Uusi JYK projekti Kaupunginhallituksen seminaari 17.4.2018 Talousjaosto 26.4.2018 Antti Nikkanen Marju Taurula ja (1. vaiheen) projektiryhmä Kari Vornanen, Arja Korhonen, Tero Seitsonen, Jani Kervinen
KH seminaarin 17.4.2018 jälkeen tapahtuneet muutokset JYK yhtenäiskoulun investointihankkeen valmisteluaikaa esitetään jatkettavaksi Keskitytään sidosryhmien osallistamiseen ja dialogiin eri toimijoiden kanssa Varmistetaan koko alueen ja eri rakennusten rajapinnat ja toimintojen ja toiminnallisten tavoitteiden jakautuminen Saattaa viivästyttää käyttöönottoa 6-12 kuukautta Viivästyksellä saattaa olla ennakoimattomia taloudellisia vaikutuksia, koska nykyisen JYK Urheilukadun rakennusten osien käytettävyydestä ei ole varmuutta 2
JYK Urheilukadun koulun alueen ( Olympiapuiston ) kokonaiskehittäminen Uusi JYK hankkeen kehitysalueisiin kuuluvat vanhan koulun alueen lisäksi pysäköintialue ja urheilukentän reunaalue soveltuvin osin. Alueinfran kehittäminen ulottuu suunnittelualuetta laajemmalle alueelle. 3
Uusi JYK koulun päätöksen teon valmistelusta vastaava monialainen projektiryhmä LANU/SIVA/ICT: Rahoitus: Perusopetus: Kauke: Kiinteistöallianssi: Liikunta ja opisto: Koulun edustajat: VAKA: Suunnittelu: Tekninen asiantuntija: Marju Taurula, Tero Seitsonen, Seppo Oksa Antti Nikkanen, Jani Kervinen PJ Arja Korhonen Antti Nikkanen, Martina Jerima Jani Kervinen (projektipäällikkö, PJ), Veikko Simunaniemi Jari Lausvaara Jaana Palviainen ja Piia Pohjanpalo suunnitteluvaiheessa Varhaiskasvatusjohtaja Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy (luonnosvaihe kaava) Kari Vornanen 4
JYK Päätöksentekossa unelmat kohtaavat todellisuuden malliesimerkki klassisesta wicked problem haasteesta Visio esim. näin JYK:issä halutaan rakentaa kaupunkilaisia erityisen hyvin palveleva julkinen rakennus, jossa perusopetus on pääkäyttäjä ja liiketoiminnalle sekä yrittämiselle luodaan hyvät mahdollisuudet. Uusi JYK toimii monikäyttöisenä kaupunkilaisten itsensä kehittämisen alustana ja on uudistuvan kaupunginosan sydän. JYK ja urheilukenttien kokonaisuus on tulevaisuudessa Keski-Uudenmaan kiinnostavin tapahtuma-ja urheiluareena. Todellisuus kuitenkin about näin Kaupungin fyrkat on lopussa Perusopetuksen koulukiinteistöt hajoavat systemaattisesti käsiin ja tilakapasiteetti on loppu Rakennuttajaorganisaatio tarvitsee aikataulussa pysyäkseen tulikomennot hankkeen käynnistämistä varten pikaisesti JYK-hankkeen investoinnin kokonaisoptimaalisen ratkaisun saavuttamiseksi tarvittava konsepti- ja visiosuunnittelu on kuitenkin vielä kesken 5
JYK-hankkeen yhteydessä tehtävä päätöksiä ja linjauksia mm. seuraavista asioista Kustannuskysymyksiä Toteutetaanko kohteeseen lisätiloja esim. yritystoimintaa tai muita palveluita varten? Toteutetaanko kilpatason urheiluhalli? Toiminnallinen konsepti Palvelukokonaisuus Rakennushanke Infran ja ympäristön kehittäminen Keväällä 2018 Uudishankkeen koko Uudishankkeen rahoitusmalli Hankkeeseen sisältyvät tilat ja toiminnot Alueellisen pysäköinnit ratkaisut Ratkaisu väistötilatarpeille TA2019 Infran investointiaikataulu Erityisesti Sipoontien alitus Keskuskentän suunnittelu & investoinnit Iso kysymys koko investointihankkeen osalta on keskustan päiväkodin ja JYK Kansakoulunkadun huomioiminen suunnittelussa. Aikataulu ei mahdollista em. kohteiden detaljisuunnittelua mutta onko kaupungilla selkeä ja yhdessä hyväksytty kokonaisvisio koulukampusalueen tavoitteista? 6
Esitettyjä kysymyksiä ja keskustelun teemoja seminaariin Urheilukentät, isompi liikuntasali Kohteen kustannustaso, mistä hinta muodostuu, hinta/ /oppilas Tulot Urheilukadun kaavakehityksestä Koulun koko, väestösuunnite, ryhmäkoko Yritystoimintaa, mitä muuta koulussa tehdään Turvallisuus Ainolan koulu/strateginen palveluverkko 7
Alueen käytön suunnittelu Viitesuunnitelma Jaakkola Arkkitehdit (eri dokumentti) Suunnitelmassa esitetty kaksi eri perusmassoitteluvaihtoehtoa uudelle koululle Urheilukadun asuinalueelle esitetty 24 600 k-m2 kerrostalorakentamista Keskustan päiväkodin tontti vapauttaa 3 600 m2 lisää maata kaavoitukselle Pysäköinti keskitetään LPA-alueille Rakenteellista pysäköinti tutkitaan Tontinkäytössä otettu mukaan myös Keskustan päiväkoti JYK Kansakoulunkatua tai rajapintaa keskusurheilukentälle ei vielä ole suunniteltu Esitetty Validian pallokentän moduulikouluratkaisu on konfliktissa esitetyn maankäyttövaihtoehdon kanssa 8
Toteutus- ja rahoitusmallin selvitys sekä taloudellisten vaikutusten mallinnus Selvitystä tehdään yhdessä Inspira Oy:n, Asianajotoimisto Krogerus Oy:n ja Ramboll CM Oy:n kanssa Lähtökohtaiseksi toteutusmalliksi on valittu elinkaarimallin ja allianssimallin ominaisuuksia yhdistävä toteutusmalli PPP-malli jätettiin tarkastelusta pois hankkeen kiireellisyyden ja liian pienen hankekoon takia Mallissa pyritään selvittämään miten rakentajalle voidaan elinkaarimallilla siirtää vastuu kohteen toimivuudesta erittäin pitkälle ajalle (esim. 20 vuotta) Rahoitusmalli oma tase / Leasing Työ on käynnissä ja ensimmäisiä tuloksia odotetaan viikoilla 16-17 9
Taustaksi näkökulmia yhtenäiskouluista Yhtenäiskoulu Nykyinen perusopetus pohjautuu yhtenäiseen perusopetukseen, oppimisen jatkumoon Tämän oppimisen polun saumatonta jatkumista tuetaan yhtenäiskouluratkaisuilla Saumattomat nivelvaiheet Tuttujen aikuisten tuki Tilojen monipuolisuus ja monikäyttöisyys, käyttäminen ristiin, käyttöaste paranee Suuri koulu, pieni koulu Kouluja ei voida asettaa paremmuusjärjestykseen koon perusteella Koulun kasvu 600 oppilaaseen asti korreloi positiivisesti koulumenestykseen Tilaratkaisuilla luodaan pienen koulun identiteetti ja toiminnassa otetaan hyöty suuren koulun resursseista ja volyymeista. Ison koulun edut liittyivät erityisesti opetuksen järjestämiseen ja koulun toiminnan organisoimiseen. Yhtenäiskoulun henkilöstökustannuksiin voidaan vaikuttaa osoittamalla koulun tuntiresursseja tarkoituksenmukaisesti siten, että opetusvelvollisuuden edellyttämää määrää kohdennetaan koko koulun tuntiresurssista. Kolmisarjaisenakin yhtenäiskoulun opetus pystytään toteuttamaan, mutta opettajien kohdalla joudutaan tarkemmin pohtimaan aineyhdistelmiä opetusvelvollisuuksien täyttymiseksi ja valinnaisuutta on yleensä rajoitetummin järjestettävissä. Isommassa yksikössä oppilaskohtaiset kustannukset ovat pienemmät Yhteisöllisyys Suuressa koulussa erilaisuutta siedetään paremmin Isot eivät kiusaa pieniä, vaan kiusaamista saman ikäisten ryhmissä 10
JYK:n suunnittelun oppilasennusteiden lähtökohtia Järvenpään hyväksytyssä palveluverkkosuunnittelussa on jo aiemmin linjattu, että perusopetuksen uusinvestoinnit pyritään toteuttamaan yhtenäiskouluina Kaikissa Järvenpään kaupungin perusopetuksen kouluverkkotarkastelun vaihtoehdoissa JYK: n yhtenäiskoulun laajuuden tarve on 4-5 sarjainen yhtenäiskoulu. Alakoulun laskennallinen laajuus voi olla 4 sarjaisen mukaan, koska Kyrölän alueen alkuopetukset luokat (4 kpl) jäävät Kyrölään pieneten lasten kouluun. Niiltä vapautuvat luokkatilat voidaan osoittaa erityisryhmien käyttöön. Yläkoulun osalta tarvitaan vähintään 4,5 sarjainen laajuus, jotta erityisen tuen ryhmät saadaan sijoitettua. Vaihtoehdossa,jossa ei rakenneta Ainolan koulua, olisi laajuustarve hieman suurempi. Yhtenäiskoulun sarjan koolla on vaikutusta oppilaskohtaisiin kustannuksiin. 11
Oppilasmäärän ennuste JYK:in alueella Uusi JYK, 4,5 sarjainen yhteiskoulu + 3 esiopetusryhmää 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 2027 alakoulu 170 197 267 405 477 529 571 605 622 658 yläkoulu 204 226 226 256 280 307 327 337 386 391 yhteensä 374 423 493 661 757 836 898 942 1008 1049 Vuodet 2018-2020 mukana Kyrölän 6 luokkalaiset ja v. 2021-2027 mukana Kyrölän 3-6 luokkalaiset. 12
Yhteenvetotaulukko yhtenäiskouluista Rinnakkaisluokkien määrä= sarja 3 Sarjaa 4 Sarjaa 4,5 Sarjaa 5 Sarjaa Oppilasmäärä (perus- ja esiopetus) 747 972 1025 1197 Laajuus (hum2) 7230 8600 9325 10010 hum2 / oppilas 9,68 8,84 8,50 8,36 Investointikustannus Uudishinta (tilat ja toiminnot, hanketekijät huomioitu) Uudishinta (irtokalustus, riskit, käyttäjän ja hallinnon kustannukset huomioitu, ei sisällä pihatöitä) 24 790 000 29 570 000 32 200 000 34 570 000 28 650 000 34 180 000 37 210 000 39 950 000 / hum2 3 963 3 976 3 990 3 992 / oppilaspaikka 38 350 35 160 33 960 33 380 Elinkaarikustannus (40 vuotta) 44 970 000 53 580 000 58 240 000 62 510 000 Keskimääräinen vuosikustannus 1 120 000 1 340 000 1 460 000 1 560 000 Vuosikustannus / oppilaspaikka 1 499 1 379 1 331 1 303 13
JYK: n pedagoginen visio Oppimisen ilo, yhteisöllisyys, osallisuus Koulussamme on hyväksyvä, kannustava yhdessä tekemisen ilmapiiri. Opimme elämässä tarvittavia perustietoja- ja taitoja yhdessä työskennellen. Toimintakulttuurissamme näkyvät vahvasti taito- ja taideaineet sekä kirjallisuus. Huolehdimme toisistamme, kuuntelemme toisiamme, opimme yhdessä ja toisiltamme. Löydämme omat vahvuutemme. Kasvamme ja kasvatamme kestävään elämäntapaan. Toiminnallisuus, liikunnallisuus sekä tieto- ja viestintäteknologia ovat luonnollinen osa arkeamme, oppimista ja opiskelua. 14
Innostavissa, oppijaa palkitsevissa ja luonnollista uteliaisuutta herättävissä esteettisissä tiloissamme näkyy Järvenpään nykykulttuuri ja kulttuurihistoria. Rakennuksen sydämenä toimii tila, jossa kohtaamme päivittäin. Muunneltavat tilamme mahdollistavat monenlaiset pedagogiset ratkaisut ja muun joustavan käytön. Rakennus ja piha-alueet houkuttelevat ja kannustavat meitä yhteisönä liikkumaan sekä toteuttamaan itseämme monipuolisesti. Uusi JYK ympäröivine alueineen mahdollistaa ja tukee yhteisöllisyyttä, yrittäjyyttä, moniammatillista yhteistyötä sekä hyvinvointia. Kampuksemme on alueensa moderni kulttuurinen ja kulttuurihistoriallinen sydän ympäri vuorokauden. 15
Aikataulutavoitteena Uudelle JYK-koululle: opetus alkaa elokuussa 2021 Tilaajan kanssa ei ole vielä sovittuna valmistusajankohtaa Karkea aikataulu Vuoden 2018 kesään mennessä valmistelut Vuoden 2018 syksyllä suunnittelun ja mahdollisesti urakoitsijan kilpailutus Vuoden 2019 alkuvuosi suunnittelun aloitus Vuoden 2020 alkuvuodesta rakentaminen (kaava vahva) Vuoden 2021 elokuussa koulu on valmis Vuosi 2018 2019 2020 2021 2022 Hankkeen valmistelu Hankinnat (suunnittelu, urakointi) Suunnittelu Rakentaminen Suunnittelu ja rakentaminen yhteensä Aikataulu, aikataulutavoite: rakennus valmis 2021 elokuussa Aikataulu on erittäin tiukka 16