Joensuun seudun kansalaisopisto ja Joensuun liikuntapalvelut järjestävät yhteistyössä pääasiassa kaikki Joensuun alueen soveltavan ja



Samankaltaiset tiedostot
Joensuun seudun kansalaisopisto ja Joensuun liikuntapalvelut järjestävät yhteistyössä pääasiassa kaikki Joensuun alueen soveltavan ja

Terveys- ja soveltavan liikunnan ryhmät

LIIKUTAAN YHDESSÄ! Sotaveteraaneilta ei peritä kurssimaksua.

Syksy 2018 Kevät 2019

NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA!

Syksy 2018 Kevät 2019

JOENSUUN S. 11 JOENSUUN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 03/2013. Elokuun viimeinen perjantai täyttää Joensuun kadut tanssilla, laululla, musiikilla

Ikääntyneiden liikunta / Joensuun kaupungin toimintamalli. Jenni Raassina, Liikunnanohjaaja / Joensuun seudun kansalaisopisto

Joensuun seudun kansalaisopisto ja Joensuun liikuntapalvelut järjestävät yhteistyössä pääasiassa kaikki Joensuun alueen soveltavan ja

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15


Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 ( ) Kevät 2016 ( )

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma

Kevä tkäusi Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija p

ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

Vihdin Liikuntapalvelut

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SYYSKAUDEN OHJELMA 2013 Ryhmät alkavat maanantaina 2.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

Ryhmät alkavat maanantaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

SYYSKAUDEN 2015 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 50 Kertoja on 15.

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

Vakiovaraukset JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT. Sivu 1 /

TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi Taustamuuttujat n % n % Nainen Mies

Kuntosaliryhmä C Ti (kiertoharjoittelu) Ti Ti Kuntosaliryhmä F Ti

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)

LIIKUNTAPAIKAT UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI. UINTIMAKSUT, alv. 8 % KUNTOSALIMAKSUT/alakerran sali, alv. 8% OHJATTU TOIMINTA, alv.

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI

Lielahden koulupolku

Kallion musiikkikoulu

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

Voi hyvin -liikuntakalenteri

VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2013

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

Hinnasto alk.

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

LIIKUNTAPALVELUT Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

LIIKUNTAPALVELUT. Liikunta- ja harrastuspaikat 2015 RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Harjulan voimailusali (180m2)

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT ALKAEN

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

Tanssitunnit syksy 2011

TYKY OHJELMA Pääkohdat

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kissanmaan koulu lv

SYKETTÄ SYKSYYN -TAPAHTUMAT

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LIIKUNTAKESKUKSEN KÄYTTÖMAKSUT

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella

KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, Helsinki

Syksy 2014 kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: klo klo AIKUISTEN FUDIS

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

FORSSA ERITYISRYHMIEN JA IKÄIHMISTEN LIIKUNTAKALENTERI KEVÄT 2013

Transkriptio:

Te rv ey s- ja so ve ltavan li ik u n n an ry h m ät

liikutaan yhdessä! Joensuun seudun kansalaisopisto ja Joensuun liikuntapalvelut järjestävät yhteistyössä pääasiassa kaikki Joensuun alueen soveltavan ja ikääntyvien liikunnan ryhmät sekä allasjumpparyhmät. Kaikkiin ryhmiin tulee ilmoittautua ennakkoon kansalaisopistolle joko nettisivuilla, puhelimitse tai henkilökohtaisesti opintotoimistoon. Kaikki yhteistyöryhmät löydät tästä esitteestä. soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan liikuntaa, joka on suunnattu henkilöille, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla oleviin liikuntaryhmiin ja joiden liikunta vaatii soveltamista sekä erityisosaamista. Joensuun liikuntapalveluiden vammaisliikuntakortin haltijat saavat liikunnan kurssimaksuista 10 alennuksen ottamalla yhteyttä kansalaisopiston toimistoon. 2

sisällysluettelo RYHMIIN ILMOITTAUTUMINEN LASTEN JA NUORTEN SOVELTAVA LIIKUNTA Enon liikuntahalli Nepenmäen koulu Entinen yhteiskoulun lukio 4 5 5 6 AIKUISTEN JA SENIOREIDEN LIIKUNTA KESKUSTA JUMPAT Opistotalo Virkistysuimala Vesikko, aerobic-sali Virkistysuimala Vesikko, kuntosali Joensuu Areena Kuntohovi Entinen yhteiskoulun lukio Pohjois-Karjalan ammattiopisto Opistotalo Sepänpirtti Suvituuli ALLASJUMPAT Virkistysuimala Vesikko Rantakylän uimahalli Kuntohovi ENO JA UIMAHARJU Enon kunnantalo Markku Pölösen sali KIIHTELYSVAARA PYHÄSELKÄ 7 7 10 11 11 11 12 12 12 13 14 17 20 21 22 Kiihtelysvaaran liikuntasali Heinävaaran koulu 22 23 Pyhäselän entinen kunnantalo Reijolan yhteisötalo Hammaslahden terveyskeskus 24 24 25 3

TUUPOVAARA JUMPAT Palvelukeskus Hopearinne Tuupovaaran liikuntahalli ALLASJUMPAT Palvelukeskus Hopearinne OMAEHTOINEN LIIKUNTA Senioripalvelut Vammaispalvelut 26 26 27 29 29 30 ryhmiin ilmoittautuminen Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. internetilmoittautuminen 18.8.2014 klo 9.00 alkaen ympäri vuorokauden www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi PuhelimiTse Tai henkilökohtaisesti 20.8. 29.8. ma pe klo 9.00 16.00 1.9. alkaen ma to klo 10.00 16.30, pe klo 9.00 12.00 puh. (013) 337 5929 tai Opistotalo, Papinkatu 3. Opastusta ilmoittaumiseen palvelupisteiltä ENO, Kunnantie 2, puh. 013 337 7688 KIIHTELYSVAARA, Aprakkatie 2, puh. 050 4126 360, 050 3109 484 PYHÄSELKÄ, Hammaslahdentie 2, puh 013 337 7388 TUUPOVAARA, Virastotie 10, puh 013 337 3401 4

lasten ja nuorten soveltava liikunta Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. enon liikuntahalli Purokyläntie 9, lohko C vauhtivarpaat 4-6-vuotiaat ma 16.30-17.15 (141332 Eno) 8.9.2014-24.11.2014 Hinta: 29 (yht. 11 krt) Ohjaaja: Sari Sivonen Liikuntaryhmä tukee lapsen motorista kasvua ja kehitystä sekä kehontuntemusta ja kielen kehitystä erilaisten pelien ja leikkien avulla. Sopii erityisesti lapsille, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea liikkumiseen. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA. nepenmäen koulu kärpänkatu 7, sali sporttari liikuntaryhmä 11 18-vuotiaille ma 17.30-18.30 (141078 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 (Ei kokoonnu 29.9.) Hinta: 34 (yht. 10 krt) Ohjaaja: Reetta Partanen Erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille suunnattu ryhmä, jossa avautuu mahdollisuus päästä tutustumaan eri liikuntalajeihin ja harrastusmahdollisuuksiin mukavassa ja toisia kannustavassa porukassa. Tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin urheiluseurojen pitämillä lajikokeilukerroilla sekä harjoitetaan perusliikuntataitoja. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA. 5

entinen yhteiskoulun lukio Pataluodonkatu 6, liikuntasali vauhtivarpaat 4-6-vuotiaat ti 17.00-17.45 (141240 Joensuu) 9.9.2014-25.11.2014 Hinta: 29 (yht. 11krt) Ryhmän tavoitteena on tukea liikuntataitojen, kehontuntemuksen ja kielen kehittymistä. Sisältöinä erilaiset pelit, leikit ja liikuntalajit. Sopii erityisesti lapsille, jotka tarvitsevat yksilöllisen lähestymistavan huomioimista ja hyötyvät liikunnan antamasta tuesta kasvuun ja kehittymiseen. EI VERKKOILMOITTAUTUMISTA. entinen yhteiskoulun lukio Pataluodonkatu 6, liikuntasali vauhtivarpaat 7-9-vuotiaat ti 18.00-18.45 (141241 Joensuu) 9.9.2014-25.11.2014 Hinta: 29 (yht. 11 krt) Katso ryhmän kuvaus kohdasta Vauhtivarpaat 4-6- vuotiaat. aikuisten ja senioreiden liikunta Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. Seniorit (yli 63 vuotiaat) ja eläkeläiset voivat hyödyntää opetusministeriön myöntämää tukea opintosetelin muodossa. Tuen määrä on 10 / asiakas. Tukea voi saada vain yhdelle kurssille. HUOM! Opintoseteliä voit hakea soittamalla opintotoimistoon puhelinilmoittautumisen alettua 20.8.2014 klo 9-16. Sotaveteraanit pääsevät maksutta kursseille. 6

keskusta jumpat opistotalo Papinkatu 3, juhlasali Pyörätuolitanssi ti 12.45-14.15 (141303 Joensuu) 16.9.2014-25.11.2014 ja 13.1.2015-31.3.2015 (Ei kokoonnu 20.1. ja 3.2.) Hinta: 99 (yht. 19 krt) Ohjaaja: Viljo Soikkeli Perehdytään pyörätuolitanssin perusteisiin ja erilaisiin tanssiotteisiin. Opetellaan perinteisiä lavatansseja pystyparin kanssa. Tansseina valssi, tango, foksi, cha cha, humppa, fusku ja hidas valssi. Ei vaadi aiempaa tanssikokemusta. Oma avustaja/pystypari mukaan. soveltava liikunta to 12.30-13.15 (141366 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 Hinta: 29 (yht. 11 krt) Monipuolista jumppaa kehitysvammaisille. Kurssin tavoitteena on liikunnan ilo ja virkistyminen sekä harrastaminen porukassa. virkistysuimala vesikko uimarintie 1, aerobic-sali maanantaisin seniorijumppa a klo 8.15 9.00 (141103 Joensuu) seniorijumppa B klo 9.15 10.00 (141103 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Johanna Karjalainen Monipuolista jumppaa ikääntymisen erityiskysymykset huomioiden. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitteista. 7

ikivetreä klo 10.15 11.00 (141105 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Johanna Karjalainen Ikääntyneille suunnattu kehonhuoltotunti, jonka tavoitteena on kehon ja mielen hyvinvointi. Tunnit sisältävät tasapainoa, lihaskuntoa ja liikkuvuutta kehittäviä liikkeitä. erilainen tanssi klo 15.00-16.00 (141106 Joensuu) 29.9.2014-17.11.2014 Hinta: 25 (yht. 7 krt) Ohjaaja: Anna Venäläinen Kurssi on suunnattu sekä nuorille että aikuisille kehitysvammaisille. Erilaisen tanssin lähtökohtina ovat oman liikkeen ja tanssin ilon löytäminen sekä kehollisen kommunikaation harjoittelu tanssin avulla. Osallistuminen ei vaadi aiempaa tanssikokemusta. Tiistaisin Tanssien kohti tasapainoa 9.30-10.30 uutuus! (141725 Joensuu) 2.9.2014-7.10.2014 Hinta: 25 (yht. 6 krt) Ohjaaja: Mari Kortelainen Keskitytään liikkuvuuden, venyvyyden ja tasapainon kehittämiseen nykytanssin menetelmiä monipuolisesti käyttäen. Aikaisempaa tanssitaustaa et tarvitse. Varusteeksi sopivat rennot ja joustavat vaatteet, sekä tossut/luistamattomat sukat. seniorimiesten kuntotreeni klo 8.15 9.15 (141237 Joensuu) 9.9.2014-25.11.2014 ja 13.1.2015-14.4.2015 Hinta: 83 (yht. 24 krt) 8

Ohjaaja: Tiina Dahl Mutkatonta perusjumppaa ikämiessarjalaisille! Jumpan tavoitteena on kunnon kohotus ja liikunnan ilo. Tunnit painottuvat lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden ylläpitoon ja kehittämiseen huomioiden iän tuomat rajoitteet. keskiviikkoisin soveltava jumppa liikehäiriöitä sairastaville klo 10.15-11.00 (141285 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Marjaleena Laakkonen Liikehäiriösairautta sairastaville (Parkinson, MS-tauti yms.) suunnattu jumppa, jonka tavoitteena on toimintakyvyn ylläpito. Tunnit sisältävät liikkuvuutta, lihaskuntoa, tasapainoa sekä koordinaatiota kehittäviä harjoitteita. seniorijumppa e 9.15-10.00 (141283 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Marjaleena Laakkonen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Seniorijumppa A. seniorimiesten niska-selkäjumppa klo 13.00 13.45 (141288 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Niska-selkäjumpan tavoitteena on helpottaa ja ehkäistä niska-hartiaseudun ja lanneselän ongelmia sekä parantaa ryhtiä. Tunnit sisältävät kevyen alkulämmittelyn, niska-hartiaseudun sekä keskivartalon syviä lihaksia vahvistavan harjoitusosion, rangan liikkuvuusharjoituksia ja venyttelyä. 9

virkistysuimala vesikko uimarintie 1, kuntosali keskiviikkoisin senioreiden kuntosalistartti a 9.15-10.30 uutuus! (141290 Joensuu) 27.8.2014-8.10.2014 Hinta: 35 (yht. 5 krt) Opetellaan käyttämään kuntosalilaitteita turvallisesti ja tehokkaasti. Hinta sisältää yksilöllisen kuntosaliohjelman sekä viisi pienryhmätapaamista. Kokoontumiskerrat: 27.8., 3.9., 10.9., 17.9. ja 8.10. Kurssimaksun lisäksi osallistuja maksaa kuntosalimaksun suoraan hallin kassalle. senioreiden kuntosalistartti B 10.45-12.00 (141291 Joensuu) 27.8.2014-8.10.2014 Hinta: 35 (yht. 5 krt) Katso ryhmän kuvaus kohdasta Senioreiden kuntosalistartti A. senioreiden kuntosalistartti C 9.15-10.30 (141292 Joensuu) 29.10.2014-10.12.2014 Hinta: 35 (yht. 5 krt) Katso ryhmän kuvaus kohdasta Senioreiden kuntosalistartti A. Kokoontumiskerrat: 29.10., 5.11., 12.11., 19.11. ja 10.12. senioreiden kuntosalistartti D 10.45-12.00 (141293 Joensuu) 29.10.2014-10.12.2014 Hinta: 35 (yht. 5 krt) 10

Katso ryhmän kuvaus kohdasta Senioreiden kuntosalistartti A. Kokoontumiskerrat: 29.10, 5.11, 12.11, 19.11 ja 10.12. joensuun areena mehtimäenaukio 2, parketti Pyörätuolisportti ti 14.00-15.00 uutuus! (141184 Joensuu) 9.9.2014-2.12.2014 Hinta: 25 (yht. 7 krt) Ohjaaja: Reetta Partanen Nyt pistetään pyörätuolit liikkeelle ja kohotetaan kuntoa! Haluatko oppia sählyn tai koripallon salat? Kurssi on suunnattu aikuisille liikuntarajoitteisille, jotka käyttävät liikkumiseen pyörätuolia. Kauden aikana käytävät liikuntalajit sovitaan yhdessä opettajan kanssa. Opettajan lisäksi paikalla on yleisavustaja. kuntohovi Tikkarinne 3, sali seniorijumppa C ma 10.30-11.15 (141107 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Marjo Siintomaa-Toljander Katso ryhmän kuvaus kohdasta Seniorijumppa A. entinen yhteiskoulun lukio Pataluodonkatu 6, liikuntasali seniorijumppa D ti 16.00-16.45 (141238 Joensuu) 9.9.2014-25.11.2014 ja 13.1.2015-14.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Katso ryhmän kuvaus kohdasta Seniorijumppa A. 11

Pohjois-karjalan ammattiopisto Peltolankatu 4, peilisali seniorijumppa F to 16.00-16.45 (141071 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Hinta: 63 (yht.24 krt) Ohjaaja: Johanna Karjalainen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Seniorijumppa A. (Virkistysuimala Vesikko) opistotalo Papinkatu 3, liikuntasali senioreiden tasapainoryhmä ti 12.00-12.45 (141294 Joensuu) 9.9.2014-2.12.2014 (ei 11.11.) Hinta: 29 (yht. 11 krt) Ylläpidetään ja kehitetään tasapainoa, koordinaatiota, motoriikkaa ja lihaskestävyyttä eri menetelmien ja välineiden avulla. senioreiden kuntojumppa to 13.30-14.30 (141369 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-23.4.2015 (ei 22.1. ja 29.1.) Hinta: 83 (yht. 24 krt) Monipuolista jumppaa hyväkuntoisille senioreille. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoitteista. sepänpirtti sepänkatu 40, sali sepänpirtin voimaryhmä ti 13.30-14.30 (141239 Joensuu) 9.9.2014-25.11.2014 Hinta: 39 (yht. 11 krt) Ohjaaja: Marjaleena Laakkonen 12

Lihaskunnon ja tasapainon ylläpitoon painottuva kurssi, joka auttaa arjessa selviytymistä sekä lisää liikkumisvarmuutta. Harjoitteet tehdään kuntosalilaitteilla sekä erilaisia välineitä käyttäen. Soveltuu hyvin apuvälineen kanssa liikkuville henkilöille joiden toimintakyky on heikentynyt. Kurssi toteutuu yhteistyössä Joensuun seudun kansalaisopiston ja Joensuun kaupungin päivätoiminta- ja ikäneuvolan kanssa. suvituuli suvikatu 21 suvituulen voimaryhmä ti 15.00-16.00 uutuus! (141651 Joensuu) 9.9.2014-25.11.2014 Hinta: 39 (yht. 11 krt) Ohjaaja: Marjaleena Laakkonen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Sepänpirtin voimaryhmä. Kurssi toteutuu yhteistyössä Joensuun seudun kansalaisopiston ja Joensuun kaupungin päivätoiminta- ja ikäneuvolan kanssa. allasjumpat Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. Virkistysuimala Vesikon ja Rantakylän uimahallien allasjumpissa kansalaisopistolle maksettavan kurssimaksun lisäksi kurssilainen maksaa uimahallikohtaisen käyntimaksun (Rantakylässä kuntosalikäynnin hinta) uimahallin kassalle. Kurssilainen voi suorittaa uimahallimaksut joko kertamaksuina tai sarjalippuina (10 krt./50 krt./kk-kortit/vuosikortti). Ladattavan kortin korttipantti 5. Alennukset (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet, siviilipalvelusmiehet) saa korttia näyttämällä. Liikuntapalveluiden seniorikortin ostaneilta ja vammaisliikuntakortin haltijoilta EI peritä uimahallikohtaista käyntimaksua. 13

virkistysuimala vesikko uimarintie 1, rata-allas maanantaisin senioreiden allasjumppa a 14.00-14.30 (141099 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Johanna Karjalainen Monipuolinen allasjumppa, jossa on huomioitu ikääntymisen erityiskysymykset. Ylläpitää ja vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä, lihaskuntoa sekä huoltaa nivelistöä. kevyt allasjumppa a 14.40-15.10 (141101 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Johanna Karjalainen 14

Monipuolinen allasjumppa, joka sisältää lämmittelyn, lihaskunto- sekä liikkuvuusharjoitteita. Sopii erityisesti nivelongelmaisille, iäkkäille sekä ylipainoisille. allasjumppa a 15.20-15.50 (141102 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Johanna Karjalainen Tehokas allasjumppa sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. keskiviikkoisin aamuvirkkujen allasjumppa a 7.00-7.30 (141249 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Hinta: 42 (yht.24 krt) Ohjaaja: Marjo Siintomaa-Toljander Monipuolinen jumppa syvässä vedessä sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Uimataito pakollinen. Vesijuoksuvyön voit lainata uimahallilta. Ryhmä kokoontuu hyppyaltaassa. senioreiden allasjumppa C 14.00-14.30 (141270 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Katso ryhmän kuvaus kohdasta Senioreiden allasjumppa A. kevyt allasjumppa C 14.40-15.10 (141271 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Katso ryhmän kuvaus kohdasta Kevyt allasjumppa A. 15

allasjumppa C 15.20-15.50 (141272 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Hinta: 42 (yht.24 krt) Katso ryhmän kuvaus kohdasta Allasjumppa A. Torstaisin muistisairaiden allasjumppa 14.40-15.10 (141419 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 Hinta: 25 (yht. 11 krt) Ohjaaja: Tiina Dahl Monipuolinen jumppa muistisairaille. Jumppa sisältää lämmittelyn, lihaskunto sekä liikkuvuusharjoitteita. Avustajat ryhmään joko avustajakortilla tai uimahallimaksulla. allasjumppa D 15.20-15.50 (141421 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Ohjaaja: Tiina Dahl Katso ryhmän kuvaus kohdasta Allasjumppa A. aquabaila 16.00-16.30 uutuus! (141424 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 Hinta: 25 (yht.11 krt) Ohjaaja: Tiina Dahl Aquabaila on hauska ja monipuolinen tanssillinen allasjumppa, joka sisältää sykettä nostavia osuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. 16

Perjantaisin aamuvirkkujen allasjumppa C 7.00-7.30 (141433 Joensuu) 12.9.2014-28.11.2014 ja 9.1.2015-17.4.2015 Monipuolinen allasjumppa sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, hyppyja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. lauantaisin vesitreenimix 10.30-11.00 uutuus! (141436 Joensuu) 6.9.2014-29.11.2014 ja 10.1.2015-18.4.2015 (ei 27.9.) Ohjaaja: useita eri opettajia Haluatko oppia vesijuoksutekniikan, nostaa sykettä intervalliharjoittelulla ja testata reipastempoista kiertoharjoittelua syvässä vedessä? Sopii kaikille esiliikunnasta kiinnostuneille ja uimataitoisille. Vesijuoksuvyön voit lainata uimahallilta. Ryhmä kokoontuu hyppyaltaassa. sunnuntaisin Erityisryhmien uintivuoro klo 9-11 samaan aikaan vauvauinnin kanssa. Hinta: uimahallimaksu rantakylän uimahalli Pataluodonkatu 2 maanantaisin näkövammaisten uintivuoro klo 13.00 14.00 (1 rata käytössä) 17

senioreiden allasjumppa B 14.15-14.45 (141082 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Jenna Hiltunen Monipuolinen allasjumppa, jossa on huomioitu ikääntymisen erityiskysymykset. Ylläpitää ja vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä, lihaskuntoa sekä huoltaa nivelistöä. näkövammaisten allasjumppa 15.00-15.30 (141089 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Jenna Hiltunen Näkövammaisten oma allasjumppa, joka ylläpitää ja vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä, lihaskuntoa sekä huoltaa nivelistöä. Ryhmään oman avustajan kanssa. kevyt allasjumppa B 16.30-17.00 (141296 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Jenna Hiltunen Monipuolinen allasjumppa, joka sisältää lämmittelyn, lihaskunto- sekä liikkuvuusharjoitteita. Sopii erityisesti nivelongelmaisille, iäkkäille sekä ylipainoisille. miesten allasjumppa 17.10-17.40 (141297 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Jenna Hiltunen Vesiliikunnasta kiinnostuneiden miesten allasjumppa, joka sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. 18

allasjumppa B 17.50-18.20 (141112 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Saija Kinnunen Tehokas allasjumppa sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. vesitreeni vesijuoksuvyöllä a 18.30-19.00 (141113 Joensuu) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Ohjaaja: Saija Kinnunen Tehokas jumppa syvässä vedessä! Jumppa sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Uimataito pakollinen. Vesijuoksuvyön voit lainata uimahallilta. Torstaisin aamuvirkkujen allasryhmä B 6.30-7.00 (141592 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Ohjaaja: Susanne Frondelius Monipuolinen allasjumppa sisältää vauhdikkaan lämmittelyn, hyppyja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. allasjumppa 50+ 15.50-16.20 (141374 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Yli viisikymppisten oma allasjumppa! Jumppa sisältää lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii kaikille vesiliikunnasta kiinnostuneille. 19

vesitreeni vesijuoksuvyöllä C 16.30-17.00 (141375 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Katso ryhmän kuvaus kohdasta Vesitreeni juoksuvyöllä A. allasjumppa e 17.10-17.40 (141379 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Katso ryhmän kuvaus kohdasta Allasjumppa B. allasjumppa F 17.50-18.20 (141380 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Ohjaaja: Katja Antrela Katso ryhmän kuvaus kohdasta Allasjumppa B. vesitreeni vesijuoksuvyöllä D 18.30-19.00 (141383 Joensuu) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Ohjaaja: Katja Antrela Katso ryhmän kuvaus kohdasta Vesitreeni juoksuvyöllä A. kuntohovi Tikkarinne 3, allas allasjumppa + uinti erityisryhmät ke 17.00-18.00 (141247 Joensuu) 10.9.2014-26.11.2014 Hinta: 39 (yht. 11 krt) Ohjaaja: Saija Kinnunen 20

Monipuolinen allasjumppa henkilöille, jotka vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi ovat estyneet osallistumaan yleisesti tarjolla oleviin liikuntaryhmiin. Jumppa sisältää lämmittelyn, sykettä kohottavia osuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Lääkärintodistus esitettävä ohjaajalle ensimmäisellä kokoontumiskerralla. eno ja uimaharju Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. Liikuntapalveluiden senioripalveluita käyttäviltä, jotka osallistuvat kursseille maaseutualueilla, ei kurssimaksun lisäksi peritä senioripalvelumaksua. Kurssimaksun kuittia vastaan he saavat halutessaan alueen palvelupisteeltä avaimen tai kulkutunnisteen, jolla on pääsy kuntosaleille ja liikuntasaleille yleisövuoroilla. Sotaveteraanit pääsevät maksutta kursseille. enon kunnantalo kunnantie 2, valtuustosali seniorijumppa a ma 14.30-15.15 (141331 Eno) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Hanna Myyryläinen Monipuolista jumppaa ikääntyville. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitteista. Mukaan oma alusta. 21

markku PÖlÖsen sali honkajoentie 2, sali seniorijumppa B ma 16.00-16.45 (141330 Eno) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Hinta: 63 (yht.24 krt) Ohjaaja: Hanna Myyryläinen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Seniorijumppa A. kiihtelysvaara Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. Liikuntapalveluiden senioripalveluita käyttäviltä, jotka osallistuvat kursseille maaseutualueilla, ei kurssimaksun lisäksi peritä senioripalvelumaksua. Kurssimaksun kuittia vastaan he saavat halutessaan alueen palvelupisteeltä avaimen tai kulkutunnisteen, jolla on pääsy kuntosaleille ja liikuntasaleille yleisövuoroilla. Sotaveteraanit pääsevät maksutta kursseille. kiihtelysvaaran liikuntasali liikuntatie 1, kuntosali seniorikuntosali ma 16.00-17.00 (141128 Kiihtelysvaara) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-13.4.2015 Hinta: 76 (yht. 22 krt) Ohjaaja: Päivi Huttu Kuntosaliharjoittelu sopii erityisen hyvin ikääntyvän liikunnaksi, sillä lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää hyvän toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Varusteiksi liikuntaan sopivat vaatteet, tukevat kengät ja juomapullo. 22

seniorijumppa a ti 11.00-11.45 (141243 Kiihtelysvaara) 9.9.2014-25.11.2014 ja 13.1.2015-14.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Anssi Turunen Monipuolista jumppaa ikääntyville. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoitteista. Ota mukaan oma alusta. heinävaaran koulu isäntäläntie 1, liikuntasali seniorijumppa B ke 16.00-16.45 (141350 Kiihtelysvaara) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-1.4.2015 Hinta: 60 (yht. 23 krt) Ohjaaja: Irina Häyrinen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Seniorijumppa A. Pyhäselkä Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. Liikuntapalveluiden senioripalveluita käyttäviltä, jotka osallistuvat kursseille maaseutualueilla, ei kurssimaksun lisäksi peritä senioripalvelumaksua. Kurssimaksun kuittia vastaan he saavat halutessaan alueen palvelupisteeltä avaimen tai kulkutunnisteen, jolla on pääsy kuntosaleille ja liikuntasaleille yleisövuoroilla. Sotaveteraanit pääsevät maksutta kursseille. 23

Pyhäselän ent. kunnantalo hammaslahdentie 1, peilisali seniorijumppa to 15.30-16.15 (141431 Pyhäselkä) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-9.4.2015 Hinta: 60 (yht. 23 krt) Ohjaaja: Päivi Huttu Monipuolista jumppaa ikääntymisen erityiskysymykset huomioiden. Lämmittelyosuus sekä tasapaino-, lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitteita. soveltava liikunta to 17.45-18.30 (141432 Pyhäselkä) 11.9.2014-27.11.2014 Hinta: 29 (yht. 11 krt) Ohjaaja: Seija Lappalainen Kehitysvammaisille suunnattu kurssi, jonka tavoitteena ilo ja virkistys sekä porukassa harrastaminen. Kurssi painottuu tanssiin ja musiikkiliikuntaan sekä luovuuden kehittämiseen. reijolan yhteisötalo urheilupuistontie 2, sali senioreiden kuntojumppa ma 13.00-14.00 (141137 Pyhäselkä) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Hinta: 83 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Irina Häyrinen Monipuolista jumppaa hyväkuntoisille senioreille. Tunnit koostuvat lämmittelyosuudesta sekä tasapaino-, lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitteita. Ota mukaan oma alusta. seniorijooga ti 15.00-16.30 uutuus! (141244 Pyhäselkä) 9.9.2014-25.11.2014 Hinta: 57 (yht. 11 krt) 24

Ohjaaja: Mirja Oras Opetellaan yksinkertaisia venytysliikkeitä, jotka edistävät kokonaisterveyttä. Tietoinen rentoutuminen, luonnollinen hengitys sekä sisäisen hiljaisuuden kokeminen syventävät harjoituksen vaikutusta. Sopii kaikille. Ota mukaan oma alusta ja pukeudu joustavaan, lämpimään asuun. seniorikuntosali a ke 15.45-16.45 (141354 Pyhäselkä) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-1.4.2015 Hinta: 81 (yht 23 krt) Ohjaaja: Päivi Huttu Lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää hyvän toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Varusteiksi liikuntaan sopivat vaatteet, tukevat kengät ja juomapullo. hammaslahden Terveyskeskus sähkötie 22, kuntosali seniorikuntosali B pe 14.00-15.00 (141435 Pyhäselkä) Hinta: 39 (yht. 11 krt) 12.9.2014-28.11.2014 Irina Häyrinen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Seniorikuntosali A. (Reijolan yhteisötalo) 25

TuuPovaara Ilmoittaudu ryhmiin viimeistään viikkoa ennen ryhmän alkua. Liikuntapalveluiden senioripalveluita käyttäviltä, jotka osallistuvat kursseille maaseutualueilla, ei kurssimaksun lisäksi peritä senioripalvelumaksua. Kurssimaksun kuittia vastaan he saavat halutessaan alueen palvelupisteeltä avaimen tai kulkutunnisteen, jolla on pääsy kuntosaleille ja liikuntasaleille yleisövuoroilla. Sotaveteraanit pääsevät maksutta kursseille. jumpat Palvelukeskus hopearinne Paimentie 3, ruokasali hopearinteen senioriliikunta ti 15.00-15.45 (141349 Tuupovaara) 9.9.2014-25.11.2014 Hinta: 29 (yht.11 krt) Ohjaaja: Aino Hassinen Senioriliikunnan tavoitteena on lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden ylläpito ja kehittäminen huomioiden iän tuomat rajoitteet. TuuPovaaran liikuntahalli kankaalantie 6, kuntosali seniorikuntosali to 16.30-17.30 (141428 Tuupovaara) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Hinta: 83 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Aino Hassinen 26

Kuntosaliharjoittelu sopii erityisen hyvin ikääntyvän liikunnaksi, sillä juuri lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää hyvän toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Varusteiksi liikuntaan sopivat vaatteet, tukevat kengät ja juomapullo. allasjumpat Palvelukeskus hopearinne Paimentie 3, allasosasto kevyt allasjumppa ma 14.30-15.15 (141336 Tuupovaara) 8.9.2014-24.11.2014 ja 12.1.2015-20.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Aino Hassinen Monipuolinen allasjumppa, joka sisältää lämmittelyn, lihaskuntosekä liikkuvuusharjoitteita. Sopii erityisesti nivelongelmaisille, iäkkäille sekä ylipainoisille. Kurssi toteutuu yhteistyössä Joensuun seudun kansalaisopiston ja Joensuun kaupungin päivätoiminta- ja ikäneuvolan kanssa. allasjumppa a ti 14.00-14.45 (141337 Tuupovaara) 9.9.2014-25.11.2014 ja 13.1.2015-14.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Aino Hassinen Monipuolinen allasjumppa, joka sisältää lämmittelyn, hyppy- ja juoksuosuuksia sekä lihaskuntoharjoitteita. Sopii erinomaisesti myös nivelongelmaisille. allasjumppa B ke 14.30-15.15 (141352 Tuupovaara) 10.9.2014-26.11.2014 ja 7.1.2015-8.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Aino Hassinen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Allasjumppa A. 27

allasjumppa C to 14.30-15.15 (141425 Tuupovaara) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Ohjaaja: Aino Hassinen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Allasjumppa A. allasjumppa D to 19.00-19.30 (141430 Tuupovaara) 11.9.2014-27.11.2014 ja 8.1.2015-16.4.2015 Hinta: 63 (yht. 24 krt) Irina Häyrinen Katso ryhmän kuvaus kohdasta Allasjumppa A. 28

omaehtoinen liikunta senioripalvelut Senioripalvelut kannustavat yli 65-vuotiaita joensuulaisia liikunnan harrastamiseen uimahalleissa ja kuntosaleilla alennettuun hintaan. Senioripalvelut on tarkoitettu yli 65-vuotiaille joensuulaisille, ja niihin on oikeutettu siitä vuodesta lähtien kun henkilö täyttää 65 vuotta. senioripalveluihin oikeutetuilla henkilöillä on mahdollisuus: 1. ostaa ladattava kortti, joka oikeuttaa pääsyn uimaan ja kuntosaleille virkistysuimala vesikossa ja rantakylän uimahallissa. Vuonna 2014 kortin hinta on 77 /puoli vuotta (+ pantti 5 ). Ladattavan kortin voi ostaa Virkistysuimala Vesikon tai Rantakylän uimahallin kassoilta. Henkilöllisyys ja ikä on todistettava kortin oston yhteydessä. Ladattavan kortin ostaneilta ei peritä uimahallin käyntimaksua, kun he osallistuvat Joensuun seudun kansalaisopiston ja Joensuun liikuntapalveluiden allas- ja kuntosaliryhmiin. 2. ostaa paikallisesta palvelupisteestä (tai Pyhäselän osalta myös reijolan kirjastolta) kulkutunnisteen tms. Senioripalveluiden hinta maaseutualueilla on vuonna 2014 23 /vuosi (+ pantti). Henkilöllisyys ja ikä on todistettava kortin oston yhteydessä. 29

kulkutunniste tms. oikeuttaa pääsyn: Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran liikuntahallin kuntosalille ja liikuntasalille (yleisövuorot) Enon liikuntahallin kuntosalille (yleisövuorot) Uimaharjun liikuntakeskuksen kuntosalille (yleisövuorot) Pyhäselässä liikuntatoimen kuntosaleile yleisövuoroilla (ei Hammaslahden seniorikuntosali) Liikuntapalveluiden senioripalveluita käyttäviltä, jotka osallistuvat kursseille maaseutualueilla, ei kurssimaksun lisäksi peritä senioripalvelumaksua. Kurssimaksun kuittia vastaan he saavat halutessaan alueen palvelupisteeltä avaimen tai kulkutunnisteen, jolla on pääsy kuntosaleille ja liikuntasaleille yleisövuoroilla. Lisätietoa senioripalveluista: www.joensuu.fi/senioripalvelut vammaispalvelut Vammaisliikunta- ja vammaisavustajakortti on tarkoitettu vammaisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille. Korttien tarkoituksena on kannustaa omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen. Vammaisliikunta- ja vammaisavustajakortit ovat maksuttomia, kuvallisia kortteja, ja ne uusitaan kalenterivuosittain vuositarralla. vammaisliikuntakortti oikeuttaa ilmaiseen uintiin ja kuntosalikäyntiin Vesikossa ja Rantakylän uimahallissa. Maaseutualueilla vammaisliikuntakortilla pääsee maksutta liikuntapalveluiden kuntosaleille yleisövuoroilla. 30

vammaisavustajakortti myönnetään henkilölle, joka vammastaan tai sairaudestaan johtuen ei pysty omin avuin selviytymään uimahallissa tai kuntosalilla vaan tarvitsee mukaansa avustajan. Kortti oikeuttaa avustajan ilmaiseen sisäänpääsyyn yhdessä avustettavan kanssa Vesikkoon, Rantakylän uimahalliin ja maaseutualueiden kuntosaleille yleisövuoroilla. Vammaisliikuntakortin ja vammaisavustajakortin myöntää Joensuun kaupungin liikuntapalvelut. Lisätietoa vammaisliikunta- ja vammaisavustajakortista ja myöntämisperusteista: www.joensuu.fi/vammaispalvelut1 Heini Lehikoinen Terveyssuunnittelija Puh. 0503109610 heini.lehikoinen@jns.fi 31

Lisätietoja Ryhmät eivät kokoonnu 13. 19.10.2014 (vko 42 syysloma) 2. 8.3.2015 (vko 10 talviloma) Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään! www.joensuunseudunkansalaisopisto.fi www.joensuu.fi/liikunta Valokuvat ja graafinen ulkoasu ANITTA YRITYS