Yhteiskunnan muutokset vaikuttavat tulkkauksen alaan sekä Suomessa että kansainvälisesti. Muutoksen vastapainona alalla on suhteellisen vakaita käytänteitä, jotka ohjaavat tulkkien toimintaa ja tulkkauksen tilannekohtaista toteutumista. Uudet olosuhteet haastavat kuitenkin perinteisiä käytänteitä ja syntyy tarve käytänteiden uudistamiseen. Ala vaikuttaa tosin olevan aika hidas muuttumaan. Tämä hitaus luo toisaalta alalle myönteistä vakautta, mutta se voi myös toimia kehityksen esteenä. Esitelmän tavoitteena on pohtia tulkkauksen alan käytänteiden muutosprosessia. Käytänteillä tarkoitan toisaalta kirjalliseen muotoon vakiintunutta koottua ohjeistusta, toisaalta viestinnän osapuolten käytännön tulkkaustoiminnan kautta hankimaa ja toiminnassa hyödyntämäänsä tietoa (vrt. Gustafsson 2000, Vik-Tuovinen 2011). Pohdinnan teoreettisena lähtökohtana käytän toimintatutkimuksen näkemyksiä toiminnan muuttamisesta ja kehittämisestä (Heikkinen & Jyrkämä 1999). Ohjeistuksiin kootut käytänteet ovat perinteisesti koskeneet lähinnä konferenssitulkkausta. Yhteiskunnan muuttumisen myötä ohjeistuksissa, opetuksessa ja tutkimuksessa on keskitytty enemmän myös muuhun tulkkaukseen (Wadensjö 2011). Kun tulkkaustoiminnan käytänteitä on vakiinnutettu ohjeistuksiin, lähtökohtana ovat usein olleet tulkin tarpeet; miten tulkattavaa tilannetta voidaan ohjata ja säännellä niin, että tulkin oikeudet toteutuvat. Myös viestinnän muiden osapuolten ohjeistusta on jossakin määrin kehitetty. 2
Esitelmässä käsittelen tulkkien, tulkkauksen opettajien, tutkijoiden ja asiakkaiden roolia käytännön tiedon ja hyvien käytänteiden soveltamisessa ja kehittämisessä. Tulkeille suunnattuihin haastatteluihin ja kyselyihin perustuen esittelen, miten tulkit kuvaavat ammattikunnan yhteisten käytänteiden lisäksi myös eri tulkkaustilanteisiin liittyviä ja tiettyjen asiakkaiden tarpeisiin vastaavia käytänteitä. Valaisen myös esimerkein asiakkaiden esittämiä näkökohtia hyvistä käytänteistä. Käytänteiden kehittämisessä tarvitaan todellisuuden ja ihanteiden välistä tasapainoilua. Tässä tasapainoilussa tulkkauksen alan eri toimijoilla on omat tehtävänsä ja vastuunsa. Lähteet: Gustavsson, B. 2000. Kunskapsfilosofi. Tre kunskapsformer i historisk belysning. Stockholm: Wahlström & Widstrand. Heikkinen H.L.T. & J. Jyrkämä. 1999. Mitä toimintatutkimus on? Teoksessa: H.L.T. Heikkinen, R. Huttunen & P. Moilanen (toim.). Siinä tutkija missä tekijä. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy. 25 62. Wadensjö, C. 2011. Interpreting in theory and practice: Reflections about an alleged gap. Teoksessa: Alvstad, C., A. Hild & E. Tiselius (toim.) Methods and Strategies of Process Research. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins Publishing Company. 13 21. Vik-Tuovinen, G-V. 2011. Developing professional thinking and acting within the field of interpreting. Teoksessa: Alvstad, C., A. Hild & E. Tiselius (toim.) Methods and Strategies of Process Research. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins Publishing Company. 301 315. 3
Sektioabstraktit / Sektionsföredrag / Section abstracts Kristiina Abdallah, Vaasan yliopisto Ajatuksia kääntämisen luonteesta ja laadusta latourilaisittain Kääntäminen on perinteisesti nähty yksilösuorituksena, ja esimerkiksi kääntämisen laadusta puhuttaessa on korostettu yksilösuorituksen merkitystä eli kääntäjän hyvyyttä tai huonoutta. On jopa väitetty, ja uskottukin, että hyvä kääntäjä takaa käännöksen laadun. Tällaiset puheenvuorot ovat nykytietämyksen valossa kuitenkin ongelmallisia, sillä niissä ei ole otettu huomioon kääntämisen yhteistoiminnallista luonnetta. Tässä esityksessä tarkastelen tieteensosiologi ja filosofi Bruno Latourin toimijaverkkoteoreettisin käsittein kääntämistä toimintana ja väitän, että kääntämisen mieltäminen yhteistoiminnaksi avaa silmämme näkemään kääntämisen hybridin luonteen. Lisäksi toimijaverkkoteorian avulla voimme näyttää toteen, että käännösten laatu on niiden tuotantoon osallistuneiden tahojen yhteistoiminnan tulosta. Lähteet: Latour, Bruno (2005): Re-assembling the Social. An Introduction to Actor-Network-Theory. Oxford/New York: Oxford University Press. Anukaisa Alanen, Helsingin yliopisto Kirjoitustulkin etiikka kielenopetuksessa Esitelmässäni käsittelen sitä, miten erilaiset rooliodotukset, määräykset ja suositukset vaikuttavat kirjoitustulkin eettisiin kysymyksiin kielenopetuksen kontekstissa. Esittelen myös aineistossa ilmeneviä ratkaisuja eettisiin pulmiin. Kirjoitustulkkaus on kuulovammaisille tarkoitettu palvelu, jonka tehtävä on mahdollistaa puheviestinnällisen tilanteen sujuminen kaikille osapuolille. Kirjoitustulkki pyrkii kirjoittamaan tietokoneella tekstiksi kaiken oleellisen auditiivisen informaation, kuten puheen ja muut äänet, esim. naurut, tuhahdukset ja oven kolahtelut, jotta kuulovammainen tulkinkäyttäjä voi lukea tekstin näytöltä tai valkokankaalta. Opiskelutulkkaus puolestaan on kuulovammaisille ja kuuroille suunnattu palvelu, jonka tehtävä on mahdollistaa opiskelu kuulevien oppilaitoksissa. Kuurot oppijat käyttävät tavallisesti viittomakielentulkkia, kuulovammaiset kirjoitustulkkia. Vieraan kielen opiskelussa myös monet kuurot käyttävät kirjoitustulkkia vieraan kielen sisällön tulkkaamiseen, jotta saavat vastaanottaa opetustilanteiden vieraskielisen sisällön vieraalla kielellä eivätkä äidinkielelleen käännettynä. 4
Aineistoni sisältää opiskelukirjoitustulkkien haastatteluja, osallistuvaa havainnointia kirjoitustulkatuissa opetustilanteissa sekä kirjoitustulkkien seminaareissa, videotallenteita opetustilanteesta, kirjoitustulkkeita, puhuttua lähtötekstiä, keskusteluja tulkkien ja käyttäjän kanssa sekä kirjoitustulkkaukseen liittyviä dokumentteja, kuten kirjoitustulkkeja sääteleviä eettisiä ohjeistoja, suosituksia, vammaisten tulkkauspalveluun liittyviä lakeja ja asetuksia jne. Käytän etnografian menetelmiä ja toimintatutkimuksellista lähestymistapaa. Tutkimuksen valossa kirjoitustulkin eettiset pulmat näyttävät usein syntyvän erilaisten roolikäsitysten ja odotusten aiheuttamasta ristipaineesta. Etenkin saavuttamaton konetulkki-ihanne on monien eettisten ongelmien taustalla. Konetulkki-ihanteen taustalla on ajatus vammaisten tasaveroisuudesta kun tulkki tulkkaa kaiken mitään muuttamatta tai pois jättämättä, tulkin käyttäjä saa itse päättää, mikä on tärkeää ja mitä sisältö tarkoittaa. Käytännössä tulkki ei kuitenkaan pysty tuottamaan kaikkia puhuttuja sanoja, koska puheen nopeus on paljon kirjoitusnopeutta suurempi. Lisäksi tulke on aina eri kuin lähtöteksti, koska puhe ja teksti ovat hyvin erilaisia ilmaisumuotoja ja esimerkiksi prosodian sisältämä informaatio pitää kirjoitustulkkeessa tuottaa tekstin keinoin. Ristiriitaiset rooliodotukset saattavat myös vaikeuttaa yhteistyötä eri tahojen välillä, esimerkiksi tulkin rooliin kuuluva vaitiolovelvollisuus saattaa hämärtyä oppilaitoksen henkilökunnalta, joka saattaa odottaa tulkilta avustavan pedagogin roolin mukaista toimintaa. Aineistosta löytyi myös erilaisia ratkaisuja eettisiin pulmiin, kuten esimerkiksi yhteisistä tavoitteista sopiminen käyttäjän kanssa, pikaneuvottelut tilanteessa eri toimijoiden kanssa ja yhteistyötahojen kouluttaminen tulkinkäyttöön. Tutkimukseni on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimus- ja kehityshanketta Kirjoitustulkkaus prosessina, tulkkeen ymmärrettävyys ja sen parantaminen (ks. http://www.cs.uta.fi/speechtext/). Diana Berber, University of Turku Economy and Ecology in Conference Interpreting and Conference Interpreter Training Due to globalization, distance interpreting, distance teaching and distance learning have been gaining momentum. The relationship between these technologies and economy is evident. Today, however, there is a growing concern about the impact of economy on ecology. The cost of technology can be high, but technology certainly can save money in the long run and can also save the environment. The aim of this talk is to present the different distance technologies used in conference interpreting in both its professional and educational modes, together with the perceptions of the conference interpreters and trainers themselves in relation to their use, obtained from a worldwide survey. Then, we shall relate the information to economy and ecology. 5
Elina Billhardt, Turun yliopisto Todellisuus, normi ja ristiriita satiirin rakenneosat Esitelmäni perustuu meneillä olevaan väitöskirjatutkimukseeni, jossa tutkin nykysatiirin rakennetta ja sen kulttuurisidonnaisia piirteitä. Tutkimuksen lähtökohta on, että vaikka satiirin rakennetta voidaan pitää universaalina, kritiikin representaatiot kuitenkin vaihtelevat eri kulttuuriyhteisöissä. Vertaamalla suomalaista, saksalaista sekä espanjanlaista satiirikirjallisuutta keskenään pyrin selvittämään nykysatiirin lainalaisuuksia ja paikantamaan satiirin rakenteen kulttuurisidonnaiset elementit. Niiden avulla pystytään sitten selvittämään, miten suomalainen nykysatiiri yleensäkin eroaa saksalaisesta ja espanjalaisesta. Tutkimuksen tulosten avulla kääntäjä kykenee tunnistamaan nykysatiirin paremmin ja paikantamaan mahdollisia käännösongelmia. Tässä on taustalla ajatus, että faktatiedot tapahtumista tai asioista, joihin satiirinen teksti viittaa, ovat tietoyhteiskunnassa helposti saatavissa ja kääntäjän tulisikin helpottaa satiirisen tekstin ymmärtämistä tulokielen lukijalle kulttuurieroja avaamalla. Esitelmässä esittelen tieteessä esiintyviä satiirin määrittelemisentapoja sekä nykysatiiritutkimuksen lähtökohtia. Tämän jälkeen tuon esille, mistä osa-alueista satiirin rakenne koostuu ja millä tavalla satiirin rakennetta voitaisiin tekstin tasolla tutkia. Irmeli Helin, Turun yliopisto Vanhojen suomennosten interferenssin korjaaminen uudelleenkäännöksissä Kääntäminen on ollut historian saatossa uuden kirjakielen luomisen keskeinen menetelmä. Lähtötekstejä kääntämällä on saatu myös työvälineet kohdekielen rakenteen ja sanaston normien luomiseen. Tällöin ei ole voitu välttyä sen enempää morfologiselta, syntaktiselta kuin leksikaaliseltakaan interferenssiltä, eikä siihen oletettavasti ole aikoinaan kiinnitetty edes huomiota kääntämisen teoreettinen pohdinta oli vielä lapsenkengissä, kun Agricola laati suomenkieliset teoksensa ja Finno virsisuomennoksensa. Kumpikin käytti monia eri lähteitä ja useita lähtökieliä ja yhdisteli niitä mielensä, taitonsa ja kykynsä mukaan. Pian todettiin kuitenkin, ettei kirjoitettu teksti vastannut suomalaisten käyttämää kieltä. Tarvittiin uudelleenkäännöksiä ja tarvitaan yhä edelleen. Tarkastelenkin sitä, missä vaiheessa ja miten interferenssi on häivytetty vanhoja suomennoksia uudistettaessa. Materiaalini käsittää ne saksalaista alkuperää olevat Jaakko Finnon virsisuomennokset vuodelta 1583, jotka ovat edelleen jäljellä uusimmassa virsikirjassa (1986). 6
Hannu Kemppanen, Itä-Suomen yliopisto Idän ja lännen vuoropuhelua venäläisessä käännöstutkimuksessa Venäläistä käännöstutkimusta tunnetaan kyseisen tutkijayhteisön ulkopuolella hyvin heikosti. Syynä tähän lienee se, että valtaosa tutkimuksesta julkaistaan venäjän kielellä. Toisaalta aiemmissa tutkimuksissa (Kemppanen 2012) on käynyt ilmi, että venäläinen käännöstutkimus ei juuri hyödynnä läntisestä traditiosta tuttuja käsitteitä kuten esim. kotouttaminen ja vieraannuttaminen vaan käyttää omaa käsitteistöään. Nämä havainnot antavat olettaa, että idän ja lännen vuoropuhelu käännöstieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa on vähäistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä on länsimaisen käännöstutkimuksen rooli venäläisessä tutkimuksessa. Kehen viitataan, mitkä teoreettiset näkemykset ovat vallalla? Esiteltävä tutkimus on osa laajempaa selvitystä, jossa tarkastellaan läntisen tutkimustradition roolia venäläisessä käännöstutkimuksessa. Tutkimusaineisto käsittää uutta käännöstieteellistä kirjallisuutta: käännösteoreettisia monografioita, korkeakouluissa käytettäviä kääntämisen oppikirjoja, konferenssijulkaisuja ja kääntäjien lehden (Mosty) artikkeleita. Tässä esitelmässä keskitytään konferenssijulkaisujen materiaaliin. Aineistona ovat Pietarin yliopistossa järjestettävän Fёdorovskie čtenija -konferenssin julkaisut vuosilta 2000 2009. Tarkasteltavana on yhteensä 490 artikkelia. Analyysi toi esille, että venäläiset käännöstutkijat viittaavat enimmäkseen oman tutkimusperinteensä tutkijoihin. Länsimaisen käännöstutkimuksen edustajat jäävät takaalalle. Keskeiset toimijat, kuten Mona Baker ja Gideon Toury, saavat kuitenkin useammankin maininnan. Kiinnostava havainto on, että itä länsi-vuoropuhelu ilmenee hieman odotetusta poikkeavalla tavalla. Länsimaisten käännösteoreetikoiden sijaan viittauksia on useammin läntisiin kielitieteilijöihin (esim. Grice, Lakoff, Osgood). Tämä johtuu selvästikin venäläisen käännöstutkimuksen kielitieteellisestä orientaatiosta. Artikkelit sisältävät huomattavan määrän viittauksia myös venäläisiin kielentutkijoihin. Eniten viittauksia länsimaisiin käännöstutkijoihin esiintyy artikkeleissa, jotka edustavat aiheeltaan venäläisessä käännöstutkimuksessa marginaalista aluetta (esim. feministinen käännöstutkimus). Yleisenä havaintona kävi lisäksi ilmi, että Venäjällä julkaistu konferenssiartikkeli poikkeaa viittauskonventioiltaan huomattavasti suomalaisista tai angloamerikkalaisista käytänteistä. On mahdollista julkaista artikkeli, jossa ei ole yhtään lähdeviittausta. Tämä epäilemättä vähentää vuoropuhelun minimiin itse teksteissä, mutta ei välttämättä kerro koko totuutta luetusta tutkimuskirjallisuudesta. 7
Mikko Kervinen, Helsingin yliopisto Suomalais-saksalaiset klassisen laulumusiikin käännöskulttuurit diakroniskontrastiivisessa tarkastelussa katsaus tutkimushankkeen teoreettiseen viitekehykseen ja alustaviin tuloksiin Esittelen sektioesitelmässäni väitöskirjahankettani tämänvuotisen KäTu-symposiumin yhden temaattisen painopisteen, eli kääntämisen ja yhteiskunnan välisen suhteen, näkökulmasta. Germaanisen filologian ja käännöstieteen piiriin kuuluvassa tutkimuksessani tarkastelen klassisen laulumusiikin laulettavaksi kääntämistä yhtenä saksalais-suomalaisen kulttuurivaihdon muotona noin viimeisen sadan vuoden aikana. Lisäksi pyrin ennen kaikkea hahmottamaan ajan myötä muuttuvaa ja yhteiskunta- ja kulttuurisidonnaista käännöskulttuurin rakennetta tutkien nimenomaan klassisen laulumusiikin käännöskulttuuria ja sen muutoksia Suomessa ja saksankielisellä kulttuurialueella. Vuoden 2011 KäTu-esitelmässäni kuvailin monitieteisen lähestymistavan merkitystä tutkimukseni konkreettisen käännösanalyysin toteuttamiselle. Tässä esitelmässä havainnollistan, kuinka käännösanalyysin tulosten avulla tutkimuksessani hahmotetaan myös kääntämisen yleisiä lainalaisuuksia jälleen kerran monitieteisesti, sekä käännösettä kielitiedettä soveltaen. Seuraavassa tiivistetty luonnehdinta teoreettisesta viitekehyksestäni: Prunčin (1997) esittelemällä käsitteellä käännöskulttuuri viitataan yhteiskunnassa vallitseviin käännöstoimintaa koskeviin normeihin ja konventioihin. Sovellan käännöskulttuurin käsitettä siten, että tarkastelen vain yhden tekstilajin, klassisten laulutekstien, osalta vallitsevaa käännöskulttuuria. Tutkimukseni käyttötarkoituksia varten klassisen musiikin laulutekstit määritetään omaksi tekstilajikseen. Tekstilajeilla ymmärretään kielellisen kommunikaation rakenteita, jotka ovat kehittyneet kieliyhteisössä historiallis-yhteiskunnallisen kehityksen tuloksena (Brinker 2005: 138) ja muotoutuneet kussakin yhteiskunnassa omanlaisikseen tilannetekijöiden sekä funktionaalis-rakenteellisten ominaisuuksien tyypillisiksi yhdistelmiksi (Fandrych & Thurmair 2011: 16). Yhteistä soveltamilleni käsitteille käännöskulttuuri ja tekstilaji on se, että molemmat ovat kulloiseenkin ajanjaksoon ja kulttuuriin sidonnaisia. Käännöstieteellinen lähestyminen perinteisesti puhtaan kielitieteelliseen tekstilajin käsitteeseen vaikuttaa tässä tapauksessa oikeutetulta, sillä klassisen laulumusiikin laulutekstit ovat tekstilaji, jossa tätä nykyä uusia käännöstekstejä tehdään edelleen, mutta alkuperäistekstejä puolestaan huomattavasti vähemmän. Tarkastelen siis yhdelle tekstilajille ominaista käännösmetodia ja siinä tapahtuvia muutoksia, kuten myös kyseisen käännösmetodin yhteiskunnallisen aseman ja merkityksen muuttumista pidemmällä aikavälillä. Tämän lisäksi tutkin kyseisen tekstilajin kääntämisessä Suomen ja saksankielisen kulttuurialueen välillä ilmeneviä eroja. Yhden ja saman teoksen useiden eri käännösten tarkastelun asemesta tutkin samaan tekstilajiin kuuluvista eri lähtöteksteistä eri aikoina ja eri kulttuureissa tehtyjä käännöksiä sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä. Tehtyjen havaintojen pohjalta 8
luonnostelen taustalla vaikuttavaa klassisen laulumusiikin käännöskulttuurin rakennetta ja kiinnitän huomiota siinä tapahtuviin muutoksiin. Vaikka kielitieteellisesti orientoitunut käännöstutkimus näkee kääntämisen ennen kaikkea kielellisenä toimintana (Albrecht 2005: ix), tulee klassisen laulukääntämisen diakronis-kontrastiivisessa tarkastelussa ottaa huomioon myös yhteiskunnallis-historialliset tekijät, aivan kuten tutkimukseni konkreettisissa laulukäännösten yksittäisanalyyseissä kiinnitetään huomiota myös kielen ja musiikin väliseen suhteeseen. Kääntäminen ei tapahdu eristyksissä muusta yhteiskunnasta, ja täten yhteiskunnallis-historiallisen tiedon pohjalta voidaan ennustaa ja selittää pelkästä kielellisestä analyysista saatavan tiedon lisäksi, mikä tietyn tekstilajin asema on, miten sitä käännetään ja miksi juuri tietyllä tavalla. Tutkimushankkeelleni merkittävä yhteiskunnallinen tekijä olisi esimerkiksi taidemusiikin harrastamisen asteittainen väheneminen viimeisen sadan vuoden aikana. Teoreettisen viitekehyksen pohjustamisen lisäksi luon esitelmäni jälkipuoliskolla katsauksen tutkimusaineistoni analyysin alustaviin tuloksiin ja hahmottelen tuoreiden esimerkkitapausten pohjalta vallitsevaa laulukääntämisen käännöskulttuuria Suomen ja saksankielisen kulttuurialueen välisessä kontrastiivisessa vertailussa. Kirjallisuutta: Albrecht, Jörn 2005. Übersetzung und Linguistik. Grundlagen der Übersetzungsforschung, Band 2. Tübingen: Gunter Narr Verlag. Brinker, Klaus 2005. Linguistische Textanalyse. Eine Einführung in Grundbegriffe und Methoden. 6., überarbeitete und erweiterte Auflage. Berlin: Erich Schmidt Verlag. Fandrych, Christian & Thurmair, Maria 2011. Textsorten im Deutschen. Linguistische Analysen aus sprachdidaktischer Sicht. Tübingen: Stauffenburg Verlag. Prunč, Erich 1997. Translationskultur. (Versuch einer konstruktiven Kritik des translatorischen Handelns.) TextconText 11 = NF 1, 99 127. Tuija Kinnunen, Helsingin yliopisto Tunteiden tulkit, käsitysten kääntäjät Käsittelen esitelmässäni globaalia liikkuvuutta ja tulkkia tarvitsevan henkilön kykyä tulla toimeen suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla pohdin tulkin roolia tilanteessa, jossa asianosaisten tunteet ja ristiriidat käsiteltävänä olevasta aiheesta nousevat pintaan. Aineistoni on oikeussalista tilanteesta, jossa asianosaiset riitelevät lapsen huollosta. Tulkki tasapainottelee tehtävässään tulkattavan äidin tunnepitoisen käyttäytymisen ja oikeussalin muuten asiapitoisen viestinnän tuottamassa ristipaineessa, jossa hän kuitenkin toimii koko oikeudenkäynnin palveluksessa. Aineistoni koostuu nauhoitetusta tulkkeesta ja tilanteen jälkeen tehdystä tulkin ja asianajajan haastattelusta. Eräs pohdinnan aiheeksi nouseva teema on kysymys tulkin neutraaliudesta ja asiakkaan elämäntilanteen ymmärtämisestä. 9
Maarit Koponen, Helsingin yliopisto Käännösvirheiden vaikutus posteditoijien kykyyn muokata konekäännöstä Konekäännösten laadun arviointi ja konekääntimien tuottamien virheiden analysointi on merkittävä osa kääntimien kehitystä. Konekäännöksille tyypillisiä virhetyyppejä on kartoitettu jonkin verran (esim. Condon ym. 2010; Vilar ym. 2006), mutta virheiden vaikutusta käännöksen laatuun ja erityisesti lähtötekstin merkityksen välittymiseen ei juurikaan ole systemaattisesti tutkittu. Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on tarkastella konekäännöksissä esiintyviä virheitä ja niiden suhdetta ihmisen tekemään arvioon merkityksen välittymisestä. Tämän avulla pyrin selvittämään, millaiset virheet ovat erityisen olennaisia merkityksen välittymisen kannalta ja miten tätä tietoa voidaan soveltaa käännöksen laatuarvioinnissa. Tässä esitelmässä käsittelen konekäännettyjen tekstien virheanalyysiin ja editointikokeeseen perustuvia havaintoja siitä, miten erityyppiset virheet vaikuttavat editoijan kykyyn muokata konekäännettyä tekstiä. Aineistona on kahdesta englanninkielisestä aikakauslehtiartikkelista (yhteensä n. 1400 sanaa) j kahdella eri konekääntimellä tuotetut suomenkieliset raakakäännökset. Virheanalyysi perustuu lähestymistapaan, joka pyrkii tarkastelemaan virheiden vaikutusta semanttisen sisällön välittymiseen konekäännöksessä. Analyysissa arvioidaan, ovatko ensinnäkin yksittäiset sanat tai useasta sanasta muodostuvat ilmaukset saaneet käännöksessä oikean vastineen ja toisaalta välittyvätkö lähtötekstin semanttiset suhteet kohdetekstistä. Tarkastelen myös mahdollisuutta helpottaa manuaalista analyysia hyödyntämällä kieliteknologisia välineitä, kuten automaattista jäsennystä. Virheanalyysin tuloksia vertaan samalla aineistolla aiemmin tehtyyn editointikokeeseen, jossa pyrittiin mittaamaan merkityksen välittymistä konekäännöksessä. Tässä kokeessa koehenkilöinä toimineita kääntämisen opiskelijoita pyydettiin editoimaan konekäännöstä ilman lähtötekstin apua. Raakakäännösten ja koehenkilöiden editoimien versioiden merkityksen oikeellisuus arvioitiin lähtötekstiin verrattuna ja kieliasun oikeellisuus kohdekielen konventioihin verrattuna. Vertaamalla virheanalyysin tuloksia merkityksen ja kieliasun arviointituloksiin pyrin selvittämään erilaisten virheiden suhdetta koehenkilöiden tekemien korjausten onnistumiseen. Tarkastelen esimerkiksi, miten koehenkilöt ovat havainneet ja pystyneet korjaamaan poisjääneitä tai väärän merkityksen saaneita sanoja sekä miten esimerkiksi sanajärjestys tai väärät sanamuodot ovat vaikuttaneet merkityssuhteiden hahmottamiseen. Esittelen alustavia tuloksia keskittyen erityisesti tilanteisiin, joissa virheet ovat selkeästi vaikuttaneet merkityssisällön välittymiseen. Viitteet: Condon, Sherri, Dan Parvaz, John Aberdeen, Christy Doran, Andrew Freeman & Marwan Awad 2010. Evaluation of machine translation errors in English and Iraqi Arabic. LREC 2010: Proceedings of the seventh international conference on Language Resources and Evaluation, Valletta, Malta, 17-23 May 2010. 729-735. 10
Vilar, David, Jia Xu, Luis F. D'Haro & Hermann Ney 2006. Error analysis of statistical machine translation output. LREC-2006: Fifth International Conference on Language Resources and Evaluation. Proceedings, Genoa, Italy, 22-28 May 2006. 697-702. Pekka Kujamäki, Itä-Suomen yliopisto Aseveljien tulkkina. Arkistonäkökulma suomalais-saksalaisen vyöhykkeen tulkkien toimintaan Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa Sodankäynnin tuntemattomat käännöskulttuurit (Itä-Suomen yliopisto, Joensuu 2011 2014) tutkitaan sotilaallisten operaatioiden yhteyteen syntyneitä kääntämisen ja tulkkauksen käytäntöjä mm. päämajan johtamassa tiedustelussa, sotavankien käsittelyssä ja Pohjois-Suomen suomalaissaksalaisessa sotilasyhteistyössä erityisesti jatkosodan aikana. Tutkimuksen keskiössä on kääntäjien ja tulkkien tehtävät, status sotilaallisen yhteisön rakenteissa ja toimijuus sodan erityisolosuhteissa. Omassa esitelmässäni tarkastelen tulkkausjärjestelyjä Pohjois-Suomen suomalaissaksalaisella vyöhykkeellä vuosina 1941 1944. Vyöhykkeen erityispiirre oli, että sen sotilaallinen johto oli tuolloin saksalaisten käsissä, mutta siviilihallinnosta vastasivat suomalaiset. Merkittävää on myös, että Neuvostoliittoon suuntautuvan suurhyökkäyksen (Operaatio Barbarossan) alkaessa Pohjois-Suomeen saapuneet saksalaisjoukot olivat jo tuplanneet alueen asukasluvun, ja esimerkiksi 7500 asukkaan Rovaniemelle asettui 6000 saksalaissotilaista erilaisiin esikunta-, huolto- ja rakennustehtäviin. Tässä kontekstissa kääntäjiä ja tulkkeja tarvittiin sekä sotilaallisten että siviiliasioiden hoitamiseen. Tarve oli suuri, ja tehtävissä toimivat saksalaisjoukkojen omien tulkkien lisäksi Yhteysesikunta Roin (Rovaniemi) yhteysupseerit ja tulkit sekä saksaa edes auttavasti osaavat siviilit. Esitelmäni käsittelee erityisesti Yhteysesikunta Roin tulkkausjärjestelyjä, tulkkien taustoja ja tulkkien tehtäviä. Lisäksi nostetaan esiin yksityiskohtia alueen muiden tulkkien tehtävistä ja (oletetusta) työnjaosta. Näkökulmani nousee Yhteysesikunta Roin arkistosta ja sinne taltioiduista yhteysupseerien ja tulkkien viikottaisista toimintakertomuksista. Tulkkiprofiilien ja tehtäväkuvauksien esittelyn lisäksi esitelmääni liittyy metodologinen kysymys siitä, missä määrin tämänkaltaisen arkistoaineiston avulla on mahdollista hahmottaa sotatulkkien toimijuutta. Toisin sanoen: Aineistosta löytyy tietoa kääntäjistä, tulkeista ja heidän tehtävistään, mutta löytyykö sieltä vastauksia kysymykseen, miten he ovat toimineet? 11
Saara Leppänen, Itä-Suomen yliopisto Peritekstit japanilaisen kaunokirjallisuuden suomennoksissa Japanin kielen vaikeudesta ja kulttuurin omaleimaisuudesta seuraa erityisongelmia. Voidaan hyvin kysyä, onko näin kaukainen kulttuuri yleensä lainkaan välitettävissä, Pirjo-Riitta Kuusikko kirjoittaa artikkelissaan Japanin kirjallisuus (Kuusikko 2007, 273). Japanilaista kirjallisuutta on kuitenkin suomennettu, joten jotain japanilaisesta kulttuurista on oletettavasti välitetty suomalaisille lukijoille. Yksi keino välittää kulttuuria ovat käännösten peritekstit, joita ovat varsinaiseen tekstiin liittyvät ja sen läheisyydessä sijaitsevat muut tekstit, kuten kirjassa olevat julkaisutiedot, otsikot, kuvat, erilaiset viitteet, esipuheet ja jälkisanat. Tarkastelen tutkimuksessani japanilaisen kaunokirjallisuuden suomennosten peritekstejä kulttuurivälittämisen näkökulmasta; erityisesti alaviitteitä, loppuviitteitä, esipuheita ja jälkisanoja, joista käytän yhteisnimitystä selittävät peritekstit. Tässä esitelmässä keskityn selittävien peritekstien esiintymiseen. Tarkastelen muun muassa sitä, millaisissa kirjoissa niitä erityisesti esiintyy ja milloin, kuka niitä on kirjoittanut ja millaisia muutoksia esiintymisessä on ollut, sekä sitä, vaikuttaako esimerkiksi relekieli erilaisten peritekstien esiintymiseen. Aineistoni käsittää vuosina 1900 2010 kirjamuodossa ilmestyneet japanilaisen kaunokirjallisuuden suomennokset. Lähteet: Kuusikko, Pirjo-Riitta. 2007. Japanin kirjallisuus. Teoksessa: Suomennoskirjallisuuden historia 2. Toim. Riikonen, Kovala, Kujamäki & Paloposki. Helsinki: SKS. 273 284. Sari Mäittälä-Kauppila, Helsingin yliopisto "Epähyvä käännös mutta kun en parempaakaan keksinyt" Esitelmässäni käsittelen käännösopiskelijoiden arvioita omista kotikäännöstehtävistään haastattelulomakkeiden vastausten pohjalta ja vertailen erilaisten käännösstrategioiden käyttöä sellaisissa suomennoksissa, joiden englanninkielisissä lähtöteksteissä prefiksillisen negaation keinoin ilmaistaan ironiaa ja arvostelua. Erityisen kiinnostuksen kohteina ovat opiskelijoiden suhtautuminen suomen negaatioprefiksien epä- ja ei- avulla muodostettuihin uudissanoihin sekä ei-prefiksin pejoratiivistuminen ironisissa ilmauksissa. Opiskelijoiden käännöstehtävä liittyy väitöstutkimukseeni, jonka kohteena on englannin kielen kieltoprefiksi non- ja sen pejoratiivisen merkityksen tunnistaminen, sen suomentamiseen liittyvät ongelmat sekä suomen ei-prefiksin semanttisen merkityskentän mahdolliset muutokset. Helsingin yliopiston englannin kääntämisen kahden vuosikurssin opiskelijat suomensivat väitöstutkimukseni erästä osa-aluetta varten kotikäännöstehtävinään kolme eri tekstiä, joille oli yhteistä se, että ne sisälsivät pejoratiivisen non-prefiksin avulla muodostettuja ilmauksia. Pejoratiivinen non-prefiksi 12
ilmaisee vähättelyä ja halveksuntaa, mutta koska se on identtinen objektiivista luokittelua ilmaisevan privatiivisen non-prefiksin kanssa, se johtaa lukijan helposti harhaan, ellei tämä huomaa perusteita pejoratiivisuudelle muualta kontekstista, tekstissä piilevästä ironiasta tai tekstityypistä. Non-prefiksille ei ole suomen kielessä suoraa morfeemitason vastinetta, joten suomentaja joutuu tasapainoilemaan erilaisten vaihtoehtojen välillä. Kotikäännöstehtävissä oli oletettavissa, että lähtöteksti saattaisi ohjata opiskelijoita vastaavanlaisen prefiksillisen rakenteen suuntaan, ja siksi esitykseni keskittyy suomen ei- ja epä-prefiksien ja niiden avulla muodostettujen ilmausten esiintymiseen suomennoksissa. Lähtötekstit olivat pakinamaisia sanomalehtiartikkeleita, jotka suomennettiin kuvitteelliseen suomenkieliseen lehteen. Olennaista tehtävässä oli ymmärtää tekstilajin ominaispiirteet ja tunnistaa kirjoittajan ironisoiva asenne ja non-prefiksin kaksinaismerkitys. Muilta osin teksteissä ei ollut tavanomaisiin kotikäännöstehtäviin nähden poikkeavan vaativia osuuksia. Ironiaa suomentaessaan opiskelijat joutuivat myös pohtimaan, missä määrin adaptaatiota ja eksplikointia voidaan soveltaa käännösstrategiana ja miten kirjoittajan ironinen ääni saadaan kuuluviin suomen kielen negaation keinoin. Käännöstehtävän jälkeen opiskelijat vastasivat laatimaani kyselyyn kirjallisesti ja perustelivat suomennostensa valintaa, arvioivat omaa onnistumistaan ja pohtivat kohtaamiaan haastavia tekstikohtia. Esityksessäni kokoan opiskelijoiden suomennoksia ja heidän kommenttejaan etenkin siitä, miten he suhtautuvat suomen negaation keinoin tuotettuihin suomennoksiin verrattuna eksplikoinnin kautta rakennettuihin suomennoksiin. Suomen prefiksillisen negaation keinojen rajallisuus kirvoitti opiskelijoilta useita kommentteja. Monesti negaatioprefiksejä epä- ja ei- harkittiin kyllä ensimmäisenä vaihtoehtona, mutta ne hylättiin, kun näin muodostunut uudissana ei joko kuulostanut "suomelta" tai se ajautui ohi lähtökielen ironisoivan merkityksen. Opiskelijoiden kielitajun eroavuudet paljastuivat selkeimmin juuri prefiksillisten muodosteiden hyväksynnässä: jotkut opiskelijat kertoivat välttävänsä prefiksejä aina kun mahdollista, kun taas toisten mielestä ironisen ilmauksen suomennos voi olla "epätavallinen ja hätkähdyttää lukijaa" ja uudissanakin parhaimmillaan "nappikäännös". Myös ei-prefiksin osittainen pejoratiivistuminen mainittiin, mutta vain suomennoksissa, jossa ironia on selkeästi eksplikoitu kontekstissa. Moni eksplikoinnin valinnut opiskelija perusteli käännösvalintojaan luettavuudella ja suomen kielelle luontaisten rakenteiden saavuttamisella. Eksplikointia ei tuolloin kuitenkaan nähty patenttiratkaisuna, vaan opiskelijoiden mukaan "ylitulkinnan riski kannattaa silti joskus ottaa, jotta teksti olisi sujuvaa". Jukka Mäkisalo, Itä-Suomen yliopisto Kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteiden empiriisen käytön metateoreettinen analyysi Kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteiden empiiriseen soveltamiseen liittyy se ongelma, että sellaisena kuin Schleieremacher käsitteet esitteli, ne ovat metaforisia: 13
Entweder der Übersezer läßt den Schriftsteller möglichst in Ruhe, und bewegt den Leser ihm entgegen; oder er läßt den Leser möglichst in Ruhe und bewegt den Schriftsteller ihm entgegen. (Schleiermacher 1813 [1838].) Ongelma on yhä relevantti sikäli, että tutkimuskirjallisuudessa käsitteiden käytössä nykyäänkin viitataan paljolti juuri Schleiermacheriin. Metaforina käsitteet eivät ole helposti operationaalistettavissa empiiriseen tarkasteluun. Ongelma esiintyy operationaalistamisen molemmilla tasoilla: teoreettisella ja empiirisellä. Teoreettisella tasolla tutkijan tulisi löytää ne ilmiöön liittyvät teoreettiset piirteet, jotka luonnehtivat käsitteitä tässä tapauksessa esimerkiksi käännöstekstien ominaisuuksina. Empiirisellä tasolla tutkija tarvitsee luotettavat metodit, joiden avulla kotouttamisen ja vieraannuttamisen piirteitä voi tekstistä tunnistaa ja mahdollisesti jopa jotenkin mitata. Näistä kahdesta teoreettisen tason ongelma on akuutimpi, koska ensinnäkin tutkimuskirjallisuudessa käsitteitä käytetään hyvin vaihtelevasti ja toiseksi koska on tiedettävä mitä mitata, ennen kuin voi mitata. Suomen Akatemian rahoittamassa käännöstieteellisessä tutkimusprojektissa Venäjästä suomeksi ja suomesta venäjäksi, jossa on tarkasteltu kotouttamisen ja vieraannuttamisen käytänteitä, koettiin siksi tärkeäksi analysoida käsitteitä metateoreettisesti: millaisiin käännöstekstien piirteisiin käsitteitä on liitetty empiirisessä tarkastelussa? Tässä esitelmässä raportoidaan analyysin tulokset. Laadulliseen meta-analyysiin poimittiin 31 käännöstieteellistä artikkelia niin, että valinnan kriteereinä olivat empiirisyys, englanninkielisyys ja käsitteiden kotouttava ja vieraannuttava tarkastelu vaikka erinimisinäkin. Empiirisesti käsitteitä operationaalistettiin liittämällä ne mm. lyyriseen rytmiin, lauserakenteisiin, kulttuurisiin referentteihin ja käännetyn tekstin edustamiin arvoihin. Osa tutkijoista käytti käsiteparia kotouttava vieraannuttava implisiittisesti niin, että ne muodostavat jatkumon, ja vain harva käsitteli jatkumo-kysymystä eksplisiittisesti. Lisäksi kotouttamisen käsitettä voidaan pitää tunnusmerkittömänä suhteessa tunnusmerkkiseen vieraannuttamisen käsitteeseen. Ehdotuksena esitetään käsitteiden teoreettista systematisointia kääntämistä viestintänä tarkastelevasta viitekehyksestä käsin. Lähteet: Schleiermacher, Friedrich 1813 [1838]: Über die verschiedenen Methoden des Übersetzens. Friedrich Schleiermacher's sämmtliche Werke. 3. Abtheilung: Zur Philosophie. Berlin, pp. 207-245. http://www.bible-researcher.com/schleiermacher.html 14
Simo K. Määttä, Itä-Suomen yliopisto Tekstityypin, tekstilajin ja diskurssin kulttuurisidonnaisuus asioimistulkkauksessa Suomen nyky-yhteiskuntaa ja erityisesti viranomaistoimintaa luonnehtii kaikkialle ulottuva kirjallinen raportointi, joissa läheisesti kirjalliseen viestintään yhteydessä olevat tekstityypit, tekstilajit ja diskurssit muodostavat kehämäisiä verkostoja. Raportointikulttuuri raportoinnin diskurssi vallitsee myös lähes kaikessa toiminnassa, joissa tarvitaan asioimistulkkausta: turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanotossa, fyysisen ja psyykkisen terveyden hoidossa, poliisissa ja oikeuslaitoksessa, koulussa ja jopa päiväkodissa. Asioimistulkkausta käyttävien henkilöiden kulttuuritaustaa toisaalta luonnehtii useimmiten suullisen viestinnän johtava asema ja kirjallisen raportoinnin vähäisyys. Tekstilajit ja diskurssit, jotka asioimistulkkaustilanteissa vallitsevat, voivatkin siten olla täysin vieraita asioimistulkkausasiakkaille; koko vallitseva raportoinnin diskurssi voi olla heille outo. Erityisen ongelmallinen tilanne on silloin, kun asiakkaan luku- ja kirjoitustaito on puutteellinen. Kuitenkin asioimistulkkauksessa on tavallista, että tulkkia vaaditaan kääntämään suoraan kirjoitettua tekstiä tai tulkkaamaan suoraan paperista luettua tai muuten kirjoitettuun tekstiin perustuvaa puhetta. Tätä taustaa vasten tietyt osat asioimistulkkauksen sinänsä tarpeellisesta ja asiallisesta ammattisäännöstöstä vaikuttavat ongelmallisilta. Esimerkiksi 10. kohdan mukaan tulkki pyrkii kattavaan tulkkaukseen, ei jätä mitään pois eikä lisää mitään asiaan kuulumatonta. Selittävässä osassa tarkennetaan, että sekä kielelliset että kulttuurisidonnaiset viestit on välitettävä mahdollisimman kattavasti ja sisällöllisesti muuttumattomina. Oma-aloitteinen selittäminen kielletään; mikäli vastineita ei ole tai mikäli tulkki ei niitä löydä esim. puheenparsille, sananlaskuille, harvinaisille termeille tai lyhennyksille, on hänen pyydettävä puhujaa selittämään sanoma uudestaan. (SKTL 2002). Tulkki voi toki hyvin tulkata kaikki viestit ilman, että hänen tarvitsee pyytää viranomaista tarkentamaan viestiään. Mutta onko kattava tulkkaus tarkoituksenmukaista silloin, kun asiakas ei ilmiselvästi ymmärrä viestiä vaikka se tulkataankin tarkasti? Missä määrin tulkki voi ja saa ottaa huomioon koko tulkkaustilanteen ja siinä vallitsevan diskurssin kulttuurisidonnaisuuden, missä määrin raportoinnin diskurssiin kirjautuneen symbolisen väkivallan (ks. Bourdieu & Passeron 1970) esilletuominen ja purkaminen voidaan katsoa jopa tulkin velvollisuudeksi? Voidaanko kielellinen ja kulttuurisidonnainen viestintä edes erottaa toisistaan? Pyrin esityksessäni vastaamaan näihin kysymyksiin ja tarkastelemaan ongelmia ja ristiriitoja, joita asioimistulkille aiheutuu diskurssien, tekstilajien ja tekstityyppien kulttuurisidonnaisuudesta ja viranomaiskielenkäytön ja kirjoitetun kielen sidoksista ylipäätään. Pohdin erityisesti sitä, missä määrin tulkin on mahdollista lähentää lähtö- ja kohdekulttuuria toisiinsa rikkomatta ammattisäännöstöään ja toisaalta asettamatta omaa ammattitaitoaan huonoon valoon tulkkauksen tilanneen viranomaisen silmissä. Esitelmä perustuu omaan kokemukseeni asioimistulkkina pääkaupunkiseudulla sadoissa eri tilanteissa sekä keskusteluihin muiden asioimistulkkien, viranomaisten ja asiakkaiden kanssa. 15
Lähteet: Bourdieu, Pierre & Passeron, Jean-Claude 1970. La reproduction. Eléments pour une théorie du système d enseignement. Paris, Minuit SKTL 2002. Asioimistulkin ammattisäännöstö ja asioimistulkkausohjeet. Saatavissa : http://www.sktl.fi/kaantaminen_ja_tulkkaus/kaantajan_ja_tulkin_tyokalupakki/ Tommi Nieminen, Itä-Suomen yliopisto Tekstin käsitteestä lokalisoinnin tutkimuksessa Lokalisointia käsittelevissä aiemmissa KäTun esitelmissäni olen kahteen otteeseen Helsingissä 2010 ja Joensuussa 2011 päätynyt sivumennen pohdiskelemaan sitä, mikä lokalisointityössä muodostaa käsillä olevan tekstin. Toistaiseksi vastaukseni siihen ovat olleet alustavia ja yrittäneet lähinnä laskea pohjaa aiheesta käytävälle keskustelulle. Tällä kertaa aion tarttua kysymykseen eksplisiittisesti. Käännöstieteen peruskirjallisuudessa annetaan usein ymmärtää kääntämisen perusyksikön olevan teksti (ks. esim. Bassnett 2002: 23 30 tai Munday 2001: 19 22). Tämä on nähdäkseni luonnollinen seuraus kääntämisen tapahtumisesta merkityskokonaisuuksittain, ja sitä voi viestinnällisestä näkökulmasta pitää jopa ainoana todella mielekkäänä näkökulmana kääntämiseen. Jotta tekstin taas tietää tekstiksi, pitää tuntea tai vähintäänkin esittää hypoteesi sen tekstilajista, koska tekstiyden säännöt ovat pitkälti tekstilajikohtaisia ja tekstilaji tyypillisesti samastetaan tekstin geneeriseen päämäärään (ks. esim. Nieminen 2010: 241 242). Käytännön lokalisointityön kannalta tekstin käsite on kuitenkin ongelmallinen. Lokalisoitava tiedosto on kaikkien paitsi ohjelmakoodin kannalta järjestyksetön merkkijonolista, joka ei muodosta minkäänlaista merkityskokonaisuutta eikä merkityksen sulkeumaa. Kukin käännettävistä jonoista sidostuu lopullisessa käytössään johonkin merkityskokonaisuuteen, jossa sen merkitys ja käyttö ratkeavat, mutta tätä kokonaisuutta lokalisoija ei suoraan näe eikä monesti itse asiassa näe lainkaan. Tekstin käsitteeseen tämä voi vaikuttaa (ainakin) kahdella vastakkaisella tapaa. Joko (a) on höllennettävä ajatusta tekstistä kääntämisen perusyksikkönä, koska se ei vastaa kaikkien kääntämistarpeiden todellisuutta, tai (b) tekstiä käsitteenä ja metodologisena välineenä on kehitettävä teoreettisesti edelleen niin, että se ottaa huomioon myös tilanteet, joissa tekstin käsite radikaalisti poikkeaa tavanomaisesta viestinnästä. Tarkoitukseni on esitelmässäni punnita näitä vaihtoehtoja keskenään ja esittää ratkaisuehdotus. Viitteet: Bassnett, Susan 2002. Translation studies. 3. laitos. Routledge, London & New York. Munday, Jeremy 2001. Introducing translation studies: Theories and applications. Routledge, London & New York. 16
Nieminen, Tommi 2010: Lajien synty: Tekstilaji kielitieteen semioottisessa metateoriassa. Jyväskylä Studies in Humanities 136. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. Mari Pakkala-Weckström, Helsingin yliopisto Puhuttelut ja kulttuurierot ruututeksteissä brittiläiset poliisisarjat opiskelijakäännöksinä Tarkastelen esitelmässäni erilaisten puhuttelukulttuurien kohtaamista kahden brittiläisen rikossarjan (Komisario Lewis ja Midsomerin murhat) ruututekstikäännöksissä. Materiaalinani on ensisijaisesti Helsingin yliopiston englannin kääntämisen ja käännöstieteen opiskelijoiden vv. 2010-2012 Tekstitys I ja II kursseilla tekemiä käännöksiä kommentteineen, mutta vertailun vuoksi käsittelen lyhyesti myös sarjojen virallisia käännöksiä. Yleinen suositus AV-kääntämisessä on turhien puhuttelujen karsiminen ruututekstin rajallisen aika- ja merkkimäärän vuoksi (ks. esim. Vertanen 2007); toisaalta tämänkin karsimisen jälkeen kääntäjälle jää paljon pohdittavaa suomalaisen ja brittiläisen kulttuurin erojen myötä. Englannissa ei tehdä eroa sinuttelun ja teitittelyn välillä, mutta sosiaalista välimatkaa puhujien kesken ilmaistaan eri puhuttelumuotoja käyttämällä (Mrs/mr ja sukunimi, sir, madam, pelkkä sukunimi, etunimi, lempi- tai hellittelynimet). Poliisisarjoissa korostuu selkeästi esimerkiksi virkahierarkia, ja molemmissa käännetyissä sarjoissa on keskiössä tiiviisti yhdessä työskentelevä poliisikaksikko, joiden keskinäiset puhuttelukäytännöt muodostavat haasteen kääntäjälle. Lisäksi kohdeteksteissä vilisee virallisuudeltaan eriasteisia kuulustelutilanteita ja tietysti muitakin vuoropuheluita eri henkilöiden välillä - joiden kohdalla puhuttelukäytäntöjen suomentamista täytyy aina erikseen harkita. Tarkoitukseni on tässä tutkimuksessa analysoida opiskelijoiden tekemiä käännösratkaisuja ruututeksteissään lähinnä kvalitatiivisesta ja deskriptiivisestä näkökulmasta; en siis pyri esittämään yhtä ainoaa oikeaa käännösratkaisua mihinkään ongelmaan, vaan lähinnä pohtimaan erilaisia opiskelijoiden käyttämiä strategioita ja niiden toimivuutta tai toimimattomuutta. Kiinnostus aiheeseen on syntynyt opiskelijoiden kirjallisia käännösraportteja lukiessa sinuttelun ja teitittelyn sekä puhuttelumuotojen pohdinta on niissä varsin tavallista. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän mm. kohteliaisuusteorioita ja AV-kääntämisen teoriaa. Lähde: Vertanen, Esko (2007). Ruututeksti tiedon ja tunteiden tulkkina. Teoksessa Oittinen, R. & Tuominen, T. (toim.) Olennaisen äärellä. 149-170. Tampere: Tampere University Press. 17
Päivi Pasanen, Helsingin yliopisto Sota-ajan tulkkien profiilit osana käännöskulttuureja Sodan käännös- ja tulkkaustoiminta on viime vuosina noussut vahvasti esille käännöstieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimuskohteena on ollut muun muassa tulkkien ja kääntäjien toiminta 2000-luvun taitteen kriiseissä Balkanilla ja Irakissa. Toisen maailmansodan käännös- ja tulkkaustoimintaa tutkitaan parhaillaan esimerkiksi Readingin ja Southamptonin yliopistojen sekä Imperial War Museumin yhteisprojektissa Languages at war: policies and practices of language contacts in conflict ja Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, jossa on käynnissä Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke Sodankäynnin tuntemattomat käännöskulttuurit. Sota-ajan käännös- ja tulkkaustoiminta 2. maailmansodan ajan Suomessa. Joensuun hankkeessa yleisenä tavoitteena on kuvata erilaisista näkökulmista sotilaallisen käännös- ja tulkkaustoiminnan käännöskulttuureja eli sotilaallisiin viestintätilanteisiin kehittyneitä kääntämisen ja tulkkauksen käytäntöjä. Tavoitteena on selvittää esimerkiksi, millaisissa tehtävissä, olosuhteissa ja tilanteissa kääntäjät ja tulkit toimivat ja millainen oli heidän statuksensa. Lisäksi tavoitteena on koota kääntäjä- ja tulkkiprofiileja eli selvittää, keitä olivat talvi- ja jatkosodassa toimineet kääntäjät ja tulkit ja mikä oli heidän taustansa, koulutuksensa ja kielitaitonsa. (Kujamäki 2011: 1 2, 5.) Esitelmässäni paneudun näistä tavoitteista viimeksi mainittuun ja tarkastelen yhden toimijaryhmän, suomalaisten tulkkien, profiileja sellaisina kuin ne näyttäytyvät arkistolähteiden valossa. Ensisijaisena lähteenä on Kansallisarkistossa säilytettävä Kotijoukkojen Esikunnan Sotavankitoimiston kirjeistö vuosilta 1941 1943. Esitelmäni on jatkoa aiemmalle tutkimukselleni (Pasanen 2011), jossa pyrin selvittämään, mihin kääntäjä tai tulkki sijoittui sotavanki-instituution vuorovaikutussuhteissa jatkosodan ajan Suomessa ja millaisiin rooleihin he päätyivät. Tutkimuksessani hyödynsin narratiiveja, jotka ovat käytössä yhteiskuntatieteissä (Baker 2006; 2010; Somers & Gibson 1994). Myös käännöskulttuurin käsitettä voi lähestyä narratiivisesta näkökulmasta tutkimalla yksittäisten kääntäjien ja tulkkien kertomuksia, toimintaa ja roolia sodan yhteisöllisessä kertomuksessa. Lähteet: Baker, Mona 2006: Translation and Conflict. A Narrative Account. London and New York: Routledge. Baker, Mona 2010: Interpreters and Translators in the War Zone. The Translator. 16:2, 197 222. Kujamäki, Pekka 2011: Sota, käännöskulttuurit ja toimijuus. MikaEL Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumin verkkojulkaisu 5 (2011). [Luettu 28.12.2011]. Saatavissa: www.sktl.fi/toiminta/seminaarit/mikael-verkkojulkaisu. Pasanen, Päivi 2011: Kääntäjät ja tulkit toimijoina sotavanki-instituution narratiiveissa. MikaEL Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumin verkkojulkaisu 5 (2011). [Luettu 28.12.2011]. Saatavissa: www.sktl.fi/toiminta/seminaarit/mikael-verkkojulkaisu. Somers, Margaret & Gloria Gibson 1994: Reclaiming the Epistemological "Other": Narrative and the Social Constitution of Identity. Teoksessa: Craig Calhoun (toim.) Social Theory and the Politics of Identity. Oxford and Cambridge USA: Blackwell, 37 99. 18
Esa Penttilä, Tampereen yliopisto Kääntäjä aikakausien ja yhteiskuntien välillä: Esimerkkinä Hölderlinin Sofokleskäännökset Kääntäessään tekstejä, jotka on alun perin kirjoitettu hyvin eri aikana kuin hänen oma aikakautensa, kääntäjä joutuu tekemään monenlaisia ratkaisuja, jotka eroavat nykypäivän tekstien kääntämisestä. Liikkuminen eri aikakausien, kulttuurien ja yhteiskuntien välillä asettaa kääntämiselle omia erillisvaatimuksiaan. Lisäulottuvuuden käännöskysymyksiin tuo käännettävien tekstien mahdollinen klassisuus, jolloin tekstit eivät tietyllä tavalla tyydy johonkin tiettyyn aikaan ja paikkaan, vaan ovat osa eräänlaista ajatonta jatkumoa, joka elää myös tässä päivässä. Esitelmä keskittyy tarkastelemaan Friedrich Hölderlinin parin sadan vuoden takaisissa Sofokles-käännöksissä tekemiä ratkaisuja, jotka perustuivat hänen kehittelemäänsä runouden- ja historianfilosofiaan ja joita hän itse esittelee huomautuksissaan noihin käännöksiin. Tarkastelu perustuu Hölderlinin (2001) omiin selityksiin. Lähde: Hölderlin, Friedrich. 2001. Huomautuksia Sofokleen kääntämisestä. Toimittanut ja suomentanut Esa Kirkkopelto. Loki-Kirjat, Helsinki. Eliisa Pitkäsalo, Tampereen yliopisto Kääntäjä hiilijalanjäljen jäljillä Tunnettu sanonta Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa kuvaa mainiosti kuvan ja tekstin kirjoitetun tai puhutun välisen suhteen syvyyttä. Kielikuvien käyttö on erityisesti kaunokirjallisuudelle tyypillistä, vaikka siihen törmää myös muunlaisissa teksteissä. Toiset tekstilajit sallivat kuvailevampaa kieltä kuin toiset. Kaikissa kulttuureissa sama kuva ei kuitenkaan aina kerro samasta asiasta. Kielikuvia näin myös metaforia käännettäessä on siis otettava huomioon sekä tekstilajien konventionaalisuus ja tekstin typologiset ominaispiirteet, että itse metaforan käännettävyyteen liittyvät kielija kulttuurisidonnaiset tekijät. Esitelmässäni pohdin metaforan kääntämisen mahdollisuutta kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin tarkastelen sitä, missä määrin voidaan puhua käsitemetaforan universaalista luonteesta ja sitä, miten metaforan takaa löytyvä käsitemetafora vaikuttaa käännösprosessiin. Tarkastelen erityisesti termiä hiilijalanjälki suhteutettuna käsitemetaforaan ELÄMÄ ON MATKA. Toiseksi käytän apuna antropomorfista mallia, jonka mukaan kehollisuus metaforan perusteena tässä tapauksessa jalka helpottaa uuden tai tulokulttuurissa tuntemattoman metaforan ymmärtämistä. Näin tarkasteltuna esimerkiksi metaforan hiilijalanjälki kääntämisen pitäisi olla automaattisesti mahdollista huolimatta siitä, onko käsite tulokielessä ennestään käytössä vaiko ei. 19