ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖSELVITYS 2003

Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 1/2003 ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖSELVITYS 2003 Katja Raatikainen Mia Vaittinen Espoon ympäristölautakunta Espoo 2003

KUVAILULEHTI Julkaisija Espoon ympäristölautakunta Julkaisun päivämäärä 28.11.2003 Tekijä(t) Julkaisun nimi Tiivistelmä Katja Raatikainen, Mia Vaittinen Espoon perinneympäristöselvitys 2003 Selvityksen tavoitteena oli löytää Espoossa vielä jäljellä olevia perinneympäristöjä, kuten niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia, jotka perinteinen karjatalous ja maankäyttö on luonut. Selvityksen aikana käytiin kohteita läpi selvittäen alueen kasvillisuutta, putkilokasvilajistoa, maankäyttöä, kaavoitustilannetta ja historiaa. Lisäksi 16 kohdetta oli mukana perhosselvityksessä. Espoon perinneympäristöt ovat pääasiassa pienialaisia, lukuun ottamatta Metsähallituksen omistamia laajoja rantaniittyjä Laajalahdella ja Espoonlahdella. Pieniä perinneympäristölaikkuja on eri puolilla Espoota. Nämä ovat pääasiassa erilaisia pieniä niittyjä tai hakamaisia alueita, jotka ovat monesti hyvin rehevöityneitä ja umpeenkasvamassa. Joukossa on myös muutamia kallioketoja, jotka ovat olleet aiemmin tyypillisiä eteläiselle Espoolle. Perinneympäristöjen kasvillisuus köyhtyy, kun heinittyminen ja pensoittuminen vievät elintilaa vaateliaammilta lajeilta, jotka viihtyvät niiton tai laidunnuksen ennen avoimena pitämissä elinympäristöissä ja niukkaravinteisessa maaperässä. Espoossa tavataan vielä useita huomionarvoisia niittykasveja, jotka ovat voimakkaasti taantumassa maatalouden muututtua ja rakentamisen uhatessa monia alueita. Näiden lajien joukossa on monia uhanalaisuusluokituksessa mukana olevia lajeja. Perhosten kannalta laajat aluekokonaisuudet, joihin liittyy eri tyyppisiä elinympäristöjä ovat tärkeimmässä asemassa. Jäljellä olevat laikut ovat monesti perhoskantojen säilymisen kannalta valitettavan pieniä, vaikka moni niittykasvi niillä vielä sinnittelisikin. Tämän tutkimuksen yhteydessä tehty pienimuotoinen perhosselvitys antoi vain viitteitä Espoon perinneympäristöjen perhoslajistosta. Laajempi selvitystyö perhosten elinympäristöistä ja lajistosta olisi tarpeen. Espoossa on vielä jäljellä arvokkaita maisemakokonaisuuksia, joita luonnehtivat viljellyt pellot ja vanha rakennuskanta mm. Röylässä ja Söderskogissa. Nämä kauniit, vielä melko idyllistä maalaismaisemaa olevat aluekokonaisuudet ovat tärkeitä alueita pääkaupunkiseudun köyhtyvässä maisemakuvassa. Tällaisina toimivat myös monet pienialaisemmat avoimet, entiset tai vielä viljelyksessä olevat peltoalueet eri puolilla Espoota, joita rakentaminen uhkaa. Paikallisille asukkaille nämä ovat usein tärkeitä maisemaelementtejä. Avainsanat Perinneympäristöjen säilyttäminen vaatii säännöllistä hoitoa. Niitto tai laidunnus pitää ympäristön avoimena ja auttaa niittylajien selviämistä. Tällä hetkellä vain pientä osaa selvityksessä mukana olleista kohteista niitetään tai laidunnetaan. Hoitotarve on kuitenkin ilmeinen monella kohteella niiden maisema-arvon ja lajiston säilyttämiseksi. Suorana jatkona tälle tutkimukselle olisikin toivottavaa saada osalle kohteista tarkempi hoitosuunnitelma ja järjestää hoidon toteutus. Perinneympäristöt, perinnemaisemat, niityt, putkilokasvit, perhoset Sarja Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 1/03 ISBN 951-857-461-8 ISSN 1456-2316 Sivuja 69+15 Painopaikka Espoon kaupungin painatuskeskus, Espoo

PRESENTATIONSBLAD Utgivare Miljönämden i Esbo Utgivningsdatum 28.11.2003 Författare Titel Sammandrag Katja Raatikainen, Mia Vaittinen Utredning om vårdbiotoper i Esbo Avsikten med utredningen var att inventera miljöer som gamla markanvändningsformer har gett upphov till, t.ex. ängar, hagar och skogsbeten. I de inventerade områdena undersöktes växtlighet, förekomsten av kärlväxter, markanvändning, planläggningssituation och historia. Sexton områden ingick också i en utredning om fjärilar. Ifrågavarande områden i Esbo är i allmänhet små med undantag av de vidsträckta strandängarna som Forststyrelsen äger i Bredviken och Esboviken. Runt om i Esbo finns små fläckar av huvudsakligen ängar och hagmark som mångenstädes är mycket övergödda eller håller på att växa igen. Några hällmarksängar påträffas också. De har varit typiska för södra Esbo. Vegetationen utarmas när landskapet växer igen med gräs och buskar som tränger ut sådana mera fordrande arter som trivs där slåtter eller bete har hållit landskapet öppet och där jormånen är näringsfattig. I Esbo påträffas fortfarande många beaktansvärda ängsväxter, som dock visar en kraftig nedgång för att jordbruket har förändrats och bebyggelsen breder ut sig. Många av dessa arter är rödlistade. För fjärilarna är det viktigast med vidsträckta områden med olika slags biotoper. De som har bevarats är ofta beklagligt små för fjärilpopulationernas överlevnad, också om många ängsväxter hänger sig kvar på dem. Den lilla utredning om fjärilar som företogs i samband med föreliggande undersökning gav bara en fingervisning om fjärilarterna i de inventerade områdena. Det behövs en mera omfattande undersökning av fjärilarnas biotoper och om artbestånden. I Esbo återstår ännu värdefulla landskap som kännetecknas av åkrar och gammal bebyggelse, t.ex. i Rödskog och Söderskog. Dessa vackra, fortfarande ganska idylliska och vidsträckta odlingslandskap är viktiga i huvudstadsregionen, där landskapen håller på att utarmas. Runtom i Esbo förekommer likaså viktiga mindre, öppna åkrar, varav en del ännu odlas. De hotas av bebyggelse, men för invånarna är de ofta betydelsefulla. Att bevara de inventerade landskapen kräver regelbunden skötsel. Fortsatt slåtter och bete håller landskapet öppet och hjälper ängsarterna att klara sig. För närvarande sköts endast en liten del av objekten på detta sätt. På många av platserna är skötselbehovet uppenbart om landskap och arter skall bevaras. Därför borde denna undersökning genast på en del av platserna följas upp med skötselplaner och konkreta åtgärder. Ämnesord Vårdbiotoper, ängar, kärlväxter, fjärilar Serie Miljönämdens publikation 1/03 ISBN 951-857-461-8 ISSN 1456-2316 Sidor 69+15 Tryckeri Esbo stads tryckningscentral, Esbo

ESIPUHE Espoon pitkä historia näkyy maisemassa monin tavoin. Yksi merkki vanhasta asutuksesta ovat vanhan maatalouden muovaamat perinneympäristöt: niityt, kedot ja hakamaat. Ne ovat muotoutuneet kasvi- ja hyönteislajistoltaan omaperäisiksi ja perinneympäristöjen voimakkaasti vähennyttyä myös niihin erikoistunut lajisto on uhanalaistunut nopeasti. Siksi Espoon luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää hoitaa arvokkaimpia perinneympäristöjä perinteisin tai perinteistä jäljittelevin menetelmin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun koko Espoo on käyty järjestelmällisesti läpi ja etsitty mahdollisesti arvokkaita perinneympäristöjä. Löydettyjen kohteiden kasvi- ja perhoslajisto on selvitetty ja kohteet on luokiteltu merkittävyytensä perusteella. Tämä raportti on hyvä työkalu jatkotyössä perinneympäristöjen suojelemiseksi ja hoitamiseksi. Ympäristölautakunta kiittää selvityksen tekijöitä sekä niitä henkilöitä, jotka antoivat yleisövihjeitä mahdollisista arvokkaista alueista ja/tai antoivat arvokasta tietoa alueista haastatteluissa. Juhani Kytö Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Ritva Veijonen Ympäristönsuojelupäällikkö

SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 6 2. ESPOON KARJATALOUDEN HISTORIAA 7 3. TUTKIMUKSEN TAVOITE JA MENETELMÄT 8 3.1. Esiselvitys 9 3.2. Kasvit 10 3.3. Perhoset 10 4. ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖT 11 4.1. Tutkimuskohteet 12 4.1.1. Erittäin merkittävät perinneympäristöt 12 4.1.2. Merkittävät perinneympäristöt 20 4.1.3. Kohtalaisen merkittävät perinneympäristöt 36 4.1.4. Muut huomionarvoiset alueet 43 4.2. Metsähallitukset perinneympäristökohteet Espoossa 50 4.3. Maisemakokonaisuudet 53 5. PERINNEYMPÄRISTÖJEN ELIÖLAJISTO ESPOOSSA 54 5.1. Kasvit 54 5.1.1. Perinneympäristöjen kasvillisuus 54 5.1.2. Espoon perinneympäristöjen uhanalaiset ja silmälläpidettävät kasvilajit 55 5.1.3. Espoon perinneympäristöjen huomionarvoisia kasvilajeja 57 5.2. Perhoset 58 5.2.1. Perhosten vähenemisen syitä 58 5.2.2. Espoon perhoslajistosta 58 5.2.3. Perhoslajiston kannalta tärkeitä alueita 60 6. PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOITO 62 6.1. Hoidon tarve ja menetelmät 62 6.1.1. Niitto 62 6.1.2. Laidunnus 63 6.1.3. Raivaus 64 6.1.4. Muut menetelmät 65 6.2. Vieraslajit niittykasvien uhkana 65 6.3. Korvaavat ympäristöt niittylajeille 65 7. TUTKIMUKSEN EPÄVARMUUSTEKIJÄT 67 8. KIITOKSET 67 KIRJALLISUUS 68 LIITE 1: Kartta tutkimuskohteiden sijainnista LIITE 2: Taulukko tutkimuksessa havaitusista putkilokasveista LIITE 3: Taulukot tutkimuksen perhoslajeista

1. JOHDANTO Perinnemaisemat ovat perinteisen karjatalouden kautta syntyneitä alueita. Laidunnus ja niitto ovat luoneet monimuotoisia ympäristöjä, kuten niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia. Vuosikymmenten, usein vuosisatojen aikana näille ympäristöille on sopeutunut omaleimainen eliölajisto. Maatalouden tehostuessa ja karjanpidon voimakkaasti vähennyttyä nämä ympäristöt ovat häviämässä, minkä vuoksi niillä elävä lajisto on käynyt uhanalaiseksi. Viimeisen uhanalaisuusarvioinnin mukaan noin 28 % uhanalaisista eliölajeista elää perinneympäristöissä (Rassi ym. 2001). Näistä huomattavan suuri osa on putkilokasvi- ja hyönteislajeja. Perinneympäristöt ovat heti metsien jälkeen toiseksi tärkein elinympäristö uhanalaisille lajeille. Laidunnuksen ja niiton loputtua avoimet alueet ovat kasvamassa umpeen, ne rehevöityvät ja pusikoituvat, jonka jälkeen avointa ympäristöä ja matalaa kasvillisuutta suosivat niittylajit eivät enää viihdy alueilla. Perinnemaisemat vaativatkin hoitoa, laidunnusta tai säännöllistä niittoa säilyttääkseen lajistonsa ja ilmeensä (Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000). Espoossa varsinkin rakentaminen uhkaa monia avoimia alueita. Perinnemaisemat sijoittuvat usein alueille, jotka ovat haluttua rakennusmaata. Esimerkiksi erilaiset kumpareet, jotka ovat saattaneet olla ennen laitumia, ovat maiseman kiintopisteitä ja niihin on helppo rakentaa. Myös rannat ovat haluttua tonttimaata, ja rantaniitytkin ovat monessa tapauksessa muuttuneet asuintonteiksi. Tämä Kuva 1. Laidunniitty Maulassa. (Katja Raatikainen) 6

on vähentänyt myös kosteikkolinnuston pesimä- ja ruokailupaikkoja. Espoossa edellä mainitut ympäristöt ovat jo pitkälti otettu käyttöön, mutta joitakin rippeitä menneistä niitty- ja laidunalueista on jäljellä vielä Etelä-Espoossakin. Eniten Espoossa on jäljellä pienialaisia tuoreita niittyjä, jotka ovat umpeen kasvamassa ja kohtalaisen rehevöityneitä. Rehevöityminen voi johtua aiemmasta ravinnelisästä, kuten alueen lannoituksesta tai eläinten lisärehun käytöstä (Pykälä 2001). Rehevöitymistä aiheutuu myös, kun hylätyn niityn vuosittainen kasvimassan tuotto ei enää poistu heinän korjuun tai laidunnuksen kautta, vaan jää vapauttamaan ravinteita maahan. Rehevöitymisestä seuraa usein heinittyminen ja muutaman ravinteikasta maaperää suosivan kasvilajin valta-asema. Perinneympäristöt ovat Espoon uhanalaisimpia ympäristöjä, joista on ollut hyvin vähän tietoa. Valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa (Pykälä & Bonn 2000) Espoosta on mukana vain neljä kohdetta. Tämä antaa olettaa, ettei inventointi ole ollut Espoossa kovinkaan kattava. Tässä selvityksessä perinnemaisemaksi luokitellaan perinteisen maankäytön ja karjatalouden muodostamat erilaiset perinnebiotoopit, kuten niitty-, haka- ja metsälaidunalueet. Näistä luonnonympäristöistä käytetään tässä yhteydessä nimitystä perinneympäristö. Rakennettu perinnemaisema ei ole varsinaisesti mukana tässä selvityksessä, joskin se liittyy usein kiinteästi perinneympäristöihin. Espoon kaupunginmuseo on selvittänyt rakennettua kulttuurimaisemaperintöä Espoossa (mm. Härö 1984 ). 2. ESPOON KARJATALOUDEN HISTORIAA Kivikauden lopulla Suomeen muutti etelästä uutta väestöä, joka oli omaksunut karjanhoidon ja maatalouden menetelmiä. Asuinpaikan ja meren väliin sijoittuivat rantaniityt, joilla laidunnettiin eläimiä. Asuinpaikat sijoitettiin karjapitoa ajatellen otollisesti lehtojen ja niittyjen reunaan. Ensimmäiset karjaeläimet olivat vuohia ja lampaita. Varhaisella metallikaudella noin 1500-500 ekr maanviljelystä tuli yhä tärkeämpi elinkeino ja karjanpito lisääntyi, vaikka pyynti oli vielä tuolloinkin tärkein elinkeino. Laidunmaat sijaitsivat usein talojen kupeessa, ja karjana pidettiin edelleen yleisesti vuohia ja lampaita. Espoosta puuttuvat kokonaan rautakautiset löydöt, joten voidaan päätellä rannikkoalueiden olleen autioina ajanlaskun alusta 1200-luvulle asti. Hämäläiset kuitenkin todennäköisesti käyttivät Espoota metsästykseen ja kaukokaskiin. (Kokkonen 1990) Uudenmaan rannikkoalueelle muutti 1200-luvulta alkaen ruotsalaisia, jotka alkoivat viljellä maata myös Espoossa (Kokkonen 1990). Uutta peltoalaa raivattiin innokkaasti 1400-1600-luvuilla. Espoon maaperä vaihtelee entisten merenlahtien muodostamista savikoista hiekka- ja moreenialueisiin sekä karuihin kallioihin. Perinteinen asutus ja viljelykset seurailivat maastoa keskittyen jokilaaksojen alarinteille. Etelä-Espoon savikot otettiin ensimmäisinä viljelykäyttöön. Pohjois- ja Luoteis-Espoossa peltoviljely oli pienimuotoista ja alkoi myöhemmin lähinnä pohjoisen suunnasta muuttaneen suomalaisväestön siirtyessä etelämmäksi. Näillä metsäisillä ja kallioisilla alueilla harjoitettiin yleisesti metsälaidunnusta ja kaskeamista varsinkin 1700-luvulla. Jossain määrin kaskia poltettiin myös 1800-luvulla. Kaskikierrossa metsä poltettiin, jonka jälkeen sitä viljeltiin muutamia vuosia sekä korjattiin heinää. Viljelyn loputtua alueita myös laidunnettiin, kunnes ne metsän kasvettua kaskettiin uudelleen. Heinämaat olivat karjanpidon elinehto. Parhaimmat niittyalueet jätettiin monin paikoin laidunnuksen ulkopuolelle. Näiltä niin kutsutuilta niittoniityiltä korjattiin heinä karjan talvirehuksi ja vasta sen jälkeen saatettiin päästää karja alueelle. Muuten karja laidunsi kesän aikana pitkälti metsissä. 7

Kuva 2. Heinätöissä Gerkissä 1930-luvulla. (Espoon kaupunginmuseo) Suuri osa nykyisestä Espoon peltoalasta raivattiin 1800-luvulla ja enemmistö vanhoista niitty- ja laidunmaista otettiin tuolloin peltokäyttöön (Ramsay 1923, 1984). Jo 1800-luvulla joissakin kartanoissa alettiin kylvää heinänurmia. Tavalliset talonpojat saivat kuitenkin pääosan karjan rehusta edelleen luonnonlaitumilta ja -niityiltä, joiden osuus pinta-alasta olikin suurimmillaan 1800-luvun puolivälin tienoilla. Vuonna 1876 mainitaan Espoossa olleen 2 786 hehtaaria peltoa ja 4 010 hehtaaria luonnonniittyjä (Lahti 1975). Keinolannoitteiden käyttö alkoi 1800-luvun lopulla aluksi kartanoissa. Maatalouden tehostuminen, kylvönurmet, keinolannoitteet ja koneellistuminen johtivat luonnonniittyjen merkittävään vähenemiseen 1900-luvun puoliväliä kohti tultaessa, samalla kun Espoo kehittyi nopeasti asutuskeskuksena ja kauppalana. Maatilojen lopettaminen kiihtyi 1970-luvulla, jolloin useita ennen maatalouteen keskittyneistä vanhoista tiloista siirtyi kaupungille ja alueet kaavoitettiin kasvavan kaupungin rakennustarpeisiin. Nykyään Espoo jakautuu tiivisti rakennettuun eteläosaan, sekä metsäiseen ja maatalousvaltaiseen pohjoisosaan. Rakentaminen laajenee koko ajan kuitenkin yhä uusille alueille ja ennen maatalousympäristöä olleita alueita häviää. 3. TUTKIMUKSEN TAVOITE JA MENETELMÄT Tutkimuksen tavoitteena oli löytää Espoosta vielä jäljellä olevia perinneympäristöjä, jotka ovat syntyneet perinteisen maankäytön ja karjatalouden seurauksena. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää niitä alueita, joilla olisi perinneympäristöarvoja taantuvan eliölajiston säilyttämisessä tai maisemallisena elementtinä. Tarkoituksena oli kartoittaa alueiden sijaintia, eliölajistoa ja 8

hoitotarvetta. Etsittyjä alueita olivat erilaiset niityt, kedot, hakamaat ja metsälaitumet. Tutkimusalueena oli koko Espoo, lukuun ottamatta suurinta osaa ulko- ja välisaaristoa. Perinneympäristöjen selvitys on kirjattu osaksi Espoon ympäristöstrategiaa (Espoon kaupunki 2003).Ensisijaisen tärkeää oli saattaa perinneympäristöistä koottu tieto kaavoituksen ja maankäytönsuunnittelun tietoon. Espoon perinneympäristöselvitys koostuu neljästä osasta: esiselvityksestä, kasvillisuuskartoituksesta, perhosselvityksestä, sekä tietojen tallentamisesta. Tutkimuksessa kerätty aineisto on koottuna kirjallisessa muodossa tässä raportissa. Tiedoista on muodostettu paikkatietokanta, joka on kaupunkisuunnittelun käytössä. Lisäksi lajitiedot on tallennettu lajitaulukoihin. 3.1. Esiselvitys Selvitystyö lähti liikkeelle esiselvityksellä marras-joulukuussa 2002. Esiselvityksessä pyrittiin kokoamaan yhteen olemassa olevaa hajanaista tietoa ja merkitsemään alueita alustavasti kartalle, sekä suunnittelemaan seuraavan kesän maastotöitä. Esiselvityksen teki fil. yo Katja Raatikainen. Vain muutamasta kohteesta oli aiempaa tarkempaa tietoa esimerkiksi kasvilajeista. Esiselvitys tehtiin raporttien, kirjallisuuden, karttojen ja eri tahoilta kerätyn tiedon perusteella. Olemassa oleva kirjallinen aineisto painottui kulttuurihistoriallisesti merkittäviin rakennuksiin, erilaiseen historiatietoon Espoon alueesta, sekä erilaisiin luontoselvityksiin. Näiden pohjalta saatiin selville yksittäisiä kohteita, sekä voitiin arvioida missä perinneympäristöjä vielä olisi. Usein nämä alueet keskittyvät vanhojen rakennusten tuntumaan. Lisäksi olemassa olevaa tietoa oli saatavilla kasvilajien esiintymispaikoista (mm. Wuorenrinne 1994b), sekä kulttuurikasviesiintymistä Espoossa (mm. Wuorenrinne 1994a, julkaisematon). Tämän pohjalta voitiin tarkastella niin kutsuttujen niittylajien (Pykälä 2001) esiintymispaikkoja ja jäljittää mahdollisia perinneympäristöjä. Esiselvityksestä lähti lehdistötiedote, jossa pyydettiin kaupunkilaisilta havaintoja perinnemaisemista. Yleisövihjeitä saatiin 11 ja näiden pohjalta löytyikin muutamia merkittäviä alueita. Lisäksi haastateltiin aiheeseen liittyen useita henkilöitä. Näin saatiin kerättyä paljon tietoa Espoon historiasta ja mahdollisista kohteista. Karttatarkastelu oli tärkeä osa esiselvitystyössä. Peruskartoilta selvitettiin avoimia niittyalueita, kylien alueita ja vanhojen tilojen ympäristöä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden kartta, sekä Espoon alueen kasvillisuuskartat olivat mukana tarkastelussa. Lisäksi selvityksessä käytettiin vanhaa kartta-aineistoa sekä karttaa keskiaikaisista kylän mäistä. Alueita tarkasteltiin myös ilmakuvamateriaalin avulla. Selvityksen alussa Espoon perhoslajistosta tiedettiin hyvin vähän ja tietoa oli tarkoitus lisätä kesän kuluessa. Vain muutamilla tässä raportissa mainituilla kohteilla oli tehty perhostutkimusta aiemmin. Esimerkiksi Kannussillanmäellä on tehty kattava perhosinventointi valorysämenetelmällä (Jalava 2002). Nuuksiossa ja Söderskogissa perhosharrastajat ovat laskeneet päiväperhosia linjalaskentamenetelmällä. Perustetut linjat ovat osa Suomen ympäristökeskuksen (Syke) johtamaa maatalousympäristön päiväperhosseurantatutkimusta (Kuussaari ym. 2000). Lisäksi Syke on tehnyt tuoreiden niittyjen hoitotutkimusta Högbackassa (julkaisematon aineisto) ja Jari Venetvaara on selvittänyt laidunnuksen vaikutuksia perhoslajistoon Espoon Laajalahdessa (julkaisematon aineisto). Perhostutkimusta on tehty joillakin perinneympäristöistä poikkeavilla alueilla, kuten Perhostutkijain Seuran johdolla Marketanpuistossa tehty perhostutkimus (Länsiväylä 25.5.2003). 9

Jatkeena esiselvitystyölle kohteet käytiin keväällä 2003 tarkastamassa maastossa. Osa alustavasti valituista kohteista osoittautui tutkimuksen kannalta arvottomiksi tai jo rakennetuiksi, mutta maastokierroksen aikana mukaan tuli myös uusia kohteita. Perinneympäristöselvityksen yhteydessä läpikäydyt kohteet on esitetty raportin lopussa olevassa kartassa (liite 1). 3.2. Kasvit Kohteiden kasvillisuuskartoitus tehtiin kesän 2003 aikana, painottuen alkukesään. Katja Raatikainen selvitti kesän 2003 aikana kasvilajistoa tarkemmin kaikkiaan 36:llä alueella. Kohteilla käytiin pääasiallisesti kerran, joillakin kohteilla kahdesti kesän aikana. Tutkimusalueen kasvilajisto pyrittiin kartoittamaan kävelemällä alue tarkkaan lävitse. Lajit ja niiden arvioitu peittävyys kirjattiin ylös. Peittävyysarvioinnissa käytettiin muunnettua 5-asteikkoa: += <0.5 %, ½= 0.5-1 %, 1= 1-5 %, 2= 5-25 %, 3= 25-50 %, 4= 50-75 %, 5= 75-100 % (Okland 1990). Kaikilta kohteilta ei tehty peittävyysarvioita aikaisen tai hyvin myöhäisen arviointiajankohdan vuoksi. Peittävyysarviota ei tehty myöskään muutamalta kohteelta kohteen laajuuden tai hajanaisuuden vuoksi. Alueilta kirjattiin ylös maastokäynnin aikana tietoja kasvillisuustyypeistä, niiden osuudesta ja valtalajeista, puustosta, pensastosta, ympäröivästä alueesta, maankäytöstä ja historiasta (Pykälä ym. 1994). Tutkimuksessa havaitut putkilokasvilajit on esitetty liitteessä 2. Käytetty nimistö noudattelee Retkeilykasvion neljännen painoksen (Hämet-Ahti ym. 1998) nimistöä. Lajilistassa on tutkimuksessa havaittujen perinneympäristöjen kannalta huomionarvoisten putkilokasvilajien suomenkielinen nimi lihavoituna (Pykälän 2001 mukaan). Lajin perään on kirjattu myös, onko laji viljely- tai koristekasvina käytetty ja muualla kuin puutarhassa esiintyessään viljelykarkulainen (k). Lajilistassa ja kohdeluettelossa on uhanalaisten kasvilajien perässä suluissa ilmoitettu lajin uhanalaisuus viimeisimmän uhanalaisuusluokituksen (Rassi ym. 2001) mukaan seuraavasti: NT silmälläpidettävä, VU vaarantunut. 3.3. Perhoset Tutkimukseen valittuja kohteita ei oltu inventoitu perhosten osalta aiemmin. Tavoitteena oli saada tietoa kohteilla esiintyvistä perhoslajeista, ei niinkään lajien tarkoista yksilömääristä. Yksilömääristä tehtiin ainoastaan karkeita arvioita, kuten oliko laji alueella runsas vai vähälukuinen. Tavallisten päiväperhosten lisäksi tutkimuskohteina olivat muut päivällä havaittavat suurperhoset (lähinnä mittarit ja yökköset). Erityisen kiinnostuneita oltiin siitä, esiintyykö kohteilla harvinaisia tai taantuneita perhoslajeja. Perhostutkimus suoritettiin kesällä 2003, työn teki fil. yo Mia Vaittinen. Kesän kuluessa tehtiin maastokäyntejä useille kasvitutkimukseen valituille kohteille, joista osa osoittautui kuitenkin perhosten kannalta vähäpätöisiksi lähinnä niiden pienialaisuuden ja mesikasvien vähäisyyden vuoksi. Näitä kohteita ei otettu mukaan perhosselvitykseen. Toisaalta sopivia kohteita tuli kesän kuluessa lisää, minkä vuoksi maastokäyntien ajankohdissa esiintyy vaihtelua eri kohteiden välillä. Valtaosalla kohteista ensimmäiset laskennat suoritettiin kuitenkin kesäkuun alussa ja viimeiset heinä-elokuun vaihteessa. 10

Ajankäytön rajallisuuden vuoksi maastokäynnit jaksotettiin neljään käyntikertaan (Kullberg 1995). Tutkimusalue kierrettiin kävellen ja kaikki havaitut lajit kirjattiin ylös. Apuna lajistonmäärityksessä käytettiin haavia. Kiertelyn kuluessa perhosia ja tutkimusalueita myös valokuvattiin. Laskennat pyrittiin suorittamaan kello 11-16 välisenä aikana mahdollisimman aurinkoisella ja vähätuulisella säällä, jolloin olosuhteet olivat otolliset perhosten lennolle. Perhosselvityksessä oli mukana yhteensä 16 kohdetta. Kaikki tutkimusalueilla havaitut päiväperhoset sekä muut päiväaktiiviset suurperhoset on esitetty taulukoissa raportin lopussa (liite 3). Käytetty nimistö on Kullbergin ym. (2002) mukainen. Taulukossa on myös mainittu havaittujen perhoslajien toukkien ravintokasvit. Huomionarvoisten perhoslajien suomenkieliset nimet ovat listassa lihavoituna. Koska kohteilla ei esiintynyt uhanalaisia perhoslajeja, lajien huomionarvoisuus perustuu niiden yleisyyteen ja taantumiseen (Marttilan ym. 2000, Pitkäsen ym. 2001 ja Saarisen & Jantusen 2003 mukaan). Huomionarvoiset perhoslajit on luokiteltu seuraavasti: H jokseenkin harvinainen/harvinainen R jokseenkin yleinen, rauhoitettu T taantunut Luokitteluun ei otettu mukaan vaeltajalajeja. Luokitukset on esitetty kohdeluettelossa suluissa kyseisen lajin perässä. 4. ESPOON PERINNEYMPÄRISTÖT Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 47 aluetta ja kohdetta, joista 16 oli mukana perhosselvityksessä, 36:llä alueella tehtiin tarkempi putkilokasvikartoitus ja kaikilla kohteilla käytiin vähintään kerran kesän aikana. Perhosselvityksessä mukana olleilla kohteilla kohdenimen perässä on luettelossa *. Jos perhosselvityksessä mukana olleen alueen rajaus poikkeaa muusta rajauksesta, on se merkitty karttaan rasterilla. Kohteet on jaettu Espoon mittakaavassa luokkiin: erittäin merkittävät (1), merkittävät (2), kohtalaisen merkittävät (3) ja muut huomionarvoiset alueet (4). Luokituksessa on otettu huomioon kohteen kasvillisuus, kasvilajisto, maisematekijät, hoito ja historia. Perhosselvityksessä mukana olleilla kohteilla myös perhoslajisto on huomioitu. Erittäin merkittäväksi kohde on luokiteltu, kun kasvilajisto on monipuolinen ja lajilukumäärä suuri, mukana on useita huomionarvoisia niittylajeja. Mahdollisesti myös perhoslajisto on monipuolinen, mikäli kohde on ollut mukana perhosselvityksessä. Kohde saattaa myös maisemallisilta arvoiltaan olla huomionarvoinen. Kohdetta joko hoidetaan tai se on hoitamaton, mutta sen hoito kannattaisi aloittaa välittömästi. Merkittäväksi kohde on arvioitu, kun kohteen kasvilajisto on monipuolinen, mukana on huomionarvoisia lajeja. Perhoslajisto voi olla monipuolinen. Maisemallisesti kohde saattaa olla huomionarvoinen. Mikäli kohde ei ole hoidon piirissä, kannattaisi sen hoito aloittaa. Kohtalaisen merkittävä kohde on, kun kohteen kasvilajisto on tavanomainen, mukana ei ole montaa huomionarvoista niittylajia. Perhoslajisto on niukka. Kohde on pienialainen, eikä maisemallisesti juurikaan merkittävä. Kohde on lähinnä paikallisesti huomionarvoinen, sitä voisi hoitaa. 11

Lisäksi mukana kohdelistassa on muita huomionarvoisia tutkimuksen yhteydessä inventoituja kohteita, joita oli vaikea luokitella edellä mainittuihin luokkiin esimerkiksi kohteen laajuuden tai erilaisten osa-alueiden hajanaisuuden vuoksi, tai joilla ei ole välttämättä varsinaista perinneympäristöarvoa, mutta ne kannattaisi huomioida paikallisella tasolla. Mukana ovat myös Metsähallituksen perinneympäristökohteet Espoon alueella. Metsähallituksen kohteilla ei tässä yhteydessä tehty tarkempaa lajistotutkimusta, vaan tiedot perustuvat pääasiassa muihin aiempiin tutkimuksiin ja tietoihin. Kohteet esitellään luokan mukaisessa järjestyksessä, samaan luokkaan kuuluvat kohteet on listattu aakkosjärjestyksessä. Kohteista on mukana kartta (1:10 000 tai 1:20 000). Kohdekuvauksen jäljessä on esitetty hoitosuositus kohteelle. Kohteiden esittelyssä on pitkälti noudatettu Uudenmaan perinneympäristöt julkaisun (Pykälä & Bonn 2000) rakennetta. Kohteen kaavatilanteen perässä suluissa on mainittu kaava, josta tilanne on katsottu (pyk pohjoisosien yleiskaava, eyk eteläosien yleiskaava, ak asemakaava) 4.1. Tutkimuskohteet 4.1.1. Erittäin merkittävät perinneympäristöt 1. BODOM SMEDSIN HAKA Peruskarttalehti: 204110 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66861: yki 33723 Pinta-ala: n. 0.4 ha Maanomistaja: haka ja osa pelloista yksityinen, osa pelloista ja kallio Metsähallitus Kaavatilanne: maa- ja metsätalousavaltainen alue (M), osin virkistysaluetta (V) (pyk I) Tyyppi: haka, kallioketo, niitty Huomionarvoiset kasvilajit: kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), valkolehdokki (Platanthera bifolia), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), virnasara (Carex pilulifera), hirssisara (Carex panicea), keväthanhikki (Potentilla cranzii) Bodom Smedsin haka 1:10 000 Alueen kuvaus: Pienen punaisen mökin länsipuolisessa rinteessä on kaunis koivuhaka, jonka valtalajit ovat valkovuokko (Anemone nemorosa), mustikka (Vaccinium myrtillus) ja punanata (Festuca rubra), sekä voimakkaasti levittäytyvä sananjalka (Pteridium aquilinum). Katajaa kasvaa haassa melko runsaasti. Hieman pohjoisempana on pieni kallioketo- ja niittyalue. Alue on monilajinen, sisältäen paljon arvokasta niittylajistoa. Rinne on ollut joskus ilmeisesti laitumena. Vaahteran vesat ovat 12

vallanneet kohteen pohjoisosan. Haan kaakkoisreunassa lupiini (Lupinus polyphyllus) on valtaamassa alaa sananjalan lisäksi. Rannan ja pellon välissä on hyvin kapea niittymäinen kaistale, jossa kasvaa muutama kataja. Maisemallisesti alue on kaunis, liittyen Bodom Smedsin kulttuurihistoriallisesti merkittävälle vanhalle kyläalueelle. Yhdessä vanhojen rakennusten ja laidunnettujen peltojen, sekä rannan kanssa alue on kaunis kokonaisuus, joka kannattaa säilyttää avoimena. Hoitosuositus: Aluetta uhkaavat erityisesti pusikoituminen ja umpeenkasvu, sekä sananjalan leviäminen. Pohjoispuolen kalliorinteen puustoa on raivattu lähiaikoina. Rinteessä olevan kalliokedon ja niityn päältä kannattaa poistaa raivausjäte, joka on jätetty alueelle. Myös vesat ja puiden taimet kannattaa poistaa säännöllisesti. Vadelman (Rubus idaeus) ja sananjalan leviämistä voisi estää niittämällä niitä kasvavia alueita. Myös vieraslajien, kuten lupiinin leviäminen hakaan tulisi estää. 2. KAUKLAHDEN KALLIONALUSKETO * Kauklahden kallionalusketo 1:10 000 Peruskarttalehti: 203212 Yhtenäiskoordinaatit: ypk 66783: yki 33663 Pinta-ala: 0.1 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: Kohteen kohdalla virkistysaluetta (V), lähistöllä pientaloasuinaluetta (AP) (eykluonnos 97) Tyyppi: kallioketo, niitty Huomionarvoiset kasvilajit: heinäratamo (Plantago lanceolata), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), mäkikaura (Avenula pubescens), valkolehdokki (Platanthera bifolia), pölkkyruoho (Arabis glabra), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), kissankäpälä (Antennaria dioica), mäkikuisma (Hypericum perforatum), mäkitervakko (Lychnis viscaria), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: ritariperhonen (Papilio machaon) (H, T), pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) (T) ja punemittari (Lythria cruentaria) (T) Maastokäynnit, perhoset: 12.6, 2.7, 14.7 ja 29.7 Alueen kuvaus: Pieni kallion alla, osin kalliolla sijaitseva keto ja niitty, jolla kasvaa useita huomionarvoisia lajeja. Kasvilajisto on poikkeuksellisen monipuolinen. Yläosa on kallioketoa, alaosa tuoretta, monilajista pienruohoniittyä, paras osa itäreuna. Kalliokedolla valtalajina kasvavat keto-orvokki (Viola tricolor), mäkitervakko ja ahosuolaheinä (Rumex acetosella). Pienruohoniityllä valtalajeina ovat mm. keltamatara, mäkikaura ja aholeinikki (Ranunculus polyanthemos). Alareunan 13

keskiosa on rehevöitynyt ja siinä kasvavat koiranputki (Anthriscus sylvestris), vuohenputki (Aegopodium podagraria) ja koiranheinä (Dactylis glomerata). Kaikki kohteella esiiintyneet perhoslajit olivat vähälukuisia. Kohteen reunoilla olevat tuomet olivat tuomenkehrääjäkoin (Yponomeuta evonymellus) valtaamia. Alue on kuulunut Espoonkartanon maihin ja sillä on saattanut olla laidunnusta. Kasvilajisto on säilynyt alueella ohutmultaisuutensa ja niityn hieman piilossa olevan sijainnin ansiosta. Tutkittu alue on osa laajaa ja maisemallisesti hienoa kallioaluetta. Hoitosuositus: Itäreunasta alueelle on levittäytymässä haavan vesoja ja kariketta on kertynyt melko runsaasti. Puun taimet on tarpeen poistaa aika ajoin. Myös niitto silloin tällöin olisi hyvä keino estää karikkeen kertymistä ja niityn rehevöitymistä. Kuva 3. Ketoneilikka ja keltamatara Kauklahden kallionaluskedolla. (Katja Raatikainen) 3. LANKELAN NIITTY JA HAKA Peruskarttalehti: 204111 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66963: yki 33720 Pinta-ala: 0.5 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: metsätalousvaltaista aluetta (MT) (pyk II) Tyyppi: niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: nurmitatar (Bistorta vivipara), purtojuuri (Succisa pratensis), hirssisara (Carex panicea), mäkilehtoluste (Brachypodium pinnatum), harmaapoimulehti (Alchemilla glaucescens) Alueen kuvaus: Espoon pohjoisreunalla, Lepsämäjoentien tuntumassa oleva haka- ja niittysaareke, joka kohoaa muuta ympäristöään korkeammalle peltoalueen keskellä. Saarekkeen pohjoisosaan kallion alle sijoittuva niitty on kasvillisuustyypiltään erittäin merkittävä, monilajinen 14

tuoreen suurruoho- ja pienruohoniityn sekamuoto. Niityllä kasvaa useita huomionarvoisia kasvilajeja. Valtalajeina ovat huopaohdake (Cirsium helenioides), ahdekaunokki (Centaurea jacea), niittyleinikki (Ranunculus acris) ja rätvänä (Potentilla erecta). Myös purtojuuri, sarjakeltano (Hieracium umbellatum) ja nurmirölli (Agrostis capillaris) ovat runsaita. Muu osa saarekkeesta on koivu- ja mäntyhakaa. Kenttäkerroksessa kasvavat runsaina mm. metsälauha (Deschampsia flexuosa), nurmirölli, kielo (Convallaria majalis) ja ahomatara (Galium boreale). Alue on ollut vielä melko äskettäin lammaslaitumena. Haassa on vanha vaja tai kellari, sekä lammaskatos. Maisemallisesti alue on merkittävä, kaunis mäki, joka näkyy hyvin läheiselle tielle. Mäeltä on hienot maisemat Lepsämäjokilaaksoon. Haan eteläpuolella on aiemmin ollut kapea niittykaistale ojan ja pellon välissä. Nyt tämä alue on rehevöitynyt ja osin lepikoitunut. Hoitosuositus: Niittyä uhkaavat heinittyminen, sekä puun taimien leviäminen alueelle. Varsinkin niityn pohjoisreunan rinteessä on runsaasti koivun ja pajun taimia. Niittyä kannattaisi ajoittain niittää umpeenkasvun ja rehevöitymisen välttämiseksi. Puun taimet kannattaa poistaa säännöllisesti. Lankelan niitty ja haka 1:10 000 4. MATALAJÄRVEN NIITYT Peruskarttalehti: 204110 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66845: yki 33729 Pinta-ala: n. 3 ha Maanomistaja: Ab Svenska småbruk & egna hem Kaavatilanne: maa- ja metsätalousvaltainen alue (M) (pyk I) Tyyppi: rantaniitty, niitty, haka Huomionarvoiset kasvilajit: nurmitatar (Bistorta vivipara), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), hirssisara (Carex panicea), mäkikaura (Avenula pubescens), purtojuuri (Succisa pratensis), ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) (NT), keltamatara (Galium verum) (VU), mesimarja (Rubus arcticus) Alueen kuvaus: Laajahko rantaniittyalue Matalajärven itäreunalla, jota hevoset laiduntavat kesäisin. Tarkemmin tutkittiin pumppukopin ja pohjoisosan golfkentän välinen osuus rannan ja pellon välissä. Niittymäistä laidunta jatkuu kapeana vyöhykkeenä myös etelämmäs. Useassa kohdassa tutkittua aluetta on edustavaa ja monilajista pienruohokasvillisuutta. Pääosalla aluetta vaihtelevat nurmipuntarpää-, (Alopecurus pratensis) niittyleinikki- (Ranunculus acris) ja kevätleinikki- (Ranunculus auricomus) valtainen tuore heinäniitty, mesiangervo- (Filipendula 15

ulmaria), ojakellukka- (Geum rivale) ja niittyleinikkivaltainen suurruohoniitty, kostea saravaltainen niitty, sekä tuoreen pienruoho- ja suurruohoniityn sekamuoto. Viimeksi mainitulla kasvaa runsaana mesiangervo muodostaen mättäitä, joiden välissä on pienruohokasvillisuutta, mm. keltamataraa, niittynätkelmää (Lathyrus pratensis) nurmitatarta, hiirenvirnaa (Vicia cracca), siankärsämöä (Achillea millefolium) ja metsäapilaa (Trifolium medium). Kapea pienruohokaistale kulkee niityn ja ojan välissä laidunaidan alla. Näissä kohdissa runsaita ovat mm. keltamatara, nurmitatar, nurmirölli (Agrostis capillaris), niittynätkelmä ja ahdekaunokki (Centaurea jacea). Myös ketonoidanlukko kasvaa pienruohoisessa kohdassa alueen keskivaiheilla. Muuten keskiosa alueesta on kapeaa aidan alla kulkevaa kaistaletta lukuun ottamatta hyvin rehevä, jossa nurmipuntarpää ja kirjopillike (Galeopsis speciosa) ovat runsaita. Taantunut nurmitatar kasvaa Matalajärven alueella erityisen runsaana yksittäisen männyn lähellä mättäiden välissä, sekä pohjoispäädyn hakamaisella alueella. Purtojuuri on kohtalaisen runsas luoteiskulmassa aluetta. Alue on yksi harvoja laidunnuksessa olevia perinneympäristökohteita Espoossa. Maisemallisesti rantaniityt ja haka muodostavat kauniin kokonaisuuden, joka rajautuu Matalajärveen lännessä ja Margrethebergin peltoihin idässä. Hoitosuositus: Hevoslaidunnusta kannattaa jatkaa. Nykyisenlainen kiertolaidunnus näyttää sopivan alueelle. Keskimmäinen osa-alue on rehevää, johon lepikko on levinnyt voimakkaasti. Kuitenkin juuri tällä osa-alueella kasvaa silmälläpidettäväksi luokiteltua ketonoidanlukkoa (3 yksilöä 2003) kapealla vyöhykkeellä ojan reunan läheisyydessä. Tällä alueella laidunnusta kannattaisi lisätä. Myös pumppukopin ja yksittäisen männyn välisellä alueella laidunpaine voisi olla hieman suurempi, sillä mesiangervo ja leppä näyttävät levittäytyvän alueella. Pohjoisosassa, johon kuuluu hakamainen osa, laidunpaine näyttää sopivalta. Mukaan laidunnukseen voisi ottaa luoteiskulmassa sijaitsevan koko hakamaisen alueen entiseen vanhaan aitaan saakka. Pohjoisosassa laidun käsittää rantaniityn lisäksi peltolaidunta. Peltolaidun kannattaisi aidata kokonaan erilleen varsinaisesta niitystä. Matalajärven niityt ja eteläpuolinen laidun 1:20 000 5. MAULAN LAIDUN * Peruskarttalehti: 204110 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66855: yki 33664 Pinta-ala: n. 1 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AT) (pyk I) Tyyppi: niitty, kallioketo, haka 16

Maulan laidun 1:10 000 Huomionarvoiset kasvilajit: nurmitatar (Bistorta vivipara), maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata), hietalemmikki (Myosotis stricta), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) (R), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) (T), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T) ja hohtosinisiipi (Polyommatus icarus) (T) Maastokäynnit, perhoset: 5.6, 25.6, 7.7 ja 26.7 Kuva 4. Maulan laitumen kukkaloistoa. (Katja Raatikainen) 17

Alueen kuvaus: Kivinen laidunniitty, joka on suurimmalta osin matalaksi syötyä. Niitty on alueella vapaana kulkevien lampaiden käytössä. Aiempina vuosina niityllä on ollut myös hevonen. Kasvillisuus on suurelta osin rehevää, valkoapilan (Trifolium repens) vallitsemaa pienruohoniittyä. Runsaita ovat myös siankärsämö (Achillea millefolium), niittynurmikka (Poa pratensis), niittyleinikki (Ranunculus acris) ja nurmirölli (Agrostis capillaris). Kalliopaljastumien tuntumassa runsaita ovat mm. kevätkynsimö (Erophila verna) ja hiirenhäntä (Myosurus minimus). Alueen pohjoispäässä kasvaa taantunutta nurmitatarta sekä aivan koilliskulmassa maariankämmekkää. Koillisosa on jokanpaikansaraa (Carex nigra) kasvavaa kosteaa niittyä. Osa alueesta on mäntyhakaa, jossa kasvavat runsaina mm. niittynurmikka, kirjopillike (Galeopsis speciosa), ahomatara (Galium boreale), nurmirölli ja punanata (Festuca rubra). Eteläosa niitystä on hyvin rehevöitynyttä jauhosavikan (Chenipodium album), nokkosen (Urtica dioica) ja lutukan (Capsella bursa-pastoris) valtaamaa. Alueella ei ollut runsaslukuisena esiintyviä perhoslajeja. Kesäkuun alkupuolella laitumen kasvillisuus oli hyvin matalaa, eikä laitumella esiintynyt juurikaan perhosia. Kesän kuluessa kasvillisuus elpyi ja heinäkuussa laitumella oli jo runsaasti kukkakasveja. Myös perhosten määrä lisääntyi kesän kuluessa. Maisemallisesti niitty on kaunis, kivinen loivasti etelään viettävä rinne, joka liittyy kiinteästi Maulan vanhoihin rakennuksiin. Lähistön metsät ovat ilmeisesti olleet metsälaitumena. Hoitosuositus: Nykyisen kaltaista laidunnusta kannattaa jatkaa. Eteläosan rehevöityneintä osaa kannattaisi niittää, mikäli se jää laiduntajilta syömättä. 6. MEERLAMMEN NIITTY * Peruskarttalehti: 204110 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66891: yki 33663 Pinta-ala: n. 0.2 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: virkistysaluetta (V1) (pyk II) Tyyppi: niitty Huomionarvoiset kasvilajit: kirkiruoho (Gymnadenia conopsea) (VU), lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine), soikkokaksikko (Listera ovata), syylälinnunherne (Lathyrus linifolius), kesämaitiainen (Leontodon hispidus), purtojuuri (Succisa pratensis) Huomionarvoiset perhoslajit: ritariperhonen (Papilio machaon) (H,T) Maastokäynnit, perhoset: 4.6, 25.6, 7.7 ja 26.7 Alueen kuvaus: Pieni niittyalue Meerlammen tuntumassa metsän ympäröimänä. Kasvillisuus on kalkkivaikutteista, erittäin huomionarvoista koko Meerlammin alueella. Niitty on pääasiassa eräänlaista tuoreen suurruoho- ja pienruohoniityn välimuotoa, johon sekoittuu runsaasti metsälajeja. Valtalajeina ovat metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), nurmilauha (Deschampsia cespitosa), kielo (Convallaria majalis), nurmirölli (Agrostis capillaris) ja metsäkorte (Equisetum sylvaticum). Kirkiruohoa havaittiin kesällä 2003 yksi kukkiva yksilö, lehtoneidonvaippaa 6 kukallista yksilöä ja soikkokaksikkoa kolme kukkivaa yksilöä. Huomionarvoisena lajina niityllä kasvaa kohtalaisen runsaasti myös taantunutta kesämaitiaista. 18

Perhoslajeista runsaslukuisena alueella esiintyi metsänokiperhonen (Erebia ligea). Alueella on joskus kauan sitten ollut ilmeisesti talo ja pientä viljelytoimintaa. Niittyä rajaavat selvät sarkaojat. Merkkinä ihmisasutuksesta niityllä kasvaa myös omenapuu. Alueen historiaan liittynee kaskeaminen, joka saattaa osaltaan selittää monien vaateliaiden kasvien menestymisen. Toisaalta myös koko alueen kallioperä on emäksinen. Kallionalusmetsissä kasvaa runsaasti metsälehmusta. Meerlammin alueella tavataan huomattavan useita kämmekkälajeja. Edellä mainittujen kirkiruohon, soikkokaksikon ja lehtoneidonvaipan lisäksi niittyä ympäröivissä metsissä kasvaa runsaasti valkolehdokkia (Platanthera bifolia, lisäksi metsissä kasvavat maariankämmekkä (Dactyrhiza maculata) ja yövilkka (Goodyera repens). Hoitosuositus: Niittyä uhkaavat metsittyminen, liika varjoisuus ja umpeenkasvu. Ympäröivää puustoa voisi harventaa niityn valoisuuden parantamiseksi. Alueen niitto olisi tarpeen niityn avoimena pysymiseksi ja karikekertymän vähentämiseksi. Aluetta on niitetty satunnaisesti 1990- luvulla. Vanhoja heinäkasoja on melko lähellä kirkiruohon kasvupaikkaa. Niitetty heinä olisi hyvä viedä hieman kauemmas niityltä. 7. SVARTBÄCKTRÄSKETIN NIITTY * Peruskarttalehti: 203212 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66820: yki 33654 Pinta-ala: koko alue vajaa 4 ha, tarkemmin tutkittu osa n. 1.7 ha Maanomistaja: Espoon kaupunki Kaavatilanne: kaatopaikkatoiminnoille varattu alue (EK) (pyk I) Tyyppi: niitty, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) (NT), kartioakankaali (Ajuga pyramidalis), syylälinnunherne (Lathyrus linifolius), valkolehdokki (Platanthera bifolia), mesimarja (Rubus arcticus) Huomionarvoiset perhoslajit: kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) (R), suokeltaperhonen (Colias palaeno) (H), mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) (T), ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) (T), ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) (T), virnapunatäplä (Zygaena viciae) (T) ja niittyvihersiipi (Adscita statices) (T). Huomionarvoisen runsaana alueella esiintyi lehtosinisiipi (Aricia artaxerces) (T). Maastokäynnit, perhoset: 2.7, 8.7, 15.7 ja 28.7 Alueen kuvaus: Laajahko, eristynyt vanha pelto- ja niittyalue. Tarkemmin tutkittiin alueen keskiosa ja koilliseen ulottuva haara (kartassa tummalla). Kasvillisuus koostuu metsäkurjenpolvi- (Geranium sylvaticum) niittyleinikki- (Ranunculus acris) ja nurmilauha- (Deschampsia cespitosa) valtaisesta tuoreesta suurruohoniitystä, nurmilauhamättäisestä heinäniitystä, jotka ovat olleet peltokäytössä, sekä pienialaisesta melko edustavasta tuoreesta pienruohoniitystä. Pienruohoniityllä kasvavat runsaina mm. niittynätkelmä (Lathyrus pratensis), ahdekaunokki (Centaurea jacea), metsäkurjenpolvi, päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), rätvänä (Potentilla erecta) ja metsäkorte (Equisetum sylvaticum). T:n muotoisen vanhan peltoalueen risteyskohdassa, metsänreunassa ja jo osin kuusettuneella, muusta ympäristöstä hieman koholla olevalla alueella kasvaa toistakymmentä ketonoidanlukkoa. Pienruohoniityllä, sekä paikoin muunkin alueen reunamilla kasvaa syylälinnunherne. Vanhojen peltoalueiden ja metsän reunassa kasvaa siellä täällä valkolehdokkia. Eniten perhoslajistoa esiintyi pienruohoisella osalla. Runsaslukuisia perhosia alueella olivat: piippopaksupää (Ochlodes sylvanus), lehtosinisiipi (Aricia artaxerces), tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus), metsänokiperhonen (Erebia liegea), viirulehtimittari (Scopula immorata), serpentiinimittari (Idaea serpentata), ruutumittari (Chiasmia clathrata) ja kasteyökkönen (Polypogon tentacularius). Perhosia oli runsaasti myös ladon läheisellä metsäkurjenpolvikasvustolla. Muita huomionarvoisia lajeja alueella olivat käki (Cuculus canorus) ja tiltaltti (Phylloscopus collybita). Alueella on tehty aiempi luontoselvitys (Vuorinen 1999). 19

Hoitosuositus: Puiden taimia ja pajukkoa on levittäytynyt niitylle. Nämä kannattaisi poistaa. Edustavimmalta alueelta ja ketonoidanlukon kasvupaikalta kannattaisi raivata alueelle levittäytyneet nuoret kuuset ja muut puun taimet. Ainakin parhaimpien osien niitto silloin tällöin olisi myös tarpeen. Svartbäckträsketin niitty 1:10 000 4.1.2. Merkittävät perinneympäristöt 8. BEMBÖLEN KAHVITUVAN NIITTY * Peruskarttalehti: 203212 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66813: yki 33713 Pinta-ala: n. 0.4 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AP) (pyk I) Tyyppi: niitty, kallioketo Huomionarvoiset kasvilajit: tummatulikukka (Verbascum nigrum), mäkikaura (Avenula pubescens), mäkikattara (Bromus hordeaceus), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), keltamatara (Galium verum) (VU) Huomionarvoiset perhoslajit: punemittari (Lythria cruentaria) (T) Maastokäynnit, perhoset: 4.6, 23.6, 7.7 ja 28.7 Alueen kuvaus: Kallioinen niitty kahvituvan läheisyydessä, sekä pieni kalliolaikku kahvituvan kaakkoispuolella. Kasvillisuus on rehevöitynyttä, runsaita ovat koiranputki (Antriscus sylvestris) ja nokkonen (Urtica dioica). Joukossa sinnittelee muutamia huomionarvoisia niittylajeja, kuten tummatulikukka ja mäkikattara. Alaosat ovat olleet peltokäytössä, nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis) ja koiranputki ovat runsaita. Kallioilla kasvaa runsaasti pelto-orvokkia (Viola arvensis), isomaksaruohoa (Sedum telephium) ja keltamaksaruohoa (Sedum acre). Perhoslajeista runsaslukuisena alueella esiintyi tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus). Enemmistö perhosista havaittiin vanhan mökin pohjois- ja länsipuolella olevalla niittymäisellä kaistaleella. Kohteella on erittäin paljon muurahaispesiä. Maisemallisesti alue on kaunis ja sopii kahvituvan vanhaan miljööseen. Hoitosuositus: Lammaslaidunnus sopisi parhaiten alueen luonteeseen ja maisemaan. Myös säännöllinen niitto auttaisi vähentämään niityn rehevyyttä ja edesauttaisi niittykasvien säilymistä. 20

Bembölen kahvituvan niitty 1:10 000 9. BISAN KALLIO * Peruskarttalehti: 203212 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66778: yki 33669 Pinta-ala: n. 0.5 ha (perhosselvitys n. 0.2 ha) Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: pientaloaluetta (AP), osin keskustatoimintojen aluetta (C) (eyk-luonnos 97) Tyyppi: kallioketo, niitty Huomionarvoiset kasvilajit: mäkikaura (Avenula pubescens), mäkivirvilä (Vicia tetrasperma), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), keltamatara (Galium verum) (VU), hietalemmikki (Myosotis stricta) Huomionarvoiset perhoslajit: pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) (T). Maastokäynnit, perhoset: 12.6, 2.7, 14.7 ja 29.7. Alueen kuvaus: Kalliorinne aivan Bisan päässä, joka rajoittuu peltoon ja pihapiiriin. Laajahko mäki, johon kuuluu monipuolista ympäristöä: paljaita kallioita, kallioketoa, niittyä, metsäistä aluetta ja puutarhaa. Kallioilla kasvavat runsaina ahosuolaheinä (Rumex acetosella), keltamaksaruoho (Sedum acre), isomaksaruoho (Sedum telephium), keto-orvokki (Viola tricolor), tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum), metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja kattomehitähti (Sempervivum tectorum). Alueen eteläosassa on pieni pienruohoinen rinneniitty, jolla valtalajeina ovat keltamatara, ahomatara (Galium boreale), nurmitädyke (Veronica chamaedrys), särmäkuisma (Hypericum maculatum) ja nurmirölli (Agrostis capillaris). Pienruohoista on ollut aiemmin laajemmalla alueella, mutta osat alueesta ovat voimakkaasti heinittyneet. Myös silmälläpidettävä ketoneilikka kasvaa jo melko heinittyneellä alueella. Osa alueesta on rehevämpää, valtalajeina näillä alueilla ovat nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), koiranputki (Anthriscus sylvestris), ahomatara ja poimulehdet (Alchemilla sp.). Läheisyydessä sijaitsee vanha talo ja siihen liittyviä talousrakennuksia, sekä mm. punainen lato. Mäen rinne kaakkoon päin on ollut ennen avoimempaa ja osin niittymäistä, sekä puutarhaa. 21

Bisan kallio 1:10 000 Alueen eteläisimmässä kärjessä, tien, pellon ja niityn kulmauksessa on muutamia kalliopaljastumia, joissa kasvavat mm. hiirenhäntä (Myosurus minimus), mäkivirvilä ja hietalemmikki. Perhosia kohteella esiintyi vähän. Tähän saattoi vaikuttaa mm. kohteen tuulisuus. Maisemallisesti alue on hieno, joka liittyy Bisan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen rakennuskantaan. Alueen länsipuolella on vielä toistaiseksi viljelyksessä olevat pellot. Pelloille rakennetaan kuitenkin pian Kauklahden asuntomessualue. Hoitosuositus: Puun taimet kannattaa pitää poissa alueelta ja estää vadelman leviäminen. Eteläosan alarinteen tiheää pensaikkoa ja puustoa voisi avata eteläosan niityn kohdalta varjostuksen vähentämiseksi. Eteläosan niittyä kannattaisi niittää heinittymisen ja karikekertymän vähentämiseksi, ja niittylajien säilymisen turvaamiseksi. Heinittyminen on vähentänyt ainakin ketoneilikkaa. 10. ERIKSBERGIN LAITUMET Peruskarttalehti: 204302 Yhtenäiskoordinaatit: ykp 66940: yki 33750 Pinta-ala: yht. n. 4 ha Maanomistaja: yksityinen Kaavatilanne: maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M) (pyk I) Tyyppi: niitty, entinen pelto Huomionarvoiset kasvilajit: kelta-apila (Trifolium aureum) (NT), ketoneilikka (Dianthus deltoides) (NT), musta-apila (Trifolium spadiceum) (NT) Alueen kuvaus: Laaja alue Eriksbergintien varressa Lahnuksessa, johon kuuluu nykyisin hevosten laiduntamia entisiä peltoalueita, joita on käytetty aiemmin myös nautakarjan laitumina. Osa nykyisistä laitumista on ollut kauan kyntämättä ja ne ovat kehittyneet niittymäisiksi. Edustavin, niukkaravinteisin osa on kaakkoisosan rinne. Runsaita alueella ovat ahdekaunokki (Centaurea jacea), nurminata (Festuca pratensis), timotei (Phleum pratensis), nurmirölli (Agrostis capillaris), päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) ja niittynätkelmä (Lathyrus pratensis). Siellä täällä usealla lohkolla kasvaa silmälläpidettäväksi luokiteltua kelta-apilaa. Alueen kaakkoisosan kuivassa yläreunassa kasvaa ketoneilikkaa. Suuri osa alueesta on rehevöitynyttä; peltokanankaali on alkukesästä monella lohkolla todella runsas, myös rönsyleinikki on rehevimmillä alueilla runsas. Alavimmat osat ovat nurmipuntarpään (Alopecurus pratensis) ja nurminatan vallitsemia, myös nurmilauha (Deschampsia cespitosa) on runsas. Maisemallisesti laajat, kumpuilevat laitumet muodostavat kauniin aluekokonaisuuden. Tähän liittyvät viljelyksessä olevat pellot ja tilan rakennukset, joista osa on huonokuntoisia. 22