TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI TEKNINEN TOIMI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti Eurotavoitteen 2014 2016 saavuttamisen arviointi Joukkoliikenne: Tavoite 800 000 euroa ei toteudu; vaje katetaan kadut ja ympäristö vastuualueen sisältä. Ulkovalaistus: Tavoite 300 000 euroa ylitetään 100 000 eurolla. Rakennuttaminen: Tavoite 300 000 euroa saavutetaan. Yksityistieavustukset: Tavoite 500 000 euroa saavutetaan. Toimenpiteet Joukkoliikenne: Bruttomalli on otettu käyttöön toukokuussa 2014. Ulkovalaistus: Kesäsammutus on toteutettu. Valaisimia on vaihdettu energiaa säästävämpään tekniikkaan. Rakennuttaminen: Toimeenpano on tehty. Yksityistieavustukset: Toimeenpano on tehty. Vaikutusten arviointi Joukkoliikenne: Arvioitua säästöä ei tulla saavuttamaan, nettomenot pysyvät ennallaan. Nettomenojen kasvu olisi ollut 0,8 Me ilman bruttomalliin siirtymistä. Matkustajamäärä on kasvanut noin 1 vuodessa. Ulkovalaistus: Kesäsammutuksella ei kielteisiä vaikutuksia. Valaisimien vaihdon myötä valaistustaso parantunut ja vaihdettujen valaisimien sähkönkulutus on pudonnut noin puoleen. Rakennuttaminen: Arvioitavissa aikaisintaan loppuvuonna 2015. Yksityistieavustukset: Avustuksia leikattu tasaisesti eri kohteilta, yksittäisiä teitä ei ole pudonnut avustuksen ulkopuolelle. Ei havaittu vaikutusta tiestön kuntoon. Uudet tekijät, jotka muodostavat mahdollisia ylitysuhkia Kadut ja ympäristö vastuualue: o Lähiliikenteen (maaseutuliikenteen) kustannukset tulevat ylittymään, puolivuotisarvio on 235 000 euron vuosiylitys. o Ulkovalaistuksen uusiminen viivästynee markkinaoikeusvalituksen vuoksi, josta aiheutuu ylimääräisiä energiakuluja noin 50 000 100 000 euroa. Vuoden 2014 ulkovalaistuksen energiamaksuja siirtyi laskutuksen viivästymisestä vuodelle 2015 noin 200 000 euroa, mistä johtuen energian hankintaan varatut rahat ylittyvät. o Vesihuoltolain uudistamisesta johtuen kunnalle tulee maksuja hulevesien käsittelystä vuositasolla korkeintaan 1,4 miljoonaa euroa, näistä kuluista osa tulee jo vuodelle 2015.
Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä Jos ennusteessa on ylitysuhka, kerrotaan, miten uhkaan aiotaan reagoida. Kadut ja ympäristö vastuualue: o Energian ostoon varattujen rahojen ylittyminen tullaan tasapainottamaan katujen kunnossapitoon, lähinnä pintaukseen käytettävien rahojen supistuksilla. Syksyn ja alkutalven talviauraustarve vaikuttaa merkittävästi kokonaistulokseen. o Lähiliikenteen kustannusrakennetta käydään läpi, ja toimintaa sopeutetaan kustannusvastaavaksi. Työ on aloitettu Vainikkalan liikennesuunnan uudelleen suunnittelulla ja kilpailutuksella. Arvioitu säästö vuodessa on noin 50 000 euroa. o Tämän lisäksi on käynnistetty koulukuljetusten pilotointi kutsuliikenteenä, joka tulee korvaamaan maaseudun joukkoliikennepalveluja. o Maaseudun palveluliikenne suunnitellaan uudelleen, josta arvioidaan saatavan säästöjä noin 60 000 euroa. o Joutsenon liikennesuunnan uudelleen suunnittelu on meneillään: säästöarvio on noin 150 000 euroa, tämän muutoksen toteuttaminen nykysopimuksin on mahdollinen aikaisintaan 6/2016. o Linjataksiliikenteen vuorojen supistuksilla saadaan säästö noin 60 000 euroa. o Allegrojunayhteyden liityntäliikenne pyritään siirtämään valtion/vr:n hoidettavaksi, josta säästöä saataisiin noin 50 000 euroa, tämän muutoksen toteutus on mahdollinen aikaisintaan 2017. o Edellä esitetyillä toimenpiteillä saavutetaan 380 000 euron vuosisäästö vuodesta 2018 alkaen, 330 000 euroa vuodesta 2017 alkaen ja 170 000 euroa vuodesta 2016 alkaen. o Loppuvuoden 2015 säästö edellä esitetyin toimenpitein on noin 65 000 euroa, jolloin lähiliikenteen kokonaisylitys on vuonna 2015 noin 235 000 euroa, edellyttäen, että maaseudun palveluliikenteen ja linjataksiliikenteen muutoksista saadaan tehtyä esityksen mukaiset päätökset. Toimiala pystyy pääsemään valtuustokauden kehykseensä niillä valtuuksilla, joita sillä on omaan talouteensa. Toimialan toteumaseuranta yhteensä: Toimintatuotot 5 801 6 211 6 538 5 % 13 587 13 587 Toimintakulut 10 973 12 800 13 244 3 % 26 100 26 100 TOIMINTAKATE 5 172 6 589 6 706 2 % 12 513 12 513 1 000 Raami 20132016 Tot. 2013 Tot. 2014 Ennuste 2015 Ennuste 2016 Ennuste 20132016 Toimintatuotot 54 618 14 258 12 639 13 587 14 134 54 618 Toimintakulut 98 134 23 788 22 203 26 100 26 043 98 134 TOIMINTAKATE 43 516 9 530 9 564 12 513 11 909 43 516 Ero ( ) Enn.Raami
TILAKESKUS Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti o Katso tekninen toimi Rakennuttaminen. Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Tilakeskuksen organisaatiomuutos: Kiinteistöhuolto ja kunnossapito siirtyneet Satu Oy:öön 1.5.2015 alkaen ja rakennuttajat siirtyneet Lappeen rakennuttaja Oy:öön 1.6.2015 alkaen. Uudet tekijät, jotka muodostavat mahdollisia ylitysuhkia o Tiedossa ei ole ylitysuhkia. Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä Tilakeskus pystyy pääsemään kehykseensä toimintakatteen osalta niillä valtuuksilla, joita sillä on omaan talouteensa. Poistojen budjetointitilanne selvitetään. Tilakeskuksen toteumaseuranta yhteensä: Toimintatuotot 16 174 16 203 16 668 3 % 32 413 32 413 Toimintakulut 8 676 9 994 9 168 8 % 21 011 21 011 TOIMINTAKATE 7 498 6 209 7 500 21 % 11 402 11 402 Rahoitustuotot ja kulut #JAKO/0! 1 400 1 320 6 % VUOSIKATE 7 498 6 209 7 500 21 % 10 002 10 082 1 % Poistot 4580 4425 5524 25 % 8850 10715 21 % TILIKAUDEN TULOS 2 918 1 784 1 976 11 % 1 152 633 155 % 1 000 Raami 2013 Ennuste Ennuste Ennuste Ero ( ) Tot. 2013 Tot. 2014 2016 2015 2016 20132016 Enn.Raami Toimintatuotot 120 885 23 100 32 056 32 413 33 316 120 885 21 81 543 17 569 21 082 21 011 21 881 81 543 TOIMINTAKATE 39 342 5 531 10 974 11 402 11 435 39 342 Rahoitustuotot ja kulut 2780 1 1379 1320 1480 4 180 1 400 VUOSIKATE 36 562 5 530 9 595 10 082 9 955 35 162 1 400 Poistot 32013 12 488 10 675 10715 9637 43 515 11 502 TILIKAUDEN TULOS 4 549 6 958 1 080 633 318 8 353 12 902
MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA ETELÄKARJALAN MAASEUTUTOIMI Toimintatuotot 396 354 390 1 700 700 Toimintakulut 436 433 471 9 % 868 868 TOIMINTAKATE 40 79 81 3 % 168 168 1 000 Raami Ennuste Ennuste Ennuste Ero ( ) Tot. 2013 Tot. 2014 20132016 2015 2016 20132016 Enn.Raami Toimintatuotot 3 058 837 810 700 711 3 058 Toimintakulut 3 620 970 896 868 886 3 620 TOIMINTAKATE 562 133 86 168 175 562
KIINTEISTÖJEN MYYNTI TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Tasapainotussuunnitelmien onnistuminen tähän asti o Tuottotavoite vv. 2014 2016 on 13,04 miljoonaa euroa toteutuma noin 3.2 miljoonaa euroa. Uudet tekijät, jotka muodostavat mahdollisia ylitysuhkia Talouden epävarmuus on vähentänyt teollisuus ja liiketonttien sekä rakennusten kysyntää erittäin merkittävästi. Venäjän tilanteen takia kaupan hankkeet ovat vähäisiä, eikä myöskään perusteollisuus investoi. Kuvaavaa on, että edellisinä vuosina kesäkuun loppuun mennessä on tavallisesti varattu noin 10 pienyritystonttia. Vuonna 2015 ei yhtään. Myytävien tonttien ja rakennusten luettelossa on paljon tarjontaa, mutta ostajat puuttuvat. Kiinteistöjen myynnin tuottotavoite on hyvin korkea. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa lisäksi viimevuotinen Tyysterniemen koulun alueen noin 4 miljoonan euron alaskirjaus sekä usean myytävän kohteen tuoton varaaminen investointien katteeksi. Yllä mainituista syistä johtuen on selvää, että tuottotavoitetta ei saavuteta vuonna 2015. Koko valtuustokauden tuottotavoitteen saavuttamiseen palataan vuoden 2015 tilinpäätöksen ja vuoden 2016 puolivuotiskatsauksen yhteydessä. Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä o Kaavoituksen nopeuttaminen ja tehostaminen keskittyen myyntikelpoisiin kärkihankkeisiin o Kiinteistöjen myynnin prosessin ja toimintatapojen kehittäminen Toimintakatteen toteutuminen verrattuna edellisvuoteen ja puolivuosibudjettiin sekä ennuste koko vuoden ja valtuustokauden toteumasta TOIMIALA: Kiinteistöjen myynti Toimialan toteumaseuranta yhteensä: Toimintatuotot 3 433 2 500 688 72 % 6 500 1 700 74 % Toimintakulut 95 100 TOIMINTAKATE 3 433 2 500 593 76 % 6 500 1 600 75 % toimintatuottojen vähennyksenä tyysterniemen koulun tontin kaupan peruuntuminen 1 000 Raami 20132016 Tot. 2013 Tot. 2014 Ennuste Ennuste Ennuste Ero ( ) 2015 2016 20132016 Enn.Raami Toimintatuotot 23 697 6 199 2 589 1 700 8 500 18 988 4 709 Toimintakulut 143 102 41 100 243 100 TOIMINTAKATE 23 554 6 097 2 548 1 600 8 500 18 745 4 809