Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 5 (1/5) KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA: Valitus Hämeenlinnan Hallinto-oikeuden 5.6.2015 antamasta päätöksestä 15/0220/2 diaarinumerot 00896/15/4103 koskien korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutosta. VALITTAJA: Harri Piilonen VAATIMUKSET: Hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava ja kaupunginvaltuuston päätös hyväksyä ehdotus korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksen. PERUSTELUT: Valittaja uudistaa kaiken valituksissaan ja selityksessään esittämänsä. Hallinto-oikeus ei ole joko lainkaan huomioinut valituksessa esitettyjä perusteita tai on tulkinnut niitä virheellisesti. Mitään perustetta olla huomioimatta kaikkia korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutoksen selityksessään esittämiä seikkoja ei ole. Hallinto-oikeudelle esitetyssä valituksessa valituksessa on valitusperusteena ollut mm. mielestämme vammais neuvostoa olisi pitänyt kuulla koska lukioon kulku on mahdollistettava myös vammaisille, kuitenkin kaupunki kuuli vapaa-ajan lautakuntaa mutta ei vammaisneuvostoa mikä asettaa ihmiset eri arvoiseen asemaan. Kaava-alueelle joudutaan kulkemaan nimen omaan kotakennääntien kautta ja se sijaitsee kaavaalueen välittömässä läheisyydessä. Ajoneuvoja kulkee 9000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Ottaen huomioon suuren ajoneuvomäärän ja tehtaiden aiheuttaman meluhaitan ovat erilliset melu. turvallisuus ja liikenneselvitysten tekeminen ehdottoman tärkeitä kaavan laillisuuden arvioimiseksi. Tehtyjen selvitysten perusteella ei ole arvioitavissa täyttääkö hyväksytty asemakaava maankäyttö jä rakennuslain mukaiset asemakaavan sisältövaatimuksia. Kaava ei perustu riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaupungilla ei ole riittävää halua toteuttaa turvallista kulkemista katakennääntien yli kaava-alueelle koska liikennemäärät ovat niin suuria. Kotakennääntie ei anna edellytyksiä järjestää kulkuyhteyksiä kaikkia väestörythmiä palveleviksi. Yhdenvertainen kohtelu ei täyty liikunta rajoitteisille. Lähes kaikki oppilaat ja henkilökunta joutuvat kulkemaan kotakennääntien yli tai käyttämään kotakennään tietä koululle mentäessä 97% väestöstä. Turvallisuus arvioinnissa vaaditaan lasten omatoimista tarkkaavaisuuden lisäämistä sivu23 Arv iointi raportissa kohdassa 6 yhteenveto ja suositukset on mainittu parhaana ratkaisuna rakentamalla noin 3km pitkä uusi tehtaantie valtatie 4:Itä kuhnamojärven yli suoraan tehdas alueelle. Aiempia selvityksiä ei ole : 1. on mahdollista tuoda liikenne suunnitellusti pääportille rannan ja tehdasalueen välissä. 2. Nelostiestä on käynnissä suunittelu jossa on mahdollista ottaa huomioon liittymä uudelle/tulevalle tehtaantielle. Nykyiselläänkin kannelsuon kohdalla on eritasoliittymä. Myös rinnakkaistie mahdollisuus honkolan risteyksestä, johon on tulossa uusi eritaso liittymä. Äänekosken pohjois puolelle on suunniteltu kaksi eritaso liittymää l,5km välein niistä toinen voitaisiin siirtää hyvin kannelsuon kohdalle. Eritasoliittymän hinta arvio on 30milj.. 3. Alueelta on tehty liito-orava selvitys eivätkä osu tielinjalle sekä linjausta on mahdollista siirtää tarpeen mukaan. Onko oletettu liito-orava ihmisten turvallisuuden este? Sitä se ei varmasti ole.
Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 5 (2/5) 4. Hanke ei ole mielestäni kallis, arviointi raportin mukaan 17milj. on yläkantissa. Pekästään nelostien eritasoliittymät 30milj. per.liittymä. Tehdas investointi ljmiljardia euroa joten tehdastien osuus kustannus arviosta on 1% luokkaa. Kaupunki ei ole hakenut rahoitusta/valtiontukea, eivätkä ole tehneet minkäänlaisia todellisia kustannus ja toteuttus suunnitelmia. Metsäfibren kielteinen suhtautuminen uuteen tielinjaukseen johtunee tien valmistumis ajankohdasta tehtaan valmistumiseen. Liite 1 Metsä fibren kannan otto kuhnamon ylittävään tehtaantiehen Liite 2 Turvallisuus arviointi A-insinöörit
Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 5 (3/5) Korkein hallinto-oikeus Saapunut q g;?015 Liitteitä No..JjJ.i/l/.tä H / o % hän A'h e
Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 5 (4/5)
Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 5 (5/5) Metsä Fibre BIOTUOTETEHDAS KANNANOTTO KUHNAMON YLITTÄVÄN TEHTAANTIEN SOVELTUVUUDESTA BIOTUOTETEHTAAN TAVARAKULJETUKSIIN Jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuusarvioinnissa Kotakennääntiellä välillä Terveyskatu- Äänekoskentie, Äänekoski eräänä Kotakennääntien verkollisen aseman kehittämisvaihtoehtona oli tarkasteltu suoraan valtatieltä tehdasalueelle tulevan Tehtaantien rakentamista. Tie ylittäisi Kuhnamon ja rantautuisi Terävänniemeen tehdasalueella. Biotuotetehtaan tavarakuljetukset jakautuvat rautatiekuljetuksiin ja maatiekuljetuksiin. Puutavarakuljetuksista noin 75 % tulee maantiekuljetuksella, noin 25 % rautatiekuljetuksella. Tuotekuljetuksien osalta rautatiekuljetusten osuus on noin 70 %, noin 30 % kulkee maateitse. Tehtaan käyttämät kemikaalit kulkevat kaikki maanteitse. Tehdasalue tulee olemaan erittäin ahdas, siksi turvallisuussyistä on määritelty seuraavat periaatteet: Rekkaliikenne ja rautatieliikenne eivät risteä tehdasalueella Puutavaraliikenne ja kemikaaliliikenne eivät risteä tehdasalueella Biotuotetehtaan puuraide rakennetaan pääradalta nykyisen tehtaan ja tulevan tehtaan eteläpuolelta alas Kuhnamon rantaan ja edelleen rantaa pitkin lähes Äänekosken vesivoimalaitokselle asti. Tehtaan kemikaaliliikenne tulee tehdasalueelle nykyistä sisäänajoreittiä, Sarvelan tietä, pitkin. Tehtaan maateitse saapuva puutavaraliikenne, noin 250 rekka-autoa päivittäin, tulee ja poistuu tehdasalueelta Tehtaankadun ja Piilolanniemestä yli Äänekosken rakennettavan uuden sillan kautta. Erittäin ahtaan tehdasalueen kokonaislogistiikan hallinta edellyttää puutavara-, tuote, ja kemikaalikuljetusten ja toisaalta rekka- ja rautatiekuljetusten samanaikaista hallintaa. Tämän tehtävän hallintaa Kuhnamon ylittävä ja Terävänniemeen rantautuva Tehtaantie ei tue ja näin ollen Tehtaantie ei soveltuisi Biotuotetehtaan tavarakuljetuksiin. Timo Merikallio Projektijohtaja Biotuotetehdas Metsä Fibre Oy