Kaupunginhallitus, julkinen 172 26.05.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 370 24.11.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 444 21.12.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 146 10.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 186 14.06.2010 Kaupunginvaltuusto 48 21.06.2010 Hietaman osayleiskaava 139/101002/2007 KHALL 172 Hietaman kylä sijaitsee valtatien 13 varrella noin 10 km Äänekosken keskustasta länteen. Hietama on osoitettu palvelukyläksi nähtävillä olevassa kaavaehdotuksessa Äänekosken Rakenneyleiskaava 2016. Kylään on noin 1600 ha:n alueelle suunnitteilla pientalorakentamisen ohjaamiseen tarkoitettu yleiskaava. Tavoitteena on osoittaa kylän alueelle rakentamispaikkoja siten, että rakennuspaikat täydentävät olemassa olevaa kylärakennetta. Peruslähtökohtana pidetään rakentamisen ohjaamista maiseman kannalta sopiville ja liikkumisen kannalta turvallisille paikoille siten, että kunnallistekniikan kustannukset pysyvät kohtuullisina. Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty Keski-Suomen ympäristökeskuksessa 26.6.2007. Kaava on saatettu vireille Kaavoituskatsauksen 2007 hyväksymisen yhteydessä (kaupunginhallitus hyväksynyt 29.10.2007, kuulutettu 1.11.2007). Suunnittelualueelta on valmistunut monipuolinen lähtötietoaineisto: - Maisemaselvitys (maisema-arkkitehtiyo. Anna-Kaisa Aalto) - Rakennetun ympäristön inventointi (Juuso Väisänen/Keski-Suomen museo) - Luontoselvitys (fil.yo. Noora-Annukka Vartija) - Muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti Oy) Kaupunki on suorittanut maanomistajakyselyn vähintään yhden hehtaarin maata suunnittelualueella omistaville. Ennen varsinaisen maankäytön suunnittelun aloittamista suunnittelualue on tarkoitus viistokuvata kesällä 2008. Oheismateriaalina toimitetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä lähtötietoaineistoa. Koko materiaaliin voi tutustua kaupungin kotisivuilla. Merkitään tiedoksi. (Valmistelija Olli Kinnunen, puh. 040 7177479) Merkittiin tiedoksi.
KHALL 370 Alueen kaavaluonnos käsittää noin 100 uutta tonttia (A) omakotitalojen ja paritalojen rakentamiseen. Omarantaisia tontteja on kymmenkunta. Osa rantayleiskaavan loma-asuntotonteista on muutettu A-tonteiksi. Näillä tonteilla omakotirakentaminen edellyttää monin paikoin rakennuspaikan koon kasvattamista ja uudisrakennuksen liittämistä keskitettyyn vesihuoltoon. Uusista A-tonteista noin 70 % sijoittuu valtatien 13 koillispuoliselle kyläkeskuksen alueelle enintään kolmen kilometrin etäisyydelle Hietaman koulusta. Suojoen itäpuoliselle alueelle ja valtatien lounaispuolelle on esitetty kummallekin viitisentoista uutta rakennuspaikkaa. Tonttikokovaatimus keskitettyyn vesihuoltoon liittyvillä rakennuspaikoilla on 3000 m2, muutoin 5000 m2. Tonttien sijoittelussa on pyritty kylärakennetta eheyttävään täydennysrakentamiseen, jolloin myös vesiosuuskunnan verkoston laajentamisesta aiheutuvat kustannukset muodostuisivat kohtuullisiksi. Vesihuoltoverkoston laajennustarve alueella on varsin mittava: nykyinen verkosto ei ulotu Suojoen etelä- ja länsipuolille. Lisäksi alueella ei ole Parantalan ja Äänekosken keskustan välisen runkojohdon ulkopuolisella alueella viemäriverkostoa. Uusia tiejärjestelyjä on suunnitteilla valtatielle 13 Suojoen itäpuoliseen risteykseen. Lisäksi kaavaluonnoksessa esitetään valtatien 13 ja kylän halki johtavan Hietamantien itäisen risteyksen muotoilua turvallisemmaksi. Hietamantien ja Naarakoskentien varrella on kaavassa varaus kevyen liikenteen väylän rakentamista varten. Samassa yhteydessä saatetaan vireille 26.6.2006 hyväksytyn Honkolan osayleiskaavan muutos Kuorelammen pohjoisrannan osalta: Honkolan osayleiskaavaan on jäänyt merkitsemättä Kuorejoen pohjoispuoliselle rannan osalle aiemman rantayleiskaavan kolme rakennuspaikkaa. Kaava laaditaan oikeusvaikutteisena ja sitä käytetään rakennusluvan harkinnan perusteena ranta-alueella. Koko kaava-alue on suunnittelutarvealuetta. Oheismateriaalina toimitetaan alueen maisema-analyysi, rakennettavuuskartta ja kaavaluonnos. Muuhun materiaaliin voi tutustua kaupungin kaavoituspalveluissa. (Valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh. 020 632 2035)
Kaupunginhallitus hyväksyy, että Hietaman osayleiskaavaluonnos asetetaan nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten. Samassa yhteydessä saatetaan vireille ja asetetaan nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten Honkolan osayleiskaavan muutos Kuorelammen pohjoisrannan osalta. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään täydennyksiä nähtävillepantaviin kaavaluonnoksiin. Pyydetään luonnoksesta lausunnot opetus-, vapaa-aika- ja ympäristölautakunnilta sekä tekniseltä lautakunnalta, Hietaman kyläyhdistykseltä, MTK-Äänekoski ry.:ltä ja Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomelta. KHALL 444 Kaava on ollut nähtävänä valmisteluvaiheen kuulemista varten 9.12.2008-9.1.2009. Esittelytilaisuus on pidetty Hietaman koululla 16.12.2008. Kaavoittajan vastine saaduista lausunnoista ja mielipiteistä (yht. 27 kpl) on oheismateriaalina. Ehdotuksessa esitetään, että kaavassa rakentamiseen hyvin soveltuviksi katsotuilla alueilla rakennusluvat voidaan myöntää suoraan kaavan perusteella. Tällaisina alueina on osoitettu keskeisen kyläalueen tonttikohtaisina suunnitellut asuntoalueet (A) sekä maa- ja metsätalousvaltaiset alueet, jotka soveltuvat maaseutumaiseen rakentamiseen (MM). MM-alueet pohjautuvat kaavan lähtötiedoksi laadittuun rakennettavuusselvitykseen. A- ja MM-alueiden lisäksi kolmantena luokkana rakentamisen kannalta on maa- ja metsätalousvaltainen alue (M), jolle sijoittuvat rakennushankkeet käsitellään suunnittelutarveratkaisuina. Asumisen ja loma-asumisen vaihtoehtoisen merkinnän alueilla (A / RA) loma-asunto voidaan muuttaa ympärivuotiseksi asunnoksi, mikäli se täyttää laeissa ja määräyksissä ympärivuotiselle asumiselle asetetut vaatimukset ja mikäli rakennuspaikka täyttää kaikki seuraavat vaatimukset: rantaviivan pituuden tulee olla vähintään 50 metriä rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään 5000 m2 asuinrakennuksen etäisyyden rantaviivasta tulee olla vähintään 30 metriä (rakennuksen kerrosala enintään 80 m2) tai 60 metriä (rakennuksen kerrosala yli 80 m2) Yleiskaavamääräyksiä on täsmennetty mm. siten, että omakotitonteilla sallittaisiin rakentaa talousrakennuksen yhteyteen kerrosalaltaan korkeintaan 40 neliömetrin sivuasunto ja talousrakennusten lukumäärärajoitus poistettaisiin. Rantatonteilla vähintään 15 metrin etäisyydelle rantaviivasta sallittaisiin rakentaa
saunan lisäksi yksi enintään 10 m2:n suuruinen huvimaja, katos tai kesäkeittiö. Uuden valtatien 13 suuntaisen kevyen liikenteen väylän paikka on siirretty kylän kohdalla Hietamantien varrelta valtatien reunaan. Lisäksi on esitetty uutta väylää Lannevedentien varteen, mikä mahdollistaisi alueelta valtatielle esitetyn alikulun kautta turvallisen kulkuyhteyden kyläkeskustaan. Osaýleiskaava-aluetta on supistettu reunaosistaan. Lisäksi Kuorelampea koskeva Honkolan osayleiskaavan muutos siirretään käsiteltäväksi Äänekosken rantayleiskaavan muutoksen yhteydessä, joka kaava on tulossa luonnosvaiheeseen vuoden 2010 alussa. Oheismateriaalina toimitetaan kaavoittajan vastine lausuntoihin ja mielipiteisiin sekä alustava kaavaehdotus. Alkuperäisiin lausuntoihin ja mielipiteisiin sekä muuhun kaavatyöhön liittyvään aineistoon voi tutustua kaavoituspalveluissa. Muu kaava-aineisto esitellään kokouksessa. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh. 020 632 2035) Kaupunginhallitus hyväksyy 16.12.2009 päivätyn kaavoittajan vastineen ja päättää, että ehdotuksen perusteella suoritetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19 :n mukainen nähtävilläolo. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään täydennyksiä nähtävillepantavaan kaavaehdotukseen. Pyydetään ehdotuksesta lausunnot tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta, Hietaman kylätoimikunnalta, Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomelta, MTK-Äänekoskelta, Keski-Suomen liitolta, Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Keski-Suomen museolta ja Ratahallintokeskukselta. KHALL 146 Osayleiskaavaehdotus on ollut nähtävillä 9.2. 11.3.2010. Kaavan esittelytilaisuus Hietaman koululla pidettiin 10.2.2010. Nähtävilläoloaikana ehdotuksesta on jätetty 8 muistutusta. Lisäksi on saatu 9 lausuntoa. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 18 :n mukainen viranomaisneuvottelu on pidetty 22.4.2010, jossa käsiteltiin kaavoittajan vastine lausuntoihin ja muistutukseen. Lausuntojen ja muistutusten perusteella nähtävilläolleeseen ehdotukseen esitetään joitakin tarkistuksia. Kaavaehdotuksen asettaminen uudelleen nähtäville ei ole tarpeen, sillä muutokset
eivät ole olennaisia ja niitä yksityisiä osallisia, joita muutokset koskevat kuullaan erikseen. Oheismateriaalina toimitetaan muistutukset ja lausunnot sekä kaavoittajan vastine niihin. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh. 020 632 2035) Kaupunginhallitus hyväksyy 23.4.2010 päivätyn kaavoittajan vastineen ja päättää niiden osallisten kuulemisesta, joita nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen tehtävät muutokset koskevat. KHALL 186 Nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen tehtyjen muutosten osalta on lähetetty 12.5.2010 kirjeet noin 25:lle maanomistajalle. Määräajan kuluessa saatiin kaksi mielipidettä, joista toisen perusteella ehdotukseen on lisätty kaavasta puuttuva olemassa oleva loma-asunto (tila 401-4-145). Oikeusvaikutteisena laaditussa yleiskaavassa on erityisesti määrätty, että sitä voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena ranta-alueella. Kyläalueen kaavaa voidaan käyttää myös kaavan mukaisen enintään kaksiasuntoisen asuinrakennuksen rakennusluvan myöntämiseen. Yleiskaavan määräys sen käyttämisestä ei-omarantaisen rakennusluvan myöntämisen perusteena on voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan (maankäyttöja rakennuslaki 44 ). (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh. 020 632 2035) Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että 2.6.2010 päivätty Hietaman osayleiskaava hyväksytään. KVALT 48 Kaupunginvaltuuston päätös:
Merkittiin, että Erkki Pönkänen ei esteellisenä osallistunut tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Erkki Pönkäsen tilalla valtuutettuna toimi tämän asian aikana Kauko Pasanen.