Kaupunginhallitus 161 18.06.2018 Laadintaohjeet talousarviosta 2019 sekä taloussuunnitelmasta 2020-2021 2090/02.02.00/2018 KHALL 18.06.2018 161 Kuntalain 110 :n (410/2015) mukaan valtuuston on vuoden lop puun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi ka len te ri vuo dek si talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vas tuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä val tuus ton on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useam mak si vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on ta lous suun ni tel man ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne to teut ta vat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen tur va taan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kun nan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kun nan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuo den kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alus ta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yk si löi dyis tä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona ka te taan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edel lyt tä mät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten ra hoi tus tar ve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai net to mää räi se nä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyt tö ta lous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta lous ar vio ta. Kaupunginhallitus hyväksyi 4.6.2018 sekä kaupunginvaltuusto päät tää 26.6.2018 Pyhäjärven kaupunkistrategiasta 2030. Py hä jär ven uusi strategia ulottuu vuoteen 2030 saakka. Strategia pe rus tuu valmisteluprosessin kautta tunnistettuihin tulevaisuuden muu tos te ki jöi hin ja sisältää Pyhäjärven kehittämisen pitkän ai ka vä lin tahtotilan, johon yhteisesti sitoudutaan. Pyhäjärven kaupunkistrategian 2030 strategisiksi painopisteiksi on valittu: 1. Saavutettavuudesta, infrastruktuurista ja osaamisesta ve to voi maa, 2. Elinvoimasta ja hyvinvoinnista pitovoimaa, 3. Kaupunkikonsernin tasapainoinen talous ja konserniyhtiöiden roo li elinvoiman edistämisessä, 4. Alueellinen yhteistyö ja vuorovaikutus.
Taloussuunnitelma laaditaan talousarvion kanssa sa man ai kai ses ti, joten vuosi 2019 on samalla talousarviovuosi ja ta lous suun ni tel man ensimmäinen vuosi. Valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimille tehtäväkohtaiset toi min nal liset tavoitteet, sitovat määrärahat, tuloarviot ja tun nus lu vut. Tavoitteet johdetaan Pyhäjärven kaupunkistrategiasta 2030. Kau pun gin hal li tus ja lau ta kun nat hyväksyvät talousarvioon pe rus tu vat käyttösuunnitelmat. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät mää rä ra hat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan miten rahoitustarve ka te taan. Määräraha ja tuloarvio otetaan bruttomääräisenä. Talousarvion laadinnassa on noudatettava Suomen Kuntaliiton päi vi tet tyä Kuntien ja Kuntayhtymien talousarvion laa ti mis suo si tus ta. Talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä päätetyt toi men pi teet otetaan huomioon talousarviovuoden 2019 sekä ta lous suun ni tel ma vuo sien 2020-2021 laadinnassa. Sivistystoimi jatkaa kou lu verk koon liittyvää valmistelua syyskaudella. Pe rus pal ve lu kun ta yh ty mä Selänteelle annetaan tasapainottamisohjelman kaut ta tuleva ohjeistus ta lous ar vion laadintaa varten. Talousarvion laadinnassa tulee kiinnittää erityisesti huomiota toi min nal listen ja taloudellisten tavoitteiden asettamiseen ja niiden mit taa mi seen. Perustelutekstien tulee olla tiiviit ja yhdenmukaiset vuo den 2018 talousarvion taulukoiden kanssa vertailtavuuden, ra por toin nin sekä tarkastuslautakunnan ja valtuuston suorittaman ar vioin nin helpottamiseksi. Kaupunkistrategian tavoitteiden jal kaut ta miseen kiinnitetään huomioita vuoden 2019 talousarvion laa din nan yh tey des sä. Taloussuunnitelmakausi pyritään pitämään tasapainossa tai yli jää mäi se nä, johon hyvän pohjan antaa vuoden 2017 ti lin pää tök ses sä oleva kumulatiivinen ylijäämä 5,4 M :a. Valtionosuudet Suomen Kuntaliiton ennakkolaskelman kuntien val tion osuus ra hoi tuk ses ta vuonna 2019 (2.5.2018) mukaan Pyhäjärven kau pun gin vuoden 2019 valtionosuudet ovat tämän hetkisen arvion mu kaan noin 16,3 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriön esi tys vuo den 2019 talousarviosta kiristää edelleen kuntataloutta. Sa maan aikaan, kun väestö ikääntyy ja kuntien terveysmenot ovat mit ta vien kasvupaineiden edessä, valtion rahoitusosuus so si aa li- ja terveydenhuollon sekä perusopetuksen menoista pu toaa. Hal litus oh jel man mukaisesti kuntien valtionosuuksiin ei tehdä in dek si ko ro tus ta vuonna 2019. Valtionosuudet, M TP 2016 15,2 TP 2017 15,8 TA 2018 16,2 TA 2019 16,3
Valtionosuusrahoituksen laskelmat ovat alustavia ja val tion osuu den määrä tarkentuu syksyn kuluessa. Verotulot Pyhäjärven kaupungin tuloveroprosentti on ollut 19,75 % vuosina 2007-2016. Talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä yh te nä tasapainottamistoimenpiteenä päätettiin vuonna 2017 tu lo ve ro pro sen tin korot ta mises ta yhdellä prosenttiyksiköllä, jonka jäl keen Pyhäjärven kau pungin tuloveroprosentti on 20,75 %. Valtion ve täy ty mi nen kun ta pal ve lui den rahoituksesta lisäsi merkittävästi kun tien ve ron ko ro tus pai nei ta. Toisena tasapainottamistoimenpiteenä verotulojen osalta pää tet tiin korottaa vuodelle 2017 yleisen ja muun asumisen kiin teis tö ve roa 1,30 %:iin (aikaisemmin 1,00 %), rakentamattoman asuin pai kan veroprosenttia 4 %:iin (aikaisemmin 3 %) sekä voi ma lai tok sen veroprosenttia 3,10 %:iin (aikaisemmin 2,85 %). Taloustoimikunnan esitys Pyhäjärven kaupungin talouden ta sa pai not ta misoh jel mak si vuosille 2019-2021 ei ole esittämässä ko ro tuk sia tuloveroprosentteihin vuosille 2019-2021. Myöskään kiin teis tö ve ro prosent tei hin ei esitetä korotuksia ta sa pai not ta mis oh jel mas sa vuodelle 2019. Talousarviovuoden 2019 verotuloja arvioitaessa on käytetty Suo men Kuntaliiton toukokuussa annettua veroennustetta. Ve ro vuo des ta 2018 alkaen luonnollisten henkilöiden ja yritysten tu lo ve ro tuk ses sa siirrytään verovelvolliskohtaiseen verotuksen val mis tu mi seen (ns. verotuksen joustava valmistuminen). Verotus ei enää pää ty kään kaikilla verovelvollisilla samaan aikaan esimerkiksi lo ka kuun lopussa vaan joustavasti kesä - lokakuun välillä. Tämän joh dos ta myös veronpalautusten ja jäännösverojen maksaminen jak sot tuu eri tavalla kuin nykyisin, joka vaikuttaa tilitysten jak sot tu mi seen. Verotulojen arviointiin vaikuttaa myös yleinen talouden ke hi tys, hallituksen päätökset sekä talouspolitiikka. Paikallisia muut tu jia verotulokehityksessä ovat elinkeinotoiminnan vireys ja muu tok set, mutta taustalla vaikuttaa myös vahvasti yleis maa il mal li nen taloustilanne. Kunnallisvero, M TP 2016 14,61 TP 2017 14,17 TA 2018 14,7 TA 2019 14,7 Osuus yhteisöverosta, M TP 2016 5,39 TP 2017 6,24 TA 2018 5,2 TA 2019 5,2 Kiinteistövero, M
TP 2016 1,03 TP 2017 1,19 TA 2018 1,25 TA 2019 1,25 Verotulot yhteensä, M TP 2016 21,03 TP 2017 21,60 TA 2018 21,15 TA 2019 21,15 Maksut ja taksat Talousarviovalmistelun yhteydessä lautakunnissa käydään läpi kaik ki maksut ja taksat. Ne tarkistetaan yleisen kustannustason ke hi tys tä tai lainsäädännön enimmäistasoa vastaaviksi. Uudet käyt tö- ja pal ve lu mak sut on valmisteltava/esitettävä talousarvion laa din nan yh tey des sä. Käyttötalous Pyhäjärven kaupungin talousarvion 2019 laadinnassa lähdetään sii tä, että kustannussäästöjä etsitään esimerkiksi rakenteellisten ja toiminnallisten muutosten kautta. Tasapainottamisohjelmassa hy väk sy tyt toimenpiteet on pantava täytäntöön talousarviota ja ta lous suun ni tel maa laadittaessa. Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES 2018 2019 on voimassa 1.2.2018 31.3.2020. Talousarviovuodelle 2019 määrätty yleiskorotus tehdään 1.4.2019 ja se on suu ruu del taan 1,0 %. Sopimuskauteen kuuluu myös tuloksellisuuteen pe rus tu va paikallinen kertaerä, joka laitetaan maksuun 1.1.2019 lu kien. Sen suuruus on 1,2 % KVTES:n palkkasummasta. Lomanmääräytymisvuoden 2018 2019 osalta ansaittavaan lo ma ra haan sovelletaan kilpailukykysopimusta, jonka mukaan jul ki sen sektorin lomarahoja vähennetään 30 prosentilla nykyisestä ta sos ta. Virka- ja työehtosopimus lomanmääräytymisvuosien 2018 2019 lomarahasta on voimassa 1.2.2017 30.9.2019. Hankintoihin on suhtauduttava kriittisesti. Palvelujen hankintoja kil pai lu tetaan aktiivisesti huomioiden mm. kunta- ja seu tu yh teis työn sekä ostopalvelujen mahdollisuudet. Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus on suurimpia hallinnon ja toi min ta ta po jen uudistuksia, mitä Suomessa on tehty. Muutos koskettaa sa to jen tuhansien ihmisten työtä ja kaikkien kansalaisten pal ve lu ja. Maakunta- ja sote-uudistuksessa perustetaan uudet maa kun nat, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, palvelut ja ra hoi tus sekä siirretään maakunnille uusia tehtäviä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020 alkaen. Uudistus on vielä kes ken eräi nen, joten lo pul li sia taloudellisia vaikutuksia
Py hä jär ven kaupungin asemaan voi daan arvioida vain suuntaa antavasti. Sote-tehtävien siirrosta aiheutuvien kustannusten ja tulojen muu tok sen rajoittimella lievennetään pysyvästi kuntien kustannusten ja tulojen siirron epäsuhtaa. Rajoittimessa ei huomioida val tion osuus jär jes tel män varsinaisia uusia kriteerimuutoksia, vaan pel käs tään puhtaasti sote-siirrosta aiheutuvat muutokset. Ra joit ti men suuruus on symmetrisesti 60 prosenttia eli sekä po si tii vi ses ta että negatiivisesta muutoksesta kunnan omavastuulle jää 40 pro sent tia. Siirtymätasausmenettely sisältää kunnille kannusteen ta sa pai not taa talouttaan uudistuksen voimaantuloon mennessä. Lopulliseen tasapainotilaan voidaan vaikuttaa sekä kustannuksia kar si malla että tuloja lisäämällä. Erityisesti sote-kustannusten alen ta mi sel la on oleellinen merkitys, koska se vaikuttaa pysyvään muu tos ra joit ti meen. Heikko taloudellinen tilanne jää perinnöksi myös uudistuksen voimaantulon jälkeen. Investoinnit Vuoden 2019 investointeihin käytetään nettomääräisesti noin 2,5 M :a. Investointimäärä täsmentyy talousarvion laadinnan yh tey des sä. Suuria rakennusinvestointeja ei ole tällä hetkellä tiedossa, jon ka johdosta investointimäärä on pienempi edellisiin vuosiin ver rat tu na. Konserni Uuden kuntalain myötä tytäryhteisöön kohdistuvalla omis ta ja oh jauk sel la on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toi min nas sa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Ta lous ar vios sa ja suunnitelmassa esitetään omana kokonaisuutenaan kun ta kon ser nin kannalta olennaisia tulevia tapahtumia ja niiden ta lou del li sia vaikutuksia. Tällaisia voivat olla konserniyhteisöjen in ves toin nit, yhtiöjärjestelyt, myönnettävät ja realisoituvat ta kauk set ja muut vastuut ja velvoitteet. Tytäryhteisöille annetaan valmisteluvastuu tavoitteiden joh ta mi ses ta Pyhäjärven kaupunkistrategiasta 2030. Valmisteluaikataulu Kaupunginhallitus linjaa talousarvion laadintaohjeet 18.6.2018. Hallintokunnat antavat ehdotukset talousarvioksi ja ta lous suun ni tel mak si syyskuun aikana, viimeistään lokakuun alussa. Johtoryhmän ja kaupunginhallituksen talousarvionvalmisteluun va ra taan lokakuu marraskuu Kaupunginvaltuusto päättää veroprosenteista viimeistään lo ka kuun lopussa. Kiin teis tö ve ro lain mukaan kunnan tulee ilmoittaa kiin teis tö ve ro prosen tit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edel tä vän vuoden mar ras kuun 17. päivänä.
Kaupunginhallitus antaa esityksen kaupunginvaltuustolle ta lous ar vios ta 2019 sekä taloussuunnitelmasta 2020-2021 26.11.2018. Kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2019 talousarviosta ja vuo sien 2020 2021 taloussuunnitelmasta 10.12.2018. Liite nro 3 - Pyhäjärven kaupungin laadintaohjeet talousarviosta 2019 sekä suun ni telma vuo sis ta 2020 2021 Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen 3 mukaiset ta lous ar vion perusteet vuodelle 2019 sekä esityksen taloussuunnitelman pe rus teis ta vuosille 2020 2021 lähtökohtana löytää toi min nal li sia ja rakenteellisia muutoksia ja kustannussäästöjä. Laa din ta oh jeet on valmisteltu kaupunkistrategian mukaisesti itsenäisen Py hä jär ven näkökulmasta, jossa kaupunki omalla elinvoimatyöllään tuo hyvinvointia asukkailleen. Talouden tasapainottamista jatketaan ja tasapainottamisohjelman yh teydes sä päätetyt toimenpiteet otetaan huomioon ta lous ar vio vuo den 2019 sekä taloussuunnitelmavuosien 2020-2021 laa din nas sa. Sivistystoimi jatkaa kouluverkkoon liittyvää valmistelua syys kau den aikana. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteelle annettava ohjeistus ta lous ar vion laadintaa varten annetaan talouden ta sa pai not ta mis oh jel man kautta tulevassa selvityksessä. Pe rus pal ve lu kun ta yh ty män tuot ta mien palveluiden osalta on välttämätöntä val mis tel la mer kit tä viä tasapainotustoimenpiteitä ja tarkastella pal ve lu ra ken net ta ja -ta soa. Vuoden 2019 investointeihin käytetään nettomääräisesti noin 2,5 M :a. Investointimäärä täsmentyy talousarvion laadinnan yh tey des sä. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi vt. kaupunginjohtajan pää tös eh do tuk sen. Pöytäkirjan liitteenä nro 1 on Pyhäjärven kaupungin vuoden 2019 talousarvion ja suunnitelmavuosien 2020-2021 laa din ta oh jeet.