Ruoka Luonnollisia vai täydennettyjä elintarvikkeita? Auli Suojanen ja Antti Aro Suomessa elintarvikkeiden täydentäminen oli pitkään sallittua vain osoitetun tarpeen perusteella. Euroopan unionin aikana täydennettyjen elintarvikkeiden valikoima on nopeasti laajentunut eikä kuluttaja enää voi olettaa täydennysten olevan ravitsemuksellisesti tarkoituksenmukaisia. Jos vapaa täydentäminen sallitaan, saattaa joidenkin ravintoaineiden suositeltava enimmäissaanti ylittyä. Luonnolliset elintarvikkeet ovat useimmiten yhtä hyviä tai parempia kuin täydennetyt, ja ne ovat tulevaisuudessakin terveellisen ruokavalion perusta. Eri koulukunnat Euroopassa vääntävät kättä siitä, pitäisikö vahvistaa kuluttajien uskoa monipuoliseen ruokavalioon vai luovuttaa ja antaa teollisuudelle lupa täydentää elintarvikkeita ja kuluttajille mahdollisuus valita vapaasti. Ravintoaineiden lisäämistä elintarvikkeisiin on Suomessa käytetty 1940-luvulta lähtien yhtenä ravitsemuspoliittisena keinona kansan ravitsemuksen parantamiseksi. Ravintoaineiden lisäämiseen annettiin lupa silloin, kun voitiin osoittaa, että väestö tai sen osa ei saa kyseistä ravintoainetta riittävästi ja lisäyksestä on hyötyä terveydelle. Periaate kirjattiin täydentämistä koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön (asetus 449/1965, muutos 271/1972). Malliesimerkki elintarvikkeiden tarpeeseen perustuvasta täydentämisestä on 1950-luvulla aloitettu jodin lisääminen suolaan. Lisäyksen avulla endeeminen struuma hävisi maastamme. Toinen hyvä esimerkki on A- ja D-vitamiinin lisääminen margariineihin. Täydennys perustui siihen, että margariinista haluttiin voin kaltainen vitamiinien suhteen. Sekä A- että D-vitamiinia saatiin niukasti sodan aikana ja sen jälkeen. Asiantuntijat punnitsivat myös valkoisten vehnäjauhojen rauta- ja tiamiinilisäyksen hyötyjä, ja niiden käyttö jatkui 1970-luvulta 1990-luvun alkuun, jolloin todettiin, että kyseisten ravintoaineiden saanti muista lähteistä oli riittävää. C-vitamiinia on lisätty mm. mehuihin valmistuksen aikana tapahtuneen hävikin korvaamiseksi. Oma lukunsa on suomalaisten seleenin saannin kasvattaminen suositeltuun määrään lisäämällä lannoitteisiin seleeniä. Yhteistä päätöksille oli, että suomalaisen väestön tai sen osan arvioitiin tarvitsevan lisättäviä ravintoaineita. Rinnalla kulki punaisena lankana suositus terveellisen ruokavalion tärkeydestä. Tätä tuki mm. se periaate, että elintarvikkeen, johon ravintoaineita lisättiin, oli sinänsä oltava ravitsemussuositusten mukainen. Siksi esimerkiksi makeisten, makeiden juomien tai rasvaisten leivonnaisten täydentämistä ei hyväksytty. Poikkeuksena tästä oli jodin lisääminen suolaan, mutta syyt johtuivat jodin määrän tarkasta säätelystä, johon suola käyttötavoiltaan ja -määriltään sopi. Toisena periaatteena oli, ettei haluttu sekoittaa kuluttajien käsityksiä ravintoaineiden lähteistä. Ei katsottu hyväksi lisätä kalsiumia mehuihin tai C-vitamiinia maitotuotteisiin. Sekä maidossa että mehuissa katsottiin olevan paljon luontaisia hyödyllisiä ravintoaineita, joiden merkitystä muutaman ravintoaineen lisääminen ei missään tapauksessa muuttaisi. Duodecim 2001;117:79 83 79
EU-aika ja vapaa kauppa Euroopan unionin pääperiaatteita on tavaroiden vapaa liikkuminen maasta toiseen. Cassis de Dijonin periaatteen mukaan (ennakkotapaus, joka muodostuu ranskalaisen marjaviinin markkinoinnista Saksassa syntyneestä kiistasta) jossakin jäsenmaassa laillisesti markkinoilla olevan tuotteen pitää päästää toiseenkin jäsenmaahan. Vain jos tuotteesta aiheutuu uhkaa kuluttajien terveydelle tai ympäristölle, maahantuonti ja kaupanpito voidaan kieltää. Tämän periaatteen mukaan esimerkiksi Keski-Euroopassa markkinoilla olevia täydennettyjä tuotteita on alkanut virrata Suomeen ja myös kotimaiset valmistajat ovat ryhtyneet lisäämään ravintoaineita elintarvikkeisiin entistä useammin. Euroopan unionilla ei ole elintarvikkeiden täydentämisestä harmonisoitua yhteisölainsäädäntöä. Kullakin jäsenmaalla on omat lakinsa ja menettelyt vaihtelevat tiukasta tarveharkinnasta ravintoaineiden vapaaseen lisäämiseen. EU-aikana Suomeen tulleiden täydennettyjen elintarvikkeiden koostumus ei enää perustu suomalaisen väestön tarpeisiin tai aikaisemmin käytössä olleisiin ravitsemuspoliittisiin periaatteisiin. Ensimmäiset valmisteet, joissa periaatteista luovuttiin, olivat energiajuomat. Niihin lisätään B- ja C-vitamiineja, joista Suomessa ei ole puutetta. Lisäksi kantajaelintarvikkeena on sokeroitu ja lisäaineilla aromatisoitu vesi. Aluksi Suomen viranomaiset kielsivät energiajuomien markkinoinnin, mutta sitten Suomi EU:n jäsenmaana joutui hyväksymään tällaiset tuotteet. Myöhemmin Cassis de Dijonin periaatteen perusteella on Suomen markkinoille tullut mm. täydennettyjä makeisia ja kymmenen vitamiinin mehuja. Lisäksi ravintoaineiden lähteet ovat sekoittuneet. Eräisiin mehuihin on lisätty mm. kalsiumia tai rautaa ja maitotuotteisiin C- ja D- vitamiinia. Eräiden elintarvikkeiden täydentämisestä on annettu ns. yleinen lupa. Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (113/1998) mukaan lisättäviksi sallitut ravintoaineet on lueteltu taulukossa. Muiden kuin taulukossa annettujen ravintoaineiden lisäämisestä päättää Elintarvikevirasto elinkeinonharjoittajien hakemuksesta. Viime aikoina erityisesti juomia on haluttu rikastaa ja ravintoaineista kalsium ja D-vitamiini ovat olleet suosittuja. Taulukko. Yleiset ehdot vitamiinien ja muiden ravintoaineiden lisäämiselle eräisiin koko väestölle tarkoitettuihin tavanomaisiin elintarvikkeisiin (KTM:n päätös vitamiinien ja muiden aineiden lisäämisestä elintarvikkeisiin 113/1998). Elintarvike Lisättävä Lisäykseen suositeltava vähimmäisravintoaine ja enimmäismäärä / 100 g nautintavalmista elintarviketta Täysmehu, mehu, nektari tai vastaava tiiviste C-vitamiini 25 60 mg Marja- ja hedelmäpohjaiset jälkiruoat C-vitamiini 25 60 mg Perunasosevalmisteet C-vitamiini 25 60 mg Pastillit ja purukumit C-vitamiini 50 500 mg Mehu tai vastaava tiiviste kalsium 120 mg Aamiaisviljavalmisteet tiamiini 1 1.4 mg riboflaviini 1 1.8 niasiini 15 17 mg rauta 6.5 mg Ruokasuola jodi 2.5 mg Levitettävät ravintorasvat A-vitamiini 500 1 000 µg RE beetakaroteeni 500 1 000 µg RE D-vitamiini 5 10 µg RE = retinoliekvivalentteja 80 A. Suojanen ja A. Aro
Vapaan täydentämisen vaarat ja riskin arviointiin perustuva päätöksenteko On esitetty, että elintarvikkeita pitäisi voida täydentää välttämättömillä vitamiineilla ja kivennäisaineilla saantisuositusten puitteissa ilman erityisesti osoitettua tarvetta tai hyötyä. Vaatimuksia on puolustettu sillä, ettei tällaisista annoksista koidu terveydellistä haittaa ja kuluttajille on annettava vapaus valita. Eräiden ravintoaineiden keskimääräinenkin saanti on kuitenkin verraten lähellä suositusten suurimman saannin raja-arvoja (kuva), ja runsaasti energiaa tarvitsevien saanti voi olla huomattavasti keskimääräistä suurempi. Sellaisten ravintoaineiden kuten kalsiumin, fosforin, seleenin ja folaattien saanti on Suomessa noin kolmannes pohjoismaisten ravitsemussuositusten enimmäismääristä eli turvamarginaali on kapea. Kalsiumia lisätään meillä eräisiin mehuihin määriä, jotka vastaavat maidon koostumusta. Jokin laktoositon kalsiumin lähde on hyvä olla saatavilla, mutta useiden elintarvikkeiden vapaa täydentäminen tällaisilla ravintoaineilla johtaa helposti liialliseen saantiin. Samanlainen vaara uhkaa, jos ravinnossa vähän esiintyviä aineita, kuten kasvisteroleita, ryhdytään lisäämään lukuisiin elintarvikkeisiin. Tällaisten mahdollisuuksien torjumiseksi tarvitaan edelleenkin tarveharkintaa ja sääntelyä päätettäessä elintarvikkeiden täydentämisestä sellaisilla ravintoaineilla, joiden runsaaseen saantiin liittyy terveydellisten haittojen riski. Päätöksenteossa on otettava huomioon ravintoaineiden kumulatiivinen saanti eri lähteistä ja erityisryhmät, jotka jo tavanomaisesta ruokavaliostaan saavat runsaasti kyseistä ravintoainetta. Uudessa tilanteessa, jossa päätöksentekoa ei voida perustaa ravintoaineiden tarpeeseen, viranomaiset ovat ryhtyneet arvioimaan eräiden ravintoaineiden saantia ravinnonkäyttötietojen sekä jo annettujen täydentämislupien ja hakemusten perusteella. Ensin selvitetään, kuinka paljon suomalaiset saavat kyseistä ainetta ruoasta. Erityisen tarkastelun kohteeksi otetaan tätä ainetta niukasti ja runsaasti saavat väestöryhmät. Dietaariseen saantiin lasketaan mukaan täydennysten perusteella tuleva lisäsaanti ja verrataan simuloitua kokonaissaantia suosituksiin ja enimmäisrajoihin. Tuloksista nähdään, saavatko jotkut väestöryhmät joitakin ravintoaineita liikaa ja auttaako täydentäminen niitä ryhmiä, joissa saanti on vähäinen. Tulosten perusteella voidaan mahdollisesti rajoittaa joidenkin elintarvikkeiden täydentämistä tai vaatia pakkausmerkintöihin varoituksia. % 50 40 30 20 10 0 Kalsium Fosfori Sinkki Seleeni A-vit. D-vit. C-vit. Folaatti Kuva. Eräiden ravintoaineiden keskimääräinen saanti miehillä Suomessa laskettuna 10 MJ:a kohden (punaiset pylväät) (Kansanterveyslaitos 1998) ja keskimääräinen arvioitu tarve (vihreät pylväät) verrattuna pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa turvalliseksi arvioituun enimmäissaantiin (Sandström ym. 1996). Luonnollisia vai täydennettyjä elintarvikkeita? 81
Näkemyksiä eräiden ravintoaineiden lisäämisestä D-vitamiini. Suomen leveysasteilla ihossa muodostuu auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta D-vitamiinia vain kesäkuukausina. Koska elintarvikkeista vain kala ja eräät sienet sisältävät runsaasti D-vitamiinia, on margariineihin ja rasvalevitteisiin lisätty D-vitamiinia 7 µg / 100 g eli määrä, joka on huomattavasti luontaisissa ravintorasvoissa kuten voissa esiintyviä määriä suurempi. Myös rasvattomaan ja 1 % rasvaa sisältävään maitoon lisätään D-vitamiinia palauttamisperiaatteella eli pitoisuutta on suurennettu kulutusmaidon tasolle. Suositusten mukaan D-vitamiinisuplementaatio aloitetaan lapsilla jo kahden viikon iässä rintaruokinnan aikana käyttäen tavallisesti tippoina annettavia erityisvalmisteita, jotka sisältävät sekä A- että D-vitamiinia. Annosta vähennetään silloin, kun ruokinnassa käytetään D-vitamiinilla täydennettyjä äidinmaidonkorvikkeita. Aikuisiässä D-vitamiinin saanti nykyisestä elintarvikevalikoimasta on lähimpänä tavoitetta, mutta saannin riittävyyttä on epäilty (Välimäki 2000). 60 vuotta täyttäneiden saantitavoite on tuoreimpien suositusten (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 1998) mukaan kaksinkertainen nuorempiin aikuisiin verrattuna. Jotta saanti saataisiin tässäkin väestöryhmässä Suomessa lähemmäksi suosituksia, on Valtion ravitsemusneuvottelukunta ottanut uudelleen harkittavaksi suositukset elintarvikkeiden täydentämisestä D-vitamiinilla. C-vitamiinin keskimääräinen saanti on nykyisin suositettua runsaampaa (Kansanterveyslaitos 1998) eikä yleistä tarvetta sen lisäämiseen elintarvikkeiden täydentämisen avulla ole. C-vitamiinia lisätään joihinkin mehuihin, nektareihin, marjapohjaisiin jälkiruokiin ja perunamuhennokseen määrinä, jotka korvaavat vitamiinin hajoamisen valmistuksen aikana. Muutama vuosi sitten EU-jäsenyyden myötä käytäntö muuttui vapaammaksi niin, että mm. purukumeja ja pastilleja C-vitaminoidaan. Täydennys sallittiin, vaikka näiden tuotteiden valmistusaineet eivät luontaisesti sisällä kyseistä vitamiinia eikä lääkepillereitä muistuttavien makeisten täydentämistä voida pitää muutenkaan terveyden kannalta tarkoituksenmukaisena. Foolihappo. Ravinnon folaattien terveydellinen merkitys muuttui kiinnostavaksi, kun Britanniassa ja Unkarissa osoitettiin, että raskauden ensi viikkojen aikana annettu foolihappolääkitys vähensi hermostoputken sulkeutumishäiriöiden ilmaantuvuutta (Ritvanen 1996). Myös folaattien aineenvaihdunnasta riippuvaisen plasman homokysteiinin osoittaminen sydän- ja verisuonitautien tilastolliseksi riskitekijäksi on lisännyt kiinnostusta folaattien saantiin. Osa täydennetyistä elintarvikkeista on suomalaisten ravintoaineiden saannin kannalta edelleen tarpeen, esim. jodia sisältävä suola ja D-vitaminoidut ravintorasvat. Pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa (Sandström ym. 1996) folaattien saantisuositusta suurennettiin aikaisemmasta 50 %:lla määrään 300 µg/vrk, vaikka ei ollutkaan näyttöä siitä, että tällaisella muutoksella olisi suoranaisia vaikutuksia terveyteen. Yhdysvalloissa aloitettiin v. 1998 viljavalmisteiden täydentäminen foolihapolla. On laskettu, että tämä toimi lisäsi foolihapon keskimääräistä saantia noin 80 µg/vrk. Tällainen lisäys tuskin vaikuttaa epämuodostumien ilmaantuvuuteen, eikä se myöskään riitä pienentämään plasman homokysteiinipitoisuuksia. Runsaasti folaatteja sisältävän ruokavalion avulla on voitu lisätä folaattien päivittäistä saantia yli 300 µg:lla, ja tällainen muutos vaikuttaa selvästi homokysteiiniarvoihin (Brouwer ym. 1999). Suomalaisten keskimääräinen folaattien saanti on jokseenkin suositusten mukainen, ja folaattiaineenvaihduntaan vaikuttavan metyleenitetrahydrofolaattireduktaasin (MTHFR) toimintaa heikentävä homotsygoottinen geenivariantti on meillä harvinaisempi kuin muissa länsi- 82 A. Suojanen ja A. Aro
maissa (Laurinen ym. 2000). Koska lisäksi hermostoputken sulkeutumishäiriöt ovat maassamme harvinaisia (Ritvanen 1995), ei ole nähty erityistä syytä ryhtyä täydentämään elintarvikkeita foolihapolla. Tulevaisuudennäkymiä Elintarvikkeiden erilaisen täydentämisen on havaittu olevan yksi suurimmista elintarvikkeiden kaupan esteistä ja ruoan turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Tämän vuoksi Euroopan komissio on listannut täydentämistä koskevan lainsäädännön elintarvikkeiden turvallisuutta käsittelevään Valkoiseen kirjaan (Commission of the European Communities 2000), ja ensimmäinen luonnos EU-komission lainsäädännöksi lähetettiin jäsenmaiden kommentoitavaksi vuoden 2000 elokuussa. Yhteisten periaatteiden löytäminen tulee olemaan vaikeaa, koska jäsenmaiden näkemykset vaihtelevat ravitsemukselliseen tarpeeseen perustuvasta täydentämisestä vapaaseen täydentämiseen, jossa vain enimmäisrajat tulee ottaa huomioon. Keskustelua tullaan käymään myös siitä, millaiset sovellettavat enimmäisrajat ovat ja miten ravintoaineen kumulatiivinen saanti lasketaan, kun ruokavaliot ovat eri maissa kovin erilaiset. Toistaiseksi täydennettyjen elintarvikkeiden määrä lisääntyy Suomen markkinoilla. Viranomaisten valmisteleman riskianalyysin perusteella tultaneen tekemään joitakin rajoituksia ja ohjaamaan mm. D-vitaminointia järkevään suuntaan. Elintarvikevalvonnalle tulee lisätehtäviä täydentämissäädösten ja ilmoitettujen määrien paikkansapitävyyden valvonnassa. Kuluttajat tarvitsevat tietoja täydennettyjen elintarvikkeiden eduista ja haitoista. Saattaa käydä myös niin, että elinkeinonharjoittajien into täydentämiseen hiipuu, jos kilpailu osoittautuu kovaksi eikä menekki ole hyvä. Miten suhtautua täydennettyihin elintarvikkeisiin Osa täydennetyistä elintarvikkeista on suomalaisten ravintoaineiden saannin kannalta edelleen tarpeen. Näistä esimerkkejä ovat jodia sisältävä suola ja D-vitaminoidut ravintorasvat. Kalsiummehu on hyväksi niille, jotka eivät käytä maitovalmisteita. Jos käyttää vitamiinivalmisteita, voi harkita niiden sijasta vitaminoitujen mehujen käyttöä. On kuitenkin hyvä tietää, että osa elintarvikkeiden täydennyksistä tehdään nykyään ilman, että lisätyistä ravintoaineista olisi suomalaiselle väestölle mitään osoitettua hyötyä. Varovaisuus täydennettyjen elintarvikkeiden nauttimisessa on paikallaan, sillä ravintoaineen saannin enimmäismäärät saattavat ylittyä erityisesti pikkulapsilla ja paljon energiaa kuluttavilla. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa, jos lisäksi käyttää vitamiini- ja kivennäisainevalmisteita. Ravintoaineista erityisesti A- ja D-vitamiinin sekä alkuaineista seleenin liiallinen saanti saattaa aiheuttaa terveyshaittoja. Kuluttajia on hyvä kehottaa lukemaan pakkausmerkinnät huolellisesti. Monissa täydennetyissä elintarvikkeissa on jo nyt käytölle esitetty rajoituksia. Monet täydennetyt valmisteet eivät ole pikkulasten käyttöön tarkoitettuja. Kirjallisuutta Brouwer I, van Dusseldorp M, West CE, ym. Dietary folate from vegetables and citrus fruits decreases plasma homocysteine concentrations in humans in a dietary controlled trial. J Nutr 1999;129: 1135 9. Commission of the European Communities. White paper on food safety. Brussels, 12. January 2000. COM (99)719, http://europa.eu.int/ comm/off/white/index_en.htm Kansanterveyslaitos. Finravinto 1997 tutkimus. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B8/1998 Laurinen M, Alfthan G, Valsta L, Pastinen T, Aro A. Folate intake, plasma folate, MTHFR genotype and homocysteine status in a Finnish population. Scand J Nutr 2000;44(2S):S96. Ritvanen A. Hermostoputken sulkeutumishäiriöt ja foolihappo. Duodecim 1996;112:975 82. Sandström B, Aro A, Becker W, Lyhne N, Pedersen JI, Torsdottir I, toim. Nordiska näringsrekommendationer 1996. Nord 1996:28. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset. Komiteamietintö 1998:7. Helsinki: Oy Edita Ab, 1998. Välimäki MJ. Onko D-vitamiinin saantiamme lisättävä? Duodecim 2000; 116:685 6. AULI SUOJANEN, MMM, erikoissuunnittelija auli.suojanen@helsinki.fi Elintarvikevirasto PL 5, 00531 Helsinki ANTTI ARO, LKT, tutkimusprofessori antti.aro@ktl.fi Kansanterveyslaitos, terveyden ja toimintakyvyn osasto Mannerheimintie 166 00300 Helsinki Luonnollisia vai täydennettyjä elintarvikkeita? 83