M 19/2732/-77/1/10 Kittilä, Lainiojoki Seppo Rossi 1977-04-15 SELVITYS VUONNA 1976 KITTILÄN LAINIOJOEN ALUEELTA SUORITETTUJEN RAUTAMALMITUTKIMUSTEN TULOKSISTA
JOHDANTO 1 KIVILAJIT JA NIIDEN PETROGRAFIA 3 Vulkanogeeniset kivet 3 Sedimenttisyntyiset kivet 7 Intrusiivikivet 16 Kordieriittigneissi 17 TEKTONIIKKA JA KIVILAJIEN KESKINÄISET T IKÄSUHTEET. 18 RAUTAMINERALISAATIOT 21 YHTEENVETO JA VERTAILU MUIHIN ALUEISIIN 25 LÄHTEET 28 LIITTEET 29
JOHDANTO Lainiojoen alueella on rautamalmitutkimuksia malmiosaston toimesta suoritettu jo vuodesta 1973 lähtien. Ne saivat alkunsa karttalehden 2732 alueelta kallioperäkarttaa parhaillaan valmistelevan kallioperäosaston geologin Pentti Rastaan antamien viitteiden pohjalta. Tutkimusten painopiste on ollut Latvavuoman ympäristössä ja siellä lähinnä Latvajärven ja Latvarovan alueilla. Tutkimuksista vastasi geologi Eero Nenonen kuolemaansa 13.8.1975 saakka. Nenosen aineiston pohjalta on FT Kauko Puustinen laatinut 6.2.1976 valmistuneen raportin M 19/2732/-76/1/10. Siihen liittyvien geofysikaalisten karttojen mittausalueet ja syväkairausreikien paikat on esitetty liitteessä 1. Latvavuoman alueen yksinkertaistetut magneettinen kartta ja gravimetrinen kartta on esitetty 1:50 000 mittakaavaisina liitteissä 7 ja 8. Kun Nenonen suoritti tunnusteluluontoisia tutkimuskäyntejä suhteellisen kauaskin Latvajärven hematiittiaiheen ja Latvarovan magnetiittiaiheen ympäristöön, hän löysi Lainiojoen alueelta useasta eri paikasta hematiittimineralisaatioita. Nämä tosin ovat rautapitoisuudeltaan huomattavasti heikompia kuin edellä mainitut Latvavuoman rautamalmiaiheet. Karttalehden 2732 08 alueelta Ruokavesiojan luoteispuolisella suoalueella sijaitsevasta suosaarekkeesta hän löysi hematiittipitoista arkoosikvartsiittia ja konglomeraattia pieninä paljastumina ja lohkareina (14/EN/75; x = 7502.06, y = 521.04). Karttalehden 2732 07 alueelta hän löysi paljastumista Murtomaan luoteispuolelta (38/EN/75; x = 7499.46, y = 521.92) ja Vesikkovaaran länsipuolelta (45/EN/75; x = 7497.77, y = 521.40) hematiittipitoista hapanta vulkaniittia ja siihen liittyvää hematiittipitoista grauvakkamaista liusketta ja konglomeraattia. Vesikkovaaran eteläpuolelta Vesikkojärven länsipäästä hän tapasi laajahkona paljastumana hematiittipitoista hapanta vulkaniittia (35/EN/75; x = 7495.40, y = 522.40).
2 Tämän työn päätavoitteena on ollut selvittää Latvavuoman alueelta tunnettujen rautamalmiaiheiden mahdolliset jatkeet joihin viitteitä antoivat edellä esitetyt Nenosen Murtomaan - Vesikkovaaran vyöhykkeeltä ja Ruokavesiojan luoteispuolelta löytämät hematiittimineralisaatiot. Tarkoituksena on ollut saada selville niiden hajallaan sijaitsevien rautamineralisaatioiden suhde sekä toisiinsa että niitä ympäröivään kallioperään ja saada yleisgeologinen kuva niiden esiintymisympäristöstä. Näin on pyritty selvittämään Latvavuoman rautamalmiaiheiden jatkeet mahdollistavien malmikriittisten vyöhykkeiden olemassaolo. sijoittuminen ja laajuus. Tutkimusalue sijaitsee Kittilän kirkolta noin 20 km:n päässä lounaaseen (kuva 1). Tutkimusalueen pinta-ala on noin 130 km 2. Alue on pohjois-eteläsuunnassa pitkulainen noin 15 km pitkä ja a km leveä. Se rajoittuu pohjoisessa Aakenustunturiin ja etelässä Jauhojärven pohjoispuolelle. Idässä alue rajoittuu Kittilän graniitin länsireunaa myötäilevään metsäautotiehen ja lännessä Ylläsjärven itäpuolelle. Maastotutkimukset kyseessä olevan työn osalta tehtiin heinä- ja elokuun aikana. Ne käsittivät systemaattisen kallioperäkartoituksen ja lohkare-etsinnän. Niissä apunani toimi yo Pentti Lahti. Lisäksi lohkare- ja paljastumaetsintää alueella suorittivat noin kuukauden ajan tutkimusapumiehet Kari Kenttälä ja Lauri Kenttälä. Paljastumia tutkimusalueella on hyvin vähän. Kallioperähavainnot on jouduttu tekemään pääasiassa rakoista ja moreenin kivikoista. Rakat ja kivikot keskittyvät alueen itäosiin, joten kallioperätieto alueen länsiosista on jäänyt puutteelliseksi. Tästä johtuen on kallioperäkartta (liite 2) alueelta laadittaessa Latvavuoman geofysikaalisilla kartoilla (liitteet 7 ja 8) ja koko alueen kattavalla aeromagneettisella kartalla (liite 6) ollut ratkaiseva merkitys. Tämä työ on tehty FT Kauko Puustisen johdolla. Hän on lukenut käsikirjoituksen ja tehnyt siihen arvokkaita huomautuksia.
1
3 KIVILAJIT JA NIIDEN PETROGRAFIA Tutkimusalueella esiintyvät kivet koostuvat vulkanogeenisista kivistä. sedimenttisyntyisistä kivistä ja intrusiivikivistä. Lisäksi on tavattu näihin luokkiin soveltumatonta kordieriittigneissiä. Vulkanogeeniset kivet Vulkanogeenisia kiviä esiintyy laajahkona yhtenäisenä alueena Latvajärven ympäristössä ja kapeana pohjois-eteläsuuntaisena kaistaleena vyöhykkeen.murtomaa - Vesikkovaara - Vesikkojärvi länsipuolella. Ne koostuvat intermediaarisesta ja happamasta vulkaniittista. Niitä molempia leikkaavat graniitti- ja kalimaasälpäsuonet. Kalimaasälpäsuonien keskiosissa saattaa amfibolia ja pyrokseenia esiintyä suonen suuntaisina nauhoina. Lisäksi vulkanogeenisissä kivissä paikoin esiintyy muutaman millimetrin levyisiä yleensä voimakkaasti mutkittelevia amfiboliskapoliittiepidoottitäytteisiä rakoja. Intermediaarinen vulkaniitti sijoittuu Latvajärven vulkaniittialueen keskelle pitkulaisena MM-SSW -suuntaisena eteläpäästään kaksihaaraisena vyöhykkeenä. Murtomaan, Vesikkovaaran ja Vesikkojärven länsipuolisella alueella siitä on vain muutama havainto. Täällä se kuitenkin näyttäisi esiintyvän kapean happamasta vulkaniitista koostuvan osueen länsipuolella ja välikerroksina siinä.
4 Paljastumissa, rakoissa ja kivikoissa tavattu intermediaarinen vulkaniitti on suureksi osaksi fragmenttirakenteista Kivessä on nähtävissä kerrosrakennetta, jota selvimmin ilmentävät fragmentteja sisältävien ja fragmentittomien kerrosten vuorottelu. Kivi on voimakkaasti liuskettunutta. Fragmentit ovat venyneet ja litistyneet liuskeisuustasossa. Fragmentit näyttäisivät koostuvan pienehkö- ja tasarakeisesta intermediaarisesta vulkaniitista. Niissä on paikoin havaittavissa rapautumiskuoren kaltainen reunus. Tämä viittaisi intermediaarisena vulkaniittina pidetyn kiven osittaiseen sedimenttisyntyiseen alkuperään. Fragmentit ovat joko tummempia tai vaaleampia kuin niitä iskostava aines. Yleensä fragmentit ovat vaaleampia. Niiden koostumusero iskokseen nähden on vain mineraalien keskinäisessä paljoussuhteessa. Fragmentteja iskostava aines ja fragmentittomat osueet ovat pääasiassa tasarakeisia. Porfyyristä rakennetta on tavattu Latvajärven NNW-puolelle kairatussa syväkaurausreiässä (R304, liite 1) ja vain harvassa maanpintahavainnossa. Tasarakeinen kivi koostuu pääasiallisesti plagioklaasista, biotiitista ja amfibolista. Plagioklaasin koostumus vaihtelee albiitista andesiiniin. Kalimaasälpää, skapoliittia ja kvartsia esiintyy vaihtelevassa määrin. Aksessorisia mineraaleja ovat opaakki, epidootti, apatiitti, titaniitti, turmaliini ja zirkoni. Yleensä kivi on rapautumispinnaltaan väriltään tasaisen harmaata palgioklaasibiotiittiamfiboliliusketta. Vaaleimmat tyypit ovat rakenteeltaan lähinnä granoblastisia ja niissä rapautumispinnalla biotiitti ja amfiboli esiintyvät tummina täplinä. Fragmentittomat amfiboliköyhät ja biotiittirikkaat osueet ovat aivan kiilleliuskeen näköisiä. Porfyyriset osueet ovat intermediaarista plagioklaasiporfyyriä. Siinä saattaa hajarakeina plagioklaasin ohella esiintyä myös amfibolia. Perusmassa koostuu pääasiassa pertiitistä ja biotiitista. Amfibolia ja skapoliittia saattaa esiintyä jonkin verran. Perusmassa on rekenteeltaan lepidoblastista ja hajarakeet ovat granuloituneita.
5 Hapan vulkaniitti esiintyy Latvajärven alueella intermediaarista vulkaniittia ympäröivänä vyöhykkeenä, joka työntyy etelään ja lounaaseen useampana kapeana kielekkeenä. Murtomaan, Vesikkovaaran ja Vesikkojärven länsipuolella se kaiketi muodostaa kapean sirppimäisen pohjois-eteläsuuntaisen suikaleen, vaikka eräistä Vesikkovaaran luoteispuolalla sijaitsevista lohkareikoista tehdyt havainnot hiukan sotkevat tätä kuvaa. Kyseisten alueitten lisäksi sitä on tavattu erillisinä osueina Latvarovan syväkairausrei'issä ja lohkareina Pikku Totovaaran itärinteellä. Happamaan vulkaniittiin liittyvistä kivistä voidaan erottaa useampia eri tyyppejä. Vallitsevin niistä näyttäisi olevan selvästi laavakiveksi tunnistettava maasälpäporfyyri. Se on rapautumispinnalta yleensä väriltään tiilenpunainen ja joskus hieman violettiin vivahtava. Siinä hajarakeina ovat kalimaasälpä tai plagioklaasi. Ne esiintyvät harvemmin yhtä aikaa. Sen perusmassa koostuu kvartsista, kalimaasälvästä, muskoviitista ja biotiitista. Kvartsi ja kalimaasälpä muodostavat mineraalikoostumuksen rungon. Muskoviitin ja biotiitin keskinäinen määrä saattaa vaihdella huomattavasti. Joskus biotiitti puuttuu kokonaan. Plagioklaasia saattaa perusmassassa esiintyä kalimaasälvän yhteydessä. Plagioklaasi näyttäisi olevan koostumukseltaan lähinnä oligoklaasia. Aksessorisina mineraaleina maasälpäporfyyrissä esiintyvät opaakki, skapoliitti, turmaliini, apatiitti ja zirkoni. Perusmassa on hyvin voimakkaasti liuskettunut. Paikoin kvartsirakeet ovat muokkautuneet liuskeisuuden suuntaisiksi levyiksi. Latvarovan pohjoispuolisella alueella ja Vesikkojärven länsipuolella kivi on tasarakeista ja raekooltaan lähinnä keskirakeista. Se koostuu pääasiallisesti kalimaasälvästä, kvartsista ja muskoviitista. Kalimaasälpä on yleensä selvästi vallitseva muihin mineraaleihin nähden. Kivi on liuskeista ja Latvarovan pohjoispuolella se on erityisen voimakkaasti tektonisoitunutta. Vesikkojärven länsipuolella siinä on nähtävissä loivahkosti poimuilevaa kerroksellisuutta (kuva 2). Lisäksi samaa tyyppiä on tavattu Latvajärven koillispuolella syväkairausreiässä (R303). 2
6 Latvarovaan kairatuista viidestä syväkairausreiästä on kolmen (R301, R306 ja R307; liite 1) loppupää tavoittanut 5 tähän kivilajiryhmään kuuluvaksi katsottua hienorakeista väriltään punertavan sävyistä kiveä, joka on koostumukseltaan vaihtelevaa. Tärkeimmät tyypit ovat kvartsikalimaasälpäkivi, albiittikvartsikivi ja albiittikivi, joka sisältää yksittäisiä amfiboli- ja pyrokseenikiteitä. Kivi on tasarakeista, kiillepitoisilta osiltaan lepidoblastista, mutta muutoin granoblastista. Siinä on monin paikoin nähtävissä kerrosrakenteeksi arveltua juovaisuutta. Happaman vulkaniitin yhteydessä sen keskellä ja reunoilla grauvakkamaista liusketta vasten esiintyy vielä tavallisesti kerrosrakenteisia osaksi detritaalisesta aineksesta ja osaksi kemiallisesta aineksesta syntyneitä kiviä, jotka ovat alkuperältään paikoin rapautumissedimenttejä ja paikoin vulkanogeenisia sedimenttejä. Ne koostuvat yleensä hienorakeisesta liuskeesta, johon usein liittyy melko huomattavaa rautaoksidien rikastumista. Väriltään liuske on vaalean tai punertavan harmaata ellei se ole rautaoksidien tummaksi värjäämää. Se on Latvarovan kairanrei'issä ja Vesikkovaaran länsipuolisissa paljastumissa hyvin in situ -tyyppisen rapautumistuotteen näköistä. Murtomaan luoteispuolella sijaitsevalla detaljikartoitusalueella sen on puolestaan todettu syntyneen paikalleen kulkeutuneesta ja jonkin verran lajittuneesta aineksesta. Detaljikartoitusalueen kallioperäkartta ja tektoninen kartta on esitetty 1 : 1000 mittakaavaisena liitteissä 5./1-2. Liuske koostuu kvartsista, kalimaasälvästä, plagioklaasista, muskoviitista ja biotiitista. Mineraalien keskinäinen paljoussuhde vaihtelee, mutta muskoviittia on yleensä aina runsaasti. Tyypillisimpiä aksessorisia mineraaleja ovat skapoliitti, turmaliini ja apatiitti. Kiveen saattaa liittyä myös konglomeraatin piirteitä, jolloin konglomeraatin pallot koostuvat maasälpäporfyyristä. Tätä on iskokseltaan hyvin hematiittirikkaana tavattu Latvajärven koillispuolelle kairatusta syväkairausreiästä (R303) ja sen kohdalle tehdystä tutkimusmontusta (raportti M 19/ 2732/-76/1/10). Muutama havainto on tehty konglomeraatista, joka koostuu toisissaan tiukasti kiinni olevista halkaisijaltaan muutamasta sentistä kymmeneen senttiin vaihtelevista maasälpäporfyyrimukuloista.
7 Sedimenttisyntyiset kivet Sedimenttisyntyiset kivet esiintyvät tutkimusalueella luodekaakkosuuntaisella Rovaselän ja Totovaarojen kautta kulkevalla vyöhykkeellä. Niiden muodostaman muuten yhtenäisen vyöhykkeen katkaisevat Latvavuomassa intrusiivinen vihreäkivi ja vulkanogeeniset kivet sekä Rovaselän luoteispäässä intrusiivinen vihreäkivi ja graniitti. Niistä on voitu erottaa seuraavat kivilajit: kiilleliuske, mustaliuske, grauvakkamainen liuske ja konglomeraatti, merkelikonglomeraatti, albiittidiabaasipalloinen konglomeraatti, albitiittipalloinen konglomeraatti, kvartsiitti, alumiinirikas liuske ja silttimäinen liuske. Kiilleliuske on paljastunut Lainiojoen ja Tuulijoen varsilla. Se koostuu kahdesta toisistaan makroskooppisesti ja mineraalien keskinäiseltä paljoussuhteeltaan huomattavasti poikkeavasta tyypistä. Lainiojokivartta myötäilevällä alueella (katso kallioperäkartta, liite 2) se on makroskooppisesti tasaisen harmaata homogeenisen näköistä liusketta. Tää11ä se koostuu kvartsista, plagioklaasista ja biotiitista. Lisäksi vaihtoehtoisina esiintyy amfibolia tai muskoviittia. Paikoin skapoliitti muodostaa porfyroblasteja. Aksessorisina mineraaleina esiintyvät magnetiitti, rikkikiisu, titaniitti, karbonaatti, zirkoni ja apatiitti. Tämän liuskeen yhteydessä on tavattu plagioklaasiamfibolibiotiittiliusketta, jota on pidetty intermediaariseen vulkaniittiin liittyvänä. Kallioperäkartalle merkityn lähes itä-länsisuuntaisen pitkulaisen kiilleliuskevyöhykkeen alueelta on havaintoja tehty vain Tuulijoen varrelta ja aivan vyöhykkeen itäpäästä. Kivi on hyvin heterogeenista. Se on tummaa biotiitti-, amfiboli- ja skapoliittivaltaista. Sitä lävistävät tiheässä esiintyvät amfibolitäytteiset raot.
8 Mustaliuske. Siitä on tehty vain yksi paljastumahavainto läheltä Lainiojoen rantaa Äijänkuusikon länsiosassa. Kallioperäkarttaan mustaliuskevyöhykkeet on merkitty Latvavuoman alueen sähköisissä mittauksissa ilmenneiden johdevyöhykkeiden perusteella. Grauvakkamainen liuske ja konglomeraatti. Ne esiintyvät Latvarovasta vyöhykkeen Murtomaa - Vesikkovaara länsipuoliselle alueelle ulottuvana liki pohjois-eteläsuuntaisena kapeana osueena. Niitä tavataan vielä Totovaaroja myötäilevällä laajahkolla kaarevalla alueella, missä havainnot niistä on tehty pääasiassa moreenin huuhtoumakivikoista. Edellä happaman vulkaniitin yhteydessä on jo todettu kuinka havaituissa happaman vulkaniitin ja grauvakkamaisen liuskeen kontakteissa hapan vulkaniitti vaihettuu joko asteittain tai kapean liuskeosueen välityksellä grauvakkamaiseksi liuskeeksi. Grauvakkamainen liuske on väriltään vaalean harmaata. Siihen liittyy paikoin arkoottisia piirteitä. Siinä on usein nähtävissä hyvin säilynyttä virtakerroksellisuutta (kuva 3). Se koostuu kvartsista, plagioklaasista, kalimaasälvästä, biotiitista ja muskoviitista. Plagioklaasin An-pitoisuus on hyvin korkea. Kvartsia ja maasälpää esiintyy suurehkoina jyväsinä, joita iskostaa niitä huomattavasti pienirakeisempi aines. Arkoottisissa osueissa iskostavan aineksen osuus on minimaalinen. Aksessorisia mineraaleja ovat opaakki, skapoliitti, turmaliini ja karbonaatti.
9 Kuva 2. Vasemmankäden poimutusta happamiin vulkaniitteihin liittyvässä kivessä. Vesikkojärven W-pää. Havainto 35/EN/75 ja 67/SIR/76. Kuva 3. Virtakerroksellisuutta ja konglomeraattiosueita grauvakkamaisessa liuskeessa. Murtomaan NW-puoli. Havainto 40/SIR/76.
10 Konglomeraatti esiintyy hyvin terävästi rajautuvina kerroksina (kuva 4). Sen iskos on grauvakkamaista liusketta. Konglomeraatin pallot ovat halkaisijaltaan pääasiassa senttimetristä kahteen senttimetriin, mutta huomattavasti suurempikokoisiakin palloja esiintyy. Pallot ovat usein voimakkaasti litistyneet ja venyneet liuskeisuustasossa. Osa palloista on väriltään punertavia ja osan väri vaihtelee vaalean harmaasta lähes mustaan. Pallojen tumma väri johtuu tavallisimmin niiden runsaasta magnetiittipitoisuudesta. Pallot näyttäisivät yleisimmin olevan kiveä, joka koostuu pääosin plagioklaasista ja kalimaasälvästä sekä vaihtelevasta määrästä magnetiittia ja biotiittia. Näissä palloissa plagioklaasin An-pitoisuus on korkea ja aksessorisia mineraaleja ovat kvartsi, muskoviitti ja epidootti. Lisäksi esiintyy palloja, jotka koostuvat happamasta ja intermediaarisesta vulkaniitista, graniitista, kvartsiitista ja jaspiksesta. Murtomaan NW-puoli. detaljikartoitusalue. Merkelikonglomeraatti. Tästä olen kenttäniminä käyttänyt nimityksiä punavihreä breksiakonglomeraatti ja vihreä breksiakonglomeraatti. Sitä on tavattu yhtenäisellä. pohjois-eteläsuuntaisella kapealla vyöhykkeellä lohkareina ja syväkairauksissa Latvarovassa (kuva 5), lohkareina Murtomaan länsirinteellä ja Vesikkovaarassa, paljastumana Vesikkojärven länsipuolella ja lohkareina Vesikkojärven eteläpuolella. Murtomaassa ja Vesikkovaarassa se näyttäisi esiintyvän kapeina välikerroksina kvartsiitissa. Edellä mainittujen paikkojen lisäksi siitä on muualla tehty joitakin yksittäisiä havaintoja. Kiven konglomeraattimukulat ovat koostumukseltaan hyvin vaihtelevia. Niissä on havaittu seuraavan koostumuksisia kivilajipalloja: albitiitti, albiittidiabaasi, maasälpäporfyyri, skapoliittibiotiittiliuske, skapoliittiamfiboliliuske, kvartsiitti ja jaspis. Kivessä esiintyy vielä varsinaisten konglomeraattimukukuloiden lisäksi pallomaisia mineraalikasaumia, jotka ovat syntyneet joko sedimentaation yhteyteen liittyvissä prosesseissa tai kiven tektonisoitumisen yhteydessä.
11 Kuva 4. Tyypillisiä terävästi rajautuvia konglomeraattikerroksia grauvakkamaisessa liuskeessa. Kuva 5. Merkelikonglomeraatti (kenttän, punavihreä breksiakonglomeraatti). Latvarova.
12 Konglomeraattimukuloita iskostava aines koostuu kalimaasälvästä, amfibolista, pyrokseenista ja skapoliitista. Paikoin pyrokseenin sijasta esiintyy biotiittia. Aksessorisia mineraaleja ovat epidootti, titaniitti, magnetiitti, kvartsi ja karbonaatti. Magnetiittia saattaa esiintyä karkearakeisina suurehkoina kidekasaumina ja läiskämäisesti rakopinnoilla. Amfibolia esiintyy kiven kaikkia rakenteita leikkaavien rakojen täytteenä. Iskosaines on yleensä voimakkaasti juovaista. Siinä vuorottelevat punaiset kalimaasälvästä ja skapoliitista koostuvat juovat sekä vihreät sen muista aineksista koostuvat juovat. Juovat ilmentävät mahdollisesti primaarista kerrosrakennetta. Lisäksi iskosaineksessa on paikoin havaittavissa homogeenisia syeniittimäisiä osueita. Nämä viittaisivat iskosaineksen magmasyntyiseen alkuperään. Kuitenkin kivessä nähtävissä oleva kokonaisrakenne ja etenkin Murtomaan ja Vesikkovaaran kapeat välikerrokset kvartsiitissa puoltavat vankasti sen sedimenttisyntyistä alkuperää. Iskosaineksen rakennepiirteet ovat nähdäkseni sellaisia, joiden voisi kuvitella syntyvän lietteissä. Latvarovan kairauksissa on merkelikonglomeraatin yhteydessä tavattu iskokseltaan kvartsista, biotiitista ja karbonaatista koostuvaa väriltään tummaharmaata konglomeraattia. Tätä Nenonen on kutsunut harmaaksi breksiakonglomeraatiksi. Albiittidiabaasipalloinen konglomeraatti. Kenttänimenä olen käyttänyt siitä nimitystä gabrokonglomeraatti tai lyhyemmin GB-konglomeraatti. Sitä on tavattu lohkareikkoina ja paljastumina kahdella laajahkolla alueella. Toinen niistä sijoittuu vyöhykkeelle, joka käsittää Murtomaan laen, Vesikkovaaran itärinteen ja Rovaselän luoteispuolen, ja toinen niistä sijoittuu Pikku Totovaaran itärinteelle.
13 Kiven konglomeraattimukulat ovat pyöreähköjä tai pyöreäsärmisiä ja kooltaan 2-5 cm, joskin huomattavasti suurempiakin esiintyy (kuva 6). Ne ovat vain poikkeuksellisesti litistyneitä tai venyneitä. Niissä on usein nähtävissä selvä rapautumiskuori. Ne koostuvat albiittidiabaasista, albitiitista, maasälpäporfyyristä ja biotiittiskapoliittiamfibolikivestä. Kaikki mukulat sisältävät vaihtelevassa määrin magnetiittia. Mukuloista albiittidiabaasi ja albitiitti saattavat olla melko karkearakeisia. Maasälpäporfyyri on enimmäkseen keratofyyriä. Sen väri vaihtelee siinä esiintyvän magnetiitin määrästä riippuen vaalean harmaasta sinertävän mustaan. Biotiittiskapoliittiamfibolikivipalloissa biotiitti ja amfiboli muodostavat rapautumispinnalla täysin mustalta näyttävän massan, jossa skapoliitti esiintyy vaaleina täplinä. Kiven iskos ei makroskooppisesti paljon poikkea albiittidiabaasipalloista. Iskos koostuu tavallisesti plagioklaasista, kvartsista, skapoliitista, amfibolista ja biotiitista. Näiden keskinäinen määrä vaihtelee huomattavasti eri paikoissa. Aksessorisia mineraaleja ovat magnetiitti, titaniitti ja apatiitti. Kivessä esiintyy monesti läiskämäisesti osueita, joissa sen iskos on samaa kuin merkelikonglomeraatissa. Albitiittipalloinen konglomeraatti esiintyy Rovaselän lounaispuolella sen rinteen suuntaisena kapeana vyöhykkeenä. Kiven konglomeraattimukulat koostuvat albitiitista ja keratofyyristä. Ne sisältävät albiitin lisäksi tavallisesti pienessä määrin amfibolia ja vaihtelevassa määrin magnetiittia. Kiven iskos on voimakkaasti tektonisoitunut. Se on rapautumispinnalla väriltään tumman kuultavan vihreää. Se koostuu pääasiassa amfibolista sekä pienestä määrästä albiittia ja magnetiittia.
14 Kuva 6. Albiittidiabaasipalloinen konglomeraatti (kenttän. gabrokonglomeraatti). Kuvan keskellä mittakaavana suojalasit. Murtomaan N-pää. Havainto 18/SIR/76. Kuva 7. Hematiittimalmi-iskoksinen konglomeraatti. Mukulat ovat voimakkaasti venyneet ja koostuvat maasälpäporfyyristä. Tutkimusmonttu syväkairausreiän R303 kohdalta.
15 Kvartsiitti. Sitä esiintyy kolmella erillisellä laajalla alueella. Nämä ovat Lainioselän - Totovaarojen alue, Murtomaan -Vesikkovaaran alue ja Rovaselän alue. Totovaarojen alueella kivi on pääasiassa puhtaaksi pestyä lasimaista kvartsiittia. Kvartsin lisäksi se paikoin sisältää jonkin verran maasälpää. Se on yleensä melko pieni- ja tasarakeista. Siihen kuitenkin liittyy konglomeraattiosueita, joissa konglomeraattipallot koostuvat hematiittimalmista, juonikvartsista ja jaspiksesta. Murtomaan -Vesikkovaaran alueella kvartsiitti on hyvin edellisen kaltaista. Se kuitenkin sisältää hieman yleisemmin maasälpää, eikä siinä esiinny konglomeraatin piirteitä. Täällä kvartsiitissa esiintyy välikerroksina merkelikonglomeraattia, kuten jo aikaisemmin on todettu. Rovaselän alueen luoteis- ja lounaisreunoilla kvartsiitti on edellisten kaltaista lasimaisen luonteista puhtaaksi pestyä ja maasälpäpitoista. Rovaselän laella, siitä itään ja kaakkoon kivi on sameaa ja hyvin maasälpärikasta. Sen jyväsiä iskostaa vaihteleva määrä kiillemineraaleja. Tällä alueella kivessä on nähtävissä hyvin selvästi havaittavaa levymäistä virtakerroksellisuutta. Alumiinirikas liuske ja silttimäinen liuske. Alumiinirikasta liusketta esiintyy Rovaselän pohjoispäässä kvartsiittiin terävästi rajautuvana pitkulaisena osueena. Siinä on nähtävissä hienojakoista kerroksellisuutta jota leikkaa voimakas transversiliuskeisuus. Kivi koostuu kvartsista, plagioklaasista, muskoviitista, biotiitista ja andalusiitista, joka muodostaa pieniä porfyroblasteja. Aksessorisia mineraaleja ovat magnetiitti, apatiitti, zirkoni ja turmaliini. Silttimäistä liusketta on leveimpänä vyöhykkeenä tavattu Murtonaan itäpuolella. Lisäksi sitä esiintyy Pikku Totovaarassa kapeana kerroksena kvartsiitin ja albiittidiabaasipalloisen konglomeraatin välissä ja useissa paikoissa välikerroksina jälkimmäisessä. Alumiinirikkaasta liuskeesta se poikkeaa pienemmän raekokonsa vuoksi, vaihtelevamman kiilteiden määrän vuoksi ja porfyroblasteiltaan, jotka andalusiitin sijasta ovat skapoliittia.
16 Intrusiivikivet Intrusiivikivet koostuvat serpentiniitistä, intrusiivisesta vihreäkivestä, syeniitistä ja graniitista. Serpentiniitti. Sitä esiintyy tutkimusalueen kaakkoisosassa, missä se leikkaa Rovaselän kvartsiittia lähes itä-länsisuuntaisina noin sadan metrin levyisinä, pisimmillään usea an kilometrin mittaisina juonina. Juonet näyttäisivät myötäilevän kvartsiitista havaittuja kerrossuuntia. Serpentiniittijuonet sisältävät huomattavasti magnetiittia Intrusiivinen vihreäkivi sijoittuu tutkimusalueen etelä- ja lounaisosaan. Sen lähes ainoat paljastumat sijoittuvat Rovaselän ja Lainiojoen väliin jäävän ojan varrelle. Lisäksi muutamia yksittäisiä paljastumia on tavattu Tuulijoen latvoilta ja Lainiojoen varrelta. Kallioperäkartalle sen esiintymisalueet on määritetty lähinnä aeromagneettisen kartan perusteella (liite 6). Syväkairauksilla sitä on lävistetty Äijänkuusikon luoteisosassa ja Latvarovassa. Äijänkuusikon syväkairausreiällä (R305, liite 1) on tavattu yksinomaan intrusiivista vihreäkiveä, kun taas Latvarovan kairanrei'issä se esiintyy kapeina hapanta vullkaniittia leikkaavina juonina. Mineraalikoostumuksensa perusteella intrusiivinen vihreäkivi voidaan jakaa kahteen Meriläisen (1961) luokittelun mukaiseen ryhmään: amfiboli-pyrokseeni-albiittidiabaasiin ja amfiboli-albiittidiabaasiin. Skapoliittia esiintyy molemmissa porfyroblasteina vaihtelevassa määrin. Paikoin se on päämineraali. Biotiittia ja kalimsasälpää saattaa esiintyä jonkin verran. Aksessorisia mineraaleja ovat opaakki, apatiitti, titaniitti, epidootti, karbonaatti ja kvartsi. Rakenteeltaan kivi on blastohypidiomorfista tai granoblastista selvästi suuntautunutta.
17 Syeniitti sijoittuu kahden intrusiivisen vihreäkiviosueen väliin pitkulaisena Ylläsjärvestä Äljänkulusikkoon ulottuvana kaistaleena. Se muodostaa osan Mikkolan (1941, 96) Kallon syeniitiksi kutsumasta kivestä. Se koostuu kalimaasälvästä, plagioklaasista, sarvivälkkeestä ja biotiitista. Mikkolan (em.) mukaan siinä plagioklaasin An-pitoisuus vaihtelee välillä 18-65 %. Muutoin rakenteeltaan hypidiomorfista kiveä lävistävät voimakkaasti tektonisoituneet vyöhykkeet. Mikkola (em.) katsoo edellä kuvatun Intrusiivisen vihreäkiven kuuluvan emäksisenä jäsenenä Kallon alueen syeniittisarjaan. Graniitti on nk. Kittilän graniittia ja se sijoittuu tutkimusalueen itäreunan pohjoisosaan. Sen kontakti sivukiviin ei ole paljastunut. Se on yleensä raekooltaan keskirakeista, mutta sisältää myös pegmatiittisia osueita. Pegmatiittisissa osueissa on usein nähtävissä usean senttimetrin halkaisijaltaan olevia kirjomaasälpäkiteitä. Kivi on joissakin paljastumissa massamaista, mutta toisaalta siinä saattaa olla selvästi havaittavaa suuntausta. Suuntaus ilmenee monesti samansuuntaisiksi levyiksi litistyneinä kvartsirakeina. Kordieriittigneissi Kordieriittigneissiä on tavattu yhdessä pienessä paljastumassa Toto-ojalle menevän metsäautotien varressa sen eteläpuolella, Se on erittäin voimakkaasti tektonisoitunutta. Se koostuu suurehkoista kordieriittikiteistä, kvartsista, muskoviitista ja biotiitista. Aksessorisia mineraaleja ovat opaakki, plagioklaasi, apatiitti ja turmaliini.
18 TEKTONIIKKA JA KIVILAJIEN KESKINÄISET IKÄSUHTEET Voimakas tektonisoituneisuus on yleinen piirre tutkimusalueen kivissä. Ne ovat yleensä aina vahvasti liuskettuneita. Niissä esiintyy Latvavuoman alueella voimakasta 30 40 :n kaateella lounaaseen suuntautuvaa venymää, jota ilmentävät joko erilaisten fragmenttien venyneisyys tai yksittäisten mineraalien suuntautuneisuus pituusakselinsa suhteen. Yleensä melko pystyasentoiset kerrosrakenteet ovat tavallisesti suoraviivaisia tai loivasti kaareutuvia. Tästä poiketen on poimurakenteita havaittu Latvarovassa grauvakkamaisessa liuskeessa, detaljikartoitusalueella kvartsiplagioklaasihematiittiliuskeessa (kuva 9), Vesikkojärven länsipäässä happamassa vulkaniitissa (kuva 2) ja Rovaselässä kvartsiitissa. Tektoniikka ja stratigrafia liittyvät kiinteästi toisiinsa. Jos otetaan kantaa niistä toisessa, joudutaan samalla ottamaan kantaa myös toisessa. Tektonisen kehityksen selvittäminen on heikoista paljastumaolosuhteista johtuen tutkimusalueella hyvin vaikeaa. Sen vuoksi tässä työssä alueen tektonisesta rakenteesta pyritään antamaan vain yleisluontoinen ja looginen mutta samalla mahdollisimman totuudenmukainen kuva. Alueen tektoniset havainnot ja tulkintoja poimurakenteista on esitetty liitteissä 3 ja 4. Tutkimusalueen tektonista yleiskuvaa luonnehtii kolmessa vaiheessa tapahtunut poimutus. Vanhimman, ensimmäisen vaiheen poimutuksen poimuakseli on luodekaakkosuuntainen: Tässä. vaiheessa on tapahtunut voimakasta työntymistä lounaasta koilliseen. Antikliinien lounaiskyljet ovat loiva-asentoisia, kun taas niiden koilliskyljet ovat hyvin pystyjä (profiili C1C2, liitteessä 4). Toisen vaiheen poimutus, jonka poimuakselisuunta on edelliseen nähden liki kohtisuorassa, ilmenee voimakkaasti Latvavuoman alueella. Tää11ä sen aiheuttamat tektoniset piirteet ovat vallitsevina. Toisen vaiheen poimutuksessa syntyi ensimmäisen vaiheen poimurakenteiden päälle pystyasentoisia osittain hiukan kaakkoon kallistuneita poimuja (profiilit A1A2 ja B1B2 liitteessä 4). Nuorin, kolmas ja vaikutukseltaan vähäisin ja hyvin paikallinen vaihe on Kittilän graniitin aiheuttama. Tämän vaiheen poimurakenteita on nähtävissä Latvajärven ympäristössä. Täällä ne hieman leikkaavat, mutta myös samalla vahvistavat toisen
19 vaiheen poimutuksen aiheuttamia piirteitä. Lähinnä ensimmäisen ja toisen poimutusvaiheen yhteisvaikutuksesta syntyi Latvavuoman alueelle niiden antikliinien yhtymäkohtiin kupolirakenteita. Nämä viettävät loivasti lounaaseen, mutta ovat kaikkiin muihin suuntiin jyrkkäreunaisia. Tektonisen tulkinnan ja kerrostumisjärjestyshavaintojen mukaisesti tutkimusalueen suprakrustisten kivien kerrosjärjestys nuorimmasta vanhimpaan lueteltuna on seuraava: - Totovaarojen ja Rovaselän kvartsiitti, alumiinirikas liuske - silttimäinen liuske - albiittidiabaasi- ja albitiittipalloinen konglomeraatti - Vesikkovaaran kvartsiitti, merkelikonglomeraatti - grauvakkamainen liuske ja konglomeraatti - hapan vulkaniitti - intermediaarinen vulkaniitti, kiilleliuske ja mustaliuske. Kallioperäkartassa (liite 2) on Latvarovan merkelikonglomeraatin ja graniitin väliin piirretty erillinen osue hapanta vulkaniittia. Tämä perustuu syväkairaushavaintoihin ja pariin lohkareikkohavaintoon. Kyseessä voisi olla happaman vulkanismin päävaihetta nuorempaa hapanta vulkanismia edustava kerros. Toisaalta voisi olla kyse happaman vulkaniitin kertautumisesta tektonisesti. Viitteitä mahdollisista päävaihetta nuoremmista happaman vulkaniitin kerroksista ei edellisen lisäksi ole tavattu kuin lohkareina Pikku Totovaaran länsirinteeltä. Intrusiivikivistä nuorimmat ovat Kittilän graniitti ja Rovaselän serpentiniittijuonet. Molemmat näistä leikkaavat alueen nuorimpia sedimenttisyntyisiä kiviä. Intrusiivinen vihreäkivi ja syeniitti saattaisivat liittyä läheisesti yhteen kuten Mikkola (1941) olettaa. Hän nimittää niitä yhteisellä nimellä syeniittisarjan kiviksi. Niiden ikäsuhde muihin kivilajeihin nähden on kuitenkin hieman problemaattinen.
20 Intrusiivinen vihreäkivi on Rovaselän alueella albitiittipalloisen konglomeraatin ja tämän päälle sijoittuvan Rovaselän kvartsiitin kerrostumisalustana. Äijänkuusikon länsipuolella Lainiojoen läheisyydessä sijaitsevissa paljastumissa intrusiivinen vihreäkivi käyttäytyy intrusiivisesti mustaliuskeeseen ja kiilleliuskeeseen nähden. Latvavuoman alueella se näyttäisi muodostavan kaksi hyvin erikokoista happaman vulkaniitin ja sitä nuorempien sedimenttisyntyisten kivien alta tektonisesti kohoavaa kupolia (katso yhdessä liitteet 2, 3 ja 4). Latvarovan syväkairauksissa sitä on tavattu kapeina, ainoastaan hapanta vulkaniittia leikkaavina juonina. Syeniitin kontaktia muihin kiviin ei ole tavattu. Syeniitin plagioklaasi saattaa Mikkolan (1941) mukaan olla hyvin anortiittirikasta ja hänen mukaansa syeniitin reunaosiin liittyy graniitteja. Grauvakkamaisessa liuskeessa esiintyvä plagioklaasi on poikkeuksellisen anortiittirikasta ja kiveen liittyvässä konglomeraatissa esiintyy graniittipalloja Nämä seikat viittaisivat siihen, että grauvakkamainen liuske saattaisi sisältää syeniitin rapautumistuotteita.
21 RAUTAMINERALISAATIOT Tutkimusalueelta tavatut rautamineralisaatiot liittyvät happaman vulkaniitin ja heti sen päälle sijoittuvien sedimenttisyntyisten kivien yhteyteen. Ne on voitu luokitella kolmeen eri tyyppiin. Tyyppi 1 on kerrostumlla syntynyt happaman vulkaniitin sisään liittyvä hematiittimineralisaatio. Tyyppi 2 on myös kerrostumalla syntynyt hematiittimineralisaatio, mutta se sijoittuu happaman vulkaniitin ja grauvakkamaisen liuskeen väliin ja grauvakkamaisen liuskeen alaosiin. Tyyppi 3 poikkeaa täysin edellisistä, sillä se koostuu Latvarovan sedimenttisyntyisiä kiviä leikkaavista magnetiittikarbonaattijuonista. Kaikkien alueelta havaittujen rautamineralisaatioiden paikka ja tyyppi on esitetty kallioperäkartassa (liite 2). Rautamineralisaatioista tyyppi 1 on nähdäkseni esiintymistapansa ja esiintymisympäristönsä perusteella rinnastettavissa Ruotsin puolelta tavattuihin Kiirunan - Luossavaaran vyöhykkeen rautamalmeihin, jotka Tibor Parákin (1975, 127, 149) mielestä ovat syntyneet pienen määrän detritaalista ainesta mukanaan sisältäneessä kemiallisessa sedimentaatiossa. Tyypissä 2 hematiitti voi olla osittain detritaalista, mutta pääosin se ilmeisesti on kiteytynyt klastisen sedimentaation yhteydessä saostuneesta ja kerrostuneesta aineksesta ja mahdollisesti jossain määrin klastisen aineksen raeväleissä liikkuneista liuoksista. Tämä tyyppi olisi rinnastettavissa Kiirunan alueella suoraan kvartsipitoisen porfyyrin päällä esiintyvään hematiittipitoiseen alempien haukikivien ryhmään kuuluvaan kerrostumaan, jota Parák (1975, 31) kutsuu nimellä "detritus of porphyry". Tyyppi 3 on ilmeisesti primaarisesti sedimenttisyntyinen. Nykyiseen juonimaiseen esiintymismuotoonsa se on mobiloitunut tektonisoitumisen yhteydessä. Parák (1975, 16, 50) on Kiirunan alueelta kuvannut vastaavanlaisia apatiittiköyhiä magnetiittikarbonaattijuonia, jotka siellä liittyvät "ore breccias"-tyyppisiin malmeihin. Kuvaukset Latvavuoman alueen rautamineralisaatiotyypeistä on esitetty seuraavassa.
22 Tyyppi 1 Tätä on tavattu Latvajärven koillispuolelta ja Vesikkojärven länsipäästä. Näistä merkittävämpi on Latvajärven koillispuolinen esiintymä. Sitä on kuvannut Tapio Lehto (1975) Pohjois-Suomen rautamuodostumia käsittelevässä raportissaan "Lapin rautamalmien horisonttisidonnaisuusprojektin tutkimuksista Pohjois-Suomessa vuosina 1972-1975". Kyseisestä hematiittimineralisaatiosta olevat detaljikartat, syväkairausraportti (R303) ja analyysitulokset on esitetty Puustisen (1976) laatimassa raportissa M 19/2732/-76/ 1/10. Hematiittimineralisaatiota lävistävästä syväkairausreiästä (R303) on havaittavissa, että mineralisaation jalkapuolella tuffiittimaisia rakennepiirteitä omaava hapan vulkaniitti muuttuu muutaman metrin matkalla ennen kontaktia kalimaasälpämuskoviittihematiittiliuskeeksi. Varsinaista hematiittimineralisaatiota on lävistetty neljän metrin matkalla. Se sisältää hematiitin lisäksi kalimaasälpää ja kvartsia. Maanpintahavainnoissa on voitu todeta, että hematiittimineralisaatio käsittää massamaisen hematiittimalmin lisäksi huomattavassa määrin konglomeraattiosueita, joissa malmiaineksen iskostamat pallot ovat maasälpäporfyyriä (kuva 7). Tämän kattopuolella siihen terävästi rajautuu alaosistaan hematiittirikas maasälpäporfyyri. Lävistyksessä on viiden metrin matkalla keskipitoisuus 24.9 % Fe HCl. Hematiittimineralisaatio muodostaa loiva-asentoisen nurinpäin kääntyneen happaman ja intermediaarisen vulkaniitin rajaviivan suuntaa myötäilevän kapean epäyhtenäisen kerroksen, jota on voitu seurata vajaan kilometrin matkalla. Vesikkojärven länsipäässä esiintyvä hematiittimineralisaatio on rinnastettavissa Latvajärven koillispuolisen mineralisaation jalkapuolen kiveen. Sen on kerroksellista kalimaasälpämuskoviittikiveä, jossa hematiitti esiintyy vähäisinä kerrosmyötäisinä nauhoina tai silmäkkeinä ja paikoin myös rakotäytteenä.
23 Tyyppi 2 Tähän ei liity hematiittipitoisuudeltaan edellä kuvatun Latvajärven koillispuolisen hematiittiaiheen kaltaisia osueita. Tässä tyypissä hematiitti liittyy happaman vulkaniitin pintaosien klastisiksi rapautuneisiin ainekseltaan joko paikallaan pysyneisiin (in situ) tai kulkeutuneisiin osiin ja tämän päälle kerrostuneeseen grauvakkamaiseen liuskeeseen. Kyseessä olevaa tyyppiä on parhaiten paljastuneena Murtomaan luoteispuolisella alueella, josta tehty 1 : 1000 mittakaavainen kallioperäkartta on esitetty liitteessä 5./1. Täällä hematiittia esiintyy runsaimmiten noin kymmenen metriä leveällä happaman vulkaniitin päällä olevassa siihen melko terävästi rajautuvassa kvartsiplagioklaasihematiittiliuskekerroksessa (kuvat 8 ja 9). Tämä on ilman hematiittia samanvärinen kuin hapan vulkaniitti, josta sen makroskooppisesti erottaakin lähinnä sen liuskeisuuden suuntaisten hematiittiraitojen ja tasarakeisuuden perusteella. Tämän hematiittiraitaisen kerroksen päälle sijoittuu grauvakkamainen liuske, joka rapautumispinnalta väriltään harmaana erottuu selvästi edellisen punertavasta rapautumispinnasta. Grauvakkamaisessa liuskeessa hematiitti esiintyy sekä tasaisena pirotteena että kerrosmyötäisinä nauhoina. Hematiittia tavataan myös grauvakkamaiseen liuskeeseen liittyvien konglomeraattien palloissa. Hematiittipitoiset konglomeraattipallot koostuvat väriltään punertavista happamasta vulkaniitista ja graniitista. Grauvakkamaisen liuskeen kaikkia rakenteita leikkaavat leveydeltään millimetristä senttimetriin vaihtelevat hematiittisuonet, joita usein reunustavat kapeat graniittiset osueet. Tyyppi 3 Tämä esiintyy Latvarovassa kapealla noin 1.5 km pitkällä koillinen-lounassuuntaisella vyöhykkeellä, joka tulee selvästi näkyviin magneettisilla kartoilla (liitteet 6 ja 7). Se
24 Kuva 8. Kvartsiplagioklaasihematiittiliuske. Murtomaan NW-puoli, detaljikartoitusalue. Havainto 31/SIR/76. Kuva 9. Voimakkaasti pienoispoimuttunutta kerrosrakennetta kvartsi-plagioklaasihematiittiliuskeen hematiittirikkaassa osueessa. Sama havainto kuin edellisessä kuvassa.
25 muodostuu vaihtelevan levyisistä yleensä liuskeisuuden suuntaa myötäilevistä magnetiittikarbonaattijuonista, joissa rautapitoisuus vaihtelee välillä 20.1-44.1 Fe HCl Juonia on lävistetty viidellä syväkairausreiällä (R301 302 ja R306-308). Niistä saadut tiedot on esitetty Puustisen (em.) laatimassa raportissa. Myös Lehto (em.) on kuvannut tätä malmityyppiä. YHTEENVETO JA VERTAILU MUIHIN ALUEISIIN Lainiojoen alue muodostaa kivilajiseurueeltaan poikkeuksellisen alueen Keski-Lapin liuskevyöhykkeellä. Rinnastuksissa ympäröiviin alueisiin tarjoavat hyvän johtovyöhykkeen Mikkolan (1941) kumpukvartsiitteina pitämät Totovaarojen - Aakenuksen ja Rovaselän kvartsiitit. Kumpukvartsiittien alla karttalehden 2732 alueella on yleensä ohut hienorakeisesta liuskeesta koostuva kerros (Pentti Rastas, suullinen tiedonanto). Tämän alla Lainiojoen alueella esiintyy albiittidiabaasi- ja albitiittipalloinen konglomeraatti. Tämän kanssa täsmälleen samanlaista ja ilmeisesti samassa asemassa olevaa kiveä, jota Mikkola (em.) pitää agglomeraattina, esiintyy Ylläksen eteläpuolella Tunturinhännän alueella. Näihin rinnastettavaa konglomeraattia esiintyy vielä Linkukeron itäpuolella lohkareina ja paljastumina. Kyseessä oleva konglomeraattimuodostuma. näyttäisi yleensä kerrostuneen vihreäkivien päälle (esim. Linkukeron itäpuoli ja Rovaselän lounaispuoli). Totovaarojen ja Rovaselän välisellä alueella kyseisen konglomeraatin kerrostumisalustana on kuitenkin paksuimmillaan noin kilometrin vahvuinen sedimenttipinkka. Tämä puolestaan sijoittuu happaman vulkaniitin päälle. Lainiojoen alueen intrusiivinen vihreäkivi, joka on kaiketi rinnastettavissa Kittilän vihreäkivialueen kiviin, sijoittuu ilmeisesti pääosin happaman vulkaniitin alle, vaikka samaa tyyppiä on tavattu nuorempina juonina. Edellä todetusta päätellen Latvavuoman alueen on täytynyt olla vajonneena syväksi altaaksi emäksisen magmatismin jälkeisen suprakrustisten kivien kerrostumisen aikana.
26 Kallioperäkartassa voimakkaimmin esille tuleva tektoninen suunta Lainiojoen alueella on koillis-lounainen. Sama tektoninen piirre on näkyvissä Länsi-Kittilästä Kolariin. Kittilän itäosissa kyseinen tektoninen suunta kääntyy liki pohjois-eteläiseksi. Kaarlo Mäkelä (1968) pitää tätä suuntaa Keski-Lapin pääpoimutuksen akselisuuntana. Tähän nähden poikittaisen poimuakselin suhteen Kittilän alueella tapahtunut poimutus on hänen mukaansa sitä selvästi nuorempaa ja vaikutukseltaan huomattavasti heikompaa. Lainiojoen alueella tämä Mäkelän (em.) nuorempana pitämä poimutusvaihe on tulkittu varhaisimmaksi poimutusvaiheeksi. Myöhäisemmän koillis-lounaissuuntaisen akselin suhteen tapahtuneen poimutuksen yhteydessä on Latvavuoman alue kohonnut teräväksi antiklinoriumiksi, joka on katkaissut nykyisessä maanpintaleikkauksessa yhteyden Rovaselän ja Totovaarojen kvartsiittien välillä. Alueelta tavatut venymät pääasiassa suuntautuvat loivakaateisina lounaaseen. Kyseiset venymärakenteet ovat syntyneet toisen vaiheen poimutuksessa ensimmäisen vaiheen poimutuksessa muödostuneiden koilliseen kallistuneiden poimujen loivasti lounaaseen viettäville kyljille. Lainiojoen alueeseen nähden täysin samat tektoniset piirteet on nähtävissä Kolarin Rautuvaaran alueella. Tää11ä koillis-lounaissuuntaisen poimuakselin suhteen syntyneet poimurakenteet Hiltusen ja Tontin (1976) mukaan muodostavat antiformin. Kolarin alueen tektoniset rakenteet ovat tulkittavissa täysin samanlaisten ja samansuuntaisten kahden poimutuksen yhteisvaikutukseksi kuin Lainiojoen alueella. Tällöin tektonisen tulkinnan yhteys kerrosjärjestykseen nähden edellyttäisi Kolarin alueen suprakrustisten kivien kerrosjärjestyksen kääntämistä Hiltusen ja Tontin (em.) esittämään nähden ylösalaisin. Tämä taas merkitsisi sitä, että Hiltusen ja Tontin (em.) alueen vanhimpina kivinä pitämät kvartsiitit rinnastuisivat kumpukvartsiitteihin. Lainiojoen alueen rautamineralisaatiot tyyppinä ovat rinnastettavissa Kiirunan alueelle Pohjois-Ruotsissa. Kivilajiyksiköiden osalta Mikkola (1941, 178, 188) pitää varsin ilmeisenä korrelaatiota kumpukvartsiittien ja Kiirunan vakkokivien välillä. Tällöin Lainiojoen alueella albiittidiabaasi- ja albitiittipalloisen konglomeraatin ja happaman vulkaniitin väliin sijoittuvat kerrostumat vastaisivat Kiirunan alueen alempia haukikiviä. Tähän nähden Kiirunan alueen ja Lainiojoen alueen happamien vulkaniittien radiometriset iät ovat ristiriidassa. Kiirunan alueella happamien vulkaniittien radiometriseksi iäksi on saatu 1605 1635 miljoonaa vuotta (Frietsch 1972), kun taas
27 Lainiojoen alueelta vastaava ikä edustaa 1860-1900 miljoonan vuoden ikäryhmää (GTL:n toimintakertomus 1975). Lainiojoen alueelta tavatut rautamineralisaatiot on voitu ryhmitellä kolmeen luokkaan. Niiden kriittiseksi esiintymisalueeksi on todettu hapan vulkaniitti ja välittömästi sen pää11ä esiintyvät sedimenttisyntyiset kivet ja etenkin näiden kahden rajavyöhyke. Kuten kallioperäkartasta (liite 2) on nähtävissä supistuvat malmikriittiset alueet voimaperäisesti tutkitun Latvavuoman alueen ulkopuolella hyvin vähiin. Näin ollen on ekonomisten rautamalmien esiintymistodennäköisyys Lainiojoen alueella hyvin pieni.
28 LÄHTEET Frietsch, R. (1973) Järnmalm i Norrbottens urberg. S. 67-143 teoksessa "Malm i Sverige", Grip, E. ja Frietsch, R., Albqvist & Wiksell, Uppsala. Geologinen tutkimuslaitos, kertomus toiminnasta vuonna 1975. Espoo 1976. Hiltunen, A, ja Tontti, M, (1976) The stratigraphy and tectonics of the Rautuvaara iron ore district, northern Finland. Bull. Geol. Soc. Finland 48. Lehto, L. (1975) Pohjois-Suomen rautamuodostumat, raportti Lapin rautamalmien horisonttisidonnaisuusprojektin tutkimuksista Pohjois-Suomessa vuosina 1972-1975. Pohjois-Suomen Malmigeologinen Toimikunta, Kauppaja Teollisuusministeriö 1975. Meriläinen, K. (1961) Albite diabases and albitites in Enontekiö and Kittilä, Finland. Bull. Comas. Geol. Finlande 195. Mikkola, E. (1941) Kivilajikartan selitys. Lehdet B7-C7-D7, Muonio-Sodankylä-Tuntsajoki. Suomen geologinen yleiskartta, 1 s 400 000. Helsinki 1941. Mäkelä, K. (1968) Sirkka-muodostumasta ja sen stratigrafian yleispiirteistä Keski-Lapin liuskealueella, lisensiaattityö, Oulun yliopiston geologian laitos. Parák, T. (1975) The origin of the Kiruna iron ores. SGU C709. Puustinen, K. (1976) Selostus Kittilän Latvavuoman rautamalmitutkimuksista. Geologinen tutkimuslaitos, malmiosasto, raportti M 19/2732/-76/1/10.
29 LIITTEET Yleiskartta 1. Geofysikaaliset mittausalueet ja syväkairausreiät 1 : 50 000, Latvavuoma Geologiset kartat 2. Kallioperäkartta 1 : 50 000, Lainiojoki 3. Tektoninen kartta 1 : 50 000, Lainiojoki 4. Tektoniset profiilit 1 : 50 000, Lainiojoki 5./1-2 Hematiittialueen (tyyppi 2) kallioperäkartta ja tektoninen kartta 1 : 1000, Murtomaan NW-puoli Geofysikaaliset kartat 6. Aeromagneettinen kartta 1 : 50 000, Lainiojoki 7. Magneettinen kartta 1 : 50 000, Latvavuoma 8. Gravimetrinen kartta 1 : 50 000, Latvavuoma 9. Gravimetrinen tunnustelumittaus 1 : 50 000, Jauhojärvi - Lainiojoki 10./1-4 Tiheyskartta 1 s 50 000, lehdet 2732 04, 05, 07 ja 08 11./1-4 Suskeptibiliteettikartta 1 : 50 000, lehdet 2732 04, 05, 07 ja 08 Geokemiallinen tutkimus 12./1-10 Pedogeokemlallisia analyyseja Latvavuomasta LIITTYY Seppo Rossin havainnot ja kenttäpäiväkirja 1976 Raportti M 19/2732/-76/1/10, Kauko Puustinen 1976-02-06 Raportti Lapin rautamalmien horisonttisidonnaisuusprojektin tutkimuksista Pohjois- Suomessa 1972-1975, Tapio Lehto 1975, 151 158