HUOJUVAN TALON TARINAT

HUOJUVAN TALON TARINAT Parisuhdeväkivallan ilmeneminen ja sen tunnistaminen Laila Laakso Opinnäytetyö, kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu. Diak Itä, Pieksämäki Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) + diakonin virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Laakso, Laila. Huojuvan talon tarinat, - parisuhdeväkivallan ilmeneminen ja sen tunnistaminen, Pieksämäki, kevät 2009, 55s., 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Itä, Pieksämäki. Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto, sosionomi (AMK)+diakonin virkakelpoisuus. Perhe- tai parisuhdeväkivalta koskettaa jollakin tavalla lähes jokaista suomalaista joko menneisyydessä, nykyhetkessä tai tulevaisuudessa. Parisuhdeväkivalta aiheuttaa suunnatonta inhimillistä kärsimystä kaikille perheen jäsenille. Ulkopuolisen on vaikea puuttua asiaan, koska kotien sisäisiä ongelmia on vaikea tunnistaa ja suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vaieta kodin sisäisistä asioista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää parisuhdeväkivallan ilmenemistä ja sen tunnistamista. Lisäksi kartoitettiin naisten selviytymiskeinoja ja kokemuksia saamastaan avusta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa aiheeseen syvennyttiin eri tutkimusten tarkastelun ja teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa haastateltiin neljää eri naista, jotka olivat osallistuneet seurakunnassa kokoontuvaan vertaistukiryhmään. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä, sekä haastatteluja tarkasteltiin aineistolähtöisesti. Tulokset esitettiin kuvailun, tapauskertomusten ja taulukoiden avulla. Haastatellut naiset olivat kokeneet henkistä, fyysistä, taloudellista, seksuaalista ja hengellistä väkivaltaa. Kotona ilmenevästä parisuhdeväkivallasta henkinen väkivalta oli yleisintä. Kodin ulkopuolella parisuhteessa olevasta väkivallasta ei mielellään puhuttu, koska asia koettiin hävettäväksi ja kotona oli jo opittu, ettei vieraille puhuta omista asioista. Haastateltavilla oli myös kokemuksia siitä, etteivät ulkopuoliset tahot aina uskoneet heitä, kun he kertoivat kotona kokemastaan parisuhdeväkivallasta. Tärkeimmäksi selviytymiskeinoksi naiset nimesivät terapian. Vertaistuella ja seurakunnan diakoniatyöllä näytti olevan myös vaikutusta parisuhdeväkivallasta selviytymiseen. Tärkeää oli, että parisuhdeväkivaltaa kokenut nainen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi apua hakiessaan. Parisuhdeväkivallan tunnistaminen on vaikeaa. Naiset olivat salanneet kotona esiintyvän väkivallan pitkään. Erilaisia merkkejä, joista parisuhdeväkivallan voisi tunnistaa, naiset nimesivät arkuuden, alistuneisuuden ja surumielisyyden. Erittäin tärkeäksi nousi se, että työntekijä kysyisi suoraan asiakkaalta mahdollisesta väkivallan esiintymisestä kotona. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että parisuhdeväkivallan tunnistaminen edellyttää työntekijältä rohkeutta ottaa asia puheeksi asiakkaan kanssa. Lisäksi työskentely parisuhdeväkivallasta selviytymiseksi edellyttää moniammatillista yhteistyötä. Ammattiapu ja vertaistuki voisivat olla toisiaan täydentäviä työmuotoja. Avainsanat: parisuhdeväkivalta, parisuhdeväkivallan muodot, teemahaastattelu, selviytyminen, tunnistaminen

ABSTRACT Laakso, Laila Tales of Tottering House - forms of spousal violence and recognizing it. 53 p., 2 appendices. Language: Finnish. Pieksämäki, Spring 2009 Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services, Option in Social Services and Education. Degree: Bachelor of Social Services and Diaconal Social Work. Almost every Finn encounters family or spousal violence in some form either in the past, present or future. Spousal violence causes enormous human suffering to all family members. It is difficult for a third party to intervene, because it is difficult to recognize domestic problems and also, it is part of the Finnish culture to keep quiet about internal affairs. The purpose of the study was to find out how spousal violence occurs and how it can be recognized. Furthermore, means to cope were surveyed as well as women s experiences of the help they had been given. The study was implemented as a qualitative study in which the subject matter was entered by investigating different studies and theme interviews. Four different women were interviewed who all had participated in a peer support group organized by a Lutheran congregation. The method used was content analysis, and the interviews were examined by applying the Grounded Theory. The results were displayed by description, case studies and tables. The women interviewed had experienced mental, physical, financial, sexual and spiritual violence. The most common form of domestic violence was mental violence. Domestic violence was rather not discussed outside of the home, since it was considered shameful, and already in the childhood had the people learned not to share their affairs with strangers. The interviewees had also experiences of third parties not believing them when they had told about spousal violence which they had been exposed to. The women indicated therapy as the most important means to cope. Peer support and diaconal work arranged by the congregation also seemed to help in dealing with spousal violence. The importance of being listened to and understood while seeking help was emphasized. Recognizing spousal violence is difficult. The women had kept it secret for a long time. The women identified certain signs that may help in recognizing spousal violence: timidity, submissiveness and melancholy. A strong emphasis was placed on the fact that the social worker should directly ask if there was possible spousal violence in the client s home. As a conclusion, it can be stated that recognizing spousal violence calls for courage of the social worker to bring up the matter with the client. Furthermore, the work done to help people cope with spousal violence requires multi-professional cooperation. Professional help and peer support can be complementing factors. Keywords: spousal violence, forms of spousal violence, theme interview, coping, recognizing

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 5 1.1 Rakasta, kärsi ja unhoita 5 1.2 Perheväkivalta ilmiönä 6 1.3 Tutkimuksen tavoitteet ja rajaus 8 2 NAISIIN KOHDISTUVA PARISUHDEVÄKIVALTA 10 2.1 Parisuhdeväkivalta käsitteenä 10 2.2 Parisuhdeväkivallanmuodot 11 2.3 Parisuhdeväkivallan tunnistaminen 14 2.4 Naisten kokemuksia parisuhdeväkivallista 15 aikaisemmissa tutkimuksissa 3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 18 3.1 Tutkimustehtävä 18 3.2 Tutkimuksen metodiset lähtökohdat ja menetelmä 18 3.4 Aineiston keruu ja valintaperusteet 20 3.5 Aineiston analyysi 22 4 TULOKSET 23 4.1 Taustatiedot 23 4.2 Parisuhdeväkivallan ilmeneminen kotona ja kodin ulkopuolella 24 4.3 Naisten selviytymiskeinot ja avun saaminen 30 4.4 Parisuhdeväkivallan tunnistaminen 37 5 JOHTOPÄÄTÖKSET 39 5.1 Parisuhdeväkivallan ilmeneminen, siitä selviytyminen ja tunnistaminen 39 5.2 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys 45 6 POHDINTA 47 LÄHTEET 53 LIITTEET 56

1 JOHDANTO 1.1 Rakasta, kärsi ja unhoita Perhe- tai parisuhdeväkivalta koskettaa jollakin tavalla lähes jokaista suomalaista joko menneisyydessä, nykyhetkessä tai tulevaisuudessa. Koti mielletään yleensä turvapaikaksi ja satamaksi maailman myrskyissä. Tilastot puhuvat kuitenkin karua kieltään parisuhteissa tapahtuvasta väkivallasta. Oma koti on Husson mukaan väkivalta- ja henkirikosten suhteen naisille kaikkein vaarallisin, kun taas miehille kaikkein turvallisin paikka. (Husso 2003, 16.) Markku Heiskasen ja Minna Piispan kyselytutkimuksessa joka viides (22 %) naisista on ollut fyysisen väkivallan kohteena nykyisessä parisuhteessa, ja entisen puolisonsa väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi on joutunut puolet avio- tai avoliitossa eläneistä naisista. (Heiskanen & Piispa 1998, 4.) Parisuhdeväkivallassa on kyse yksityiselämästä ja läheisistä sekä myös yhteiskunnallisesta ongelmasta. Parisuhdeväkivallan paikkana on yleensä oma koti ja tekijänä oma kumppani. Sama käsi joka rakastaa ja hyväilee, sama käsi lyö. Tutkimusaihe kiinnostaa minua lapsi- ja perhetyöntekijänä. Työssäni kohtaan paljon äitejä ja kokonaisia lapsiperheitä, sekä työpaikkani on myös naisvaltainen. Tilastojen valossa näissä kohtaamissani naisissa ja äideissä on heitä, jotka elävät parisuhdeväkivallan kohteena. Parisuhdeväkivalta aiheuttaa suunnatonta inhimillistä kärsimystä näille naisille ja kaikille perheen jäsenille. Parisuhdeväkivallan suhteen vanhempien käyttäytymismallilla on myös merkitystä. Alttius väkivaltaiseen käyttäytymiseen näyttää siirtyvän sukupolvelta toiselle. On kuitenkin syytä huomata, että yli puolet miehistä ja naisista ei kuitenkaan toista lapsuudessa näkemäänsä ja kokemaansa väkivaltaa omissa parisuhteissaan. Perheissä ja yhteisöissä, joissa väkivaltaa ilmenee, on myös paljon väkivallan oikeutuksia. Se, etteivät ulkopuoliset puutu tilanteeseen, vahvistaa oikeutetun väkivallan olemassa oloa ja sen normalisoitumista.

6 Ulkopuolisen on vaikea puuttua asiaan, koska kotien sisäisiä ongelmia on vaikea tunnistaa ja suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vaieta kodin sisäisistä asioista. Tämä puuttumisen vaikeus tekee meistä vain sivustaseuraajia. Meillä kaikilla on kuitenkin vastuu edistää luovuttamattomien ihmisarvojen toteutumista ja ihmisarvoista elämää. 1.2 Perheväkivalta ilmiönä Vuoden 2008 aikana on tapahtunut traagisia koko perhettä koskevia murhenäytelmiä, joissa henkensä ovat menettäneet kaikki perheen jäsenet, tai toinen vanhemmista on riistänyt hengen itseltään ja puolisoltaan. Savon Sanomat kirjoitti lokakuussa 2008: Oulussa paljastui sunnuntaina puolenpäivän jälkeen traaginen perhesurma jossa kuoli neljä ihmistä. Poliisin mukaan isä ampui vaimonsa ja kaksi lastaan. Perheen hyvin tunteneet henkilöt olivat hyvin järkyttyneitä tapahtuneesta. Heidän mukaan mies oli ihana ihminen ja opettaja, eivätkä tuttavat voi käsittää miksi tällaista tapahtui. (Savon Sanomat 2008.) Väkivallan teot tulevat usein tuttaville ja lähipiirissä asuville yllättäen. Harvoin löytyy merkkejä tulevasta ja ne ovatkin olleet täysin käsittämättömiä heille. Nämä teot koskettavat lähimpien lisäksi satoja muita ihmisiä, työtovereita, lasten kavereita, entisiä opiskelukavereita jne. Marraskuussa tapasin Jyväskylässä seurakunnan järjestämässä perheillassa erään opettajan, joka oli yhä järkyttynyt Oulun tapahtumista. Hän ei voinut ymmärtää, mitä niin mukavan ja sosiaalisen opiskelutoverin elämässä oli tapahtunut, että elämän täytyi koko perheen kohdalla näin traagisesti päättyä. Suomi näyttäytyy tänä päivänä yhtenä Länsi-Euroopan parisuhdeväkivaltaisimpana maana. Kuopion kriisikeskuksen tietojen mukaan WHO raportoi vuonna 2007, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa, ja keskeisin syy Suomen synkille tilastoille on perheväkivalta. Parisuhdeväkivaltaa on tutkittu Suomessa vähän tai se on ainakin varsin nuorta. Uusimpien tilastojen valossa naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta parisuhteessa on lähes kolme kertaa yleisempää meillä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Kirkkohallituksen julkaisussa (2004:2) käy ilmi, että Suomessa vuoden jokaisena päivänä 306 naista, iältään 18

7 74-vuotiaita, joutuu parisuhteessaan fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai niillä uhkailun kohteeksi. (Kirkkohallitus 2004, 13.) WHO:n raportissa 2003 katsotaan väkivallan kuuluvan huomattavimpiin maailmanlaajuisiin kansanterveysongelmiin, jonka hoitamiseksi jäsenvaltioita kehotetaan ryhtymään toimenpiteisiin (Mehtola 2008). Perheväkivalta, parisuhdeväkivalta ja naisiin kohdistuva väkivalta on tunnistettu yhteiskunnallisina ongelmina vasta 1960-luvulla naistutkimuksen kehittymisen myötä. Ilmiöinä nämä kuuluvat ihmisoikeuskysymyksiin. Suomessa asialle on herätty vasta 1990- luvulla. (Mehtola 2008). Huomion arvoista on se, että parisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa lähdettiin tutkimaan vasta kansainvälisen painostuksen ja julkisten nuhteiden saattelemina. Parisuhdeväkivalta on myös osaltaan kulttuuriin liittyvä kysymys. Vanhat sanonnat: joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee, tai joka vitsaa säästää se lastaan vihaa, on käytetty kurittamisen oikeutuksina. Miehillä on katsottu olevan oikeus piestä vaimojaan ja vanhemmilla yhdessä lapsiaan. Mehtolan mukaan ihmisoikeusajattelun juuret yltävät 1600 1700-luvuille ja ihmisoikeuksien käsite tarkoittikin alun perin miehen oikeuksia (rights of man, droits de l homme). Oikeus vapauteen, omaisuuteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen kuuluivat alun perin vain vapaille ja taloudellisesti itsenäisille miehille. Vasta toisen maailmansodan jälkeen alettiin käyttää ihmisoikeuskäsitettä human rights. (Mehtola 2008.) Keskeiset ihmisoikeussopimukset lupaavat yksilölle oikeuden vapauteen ja turvallisuuteen sekä suojelua julmaa, epäinhimillistä ja alentavaa kohtelua kohtaan. Ne soveltuvat kuitenkin huonosti yksityisen piirissä harjoitettuun väkivaltaan. Sopimukset käsittävät yksityisyyden suojan, mutta samalla tästä yksityisyyden suojasta kehittyi myös suoja perheen sisäisten valtasuhteiden ylläpitoon ja väkivaltaan. Perheen sisäisiin asioihin on edelleenkin hyvin vaikea puuttua edes lainsäädännön keinoin. (Mehtola 2008.) Perhettä on pidetty kautta aikojen koskemattomana instituutiona, ja tästä kunnioituksesta on muodostunut ikään kuin lupa olla puuttumatta toisen perheen asioihin. Yksityisyyden suoja kelpaakin siis syyksi olla tekemättä mitään. Lain säädäntö Suomessa on uudistunut hitaammin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suppea vertailu maiden välillä taulukossa 1 havainnollistaa tätä.

8 TAULUKKO 1. Lain säädännön kehittyminen maiden välillä. (Koski 1999,16 18.) Laki Ruotsi Suomi Kotikuritus kiellettiin 1864 1970 Insestin uhrin rangaistus poistettiin 1937 1971 Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin 1962 1994 Pahoinpitely yksityisellä paikalla virallisen syytteen alaiseksi 1989 1995 Lähestymiskielto 1988 1999 Naisrauharikos 1998 - Husson tutkimuksessa (2003) Hanmer toteaa, että vaikka väkivalta on nimitetty ilmiöksi, jota voi tieteellisesti tutkia ja poliittisesti selittää, siinä on kuitenkin kyse ihmisten välisistä suhteista, ja erityisesti siitä, miten ihmiset toimivat suhteissa toisiin ihmisiin, muihin olevaisiin ja esineisiin. Väkivallan suhteen ei ole olemassa neutraalia maaperää sen enempää yksilöille kuin millekään instituutioillekaan. Ne jotka eivät halua ottaa kantaa väkivaltaan tai osallistua sen aiheuttamiin ongelmien ratkaisemiseen, ovat sen hiljaisina hyväksyjinä väistämättä osa ongelma. (Husso 2003, 46.) 1.3 Tutkimuksen tavoitteet ja rajaus Perheen arvostus Karhun mukaan näyttää olevan enemmän nousussa kuin laskussa (Notko 2000, 1). Idylli perheestä, jossa parisuhde kukoistaa ja lapset kasvavat tasapainoisiksi yksilöiksi, on ajatuksena meistä useimmilla - ellei meillä kaikilla, jotka perhettä perustavat. Koti voi kuitenkin muuttua yhtä äkkiä turvapaikasta pelon paikaksi. Perheen saama arvostus saattaakin Notkon mukaan toimia myös väkivallan peittäjänä (Notko 2000, 1). Naisiin kohdistuva väkivalta on laajuudessaan suuri ja inhimillistä kärsimystä tuottava ongelma. Se on myös monisyinen ongelma, josta selviytyminen edellyttää ulkopuolista apua ja pitkäjänteistä tukea. Ojurin mukaan perheväkivalta fyysisenä psyykkisenä ja sosiaalisena ongelmana on edelleen niin uusi, että sen tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen ja tuen antamiseen liittyvää osaamista on peruspalveluissa liian vähän (Ojuri 2001, 7).

9 Tässä tutkimuksessa halusin antaa neljän parisuhdeväkivaltaa kokeneen naisen äänen kuuluville. Tutkimuksen päämääränä on selvittää parisuhdeväkivallan ilmenemistä heteroseksuaalisessa parisuhteessa sekä siinä, kuinka työntekijä voi tunnistaa parisuhdeväkivallan kohteena olevan naisen. Tarkastelen myös naisten selviytymiskeinoja, sekä heidän kokemuksiaan saamastaan avusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on antaa esim. seurakunnan diakonia- tai lapsi- ja perhetyössä toimivalle työntekijälle tietoa parisuhdeväkivallan tunnistamiseksi. Ajatuksena on, että työ antaisi myös rohkeutta ottaa asia puheeksi asiakkaan kanssa. Puuttumalla parisuhdeväkivaltaan, yksittäiselle ihmiselle tulee mahdolliseksi päästä pois parisuhdeväkivallan kierteestä. Tutkimuksen rajasin väkivaltailmiön erityisalueelle, eli parisuhteessa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Jätin tutkimuksen ulkopuolelle muun perhe- ja lähisuhdeväkivallan. Perheissä ja lähisuhteissa miehet ja pojat voivat olla myös väkivallan kohteina, mutta kuitenkin 90 prosentissa tapauksista väkivallan kohteena on nainen. Tämä työ sai alkunsa siitä, kun tapasin seurakunnassa kokoontuvan parisuhdeväkivallan vertaistukiryhmän ohjaajan. Hän kannusti minua tekemään tutkimusta parisuhdeväkivallasta. Vertaistukiryhmä kokoontui eräässä itäsuomalaisessa seurakunnassa, ja sen jäsenet asuivat eripuolilla Pohjois-Savoa. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus ja sen pohjana on neljän naisen teemahaastattelu. Tutkimukseni filosofisina perussuuntauksina ovat fenomenologia ja ihmiskäsitys on sekä kristillinen että holistinen.

10 2. NAISIIN KOHDISTUVA PARISUHDEVÄKIVALTA 2.1 Parisuhdeväkivalta käsitteenä Kun väkivaltaa lähdetään määrittelemään se tuo esiin määrittelyn ongelmallisuuden sekä erilaisia vaihtoehtoja. Eri tutkimuksissa, joihin olen tämän työn kautta tutustunut, sekä julkisessa puheessa, käytetään käsitteitä: perheväkivalta, parisuhdeväkivalta, lähisuhdeväkivalta, sukupuolistunut väkivalta ja miesten väkivaltainen käytös perheissä. Määritelmiä käytettäessä tulee Laitilan mukaan ottaa huomioon kenet määritelmä kattaa yhtäältä tekijänä tai toisaalta uhrina ja kenet se jättää mainitsematta. (Laitila 2008.) Parisuhdeväkivaltaa esiintyy kaikissa kulttuureissa, ikäryhmissä ja myös samaa sukupuolta olevissa parisuhteissa. Väkivalta Zimmermanin mukaan on usein kietoutunutta, mutta voi olla myös vain tietyntyyppistä. Fyysiseen väkivaltaan liittyy aina henkistä väkivaltaa, mutta emotionaalista väkivaltaa voi olla ilman fyysistä väkivaltaa, tosin sitä pidetään myös fyysistä väkivaltaa ennakoivana. (Flinck 2006, 20.) Kuopion Kriisikeskuksen Lähiväkivalta-sivuilla väkivalta määritellään käyttäytymiseksi, jonka avulla saavutetaan valtaa toisen ihmisen elämässä herättämällä pelkoa ja uhan tunnetta. Väkivaltaisella käyttäytymisellä on monenlaisia seurauksia väkivallan uhrin, väkivaltaa sivusta seuranneen sekä väkivallan käyttäjän elämään. (Kuopion kriisikeskus i.a). Lehtonen ja Perttu määrittelevät väkivallan toisen ihmisen tahdon, tarpeiden ja toiveiden hallitsemiseksi käyttämällä sanallisia ja sanattomia tekoja tai molempia tavoilla, jotka loukkaavat ihmisen fyysistä, psyykkistä ja/tai sosiaalista itsemääräämisoikeutta. Heidän mukaan väkivalta voidaan määritellä myös käyttäytymiseksi, jonka tarkoitus on kontrolloida, hallita ja ilmaista auktoriteettia ja valtaa. (Lehtonen & Perttu 1999, 9.) Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta-käsitteen rinnalla käytetään termejä lähisuhdeväkivalta ja sukupuolittunut väkivalta. Käsitettä perheväkivalta on käytetty ja käytetään edelleen puhuttaessa perhepiirissä tapahtuvasta väkivallasta. Perheväkivaltakäsitettä ei tulisi käyttää synonyymina naisiin kohdistuvalle väkivallalle, koska se käsittää myös lapsiin ja miehiin kohdistuvan väkivallan. (Lehtonen & Perttu 1999, 9-10.) Lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa käsitteen piiriin nousee myös keskinäisiä yhteyksiä

11 eri elämän alueiden välillä. Perhepiirin ohella lähisuhteita on myös työpaikoilla, harrastusten parissa ja kouluissa. (Nyqvist 2001a, 19.) Gelles määrittelee parisuhdeväkivallan tavallisimmin väkivallan tekotapojen mukaan fyysiseksi, psyykkiseksi, seksuaaliseksi, taloudelliseksi ja uskonnolliseksi väkivallaksi tai väkivallan uhaksi sekä psykologiseksi ja emotionaaliseksi hyväksikäytöksi (Flinck 2006, 19). Tässä tutkimuksessa käytän käsitettä parisuhdeväkivalta, jossa ilmaistaan niin tekijä kuin uhrikin. Väkivalta tapahtuu heteroseksuaalisessa parisuhteessa, jossa väkivallantekijänä oma aviopuoliso ja väkivallan kohteena oma vaimo. Tyypillisin tapahtumapaikka on oma koti, neljän seinän sisällä ja ulkopuolisilta näkymättömissä. Tutkimukseen osallistuvilla naisilla oli myös puolison kanssa yhteisiä lapsia. 2.2 Parisuhdeväkivallanmuodot Parisuhdeväkivalta on monimuotoista väkivaltaa ja sen monimuotoisuus ilmenee usein samanaikaisesti. Nämä eri muodot toimivat parisuhteessa vallan ja kontrollin saavuttamisen ja ylläpitämisen välineinä. (Huhtalo & Kuhanen & Pyykkö 2003,10.) Parisuhdeväkivallan muotoja ovat muun muassa fyysinen, psyykkinen, hengellinen, seksuaalinen ja taloudellinen väkivalta. Väkivalta voi näyttäytyä myös hoidon laiminlyöntinä tai olla latenttia eli piilevää väkivaltaa. Perheväkivalta on suhteen läheisyyden vuoksi erityisen vahingoittavaa, ja väkivallan kierre seuraa monia ihmisiä sukupolvesta toiseen. (Lehtonen & Perttu 1999, 11, 37 45.) Parisuhdeväkivallan aiheuttamat henkiset ja ruumiilliset vaikutukset näkyvät myös selvästi naisten runsaana perusterveydenhuollon ja mielenterveyspalvelujen käyttönä (Nyqvist 2001a, 25 26). Fyysinen väkivalta pitää sisällään kaikki ruumiillista koskemattomuutta loukkaavat teot. Se voi olla esimerkiksi lyömistä, potkimista, tönimistä ja kuristamista. Ruumiilliseen väkivaltaan saattaa liittyä myös erilaisten aseiden käyttö, aseena voidaan käyttää esimerkiksi puukkoa, pesäpallomailaa tai ampuma-asetta. Väkivallan uhria voidaan myös kiduttaa polttamalla häntä palavalla tupakalla tai kaatamalla päälle kuumaa vettä. (Lehtonen & Perttu 1999, 37; Huhtalo ym. 2003, 11; Ojuri 2004, 19.) Fyysiseen väkivaltaan liittyy usein vakava vammautumisen riski ja kuolemanvaara. Väkivallaksi voidaan lu-

12 kea kaikki fyysisen koskeminen, joka tapahtuu ilman lupaa ja aiheuttaa pelkoa. Fyysiseen väkivaltaan liittyy usein henkistä väkivaltaa. (Jääskeläinen 2007, 81.) Psyykkinen eli henkinen väkivalta on yleisin väkivallan muoto. Pertun tutkimuksen mukaan se voi olla sanallista tai sanatonta. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi uhkailua, syyttelyä, mitätöintiä, sisätiloihin vangitsemista, vahtimista ja raivokohtauksia. Uhkaukset voivat olla muun muassa väkivallalla uhkaamista, tappouhkauksia ja itsemurhauhkauksia. Tappouhkaukset voivat kohdistua parisuhdeväkivallan uhriin, lapsiin tai lemmikkieläimiin. Henkinen väkivalta sisältää myös puolisoon kohdistuvan verbaalisen alistamisen, jossa kumppania haukutaan mm. rumaksi, typeräksi tai kykenemättömäksi. Uhria ja hänen tekemisiään vähätellään jatkuvasti, ja hänet saatetaan nolata julkisesti. (Nyqvist 2001a, 16.) Myös alistaminen, nöyryyttäminen, vähättely ja uhrin sosiaalisen elämän kontrollointi ovat henkistä väkivaltaa (Lehtonen & Perttu 1999, 38). Henkinen väkivalta voi olla psyykkisiltä seurauksiltaan yhtä vahingollista kuin fyysinen väkivalta (Jääskeläinen 2007, 18). Hengellinen väkivalta käsitetään yleensä toisen uskonnon vähättelyksi tai halventamiseksi. Lisäksi se voi pitää sisällään uskonnon harjoittamisen kieltämistä tai pakottamista noudattaa jonkin uskonnon mukaisia sääntöjä ja tapoja. (Lehtonen & Perttu 1999, 40.) Hengellinen väkivalta voi ilmetä myös painostamisena, kiristämisenä, uhkailuna tai syyllistämisenä, joka liittyy yksilöihin tai uskonnolliseen yhteisöön. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide. (Huhtalo ym. 2003, 11; Jääskeläinen 2007, 81.) Anja Lehtosen ja Sirkka Pertun mukaan kirkon patriarkaalinen rakenne on aiemmin rohkaissut miehiä naisen alistamiseen ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaisuuteen. He näkevät, että uskonnon varjossa tapahtunut väkivalta on viime vuosiin saakka pysynyt salattuna ja sillä on ollut hiljainen oikeutus. He sanovat, että vielä tänäkin päivänä kirkko ja seurakunnat lähes täysin vaikenevat asiasta. (Lehtonen & Perttu 1999, 40.) Seksuaalinen väkivalta on käsitteenä hyvin laaja. Seksuaalista väkivaltaa onkin kaikki tahdonvastainen seksuaalinen kohtelu millä tahansa keinoin. Sitä voi olla esimerkiksi seksillä kiristäminen, seksiin pakottaminen, raiskaus, uhrin koskettelu ja hively. Myös sukuelimiin ja niiden alueelle kohdistuva pahoinpitely on seksuaalista väkivaltaa. Sek-

13 suaaliseksi väkivallaksi voidaan lukea myös seksiin painostaminen, seksillä syyllistäminen, uhkailu tai pelottelu, sekä uhrin seksuaalisuuden halventaminen tai hänen vertaamisensa muihin naisiin. (Jääskeläinen 2007, 81; Lehtonen & Perttu 1999, 40 42; Huhtalo ym. 2003, 11.) Taloudellinen väkivalta on yksi alistamisen ja vallankäytön muoto. Se käsittää uhriin kohdistuvan rahan kiristämisen, taloudellisen hyväksikäytön, raha-asioiden kontrolloinnin ja niihin liittyvän pelottelun ja uhkailun. Taloudellinen väkivalta voi näyttäytyä parisuhteessa esimerkiksi niin, että mies pitää raha-asiat täysin hallinnassaan eikä anna puolisolleen rahaa talousmenoihin eikä muihin tarpeisiin. (Nyqvist 2001a, 17). Hoidon laiminlyönti on väkivallan muoto, joka kohdistuu toisten avusta riippuvaiseen henkilöön, esimerkiksi vammautuneeseen puolisoon. Hoidon ja huolenpidon laiminlyönti tarkoittaa uhrin perustarpeiden, kuten ruuan, vaatetuksen ja hygienian laiminlyöntiä. Tahallinen hoidon laiminlyönti tähtää avusta riippuvaisen henkilön vahingoittamisen. (Lehtonen & Perttu 1999, 44; Perttu 1999, 17.) Piilevä eli latentti väkivalta on uhkan ilmapiiriä, tietoisuutta siitä, että väkivalta voi puhjeta milloin vain. Väkivalta on perheessä läsnä piilevänä, vaikka varsinaisia väkivallantekoja tapahtuisikin hyvin harvoin. Se on uhan ilmapiiriä, jonka tiedostaminen johtaa siihen, että uhri muokkaa omaa käyttäytymistään perheen arjessa väkivaltaa ehkäiseväksi. Hän yrittää myötäillä ja miellyttää väkivallantekijää sekä ennakoida tulevaa väkivaltaa. Väkivallan uhan alla eläminen on uhrille jatkuva stressitilanne, jossa elämä keskittyy jatkuvasti väkivallantekijän ja hänen tarpeidensa ympärille. (Lehtonen & Perttu 1999, 44.) Kuten edellisestä käy ilmi parisuhdeväkivalta ilmenee hyvin monimuotoisesti. Väkivallan luokittelun kautta tulee näkyviin parisuhdeväkivallan moniulotteisuus, eli kyse on siis paljon muustakin kuin vain fyysisestä väkivallasta. Tämän näkökulman huomioiminen on tärkeää erityisesti väkivallan ehkäisytyön ja interventioiden kannalta. Luokittelut myös ohjaavat ymmärrystämme parisuhdeväkivallasta. (Ojuri 2004, 21 22.) Lehtonen & Perttu toteavat että, parisuhdeväkivallan monimuotoisuus aiheuttaa sen, että häpeä, syyllisyys, masennus, pelko sekä yksinäisyyden, eristetyksi ja alistetuksi joutumisen kokemukset ja niiden herättämät tunteet limittyvät toisiinsa. Tämä kaikki vaikuttaa

14 myös siihen, että parisuhdeväkivallasta irrottautuminen ja selviytyminen on usein pitkä ja vaikea prosessi. Parisuhdeväkivalta onkin kriisi, joka yleensä traumatisoi uhrinsa. (Forsberg & Kepanen 2005, 45.) 2.3 Parisuhdeväkivallan tunnistaminen Yllättävää on, että miehen väkivallasta ja uhkailusta huolimatta parisuhde koetaan usein hyväksi. Markku Heiskasen ja Minna Piispan tutkimuksesta käy ilmi, että vuoden aikana väkivaltaa tai uhkailua kokeneista naisista 54 % piti suhdetta puolisoonsa vähintäänkin hyvänä. Huonona tai erittäin huonona suhdetta piti vain 10 % väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneista naisista. Ne naiset jotka eivät olleet kokeneet väkivaltaa tai uhkailua viimeisen vuoden aikana ollenkaan, 90 % piti suhdettaan puolisoonsa hyvänä tai erittäin hyvänä ja alle 1 % huonona tai erittäin huonona. Heiskanen ja Piispa kysyvätkin, onko niin, ettei väkivaltaa tunnisteta, tai se hyväksytään, tai sitä ei uskalleta tuoda ilmi? (Heiskanen & Piispa 1998.) Väkivallan tunnistamista vaikeuttaa se, että koko perheen sopeutumisstrategiana väkivaltaan on sen näkymättömäksi tekeminen. Tämä on koko perheen, niin miehen, naisen kuin lastenkin intressi. Lasten kohdalla vaikuttimena on lojaalisuus vanhempiaan kohtaan. (Nyqvist 2001b, 167.) Ehrensaft & Vivian tulivat tutkimuksessaan 1996 (Laitila 2008) siihen tulokseen, että 60 % pariterapiaa hakevista ilmoittaa kokeneensa väkivaltaa parisuhteessa. Kuitenkin näistä alle 10 % puhuu siitä spontaanisti tai nimeää sen keskeiseksi ongelmaksi. He nimesivät kolme seuraavaa syytä siihen miksi näin tapahtuu. Ensinnäkin heistä se ei ole ongelma, toiseksi sitä esiintyy epäsäännöllisesti ja kolmanneksi se on heidän mielestään toissijaista tai johtuu muista ongelmista. Puhuessaan väkivallan tunnistamisesta Nyqvist viittaa väkivallan sivuttamisen ja ulossulkemisen käytäntöihin. Hänen mukaansa väkivallan läsnäoloa ei mieluusti tunnusteta silloinkaan kun se on hyvin ilmeistä. Väkivallan poissulkemisesta saattaa olla kyse myös silloin kun puhutaan väkivallan tunnistamisesta. Esimerkiksi parisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa ei useinkaan tunnisteta eikä tunnusteta väkivallaksi, vaikka se täyttäisi yleisesti hyväksytyt väkivallan tunnusmerkit ja tulisi muissa yhteyksissä välittömästi väkivallaksi tunnistetuksi ja nimetyksi. Samalla kun muu väkivalta tuomitaan, parisuh-

15 teessa tapahtuvaa väkivaltaa saatetaan pitää parisuhteen vuorovaikutusproblematiikkana. Tällöin on aina löydettävissä selitysmalleja jotka tekevät väkivallasta ymmärrettävää ja jopa hyväksyttävää. (Nyqvist 2001a, 10.) Väkivallan tunnistamisesta puhuttaessa, on harhaan johtavaa kysyä, millaisia yksilöitä väkivallankohteena olevat naiset ja väkivaltaisesti käyttäytyvät miehet ovat ja mistä ominaisuuksista nämä ihmiset voidaan tunnistaa. Mary Douglas on kritisoinut voimakkaasti pyrkimystä selittää yhteiskunnan ja kulttuurin primitiivisiä piirteitä yksilöiden ominaisuuksilla, ja sivuuttaa ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät. Hänen mukaansa parisuhdeväkivallan yhteydessä tämä selitysmalli elää edelleen vahvana nyky-yhteiskunnassa. (Husso 2003, 322.) 2.4 Naisten kokemuksia parisuhdeväkivallista aikaisemmissa tutkimuksissa Margareta Hydén sanoo, että ymmärtääksemme parisuhteessa tapahtuvaa väkivaltaa ja sen toistuvuutta meidän tulee tuntea väkivallantekoon liittyvää kehityskulkua. Hydénin mukaan väkivalta koostuu kolmesta eri vaiheesta, jotka ovat: esivaihe, väkivaltainen teko ja jälkiselvittely. Tämä kehä on lähellä Walkerin parisuhteen väkivaltakehän kuvausta, joka toistuessaan johtaa vähitellen opittuun avuttomuuteen, jota ilmaisua hän käyttää naisen väkivaltaan sopeutumisen prosessin lopputilasta. (Nyqvist 2001a, 72 73.) Väkivaltaisen parisuhteen nähdään usein rakentuvan asetelmalle, jossa mies on aktiivinen ja toimiva osapuoli, ja nainen passiivinen uhri, jota kuvataan alistuvana, suojautuvana ja sopeutuvana osapuolena. Nyqvist toteaa kuitenkin, että inhimillinen todellisuus on parisuhdeväkivallan osalta paljon kompleksisempi kuin monien tutkimusten kuva antaa ymmärtää. (Nyqvist 2001a, 72 73.) Markku Heiskasen ja Minna Piispan laajan tilastotutkimuksen mukaan suomalaisista naisista väkivallan kohteeksi ovat joutuneet keskimääräistä enemmän nuoret, hyvin koulutetut naiset, joiden parisuhde oli kestänyt vain muutaman vuoden. Pienten lasten äidit ja opiskelijat olivat myös kokeneet väkivaltaa tavallista useammin. Suomalaisten nuorten naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa eivät Piispan mukaan selitä perinteiset elämäntilanteeseen liittyvät tekijät, kuten lapset, avioliitto tai parisuhteen uutuus. Hänen

16 mukaansa kaikenikäisten naisten kokema parisuhdeväkivalta perustuu miesten kontrollihakuisuuteen: miehet käyttävät väkivaltaa nimenomaan kontrollin ylläpitämiseksi tai saavuttamiseksi. Husso jatkaa, että vaikka parisuhdeväkivalta on näennäisestä sukupuolten tasa-arvosta huolimatta Suomessa hyvin yleistä, se näyttää kohdistuvan paljolti nuoriin naisiin, joiden voisi olettaa olevan erityisen tasa-arvoisia ja moderneja. (Husso 2003, 153 154.) Tutkimukset osoittavat kiistattomasti miesten taipumuksen hakea selitystä väkivaltaiselle käyttäytymiselleen. Puheen tasolla voidaan valehdella, johtaa harhaan ja kieltää koko ongelma. Cavanaghin ja Lewisin (1996) haastattelututkimuksessa miesten puhe oli kieltämistä, vähättelyä ja kumppanin moittimista. Skjørtenin mukaan miehet taas vähättelivät väkivallan käyttöä ja sen seurauksia. Nyqvistin tutkimuksen haastattelupuheessa naisilla tavallisinta oli pelko väkivallasta tai sen uhasta. Naisten kuvauksissa parisuhdeväkivallasta nousevat esiin, henkinen väkivalta ja miehen emotionaalinen etäisyys kumppanista. Tämä näkyy keskustelemattomuutena, välinpitämättömyytenä ja pakona ahdistaviksi koetuista vuorovaikutustilanteista. Nyqvistin mukaan väkivalta ei aina ilmene kontrollina, mustasukkaisuutena eikä alistamisena, vaan myös hylkäämisenä ja emotionaalisena viileytenä toista kohtaan. (Nyqvist 2001a, 77, 79, 84 85.) Markku Heiskasen ja Minna Piispan mukaan mies ratkaisee puolisoon kohdistuvalla väkivallalla erimielisyydet tai muun ahdistuksensa. Usein näihin tilanteisiin liittyy alkoholin käyttö. Heidän kyselytutkimuksessaan puolison useammin kuin kerran viikossa tapahtuva alkoholin humalakäyttö nosti naisen riskin kokea väkivaltaa vuoden aikana kolminkertaisesti keskimääräiseen parisuhdeväkivallan uhrilukuun verrattuna. Muita riskejä olivat uhrin ja puolison nuoruus. Parisuhdeväkivallan riski pienenee tuntuvasti sekä uhrin, että tekijän iän lisääntyessä. Näyttäisi, että liitossa oloajan kasvaessa väkivallan riski pienenee tai liitto päättyy eroon. Joskin Heiskanen ja Piispa toteavat, että neljäsosa (27 000) tämän ryhmän naisista ilmoitti joutuneensa ensimmäisen kerran väkivallan kohteeksi yli 10 vuotta sitten. (Heiskanen & Piispa 1998, 60.) Marianne Notkon (2000) tutkimuksessa Hearn tuo toisenlaisen näkökulman alkoholin merkityksen painottamisessa parisuhdeväkivallassa. Hänen mukaansa väkivaltaa on usein selitetty alkoholilla ja sillä, että muuten niin rauhallinen mies muuttuu humalassa aggressiiviseksi. Hearn ajattelee, että alkoholi tarjoaa helpon ratkaisun väkivallan syyk-

17 si; ja se voi myös peittää monimutkaisemmat sukupuolten suhteisiin ja valtaan liittyvät kysymykset. Perttu nostaa samansuuntaisesti esiin, että kun kiinnitetään huomiota väkivallan seurauksiin, huomiotta voi jäädä itse väkivalta ja sen syyt. Tämänkaltainen ajattelu voi viedä keskittymisen vain uhrin kohdalla seurausten hoitoon tai tekijän alkoholi- ja mielenterveysongelmien hoitoon. Tärkeää olisikin Pertun mielestä erottaa väkivallan syyt ja seuraukset toisistaan. (Notko 2000, 50.) Sosiaalisen oppimisen malli korostaa väkivaltaisen ongelmanratkaisun oppimista lähiympäristöstä. Väkivaltainen käyttäytyminen opitaan lähinnä perhepiirissä. Näyttää, että väkivaltaisen miehen lapsuudenkodissa väkivaltaisen isän malli siirtyy usein omaankin parisuhteeseen, samoin naisen lapsuuden kodissaan näkemä äitiin kohdistunut väkivalta näkyy myöhemmin korkeampana parisuhdeväkivaltariskinä. Lapsuuden uhrikokemukset saavat usein jatkoa aikuisuuden uhrikokemuksille. Naisista, jotka olivat lapsena joutuneet väkivallan tai seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, oli 65 % kokenut väkivaltaa tai ahdistelua 15 vuotta täytettyään. Vastaavaluku niillä naisilla, jotka eivät olleet kokeneet väkivaltaa, oli 30 %. Tulokset korostavat ennaltaehkäisevän työn ja väkivaltaisten perheiden lasten auttamisen merkitystä. (Heiskanen & Piispa 1998, 60 61.) Väkivaltaa kokeneet lähtevät vain harvoin hakemaan ulkopuolista apua. Yli puolet vakavaa parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista keskusteli asiasta jonkun läheisen ystävänsä kanssa. Viranomaistaholta parisuhdeväkivaltaan apua hakeneet olivat kokeneet tapauksen vähättelyä ja epäasialliseksi koettua kohtelua; poliisi oli jopa syyllistänyt uhria. Viranomaiset eivät olleet myöskään antaneet tietoa muista apu- ja tukimahdollisuuksista. (Heiskanen & Piispa 1998, 61 62.) Uskonnollisissa piireissä perheväkivalta on paljon yleisempää kuin yleisesti ajatellaan. Uskonnollisuus antaa miehille liikkumavaraa perheen sisäisen kontrollin ylläpitämiseksi. Kirkko siunaa avioliitot ikuisiksi, ja varsinkin vanhemman polven naiset katsovat velvollisuudekseen kestää perheväkivaltaa. (Koski 1999, 48.) Väkivallan ei tarvitse parisuhteessa jatkua loputtomiin. Heiskasen ja Piispan tutkimuksessa 41 %:ssa parisuhteissa, joissa oli ollut väkivaltaa 10 vuotta sitten, väkivalta oli loppunut. Tämä viittaa heidän mukaansa siihen, että väkivallasta voidaan myös päästä eroon. (Heiskanen & Piispa 1998, 60 61.)

18 3. TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 3.1 Tutkimustehtävä Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millaista väkivaltaa heteroseksuaalisessa parisuhteessa elävät naiset ovat kokeneet kodissa ja miten se on ilmennyt kodin ulkopuolella. Tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten parisuhdeväkivaltaa voitaisiin paremmin tunnistaa ja siten tehdä interventioita parisuhteen osapuolten sekä heidän perheidensä auttamiseksi. Tutkimuksen aineisto on määrältään pieni, joten työssä päädytään vain kuvaamaan parisuhdeväkivaltaa. Ajatuksena on, että parisuhteissa olevan väkivallan kuvaaminen ja sen ilmenemisen esille tuominen auttavat työntekijää paremmin tunnistamaan väkivallan läsnäoloa asiakkaiden parisuhteissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitin, millaisia selviytymiskeinoja haastatelluilla naisilla on ollut ja mistä he ovat kokeneet saaneensa apua. Tutkimustehtävänä on kuvata: 1. Millä tavalla naisten kokema parisuhdeväkivalta on ilmennyt kotona ja kodin ulkopuolella? 2. Millaisia selviytymiskeinoja heillä on ollut, ja mistä he ovat kokeneet saaneensa apua? 3. Mistä työntekijä voi tunnistaa parisuhdeväkivallan kohteena olevan naisen? 3.2 Tutkimuksen metodiset lähtökohdat ja menetelmä Tutkimuksessani käytän kvalitatiivista eli laadullista menetelmää. Lähtökohtana kvalitatiivisessa eli laadullisessa tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen, jossa kohdetta pyritään tutkimaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Arvolähtökohdat ovat myös tärkeitä koska ne muovaavat sitä, mitä ja miten pyrimme ymmärtämään tutkimiamme ilmiöitä. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa löydetään ja paljastetaan tosiasioita, kuin todennetaan jo olemassa olevia totuuksia. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara, 1997, 161.)

19 Tutkimukseni sisältää fenomenologisia piirteitä. Fenomenologia on myös lähestymistapa, jonka tavoitteena on kerätä tietoja ihmisen elämänkokemuksesta. Fenomenologiaan pohjautuva menetelmä on luonteeltaan induktiivinen eli kuvaileva. Tutkijalta, Åstedt- Kurki & Niemisen mukaan edellytetään, että hän lähestyy tutkittavaa ilmiötä ilman ennalta määrättyjä oletuksia avoimesti. Peruslähtökohtana on, ettei ole olemassa ennalta asetettuja määritelmiä, odotuksia tai teoriakehikkoja, jotka ohjaisivat tutkijaa tutkimuksen analysoinnissa. Päämääränä on kuvata eletyn kokemuksen rakenne sisältäen ne merkitykset, joita näillä kokemuksilla on yksilölle. Fenomenologiseen menetelmään sisältyy ankara itsetarkkailun prosessi, jonka avulla pyritään näkemään ilmiön puhdas olemus. Fenomenologia on pohdiskelevaa ajattelua, jonka tarkoitus on lisätä ihmisen ymmärtämistä. (Roto 1999.) Fenomenologinen tutkimus kuuluu kvalitatiiviseen tutkimusperinteeseen. Siinä pyritään tutkittavan kokemuksen ja ns. puhtaan ilmiön tavoittamiseen. Lehtomaan mukaan fenomenologisessa tutkimuksessa pidetään ensisijaisena vaatimuksena tutkijan oman aseman, ihmiskäsityksen ja tausta-ajattelun esiintuomista. Ne ohjaavat tutkijan ajattelua ja tutkimuksen lähtökohtien valintaa ja antavat tutkimusraportin lukijalle mahdollisuudet suhteuttaa empiiriset tulokset niiden mukaan. (Flinck 2006, 32.) Tutkimukseni ihmiskäsitys on holistinen ja kristillinen. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on Jumalan luoma. Lindqvistin mukaan kristillisessä ihmiskäsityksessä ihmistä ei voida määritellä ja selittää tyhjentävästi. (Lindqvist 1997.) Ihminen on myös ajatteleva, tunteva ja toimiva olento, jolla on omatunto, tahto ja kyky tehdä valintoja, mutta myös moraalinen vastuu valinnoistaan. Ihmisenä olemisessa ja ihmisyydessä on merkittävää suhde toisiin ihmisiin ja Jumalaan. (Flinck 2006, 32 33.) Holistinen ihmiskäsitys lähtee taas ajatuksesta, että ihmisen tarpeisiin, elämään ja vaikeuksiin on aina olemassa monta tarkastelunäkökulmaa. Rauhalan mukaan ihminen koostuu kolmesta olemassaolon muodosta, jotka kietoutuvat toisiinsa monimutkaisella ja vuorovaikutuksellisella tavalla. Ensimmäisenä Rauhala kuvaa ihmisen olemassaoloa psyykkisenä ja henkisenä toimintona, joka muodostuu ihmisen kokemisen kokonaisuudesta. Toinen ihmisen olemassaoloa määrittävä tekijä on suhde omaan elämäntilanteeseen eli situaatioon. Rauhalan mukaan ihminen on aina suhteessa sekä fyysiseen, että

20 henkiseen ympäröivään todellisuuteen. Kolmantena kuvaavana määreenä on ihmisen kehollisuus, jonka syvin ydin on elämä itse. (VirtuaaliAMK 2008.) Holistisessa ihmiskäsityksessä ihminen nähdään ennen kaikkea kokonaisuutena, jossa hyväksytään myös ihmisen uskonnollisten, elämänkatsomukseen liittyvien tarpeiden huomioiminen ja niihin vastaaminen. Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisen hengellinen tarve tai kipu tulee kohdata hänen omista lähtökohdistaan ja vakaumuksestaan käsin, jolloin auttamistyön tulee kohdistua paitsi asiakkaaseen itseensä fyysisellä, psyykkisellä, hengellisellä ja sosiaalisella elämän alueilla, tulee sen myös kohdistua hänen elämäntilanteeseensa ja auttamistyön kokonaisuuteen. (VirtuaaliAMK 2008.) Edellä olevista ihmiskäsityksistä voidaan todeta, että ne täydentävät toisiaan. On tärkeää tunnistaa minkä ihmiskäsityksen omaamme työskennellessämme toisten ihmisten kanssa. Ihmiskäsitys ohjaa meitä siinä mitä me ajattelemme ja miten me suhtaudumme toiseen ihmiseen. Ihmiskäsitys ohjaa tutkijan ajattelua ja sitä, minkä näkökulman hän ottaa tutkimukseen aiheen käsittelyyn. Ihmiskäsityksissä kaikissa on yhteistä se, että ne ovat motivoivia, ihminen ei ole valmis vaan toteutumassa oleva olento. Kristilliseen ihmiskäsitykseen kuuluu myös jokaisen ihmisen peruuttamaton ihmisarvo ja uudestisyntymisen mahdollisuus. 3.4 Aineiston keruu ja valintaperusteet Tutkimusprosessi kesti kokonaisuudessaan yhden vuoden. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu neljästä asiakashaastattelusta, jotka suoritettiin teemahaastatteluna sekä yhdestä kirjoituksesta. Haastatelluista kolme oli edelleen parisuhteessa ja yksi oli eronnut. Iältään he olivat 47 68-vuotiaita. Tutkimukseen osallistujat tulivat seurakunnassa kokoontuvan parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten vertaistukiryhmän kautta. Tapasin ryhmäläiset (6 naista) ensimmäisen kerran huhtikuussa 2008, jolloin kerroin heille tutkimuksen aiheesta, sisällöstä ja tarkoituksesta. Tarkoituksena oli, että he kirjoittaisivat väkivallan kokemuksista omassa parisuhteessaan (liite 1). Aiheen he kokivat hyvin tärkeäksi ja he olivat valmiita lähtemään mukaan tutkimukseen. Kirjoittaminen näytti tuntuvan kuitenkin raskaalta ja toukokuun 2008 aikana sain vain yhden kirjoituksen.