KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2010
Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio. Kunta on toimija, joka tunnetaan yritteliäisyyttä, puhdas ja turvallista elinympäristöä sekä koulutusta ja kulttuuria tukevista palveluistaan. Toiminta-ajatustaan kunta toteuttaa omana kuntayksikkönään ja tarvittaessa yhteistyössä muiden kuntien kanssa.
Tarkoitus ja tehtävä Kiikoisten kunnan tarkoituksena on tarjota elinvoimainen, viihtyisä ja turvallinen asuin-, työ- ja vapaa-ajan ympäristö. Kunnan tehtävänä on edistää kunnan ja sen asukkaiden hyvinvointia sekä huolehtia erityistoimialallaan niistä tehtävistä, jotka kunnalle on säädetty tai määrätty. Tehtäviä hoidettaessa erityistä huomiota kiinnitetään tuloksellisuuteen, taloudellisuuteen ja vaikuttavuuteen.
Yleistavoitteet Onnellinen, tyytyväinen kuntalainen Viihtyisä, terveellinen asuinympäristö Palveluvarustukseltaan ja toimeentuloedellytyksiltään riittävät mahdollisuudet tarjoava kunta Riittävä väestöpohja Monipuolinen väestö- ja elinkeinorakenne Hyvä kuntaimago Vakaa, kestävä kuntatalous
Perustietoja kunnasta Väestö 31.12.2010 1269 (31.12.2009 1270) Ikäjakauma 31.12.2009: Ikäjakauma 31.12.2008: - 0-6 v. 6,9 % - 0-6 v. 7,5 % - 15-64 v. 68,9 % - 7-64 v. 68,0 % - yli 64 v. 24,2 % - yli 64 v. 24,5 % Elinkeinorakenne 2008: - maa- ja metsätalous 17,1 % - jalostus 20,8 % - palvelut 60,9 % - muu tai tuntematon 1,2 % Työpaikkaomavaraisuus 66,1 % (2007) Työttömyysaste keskimäärin 11,7 % 2010 (13,1 % 2009) Huoltosuhde noin 1,6 (työvoiman ulkopuolella + työttömänä / työlliset)
1982 1984 1986 2002 2004 2006 2008 2010 1500 1450 1400 1350 1300 1250 1200 1150 KUNNAN ASUKASLUKU 31.12. 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 VUOSI 1980
KUNNAN ASUKKAIDEN IKÄJAKAUMA 31.12.2009 yli 84-vuotiaita 75-84 -vuotiaita 3,9 % 9,4 % 0-6 -vuotiaita 6,9 % 7-14 -vuotiaita 9,4 % 65-74 -vuotiaita 10,9 % 15-64 -vuotiaita 59,5 %
Väestönmuutokset 2010 (2009) syntyneet 6 (8) kuolleet 23 (29) tulomuutto 62 (68) lähtömuutto 46 (72) maahanmuutto 0 (2) maastamuutto 0 (1) => kokonaismuutos -1 (-24)
KUNNAN TYÖTTÖMYYSASTE 2004-2010 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 6,0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 KUUKAUSI
KUNNAN TYÖTTÖMÄT 31.12. 2010 36 26 2009 56 39 2008 38 24 2007 31 25 2006 2005 2004 32 44 47 24 35 41 MIEHET NAISET 2003 43 38 2002 43 41 2001 41 37 2000 39 36 LUKUMÄÄRÄ 0 20 40 60 80 100
Veroprosentit 2010 (2009) Tuloveroprosentti 19,00 (18,00) Kiinteistöveroprosentit: - yleinen 0,60 (0,55) - vakituiset asunnot 0,32 (0,25) - vapaa-ajan asunnot 0,75 - yleishyödylliset yhteisöt 0,00
Taloudelliset yleistavoitteet Talouden tasapaino suunnitelmakaudella (vuosikate riittää poistoihin ja sillä katetaan myös osa investoinneista) Verotulopohjan laajentaminen (verotulot > valtionosuudet) Kustannuskehitystä vastaavat taksojen ja maksujen tarkistukset Laadukkaat, mutta yksikköhinnaltaan edulliset peruspalvelut Kunnan velkamäärän pitäminen kohtuullisella tasolla Investointien jaksottaminen
Kunnan kehittämisen painopisteet vuosina 2010-2012 Kuntalaisten hyvinvoinnin turvaaminen Elinkeinorakenteen monipuolistaminen ja uudet työpaikat Rakennustoiminnan tukeminen ja siihen kannustaminen Kunnan liikenteellisen sijainnin hyödyntäminen Toimiva, tasapuolinen kuntayhteistyö Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien yhteensovittaminen Talouden tasapaino
Henkilöstötavoitteet Hallintokuntarajat ylittävä henkilöstön käyttö Tarpeellisten henkilöstömitoitusten laadinta Henkilöstön täydennyskoulutus tarpeen mukaan Henkilökuntarakenteen huomioon ottavan työkykyä ylläpitävän toiminnan tukeminen
Kunnan henkilöstö TP 2007 TP2008 TP 2009 TP 2010 Hallinto- ja elinkeinotoimi 5 5 5 5 Perusturvatoimi 38 40 42 44 Opetus- ja vapaa-aikatoimi 11 11 12 12 Tekninen toimi 4 4 3 3 Vakituiset yhteensä 58 60 62 64 Työllistetyt 2 1 1,5 2,5 Projektit 1 0,5 0 0,5 Yhteensä 62 61,5 63,5 67
HENKILÖSTÖN IKÄJAKAUMA 31.12.2010 16 14 12 10 8 6 4 2 0 alle 20 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60 - IKÄ
HENKILÖSTÖN PALVELUSSUHTEEN KESTO 31.12.2010 16 14 12 10 8 6 4 2 0 alle 2 2-4 5-9 10-14 15-19 20-24 25-29 30 - VUOSI
Kunnan organisaatio Päävastuualueet Hallinto- ja elinkeinotoimi Perusturvatoimi Opetus- ja vapaa-aikatoimi Tekninen toimi
Hallinto- ja elinkeinotoimi vastuualueittain Yleis- ja taloushallinto Elinkeino- ja kehittämistehtävät Metsien hoito
Hallinto- ja elinkeinotoimi yhteensä TP2008 TP2009 TP2010 TOT-% 2010 Menot 546.423 500.414 540.220 93,6 Tulot 28.457 44.662 58.686 104,5 Netto 517.966 455.751 481.534 92,3
Perusturvatoimi vastuualueittain Perusturvatoimen hallinto Lapsiperheiden palvelut Palvelukoti Ilola Muu vanhustenhuolto Muut sosiaalipalvelut Terveydenhuolto
Perusturvatoimi yhteensä TP2008 TP2009 TP2010 TOT-% 2010 Menot 4.736.766 5.068.755 5.162.458 99,4 Tulot 1.075.190 1.140.771 1.234.490 104,5 Netto 3.661.576 3.927.983 3.927.699 98,0
PALVELUKOTI ILOLAN HOITO- JA ASUMISPÄIVÄT KUNNITTAIN 1997-2010 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 VUOSI KIIKOINEN KOKEMÄKI YHTEENSÄ
PALVELUKOTI ILOLAN HOITOPÄIVÄN HINNAN KEHITYS 1997-2010 (Asumis- ja hoitopäivät yht. 2008-2010) (Piilituvan asumispäivän hinta erikseen punaisella 2006-2007) 120 100 80 60 40 20 0 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 VUOSI
TERVEYSKESKUKSEN VUODEOSASTON HOITOPÄIVÄT 1993-2010 3500 3000 2925 2868 2500 2000 1500 1000 1701 2219 1738 1409 2078 2105 2151 1805 1760 1277 1306 1449 1624 2085 1814 2349 500 0 199319941995199619971998199920002001200220032004200520062007200820092010 VUOSI
KIIKOISTEN PERUSTERVEYDENHUOLLON MENOT (SASPE) 2005-2010 2010 2009 2008 VUOSI 2007 2006 2005 0 200 000 400 000 600 000 800 000 1 000 000 1 200 000 EUROA SASPE
KIIKOISTEN ERIKOISSAIRAANHOIDON MENOT 2005-2010 2010 2009 VUOSI 2008 2007 2006 2005 0 200 000 400 000 600 000 800 000 1 000 000 1 200 000 1 400 000 EUROA PSHP SATSHP YHTEENSÄ
Opetus- ja vapaa-aikatoimi vastuualueittain Koulutoimen hallinto Perusopetus Toisen asteen koulutus Muu opetustoiminta Kirjasto- ja kulttuuritoimi Liikunta- ja nuorisotoimi
Opetus- ja vapaa-aikatoimi yhteensä TP2008 TP2009 TP2010 TOT- % 2010 Menot 860.855 876.606 1.282.716 95,5 Tulot 69.616 66.770 103.925 105,2 Netto 791.238 809.836 1.178.791 94,7
Tekninen toimi vastuualueittain Teknisen toimen hallinto Kiinteistötoimi Liikenneväylät ja yleiset alueet Vesihuoltolaitos Jätehuolto Rakennusvalvonta Pelastustoimi Yksityistieasiat
Tekninen toimi yhteensä TP2008 TP2009 TP2010 TOT- % 2010 Menot 622.828 711.716 744.117 89,6 Tulot 287.326 321.932 323.446 100,5 Netto 335.502 389.784 420.672 82,7
Käyttötalous yhteensä TP2008 TP2009 TP2010 TOT- % 2010 Menot 6.766.872 7.157.490 7.729.511 97,3 Tulot 1.460.589 1.574.135 1.720.546 103,8 Netto 5.306.282 5.583.355 6.008.965 95,6
KUNNAN TOIMINTAKULUT PÄÄVASTUUALUEITTAIN 2010 (MYÖS SISÄISET ERÄT) Opetus- ja vapaaaikatoimi 17% Hallinto- ja elinkeinotoimi 7% Tekninen toimi 10% Perusturvatoimi 67%
KUNNAN TOIMINTAKULUT VASTUUALUEITTAIN 2010 Terveydenhuolto Palvelukoti Ilola Perusopetus Muu vanhustenhuolto Muut sosiaalipalvelut Yleis- ja taloushallinto Kiinteistötoimi Lapsiperheiden palvelut Liikunta- ja nuorisotoimi Pelastustoimi Perusturvatoimen hallinto Elinkeino- ja kehittämistehtävät Vesihuoltolaitos Kirjasto- ja kulttuuritoimi Teknisen toimen hallinto Yksityistieasiat Rakennusvalvonta Muu opetustoiminta Liikenneväylät ja yleiset alueet Metsien hoito Koulutoimen hallinto 0 500 000 1 000 000 1 500 000
KUNNAN TOIMINTATUOTOT PÄÄVASTUUALUEITTAIN 2010 (MYÖS SISÄISET ERÄT) Hallinto- ja elinkeinotoimi 3% Opetus- ja vapaaaikatoimi 6% Tekninen toimi 19% Perusturvatoimi 72%
KUNNAN TOIMINTATUOTOT VASTUUALUEITTAIN 2010 Palvelukoti Ilola Kiinteistötoimi Muu vanhustenhuolto Vesihuoltolaitos Perusopetus Lapsiperheiden palvelut Muut sosiaalipalvelut Liikunta- ja nuorisotoimi Metsien hoito Elinkeino- ja kehittämistehtävät Rakennusvalvonta Yleis- ja taloushallinto Perusturvatoimen hallinto Kirjasto- ja kulttuuritoimi Teknisen toimen hallinto Liikenneväylät ja yleiset alueet 0 200 000 400 000 600 000
KUNNAN KOKONAISMENOT 2010 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 1% Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntitappiot 0% Oman pääoman vähennykset 0% Rahastojen muutos 0% Satunnaiset kulut 0% Investointimenot 6% Antolainasaamist en lisäykset 0 % Korkokulut 0% Muut rahoituskulut 0% Toimintakulut 93%
KUNNAN KOKONAISTULOT 2010 Oman pääoman lisäys 0% Valtionosuudet 43% Antolainasaamist en vähennykset 0% Korkotuotot 0% Tulorahoituksen korjauserät 0% Toimintatuotot 20% Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot 0% Verotulot 32% Muut rahoitustuotot 0% Rahoitusosuudet investointeihin 0% Pitkäaikaisten lainojen lisäys 5%
Talousarvion merkittävimmät poikkeamat Vastuualue Yleis- ja taloushallinto Elinkeino- ja kehittämistehtävät Palvelukoti Ilola Palvelukoti Ilola Muut sosiaalipalvelut Terveydenhuolto Perusopetus Kiinteistötoimi Liikenneväylät ja yleiset alueet Vesihuoltolaitos Poikkeaman laji Määrärahojen alitus Määrärahojen alitus Tuloarvioiden ylitys Määrärahojen ylitys Tuloarvioiden ylitys Määrärahojen alitus Määrärahojen alitus Määrärahojen alitus Määrärahojen alitus Määrärahojen alitus Euroa 15.361 17.437 16.262 55.693 18.151 83.072 55.140 33.400 15.168 18.483
Tuloslaskelma TP2007 TP2008 TP2009 TP2010 Toimintatuotot 1.333.365 1.396.620 Toimintakulut -6.392.650-6.702.902 Toimintakate -5.059.285-5.306.283 Verotuotot 2.461.702 2.630.627 Valtionosuudet 2.710.130 2.971.395 Rahoitustuotot ja kulut 25.415 11.344 Vuosikate 137.961 307.083 Poistot -267.916-265.002 Tilikauden tulos -129.954 42.081 Poistoeron muutos 1.208 1.208 Varausten muutos 0 0 Rahastojen muutos 0-158 Tilikauden yli-/alijäämä -128.747 43.130 1.521.094-7.104.449-5.583.355 2.599.838 3.109.333 13.981 139.798-241.176-101.378 1.208 0 0-100.171 1.665.6667-7.674.632-6.008.965 2.676.623 3.644.762 18.263 330.683-216.527 114.155 1.208 0-152 115.211
KUNNAN VUOSIKATTEEN JA TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄN KEHITYS 1997-2010 600000 500000 400000 300000 200000 100000 0-100000 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010-200000 Vuosikate VUOSI Tilikauden yli-/alijäämä
Verotulot ja valtionosuudet TP2007 TP2008 Verotulot Kunnallisvero 2.145.865 2.336.410 Yhteisövero 205.922 177.089 Kiinteistövero 109.915 117.128 Verotulot yhteensä 2.461.702 2.630.627 Valtionosuudet Sosiaali- ja terveystoimi 2.479.135 2.765.518 Opetus- ja kulttuuritoimi 136.615 105.831 Yleinen 94.380 100.046 Peruspalvelut 0 0 Valtionosuudet yhteensä 2.710.130 2.971.395 TP2009 2.350.204 128.420 121.214 2.599.838 2.832.401 132.980 143.952 0 3.109.333 TP2010 2.378.085 165.943 132.595 2.676.623 0 0 0 3.644.762 3.644.762
KUNNAN VEROTULOJEN KEHITYS 1997-2010 3000000 2500000 2000000 1500000 1000000 500000 0 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kunnallisvero Kiinteistövero Osuus yhteisöveron tuotosta
KUNNAN VALTIONOSUUKSIEN KEHITYS 1997-2010 (SISÄLTÄÄ VEROTULOTASAUKSEN) 4000000 3500000 3000000 2500000 2000000 1500000 1000000 500000 0 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Sosiaali- ja terveystoimi Opetus- ja kulttuuritoimi Yleinen valtionosuus Peruspalvelut
Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuotot/ Toimintakulut % TP2007 TP2008 TP2009 TP2010 20,9 20,8 21,4 21,7 Vuosikate % poistoista 51,5 115,9 58,0 152,7 Vuosikate /as 106 237 110 261 Verotulot /as 1.894 2.033 2.047 2.111 Valtionosuudet /as 2.085 2.296 2.448 2.874 Asukasmäärä 1.300 1.294 1.270 1.268
Vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma TP2008 TP2009 TP2010 Liikevaihto 80.685 77.223 78.510 Materiaalit ja palvelut -66.612-62.347-66.715 Henkilöstökulut -18.535-23.135-15.993 Poistot -67.887-61.366-55.497 Liikeylijäämä/-alijäämä -70.117-66.921-55.481 Rahoitustuotot ja kulut -31.068-16.570-13.926 Tilikauden yli-/alijäämä -101.185-83.491-69.407
Investoinnit 2010 Bruttoinvestoinnit - 460.605 Rahoitusosuudet + 11.663 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myynti + 8.001 Nettoinvestoinnit - 440.941
Bruttoinvestoinnit 2010 Maa-alueiden hankinta 3.148 Kunnantalon peruskorjaushanke 288.411 Kirjasto-kouluhanke 40 Toukolan koulun keittiö 10.500 Jaaran jalanjäljissä hanke 26.941 Houkutteleva Halmesmäki hanke 22.186 Sastamalan perusturvaky 14.858 Pirkanmaan shp ky 94.521
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myynti ja rahoitusosuudet investointeihin Myynti Maa-alueet 9.267 Rahoitusosuudet Houkutteleva Halmesmäki hanke 11.663
KUNNAN PYSYVIEN VASTAAVIEN HYÖDYKKEIDEN INVESTOINNIT JA VUOSIKATTEEN RIITTÄVYYS 1997-2010 800000 700000 600000 500000 400000 300000 200000 100000 0 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010-100000 Käyttöomaisuusinvestoinnit Rahoitusosuudet investointimenoihin Nettoinvestoinnit Vuosikate
KUNNAN VUOSIKATE JA PYSYVIEN VASTAAVIEN HYÖDYKKEIDEN POISTOT 1997-2010 600000 500000 400000 300000 200000 100000 0-100000 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 VUOSI Vuosikate Poistot
Rahoituslaskelma TP2007 TP2008 TP2009 TP2010 Vuosikate 137.961 307.083 139.798 330.683 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden investoinnit 249.176 195.376 29.610 460.605 Rahoitusosuudet investointeihin 2.750 94.521 0 11.662 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntituotot 19.430 5.169 83.469 8.001 Nettoinvestoinnit 226.996 95.686-53.859 440.941 Antolainojen lisäykset 0 0 0 0 Antolainojen vähennykset 0 0 0 0 Pitkäaik. lainojen lisäykset 100.000 100.000 0 400.000 Pitkäaik. lainojen vähennykset 205.887 214.205 184.205 84.205 Rahavarojen muutos -293.045 363.635 290.689-192.803
Rahoituslaskelman tunnusluvut TP2007 TP2008 TP2009 TP2010 Investointien tulorahoitus % Pääomamenojen tulorahoitus % 60,8 320,9-259,6 75,0 31,9 99,1 107,1 63,0 Lainanhoitokate 0,7 1,5 0,8 4,0 Kassan riittävyys, pv 8,7 27,0 40,8 27,8
Taseen loppusumma 6.486.286 KUNNAN TASEEN PÄÄOMARAKENNE 31.12.2010 Lyhytaikainen vieras pääoma 12% Pitkäaikainen vieras pääoma 9% Poistoero ja varaukset 1% Toimeksiantojen pääomat 0% Peruspääoma 59% Muu oma pääoma 19%
Lainamäärä TP2007 TP2008 TP2009 TP2010 Pitkäaikaiset lainat yhteensä Pitkäaikaiset lainat /asukas Konsernilainat / asukas 436.819 322.614 138.409 454.205 336 249 109 358 1.151 959 782 1.167 Asukasmäärä 1.300 1.294 1.270 1.268
KUNNAN LAINAT JA RAHAVARAT 1997-2010 1400000 1200000 1000000 800000 600000 400000 200000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 VUOSI Rahavarat yht. Lainat yht.
KUNNAN LAINAT JA RAHAVARAT ASUKASTA KOHTI 1997-2010 1200 1000 800 600 400 200 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 VUOSI Rahavarat /as Lainat /as
Konsernitase 8.106.113 KUNNAN KONSERNITASEEN PÄÄOMARAKENNE 31.12.2010 Lyhytaikainen vieras pääoma 18% Vähemmistöosuus 0% Pitkäaikainen vieras pääoma 17% Peruspääoma 47% Toimeksiantojen pääomat 0% Muu oma pääoma 16% Poistoero ja varaukset 2%
Plussat ja miinukset Ylijäämäinen tilinpäätös Palvelutason säilyminen Henkilöstölisäys Toimintamenojen kasvu maltillinen Monet menosäästöt Terveydenhuoltomenojen aleneminen Kertyneet ylijäämät Palvelukoti Ilolan menokehitys ja käyttöasteen väheneminen Tuloveroprosentin nousu Lainamäärän kääntyminen nousuun