Elintarviketeollisuus www.toimialaraportit.fi
Elintarviketeollisuus Toimialaraportti 2/2007 Kari Välimäki
Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Toimialaraportti Aleksanterinkatu 4 PL 32 Puhelin (09) 16001 00170 HELSINKI 00023 VALTIONEUVOSTO Telekopio (09) 1606 3666 2/2007 Tekijät (toimielimestä: nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Kari Välimäki Toimialapäällikkö Etelä-Pohjanmaan TE-keskus Julkaisuaika Marraskuu 2007 Toimeksiantaja(t) Kauppa- ja teollisuusministeriö Toimielimen asettamispäivä Julkaisun nimi Elintarviketeollisuus Tiivistelmä Elintarviketeollisuuden tuotannon bruttoarvo vuonna 2006 oli 8,9 mrd. euroa ja jalostusarvo 2,04 mrd. euroa. Henkilöstön lukumäärä oli vuonna 2006 noin 36 000 henkilöä ja toimipaikkoja oli 2 070 kpl. Toimiala jakautuu yhteensä 33:een eri alatoimialaan, joista jalostusarvon mukaan luokiteltuina suurimmat ovat lihanjalostus, leipomo- ja keksiteollisuus, maidonjalostus sekä mallas- ja virvoitusjuomateollisuus. Suurin osa suomalaisista elintarvikealan yrityksistä on hyvin pieniä. Vain muutamat suurimmat yrityksemme ovat kansainvälistyneet merkittävästi. Pienten kotimarkkinoiden johdosta suurimmatkin suomalaiset yritykset ovat kansainvälisessä vertailussa pieniä. Elintarviketeollisuuden kannattavuus on pysytellyt muun teollisuuden kannattavuuden alapuolella. Toimialojen väliset kannattavuuserot ovat suuria ja kannattavuuden vaihtelu on toimialojen sisälläkin merkittävää. Yritysten vakavaraisuus on parantunut 2000-luvulla ja tuottavuuden kehitys on ollut positiivista. Yritysten kasvuhalukkuus on elintarvikealalla melko vähäistä, pääosa yrityksistä pyrkii maltilliseen kasvuun tai säilyttämään asemansa markkinoilla. Alihankinnan käyttö on elintarvikeyrityksissä muuta teollisuutta selvästi vähäisempää. Elintarviketeollisuus on pääosin kotimarkkinateollisuutta. Kotimaan myynnin osuus on noin 83 % tuotannon bruttoarvosta. Elintarvikemarkkinoilla tapahtuu vuosittain hyvin vähän muutoksia, koska ruoan kulutus on vakaata. Kuluttajahintojen muutokset ovat myös hyvin pieniä vuositasolla. Vuonna 2006 elintarvikkeiden kuluttajahinnat nousivat 1,4 %. Vuonna 2006 elintarviketeollisuuden ja maataloustuotteiden vienti oli yhteensä arvoltaan 1,15 mrd. euroa, mikä oli 10 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Venäjä on edelleen tärkein vientimaa 21,7 %:n ja Ruotsi toiseksi tärkein 15,1 %:n osuudella koko viennistä. Viron osuus oli 9,7 %. Vienti Venäjälle on kasvanut. EU-maihin viedään lähes 60 % suomalaisista vientielintarvikkeista. Tärkeimmät vientituoteryhmät ovat juustot, voi, sokerikemian tuotteet ja sianliha. Vuonna 2004 Suomeen tuotiin elintarvikkeita 2,6 mrd. euron arvosta (+8 %). Tärkeimmät tuontimaat olivat Saksa 14,0 %, Ruotsi 13,3 % ja Hollanti 9,3 %. Tuonnissa merkittävimpiä tuotteita ovat hedelmät, raakakahvi. alkoholi ja tupakka. KTM:n yhdyshenkilö: Elinkeino-osasto/Esa Tikkanen, puh. (09) 1606 3681 Asiasanat Elintarviketeollisuus, elintarvikkeiden ja juomien valmistus ISSN 1796-0002 Kokonaissivumäärä 73 Julkaisija Kauppa- ja teollisuusministeriö Kieli Suomi ISBN 978-952-489-164-6 Hinta Kustantaja
Sisällysluettelo 0 Saatteeksi... 7 1 Toimialan määrittely ja sisältö... 8 1.1 Toimialan kuvaus ja rajaus... 8 1.2 Toimialan kytkennät muihin toimialoihin... 10 2 Toimialan rakenne... 11 2.1 Toimialan yritykset ja rakenne... 11 2.2 Henkilöstö, ammatillinen jakautuma ja työllisyyden kehitys... 11 2.3. Toimialan alueellinen jakautuma... 13 2.4 Yrityskannan muutokset... 14 2.5 Tuotanto ja kapasiteettitilanne... 15 2.5.1 Kapasiteetti... 16 2.6 Yhteistyö ja verkottuminen... 16 2.7 Laatu ja lainsäädäntö... 17 2.8 Alan suurimpia yrityksiä... 18 3 Markkinoiden rakenne ja kehitys... 19 3.1 Kotimaan markkinat... 20 3.2 Vienti, tuonti ja muu kansainvälinen toiminta... 25 3.2.1 Elintarvikkeiden vienti... 25 3.2.2 Elintarvikkeiden tuonti... 27 3.2.3 EU:n vaikutus toimialaan Suomessa... 28 4 Teknologia... 29 4.1 Teknologisen kehittämisen strategiset valinnat... 29 4.2 Logistiikka ja jäljitettävyys... 32 4.2.1 Logistiikka... 32 4.2.2 Jäljitettävyys... 33 5 Taloudellinen tilanne... 34 5.1 Kustannusrakenne... 34 5.2 Kannattavuus ja taloudellinen asema... 35 5.3 Investoinnit... 37 5.3.1 Tuotannolliset investoinnit... 37 5.3.2 Tuotekehitys... 38
6 Toimialan keskeiset menestystekijät, ongelmat ja kehittämistarpeet... 41 6.1 Menestystekijät... 41 6.2 Keskeiset ongelmat... 41 6.3 Keskeiset kehittämistarpeet.... 42 7 Tulevaisuuden näkymät toimialalla... 44 7.1 Visio... 44 7.2 Toimintaympäristön muutostekijät... 45 7.3 Kilpailukyvyn kehitysennuste... 45 7.4 Koulutus ja kehittämistoiminta... 46 7.5 Innovaatiot ja tuotteistaminen... 46 8 Yhteenevetoanalyysi (SWOT)... 48 9 Julkinen rahoitus ja tuki... 49 9.1 TE-keskusten rahoitus... 49 9.2 Tekesin rahoitus... 50 10 Lähteet... 55 Liite 1 15 Elintarvikkeiden ja juomien valmistus... 56 Liite 2 Finpron kansainvälistymiskatsaus... 57 Liite 3 Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA 2005 2008... 67
7 0 Saatteeksi Toimialaraportit-julkaisusarjan lähtökohtana on koota ja yhdistää eri lähteiden aineistoja toimialakohtaisiksi perustietopaketeiksi, jotka tarjoavat asiantuntijoiden näkemyksen pkyritysten päätöksenteon apuvälineeksi. Vuosittain päivitettävä sarja käsittää kuusi päätoimialaa: elintarviketeollisuus, elektroniikka ja muoviteollisuus, puutuoteteollisuus ja matkailu- sekä palvelualat. Raportit ovat veloituksetta saatavissa Toimialaraporttien internet-sivuilla osoitteessa www.toimialaraportit.fi. Toimialaraportin keskeiset tilastotiedot ovat saatavissa nykyisin valmiina kuvina, jotka myös päivittyvät automaattisesti Toimiala Online -tietopalvelun kautta. Tilastokuvat löytyvät asianomaisen toimialaraportin kohdalta. Elintarviketeollisuus on eräs tärkeimmistä teollisuuden toimialoista, jossa ajankohtaisen toimialatiedon kokoaminen ja saaminen on tärkeätä alan toimijoille, rahoittajille ja sidosryhmille. Tämä toimialaraportti käsittelee toimialaluokkaa TOL 15 Elintarvikkeiden ja juomien valmistus. Raportissa käsitellään elintarviketeollisuuden nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Esitetyt arviot ja kannanotot perustuvat uusimpiin käytettävissä oleviin lähdeaineistoihin ja tilastoihin sekä raporttia varten tehtyihin asiantuntija- ja yritysjohtajahaastatteluihin. Tämä raportti perustuu v. 2005 tehtyyn raporttiin, jonka kirjoitimme yhdessä Ari Grönroosin kanssa. Elintarviketeollisuuden toimialaraporttisarjan muodostavat tämän koko elintarviketeollisuutta käsittelevän raportin lisäksi neljää alatoimialaa käsittelevät täydennysosat. Nämä osat päivitetään v. 2007 seuraavista alatoimialoista: 1581 ja 1582 Leipomoteollisuus sekä 153 Hedelmien, marjojen ja vihannesten jalostus, joka on uusi toimialaraportti. Vuonna 2008 näistä raporteista päivitetään tämä elintarviketeollisuutta käsittelevä sekä teurastusja lihanjalostusteollisuutta koskeva raportti. Raporttiin sisältyy kansainvälistymiskatsaus, joka käsittelee Venäjän ja Baltian elintarvikemarkkinoita. Katsauksen on kirjoittanut seniorikonsultti Esa Wrang Finprosta. Raportissa on myös esitelty Tekesin tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia elintarvikealan yrityksille sekä Sitran Elintarvikkeet ja ravitsemus -ohjelman toimenpiteitä elintarviketeollisuuden kehittämiseksi. Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia raportin valmisteluun ja toteutukseen osallistuneita yhteistyökumppaneita, haastatteluihin osallistuneita sekä yhteisöjä ja yrityksiä, joilta olen saanut arvokkaita kommentteja ja näkemyksiä. Raportin toivotaan palvelevan mahdollisimman hyvin elintarvikealalla toimivien, toimintaansa aloittavien yritysten sekä toimialan eri sidosryhmien tietotarpeita. Seinäjoella lokakuussa 2007 Kari Välimäki
8 1 Toimialan määrittely ja sisältö 1.1 Toimialan kuvaus ja rajaus Elintarviketeollisuus on metalli-, metsä- ja kemianteollisuuden jälkeen neljänneksi suurin teollisuudenala Suomessa mitattuna tuotannon brutto- ja jalostusarvolla. Tuotannon bruttoarvo (TOL 15-16 mukaan luettuna tupakkateollisuus) oli vuonna 2006 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 8,9 mrd. euroa (koko teollisuus 120 mrd. euroa), jalostusarvo 2,04 mrd. euroa (koko teollisuus 33 mrd. euroa) ja henkilökunnan määrä noin 36 000 henkilöä (koko teollisuus 398 000 henkilöä). Tilastokeskuksen toimialaluokituksen (TOL 2002) mukaisesti toimiala TOL 15 elintarvikkeiden- ja juomien valmistus jakautuu seuraavasti: Taulukko 1. Elintarviketeollisuuden tuotannon brutto- ja jalostusarvo 2006e 151 Teurastus, lihan ja lihatuott. jalostus, säilyvyyskäsittely 152 Kalan ja kalatuotteiden jalostus ja säilöntä 153 Hedelmien, marjojen ja vihannesten jalostus ja säilöntä 154 Kasvi- ja eläinöljyjen ja -rasvojen valmistus Bruttoarvo v. 2006 Muutos-% Jalostusarvo v. 2006 Muutos-% 2 375 428 5,1 477 269-11,8 127 502 7,3 35 080 25 456 708 10,2 130 363 14,4 189 142 0,8 27 956-26,7 155 Maitotaloustuotteiden valmistus 1 941 973 4,9 210 063 8,7 156 Myllytuotteiden, tärkkelyksen, 237 188-3,6 59 278-3 tärkkelystuotteiden valm. 157 Eläinten ruokien valmistus 487 525-0,2 75 409 2,7 158 Muu elintarvikkeiden valmistus 2 083 386 9 650 393-4,9 159 Juomien valmistus 991 609 2,6 376 224 20,7 TOL 15-16 yhteensä 8 890 461 5,3 2 042 035-0,1 Lähde: Tilastokeskus, Teollisuuden rakennetilasto Elintarviketeollisuuden toimintaympäristössä on tapahtunut vuoden 1995 jälkeen suuria muutoksia: liittyminen Euroopan Unionin jäseneksi, kaupan rakenteiden muutokset ja kansainvälistyminen sekä viimeisimpänä EU:n laajeneminen sekä vähitellen tapahtuva kaupan vapautuminen. Perinteisesti kotimarkkinoilla toiminut elintarviketeollisuus on kansainvälistynyt yhä kiihtyvällä tahdilla. Kansainvälistyminen ja markkinoiden muutokset jatkuvat tulevaisuudessa. Kaupan vapautumisen seurauksena myös pelkästään koti-
9 markkinoilla toimivilta yrityksiltä vaaditaan sopeutumista kansainvälisen tason kilpailuun. EU:n v. 2004 tapahtuneen laajenemisen vaikutukset suomalaiseen elintarviketalouteen ovat olleet melko vähäisiä. Erityisesti Baltian ja Puolan EU jäsenyys voidaan nähdä positiivisena haasteena, koska kauppa Suomen ja uusien EU-maiden välillä on helpottunut. Kilpailu uusien jäsenmaiden markkinoilla tulee kiristymään, mikä vaikuttaa sekä tuotevientiin että markkinoille etabloituneiden suomalaisten yritysten asemaan. Tuonti Suomeen uusista jäsenmaista kasvaa, mikä aiheuttaa paineita korimaiselle teollisuudelle kehittää kilpailukykyään kansainväliselle tasolle. Lisääntynyttä tuontia esimerkiksi leipomoteollisuudessa on jo nyt nähtävissä. Tähän mennessä tuotteet ovat olleet lähinnä pakasteleivonnaisia ja jauhoseoksia. Nyt myös erityisesti kahvileivän tuonti Baltian maista lisääntyy. Kotimaisten elintarvikkeiden arvostus laajenevassa EU:ssa jää nähtäväksi. Se, että suomalaiset suosivat kotimaisia tuotteita ostopäätöksissään, ei ole pysyvä itsestäänselvyys. Lähialueilla tuotettuja elintarvikkeita saattaa tulla Suomeen lähivuosina nykyistä enemmän mm. valmistuskustannustekijöistä johtuen. Kaupan rakenteiden muutokset, erityisesti ulkomaisten ruokaketjujen tulo Suomeen, ovat aiheuttaneet myös kotimaisille kaupoille tarvetta vastata kiristyneeseen kilpailutilanteeseen omilla ns. private label -tuotemerkeillä. Vaikka Suomi markkina-alueena on pieni, houkuttelee korkea hintataso tulevaisuudessakin ulkomaisia kauppaketjuja. Teollisuuden kannalta kaupan omat tuotemerkit ovat kaksijakoisia: tuotteista maksettava hinta on kilpailuttamalla saatu alhaiseksi, mikä kuluttajan kannalta on hyvä asia, mutta saattaa vaikeuttaa esimerkiksi valmistajan mahdollisuuksia panostaa tuotekehitykseen. Niille valmistajille, joiden omien tuotevalikoimien valmistusta private label -tuotteet täydentävät, on nähtävissä positiivisia vaikutuksia, koska näin lisätuotanto tulee jakamaan kiinteitä kustannuksia. Kuvio 1. Elintarviketeollisuuden liikevaihdon kehitys 2000 2007 140 130 120 151 Teurastus ja lihanjalostus 153 Hedelmien, marjojen ja vihannesten jalostus 155 Maitotaloustuotteiden valmistus 1581 Pehmeän leivän valmistus 110 100 90 80 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Lähde: Toimiala Online, Tilastokeskus, Liikevaihdon kuukausikuvaajat
10 1.2 Toimialan kytkennät muihin toimialoihin Kuvio 2. Elintarviketeollisuuden kytkennät muihin toimialoihin Alkutuotanto Tuotantoteknologia Kuljetus- ja liike-elämänpalvelut Paperiteollisuus, pakkaukset 1. asteen jalostus Kemianteollisuus, mm. pakkaukset ja lisäaineet 2. asteen jalostus Muu elintarviketeollisuus Suurkeittiöt Kuluttajat Kauppa
11 2 Toimialan rakenne 2.1 Toimialan yritykset ja rakenne Vuonna 2005 Suomessa oli 2070 elintarviketeollisuuden toimipaikkaa. Toimipaikkojen lukumäärä on ollut viime vuosina lievässä laskussa. Elintarviketeollisuudessa 76 % toimipaikoista työllistää alle 10 henkilöä. Yli 250 henkilöä työllistäviä toimipaikkoja on vain 28 kpl. Taulukko 2. Elintarviketeollisuuden toimipaikkojen lukumäärä toimialoittain 2001 2005 2001 2002 2003 2004 2005 151 Teurastus, lihan ja lihatuott. jal. 291 293 280 281 247 152 Kalan ja kalatuott jal. ja säilöntä 165 168 170 173 164 153 Hedelm, marj ja vihann. jal., säil. 206 214 208 217 197 154 Kasvi-, eläinöljyjen ja -rasv. valm 22 23 18 18 19 155 Maitotaloustuotteiden valmistus 105 101 97 93 74 156 Myllytuott. ja tärkkelystuott. valm 88 90 86 86 80 157 Eläinten ruokien valmistus 87 85 83 87 89 158 Muu elintarvikkeiden valmistus 1 116 1 089 1 067 1 043 993 1581 Pehmeän leivän ja tuor leivonn valm 924 899 881 854 829 1582 Näkkil, keks ja säilyv leivonn valm 19 22 22 25 22 159 Juomien valmistus 123 125 126 130 104 15 Elintarvikkeiden ja juomien valm. 2 203 2 188 2 135 2 128 2 070 Lähde: Toimiala Online, Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri 2.2 Henkilöstö, ammatillinen jakautuma ja työllisyyden kehitys Elintarviketeollisuus työllistää suoraan noin 36 000 työntekijää. Elintarviketeollisuuden henkilöstö on vähentynyt noin 10 prosenttia 2000-luvun aikana. Alkutuotannossa, kaupassa, liikenteessä ja palveluissa elintarvikeketju työllistää välillisesti laskutavasta riippuen noin 240 300.000 henkilöä.
12 Taulukko 3. Elintarviketeollisuuden henkilöstö 2001 2005 151 Teurastus, lihan ja lihatuott. jalostus, säilyvyyskäsittely 2001 2002 2003 2004 2005 10 538 10 750 10 600 10 036 9 756 152 Kalan ja kalatuotteiden jalostus ja säilöntä 609 691 731 788 800 153 Hedelmien, marjojen ja vihannesten jalostus 2 206 2 208 2 293 2 181 2 193 ja säilöntä 154 Kasvi- ja eläinöljyjen ja -rasvojen valmistus 564 418 685 516 366 155 Maitotaloustuotteiden valmistus 5 000 4 928 4 896 4 926 4 644 156 Myllytuotteiden, tärkkelyksen, tärkkelystuotteiden valmistus 574 626 622 638 750 157 Eläinten ruokien valmistus 976 1 010 980 937 982 158 Muu elintarvikkeiden valmistus 15 046 14 523 14 423 13 901 13 702 1581 Pehmeän leivän ja tuoreiden leivonnaisten valmistus 10 286 10 045 9 553 9 046 9 067 1582 Näkkileivän, keksien ja säilyvien leivonnaisten valmistus 1 039 690 1 056 1 009 948 159 Juomien valmistus 3 880 3 922 3 876 3 738 3 517 15-16 Elintarviketeollisuus 39 799 39 472 39 486 37 691 36 711 Lähde: Toimiala Online, Tilastokeskus, Toimipaikkatilastot Kuvio 3. Työssäkäyvien ikärakenne elintarviketeollisuudessa v. 2005 1 200 1 000 800 600 400 200 0 15 18 21 24 27 30 33 36 39 42 45 48 51 54 57 60 63 Lähde: Toimiala Online, Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto
13 Elintarviketeollisuuden työllisten ikärakenne on pääosin samanlainen kuin koko teollisuudessa, mutta nuoria ikäluokkia (19 24 v) työskentelee elintarviketeollisuudessa muuta teollisuutta enemmän. Pk-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 -tutkimukseen osallistuneista elintarviketeollisuuden yrityksistä 18 % ilmoitti henkilökunnan määrän olevan nyt suurempi kuin vuosi sitten. Yrityksistä 10 % ilmoitti henkilökunnan määrän olevan pienempi nyt verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Tutkimukseen osallistuneista elintarvikealan yrityksistä 24 % odottaa henkilöstön määrän kasvavan seuraavan vuoden aikana ja 7 % arvioi määrän laskevan. Kasvuodotukset ovat samansuuruiset edelliseen vuoteen nähden. Suurin osa vastaajista, 69 %, arvioi määrän pysyvän ennallaan. 2.3 Toimialan alueellinen jakautuma Toimipaikkojen alueellisessa jaossa ei ole viime vuosina tapahtunut merkittävää muutosta. TE-keskusalueittain tapahtuneet muutokset heijastelevat pääsääntöisesti toimipaikkojen valtakunnallisen määrän muutoksia. Taulukko 4. Elintarviketeollisuuden toimipaikkojen jakautuma TE-keskuksittain 2001 2005 TE-keskus 2001 2002 2003 2004 2005 Uusimaa 293 297 301 295 284 Varsinais-Suomi 305 302 276 274 273 Satakunta 110 112 102 102 95 Häme 162 159 162 161 152 Pirkanmaa 158 155 159 163 161 Kaakkois-Suomi 148 147 130 128 128 Etelä-Savo 91 90 86 87 84 Pohjois-Savo 114 110 115 111 107 Pohjois-Karjala 102 104 101 99 99 Keski-Suomi 95 93 93 95 97 Etelä-Pohjanmaa 145 143 140 144 138 Pohjanmaa 181 177 185 185 176 Pohjois-Pohjanmaa 144 144 137 137 134 Kainuu 57 59 53 53 47 Lappi 98 96 95 94 95 Yhteensä 2 203 2 188 2 135 2 128 2 070 Lähde: Toimiala Online, Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri
14 Taulukko 5. Elintarviketeollisuuden toimipaikkojen jakautuma TE-keskuksittain ja alatoimialoittain 2005 2005 Uusimaa Varsi- nais- Suomi Häme Satakunta Pirkanmaa Kaak- kois- Suomi Etelä- Savo 151 Teurastus, lihan ja lihatuotteiden 35 34 22 16 32 9 11 jalostus sekä säilyvyyskäsittely 152 Kalan ja kalatuotteiden jalostus ja säil. 19 42 7 6 7 9 14 153 Hedelmien, marjojen ja vihannesten 16 31 9 14 8 6 6 jalostus ja säilöntä 154 Kasvi- ja eläinöljyjen ja -rasvojen valm. 2 7 1 5 1.... 155 Maitotaloustuotteiden valmistus 16 5 1 8 6 4 1 156 Myllytuotteiden, tärkkelyksen ja 8 8 5 10 7 11 3 tärkkelystuotteiden valmistus 157 Eläinten ruokien valmistus 6 18 6 4 2 5 1 158 Muu elintarvikkeiden valmistus 168 111 40 74 90 78 40 1581 Pehmeän leivän ja tuoreiden 110 79 33 57 78 66 40 leivonnaisten valmistus 1582 Näkkileivän, keksien ja säilyvien 2 4 2 1 1 1.. leivonnaisten valmistus 159 Juomien valmistus 14 17 4 15 8 6 8 Pohjois- Savo Pohjois- Karjala Keski- Suomi Pohjanmaa Kainuu Etelä- Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa 151 Teurastus, lihan ja lihatuotteiden 15 8 9 17 19 20 2 24 jalostus sekä säilyvyyskäsittely 152 Kalan ja kalatuotteiden jalostus ja säil. 6 4 7 5 21 9 6 11 153 Hedelmien, marjojen ja vihannesten 17 12 4 20 21 19 13 10 jalostus ja säilöntä 154 Kasvi- ja eläinöljyjen ja -rasvojen valm....... 2 1 1.... 155 Maitotaloustuotteiden valmistus 5 7 3 7 11 10 1 3 156 Myllytuotteiden, tärkkelyksen ja 5 2 1 10 2 5 1 1 tärkkelystuotteiden valmistus 157 Eläinten ruokien valmistus 3 2 2 8 24 7.... 158 Muu elintarvikkeiden valmistus 49 58 67 61 70 55 19 39 1581 Pehmeän leivän ja tuoreiden 48 56 60 52 63 50 16 35 leivonnaisten valmistus 1582 Näkkileivän, keksien ja säilyvien...... 5 4 1.... leivonnaisten valmistus 159 Juomien valmistus 7 6 4 8 7 8 5 7 Lähde: Toimiala Online, Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri Lappi 2.4 Yrityskannan muutokset Elintarvikealan yrityskenttä on jatkuvassa muutoksessa eli osa yrityksistä lopettaa, mutta uusiakin aloittaa. Lopettaneita ja konkurssiin menneitä yrityksiä on 2000-luvulla ollut
15 enemmän kuin aloittaneita. Asiakastiedon tilastojen mukaan konkurssien osuus yrityskannasta on ollut vuosina 2004-2007 elintarvikeyrityksillä 1,0 1,5 prosenttia. Taulukko 6. Aloittaneet, lopettaneet ja konkurssiin haetut elintarvikealan yritykset vuosina 2001 2006 2001 2002 2003 2004 2005 2006 Aloittaneita yrityksiä 118 110 131 123 144 136 Lopettaneita yrityksiä 145 138 152 150 170 125 Konkursseja 21 25 28 22 26 24 Lähde: Toimiala Online, Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkatilastot 2.5 Tuotanto- ja kapasiteettitilanne Suuret elintarvikealan yritykset pääsevät tehokkaaseen valmistukseen brandituotteilla ja automaattisilla valmistuslinjoilla. Myös keskisuurissa ja pienissä yrityksissä automaatio on lisääntynyt, mutta alalla on edelleen paljon käsityötä pienissä yrityksissä. Tosin käsityövaltaisten tuotteiden valmistus on vähentymässä työvoimakustannusten jatkuvan kasvun takia. Toisaalta yksilölliset käsityötäkin vaativat tuotteet ovat yritykselle mahdollisuus erilaistua ja tuoda yksilöllisiä tuotteita markkinoille. Tuotantolaitteita tarvitaan kaikissa pienissä yrityksissä. Niillä saavutetaan tehokkuutta, pystytään kasvattamaan tuotannon määrää ja automatisoinnilla vähentämään henkilöresurssien tarvetta. Tuotantolaitteiden osalta tulevaisuuden kehitysnäkyminä on automatisoinnin ja tuotannon älykkyyden kasvaminen, mikä tulee myös pienissä yrityksissä edellyttämään kasvavaa tietotekniikkaosaamisen tasoa. Esimerkiksi tuotannon suunnittelu- ja ohjausjärjestelmillä voidaan saada tuntuvia säästöjä aikaiseksi. Toisaalta on muistettava, että tuotannon tehostaminen edellyttää suhteellisen suuria tuotantomääriä. Korkean teknologian tuotantolaitteisiin tehtävät investoinnit eivät ole kannattavia pienille yrityksille. Pk-sektorilla on muistettava, että olemassa olevat prosessit tulee optimoida ennen kuin uusia teknologioita kannattaa etsiä ja hyödyntää. Perusosaamistasoa tulee nostaa ensimmäisenä. Suurelle mittakaavalle tarkoitetut markkinoilla olevat laitteet ovat usein kooltaan ja teknologisilta ominaisuuksiltaan ylimitoitettuja pienille yrityksille. Isot, pitkälle automatisoidut tuotantolinjat vaativat suuria investointeja. Pienten yritysten näkökulmasta pullonkaulana on siis sopivan kokoluokan ja riittävän edullisten laitteiden löytyminen. Pakkausteknologioiden monipuolinen hyödyntäminen mahdollistaa tuotannon merkittävän tehostamisen. Pienet yritykset useimmiten ostavat pakkausmateriaalit valmiina ja lähitulevaisuudessakin käytetään lähinnä perinteisiä pakkausmateriaaleja. Joillekin pienille yrityksille voi erikoistumisen myötä syntyä kilpailuetua uusista pakkausteknologioista, joita ovat mm. suojakaasu- tai aktiivipakkaukset.
16 2.5.1 Kapasiteetti Elintarviketeollisuuden pk-yrityksissä kapasiteetin käyttöaste on tyypillisesti alhainen muuhun teollisuuteen verrattuna. Koneita ja laitteita käytetään vain yhdessä vuorossa ja silloinkin useita laitteita vain muutamia tunteja. Keskisuurissa ja suurissa yrityksissä tilanne on parempi. 65 % pk-yrityksistä ilmoitti kesällä 2007 tuotantokapasiteettinsa olevan alikäytössä. Näiden yritysten osuus on laskenut edelliseen vuoteen nähden 6 prosenttiyksikköä. Keskimääräinen kapasiteetin käyttöaste (keskiarvo) elintarviketeollisuudessa oli 82,2 %. Käyttöaste on pysynyt lähes samana edelliseen vuoteen verrattuna, mutta se on noin 10 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin koko pk-teollisuudessa keskimäärin. Kuvio 4. Elintarviketeollisuuden tuotantokapasiteetin käyttöaste pk-yrityksissä 80 % 70 % 60 % 71 % 71 % 65 % 65 % 2004 2005 50 % 2006 40 % 2007 30 % 28 % 25 % 25 % 22 % 20 % 10 % 10 % 4% 7% 7% 0% Alikäyttö Normaalikäyttö Ylikäyttö Lähde: KTM Pk-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 2.6 Yhteistyö ja verkottuminen Riskin pienentämiseksi, omien resurssien kasvattamiseksi ja toiminnan tehostamiseksi erityisesti erilaisten yhteistyömallien kehittäminen on tärkeää. Yksi tällainen yhteistyömalli on toimintojen ulkoistaminen, missä yritys ostaa tarvitsemiaan toimintoja muilta yrityksiltä. Pienet yritykset tekevät keskenään yhteistyötä mm. seuraavilla alueilla: Tuotanto: alihankkijoiden käyttö, tuotantokapasiteetin tasaaminen muiden yritysten kanssa, yhteisiä koneita, yhteisiä toimitiloja Markkinointi: yhteismainonta, yhteiset alihankinnat markkinointiin Kuljetus ja jakelu: yhteiskuljetukset Tuotekehitys: tiedon jakoa ja yhteisiä kehitysprojekteja
17 Pk-yritysten toimintaympäristö- ja kehitysnäkymät 2007 -tutkimuksen mukaan alihankkijana toimii 38 % elintarvikealan pk-yrityksistä. Keskimäärin alihankinnat muodostavat 28 % yrityksen tuotannosta (keskiarvo). Elintarvikealan pk-yrityksistä 44 % käyttää alihankkijoita. Luvut ovat muuhun teollisuuteen verrattuna pienempiä. Pk-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 -tutkimuksen mukaan yhteistyötä on myös muiden sidosryhmien, kuten muiden yritysten sekä tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoimijoiden kanssa. Seuraavassa taulukossa yritykset kuvaavat yhteistoimintaansa eri tahojen kanssa. Yrityksien yleisin yhteistoimintataho ovat saman alan yritykset. Oppilaitoksista ammattioppilaitoksien kanssa yhteistyö on yleisintä, vähäisintä yliopistojen ja tutkimuslaitoksien kanssa. Kuvio 5. Pk-elintarvikeyritysten yhteistoimintatahot Muut yhteistyökumppanit Tutkimuslaitokset Ammattioppilaitokset Ammattikorkeakoulut Yliopistot ja korkeakoulut Muiden toimialojen yritykset Oman toimialan yritykset 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % ei vähän jonkin verran paljon eos Lähde: KTM Pk-yritysten toimintaympäristö ja kehitysnäkymät 2007 2.7 Laatu ja lainsäädäntö Pienten yritysten kilpailuedun kannalta on erityisen tärkeää tuotteiden korkea laatu ja turvallisuus. Tulevaisuudessa on nähtävissä myös ympäristöasioiden korostuminen. Myös pk-yritysten on osoitettava elintarvikkeiden tuotannon ympäristöystävällisyys ja puhtaus. Toimintaa tukevat standardit ja menetelmät ovat kuitenkin usein mitoitettu suurille tai keskisuurille yrityksille, mikä tekee niistä erittäin kalliita ja kankeita pienten yritysten käyttöön. Hygienian ylläpitoon liittyvät erilaiset menetelmät, joilla testataan elintarvikkeiden turvallisuutta ja toisaalta teknologiat, joilla varmistetaan tuotannon hygieenisyys. Turvallisuus tulee olemaan tulevaisuudessa erittäin tärkeää ja tällä alueella myös pienillä yrityksillä tulisi olla käytössään paras teknologia ja osaaminen. Monet ovat viime vuosina vapaaehtoisesti panostaneet entistä enemmän laadun, hygienian, siisteyden ja tuoteturvallisuuden kehittämiseen mm. työstämällä erilaisia laadunhallintajärjestelmiä.
18 Laadun, hygienian ja tuoteturvallisuuden merkitys on viime vuosina korostunut. Hygieniaosaamisvaatimus tuli voimaan vuoden 2002 alusta. Sen mukaan kaikilla helposti pilaantuvia pakkaamattomia tuotteita käsittelevillä henkilöillä on oltava hygieniaosaamistodistus. Todistuksen saa automaattisesti vuoden 1995 jälkeen ammatillisen tutkinnon suorittanut henkilö. Muussa tapauksessa työntekijän on suoritettava hyväksytysti hygieniaosaamistesti. Osaamistodistusvaatimusta alettiin soveltaa 1.1.2003 alkaen. Kuitenkin henkilöiltä, jotka ovat työskennelleet hygieniaosaamistodistusta vaativissa tehtävissä jo 1.1.2002 (ns. vanhat työntekijät), todistusta on edellytetty 1.1.2005 alkaen. Monet pienet yritykset tarvitsevat edelleen apua ja resursseja omavalvontajärjestelmän toteuttamisessa ja ylläpidossa sekä laadunhallinnan kehittämisessä. Ympäristöasioiden hoito on vain vähän esillä pienissä yrityksissä. Ympäristöasiat olisi hyvä kytkeä laadunhallintaan. Vaikka hygieniaosaamisvaatimus on tullut voimaan, on vaarana, ettei sen oppien ulottamista käytännön toimintaan pystytä toteuttamaan. Monessa pienessäkin yrityksessä hygienia- ja laatuasiat ovat koulutus- ja kehitystyön ansiosta kuitenkin viime vuosina parantuneet. 2.8 Alan suurimpia yrityksiä Suomen suurimpia elintarvikealan yrityksiä ovat: Taulukko 7. Elintarviketeollisuuden suurimpia yrityksiä 2005 2006 Liikevaihto 2006 Henkilöstö 2006 Altia 462 1 103 Arla-Ingman-konserni 286 922 Atria Yhtymä-konserni 1 103 5 740 Fazer 1 069 13 147 Hartwall-konserni 321 969 HKScan-konserni 934 4 418 Lännen Tehtaat 409 981 Paulig 222 560 Sinebrychoff 345 1 103 Vaasan&Vaasan -konserni 334 3 467 Valio-konserni 1 620 4 166 Lähde: Kauppalehti Online www-sivut
19 3 Markkinoiden rakenne ja kehitys Elintarviketeollisuus on Suomessa pääosin kotimarkkinateollisuutta. Koko elintarviketeollisuudessa kotimaan myynnin osuus oli vuonna 2006 noin 83 % tuotannon bruttoarvosta. Suomen elintarvikeomavaraisuus eli tuotannon määrä prosentteina kulutuksesta on vaihdellut tällä vuosikymmenellä eri tuoteryhmissä. Maidon ja maitovalmisteiden omavaraisuus oli v. 2006 nesteiden osalta 105 % ja rasvojen osalta 128 %. Lihaomavaraisuus oli naudanlihassa 90 % ja sianlihassa 115 %. Leipäviljan omavaraisuusaste oli kokonaisuudessaan 96 %, mutta rukiilla vain 48 %. Kananmunien tuotanto ylitti kulutuksen v. 2006 16 prosentilla. Muutamat suurimmat elintarvikeyritykset ovat kansainvälistyneet merkittävästi. Pienten kotimarkkinoiden johdosta suurimmatkin suomalaiset yritykset ovat kansainvälisessä vertailussa pieniä. Elintarviketeollisuuden eri alatoimialojen toimintaympäristö vaihtelee, mutta kaikkien osalta perusongelma on markkinoiden suhteen sama. Markkinoiden kasvu on ruuan kulutuksen hitaan kasvun takia hidasta, lähes olematonta ja kasvua tapahtuu vain jalostusarvon kasvun kautta. Elintarvikekulutuksen arvo vuonna 2005 oli 9,7 mrd. euroa ja se kasvoi edellisestä vuodesta 0,3 mrd euroa. Osuus kaikista yksityisistä kulutusmenoista oli n. 12 %. Tuonnin merkitys elintarvikemarkkinoilla on kasvanut viime vuosina, mutta valtaosa kotimaassa kulutetusta ruoasta tuotetaan edelleen kotimaassa. Elintarviketeollisuuden yrityskanta ja markkinat jakautuvat selkeästi kahteen osaan. Toisen ryhmän muodostavat valtakunnalliset ja kansainvälistyneet yritykset, joista alkutuotantoon sidoksissa olevat ovat pääosin osuustoiminnallisia. Sidos alkutuotantoon ilmenee mm. sopimusviljelynä. Toisen ryhmän taas muodostavat yksityiset yritykset, joista valtaosa on pieniä. Yksityisen sektorin suurimmat yritykset ovat laajentaneet toimintaansa valtakunnalliseksi. Suurimmat yritykset pyrkivät menestymään volyymituotteilla ja harjoittavat myös kansainvälistä toimintaa. Keskisuuri elintarviketeollisuus on Suomessa melko vähäistä ja sen asema on kiristyneen kansainvälisen kilpailun ja rakennekehityksen myötä heikentynyt, kuten useilla muillakin teollisuuden aloilla. Keskisuurten yritysten ongelmana on tasapainottelu suuruuden etujen ja pienuuden tuomien mahdollisuuksien välillä, joita kumpiakaan keskisuuressa yritystoiminnassa ei voida saavuttaa. Kaupan rakennemuutos ja kiristynyt kilpailu on myös ohjannut teollisuuden rakennekehitystä kaksijakoisuuden suuntaan. Toimialojen välillä on eroja rakennekehityksessä. Meijeriteollisuus on käynyt läpi voimakkaan rakennemuutoksen, mutta joillakin aloilla muutos on ollut hitaampaa. Leipomoteollisuuden rakenne on ja todennäköisesti pysyy vielä pitkään pienyritysvaltaisena yritysten lukumäärällä mitattuna. Tuotannon volyymin ja työvoiman määrän kannalta tarkasteltuna suuret yritykset hallitsevat kuitenkin markkinoita.