Mistä johtuu lähiöiden huono maine? Matti Kortteinen, Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mistä johtuu lähiöiden huono maine? Matti Kortteinen, Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto"

Transkriptio

1 Mistä johtuu lähiöiden huono maine? Matti Kortteinen, Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto

2 Esipuhe Olen ollut alalla vsta 1978 lähtien (Kortteinen: Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Otava 1982) ja ajattelin tästä syystä tarkastella asiaa historiallisen muutoksen (keskustelun erilaisten vaiheiden) kautta.

3 Kysymys Irene Roivainen: Sokeripala metsän keskellä. Lähiö sanomalehden konstruktiona. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia, Lähiölle sanomalehdessä (HS) tuotettiin sosiaalisesti ongelmallisen ja virikkeellisesti köyhän asuinalueen maine 1960 luvun lopulta alkaen. Miten tällaiseen arvosteluun olisi viisasta suhtautua?

4 Näkökulma Yksi mahdollisuus on tarkastella kysymystä siltä kannalta, miten asia on, so. esimerkiksi kysymällä, ovatko lähiöt erityisen ongelmallisia alueita sosiaalisesti. Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke (Kortteinen & Vaattovaara): New urban poverty and the renovation of prefabricated high-rise suburbs in Finland (PREFARE)

5 Kukaan ei ennen tätä tutkimushanketta edes tiennyt lähiöiden sijaintia, lukumäärää tai sijaintia, paikannus piti aloittaa rakennusrekisteristä: ensimmäiset väestötilastoihin perustuvat tarkastelut lähiöiden kehityksestä kansallisessa mitassa (Mats Stjernberg: väitöskirja, tulossa 2015, ennakkotietoja). Tältä perustalta näyttäisi siltä, että on mahdollista erottaa kaksi tässä tärkeää tulosta:

6 Vaihe 1: Vielä v lähiöt profiloituivat (sijainnistaan riippumatta) varsin lähelle oman seutunsa tai työssäkäyntialueensa keskivertoa (Stjernberg 2015, tulossa). Tulos vastaa aiempaa (Vaattovaara 1998), jonka mukaan 1990 luvun alussa pk-seudulla lähiöt eivät erottuneet huono-osaisuuden kasaumina: tämä oli sekoittamispolitiikan jäljiltä mosaiikkimaisesti hajautunut muun kaupunkirakenteen sekaan.

7 Myös kansainvälisesti suomalaiset lähiöt v olivat harvinaisen tasapainoisia (Flatley ym. 1999). Tässä suhteessa Roivaisen kritiikillä siis oli rakenteellinen perusta.

8 Vaihe 2: Vuodesta Vuosien aikana lähiökanta on eriytynyt voimakkaasti. Osa lähiökannasta kehittyy seutunsa keskivertoa paremmin, osa huonosti tai hyvin huonosti, sekä kansallisissa vertailuissa että verrattuna oman seutunsa keskivertoon (Stjernberg 2015, tulossa). Kielteinen kehitys oli voimakasta v välisenä aikana, tämän jälkeen se on jatkunut hitaampana (Kortteinen & Vaattovaara 2015, tulossa).

9 HELSINKI TYÖLLISYYSASTE LÄHIÖISSĹ SUHTEESSA KAUPUNGIN KESKIARVOON (n = 32) Mats Stjernberg ¹ Vähintään 700 asukkaan lähiöt

10 TAMPERE TYÖLLISYYSASTE LÄHIÖISSĹ SUHTEESSA KAUPUNGIN KESKIARVOON (n = 13) Mats Stjernberg ¹ Vähintään 700 asukkaan lähiöt

11 Lähiöiden sosioekonominen putoaminen pienempien, aiemmin teollisuusvaltaisten kaupunkien reunoilla on aiempaan verrattuna ennen näkemätöntä. Osassa tällaista lähiökantaa valtaosa työikäisestä väestä ei arkisin käy töissä.

12 Tulkinta ja keskustelu Miksi osa nousee? Kasvavat kaupunkiseudut imaisevat sijainniltaan edulliset lähiöt sisäänsä, ne kasvavat sisälle kaupunkia. Mikä on ongelmien tausta? (i) Maan elinkeinorakenteen poikkeuksellisen myöhäinen ja äkillinen kaupungistuminen johti siihen, että kasvava työväestö asutettiin ja 70-luvuilla pääsääntöisesti lähiöihin; (ii) deindustrialisaatio, työväestön kysynnän vähittäinen lasku seurauksineen, paikantuu meidän maassamme juuri näille alueille, tai osaan niistä.

13 Lähiöt eivät siis ole ongelma vaan elinkeino- ja työvoimarakenteen yleinen muutos, joka paikantuu niihin. Vaikein lähiöiden tilanne on sellaisilla talousalueilla, jotka eivät kasva (korjauskulut/neliö ylittävät myyntihinnan/neliö).

14 Jos nyt lainkaan osaamme tulkita käynnissä olevaa muutosta ja ennakoida tulevaa, tilanne tältä osin ei ole helpottamassa, pikemminkin päinvastoin. Pääkaupunkiseudun lähiöitä suojaa niiden sijainti maan suurimman kasvukeskuksen sisällä.

15 Tulos Lähiöistä ei voi puhua yhtenä ryhmänä: niitä on hyvin erilaisia. Etumainen ongelma ei ole heikko maine vaan väestöpohjan heikko kehitys, jonka tausta on rakenteellinen. Kun tämä yhdistyy ja 70-luvun kerrostalokannan rapistumiseen (ja korjausten kohdittaiseen kannattamattomuuteen), edessämme on osin varsin vakava tilanne.

16 Huono maine haittaa lähinnä sijainniltaan edullisia lähiöitä, joiden kehittymisen rakenteelliset edellytykset ovat hyvät. Tähänastisen kehityksen valossa näyttäisi siltä, että kohentumisen myötä myös tällaisten alueiden maine paranee (vrt. esim. Rouhuvuori).

17 Jos nyt siis tehdään maineesta ongelma, puhutaan ohi asian ytimen: lähiöongelma käsitteen vakavassa mielessä ei ole diskursiivisesti tuotettu eikä sitä voi ns. retorisen kehittämisen kautta ratkaista.

Täydennysrakentamine n: tausta, ongelma, suositus Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto

Täydennysrakentamine n: tausta, ongelma, suositus Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto Täydennysrakentamine n: tausta, ongelma, suositus Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto Yhteiskunnallinen tausta Lähiö (korkea ja tiivis asuinalue, keskellä omaa viheraluettaan)

Lisätiedot

UUSI KAUPUNKIKÖYHYYS JA LÄHIÖIDEN PERUSKORJAUS

UUSI KAUPUNKIKÖYHYYS JA LÄHIÖIDEN PERUSKORJAUS UUSI KAUPUNKIKÖYHYYS JA LÄHIÖIDEN PERUSKORJAUS SUOMEN AKATEMIA ASU-LIVE-akatemiaohjelman päätösseminaari Helsingin Messukeskus, Helsinki, 22.10.2015 Mats Stjernberg, tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto

Lisätiedot

ASUMINEN OSANA HYVINVOINTIA. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Kaupunkitutkimusinstituutti Helsingin yliopisto

ASUMINEN OSANA HYVINVOINTIA. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Kaupunkitutkimusinstituutti Helsingin yliopisto ASUMINEN OSANA HYVINVOINTIA Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Kaupunkitutkimusinstituutti Helsingin yliopisto SUOMALAISEN HYVINVOINTIVALTION RAKENTAMISEN PERUSKIVI ON OLLUT ASUNTOPOLITIIKKA

Lisätiedot

KAUPUNKIEN UUSI TULEMINEN

KAUPUNKIEN UUSI TULEMINEN KAUPUNKIEN UUSI TULEMINEN Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Johtaja, kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun maisteriohjelma (HY & AALTO) Helsingin yliopisto Kolme huomiota Suomen tutkitusti

Lisätiedot

Segregaation aika: Pääkaupunkiseudun kehitys Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto

Segregaation aika: Pääkaupunkiseudun kehitys Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto Segregaation aika: Pääkaupunkiseudun kehitys 1990-2010 Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto Johdanto Matti Kortteinen & Mari Vaattovaara: Segregaation aika. Yhteiskuntapolitiikka80

Lisätiedot

Uusi kaupunkiköyhyys ja lähiöiden peruskorjaus: esimerkkitapauksia ja tutkimushanke

Uusi kaupunkiköyhyys ja lähiöiden peruskorjaus: esimerkkitapauksia ja tutkimushanke Uusi kaupunkiköyhyys ja lähiöiden peruskorjaus: esimerkkitapauksia ja tutkimushanke Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin ylopisto New urban poverty and the renovation of prefabricated

Lisätiedot

Eriytymisestä Helsingin seudulla: uusi kehitysvaihe. Matti Kortteinen & Mari Vaattovaara

Eriytymisestä Helsingin seudulla: uusi kehitysvaihe. Matti Kortteinen & Mari Vaattovaara Eriytymisestä Helsingin seudulla: uusi kehitysvaihe Matti Kortteinen & Mari Vaattovaara Johdanto Matti Kortteinen & Mari Vaattovaara: Pääkaupunkiseudun kehityssuunta on kääntynyt. Yhteiskuntapolitiikka

Lisätiedot

Mistä mellakat nousevat?

Mistä mellakat nousevat? Mistä mellakat nousevat? Ja kuinka tutkia sitä meillä? Ma# Kor(einen 15.5. 2014 Esipuhe Lähiömellakat ja asiantun3juu4a koskeva kysyntä suurta, tarjonta niukkaa. Esitän seuraavassa suunnitelman tutkimuksesta,

Lisätiedot

Asuinalueiden erilaistumisen tunnistaminen ja eriytymisen indikaattorit

Asuinalueiden erilaistumisen tunnistaminen ja eriytymisen indikaattorit Asuinalueiden erilaistumisen tunnistaminen ja eriytymisen indikaattorit Katja Vilkama & Henrik Lönnqvist Helsingin kaupungin tietokeskus Tiekartta hyviin lähiöihin lähiöstrategia-työseminaari 10.2.2015

Lisätiedot

Koti lähiössä katsaus viimeaikaiseen tutkimukseen

Koti lähiössä katsaus viimeaikaiseen tutkimukseen Koti lähiössä katsaus viimeaikaiseen tutkimukseen ARA-päivät 14.1.2014 Hanna Dhalmann 12.10.2007 Tekijän nimi Lähiöt asuinpaikkoina - 20 % suomalaisista asuu lähiössä - Kolmannes kerrostaloasunnoista lähiöissä

Lisätiedot

Yhdyskuntien ja lähiöiden arvon kehittäminen: Sosioekonominen näkökulma. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto

Yhdyskuntien ja lähiöiden arvon kehittäminen: Sosioekonominen näkökulma. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Yhdyskuntien ja lähiöiden arvon kehittäminen: Sosioekonominen näkökulma Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Sisältö Lähiöiden kehittäminen kansallisena kysymyksenä Synty,

Lisätiedot

Syrjäytymisestä ja sosiaalisesta eheydestä metropoliseudulla MATTI KORTTEINEN, HELSINGIN YLIOPISTO

Syrjäytymisestä ja sosiaalisesta eheydestä metropoliseudulla MATTI KORTTEINEN, HELSINGIN YLIOPISTO Syrjäytymisestä ja sosiaalisesta eheydestä metropoliseudulla MATTI KORTTEINEN, HELSINGIN YLIOPISTO Sisällys Metropoliseudun työssäkäyntialueesta Ongelman kaksinapaisuus: keskusta ja reunat Huono-osaisuuden

Lisätiedot

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Suomi globaalissa yhteisössä Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta

Lisätiedot

Normit ja naapurusto Metropolialueella:

Normit ja naapurusto Metropolialueella: Normit ja naapurusto Metropolialueella: Mitä monitieteinen tarkastelu kertoo nuorten ja koulujen alueellisista oloista? Venla Bernelius MetrOP-seminaari Kuvat: KSV, Wikipedia venla.bernelius@helsinki.fi

Lisätiedot

Miten määräaikaiset vuokrasopimukset vaikuttaisivat yhdyskuntarakenteesee n? Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto

Miten määräaikaiset vuokrasopimukset vaikuttaisivat yhdyskuntarakenteesee n? Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto Miten määräaikaiset vuokrasopimukset vaikuttaisivat yhdyskuntarakenteesee n? Matti Kortteinen Kaupunkisosiologian professori Helsingin yliopisto Johdanto Tarkastelen otsikon kysymystä siitä näkökulmasta,

Lisätiedot

Koulujen tarvepohjainen lisäresursointi (pd): Asiantuntijalausunto eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle

Koulujen tarvepohjainen lisäresursointi (pd): Asiantuntijalausunto eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle Koulujen tarvepohjainen lisäresursointi (pd): Asiantuntijalausunto eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle FT, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto Eduskunta 20.10.2017 30.8.2013

Lisätiedot

Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto

Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Näyttämö OLEMME NUORIA JA NOPEASSA LIIKKEESSÄ Vasta vuonna 1970 ylitettiin 50% raja Nyt

Lisätiedot

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä

Lisätiedot

Asuinympäristön turvattomuus ja sosiaaliset häiriöt Tuloksia ja pohdintaa

Asuinympäristön turvattomuus ja sosiaaliset häiriöt Tuloksia ja pohdintaa Asuinympäristön turvattomuus ja sosiaaliset häiriöt Tuloksia ja pohdintaa Teemu Kemppainen (Helsingin yliopisto) teemu.t.kemppainen(at)helsinki.fi Esitys: teemunsivu.wordpress.com Kriminologian ja oikeuspolitiikan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSTAVOITTEET RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN JA VÄESTÖENNUSTEIDEN VALOSSA

TYÖLLISYYSTAVOITTEET RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN JA VÄESTÖENNUSTEIDEN VALOSSA TYÖLLISYYSTAVOITTEET RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN JA VÄESTÖENNUSTEIDEN VALOSSA Jussi Pyykkönen 200 000 UUTTA TYÖPAIKKAA! TEM-Analyysi: 200 000 uutta työpaikkaa hallituskaudessa ei ole vaativa tavoite -

Lisätiedot

ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN. Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti

ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN. Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisen peruskivi on ollut asuntopolitiikka Pyrkimys turvata kaikille hyvän

Lisätiedot

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? 26.4.2019 Keväällä 2019 toteutetun asumispreferenssitutkimuksen tuloksia 3 " Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 4 Tutkimuksen taustaa Tällä hetkellä 54 prosenttia

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 2.12.21 Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos % ed. vuodesta Helsingissä, pk-seudulla,

Lisätiedot

Väestönmuutos Pohjolassa

Väestönmuutos Pohjolassa Väestönmuutos Pohjolassa Urbaanimpi ja vanheneva väestö (?) Photo: Johanna Roto Johanna Roto 130 125 120 115 110 105 100 EU28 Denmark Finland Sweden Iceland Norway Norden Väestönmuutos 1990-2014 Indeksi

Lisätiedot

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Mika Ristimäki ( esitys), Ville Helminen, Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus Haja-asutuksen kestävä

Lisätiedot

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 5/2012 Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne 2010 2012 27.11.2012 Sisällys 1 VUOKRA- JA OMISTUSASUMISEN VÄLIMUOTO... 3 1.1

Lisätiedot

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Väestö ja työpaikat suunnitetyö. Väestö ja työpaikat 2040 -suunnitetyö anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi www.pirkanmaa.fi Mitä tehdään, miksi tehdään? Maakuntakaavatyö: väestön ja työpaikkojen kehitysnäkymät. Rinnalle nostettu asuminen.

Lisätiedot

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 HSY seutu- ja ympäristötieto 6.6.2015 Katsauksen sisältö: 1. Työmatkasukkuloinnin karttasarjat 2. Työmatkasukkuloinnin kehitys 3. HSY:n työmatkasukkulointia

Lisätiedot

Kulttuurinen näkökulma kaupunkisuunnittelussa

Kulttuurinen näkökulma kaupunkisuunnittelussa Kulttuurinen näkökulma kaupunkisuunnittelussa Maahanmuuttajat metropolissa Asumisen keskittymä vai ei? Kimmo Lapintie Yhdyskuntasuunnittelun professori Biopoliittisesta kulttuuriseen ja posthumanistiseen

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys.1. TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, Helsingin seudulla

Lisätiedot

Riihimäen seutu. Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010

Riihimäen seutu. Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010 Riihimäen seutu Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010 1. Seudun tulevaisuus Talousaluestrategia 2015: Väestönkasvu jatkuu, 1-1,5%/vuosi Talousalueemme on metropolialueen aluekeskus

Lisätiedot

Sosiaalisten ilmiöiden ennakointi ja Metropolialueen erityispiirteet

Sosiaalisten ilmiöiden ennakointi ja Metropolialueen erityispiirteet Sosiaalisten ilmiöiden ennakointi ja Metropolialueen erityispiirteet Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkosto 15.3.2019 Markus Pauni Strategia- ja kehitysjohtaja Kummassa maisemassa etenisimme mieluummin?

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 1.1. TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, Helsingin seudulla

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto

Lisätiedot

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4982 Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area [KAIKILLE] C1. Yleisesti ottaen,

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

MUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN. janne a

MUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN. janne a MUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN janne a 12.8.2016 Muuttoliike 1952 2015e Muuttoliike 1952 2015e Nettomuutto 1952 2015e -50000-40000 -30000-20000 -10000 0 10000 20000 30000 40000 1952 1953 1954 1955 1956 1957

Lisätiedot

Segregaatiosta ja sen inhimillisestä ja yhteiskunnallisesta merkityksestä

Segregaatiosta ja sen inhimillisestä ja yhteiskunnallisesta merkityksestä Segregaatiosta ja sen inhimillisestä ja yhteiskunnallisesta merkityksestä Huono-osaisuus kasautui aiemmin yksittäisiin kortteleihin ja taloihin, mutta viime aikoina se on eriytynyt alueellisesti laajemmin.

Lisätiedot

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4979 Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area Q1. Yleisesti ottaen, onko Suomen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta Kuntamarkkinat 13.9.2018 Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Miksi turvallisuustutkimus? Kaupunkitasoisia vertailuja tehdään Suomessa ja

Lisätiedot

Näin uusi urbanismi rantautuu suomeen. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto

Näin uusi urbanismi rantautuu suomeen. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Näin uusi urbanismi rantautuu suomeen Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Urbanisaatiosta ja uudesta urbanismista Tulevaisuuden ennakoinnin vaikeasta välttämättömyydestä

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin. Jutta Koskinen

TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin. Jutta Koskinen TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin Jutta Koskinen 26.9.2019 SISÄLTÖ Johdanto 1. ISOn toiminta-alueen tuntomerkkejä 1.1 Työ, koulutus ja toimeentulo

Lisätiedot

ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210

ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210 ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210 Asukaskysely oli käynnissä Syyskuussa Härkämäessä Asukaskyselyn oli suunnitellut Helsingin yliopisto FT Saara Yousfi paikkatietosuunnittelija,

Lisätiedot

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi päijäthämäläisten tulee olla innostuneita Uudesta Kunnasta? 1. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yleiset perusteet 2. Lisäperusteita kuntarajojen purkuun

Lisätiedot

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 1.9.1 18.3.13 Markets OSAA TÄMÄ PÄÄSET PITKÄLLE Budjettirajoite oma talous on tasapainossa, nyt ja yli ajan Korkomatematiikka haltuun lainat, sijoitukset,

Lisätiedot

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Kaupunkiluentosarja 7.11. 2006 Marjaana Seppänen

Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Kaupunkiluentosarja 7.11. 2006 Marjaana Seppänen Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Kaupunkiluentosarja 7.11. 2006 Marjaana Seppänen Luennon sisältö Johdanto Lahti kymmenen suurimman kaupungin joukossa Onko segregaatio Lahdessa ongelma? Lahden

Lisätiedot

Rakennuskannan kehitys ja sosioekonominen eriytyminen

Rakennuskannan kehitys ja sosioekonominen eriytyminen Rakennuskannan kehitys ja sosioekonominen eriytyminen 30.11.2016 Jaakko Sorri Tohtorikoulutettava Rakennustuotannon ja talouden yksikkö Janus-lehden teemanumerossa 4/2016 julkaistavan artikkelin esittely

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi 9.6.2015 Onnettomuuskehitys Luoteis-Pirkanmaalla 2000-luvulla Luoteis-Pirkanmaan liikenteessä on menehtynyt

Lisätiedot

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta Tuloperiaate Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta ja 1. vaiheessa valinta voidaan tehdä n 1 tavalla,. vaiheessa valinta voidaan tehdä n tavalla,

Lisätiedot

IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE

IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE IMATRAN SEUTUA KOSKEVA TUKIALUE- ALOITE VALTIONEUVOSTOLLE Maakuntahallitus 14.1.2019 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

Sosiaalinen elämä suomalaisissa lähiöissä Tuoreita empiirisiä tuloksia

Sosiaalinen elämä suomalaisissa lähiöissä Tuoreita empiirisiä tuloksia Sosiaalinen elämä suomalaisissa lähiöissä Tuoreita empiirisiä tuloksia PREFARE-hanke (2012-2015) / SA Väitöskirjatyön tuloksia Teemu Kemppainen (HY) 20.9.2016 RASTI-seminaari / SYKE teemu.t.kemppainen@helsinki.fi

Lisätiedot

Avoimien yliopistoopintojen

Avoimien yliopistoopintojen www.helsinki.fi/avoin Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys.1.1 TYÖPAKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, pääkaupunkiseudulla,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen rahoitus lisärakentamisella

Asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen rahoitus lisärakentamisella Korjausrakentaminen palvelua ja teollista toimintaa KESTÄVÄ KEHITYS Asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen rahoitus lisärakentamisella 3.10.2014 kello 10.20-10.27 Messukeskus, Finnbuild Messuaukio 1,

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Segregaatio, peruskoulut ja varhaiskasvatus: Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Segregaatio, peruskoulut ja varhaiskasvatus: Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Segregaatio, peruskoulut ja varhaiskasvatus: Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle FT, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto Eduskunta 13.10.2017 30.8.2013 1 Lähtökohta: Yhteiskunnallisten

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2016

Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni ja Jyväskylän seudulla kasvu on jopa koko maata ripeämpää. Rakentaminen ja kauppa kehittyvät

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä. tuoreimmat tilastotiedot. Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot

Työmarkkinat Helsingissä. tuoreimmat tilastotiedot. Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot Työmarkkinat Helsingissä tuoreimmat tilastotiedot Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot Päivitetty 2.6.217 Sisältö TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus)

Lisätiedot

2 Operaattorin vaihtoaikeet ja perusteet

2 Operaattorin vaihtoaikeet ja perusteet 1 Johdanto Tässä raportissa esitetään tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin heinäkuussa 00 voimaan tulevan viestintämarkkinalain (9/00) vaikutuksia. Eräs lain mukanaan tuomista muutoksista on se,

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 219 Teollisuuden investoinnit vilkastumassa Investointiaste noin 11 % Teollisuuden kiinteiden investointien odotetaan kasvavan viime vuoteen verrattuna Tutkimus- ja kehitysmenojen

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Kauppa ja kaupunkisuunnittelu

Kauppa ja kaupunkisuunnittelu Kauppa ja kaupunkisuunnittelu Seminaari Turun kaupunkiseudun kehitysnäkymistä: osio Business ja toiminta Kommenttipuheenvuoro: Heli Marjanen, kaupan professori Läänin virastotalo 30.10.2007 Kauppa synnyttää

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusjärjestelmät Pohjoismaissa. Unna Heimberg, VM/Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntamarkkinat

Kuntien valtionosuusjärjestelmät Pohjoismaissa. Unna Heimberg, VM/Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntamarkkinat Kuntien valtionosuusjärjestelmät Pohjoismaissa Unna Heimberg, VM/Kunta- ja aluehallinto-osasto 12.9.2019 Kuntamarkkinat Suomen valtionosuusjärjestelmän rakenne 2 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus: 8,491

Lisätiedot

Koulutuksen arviointi: Alueellinen näkökulma (Kaupunki)seutujen erilaistuminen haastaa koulutusjärjestelmän

Koulutuksen arviointi: Alueellinen näkökulma (Kaupunki)seutujen erilaistuminen haastaa koulutusjärjestelmän Koulutuksen arviointi: Alueellinen näkökulma (Kaupunki)seutujen erilaistuminen haastaa koulutusjärjestelmän Venla Bernelius Karvin seminaari Kuvat: KSV, Wikipedia venla.bernelius@helsinki.fi Helsinki,

Lisätiedot

Avoimien yliopistoopintojen

Avoimien yliopistoopintojen Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 www.helsinki.fi/avoin Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä Länsi-Uudenmaan vetovoimatutkimus 2011 KOKO Länsi-Uusimaa Tutkimusraportti 13.1.2012 MIKKO KESÄ KAISA MÄKI-KIHNIÄ JUUSO HEINISUO Innolink Research Oy T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Tutkimus eri-ikäiskasvatuksen seminaarisarjan osallistujat 8/19 tilaisuudesta, 771/985 osallistujasta

Lisätiedot

Kysely rakennuslupakäsittelyn asiakaspalvelusta 2015

Kysely rakennuslupakäsittelyn asiakaspalvelusta 2015 Heinolan kaupunki Kesäkuu 201 / SK, HM Johdanto Tässä tutkimuksessa selvitettiin asiakastyytyväisyyttä rakennuslupakäsittelyyn Heinolan kaupungissa. Kysely lähettiin postitse 19:lle rakennuslupapäätöksen

Lisätiedot

HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE

HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE 2016 2040 Hyväksytty Hämeen liiton maakuntahallituksessa 15.2.2016 käytettäväksi maakuntakaavan 2040 mitoituksen lähtökohtana. Päivitetty 2015 väestötietojen osalta 27.4.2016

Lisätiedot

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti

Lisätiedot

Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään?

Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään? Asumisen ja olemisen toiveita, miten maaseutu voi vastata kysyntään? Asumisen valinnat Mahdollisuuksien maaseutu Pälkäne 29.11.2011 Eija Hasu Tohtorikoulutettava Maisema-arkkitehti, KTM Arkkitehtuurin

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Valtuustokauden strategian valmistelutilanne. Taloussuunnittelu

Valtuustokauden strategian valmistelutilanne. Taloussuunnittelu Valtuustokauden strategian 2018-2021 valmistelutilanne Taloussuunnittelu Mikä on strategia? Kuntalain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava kuntastrategia Strategia on suunnitelma, jonka mukaan edetään

Lisätiedot

Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet

Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet Asuntoministeri Jan Vapaavuori Dipoli 1 METROPOLIPOLITIIKKA HALLITUSOHJELMASSA Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten käynnistetään

Lisätiedot

Liikennepalvelut taloyhtiöissä taloyhtiökyselyn tuloksia. Mobinet Oy / Ville Voltti

Liikennepalvelut taloyhtiöissä taloyhtiökyselyn tuloksia. Mobinet Oy / Ville Voltti Liikennepalvelut taloyhtiöissä taloyhtiökyselyn tuloksia Mobinet Oy / Ville Voltti 3.8.2018 Liikennepalvelut taloyhtiöissä hanke Liikennepalvelut taloyhtiöissä on Kiinteistöliiton projekti, joka toteutetaan

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

Erityisesti VATT:n Policy Brief : "Suomen energiaverotus suosii energiaintensiivisiä suuryrityksiä"

Erityisesti VATT:n Policy Brief : Suomen energiaverotus suosii energiaintensiivisiä suuryrityksiä Yritystukijärjestelmän keskeiset ongelmat sekä vireillä /suunnitteilla olevat kehittämistoimet Erityisesti VATT:n Policy Brief 2-2016: "Suomen energiaverotus suosii energiaintensiivisiä suuryrityksiä"

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2

Lisätiedot

Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus

Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Tulevaisuuden kaupunkiseudut, tulostyöpaja 14.6.2017 Hankeidean tausta ja tavoitteet Käynnissä tai valmistumassa projekteja,

Lisätiedot

ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011

ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011 ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011 14.12.2010 Johtaja Jarmo Lindén Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Jarmo Linden 14.12.2010 Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta Puolustusvaliokunta 23.11.18 EMBARGO 29.11.2018 klo 9! Miten tutkittiin Tutkimuksen teki Taloustutkimus

Lisätiedot

Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän

Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän Julkaisuvapaa maanantaina 11.11.2013, klo. 09.00 Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän - EPSI Rating vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyystutkimus 2013 EPSI Rating tutkii vuosittain asiakkaiden

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN

Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 Pekka Sauramo Alustuksen tarkoituksena on Kommentoida suomalaisen kilpailukykykeskustelun tiettyjä piirteitä:

Lisätiedot

Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina

Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina Ikääntyneet paikallisen yhteisöllisyyden rakentajina Tutkimus kohdistui Lahdessa sijaitsevaan Liipolan asuinalueeseen. Liipolassa, kuten monissa muissakin saman aikakauden asukasrakenteeltaan nopeasti

Lisätiedot

Millaisia mielikuvia täydennysrakentaminen herättää asukkaissa?

Millaisia mielikuvia täydennysrakentaminen herättää asukkaissa? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Millaisia mielikuvia täydennysrakentaminen herättää asukkaissa? Täydennysrakentaminen onnistuu! - seminaari 11.11.2015, Helsinki Anne Arvola, VTT Tausta ja tavoite Tämä

Lisätiedot

Asukkaiden markkinat ja asukasmarkkinat. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto

Asukkaiden markkinat ja asukasmarkkinat. Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Asukkaiden markkinat ja asukasmarkkinat Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Esitys Selitys Ihmetys Törmäys Ymmärryksen yritys Murros Asukas Yksi kysymys Selitys ongoing

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA JA SUUNTIA LÄHIÖIDEN KEHITTYMISEEN

NÄKÖKULMIA JA SUUNTIA LÄHIÖIDEN KEHITTYMISEEN NÄKÖKULMIA JA SUUNTIA LÄHIÖIDEN KEHITTYMISEEN Henrik Lönnqvist Helsingin kaupungin tietokeskus Täydennysrakentamisklinikan tulosseminaari 5.3.2015 Esityksen rakenne Asuinalueiden kehityksen mittaamisesta

Lisätiedot

Paradigman muutos Teemu Holopainen WSP KAUPUNKIARKKITEHTUURI luku 2000 luku

Paradigman muutos Teemu Holopainen WSP KAUPUNKIARKKITEHTUURI luku 2000 luku Paradigman muutos Teemu Holopainen WSP KAUPUNKIARKKITEHTUURI 1900 luku 2000 luku Kaupunkien huolet ja tavoitteet Liikenneväylien kaupunkirakennetta pirstoavavaikutus yhdessä nopean liikenteen asumista

Lisätiedot