RAVITSEMUSKASVATUSTA ESIKOULUIKÄISILLE Mervi Säkkinen Tiina Virtanen Diakoniaammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Opinnäytetyö Kevät 2005 Terveydenhoitaja AMK
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...4 2 TAVOITTEET JA TARKOITUS...5 3 TERVEYDENHOITAJA LAPSEN TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ...5 4 TERVEYDENHOITAJAN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖ...6 4.1 Lastenneuvolatyöryhmä...7 5 PÄIVÄKOTI KORALLI...8 6 LAPSEN RUOKAILU...9 6.1 Ruokailu päivähoidossa...9 6.2 Lapsen ruokatottumukset...10 7 LAPSET JA YLIPAINO...10 8 ESIKOULUIKÄISEN OPPIMINEN JA OPETUS...12 8.1 Varhaiskasvatus...13 8.2 Oppimisympäristö...14 8.3 SAPERE-metodi...14 9 RAVINTOAINEET...15 9.1 Vitamiinit...15 9.2 Kivennäisaineet...17 9.3 Proteiinit...18 9.4 Hiilihydraatit...19 9.4.1 Sokerit...19 9.4.2 Kuidut...20 9.5 Rasvat...20
10 RAVITSEMUKSEEN LIITTYVÄT SAIRAUDET...22 10.1 Metabolinen oireyhtymä...22 10.2 Sydän- ja verisuonitaudit...22 10.3 Diabetes...23 10.4 Karies...24 11 SUUNNITELMA...24 12 OPETUSTUOKION ARVIOINTI...27 12.1 Parannusehdotukset...29 13 POHDINTA...29
1 JOHDANTO Ylipainoisuus on suurimpia kansanterveydellisiä ongelmia Suomessa. Sen ehkäisy on merkittävä terveydenedistämistehtävä jo neuvolassa. (STM 2004, 221.) Kansantauteja aiheuttavat haitalliset elämäntavat alkavat muodostua jo varhaislapsuudessa. Perheen ruokavalinnat, ruokailutilanne ja asenteet vaikuttavat ruokatottumusten kehittymiseen. Ravitsemus heijastaa perheen elämäntilannetta. Taloudellinen niukkuus, ruokamainonta, kiire, työpaineet ja elämän rytmittömyys näkyvät paitsi lapsiperheiden elämäntavoissa, myös ravitsemuksessa. (KTL 2004.) Lapset siis oppivat usein epäterveellisiä ruokailutapoja jo varhain. 2-tyypin diabetes on yleistymässä myös lasten ja nuorten keskuudessa. Liikunnan määrä on vähentynyt, ruoka-annosten koko on suurentunut ja koostumus muuttunut. Energiaa saadaan liikaa kulutukseen nähden. (Salo 2004, 319-320.) Lapsen liikunta- ja ruokailutottumuksiin on leikki-iässä helpompaa puuttua kuin myöhemmin lapsen kasvaessa. Lapsen ylipainon ehkäisy on yhteiskunnan yhteinen tehtävä, jossa tarvitaan neuvolan, erikoissairaanhoidon, vanhempien, päivähoidon ja järjestöjen yhteistyötä. Keskeisiä tekijöitä lapsen ylipainon ehkäisyssä ovat säännöllinen, tarpeenmukainen ja monipuolinen syöminen, tasapainoinen suhde ruokaan ja liikunnallinen arki. (Hasunen ym. 2004, 178-179.) Suomalainen ruokakulttuuri on muuttumassa, perinteinen ruisleipä korvataan yhä useammin vehnäleivällä ja perunan rinnalla käytetään pastatuotteita (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2003). Makeiset, leivonnaiset ja juomat ovat tyypillisiä välipaloja, mikä heijastaa elintarvikevalintojen ja ateriarytmien muutosta huolestuttavaan suuntaan. Välipalojen osuus energian saannista on suuri. Suomalaiset ovat ehkä omaksuneet ajatuksen ruokailun
säännöllisyydestä liian korostetusti. Lihavuuden välttämiseksi ruokavalion energian tulisi vastata fyysiseen aktiivisuuteen käytettyä energiaa. (KTL 2004.) Tavoitteet ja tarkoitus Opinnäytetyömme tavoite on vaikuttaa ennaltaehkäisevästi ravitsemusongelmiin suuntaamalla tieto suoraan lapsille. Toteutamme ravitsemuskasvatustuokion esikouluikäisille lapsille päiväkoti Korallissa Vuosaaressa. Tuokion tavoitteena on herättää lasten kiinnostusta terveelliseen ruokaan, erityisesti kasviksiin ja vitamiineihin ja lisätä heidän tietämystään niistä. Oletamme, että kaikki lapset eivät kotona ole tutustuneet erikoisempiin vihanneksiin ja haluamme tehdä niitä tutuiksi. Aistielämysten toivomme herättävän positiivisia mielikuvia kasviksista. Haluaisimme parantaa lasten tietoisuutta ravinnon vaikutuksesta terveyteen ja lisätä edellytyksiä toimia oman terveytensä hyväksi. Toivomme myös, että tuokiomme antaisi yllykkeen lasten ja vanhempien väliseen keskusteluun terveellisestä ruoasta. Omalla kohdallamme tavoitteemme on syventää osaamistamme lapsen ravitsemuksesta. Toivomme myös saavamme kokemusta terveyden edistämisen menetelmistä ja varmuutta lapsiryhmän ohjaamiseen. Terveydenhoitaja lapsen terveyden edistäjänä Terveydenhoitaja vastaa lapsen kasvun ja kehityksen seurannasta. Hänen tehtäviinsä kuuluvat mm. seulontatutkimukset ja rokotukset. Toiminta on voimavaralähtöistä, perhekeskeistä ja terveyttä edistävää. Työhön sisältyy perheen mm. voimavarojen vahvistaminen, elämäntapojen tarkastelu ja terveysneuvonta. Terveydenhoitaja antaa asiantuntemuksensa perheen käyttöön tarkoituksenaan parantaa heidän edellytyksiään terveydestään huolehtimiseen. Tärkeimpiä tehtäviä ovat tuen tarpeen tunnistaminen ja varhainen puuttuminen. Terveydenhoitajan tulee osata arvioida, vaikuttavatko
jotkin seurannassa esiin tulleet seikat lapsen terveyteen, kasvuun tai kehitykseen. (STM 2004a, 27.) Ravitsemusohjausta annetaan lapsen ikä ja herkkyyskaudet huomioiden. Terveydenhoitaja ohjaa vanhempia luomaan lapselle otolliset olosuhteet syömisen ja muiden elintapojen opetteluun. Hän opastaa terveellisen ruokavalion rakentamisessa ja ruokailuun liittyvissä käytännöissä. Yleisiä ongelmia lasten ruokailussa ovat epäsäännöllisyys, ruokahaluttomuus ja valikoiva syöminen. Lapselle ruokailusta tulee helposti valtataistelu ja silloin sen mielekkyys katoaa. Useimmiten syömisongelmat liittyvät kuitenkin lapsen psykososiaaliseen kehitysvaiheeseen ja ovat ohimeneviä. Jos syömisongelmiin puututaan riittävän ajoissa, ne yleensä ratkeavat päivähoidon, vanhempien ja neuvolan yhteistyöllä. Tarkempi kartoitus on tarpeen, jos ongelmat ovat syvemmällä, esimerkiksi vuorovaikutuksessa eikä ruokailutilanteessa. (STM 2004b, 189.) Lasta seuratessaan ja perheen kanssa keskustellessaan terveydenhoitaja arvioi lapsen liikunnan riittävyyttä ja ruokavalion tasapainoisuutta. Lapsen motorisista taidoista, ruumiinrakenteesta ja kasvukäyristä voi löytää vihjeitä tuen ja ohjeiden tarpeista. Esimerkiksi jos suhteellinen paino pituuteen nähden alkaa nousta, on syytä keskustella perheen kanssa lapsen ruokavaliosta ja liikuntatottumuksista. Asiaan puuttumisessa on muistettava hienotunteisuus ja kunnioitettava perheen itsemääräämisoikeutta. Terveydenhoitaja on kuitenkin ensisijaisesti vastuussa lapsen terveydestä. Hänen velvollisuutensa on kertoa vanhemmille, millaisia vaikutuksia epäterveellisillä elintavoilla on lapseen. Terveydenhoitajan ja päivähoidon yhteistyö Varhaiskasvatusta koskevissa valtakunnallisissa linjauksissa korostetaan yhteistyötä päivähoidon ja muun sosiaali- ja terveydenhuollon, erityisesti neuvolan välillä. Lapsiperheiden palveluista pyritään näin kehittämään
mahdollisimman kokonaisvaltaisia ja laaja-alaisia. (STM 2004a, 24.) Päivähoidon varhaiskasvatuksen lähtökohta on sama kuin neuvolapalveluiden; lasten ja perheen hyvinvointi. Molempien tehtävä on edistää lapsen tervettä kasvua, oppimista ja kehitystä sekä tukea vanhempia kasvatustehtävässä. (STM 2004a, 39.) Neuvolalla ja varhaiskasvatuksella on kuitenkin lapsiperheisiin nähden eri näkökulma. Päivähoidon henkilöstö tapaa lapsia ja vanhempia joka päivä, neuvolassa käydään harvemmin. Mahdollisimman tiivis yhteistyö vanhempien, päiväkodin ja neuvolan välillä olisi suositeltavaa. Vanhempien olisi esimerkiksi hyvä tuoda neuvolan määräaikaistarkastuksiin päiväkodin arvio lapsen taidoista, tilanteesta ja ryhmässä toimimisesta. (STM 2004a, 39.) Olisi hyödyllistä jos neuvolahenkilökunta vierailisi säännöllisesti päiväkodissa. Terveydenhuollon, käytännössä terveydenhoitajan tulisi olla päivähoidon tukena järjestämässä terveyttä edistävää toimintaympäristöä. Tällaista toimintaa on mm. infektioiden ehkäisy ja muu konsultointi terveyttä koskevissa aiheissa. Erityistä huomiota tarvitsevien lasten kohdalla moniammatillisen tiimin tuesta on usein suurta hyötyä sekä lapselle, että ympäristölle. Olemalla mukana päiväkodin toiminnassa ja tukemalla vanhemmuutta terveydenhoitaja edistää lapsen kehitystä ja auttaa samalla myös päiväkodin työntekijöitä jaksamaan. (STM 2004a, 40.) Lastenneuvolatyöryhmä Lastenneuvolatyöryhmä on moniammatillinen yhteistyöryhmä, jossa keskustellaan alueen lapsiperheiden tuesta, seurannasta ja palveluiden järjestämisestä. Työntekijöillä on kokouksissa myös mahdollisuus konsultoida toisiaan. Tapaamisissa hyödynnetään eri alojen asiantuntijuutta ja suunnitellaan terveyttä edistäviä ja sairauksia ehkäiseviä työmuotoja. Ryhmän keskeisimmät toimijat ovat terveydenhoitaja ja lastenneuvolalääkäri. Terveydenhoitajan vastuulla on ryhmään koolle kutsuminen ja työskentelyn organisointi. Lastenneuvolatyöryhmään kuuluvat useimmissa kunnissa myös päivähoidon
edustaja, lastensuojelu, perhetyöntekijä, suunhoidon edustaja, psykologi, ravitsemusterapeutti, puheterapeutti ja fysioterapeutti. Kaikki eivät ole aina läsnä, vaan ryhmä kootaan aiheen ja tarpeen mukaan. (STM 2004a, 31-36.) Päiväkoti Koralli Päiväkoti Korallin toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle lämminhenkinen, turvallinen ja elämyksellinen kasvuympäristö. Korallissa lapsia kannustetaan aktiiviseen oppimiseen ja osallistumiseen. Lasten omia oppimistapoja kunnioitetaan ja heidän toiveitaan kuunnellaan. Esiopetuksessa painopiste on leikissä. Leikki tukee lapsen oppimista ja kehittää vuorovaikutustaitoja. Pyrkimyksenä on, että lapsi säilyttää oppimisen ilon, kohtaa haasteet luovasti ja rohkeasti sekä ymmärtää vertaisryhmän merkityksen oppimisessa. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2005) Esiopetuksessa lapsi oppii koulussa tarvittavia perustaitoja ja saa valmiuksia opiskeluun. Oppiminen tapahtuu lapsen omien edellytysten mukaisesti. Opetusmenetelmistä tärkeimpiä ovat tekemällä, leikkimällä ja tutkimalla oppiminen. Useimmiten taitoja harjoitellaan ryhmässä. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2005). Päiväkoti Korallissa lasta tuetaan oman hyvinvoinnin ja siihen liittyvien asioiden tiedostamiseen. Lapsi voi itse valinnoillaan vaikuttaa terveyteensä. Terveyskasvatus toteutuu luontaisesti arkielämän tilanteissa. Terveys ja tapakasvatus liittyvät vahvasti yhteen ja niillä pyritään ohjaamaan toisten kunnioittamiseen ja tunne-elämän terveyteen. (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2005). Korallissa lapset syövät hoitajien ja keittiöhenkilökunnan mukaan mielellään kasviksia. Lapset saavat itse annostella ruoan lautaselle ja heidän kanssaan on sovittu, että kaikkea täytyy maistaa. Syksyisin Korallissa järjestetään perinteiset
koko perheen juuresjuhlat. Juhlissa leikitään, lauletaan ja maistellaan syksyn satoa. Lapsen ruokailu Aikuiseen verrattuna lapsen energian ja ravinnon tarve painoon suhteutettuna on suuri. Lapsen nopea kasvu ja vilkas perusaineenvaihdunta vaikuttavat energian ja ravinnon tarpeeseen. Kiihkeimmillään kasvu on ensimmäisen elinvuoden aikana ja hidastuu sitten leikki-ikään tultaessa. Lapsen kasvunopeus, liikunta, sukupuoli, pituus ja paino vaikuttavat energian tarpeeseen. Tarve voi vaihdella paljon eri yksilöiden välillä. (Hasunen, Kalavainen, Keinonen, Lagström, Lyytikäinen, Nurttila, Peltola & Talvia 2004, 92.) Nämä seikat on huomioitu päiväkotien ravinnontarjontaa suunniteltaessa. Ruokailu päivähoidossa Lasten terveydestä ja fyysisestä kasvusta huolehtiminen on yksi päivähoidon tehtävistä (Peltonen 2000, 29). Ruokatottumusten perusta luodaan jo varhaislapsuudessa. 5 6 -vuotias lapsi on kiinnostunut syömästään ruoasta ja hän alkaa ymmärtää sen vaikuttavan terveyteensä ja kasvuunsa. Lapsen ruokatottumuksiin on tärkeä vaikuttaa jo varhaislapsuudessa pitkän ajan kuluessa kehittyvien kansantautien ehkäisemiseksi. (Nurttila 2003, 106-107.) Ruokailu on osa lasten kasvatusta, perushoitoa ja opetusta. Joillakin lapsilla päiväkodissa tarjottu ruoka kattaa kaksi kolmasosaa päivän ravinnosta. Päiväkodissa tarjotaan tasapainoiset ja riittävät ateriat päivän aikana. Päiväkodissa ruokailun on tarkoitus merkitä virkistäviä, miellyttäviä ja kiireettömiä yhdessäolon hetkiä. Säännöllinen ruokailu myös edistää lapsen turvallisuuden tunnetta. Lasta ohjataan vaihtelevaan ja monipuoliseen ruokavalioon, omatoimiseen ruokailuun ja hyviin pöytätapoihin. Päiväkodissa lapsen annetaan osallistua ruoanlaittoon ja tarjoiluun, mikä auttaa häntä
suhtautumaan positiivisesti ruokailuun. Lapsi ottaa syödessään mallia toisilta lapsilta ja päiväkodin henkilökunta vaikuttaa lapsen ravintotottumuksiin esimerkillään. (Hasunen ym. 2004, 150-153.) Lapsen ruokatottumukset Saatavuus ja makumieltymykset vaikuttavat eniten lapsen ruokatottumuksiin. Lapsilla on synnynnäinen mieltymys makeaan ja vastenmielisyys karvaaseen makuun. Makuaisti on lajikehityksen aikana ohjannut ihmistä valitsemaan turvallisen ja ravitsevan ruoan ja välttämään syötäväksi kelpaamatonta. (Nurttila 2003, 110.) Lapsella ei ole synnynnäistä järjestelmää, joka ohjaisi häntä syömään terveellisesti. Leikki-ikäinen söisi tuttuja ruokia, jos hän saisi valita vapaasti. Vieraat ruoat epäilyttävät lasta ja usein tarjottavista ruoista tulee yleensä lempiruokia. Lapsen luontaista uteliaisuutta voidaan hyödyntää uusiin ruokalajeihin tutustutettaessa. Vanhemman tulee ymmärtää, että uuteen totutteleminen vie aikaa. Lapsi tarvitsee keskimäärin 10-15 maistamiskertaa ennen kuin tottuu uuteen makuun. (Hasunen ym. 2004, 137.) Ruoan koettu miellyttävyys on tärkeä edellytys syömiselle. Yksilöllisten ruokavalintojen ohjautuminen pelkästään mieltymysten ja tottumusten mukaisesti voi johtaa esimerkiksi rasvan tai ruokasuolan liialliseen käyttöön. (Tuorila 1999, 42.) Lapset ja ylipaino Lapsen ylipainoisuus määritellään kasvukäyrien avulla. Lapsella on ylipainoa jos hänen suhteellinen painonsa on yli 20% suurempi kuin keskimääräinen hänen ikäistensä ja pituistensa saman sukupuolen edustajien keskimääräinen paino. Suomalaisista leikki-ikäisistä lapsista 6-10% on ylipainoisia. Lapset lihovat usein 3-4 vuoden iässä ja koulun alkaessa. Ylipainon taustalla saattaa
olla psyykkisiä, sosiaalisia, perinnöllisiä tai elintapoihin liittyviä tekijöitä. Perinnöllisyyttä tärkeämpi syy ylipainoon on ympäristö. Vain harvoin sen syynä ovat aineenvaihdunnalliset tekijät. (Hasunen ym. 2004, 178.) Liikaan painonnousuun tulee puuttua mahdollisimman varhain. Mitä kauemmin lapsi on ylipainoinen, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän on lihava aikuisena. Lapsen ruokatottumukset muuttuvat aikuisten tarkistaessa elintapojaan. Ylipainoisen lapsen hoito edellyttää koko perheen kiinnostusta ja motivaatiota. Motivointi voi olla haastavaa etenkin jos vanhemmat itse ovat ylipainoisia. Ilman motivaatiota hoitotulokset yleensä jäävät huonoiksi. (STM 2004b, 221-222.) Lapsuusiässä hankittu ylipaino kasvattaa riskiä sairastua moniin aikuisena ilmaantuviin sairauksiin, kuten 2-tyypin diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, syöpäsairauksiin, nivelsairauksiin ja unihäiriöihin. Lapsena se voi altistaa esimerkiksi koulukiusaamiselle, joka pahimmillaan johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen. Lihavuus voi vaikeuttaa liikuntaharrastuksia ja aiheuttaa itsetunnon ongelmia. Ylipainoiset tytöt tulevat murrosikään muita varhaisemmin, sen sijaan pojat normaalipainoisia myöhemmin. (Salo, M 2004, 320.) Sukupuolten väliset erot kasvisten, hedelmien ja marjojen käytössä ovat selkeät jo kouluiässä. Tytöistä näiden elintarvikkeiden päivittäiskäyttäjiä on kaksinkertainen osuus poikiin verrattuna. Vaikka nuorten kasvisruokavalioista puhutaan kovasti, tuoreiden kasvisten päivittäiskäyttäjien osuus on varsin pieni, myös tytöillä. Niiden osuus, jotka eivät juo lainkaan maitoa, on kasvanut. Aikuisten tapaan nuorten käyttämän maidon laatu on muuttunut vähärasvaisempia ja rasvattomia maitolaatuja suosivaksi. Tytöt suosivat vähärasvaisempia maitolaatuja kuin pojat. Makeiset kuuluvat niin tyttöjen kuin poikienkin ruokavalioon. Tutkimuksesta ja ikäryhmästä riippuen makeisten päivittäiskäyttäjien osuus vaihtelee 10%:sta 30 %:iin. Sen sijaan pikaruoan käyttö on varsin vähäistä. (KTL 2004.)
Esikouluikäisen oppiminen ja opetus Kuusivuotiaana lapsi kykenee keskittymään jo verrattain pitkän ajan mikäli opetuksen sisältö on mielenkiintoinen. Tämänikäinen osaa jäsentää ja jaotella asioita. Luontainen uteliaisuus kasvattaa oppimisvalmiuksia. Kuusivuotias havainnoi, tutkii ja pohtii mielellään sekä haluaa osallistua aktiivisesti. (Autio & Kaski 2005, 26-27.) Opetus on vuorovaikutuksellista toimintaa, jonka tarkoituksena on saada oppijassa aikaan syvällistä oppimista. Hyvä opetus sisältää vaihtelevia ja monipuolisia menetelmiä, joiden avulla toteutuvat yhteistoiminnalliset, affektiiviset, tiedolliset ja taidolliset tavoitteet. (Peltonen 2000, 86.) Lehtisen mukaan yksilö rakentaa omat yksilölliset ajatusrakenteensa elämänkokemustensa ja merkityssuhteidensa ohjaamana (Hujala, Puroila, Parrila-Haapakoski & Nivala 1998, 28). Deweyn mukaan oppiminen perustuu vuorovaikutuksellisuuteen ja kokemuksellisuuteen. Ohjaajan tulee olla selvillä oppijoiden tieto- ja taitotasosta ja suunnitella prosessi sen mukaiseksi. Suunnittelun tulee olla riittävän järjestelmällistä, mutta kuitenkin joustavaa, jotta yksilölliselle toiminnalle jää tilaa. Opetus on hyödyllistä liittää lapsen arkitodellisuuteen, hyödyntäen hänen aikaisempia kokemuksiaan. (Hujala 2000, 43.) Esiopetuksessa sekä perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 terveystiedon opetuksen tärkeimpänä tavoitteena on terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen (Stakes 2005). Esiopetuksen opetussuunnitelman lähtökohtana on konstruktivistinen oppimiskäsitys. Vertaisryhmällä, eli päiväkodin lapsiryhmällä on suuri merkitys oppimisessa. Opettaja tukee ja ohjaa lapsen oppimisprosessia. Oppimista ei tapahdu ilman, että uusi tieto liittyy johonkin aikaisempaan tietoon. Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaan oppija hankkii aktiivisesti ja itsenäisesti uutta tietoa rakentamalla sitä aikaisemman tiedon pohjalle. Tämä tapahtuu jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Esiopetuksessa
lapsi nähdään aktiivisena toimijana, oppijana ja kokemuksiensa rakentajana. Lähtökohtana on lapsi ja hänen oma kokemusmaailmansa. Opettajan tehtävänä on lapsen yksilöllisen oppimisprosessin tukeminen ja ohjaaminen. Tietojen, taitojen ja ongelmanratkaisun lisäksi lapsi harjoittelee myös vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja. (Turun sosiaalikeskus 2004.) Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus on kasvatuksellista ja vuorovaikutuksellista toimintaa, jonka tavoitteena on edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Oleellista on vanhempien, lasten ja kasvatushenkilökunnan välinen vuorovaikutus sekä pyrkiminen samoihin tavoitteisiin. (STM 2002, 9.) Varhaiskasvatuksessa korostuu monien ammattialojen yhteistyö. Sosiaali- ja terveysalojen ammatilliseen osaamiseen kuuluu yhteistyö lasta ja perhettä palvelevan verkoston kanssa. Verkostoon voivat kuulua järjestöt, seurakunnat ja erilaiset yhteisöt. (STM 2002, 18.) Esiopetuksessa edistetään lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä sekä kasvua ja kehitystä. Luonnollisissa arkipäivän tilanteissa edistetään lapsen valmiuksia ymmärtää ja ottaa vastuuta omasta terveydestään ja turvallisuudestaan. Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että lasta ohjataan liikkumaan turvallisesti lähiympäristössä. He ovat tietoisia niin kotona kuin kodin ympäristössäkin esiintyvistä vaaroista. He saavat valmiuksia tuotteiden turvallisuuden arviointiin oppivat ottamaan vastuuta omasta turvallisuudestaan. (Kuluttajavirasto 2005.) Päivähoidossa lasta ohjataan huolehtimaan terveydestään, lapsen terveellisiä ruokatottumuksia tuetaan ja lasta ohjataan hyviin ruokailutapoihin. Lapset opettelevat päivähoidossa valitsemaan ravitsevaa ja terveellistä ruokaa. Tavoite on, että lapset ymmärtäisivät ruokailutottumusten yhteyden terveyteen tulevaisuuteen. Toiminnalla ja tapakasvatuksella lasta ohjataan ihmissuhteisiin ja terveeseen tunne-elämään. (Kuluttajavirasto 2005.)
Kuluttajataitoja lapsi oppii kommunikoinnin, päätöksenteon ja muiden päättelytaitojen kanssa. Kulutustottumukset liittyvät mm. media- ja ympäristökasvatukseen. Jo kaksivuotiaana lapsi tunnistaa erilaisia tuotemerkkejä. Nelivuotias osaa jo tehdä vanhemmilleen ostoehdotuksia. Kymmeneen ikävuoteen mennessä lapsi on omaksunut noin puolet kulutustavoistaan- ja asenteistaan. (Kuluttajavirasto 2005.) Oppimisympäristö Oppimisympäristön tulee ohjata ja tukea lapsen monipuolista kasvua, kehitystä ja oppimista (Turun sosiaalikeskus 2004). Mitä nuorempi oppija on, sitä suurempi on oppimisympäristön merkitys. Oikean ilmapiirin oppimiselle antavat yleinen viihtyvyys, kuten värivalinnat, lämpötila ja valaistus. Lapselle tulee tavoitteiden saavuttamiseksi tarjota riittävät tilat, välineet, tarvikkeet ja resurssit. (Peltonen 2000, 52.) Oppimisympäristössä on keskeistä opettajan ja lapsen sekä lasten keskinäinen vuorovaikutus. Oppimisympäristön tulee olla ilmapiiriltään rohkaiseva, kiireetön, myönteinen, turvallinen ja avoin. Sen täytyisi tarjota mahdollisuus leikkiin, toimintaan ja omaan rauhaan. Lapsen kiinnostuksen kohteet ja esiopetuksen pedagogiset tavoitteet tulee ottaa huomioon oppimisympäristössä. (Turun sosiaalikeskus 2004). Oppimisympäristöä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon myös lapsen sisäinen oppimisympäristö; lapsen omat ajatukset ja hänen tapansa kokea ja ymmärtää asioita. Lapsi toimii vuorovaikutuksessa fyysisen, sosiaalisen, psyykkisen, kognitiivisen, emotionaalisen ja esteettisen oppimisympäristön kanssa. (Turun sosiaalikeskus 2004.) Avoimuus, yhteisvastuu, yhteisöllisyys ja tukeva ilmapiiri lisäävät oppimisen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. (Peltonen 2000, 52.) SAPERE-metodi
Idean tuokion toteuttamisen menetelmäksi saimme perehdyttyämme SAPERE-- terveyskasvatusmenetelmään. Metodin avulla on Ruotsissa työskennelty 1990- luvun puolivälistä lähtien lasten ruokatottumusten parantamiseksi. (Sverige livsmedelsverket 2005.) Menetelmän keskeisiä toimintatapoja ovat erilaiset aistiharjoitukset, joiden avulla lapsen on tarkoitus oppia tuntemaan aistinsa ja makunsa ja kokeilemaan rohkeasti uutta. SAPERE-metodia on Suomessakin alettu hyödyntää lasten ruokatottumusten monipuolistamiseksi. Tavoitteena on tukea perheiden ja päivähoidon monipuolisen ruokakulttuurin syntymistä ja kannustaa lapsia myönteiseen suhtautumiseen ruokaan ja syömiseen. SAPERE:n avulla luodaan pohjaa terveellisille elämäntavoille ja edistetään lapsiperheiden hyvinvointia. Eri kulttuurien ruoat ja ruokatottumukset pyritään tekemään lapsille tutuiksi. (Koulutuksen tutkimuslaitos 2005.) Lapsi nähdään SAPERE-menetelmässä aktiivisena omaa oppimistaan ja ravitsemustaan ohjaavana yksilönä. Toiminnan pääpaino on aisteihin ja kokemukseen perustuvassa oppimisessa. Ravitsemuskasvatus kytkeytyy osaksi muuta terveyskasvatusta ja se sisällytetään päiväkodin jokapäiväiseen toimintaan. SAPERE:n avulla ruokaan tutustutaan leikkimielellä. (Koulutuksen tutkimuslaitos 2005.) Ravintoaineet Ruoan yksi tehtävä on tuottaa ravintoaineita, joita keho tarvitsee toimiakseen. Ravintoaineet ovat kemiallisia aineita, alkuaineita tai yhdisteitä. Niillä kaikilla on omat tehtävänsä elimistössä. Ravintoaineryhmät ovat vitamiinit, kivennäisaineet, rasvat, proteiinit, hiilihydraatit ja vesi. Ihmisille välttämättömiä ravintoaineita on noin 50. (Parkkinen & Sertti 1999, 7.) Vitamiinit
Vitamiinit ovat orgaanisia yhdisteitä, jotka ovat välttämättömiä kudosten, toiminnalle, aineenvaihdunnalle ja rakenteelle. Ihmiselle välttämättömiä vitamiineja ovat A-, D-, E-, K-, C-, ja B- vitamiinit. (Haglund, Hakala-Lahtinen, Huupponen & Ventola 1998, 44.) Elimistö ei itse pysty tuottamaan vitamiineja riittävästi (Huttunen 2002, 51). Suositeltavat määrät vitamiineja ovat muutamasta mikrogrammasta muutamaan kymmeneen milligrammaan päivässä. Vitamiinit jaetaan vesiliukoisiin ja rasvaliukoisiin. Vesiliukoisia ovat B- ja C-vitamiinit. Ne eivät varastoidu elimistöön (Haglund ym. 1998, 44-45). Rasvaliukoiset A- D- ja E-vitamiinit varastoituvat elimistöön jos niiden saanti ylittää elimistön tarpeen (Haglund ym. 1998, 45). Näitä vitamiineja on maitotuotteissa, kalassa ja öljyssä (Huttunen 2002, 52.) A-vitamiini on välttämätön kasvulle, solujen uusiutumiselle ja näkökyvylle. Sen puute aiheuttaa epiteelivaurioita, silmäsairauksia ja kasvun häiriintymistä. Etenkin luustolle A-vitamiini on välttämätön. A-vitamiinia saadaan keltaisista ja vihreistä kasviksista, sisäelimistä, kananmunasta ja rasvaa sisältävistä maitotuotteista. (Huttunen 2002, 53.) B-ryhmän vitamiineja on täysjyväviljatuotteissa, lihassa, kananmunassa ja proteiinia sisältävissä ruoissa. Niukka B1-vitamiinin saanti aiheuttaa hermostollisia häiriöitä, kuten hermostuneisuutta ja keskittymiskyvyn puutetta. Sen puute saa aikaan myös ravintoaineiden hyväksikäytön heikkenemistä. B2- vitamiinilla on tärkeä tehtävä solujen energiataloudessa. Sen puute näkyy lähinnä kasvoista, suupielet saattavat halkeilla ja iho punoittaa silmien ja sierainten ympäriltä. Iho tulehtuu herkästi. B3-vitamiinin puute aiheuttaa ihottumaa, ripuli ja muistihäiriöitä. Foolihappoa on runsaasti tummanvihreissä lehtikasviksissa, muita lähteitä ovat pähkinät, palkokasvit ja vehnäleseet. Foolihappoa tarvitaan punasolujen muodostukseen. Myös B12-vitamiinia tarvitaan verisolujen muodostumiseen ja sen puute voi aiheuttaa neurologisia oireita. Kasvissyöjän tulee täydentää B12 saantia vitamiinivalmisteilla. (Haglund, Hakala-Lahtinen, Huupponen & Ventola 2003, 51-52.)
C-vitamiinia on vihanneksissa, marjoissa ja hedelmissä. Sillä on elimistössä lukuisia tehtäviä. Sitä tarvitaan hapetuspelkistysreaktioihin sekä kollageenin ja entsyymien muodostukseen. C-vitamiini vaikuttaa immuunijärjestelmään ja haavojen paranemiseen. Sen puute aiheuttaa väsymystä ja yleiskunnon heikkenemistä. (Haglund ym. 2003, 53.) Maidossa ja piimässä on myös D-vitamiinia, jota tarvitaan kasvuun ja luuston kehittymiseen. Se on myös välttämätön myös kalsiumin ja fosforin imeytymisessä. D- vitamiinin tarve on suurimmillaan nopean kasvun vaiheessa. (Huttunen 2002, 52). D-vitamiinin puute aiheuttaa kasvun- ja kehityksen häiriöitä ja vaikeimmillaan riisitaudin. (Haglund ym. 1998, 47.) D- vitamiinivalmisteiden liiallinen käyttö voi nostaa veren kalsiumpitoisuutta, joka saattaa johtaa munuaisten vajaatoimintaan (Huttunen 2002, 52). D-vitamiinin tarve täyttyy nauttimalla kolme maito- tai piimälasia päivässä ja käyttämällä vitaminoituja margariineja. Kala on myös hyvä D-vitamiinin lähde. (Hasunen ym. 2004, 33). Kahden ikävuoden jälkeen D-vitamiinilisää suositellaan annettavaksi talvikautena. Kesällä D-vitamiinia saadaan auringosta. Auringon ultraviolettisäteet muuttavat iholla olevan D-vitamiinin esiasteen D3-vitamiiniksi. Tummaihoisille lapsille D-vitamiinivalmistetta annetaan 5-vuotiaaksi saakka, sillä tumma iho ei muodosta vitamiinia samalla tavoin kuin vaalea (Hasunen ym. 1997, 96-97). Kivennäisaineet Useat kivennäisaineet ovat tärkeitä elimistön normaalille aineenvaihdunnalle (Huttunen 2002, 53). Ihminen tarvitsee noin kahtakymmentä kivennäisainetta. Jokaisella niistä on oma tehtävänsä. Tunnetuimpia kivennäisaineita ovat kalsium, magnesium, natrium, kalium, rauta, sinkki, kupari ja fluori. Lähes kaikki elimistön kalsium on luustossa ja hampaissa. Kalsiumia tarvitaan luuston kasvuun. Hyviä kalsiumin lähteitä ovat hapanmaitovalmisteet, juustot, kaalit ja palkokasvit. Saadakseen riittävästi kalsiumia, leikki-ikäisen tulisi syödä maitovalmisteita vähintään 5-6 dl vuorokaudessa. Tämän lisäksi suositellaan
juustoa 2-3 viipaletta. Maitovalmisteiden tulisi olla vähärasvaisia tai rasvattomia. Rasvaisia jogurtteja, vanukkaita, jäätelöä, kermaa ja rasvaisia juustoja tulee käyttää harvemmin. (Hasunen ym. 2004, 33.) Muusta ruuasta maitovalmisteita lukuun ottamatta saadaan 100-200 milligrammaa kalsiumia vuorokaudessa. Kalsiumin suositusarvo 1-6-vuotiaille on 600 milligrammaa vuorokaudessa. Suomessa lapset saavat ravinnosta riittävästi kalsiumia. Osteoporoosin ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää turvata riittävä ravintoaineiden, etenkin kalsiumin saanti kasvuiässä. (Hasunen ym. 1997, 99.) Suomalainen ruokavalio sisältää natriumia runsaasti yli tarpeen. Tavoiteltava ruokasuolan määrä on 5 grammaa päivässä. Liiallinen natriumin saanti kerää elimistöön nestettä ja nostaa verenpainetta. Natriumin vähäinen saanti voi vaikuttaa elimistön nestetasapainoon, aiheuttaen huimausta, pahoinvointia ja lihaskouristuksia. Natriumia saadaan ruokasuolasta, suurin osa siitä nautitaan piilosuolana, jota on mm. makkarassa, juustossa ja leivässä. (Haglund ym. 2003, 67-68.) Raudan pääasiallinen tehtävä on huolehtia elimistön hapenkuljetuksesta. Sitä tarvitaan myös verenmuodostukseen ja moniin aineenvaihduntareaktioihin. Raudanpuutosanemia on yleinen ongelma. Rautaa saadaan lihasta, sisäelimistä, viljatuotteista ja joistakin vihanneksista. Raudan imeytymistä parantavat mm. C-vitamiini ja fruktoosi. Ateria on tärkeää koostaa oikein hyödyn varmistamiseksi. (Haglund ym. 2003, 69-72.) Proteiinit Proteiinin määrä on suomalaisessa ruokavaliossa suuri. Täällä syödään paljon maitotuotteita ja lihaa. Suomalaisten leikki-ikäisten lasten kolesteroliarvot ovatkin maailman korkeimpia, mikä johtuu perinnöllisestä taipumuksesta ja kovaa rasvaa ja kolesterolia sisältävästä ruokavaliosta. (Haglund ym. 2003, 115.)
Elimistö saa proteiineista eli valkuaisaineista energiaa ja niitä tarvitaan kudosten rakennusaineiksi. Erityisesti lapsille proteiinin saanti on tärkeää, koska sitä tarvitaan lihasten ja elinten koon kasvuun ja verimäärän lisääntymiseen. Valkuaista tarvitaan myös mm. hormonien ja entsyymien toimintaan ja immuunipuolustukseen. Proteiinin lähteitä ovat liha, kananmuna, maito, palkokasvit, kala ja täysjyvävilja. Sen liian vähäinen saanti johtaa aliravitsemukseen, joka on Suomessa harvinainen. (Haglund ym. 2003, 39-43.) Hiilihydraatit Hiilihydraatit ovat ravinnon perusta, niistä saadaan 40-90 % energiasta. Niitä tarvitaan rasvojen aineenvaihdunnassa. Hiilihydraatit ryhmitellään sokereihin, tärkkelyksiin ja kuituaineisiin. Niitä sisältäviä ruoka-aineita ovat mm. viljat, hedelmät ja kasvikset. Suomalaiset saavat hiilihydraatteja hieman suosituksia vähemmän. (Peltosaari, Raukola & Partanen 2002, 44-45.) Tärkkelystä saadaan mm. perunasta. Se hajoaa ruoansulatuskanavassa glukoosiksi. ( Parkkinen ym. 1999, 53.) Sokerit Glukoosi eli rypälesokeri on ravinnon yleisin hiilihydraatti. Elimistö tarvitsee sitä polttoaineeksi. Sen kohtuullinen käyttö ei olennaisesti huononna ruoan ravintoarvoa. Sokeri ei itsessään sisällä vitamiineja eikä kivennäisaineita mutta se on käyttökelpoinen terveellisten elintarvikkeiden kuten marjojen happamuuden vähentämiseksi. (Parkkinen & Sertti 1999, 51-52.) Runsaan sokerin nauttimisen on todettu johtavan ravitsemustilan heikkenemiseen ja ravinnon yksipuolistumiseen. Sokeri syrjäyttää elimistölle tärkeitä ravintoaineita mm. B-ryhmän vitamiineja. Paljon sokeripitoista ruokaa nauttivan veren triglyseriditaso nousee, mikä on yhteydessä proteiiniaineenvaihdunnan häiriöihin. Tämä vaurioittaa silmiä, verisuonia ja munuaisia. (Peltosaari 2002, 57-58.)
Sokeri sisältää runsaasti ns. nopeaa energiaa; se imeytyy nopeasti ja nostaa veren sokeripitoisuutta nopeasti. Sokeri poistaa nälän vain lyhyeksi ajaksi. Päivittäinen sokerintarve täyttyy jo esimerkiksi pienestä pullosta virvoitusjuomaa ja suklaapatukasta. (Haglund ym. 2003, 29.) Kuidut Leipää on hyvä tarjota lapselle joka aterialla, ja sitä on suositeltavaa syödä 4 viipaletta päivässä. Osan leivästä voi korvata puurollakin. Yksi desilitra puuroa vastaa yhtä leipäviipaletta. Täysjyvä- ja ruisleivät ovat parempia kuin vaaleat leivät, koska ne sisältävät enemmän ravintokuituja. Kuitupitoiset keksit ja korput sopivat myös välipalaksi. Muroja ja myslejä ei suositella jokapäiväiseen käyttöön niiden sisältämien suolan, sokerin ja rasvan vuoksi. Nämä pitoisuudet kuitenkin vaihtelevat eri tuotteissa. Kasviksia, hedelmiä tai marjoja tulee tarjota jokaisella aterialla. Hyvä tavoite on viisi annosta näitä tuotteita päivässä. Annos vastaa yhtä desilitraa. (Hasunen ym. 2004, 27, 29, 30.) Pähkinät ja mantelit on todettu olevan hyväksi terveydelle. Ne sisältävät tyydyttymättömiä rasvahappoja, runsaasti kuituja, magnesiumia, ja flavonoideja. Pähkinöitä ja manteleita suositellaan käytettäväksi 150 grammaa viikossa. (Kansanen & Images 2004, 38-39.) Rasvat Viime vuosina lasten ravitsemus on muuttunut parempaan suuntaan tehokkaan ravitsemusneuvonnan ansiosta. Rasvan osuus ravinnosta on vähentynyt lähelle suosituksia. Tyydyttyneen eli kovan rasvan osuus on kuitenkin edelleen liian suuri. (Seppänen & Räsänen 2001, 1363.) Sopiva määrä näkyvää rasvaa on 4-6 tl päivässä (Haglund ym. 1998, 117). Kevytrasvaa käytettäessä määrä voi olla suurempi. (Hasunen, Kalavainen, Keinonen, Lagström, Lyytikäinen, Nurttila, Peltola & Talvia 2004, 34-35).