Asumisen uudet onnelat? tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa

Raportteja Espoosta 1/2005 Asumisen uudet onnelat? tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa Toim. Mari Vaattovaara & Jani Vuolteenaho Espoon kaupunki, Hallintokeskus Kehittämis- ja tutkimusryhmä

Raportteja Espoosta 1/2005 Asumisen uudet onnelat? tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa Toim. Mari Vaattovaara & Jani Vuolteenaho ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utredningsgruppen, Raporter City of Espoo Research and Development, Reports 2005

ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ KUVAILULEHTI Tekijä(t) Vaattovaara, M. ja Vuolteenaho, J. Nimike Asumisen uudet onnelat - Tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa Julkaisija (Virasto tai laitos) Espoon kaupunki, Kehittämis- ja tutkimusryhmä Julkaisuaika 05/2005 Sivumäärä, liitteet 66 sivua, 3 liitettä Julkaisusarjan nimike Raportteja Espoosta Osanumero 2/2005 Painopaikka Espoo ISSN-numero 1457-5450 ISBN-numero - Kieli suomi Tiivistelmä Tutkimusraportti on syntynyt Helsingin yliopiston Maantieteen laitoksen ja Espoon kaupungin välisenä yhteistyönä syksyllä 2004. Raportin osatutkimuksissa hyödynnetään pääasiallisena aineistona Espoossa (erään informaatioalan yrityksen työntekijät, Säterinmetsän asukkaat), Kirkkonummella (Sundsbergin asukkaat) sekä Sipoossa (Landbon asukkaat) kerättyjä haastatteluja, joiden avulla on selvitetty asukkaiden asumismieltymyksiä ja muuttopäätöksiin liittyviä valintoja. Tämän ohella hyödynnetään Tilastokeskuksen ja kuntien valmiita tilastoaineistoja. Raportti avaa tuoreita, asukaslähtöisiä näkökulmia Helsingin seudun rakenteelliseen kehitykseen ja etenkin seudun reunavyöhykkeellä käynnissä olevaan pientalovaltaiseen asuntorakentamiseen. Asiasanat Alueellinen eriytyminen, kaupunkirakenne, asumistoiveet, uudet osaajat Jakelu ja myynti Espoon kaupunki Kehittämis- ja tutkimusryhmä puh. (09)-8162 2309 PL 12 fax (09)-8162 2321 02070 ESPOON KAUPUNKI tieto@espoo.fi

ESBO STAD UTVECKLING OCH UTREDNING PRESENTATIONSBLAD Författare Vaattovaara, M. och Vuolteenaho, J. Titel Asumisen uudet onnelat - Tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa (Bostadsdrömmar en undersökning av bostadspreferenser i Esbo och dess grannkommuner) Utgivare (Åmbetsverk eller institution) Esbo stad, utvecklings- och utredningsgruppen Utgivningsår 05/2005 Antal sidor, bilagor 66 sidor, 3 bilagor Publikationsserie Raportteja Espoosta (Rapporter om Esbo) Nummer 2/2005 Tryckningsort Esbo ISSN 1457-5450 ISBN - Språk finska Sammandrag Undersökningen gjordes hösten 2004 som ett samverkansprojekt mellan Esbo stad och Geografiska institutionen vid Helsingfors universitet. Underökningen bygger huvudsakligen på intervjuer som gjordes i Esbo (anställda vid ett företag i informationsbranschen, invånare i Säteriskogen). i Sibbo (invånare i Sundsberg) samt i Sibbo (invånare i Landbo). Intervjuerna ligger till grund för utredningen om invånarnas boendepreferenser och val vid beslut om flyttning. Dessutom användes i undersökningen existerande statistik från Statistikcentralen och kommunerna. Rapporten ger särskilt från invånarsynpunkt nya infallsvinklar på den strukturella utvecklingen av Helsingforsregionen och särskilt på den småhusdominerade byggboomen i regionens utkanter. Ämnesord Regional differentiering, stadsstruktur, boendepreferenser, nytt expertkunnande Distribution och försäljning Esbo stad Utveckling och utredning tel. (09) 8162 2309 PB 12 fax (09) 8162 2321 02070 ESBO STAD tieto@espoo.fi

ESIPUHE Pääkaupunkiseutu ja Espoo sen osana, on maan suurin väestö- ja työpaikkakeskittymä, noin miljoona asukasta ja vajaat 600 000 työpaikkaa. Alueen merkitys ja kehitys maan tulevaisuuden kannalta on aivan ratkaiseva. Seudun ja Espoon tulevaa kehitystä on kuitenkin vaikea arvioida ilman hyvää ja laaja-alaista seudun kehityskulkujen tuntemusta ja tutkimusta. Tähän antaa hyvät mahdollisuudet uusi, laaja tutkimusyhteistyömuoto seudun kuntien ja Helsingin yliopiston ja teknisen korkeakoulun kanssa. Tämä ns. kaupunkitutkimuspooli, jossa tutkimustoimintaa kehittämässä ovat 9 professoria opiskelijoineen, luo hyvät mahdollisuudet parantaa kaupunkitutkimuksen tasoa ja laatua seudulla. Espoossa tämä yhteistyö käynnistyi konkreettisesti viime syksynä, jolloin Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen opiskelijat professori Mari Vaattovaaran ja muiden opettajien johdolla tutkivat asumisen eri muotoja Espoossa ja sen lähikunnissa. Maantieteen laitoksen kanssa on käynnistetty myös useita muita, pääasiassa luonnonmaantieteen alaan liittyviä tutkimushankkeita, jotka on kohdistettu Suurpellon tulevalle suurelle asuin- ja työpaikkaalueelle. Maantieteen laitoksen opiskelijat ovat aktiivisesti kartoittaneet ja tutkineet asumisen eri muotoja ja kehitystä ja tuloksista on laadittu tämä raportti. Raportti on ensimmäinen uuden yhteistyön konkreettinen tulos, josta sen tekijät voivat olla ylpeitä. Lämpimät kiitokset kaikille kirjoittajille ja raportin tuottamiseen osallistuneille. Espoossa 20.5.2005 Teuvo Savikko tutkimuspäällikkö

SISÄLLYS KUVAILULEHTI ESIPUHE TAULUKKOLUETTELO KUVALUETTELO LIITELUETTELO JOHDANTO...11 Mari Vaattovaara 1 TÖRMÄÄVÄTKO ASUMISTOIVEET TARJOLLA OLEVAAN KAUPUNKIRAKENTEESEEN...12 Mari Vaattovaara & Matti Kortteinen 2 INFORMAATIOALAN TYÖPAIKKOJEN JA TOIMISTOJEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...17 Jenni Väliniemi 3 UUSIEN OSAAJIEN ASUMISMIELTYMYKSET PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...26 Aki Kaapro, Paula Salmela & Mikko Toivanen 4 RAKENNETTU YMPÄRISTÖ JA YHTEISÖLLISYYS ESPOON SÄTERINMETSÄSSÄ...30 Tytti Hartimo & Sanna Laukkanen 5 SUNDSBERG YHTEISÖLLISYYTTÄ JA LUONNONRAUHAA...36 Katariina Pahkasalo & Marika Suoniemi 6 LANDBO TURVALLINEN LAPSIPERHEYHTEISÖ...42 Antti Mäkeläinen & Jukka Nisula 7 ELÄMÄÄ METROPOLIN REUNOILLA SUNDSBERG JA LANDBO HAJAUTUVASSA KAUPUNKIRAKENTEESSA...47 Rami Ratvio 8 CASE-TUTKIMUKSEN AINEISTOT JA MENETELMÄT: PAIKKATIETOMENETELMISTÄ ASUKASHAASTATTELUIHIN...53 Tapio Kytö & Jani Vuolteenaho Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 9

TAULUKKOLUETTELO: Taulukko 1. Asuntorakenne joissakin Helsingin seudun kunnissa 31.12.2003. Lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus / Asunto ja rakennusrekisteri. KUVALUETTELO: Kuva 1. Kuva 2. Kuva 3. Kuva 4. Hyvän asuinalueen ominaisuudet. Asumistoiveet talotyypin mukaan pääkaupunkiseudun eri alueilla asuvien eri elämän vaiheissa olevien mukaan. Toimistorakennusten sijainti ja käyttöönoton volyymi pääkaupunkiseudulla eri vuosikymmenillä. (lähde: SeutuCd 2003) Informaatioalan työpaikkamäärien muutos vuosien 1999-2001 välillä (lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus, tilastoja Juha Suokas 2004) Kuva 5. Uusimpien 1990-2000-luvulla rakennettujen toimistojen ja informaatioalan v. 2001 työpaikkojen sijaintien korrelaatio (lähde: Seutu Cd 2003; Helsingin kaupungin tietokeskus, tilastoja Juha Suokas 2004) Kuva 6. Uusien osaajien asumisen nykytilanne. Kuva 7. Primääri- ja sekundäärimuuton jakautuminen pääkaupunkiseudulla (YTV 2004:9). Kuva 8. Nuotiotien pihakatu (kuva: Sanna Laukkanen). Kuva 9. Säterinmetsäntie (kuva: Sanna Laukkanen). Kuva 10. Tori (kuva: Sanna Laukkanen). Kuva 11. Landbon ikäjakauma. Aineisto: Sipoon kunta 2004. Kuva 12a. Asukkaiden tulotaso Landbossa vuonna 2002. Kuva 12b. Asukkaiden koulutusaste Landbossa vuonna 2002. Kuva 13. Kuva 14. Kuva 15. Kuva 16. Kuva 17. Landbo ja Sundsberg muuttokohteina Sundsbergilaisten työpaikat ja jokapäiväisten kulutustuotteiden hankintapaikat. Landbolaisten työpaikat ja jokapäiväisten kulutustuotteiden hankintapaikat. Sundsbergilaisten harrastuspaikat ja säännölliset sosiaaliset kontaktit. Landbolaisten harrastuspaikat ja säännölliset sosiaaliset kontaktit. LIITTEET: Liite 1. Liite 2. Liite 3. Uusille osaajille suunnattu kysymysrunko Säterinmetsän asukkaille suunnattu kysymysrunko Sundsbergin ja Landbon asukkaille suunnattu kysymysrunko 10 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

Johdanto Mari Vaattovaara, kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Maantieteen laitos Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella järjestetty kaupunkimaantieteen erikoistumiskurssi paneutui syksyllä 2004 Espoon suunnittelua sivuaviin kysymyksiin. Osa professori Mari Vaattovaaran johdolla järjestetyistä luennoista järjestettiin Espoon kaupungin tiloissa. Myös opiskelijoiden kurssitöiden aiheet liittyivät kaupunkia askarruttaviin kysymyksiin. Kurssilaisten nyt julkaistavien töiden muodostama kokonaiskuva on kiinnostava lisä yleisemmän kaupunkien rakenteellista kehitystä jäsentävän tulkinnan rinnalle (vrt. esim. Vaattovaara & Kortteinen 2003). Helsingin seudun rakenteellinen kehitys näyttää painottuvan lyhyen keskustapainotteiden kasvujakson jälkeen jälleen seudun reuna-alueille (vrt. Jaakola & Vaattovaara 2002). Samaan aikaan etenkin seudun reunavyöhykkeillä on nähtävissä asuntotuotannon pientalovaltaistumista. Vaikka kuvattu kehitys ei merkitse yksiselitteisesti kaupunkirakenteen hajautumiskehitystä, on haasteena pyrkiä mahdollisimman monipuolisesti ymmärtämään niitä syitä, jotka johtavat kaupunkialueen laajenemiseen. Jenni Väliniemi tarkastelee omassa työssään uusimpien informaatioalan työpaikkojen ja toimistojen sijaintia pääkaupunkiseudulla. Hän osoittaa sen, kuinka uudet klusterit syntyvät Helsingin länsiosiin, Espoon itäosiin sekä Vantaan Aviapoliksen seudulle. Metropolialueen työpaikkasiirtymä kohti reuna-alueita (vrt. ympäristöministeriön julkaisut) tuo kaupunkiseudun reunat yhä helpommin saavutettavaksi asuinalueeksi. Kohdensimmekin opiskelijoiden kenttätyön kahdelle pääkaupunkiseudun ulkopuoliselle uudelle asuinalueelle Kirkkonummen Sundsbergiin sekä Sipoon Landbohon, ja selvitimme alueiden asukkaiden muuttosyitä, viihtyvyyttä sekä liikkumista arjessa. Katariina Pahkasalo ja Marika Suoniemi toteavat artikkelissaan kuinka perinteiset arvot rauhallisuus, pientalovaltaisuus, luonnonläheisyys ja lapsiystävällisyys ovat niitä syitä jotka Sundsbergiin, Kirkkonummelle vetävät. Vastaavasti Sipoon Landbota tutkineet Antti Mäkeläinen ja Jukka Nisula kirjoittavat kuinka laadukas ja tilava omakotitalo omassa rauhassa on nuoren perheen valinta ja tyytyväisen elämän perusta. Asukkaiden jokapäiväistä elämää metropolin reunoilla tarkasteleva Rami Ratvio osoittaa kuinka Jenni Väliniemen kuvaama työpaikkasiirtymä metropolin reunoille näkyy asukkaiden liikkumistottumuksissa. Perinteisestä keskusta- periferia suuntauksesta ollaan siirtymässä reunoilla liikkumiseen. Ratvio havaitsee metropolin reunalla tapahtuvan liikkumisen niin työssäkäynnin, harrastusten kuin sosiaalisten suhteidenkin osalta. Yllättäen eri puolella metropolin reunaa sijaitsevien, eri-ikäisten ja eri tavalla toteutettujen asuinalueiden rakenteesta näyttää syntyvän yksityistä yleisempi tulkinta siitä tavasta, jolla metropolialueemme rakentuu. Ikään kuin meillä olisi yhtenäinen asumiskulttuuri, joka ohjaisi ihmisten asumisen valintoja. Tätä tulkintaa vahvistaa Aki Kaapron, Paula Salmelan ja Mikko Toivasen tutkimus uusien osaajien asumisen valinnoista. Alle 35 -vuotiaille IT -osaajille lähetetyn kyselytutkimuksen pohjalta Kaapro & al. toteavat, kuinka uusi osaaja haluaa asumiseltaan rauhaa, tilaa ja luonnonläheisyyttä ( vrt. Strandell 2005). Tiivistä ja matalaa Säterinmetsässä tarkastelleet Tytti Hartimo ja Sanna Laukkanen täsmentävät tämän lisäksi, kuinka erityisesti katutila ja omakotiasukkailla myös oma piha korostuivat sosiaalista viihtyvyyttä ja kanssakäymistä lisäävinä tekijöinä. Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 11

1 TÖRMÄÄVÄTKÖ ASUMISTOIVEET TARJOLLA OLEVAAN_KAUPUNKIRAKENTEESEEN? Mari Vaattovaara ja Matti Kortteinen Parhaillaan on käynnissä keskustelu asunto- ja yhdyskuntapolitiikasta, missä yhtäältä kannetaan huolta kaupunkirakenteen hajautumisesta (Lapintie 2005, Soininvaara 2004) ja toisaalta tuodaan esiin pientaloasumiseen kohdistuvia toiveita (Strandell 2005) ja niiden vastaamiseen kehottavia poliittisia lausumia Vanhanen (2004). Perinteinen yhdyskuntasuunnittelu nojaa ajatukseen, jonka mukaan asuminen, työpaikat ja palvelut ovat tiiviissä suhteessa toisiinsa siten, että niitä yhdistämässä ovat tehokkaat liikennejärjestelmät. Keskusta ja mieluiten raideliikenteen varaan syntyvät alakeskukset tarjoavat järjestelmän, jonka ympärille kaupunkien tulisi rakentua. Yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie kiteyttää ajatuksen osuvasti viimeviikkoisessa (HS 28.2.2005) Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessaan Mitä tiiviimpi rakenne, sitä pienemmät päästöt, ja sitä helpompaa on myös toteuttaa kaikkien käyttäjäryhmien saavutettavissa olevat palvelut. Näyttää kuitenkin siltä, että suunniteltu kompakti kaupunki toiminnallisena kokonaisuutena on haastettuna. Ympäristöministeriön tuoreen selvityksen mukaan työpaikat ovat siirtymässä keskustasta kaupunkien reuna-alueille. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla keskustan osuus kaikista kaupunkiseudun työpaikoista on vuosina 1985 2000 vähentynyt 24 prosentista 17 prosenttiin. Työpaikka-alueiden siirtymä reuna-alueille on ympäristöministeriön tutkimuksen mukaan ollut Helsingissä muita kaupunkiseutuja selvempää. Uusien informaatioalaan pohjautuvien työpaikkojen osalla samansuuntainen kehitys on myös ollut nähtävissä (Väliniemi, tämä raportti esim. Vaattovaara & Kortteinen 2003). Samanaikaisesti Helsingin seudun väestörakenteellinen kehitys keskittyy lyhyen keskustapainotteisen kasvujakson jälkeen jälleen seudun reuna-alueille, pientalomaiselle vyöhykkeelle (vrt. Jaakola & Vaattovaara 2002). Vaikka kuvattu kehitys ei merkitse yksiselitteisesti kaupunkirakenteen hajautumiskehitystä, on metropolimme rakenteessa nähtävissä selvää reuna-alueiden vahvistumista. Asuntorakenne Helsingin seudun eri kunnissa vaihteleekin kaavoitus- ja asuntopoliittisten ratkaisujen pohjalta merkittävästi (taulukko 1). Pientalojen (omakoti- ja rivitalojen) osuus kunnan asuntokannasta liikkuu Helsingin 12 prosentin ja yli 90 prosentin välillä. Espoon asuntokanta on ehkä yllättävänkin kerrostalovaltainen yli puolet asunnoista Espoossa on kerrostaloissa. 12 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

Taulukko 1. Asuntorakenne joissakin Helsingin seudun kunnissa 31.12.2003. Lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus / Asunto ja rakennusrekisteri. Pientalot yht. Asuinkerrostalot Muu/tuntematon Pornainen 93,0 3,0 4,0 Siuntio 88,8 9,0 2,2 Sipoo 82,0 16,2 1,8 Mäntsälä 79,8 17,4 2,8 Nurmijärvi 76,8 21,7 1,5 Vihti 75,7 21,7 2,6 Tuusula 69,7 28,6 1,8 Kirkkonummi 68,3 30,7 1,1 Kauniainen 55,5 42,9 1,6 Järvenpää 52,9 45,7 1,4 Hyvinkää 44,5 54,1 1,4 Espoo 42,4 56,4 1,3 Kerava 38,9 59,7 1,4 Vantaa 37,5 61,8 0,6 Helsinki 12,8 85,7 1,5 1.1 Asumisessa yhtenäiskulttuuri Muutokset asuntomarkkinoilla esimerkiksi matalat korot yhdessä yleisen vaurastumisen, hienoisen tuloerojen kasvun sekä asumisvarallisuuden periytymisen kanssa mahdollistavat yhä suuremmalle osalle väestöä asumistoiveidensa toteuttamisen. Asuntopolitiikan päällimmäisenä tavoitteena tulisikin olla koko väestön asumista koskevien toiveiden mahdollisimman hyvä toteuttaminen. Laaja pääkaupunkiseudulle kohdistuva kyselytutkimuksemme tulos yhdessä tässä julkaisussa julkaistujen artikkeleiden kanssa vahvistaa aikaisemmin esitettyä teoreettista yleistystä, jonka mukaan on olemassa sellainen asumista koskeva yhtenäiskulttuuri, jossa pientalovaltaisuus, luonnonläheisyys ja rauhallisuus korostuvat. Vaikka kaikki eivät halua asua pientaloissa, kohdistuu pientaloasumiseen suurin osa asumistoiveista. Asumistoiveita on tutkittu systemaattisemmin ainakin 60-luvulta asti. Kaikissa näissä tutkimuksissa korostuu toiveena luonnonläheisyys ja pientalomaisuus samalla kun toive palveluista ja hyvistä liikenneyhteyksistä nousee esiin. Alueellisesti kohdennettuja, erityisesti kaupunkiasumiseen kohdistuvia tutkimuksia on tehty vähemmän. Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa keräsimme 10 425 pääkaupunkiseudulla asuvan ihmisen näkemyksiä asumisestaan ja hyvinvoinnistaan laajalla alueellisen tulotason mukaan ositetulla kyselytutkimuksella. Tämän tutkimuksen yleinen tulos vastaa varsin hyvin sitä kuvaa, jonka aikaisemmatkin tutkimukset ovat osoittaneet toive omistusasunnosta ja pientaloista on vahva suomalaisessa kulttuurissa. Kyselytutkimuksessamme keskimäärin 91 prosenttia - ja alimmankin tulokvintiilin alueilla asuvista 80 prosenttia - pitää omistusasumista itselleen parhaana. Rauhallisuus, luonnonläheisyys ja pientalovaltaisuus ovat keskeisimpiä toiveita, jotka toistuvat koulutuksesta, tulotasosta ja ammatillisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Näyttää siis siltä, että asumista koskevien toiveiden osalta on perusteita puhua yhtenäiskulttuurista (vrt. Mäkelä 1999; Jallinoja 1997, ks. Myös Kortteinen- Tuominen Vaattovaara 2005). Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 13

Jos tarkastellaan sellaisia lapsiperheitä, joissa perheen viitehenkilö toimii johtavassa asemassa tai on ylempi toimihenkilö, osoittautuu, että asumista koskevat toiveet ovat hyvin yhdenmukaisia toimialasta ja ammatillisesta suuntautumisesta riippumatta. Edes taidealalla taikka informaatiotekniikan parissa työskentelevät vastaajat eivät erotu muista asumista koskevien arvioiden osalta. (ks. kuvio 1). Väite yhtenäiskulttuurin olemassa olosta näyttää tämänkin tarkastelun pohjalta perustellulta. Hyvän asuinalueen ominaisuudet (lapsiperheet, toimihenkilö tai johtava asema) 4 3 2 opetus taide hallinto kauppa hoitoala teollisuus it-ala kuljetusala 1 0 liikenneyhteydet kaupalliset palvelut kunnalliset palvelut ulkoilumahdollisuudet alueen rauhallisuus tutut ja ystävät asukasrakenne arkkitehtuuri luonnonläheisyys pientalovaltaisuus keskustamaisuus hinta/laatu maine sijoitusarvo Kuva 1. Hyvän asuinalueen ominaisuudet. Elämänvaiheella on yhteys asumistoiveisiin. Tiiviistä ja kerrostalovaltaista kaupunkirakennetta perustellaankin ekologisten ja toiminnallisten argumenttien lisäksi myös väestörakenteen muutokseen liittyvillä seikoilla. Yhden ja kahden hengen talouksien osuuden kasvu, mikä on selvästi nähtävissä myös Espoossa, on tekijä jonka huomioiminen kaupunkien kehittämisessä on tärkeää. Laaja kyselyaineistomme pääkaupunkiseudulta mahdollistaa myös asumistoiveiden tarkastelun pääkaupunkiseudulla sekä elämänvaiheen että nykyisen asuinalueen mukaan (kuva 2). Pääsemme siis tarkastelemaan sekä kantakaupungissa että sen ulkopuolella kerrostaloissa yksin ja kaksinasuvien samoin kuin lapsiperheiden asumistoiveita. Tulos on ehkä yllättävä. Pientaloasumista on totuttu pitämään lapsiperheiden asumismuotona. Suomen urbaaneimman alueen, Helsingin kantakaupungin sinkuista ja dinkuista, eli yksin- ja kaksinasuvista puolet (52%) pitää kerrostaloasuntoa itselleen mieluisimpana vaihtoehtona, mutta toinen puoli toivoo pientaloon. Kantakaupungissa asuvista lapsiperheistä vastaavasti 47 prosenttia haluaa aineistomme mukaan asua kerrostalossa. Kantakaupungin ulkopuolisilla kerrostaloalueilla tilanne muuttuu jo siten, että kolme neljännestä lapsiperheistä (71%) ja noin puolet yksin- ja kaksin asuvista toivoo pientaloon (vrt. Strandell 2005). 14 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

Kuva 2. Asumistoiveet talotyypin mukaan pääkaupunkiseudun eri alueilla asuvien eri elämänvaiheissa olevien mukaan. 1.2 Törmääkö asumiskulttuuri kaupunkirakenteeseen? Käynnissä olevaa rakenteellista kehitystä, missä sekä työpaikat että väestönkasvu painottuu kaupunkiseudun reuna-alueille, on mahdollista tulkita tästä asumistoiveita korostavasta näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lähikunnat poikkeavat toisistaan asuntorakenteensa osalta merkittävällä tavalla. Toiveiden kohteena olevien pientalojen tarjonta asuntokannassa vaihtelee Helsingin 12 prosentin, Espoon 42 prosentin ja esimerkiksi Sipoon 82% ja Kirkkonummen 68% välillä. Vastaavia eroja on nähtävissä asuntojen uudistuotannossa. Esimerkiksi vuonna 2001 valmistuneista taloista pientaloja oli Helsingissä 15 prosenttia ja Espoossa 41 prosenttia. Naapurikunnat Sipoo ja Kirkkonummi puolestaan rakensivat lähes yksin pientaloja. Kaikki, siis 100 prosenttia Sipoon asuntokannasta oli pientaloja, vastaavan osuuden ollessa Kirkkonummella 93 prosenttia. Myös asuntojen koossa on vastaavia eroja (ks. Vaattovaara & Lönnqvist 2003). On mahdollista esittää, että käynnissä olevat prosessit pääkaupunkiseudulla ovat osaltaan tulosta asumiskulttuurin törmäämisestä kaupunkirakenteeseen. Yhdyskuntasuunnittelun ihannoimien tiiviiden kerrostaloalueiden ja ihmisten asumispreferenssien välillä on jännite, erityisesti Helsingin kantakaupungin ulkopuolella. Tämä ajaa ihmisiä, joilla nyt on parempi mahdollisuus valita vaurastumisen ja asuntomarkkinoiden muutoksen myötä, reunojen omakotitalovyöhykkeelle. Asumisen kalleus, joka osaltaan selittää Helsingin kantakaupungista tapahtuvaa siirtymää, ei selitä yleisesti ymmärretyllä tavalla reuna-alueiden kasvua. Pikemminkin on niin, että pientalojen hinnannousu on ollut nopeaa alueesta riippumatta (Lönnqvist & Vaattovaara 2004). Tämä tarkoittaisi siis sitä, että pyrkimys estää kaupunkirakenteen hajoamista tiiviin ja kaupunkimaisen rakentamistavan kautta on paradoksaalisesti osaltaan tuottamassa kehitystä, jota tavataan kutsua yhdyskuntarakenteen hajoamiseksi. Kun nyt lisäksi näyttää siltä (mm. Ratvio, tässä julkaisussa), että elämä niin sosiaaliset kuin työssäkäyntiin kuin ostoskäyttäytymiseen liittyvät ver- Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 15

kostot siirtyvät periferia-periferia rakenteisiin, siis metropolialueen reunoille, keskustan merkitys ja samalla rakenteen hallittavuus vähenee. Tässä mahdollisessa tulevaisuuden mallissa ongelmana ei siten ole liikennevirtojen kasvu keskustan ja kaupungin reuna-alueiden välillä, vaan pikemminkin se, että keskusta jää entistä enemmän paitsioon ja mahdollisesti alkaa väestörakenteensa osalta yksipuolistua. Seudun keskuskunnan sosioekonomisen rakenteen yksipuolistumisen tai sosiaalisen taantumisen rinnalle metropolialueen reunoille syntyy pienten paikallisten keskusten verkko, joka alkaa elää omaa elämäänsä. Vaikka pääkaupunkiseudun rakenteellinen perusta on jo ikään kuin valettu betoniin, on kuntien uusilla asunto- ja yhdyskuntapoliittisilla linjauksilla tärkeä rooli kaupunkirakenteen laajenevan ja hallitsemattoman hajautumisen estämisessä. Erityisesti Espoon, missä rakennettavaa maata on vielä runsaasti tarjolla, on mahdollista omilla linjauksillaan vastata ihmisten asumista koskeviin toiveisiin, ja osaltaan estää väestön valumista yhä etäämmälle kaupunkiseudun reunoille. Tämä kehitys on tuttua useilta eurooppalaisilta kaupunkiseuduilta. Lähteet: Helminen, Ville, Ristimäki Mika & Oinonen Kari (2005). Työpaikat kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteessa. 1985-2000. Suomen ympäristö 747. Ympäristöministeriö. Jallinoja, Riitta (1997). Asumisen tavat ja tyylit. Teoksees Koti Helsingissä. Urbaanin asumisen tulevaisuus. Kortteinen, Matti, Tuominen Martti & Mari Vaattovaara (2005, tulossa). Asumistoiveet, sosiaalinen epäjärjestys ja yhdyskuntasuunnittelu. Yhteiskuntapolitiikka 2005/2. Kortteinen, Matti, Tuominen, Martti & Mari Vaattovaara (2005, tulossa). Asukkaiden toiveet ja kaupunkisuunnittelu pääkaupunkiseudulla. Yhteiskuntapolitiikka 2/2005. Lönnqvist Henrik & Mari Vaattovaara (2004). Asuntomarkkinoiden vuoristorata. Ovatko kaikki alueet samalla radalla? Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 2004/5. Mäkelä, Klaus: Valtio, väkijuomat ja kulttuuri. Kirjoituksia Suomesta ja sosiologiasta. Gaumeamus, Tampere 1999. Standell, Anna (2005). Asukasbarometri 2004. Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristö 746. Ympäristöministeriö, Helsinki. Vaattovaara Mari & Henrik Lönnqvist (2003). Helsingin asuntopolitiikka seudullisessa viitekehyksessä. Helsingin kaupungin tietokeskuksen aloitteita 2003/1. Vaattovaara, Mari & Ari Jaakola (2002). Helsingin seudun kasvun logiikka vuosituhannen taitteessa. Teoksessa Keskinen Vesa, Martti Tuominen & Mari Vaattovaara (toim.) Helsinki pohjoinen metropoli. Vaattovaara, Mari & Matti Kortteinen (2002). Polarisoituuko pääkaupunkiseutu? In Matti Heikkilä & Mikko Kautto (eds.) Suomalaisten Hyvinvointi 2002. pp. 272-291. STAKES, Gummerus. Jyväskylä. 16 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

2 INFORMAATIOALAN TYÖPAIKKOJEN JA TOIMISTOJEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Jenni Väliniemi Pääkaupunkiseudulle syntyi 1990-luvun puolivälissä informaatioalan kasvusta seuraten työpaikkojen ja toimistojen keskittymiä, klustereita. Tämä tutkimus vahvistaa osaltaan kehitystä työpaikkojen keskittymisestä yhä tiiviimmin Helsingin länsiosiin, Espoon Itäosaan sekä Vantaan Aviapoliksen seudulle. Suurin toimistorakentamisen volyymi on ollut 1990-ja 2000-luvuilla niillä alueilla, joilla IT-alan työpaikkojakin on syntynyt. Taustalla vaikuttavia tekijöitä ovat nähtävästi olleet sekä kaupunkien ajama politiikka että yritysten sijaintiteoreettiset valinnat. Työpaikkojen keskittyminen on nähtävissä kaupunkisuunnittelun kannalta haastavana tilanteena, sillä asumisen samanaikainen hajautuminen luo ratkaistavia kysymyksiä niin liikenteen ja asumisen järjestämiseen kuin ympäristön laadun säilyttämiseen. 2.1 Johdanto Pääkaupunkiseudun työpaikkakehityksessä on tapahtunut varsin voimakkaita muutoksia 1990- luvulla sekä määrien että toimialajakaumienkin suhteen, mikä on osaltaan vaikuttanut yritysalueiden uudenlaiseen muodostumiseen ja sijaintiin. Laman aikana kadonneet työpaikat korvautuivat 2000-luvun taitteeseen mennessä uusilla ja lisääntyivät, mutta eri toimialoilla. Talouden suurimmaksi veturiksi 1990-luvun puolivälistä pääkaupunkiseudulla muodostuivatkin informaatioala ja toisaalta palveluala, jotka käyttävät toimitiloinaan erityisesti toimistoja. IT-alan työpaikkojen ja toimistojen lisäys oli huimaa, uuden ja dynaamisen alan nosteessa. Nokia etunenässä marssitti suomalaisia yrityksiä maailmalle, ja vaikka alan kehitys onkin hieman alkuajoista hiipunut on se kaupungeille yhä tärkeä mm. vientipainotteisuutensa ja kerrannaisvaikutuksiensa kautta luomien etujen kautta. Yritysten sijoittuminen koskettaa kaupunkialueilla asuvia ihmisiä monin tavoin esimerkiksi toimeentulon ja päivittäisten liikkumiskäytäntöjen kannalta ja pendelöinnin kautta muodostuukin kaupunkiseudun toiminnallinen perusta. Informaatioalan ja toisaalta niiden tarvitsemien toimistotilojen sijoittumisen tarkastelu avaa kokonaisvaltaisen kaupunkisuunnittelun kentän ratkaistavine kysymyksineen. Yritysten sijoittumisvalinnat ovat sidoksissa yhä enemmän kuntien mahdollisuuksiin tarjota monipuolista, laadukasta ja houkuttelevaa ympäristöä toimitilojen ohella myös työntekijöiden asumiseen ja harrastamiseen. Tutkimuksessa etsitäänkin vastauksia siihen, mihin toimistorakennuksia on syntynyt eri vuosikymmenillä ja millä volyymilla. Informaatioalan yritysten sijoittumisvalintoja ja aluerakenteellista muutosta pyritään tarkastelemaan vuosituhannen vaihteeseen osuvalla otannalla. Mielenkiinnon kohteena on myös toimistojen ja IT -alojen sijaintien välinen korrelaatio. Tutkimusaineisto rajoittaa paikkatieto-ohjelmilla laadittujen karttaesitysten tulkintaa, sillä toimistojen sijaintikuvio ei korreloi ainoastaan informaatioalan sijaintikehityksen kanssa, käyttäväthän monet muutkin alat toimistoja toimitiloinaan. Lisäksi toimistojen sijaintikuviosta ei näy tyhjillään olevia tiloja. Tutkimuksen tarkoituksena on kuitenkin raapaista pintaa uusien menestysalojen sijoittumisesta ja osoittaa toisaalta kehityksestä kumpuavia kaupunkirakenteellisia haasteita. Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 17

2.2 Pääkaupunkiseudun kehitys ja yritysten sijaintiteoriaa Pääkaupunkiseudun kuntien, erityisesti Helsingin, Espoon ja Vantaan, taloudellista kehitystä on ollut 1990-luvun laman jälkeen vauhdittamassa informaatioteknologian ja telekommunikaation aloilla toimivien yritysten menestys (Helsingin metropolikatsaus 2002:14-15). Lisäksi laman jälkeisestä kasvusta suuri osa on ollut palvelualojen työpaikkoja, minkä seurauksena kuntien elinkeinorakenne on muuttunut yhä palveluvaltaisemmaksi (Kostiainen & Kännö 2001:17). Pääkaupunkiseudun työpaikkamäärä lähti kasvuun vuodesta 1994 ja laman aikana kadonneet lähes 100 000 työpaikkaa saatiin vuosituhannen vaihteeseen mennessä takaisin lisäyksen kera (Helsingin kaupungin tietokeskus 2002). Kasvavia toimialoja olivat erityisesti informaatioalan tavaratuotanto, palvelutuotanto ja sisällöntuotanto (tilastokeskuksen määrittelyn mukainen jako). Näistä Helsinki on suuntautunut pääkaupunkiseudun kunnista sisällöntuotannon osalta uusmediaan ja bioteknologiaan. Espoossa puolestaan ovat korostuneet ensin palvelutuotanto toimialoinaan tietoteknologia sittemmin myös telekommunikaatio. Vantaa on keskittynyt enemmänkin logistiikkaan (Kostiainen & Kännö 2001:17). Työpaikoista palvelu- ja tietosektorin on osoitettu tarvitsevan ja käyttävän toimitiloinaan erityisesti toimistoja (Kokkonen 1991:5; Laakso 2002:63), mikä näkyi myös pääkaupunkiseudulla toimistotyöpaikkojen 50-70 % osuuden kasvuna vuosina 1995-2000 (Kostiainen & Kännö 2001:9). 2.2.1 Informaatioala ja sijaintiteoria Yritysten sijoittumista on tutkittu teoreettisesti monista eri lähtökohdista, mutta teorioiden kehittymisestä huolimatta kattavaa mallia ei ole kyetty rakentamaan. Kyse onkin hyvin monimutkaisesta ilmiöistä. Eri lähestymistavoista huolimatta on mahdollista kuitenkin esittää joukko tekijöitä, jotka vaikuttavat merkittävästi yrityksen sijoittumispäätökseen. Tärkeimpinä tekijöinä voidaan pitää liikenne- ja tietoliikenneyhteyksiä, työvoiman saatavuutta ja markkinoiden läheisyyttä. Kansainvälisten selvitysten perusteella myös ympäristön laatu ja palvelut ovat nousseet vahvoiksi sijoittumista ohjaaviksi tekijöiksi. Ympäristö- ja palvelutekijöihin lukeutuvat niin ympäristön tila ja ilmasto kuin palvelut, asuminen, kulttuuri sekä turvallisuus. Tietointensiivisillä aloilla eivät edellä luetellut tekijät välttämättä suoranaisesti vaikuta yrityksien tuotantoon, mutta ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti pätevän, ammattitaitoisen työvoiman saantiin (Kostiainen & Kännö 2001:10; Laakso & Loikkanen 2004:80,158). Luonnollisesti eri toimialojen sijaintikriteerit eroavat toisistaan, sillä erilaiset alat pyrkivät talousteoreettisesti ajatellen sijoittumaan sinne, missä niiden on kannattavinta toimia ottaen huomioon toimitilakustannukset ja sijainnista saatavat hyödyt liiketoiminnalle. Jakauma muodostuu karkeasti luokiteltuna keskustahakuisiin ja keskustapakoisiin yrityksiin. Informaatioalan yritysten on määritelty olevan enimmäkseen keskustahakuisia, sillä sisältö- ja palvelutuotannon alat hyötyvät keskustan tarjoamista kasautumiseduista. Tämän mallin mukaan näiden yritysten määrä vähenee keskustasta poispäin (Laakso & Loikkanen 2004:161). Toisaalta informaatioalan yrityksetkin voivat etsiä hyvin erilaisia sijainteja esimerkiksi tavaratuotannon hakeutuessa alempien toimitilakustannuksien ajamana kaupunkialueen keskivaiheille tai lähemmäksi laitoja (Kostiainen & Kännö 2001: 10,17; Laakso & Loikkanen 2004:163). Yritystoiminnan alueellinen rakenne ja työpaikka-alueiden luonne muodostuvat yritysten itsenäisten sijoittumispäätösten ja valintojen ohella kuitenkin myös kaupunkisuunnittelun ratkaisuista ja ohjauksesta (Helsingin kaupungin tietokeskus 2003:34). Kaikista kaavoista poiketen sijaintipäätöksiin saattavat vaikuttaa myös inhimilliset päätökset, esimerkiksi yritysjohtajan henkilö- 18 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

kohtaiset mieltymykset ennemmin kuin taloudellisesti kannattavat seikat. Kaavoituksella ja muilla julkisen sektorin rajoituksilla tai edistämisen keinoilla ei siis välttämättä saada aikaiseksi haluttua lopputulosta. Toimistotiloja voi jäädä tyhjilleen alueilla, jossa yritysten kannalta sijainti ei ole paras mahdollinen tai houkutteleva. 2.2.2 Verkostot ja agglomeraatiot Kaupunkialueen sisäisessä tarkastelussa huomataan yritysten muodostavan ryppäitä, mitä voidaan selittää agglomeraation eli kasautumisen kautta syntyvillä eduilla. Kasautumisen edut eli läheisyysedut syntyvät alhaisista kuljetus-, liikkumis-, ja kommunikaatiokustannuksista. Alemmat kustannukset parantavat puolestaan yritysten kilpailukykyä. Tietointensiivisten alojen yritysten sijoittumispäätökseen vaikuttavia tärkeimpiä tekijöitä ovat koulutetun työvoiman ja sopivien toimitilojen saaminen, hyvät liikenneyhteydet sekä infrastruktuuri kuten parkkipaikat ja tiet (Laakso & Loikkanen 2004: 77-80). Esimerkiksi parkkipaikkojen tarvetta heijastelee, lisääntynyt työntekijöiden autoistuminen tilanteessa, missä työpaikalle joudutaan liikkumaan yhä pidempiä matkoja julkisen liikenteen ulottumattomista tai hankalien yhteyksien päästä (ks. luku 7). Helsingissä itäisten alueiden yritystoiminnan kehittämisprojektin (menestyvä Itä-Helsinki- projekti) yhteydessä kyseltiin yrityselämän puolelta toiveita alueen kehittämiselle. Kyselyiden perusteella toiveet kohdistuvatkin tonttien kaavoittamisen ja rakennuksien toiminnan käynnistämisen jälkeen liikenneväylien parantamiseen ja muun infrastruktuurin, kuten juuri parkkipaikkojen ylläpitämiseen sekä parantamiseen (Lindblom 2004). Kansainvälisesti toimivat yritykset miettivät lisäksi imagoltaan suotuisaa ja edustavaa ympäristöä sekä sijoittumista korkeakoulujen läheisyyteen, innovaatioiden, pätevän työvoiman saamisen ja yhteistyön vauhdittamisen kannalta (Laakso & Loikkanen 2004: 77-80). Myös saman alueen yritysten läheisyys verkostojen muodostamiseksi ja niissä leviävien innovaatioiden poimimiseksi on tärkeää (Kostiainen & Kännö 2001:10-12). Klustereiden keskeisimpiä elementtejä ovatkin erilaiset verkostot muun muassa klustereiden välillä (Virtanen 2004:18). Klusterilla tarkoitetaan sellaista verkostorakennelmaa, jossa esimerkiksi osaaminen ja yhteistyösuhteet nostavat verkoston tietyn liiketoiminnan osalta merkittävään asemaan kansainvälisillä markkinoilla. Verkosto-käsitteellä puolestaan kuvataan eriasteisista ja erityyppisistä keskenään risteävistä verkoista koostuvaa kokonaisuutta (Raatikainen & Muurinen 1994:54). Yritysten sijoittumista ei kuitenkaan voida listata ainoastaan joukoksi alueiden sijaintitekijöitä tai verkostodynamiikkaa, sillä varsinkin isojen yritysten sijaintipäätöksissä sijaintitekijät selittävät vain osaltaan alueellista kehitystä. Vähintään yhtä suuri merkitys on yrityksien muulla päätöksenteolla koskien esim. toiminnan laajentamista tai supistamista, tuotteita, markkinoita tai yritysten välisiä sopimuksia (esim. alihankinta) (Virkkala 1987:146-147). 2.2.3 Kasvu, kilpailu ja kehittäminen Yritysten sijoittumiskysymys palautuu lopulta myös kysymyksiin maailmantaloudesta ja globalisaatiosta, jotka ovat avanneet myös Suomessa ovet vuorovaikutukselle ja erityisesti taloudelliselle kilpailulle. Kehitysdynamiikka on muuttunut niin, että globalisoituneen, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti avautuneen maailman ristipaineessa alueiden, erityisesti kaupunkien merkitys on kasvanut ja kansallisvaltioiden sekä julkisen talouden ohjausmahdollisuudet vastaavasti heikentyneet. Tämän myötä kaupunkien välinen kilpailu menestyvistä yrityksistä, sijoituksista ja hyvistä veronmaksajista on koventunut ja taloudellisen kasvun tavoittelu on kiristynyt entisestään (Karisto 2004:31; Andersson 1999:30). Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 19

Taloudellisen kasvun aikaansaamiseksi on kaupunkien luotava ja ylläpidettävä aktiivisesti attraktiivisia kilpailutekijöitä, kuten kaupunkilaisten arkista viihtyvyyttä. Kaupunkitutkimuksen saralla sosiaalipolitiikan professori Antti Karisto (2004:31) on tuonut esiin kaupungin merkitykset ihmisten kotikaupunkina, arkiviihtyvyyden sekä urbaanin elämän pehmeää infrastruktuuria sisältävinä paikkoina. Taloudellista kilpailukykyä ei voida lisätä ilman ihmisten hyvinvoinnin edellytysten huomioimista, sillä alueellisilla ominaisuuksilla on yritysten sijoittumiseen huomattava vaikutus. Täten yritysten sijoittumiskysymys on kaupunkisuunnittelussa, kaavoituksessa ja poliittisissa linjauksissa nähtävä osien muodostamana kokonaisuutena, missä puuttuva tai sopimaton osa ei luo vetovoimaa ja huonoimmassa tapauksessa muodostaa olemassa oleville yrityksille työntövoiman alueelta pois. Tietointensiivisten yritysten sijaintivalinnat korreloivat erityisesti asumisen, vapaa-ajan vieton paikkojen sekä liikenneyhteyksien kanssa, sillä riippuvaisuus hyvästä saavutettavuudesta ja pätevästä työvoimasta on suuri. Peruslähtökohtana on, että työntekijät sijoittuvat mieluimmin asumaan työnsä läheisyyteen. Jos liikenneyhteydet ovat toimivat, voi asutus kuitenkin etääntyä työpaikka-alueista (Jaakola & Vaattovaara 2002: 110). Ihmisten hakeutumiseen kauemmaksi työalueen läheisyydestä voi puolestaan olla monia syitä esimerkiksi sopivan kokoisten ja hintaisten asuntojen puute tai asuinalueiden viihtyvyys- ja turvallisuus tekijät (ks. luvut 5 & 6). Yhdessä keskittyvän työpaikkakehityksen kanssa kestämättömän kehityksen malli on valmis, liikenteen kasvaessa ongelmineen, viihtyvyyden sekä hyvinvoinnin laskiessa. Epäsuotuisaa kehitystä ehkäistäkseen, kuntien onkin kiinnitettävä huomio ympäristövaatimuksiin yhdessä asuinympäristön sekä peruspalveluiden kehittämisen kanssa. Esimerkiksi Helsingissä hyvälaatuisen, turvallisen ja terveellisen ympäristön nähdään olevan kilpailuvaltteja yritysten sijoittumisesta kilpailtaessa (Helsingin kaupunginkanslia 1998:39-40). 2.3 Toimistojen ja informaatioalan yritysten sijaintikuviot pääkaupunkiseudulla Toimistorakentaminen on eri vuosikymmeninä keskittynyt alueellisesti eri puolille pääkaupunkiseutua. Ennen 1960-lukua rakennettiin pitkälti ainoastaan Helsingin niemelle, mutta lähiökehityksen myötä ja keskustaniemen täyttyessä rakentaminen ja toimistojen sijoittuminen siirtyi keskustan ulkopuolisiin keskuksiin ja pääteiden varsille (Laakso & Loikkanen 2004:186-187). Toimistojen sijoittuminen seurasi tätä kehitystä aina 1990-luvulle asti, jolloin sijaintikuvioissa koko pääkaupunkiseudun laajuudessa alkoi näkymään yhä enemmän toimistojen keskittymistä tietyille alueille ja keskuksiin (kuva 3). Klustereiden synnyn taustalla vaikuttavat muun muassa yritysten pyrkimykset joustavaan tuotantoon, mikä lisää usein alihankintayritysten käyttöä sekä niiden sijoittumista lähekkäin (Virtanen 2004:20). Kilpailun lisääntyessä yritykset muodostavat myös helposti verkostoja, resurssien vastavuoroiseen hyväksikäyttöön perustuen. Verkostoituminen näkyy myös pääkaupunkiseudun aluerakenteessa toimintojen pilkkoutumisena ja hajautumisena sekä yritysverkkojen muodostumisena liikenneväylien varsille tai niiden solmukohtiin (kuva 3) (kts. myös Schulman 1993:15). Yritystoiminnan voimakkaasta esikaupungistumisesta huolimatta on Helsingin keskustan vain 2 km²:n laajuinen alue yhä yritystoiminnan ja työpaikkojen ehdoton keskittymä. Keskustassa sijaitsee koko Helsingin seudun työpaikoista 10 % ja toimistotyöpaikoista lähes puolet (Helsingin kaupungin tietokeskus 2003:35; Laakso 2002:84). Kuvassa 3 on kuvattu toimistojen volyymia eri alueilla ja keskustaniemen osalta korkein kuvaava pylväs on jouduttu katkaisemaan. 20 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

Espoo Vuoden 2000 jälkeen rakennetut toimistot 1990-luvulla rakennetut toimistot 1980-luvulla rakennetut toimistot Ennen vuotta 1980 rakennetut toimistot Vantaa Helsinki Kuva 3. Toimistorakennusten sijainti ja käyttöönoton volyymi pääkaupunkiseudulla eri vuosikymmenillä. (lähde: SeutuCd 2003) Toimistokeskittymiä on syntynyt Helsingissä 1990- ja 2000-luvulla kantakaupungin reunoille erityisesti länsilaidalle Ruoholahteen ja Vallila-Arabianranta akselille itään. Länsi-Helsingin muiksi keskittymiksi ovat nousseet Meilahti sekä Pitäjänmäki. Pääpaino kehityksessä onkin koko kaupungin osalta ollut lännessä myös volyymin eli kerrosalojen mukaan mitattuna (kuva 3). Toimistojen, mutta myös informaatioalan työpaikkojen osalta on nähtävissä selkeää klusteroitumista. Toimistojen osalta ennen 1990-lukua keskittyminen ei ole ollut yhtä selkeää. Helsinki onkin aktiivisesti pyrkinyt muun muassa kaavoituksella ja tonttipolitiikalla sekä panostuksilla koulutukseen vastaamaan näillä alueilla juuri informaatioalan yritysten tarpeisiin (Helsingin elinkeinopoliittisen 2000:18). Itäisessä Helsingissä uusia toimistokeskittymiä on noussut pienemmässä mittakaavassa Herttoniemeen ja Vuosaareen. Informaatioalan sijaintikartoista on nähtävissä toimistojen kanssa saman suuntaista kehitystä (kuva 4 ja 5). Espoossa toimistokeskittymät noudattavat sijaintikuvioltaan Turunväylän ja länsiväylän sekä radan varsia. Erityisen voimakkaat 1990- ja 2000-luvuilla syntyneet toimistoklusterit ovat paikannettavissa Helsingin Ruoholahden vastarannalle Otaniemen ja Keilaniemen ympäristöön. Helsingin Pitäjänmäen lähistölle sijoittuvat Espoossa puolestaan Leppävaaran ja Kilo-Karakallion sekä Mankkaan toimistokeskittymät (kuva 3 ja 4) (ks. myös Laakso 2002: 7,49). Muita hajanaisempia keskittymiä esiintyy länsiväylän varrella Tapiolassa, Olarissa, Suomenojalla ja Kivenlahdessa sekä ja Espoon keskuksessa radan varrella. Informaatioalojen työpaikat suhteessa toimistoihin näyttävät noudattavan samaa linjaa kuin Helsingissäkin (kuva 4 ja 5). Espoo on pyrkinyt Helsingin tavoin edesauttamaan yritysten sijoittumista klusteri-periaatteella esim. Otaniemeen kaavoitettujen ja rakennettujen yrityspuistojen ja hautomoiden avulla. Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 21

It-alan työpaikkamäärien muutos vuosina 1999-2001 500-3500 50-500 0-50 -50-0 -100 - -50-1500 - -100 Syväoja Pakankylä Niipperi Koivuhaka Vantaanlaakso Backas Varisto Kaivoksela Hakuninmaa Malmi Jokiniemi Konala Oulunkylä Jorvi Pitäjänmäki Viikki Kilo Perkkaa Kumpula Mankkaa Laajalahti Tuomarila Vallila Meilahti Otaniemi Kallio Olari Tapiola Ruoholahti Friisilä Kattilalaakso Kamppi Haukilahti Suomenoja Vuosaari Herttoniemi 0 5 km Kuva 4. Informaatioalan työpaikkamäärien muutos vuosien 1999-2001 välillä (lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus, tilastoja Juha Suokas 2004) Vantaalla toimistojen sijaintikeskittymät ovat ryhmittäytyneet sekä rautatien että Kehä III:n varsille. Erityisesti toimistojen osalta erottuvat Länsi-Vantaan kasvukeskus Myyrmäki ja itäisen Vantaan Tikkurila (kuva 3). Näihin keskuksiin on keskittynyt kaupallisia palveluja isojen kauppakeskusten myötä, mutta myös muita tärkeitä virastoja ja laitoksia. Vantaan suuntautuminen logistiikan alojen kehittämiseen näkyy myös informaatioalan työpaikkojen sijoittumisessa tärkeiden väylien ja lentokentän seudulle. IT-alojen keskittymien ja toimistojen käyttöönottovuosien kautta on nähtävissä yhtäläisyyttä (kuva 5), sillä lentoaseman seudusta ollaan tekemässä liike-elämän ja kansainvälisten yritysten keskusta, Aviapolista (Vantaa alueittain 2003:11). Erityisesti informaatiotyöpaikkojen sijoittumisen osalta on nähtävissä, että Vantaan ajama Aviapoliksen konsepti on tuottanut tulosta ja yrityksiä on saatu houkuteltua alueelle. 22 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

Informaatioalalle syntyneet työpaikat vuonna 2001 3000-9 500 1500-3000 500-1500 50-500 0-50 2000-luvulla rakennetut toimistot 1990-luvulla rakennetut toimistot 0 5 km Kuva 5. Uusimpien 1990-2000-luvulla rakennettujen toimistojen ja informaatioalan v. 2001 työpaikkojen sijaintien korrelaatio (lähde: Seutu Cd 2003; Helsingin kaupungin tietokeskus, tilastoja Juha Suokas 2004) Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 23

2.4 Johtopäätökset Pääkaupunkiseudun toimistot ja informaatioalan työpaikat ovat keskittyneet erityisesti 2000-luvun taitteessa yhä tiiviimmin Helsingin länsiosiin, Espoon Itäosaan sekä Vantaan Aviapoliksen seudulle. Suurin toimistorakentamisen volyymi on ollut niillä alueilla, joilla IT-alan työpaikkojakin on syntynyt. Sijainnit ovat siis korreloineet viimeisten vuosikymmenien tarkastelussa hyvinkin toistensa kanssa, huolimatta siitä, että myös muut alat käyttävät toimistoja toimitiloinaan. Helsingin ja Espoon osalta voidaan nähdä tiettyä vyöhykemäistä kehitystä, jossa ytimen muodostaa Helsingin niemi yhdessä Espoon Otaniemen ja Keilaniemen kanssa. Toinen vahvistuva keskittymä näyttää syntyneen lentokentän ympärille Vantaalle. Informaatioalan yritykset sijoittuvat pääkaupunkiseudun rakenteessa siis verkostoituen pääliikenneväylien varsille ja niiden solmukohtiin klustereiksi. Kehitys selittyy yritysten sijaintiteorian avulla ja toisaalta kaupunkien ajamalla politiikalla kaavoittaa ja tukea esim. yrityspuistojen rakentamista. Yritysten ja toimistojen keskittyminen liittyy läheisesti sijaintiteorian muiden elementtien kautta kysymykseen kokonaisvaltaisesta kaupunkisuunnittelusta. Ratkaistavia kysymyksiä ovat mitä kaupunkisuunnittelun keinoin voidaan tehdä ongelmalle, jossa työpaikat keskittyvät ja asuminen hajaantuu yhä kauemmaksi sekä miten saada tasapainoista alueellista työpaikkojen jakautumista aikaan. Toimitilojen kysyntä ja tarjonta eivät välttämättä kohtaa, jos yritykset -varsinkin IT-aloilla- hakevat kasautumisen tuomia etuja ja haluavat sijoittua keskitetysti samoihin klustereihin, mutta toisaalla kunta haluaisi kaavoittaa toimistoja lähemmäksi asuinalueita. Tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuus aiheuttaa tyhjien toimitilojen ja niiden markkinoinnin tai uuden käyttötarkoituksen etsimisen ongelmia. Toisaalta asumisen samanaikainen hajautuminen yhä kauemmaksi kehyskuntiin yritysten keskittymistä, lisää autoistumista ja luo jännitteitä sekä paineita liikennesuunnitteluun sekä kaavoitukseen. Mitä useampi auto perheessä tarvitaan, sitä enemmän tarvitaan liikenneväyliä ja parkkipaikkoja sekä asuinalueilla että työpaikkojen pihoissa. Tässä kehityksessä tärkein haaste on vastata julkisen liikenteen kehittämiseen. Muita perimmäisiä kysymyksiä ovat myös kuntien taito ratkaista eri toimintojen sijoittumiseen vaikuttavia tekijöitä, kuten asumisen kustannukset tai asuntojen saatavuus, yritysten verotus sekä toimitilojen kaavoitus. Jännitteiden purkamisessa tarvitaankin kokonaisvaltaista näkemystä yritysten sijoittumiskäyttäytymisestä, työntekijöiden asumistoiveista ja lopulta valinnoista, joihin vaikuttavat monet erilaiset tekijät sopivien asuntojen tarjonnasta, hinnoista ja ympäristön tekijöistä aina ihmisten elämäntilanteisiin ja arvostuksiin saakka (ks. julkaisun muut tutkimukset). Jos kunnilla ei ole tarjota oikeanlaisia ympäristöjä eri toiminnoille ja toiveisiin sekä tarpeisiin, lisääntyy epäsuotuisa tiivistymis-hajautumiskehitys. Yritysten sijoittumiskysymyksiä, oli sitten ala mikä tahansa, ei voidakaan irrottaa asumis- tai liikennesuunnittelusta erilleen. Kaupunkisuunnittelun ja poliittisten valintojen tiellä joudutaan pohtimaan yhä monimutkaisempia kehityskulkuja ja suunnistamaan osin tuntemattomaan tulevaan. Yritysten sijaintivalintoihin voidaan vaikuttaa esim. kaavoituksella tai verotuksella, mutta tärkeintä on pyrkiä lukemaan muuttuneita olosuhteita ja tunnistamaan alueiden vahvuuksia tai ongelmakohtia. Sopiva ohjaus ja herkkyys yritysmaailman toiveille tai tavoitteille on yhteistyön ja hyvinvoivan yhteiskunnan perusedellytyksiä. Loppujen lopuksi yritysten sijoittumisessa on kyse ihmisten sijoittumisesta ja heidän hyvinvoinnistaan. 24 Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005

Lähteet Andersson, Harri (1999). Kaupunkitutkimusohjelma (URBS 1998-2000) ja kaupunkitutkimuksen kansainvälisyys. 25-38 s. Julkaisussa: Näkökulmia kaupunkitutkimukseen. Kaupunkitutkimusforum 1999. 128 s. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 5/99. Helsingin elinkeinopoliittisen ohjelman 1998 seurantaraportti (2000). Helsingin kaupunginhallitus 4.12.2000 Helsingin kaupunginkanslia (1998). Helsingin elinkeinopoliittinen ohjelma 1998. Helsingin kaupunginkanslian julkaisusarja A 11 /1998. Helsingin kaupunginkanslia talous- ja suunnitteluosasto, Helsinki 1998. Helsingin kaupungin tietokeskus (2002). Ennätysmäärä työpaikkoja Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastoja 2002:8. Helsingin kaupungin tietokeskus (2003). Yritystoiminnan rakenne ja muutos Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tilastoja 8/2003. Helsingin metropolikatsaus (2002). Oecd Territorial Reviews: Helsinki, Finland. Raportin suomenkielinen epävirallinen tiivistelmä. Aluekeskus- ja kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 2/02. Jaakola, Ari & Mari Vaattovaara (2002). Helsingin seudun kasvun logiikka vuosituhannen vaihteessa. 109-125 s. Julkaisussa: Keskinen Vesa, Martti Tuominen & Mari Vaattovaara (2002). Helsinki pohjoinen metropoli. 16 ajankohtaisnäkökulmaa Helsingistä suurkaupunkina. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki 2002. Karisto, Antti (2004). Arkiviihtyvyyden aika, kaupunkipolitiikan pehmeä puoli. 31-36 s. Julkaisussa: Kaupunkiseutujen kasvun aika. Sisäasiainministeriön julkaisuja 14/2004. Kokkonen, Merja (1991). Piirteitä pohjoisamerikkalaisen kaupunkirakenteen transformaatiosta: esikaupunkien urbanisaatio ja keskustojen taantuminen. Aluesuunnittelu 1/1991. 2-7 s. Kostiainen, Raimo & Marketta Kännö (2001). Helsingin työpaikka-alueet toimistojen sijaintipaikkana. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2001:18. Laakso, Seppo & Heikki A. Loikkanen (2004). Kaupunkitalous. Johdatus kaupungistumiseen, kaupunkien maankäyttöön sekä yritysten ja kotitalouksien sijoittumiseen. 472s. Gaudeamus, Helsinki 2004. Laakso, Seppo (2002). Espoon elinkeinojen rakennekuvaus. Tutkimuksia Espoosta 1/2002. Espoon kaupungin tieto- ja tutkimuspalvelut, Espoon kaupunki. <http://www.espoo.fi/ > Lindblom, Maria (2004). Menestyvä Itä-Helsinki projektin sihteeri. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Helsingin elinkeinopalvelukeskus. Haastattelu Helsingissä 11.11.2004. Raatikainen, Ilkka & Hannu Muurinen (1994). Verkostoajattelun kehittäminen liiketoimintatieteissä. Kilpailukeskeisyydestä yhteistyön korostamiseen. 51-80 s. Julkaisussa Raatikainen Ilkka & Johanna Ahopelto (toim.). Verkostoajattelusta verkostotoimintaan. 383 s. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 21. Yrityksen taloustieteen laitos. Kuopion yliopisto, Kuopio 1994. Schulman, Harry (1993). Kansainvälistymisen paikalliset vaikutukset. Helsingin kaupunkiseudun kehittämisen ehdot. Helsingin kaupunkiseudun tuleva kehitys 3. Yhdyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja C 24. Teknillinen korkeakoulu, Espoo 1993. Vantaa alueittain (2003). Tilasto ja tutkimus, Vantaan kaupunki. Julkaisusarja B3: 2003. <https:// www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;2075;6962;7017> Virkkala, Seija (1987). Monitoimipaikkaiset teollisuusyritykset ja alueiden välinen työnjako Suomessa. 139-149s. Teoksessa Hautamäki Lauri & Jorma Kuitunen (toim.). Aluetiede muuttuvassa yhteiskunnassa. Tampereen yliopisto. Aluetieteenlaitos. julkaisusarja A:8 Virtanen, Esko (2004). Klusterin evoluutio. Prosessikuvaus. 26 s. Teknologian kehittämiskeskuksen julkaisuja. <http://www.ek.fi/ek_suomeksi/tulevaisuusluotain/dokumentit/klusterin_evoluutio.pdf> Asumisen uudet onnelat? - tapaustutkimuksia asumismieltymyksistä Espoossa ja sen lähikunnissa/raportteja Espoosta 1/2005 25