Kytketyt kaupunkipientalot ja urbaani rakentaminen

Kytketyt kaupunkipientalot ja urbaani rakentaminen II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Mikko Mälkki Tiivistelmä Kytketyt townhouse-tyyppiset kaupunkipientalot nähdään suunnittelijoiden keskuudessa lupaavana mahdollisuutena tuottaa uusia asumisvaihtoehtoja tiivistyvään kaupunkirakenteeseen. Parhaimmillaan talotyyppi yhdistää urbaanin maankäytön tehokkuuden asukkaiden omaa lähipiiriään koskeviin vahvoihin vaikutusmahdollisuuksiin. Artikkelissa käydään läpi URBA-hankkeen kaupunkipientalo-työryhmän näkemyksiä ja yleisempää keskustelua aiheesta. Talotyyppi on käyttökelpoinen sekä täydennysrakentamisessa että uusilla asuinalueilla. Townhouse-tyyppisellä rakentamisella pystytään monipuolistamaan kerrostalovaltaisten alueiden asuntotarjontaa, toisaalta talotyyppi voi itsessäänkin muodostaa merkittävän osan laajojen alueiden rakennuskannasta. Townhouse-asumisen kilpailuvaltiksi voi tulevaisuudessa muodostua otollinen monien eri ominaisuuksien yhdistelmä: pientalomainen itsemääräämisoikeus yhdistyneenä hyvään sijaintiin ja kaupunkimaisiin lähipalveluihin. Työryhmässä nähtiin pitkän tähtäimen päämääränä, että talotyyppi pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan monipuolisesti erilaisia ja erikokoisia asuntoja yhdistyneenä kaupunkielämän muihin toimintoihin. Kaupunkisuunnittelun tavoitteet ovat erilaisia eri alueilla. Siksi ole syytä pyrkiä määrittelemään vain yhtä vallitsevaa toteutusmallia kaupunkipientalohankkeille, vaan on perusteltua tarjota erilaisia tontinluovutus-, suunnittelu- ja rakentamisvaihtoehtoja. Konkreettisiin hankkeisiin liittyen työryhmätyöskentelyn aikana hahmottui kaksi keskeistä kehityshaastetta. Yhtäältä kaivataan uusia tapoja rakennustuotannon rationalisointitavoitteiden ja yksilöllisten räätälöintipyrkimysten välisen jännitteen sovittamiseen. Toisaalta tarvitaan uusia keinoja edistää ammattilaisten ja maallikoiden välistä yhteisymmärrystä hankkeissa. Kehitystyön näkökulmasta kaikkia townhouse-toteutuksia kannattaa toistaiseksi tarkastella koerakentamisena. Olennaista on, että hankkeissa kannustetaan uudenlaisiin ratkaisuihin ja kehitystyössä edetään sopivan mittaisin askelin, ja että kertyneistä kokemuksista otetaan opiksi. Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 131

URBA-tutkimushankkeessa keskeisiä kysymyksiä ovat olleet mm. se, miten voidaan lisätä kaupunkiasumisen vetovoimaisuutta, ja toisaalta, edelliseen liittyen, miten tuottaa uusia vaihtoehtoja kaupunkiasumiseen monipulistamalla asuntotyyppien ja asumistapojen kirjoa. Hankkeen vuosien 2007 2008 työskentelyyn pohjautuneessa ensimmäisessä julkaisussa (Norvasuo 2008) esiteltiin esimerkkejä asumiskonsepteista, jotka ovat Suomen oloissa olleet toistaiseksi harvinaisia. Yksi esitellyistä konsepteista oli kytketty kaupunkipientalo eli niin sanottu townhouse. URBAn työskentely jatkui vuoden 2009 aikana siten, että muodostettiin alan toimijoista koostuvia eri konsepteihin syventyviä työryhmiä. Kaupunkipientalo-työryhmä kokoontui maaliskuun 2009 ja tammikuun 2010 välillä yhteensä kahdeksan kertaa. Työskentelyn tavoitteena oli koota ja jakaa ryhmän jäsenillä olevaa tietoa sekä ja hahmottaa ja ideoida näin karttuvan tiedon pohjalta yhdessä tulevia kehitystarpeita ja suuntia. Keskustelujen kokoavana aiheena oli townhouse-tyyppisten kytkettyjen kaupunkipientalojen tarjoamat mahdollisuudet kaupunkirakentamisessa sekä niiden suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät haasteet pääkaupunkiseudulla. 1 Ryhmän kokouksiin osallistui lähes vuoden pituisen työskentelyn aikana kaikkiaan 30 rakennusalan ja kaupunkisuunnittelun ammattilaista ja asiantuntijaa. Edustettuina olivat mm. Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, ympäristöministeriö sekä Suomen Kiinteistöliitto. Työryhmään osallistui myös yksityisen sektorin arkkitehteja ja rakennussuunnittelijoita, talotuottajien edustajia sekä Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun tutkijoita. Työryhmän puheenjohtajana toimi Satu Tarula (Helsingin kaupunki/ksv) ja sihteerinä Mikko Mälkki (Aalto-yliopisto /YTK). Kokouksissa keskustelua pohjustettiin yhdellä tai useammalla alustuksella valituista aiheesta. Tiedon dokumentoimiseksi kunkin kokouksen keskustelusta laadittiin muistio, joka jaettiin työryhmän jäsenille. 1 Mm. Rikhard Manninen ja Teemu Holopainen (2006, 7) ovat pitäneet perusteltuna käyttää käsitettä townhouse myös suomen kielessä, eron tekemiseksi yhtäältä Suomessa yleiseen asunto-osakeyhtiömuotoiseen rivitaloon ja toisaalta alhaisemman tehokkuusluvun pientaloratkaisuihin. Työryhmän keskusteluissa townhouse-konseptia ei täysin sidottu tiettyyn hallintamalliin, vaan erillisille tonteille toteutettavien ratkaisujen rinnalla keskusteltiin myös asunto-osakeyhtiömuotoisten mutta miljöötavoitteiltaan townhousetyyppisten kokonaisuuksien tuottamisen kysymyksistä. 132 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

Pyrkimys tuottaa uudenlaisia ratkaisuja ja toimintamalleja saa motivaationsa olemassa olevien käytäntöjen puutteista, ristiriidoista ja ongelmista (vrt. Mäntysalo & Puustinen 2008). Toisaalta muutospyrkimykset törmäävät usein myös moniin konventioihin ja toimijoiden ristiriitaisiin intresseihin. Työryhmässä käyty keskustelu oli suureksi osaksi kehityshaasteiden kartoittamista ja jäsentämistä. Keskustelua käytiin erityisesti siitä näkökulmasta, mihin tulisi kiinnittää huomiota kytkettyjen townhouse-tyyppisten kaupunkipientalojen suunnittelussa ja toteutuksissa, jos ja kun halutaan että talotyyppi/asumismuoto yleistyy ja tulee laajemmin mahdolliseksi pääkaupunkiseudulla. Aihetta on jo käsitelty ansiokkaasti jo muun muassa Espoon Säterinmetsän ja Helsingin Malminkartanon kohteiden toteutusprosessia kuvaavissa raporteissa (Fogelholm 2003; Malminkartanon kaupunkipientalot 2005) sekä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston selvityksessä townhouserakennustyypin soveltuvuudesta Helsinkiin (Manninen & Holopainen 2006). Työryhmä hyödynsi keskusteluissa muun muassa näissä julkaisuissa olevaa tietoa. Työryhmä keskusteli myös muun muassa Espoon Kauklahden ja Uusmäen, Helsingin Pikku Huopalahden ja Suutarilan sekä Vantaan Kartanonkosken ja Leinelän alueille suunnitelluista tai toteutetuista hankkeista. II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Tämä teksti ei ole kattavuuteen pyrkivä kuvaus työryhmän keskustelujen sisällöstä, vaan työryhmän keskusteluihin ja muihin dokumentteihin pohjautuva tulkintani kytkettyjen townhouse-tyyppisten kaupunkipientalojen tuottamisen ajankohtaisista kehityshaasteista. Lähestyn teemaa seuraavien, työryhmän pohtimien kysymysten kautta: (1) Millaisena mahdollisuutena townhouse nähdään kaupunkirakentamiselle suunnittelijoiden piirissä yleisesti? Toisin sanoen, millaisia toiveita kytkettyihin townhouse-tyyppisiin kaupunkipientaloihin liitetään suunnittelijoiden tämänhetkisessä keskustelussa? (2) Mihin, kenelle ja millä periaatteilla townhouse-tyyppisiä kaupunkipientaloja pidetään perusteltuna tuottaa pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä? (3) Millaisia yleisempiä uusien ideoiden ja vallitsevien käytäntöjen välisiä jännitteitä kohdataan, kun pyritään edistämään kytkettyjen townhouse-tyyppisten kaupunkipientalojen tuottamista tiivistyvään kaupunkirakenteeseen? Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 133

Listan kolmas kysymys johti työryhmän pohtimaan sitä, miten townhouse-rakennustyypin toteutettavuuteen liittyvä kehitystyö olisi tällä hetkellä mielekästä pääkaupunkiseudulla kohdentaa. Esitän kirjoitukseni lopussa siihen liittyviä keskusteluissa esiin nousseita ajatuksia. Talotyyppiin kohdistettuja toiveita Kaupunkirakenteen eheyttämistavoite ja sen kanssa ristiriidassa oleva laajamittainen hajarakentaminen ovat johtaneet suunnittelijat pohtimaan sitä, miten kaupunkiasumisen vetovoimaisuutta voidaan lisätä. Miten esimerkiksi omakotiasumista koskevat toiveet voisivat olla toteutettavissa sellaisella maankäytön tehokkuudella, joka mahdollistaisi muun muassa yhdyskuntataloudellisesti mielekkään, toimivan joukkoliikenteen ylläpidon ja lähipalvelujen kannattavuuden? Kimmo Lapintie (2008, 38) on todennut artikkelissaan Ilmastonmuutos ja elämän virta seuraavasti: [S]uunnitteluparadigman pyrkimystä kohti eheää, tiivistä yhdyskuntarakennetta, joka mahdollistaa palvelujen tuottamisen taloudellisesti ja niiden käyttämisen ekologisesti, ja toisaalta asumistoiveista ja markkinakäyttäytymisestä johdettua näkemystä halutusta kaupunkirakenteesta, jota hallitsevat väljä ja luonnonläheinen rakentaminen [voidaan pitää keskeisenä vastakkainasetteluna]. Asumispreferenssien taustalla oleva suvereniteetin tarve, mahdollisuus hallita omaa asuntoaan ja asuinympäristöään niin toiminnallisesti kuin sosiaalisuudenkin suhteen, voi toisaalta tarjota sillan näiden kahden maailman välille. Jos suvereniteetti muodostaa hintatason ohella yhden keskeisen perusteen muuttajien hakeutumiselle tiiviin kaupunkirakenteen ulkopuolelle, se asettaa yhdyskunta- ja asuntosuunnittelulle selkeän haasteen: kuinka mahdollistaa suvereniteetti myös tiiviimmässä ympäristössä? Lapintie näkee siis, että kaupunkisuunnittelussa ja -rakentamisessa on vahva tilaus sellaisille käytännöille ja ratkaisuille, jotka lisäävät asukkaiden tunnetta suvereniteetista eli itsemääräämisoikeudesta oman asumisensa suhteen kohtuullisen tiiviissä kaupunkiympäristössä. URBA-hankkeen kaupunkipientalo-työryhmän näkökulmasta kysymys voi kuulua myös näin: olisiko nimenomaan townhouse-tyyppinen kytketty kaupunkipientalo yksi lupaava vastaus Lapintien esiin nostamaan kehityshaasteeseen? Talotyypissähän muun muassa oma ulko-ovi ja 134 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

(ainakin omatonttisina toteutuksina) perinteisiä kaupunkirakennustyyppejä suurempi vaikutusmahdollisuus oman asunnon ja lähireviirin luonteeseen voi yhdistyä tiiveimmillään jopa kerrostalorakentamiseen rinnastuvaan tonttitehokkuuteen (vrt. Helsinki Townhouse -kilpailu 2010a). Townhouse-tyyppisiin kaupunkipientaloihin liitetään monenlaisia toiveita ja mielikuvia. URBA-hankkeen vuoden 2008 julkaisussa kaupunkipientaloa luonnehdittiin erityisesti keskiluokkaisten lapsiperheiden asuntotoiveita vastaavaksi asumismuodoksi (Norvasuo 2008, 69). Tällaiselle rakennustyypille voi muodostua myös kohtalaisen korkea sosiaalinen status, ja townhouse-tyyppisten kytkettyjen kaupunkipientalojen toteuttamisen esimerkiksi kerrostalovaltaiselle alueelle voi nähdä keinona muokata paitsi alueen asuntokantaa myös sen imagoa ja sosioekonomista rakennetta. Voidaan puhua jopa tietoisesta alueen gentrifikaation tavoittelusta (Mäenpää 2008, 44). II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Espoon Säterinmetsän kohteen suunnittelussa ja toteuttamisessa yhtenä alkuperäisenä tavoitteena oli pikkukaupunkimaisen miljöön luominen (Fogelholm 2003, 51). Taustalla oli kaupunkisuunnittelijoiden saamia vaikutteita sekä saksalaisilta että englantilaisilta matalilta ja tiiviiltä alueilta. Ajatus oli, että talojen suunnittelussa huomioitavia sitovia määräyksiä annettaisiin vain muutama, muun muassa kerrosluvusta ja kattokulmasta. Tavoitteena oli näin voimistaa ihmisten sitoutumista ja juurtumista alueelle (Espoon kaupunki 1996, sit. Fogelholm 2003, 51) ja luoda alue, joka voisi muuntua asukkaiden tarpeiden mukaan. Tämä kaiken yhdistyminen kerrostaloalueen tonttitehokkuuteen nähtiin kokeilemisen arvoisena pyrkimyksenä (Fogelholm 2003, 47 60; Maisala 2008, 195). Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston selvitys Townhouse Kytketty omatonttinen pientalo kaupungissa, lähtökohtia ja tavoitteita (Manninen & Holopainen 2006) tarkastelee townhouse-talotyypin potentiaalia ja käyttökelpoisuutta Helsingin kaupunkisuunnittelussa erityisesti yleissuunnittelun näkökulmasta. Kysymys asettuu yhtäältä muotoon: mitä townhouse-rakentaminen voi tuottaa kaupunkiasumisen vaihtoehtojen monipuolistamiselle? Toisaalta kysymys kuuluu: miten rakennustyyppi voi edistää julkista kaupunkitilaa koskevia yleisempiä kehittämisintressejä? Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 135

Manninen ja Holopainen (2006, 5 6) pitävät selvityksessään uusien urbaanien asumisvaihtoehtojen tuottamista jo sinällään arvona kaupungin kehityksen kannalta, koska siten voidaan tarjota kaupunkilaisille valinnanvaraa vaihtelevissa elämäntilanteissa, edistää paikallisia asumisuria ja rikastaa kaupunkiasumisen kulttuuria. Kaupunkisuunnittelun näkökulmalle luonteenomaisesti kirjoittajat ottavat kantaa sekä lähiympäristön luonteen tavoiteltaviin piirteisiin että kaupunkirakenteen laajempaan kehittämiseen. Selvitys katsoo katutilan parhaimmillaan muodostavan areenan sosiaaliselle kanssakäymiselle, ja townhouse-rakentamisen nähdään edistävän perinteistä eurooppalaistyyppistä kaupunkiasumista muun muassa kaupunkitilan luonnollisen kontrollin vahvistamisen myötä; kun asunnot sijaitsevat siten että ulko-ovi ja suuri osa ikkunoista avautuvat suoraan julkiseen katutilaan, asumiselle muodostuu tiiviimpi vuorovaikutus julkisen kaupunkitilan kanssa. Townhouse-rakentamisen nähdään siis potentiaalisesti edistävän julkisen kaupunkitilan viihtyisyyttä, käyttöä sekä kaupunkimaisuutta. (Manninen & Holopainen 2006, 7, 25 33.) Manninen ja Holopainen (2006, 29) tuovat esiin myös ideoita muun muassa kaupungin katuverkon tihentämisestä täydennysrakentamisen yhteydessä. He toteavat, että townhouse-rakentaminen edellyttää muutenkin viime vuosikymmeninä vallinneiden liikennesuunnitteluperiaatteiden uudelleenarviointia. Mannisen ja Holopaisen arvion mukaan townhouse-asunto on verrattavissa omakotitaloon ja yksilöllisen elämäntyylin ilmentäminen voi muodostua olennaiseksi osaksi townhouse-asumista (ibid., 7, 39). Toisaalta todetaan, että suunnittelu on alisteista julkisen tilan suunnittelutavoitteille (ibid., 39.). Näillä tavoitteilla voi olla tulkinnoista riippuen jännitteinenkin suhde. Rakennetun ympäristön suunnittelussa tasapainoillaan tyypillisesti erilaisten, usein yhteismitattomien tavoitteiden välillä. Townhouserakentamiseen liitetään mielikuvia asukkaiden itsemääräämisoikeuden lisäämisestä, omatoimisesta rakentamisesta, julkisen kaupunkitilan aktivoimisesta, sen tilallisen ja visuaalisen luonteen hallinnasta, liikennesuunnittelun uudelleenajattelusta ja tietoisesta jonkin alueen gentrifikaation tavoittelusta. Talotyypin voi siis todeta olevan alustana varsin monenlaisille toiveille. Tämän voi nähdä rikkautena ja voimavarana talotyypin tulevan kehitystyön kannalta. 136 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

Talotyypin käyttökelpoisuus ja vahvuudet URBA-hankkeen kaupunkipientalo-työryhmä keskusteli paitsi townhouse-rakennustyypin potentiaalista kaupunkisuunnittelussa yleisellä tasolla myös siitä, mihin ja keitä varten talotyyppiä tulisi pyrkiä pääkaupunkiseudulla tuottamaan. Yhtäältä on kyse siitä, missä päin pääkaupunkiseutua olisi kaupunki- ja asukasrakenteen tasapainoisen kehityksen vuoksi yleisesti perusteltua lisätä tarjonnan monipuolisuutta tällaisella talotyypillä. Toisaalta käytännön toteutuksissa on välttämätöntä toimia sen pohjalta missä olisi realistisesti kysyntää ja toteutusmahdollisuuksia townhouse-tonteille ja -toteutuksille. Kussakin kolmessa työryhmän työskentelyyn osallistuneessa kaupungissa (Helsinki, Espoo, Vantaa) on omanlaisensa historiallisesti muotoutunut kaupunkirakenteensa ja oma suunnittelun perinteensä. Kaupunkien välillä on eroja muun muassa käytettävissä olevien resurssien suhteen. Myös asuntojen kysyntä, vallitseva hintataso sekä tuotannon muutkin ehdot poikkeavat kaupungeissa toisistaan. Kaupunkien välisistä eroista huolimatta townhouse-rakennustyypin käyttökelpoisuutta kaupunkisuunnittelussa on tällä hetkellä mahdollista jäsentää kaikissa kaupungeissa samantyyppisesti: (A) (B) Talotyyppi nähdään käyttökelpoisena olemassa olevien kerrostalovaltaisten esikaupunkien täydennysrakentamisessa, erityisesti aluekeskusten välittömässä läheisyydessä. (vrt. myös Manninen & Holopainen 2006). Talotyypin toteuttaminen pieninä yksiköinä mahdollisille rakennuspaikoille hyvien julkisten kulkuyhteyksien ja olemassa olevien palvelujen tuntumaan on yksi keino sekä vahvistaa paikallisten palvelujen asiakaspohjaa että vaikuttaa suotuisasti muun muassa alueiden asukasrakenteeseen. Näin voidaan samalla parantaa alueen nykyisten asukkaiden mahdollisuuksiin pysyä asumassa omalla alueellaan asumistoiveiden muuttuessa. Paikallisen asumisuran mahdollistaminen on muun muassa yksi Helsingin maankäytön kehityskuvan nimeämistä kaupunkisuunnittelun yleisistä tavoitteista. (Kaupungista seutu 2008, 17.) Tämän ohella townhouse-tyyppiselle pienimittakaavaiselle rakentamiselle nähdään olevan tilausta uusilla kerrostalovaltaisina toteutettavilla asuinalueilla. Myös näille alueille kaupunkipientalot voivat tuottaa asuntokannan monipuolisuutta. Helsingissä townhouse-tyyppistä rakentamista suunnitellaankin parhaillaan II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 137

(C) muun muassa Kalasatamaan, Jätkäsaareen sekä Kruunuvuorenrantaan (ks. mm. Helsinki Townhouse -kilpailu 2010a). Vantaalla on toimittu samansuuntaisesti; esimerkiksi Kartanonkoskella on toteutettu miljöön mittakaavan ja pääpiirteiden osalta paljolti townhouse-tyyppistä rakentamista kerrostalojen rinnalla. Kolmanneksi townhouse-tyyppinen rakentaminen voi itsessäänkin muodostaa merkittävän osan uuden laajan asuinalueen rakennuksista. Pääkaupunkiseudulla on parhaillaan suunnitteilla uusia asuntorakentamiskohteita, joiden asuntokannasta merkittävä osa muodostuisi kerrostaloja pienimittakaavaisemmasta rakentamisesta. Helsingissä näitä alueita ovat esimerkiksi Alppikylä ja Ormuspelto, Espoossa Uusmäki. Townhouse-rakentamisen käyttökelpoisuutta ja eri toteutusmuotojen mahdollisuuksia näissä selvitetään parhaillaan. Suhteessa kerrostaloasumiseen townhouse-asumisen valttina on luonnollisestikin oma piha, oma asuntoon liittyvä lähireviiri. Suhteessa sekä kerrostaloon että rivitaloon voi pitää jo aiemmin mainittua, tavanomaista kaupunkiasumista laajempaa suvereniteettia, itsemääräämisoikeutta. Mutta mitä itsemääräämisoikeudella kulloisessakin keskustelussa sitten tarkoitetaan? Puhe on yleensä samaan aikaan sekä fyysisestä että henkisestä tilasta (vrt. mm. Lapintie 2008, 37). Syventymättä tässä yhteydessä laajemmin siihen, millaisista kokemuksista nämä pohjimmiltaan rakentuvat, käyn lyhyesti läpi ulottuvuuksia ja tasoja, joita itsemääräämisoikeus ja/tai yksilöllisen päätäntävallan lisääminen voi rakennusten toteutuksen ja ylläpidon näkökulmasta sisältää. Jossain määrin erillisinä voidaan hahmottaa (1) suunnittelu- ja toteutusvaiheen toimintavapaus, eli tulevan asukkaan mahdollisuudet vaikuttaa rakentamisen yhteydessä muun muassa esteettisiin ja tilallisiin ratkaisuihin; (2) asukkaan itsenäinen määräysvalta suhteessa toiminnallisiin ja ylläpitokysymyksiin rakennuksen elinkaaren aikana, muun muassa taloudellinen itsemääräämisoikeus korjauksissa ja muutoksissa; sekä (3) asuntojen laajentamismahdollisuus ja (muut) tontin lisärakentamismahdollisuudet myöhemmissä vaiheissa. (1) Suunnittelu- ja toteutusvaiheen aikainen toimintavapauden säätely liittyy yhtäältä rakentamisen julkisen ohjauksen luonteeseen (kaavoitus, normit), toisaalta siihen mitä variaatiomahdollisuuksia kulloinenkin rakennusten tuotantomuoto ja tapa mahdollistavat tai suosivat. Esimerkiksi ne kaksi kaupunkipientalo kohdetta, 138 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

joista työryhmässä käytiin eniten keskustelua, eli Espoon Säterinmetsä ja Helsingin Malminkartano, edustavat jossain määrin toisistaan poikkeavia periaatteita sekä tuotantomuotonsa että arkkitehtuurin ohjauksen ja säätelyn suhteen. Palaan Säterinmetsän ja Malminkartanon kohteisiin tuonnempana. (2) Rakennuksen elinkaaren aikaista, ylläpitoa ja korjaustöitä koskevaa itsemääräämis- ja vaikuttamismahdollisuutta koskevat kysymykset liittyvät niin ikään yhtäältä päätösvallan määrittelyyn, toisaalta teknisiin, tilallisiin ja tuotannollisiin mahdollisuuksiin. Rakennuksen ylläpitokysymyksissä itsemääräämisoikeuden laajuuteen vaikuttavat toki esimerkiksi asemakaavan määräykset, mutta vielä merkittävämmin rakennuksen ja kiinteistön hallintamuoto. Nykyinen lainsäädäntö tunnistaa omatonttiset (esim. kytketyt) pientalot, joissa yksittäisellä asukkaalla on suuri itsenäinen päätösvalta muun muassa remonttiensa suhteen, ja toisaalta asunto-osakeyhtiön, jossa rakennuksia ja niiden ylläpitoa koskeva päätösvalta ja taloudellinen vastuu ovat kollektiivisia. Varsinaisia välimuotoja näiden hallintamuotojen välillä ei laissa tällä hetkellä ole. Edellä mainitut hallintamuodot mahdollistavat molemmat sinänsä hyvin monennäköisiä taloja ja rakennuskokonaisuuksia, joten hallintamuotoa koskevalla kysymyksellä ei ole välttämätöntä kytkentää rakennusten arkkitehtuuriin. Toisaalta ylläpitokysymyksiin ja asunnon korjaus- ja muuntelu mahdollisuuksiin vaikuttaa se, miten rakennuksen tilallisten, teknisten ja rakenteellisten ratkaisujen kestävyys ja joustavuus rakennuksen pitkän elinkaaren aikana on alun perin otettu huomioon suunnittelussa. (3) Omana, joskin edellisiin kysymyksiin monella tavalla kietoutuvana ulottuvuutenaan ovat asuntojen laajentamis- ja lisärakentamismahdollisuudet rakennuksen elinkaaren myöhemmissä vaiheissa. Kuten Eija Hasu toteaa toisaalla tässä julkaisussa, periaatteessa on ihanteellista, jos asukkaan on mahdollista toteuttaa lisätilaa asuntonsa yhteyteen vähitellen oman tarpeensa ja voimavarojensa mukaan. Olisiko vaiheittainen toteutus (esim. yksikerroksisen lisäsiiven toteutettavuus myöhemmin) siis mahdollinen tai peräti toivottava malli townhouse-asumisessa? Tätä pohdittaessa kohdataan kysymys asemakaavalla määriteltävän rakennusoikeuden säätelystä; sen määrästä ja hinnasta. Monet rakentamista ohjaavat säännöt ja käytännöt tähtäävät yhtäältä II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 139

rakennusoikeuden mahdollistaman kerrosalan toteutumiseen jo ensi vaiheessa, toisaalta rakennusoikeudella keinottelemisen estämiseen. Mahdolliset sisäiset ristiriidat kaupunkien omissa tavoitteissa lienevät kuitenkin ratkaistavissa tapauskohtaisesti, jos näyttää siltä, että vähittäinen täydennettävyys voisi tuottaa erityistä lisäarvoa townhouse-asuinalueille. Itsemääräämisoikeudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista voi siis keskustella monella eri tasolla jo silloinkin, kun tarkastelee asiaa vain käytännön tasolla, rakennetun ympäristön toteuttamisen ja ylläpidon kannalta. URBAn kaupunkipientalo-työryhmässä oltiin yleisesti sitä mieltä, että kaupunkirakentamisessa on perusteltua miettiä, miten rakentajien oma yritteliäisyys suunnataan hedelmällisesti. Kaupunkirakentamiseen sisältyy aina julkisia intressejä, muun muassa julkisen tilan luonnetta koskevia pyrkimyksiä (vrt. Manninen & Holopainen 2006), mutta kaavaratkaisut ja kaupunkikuvalliset tavoitteet ovat eri alueilla erilaisia. Siksi tässä asiassa ei varmastikaan ole olemassa yhtä oikeaa linjaa, jota voisi soveltaa kaikilla alueilla. Keskustelua itsemääräämisoikeuden luonteesta ja laajuudesta (sekä rakentamisen, elinkaaren aikaisten muutosten että myöhemmän täydennettävyyden suhteen) kannattaakin käydä hanke kohtaisesti. Jos kerros- tai rivitaloasumista laajempi itsemääräämisoikeus on yksi townhouse-asumisen vahvuuksista suhteessa muihin asumismuotoihin, mikä sitten on townhouse-asumisen valtti verrattuna väljemmälle tontille rakennettavaan vapaasti seisovaan omakotitaloon? Manninen ja Holopainen (2006, 41) ovat arvioineet, että hyvä sijainti yhdistettynä asunnon muihin ominaisuuksiin on olennainen osa townhouse-asumisen vetovoimaisuutta asuntomarkkinoilla. Asunnonhankinnan tärkeitä osatekijöitä ovat paitsi itse asunto myös siihen liittyvän lähiympäristön laatu. Näihin voi lukea lähipalvelut ja kaupungin muiden toimintojen tavoitettavuuden. Townhouse-asumisen kilpailuvaltiksi voisi muodostua uudenlainen, otollinen monien eri ominaisuuksien yhdistelmä jota asunnontarvitsija tietysti suhteuttaa hintaan, jolla sen pystyy saavuttamaan. Työryhmän jäsenten kokemusten perusteella lähipalvelut, laadukas julkinen tila ja kaupungin toimintojen tavoitettavuus ovat usein esiin nousevia motiiveja sille, että asunnonvalitsija hakeutuu tiiviimmin rakennettuun ympäristöön. Townhouse kannattaa siksi nähdä nimenomaan lupaavana urbaanina asumismuotona, jonka kiinnostavuus 140 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

perustuu käytännössä paljolti siihen, että se sijoittuu kaupunkiympäristöön tai sen välittömään tuntumaan, palvelujen ja kaupungin muiden toimintojen lähelle. Kaupunkisuunnittelun yleisempien tavoitteiden näkökulmasta ympäristön urbaanin ympäristön laatu muodostuu palvelujen lisäksi muun muassa rakennuskannan aluekohtaisesta monipuolisuudesta, joka mahdollistaa tilojen tarjoamisen monille eri toiminnoille ja käyttäjäryhmille. Sosiaalisesti monipuolinen asukasrakenne on esimerkiksi Helsingissä kaupunkirakentamisen normatiivisena tavoitteena (vrt. mm. Kaupungista seutu 2008, 19). Rakennettaessa laajempia townhouse-painotteisia asuinalueita on siksi merkitystä sillä, että asuntotyyppien ja asumismuotojen monipuolisuutta voidaan kehittää myös townhouse-konseptin sisällä. Naapurustoissa tarvitaan monenlaisia asuntovaihtoehtoja, kuten pieniä asuntoja, asuntoja varustettuna työtilalla ja/tai sivuasunnolla, vuokra-asuntoja, sekä tiloja eri toiminnoille ja niiden joustavuutta ja muunneltavuutta eri tilanteisiin. Pitkällä aikavälillä townhouse-rakentamisen tavoitteena ei näin ole vain suurempien perheasuntojen tuottaminen vaan monipuolisesti erilaisia ja erikokoisia asuntoja tarjoavan rakennustyypin kehittäminen. Townhouse-asumisen sosiaalisen monimuotoisuuden mahdollistaminen olikin siksi yksi talotyypin kehittämiseksi vuonna 2010 järjestetyn yleisen arkkitehtuurikilpailun ehdotusten arvioinnin kriteerejä (Helsinki Townhouse kilpailu 2010b, 4). II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Kokemuksia toteutusprosesseista Työryhmän keskusteluissa käytiin läpi suunnittelijoiden, rakentajien ja tulevien asukkaiden yhteistyön ja koordinaation haasteita, joista on jo saatu arvokasta kokemusta pääkaupunkiseudulla toteutettujen kohteiden myötä. Käyn seuraavassa lyhyesti läpi Espoon Säterinmetsän sekä Helsingin Malminkartanon (Vuorenjuuren) hankkeista käytyä keskustelua. (Vrt. Fogelholm 2003; Malminkartanon kaupunkipientalot 2005; ks. myös Eija Hasun artikkeli tässä julkaisussa.) Säterinmetsän kohteessa Espoon Leppävaarassa tavoiteltiin tiivistä, vaihtelevaa, pikkukaupunkimaista rakentamista. Alkuperäisenä, jo 1990-luvun alussa esitettynä tavoitteena oli myös se, että jokainen rakentaja (ja asukas) voisi varsin vapaasti tehdä myöhemminkin muutoksia ja lisäyksiä rakennukseensa. Tavoitteena oli saada asukkaat tällä tavalla juurtumaan alueelle, tekemään itselleen kotia loppuiäksi (Fogelholm Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 141

2003, 57). Asukkaiden vaihtuvuus onkin ollut työryhmän jäsenten tietojen perusteella melko vähäistä, joten kohteen voi nähdä onnistuneen tässä tavoitteessa tähän mennessä. Kaupungin näkökulmasta hankkeen toteutukseen liittyi kuitenkin ongelmia. Alueen rakentaminen työllisti (ja työllistää osin edelleen) viranomaisia paljon enemmän kuin mihin oli varauduttu. Ylimääräistä työtä ovat aiheuttaneet toimijoiden väliset erimielisyydet ja epäselvyydet, rakentamisprosessin koordinoimattomuus sekä muun muassa osin näistä ongelmista seuranneet rakennustekniset ongelmat (ibid., 141 150). Kysymyksessä oli alunperinkin erityiseksi ajateltu projekti; tarkoituksena oli kokeilla uudenlaista yksilöllistä toimintavapautta tiiviissä rakentamisessa. Toteutusten myötä kaupungin virkamiesten piirissä nousi sitten kuitenkin puheeksi koordinoidun suunnittelun mielekkyys. Fogelholm (ibid., 149) toteaa, että suuri osa toteutusten aikana esille nousseista ongelmista olisi ollut vältettävissä huolellisemmalla etukäteissuunnittelulla. Ongelmia olisi vältetty sekä suunnittelun koordinoinnilla ja suunnitelmien yhteensovittamisella että toteutusten koordinoinnilla ja synkronoinnilla. Omaa kotiaan vaativissa rakentamisolosuhteissa toteuttavat kokemattomat rakentajat ja rakennuttajat tarvitsivat myös paljon enemmän viranomaisohjausta kuin mihin kaupunki oli varautunut. Projekti toimi siis, Kai Fogelholmin (2003, 149) sanoin, kytkettyjen kaupunkipientalojen rakentamisen elävänä koelaboratoriona ja oivallisena toimintatapojen testikohteena. Säterinmetsässä todettiin, että eri toimijoiden yhteisymmärrystä ja -toimintaa mahdollistaville ja helpottaville välittäjäpersoonille oli kova tarve. Helsingin Malminkartanon kaupunkipientalojen toteutuksessa seurattiin osittain Säterinmetsän mallia, mutta tarkoitus oli muun muassa projektin huolellisella etukäteissuunnittelulla pyrkiä välttämään Säterinmetsässä esiintyneitä ongelmia. Kohteessa tehtiin enemmän keskitetysti toteutettua rakennustyötä, ja hankkeeseen kiinnitettiin kaupungin toimesta myös suunnittelua koordinoiva arkkitehti 2. Haluttiin edistää omatoimista rakentamista, mutta sitä haluttiin helpottaa ja tehdä sujuvammaksi sillä, että osa omatoimirakentajan kannalta hankalimmista rakenteista tehtäisiin valmiiksi kaupungin toimesta. Nyt, kun alue on valmiiksi rakennettu, ympäristöä koskevien tavoitteiden voi yleisesti ottaen sanoa toteutuneen sekä kaupungin että asukkaiden näkökulmasta. Toteutusprosessin näkökulmasta hanke näyttäytyy kuitenkin hieman 2 Hankkeen koordinoivana arkkitehtina toimi Anneli Lyytikkä / Ympäristösuunnittelu OK. 142 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

toisessa valossa, tässäkin kohteessa. Asukkaiden omat suunnitelmat muuttuivat pitkin matkaa, ja monimutkaistuivat jatkuvasti, muutoksia suunnitelmiin tuli osittain ihan loppumetreille asti, joten toteutus viivästyi ja kustannukset nousivat. Viimeisen yksikön toteutus alkoi vuotta myöhemmin kuin oli ollut tarkoitus. Aikataulun muuttuminen tuotti kaupungille taloudellisia tappioita. Jouduttiin myös tekemään paljon ylimääräiseksi koettua työtä. (Malminkartanon kaupunkipientalot 2005, 3 6, 12 14, 59 69.) Kiinteistöviraston tonttiosasto (ibid., liite 8) toteaa yhteenvetona että jälkikäteen näyttää siltä että projektissa käytettiin liian monta suunnittelumenettelyä ja vielä yhtäaikaisesti. [ ] Menettelyä oli hyvin vaikea hallita. [ ] Erilaiset ristiriitaiset pyrkimykset sotkivat ja viivyttivät suunnittelua ja hankkeen aikataulua kaupungin näkökulmasta kovin paljon. Malminkartanon kohteessa siis satsattiin suunnitteluun, mutta osan suunnittelusta voi katsoa menneen hukkaan, kun saman asian suunnittelua tehtiin useampaan kertaan. Ongelmaksi muodostui Malminkartanossa erityisesti keskitetysti rakennettavien osien ja asukkaiden oman suunnittelun yhteen niveltäminen (ibid., 73). II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä URBAn kaupunkipientalo-työryhmässä keskusteltiin myös muista kaupunkipientalohankkeista. Yleisesti ottaen todettiin, että suunnitelmien ja toteutusten koordinaation merkitys korostuu tiiviissä kytkettyjen kaupunkipientalojen rakentamisessa enemmän kuin rakennettaessa omakotitaloja väljille tonteille. Myös toteutusten eriaikaisuus voi tuottaa ongelmia, jopa suoranaista kaaosta, ja naapureille koituvat harmit voivat olla varsin merkittäviä, sillä naapurin keskeneräinen rakennustyömaa voi olla vaikutuksiltaan käytännössä melkein sama kuin rakennustyömaa omassa talossa. Rakentamisen hallitseminen tiiviissä kaupunkioloissa on taitolaji. Aikataulun viivästymisestä ja kasvaneesta työmäärästä johtuvat lisäkustannukset tulevat lopulta hyvin monen toimijan maksettaviksi. Epäselvyydet tuottavat lopulta lisätyötä muun muassa rakennusvalvonnalle. Omatoimisesti toteutettavien townhouse-tyyppisten kaupunkipientalojen laajemmissa toteutetuissa kohteissa ongelmiksi on koettu yhtäältä suunnittelun puutteellisuus (ja sen kostautuminen työmaavaiheessa yllä tyksinä ja arvioitua suurempana työmääränä), toisaalta se, että samaa asiaa joudutaan suunnittelemaan moneen kertaan. Näitä kahta ongelmaa yhdistää kysymys koordinaatiosta. Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 143

Kaikkien rakentajien toiveet ja ajatukset eivät välttämättä sovellu kytkettyjen pientalojen rakennuttamiseen, mutta monia yhteistoiminnan ongelmia voidaan auttaa selkeillä ja tarpeeksi ajoissa määritellyillä toimintaperiaatteilla ja pelisäännöillä. Kaupunkivetoisissa hankkeissa tämä voi merkitä muun muassa sitä, että yleissuunnittelu viedään ensin johonkin selkeään vaiheeseen, ja sitten mukaan tulevat rakentajaasukkaat, jotka sitoutuvat reunaehtoihin. Vielä pidemmälle viety versio tämän tyyppisestä mallista on se, että myös toteutus viedään keskitetysti johonkin vaiheeseen asti ennen yksittäisten rakentajien ja asukkaiden tulemista mukaan prosessiin. Malminkartano-hankkeen raportissa (Malminkartanon kaupunkipientalot 2005, 74) todetaan, että omatoimisesti toteutettavassa tiiviissä ja matalassa asuntorakentamisessa on syytä tarjota asukkaille useita erilaisia tontinluovutus-, suunnittelu- ja rakentamisvaihtoehtoja. Raportissa on ideoitu viisi erilaista toimintamallia joita olisi mahdollista soveltaa (ainakin Helsingin oloissa) townhouse-tyyppisten kytkettyjen kaupunkipientalojen tuottamisessa (ibid., 69 72): Mallissa 1 (ns. Säterinmetsän malli ) asemakaava määrää vain joistain kysymyksistä, ja rakentajalla on paljon vapauksia. Malli tuottaa vaihtelevaa ympäristöä. Yhdessä rakennettavia osiakin voi olla, jos rakentajat siihen päätyvät. Toteuttamisen ja alkuvaiheen elämän kannalta rakennustöiden eriaikaisuus nähdään potentiaalisena ongelmana, mutta raportissa arvioidaan, että toimintamalli toimii 3 5 asunnon suuruisina kokonaisuuksina. Malli 2 ( Kehitetty Malminkartanon malli ) sekä malli 3 ( Raakatalomalli ) edellyttävät enemmän etukäteen tehtävää työtä kaupungin tai muun rakennuttajan taholta. Molemmissa laaditaan ensin suunnitelma, jolle haetaan rakennuslupa, ja tietyt rakennusvaiheet tehdään keskitetysti etukäteen. Sen jälkeen etsitään asukkaat, jotka ottavat vastuulleen rakentamisen saattamisen loppuun asti. Mallissa 2 tehtäisiin valmiiksi pohjalaatta ja tekniset liittymät, mallissa 3 keskitetysti toteutettavaa osuutta jatkettaisiin aina vesikattovaiheeseen asti, jonka jälkeen rakentamisvastuu siirtyisi tuleville asukkaille. Kyseessä olisi siis keskeneräinen tilakehikko, jonka loppuunsaattamisessa olisi vapauksia ja mahdollisuuksia hieman loft-asuntojen tapaan. 144 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

Malli 4 ( Ryhmärakennuttamismalli ) perustuu rakennuttajakonsultin toimintaan hankkeen toteuttamisen keskeisenä veturina ja koordinaattorina. Kaupunki (joka omistaa maan) varaa tontin rakennuttajakonsultille, joka laadituttaa kohteesta luonnossuunnitelmat ja etsii asukkaat. Kun tulevat asukkaat on saatu koottua, konsultti koordinoi rakentamisprosessia kilpailuttaen rakennushankkeen eri osuudet asukkaiden toiveiden mukaan. Rakentamisen kustannukset tulevat perustumaan kilpailutettujen osaurakoiden hintoihin sekä konsultin palkkioon. Malli 5 ( Asukasprofiloitu malli ) tarkoittaa omaehtoisesti yhteen liittyneiden asukkaiden organisoimaa oman asuntokohteensa ryhmärakennuttamista. Tontin varaava ryhmä suunnitteluttaa ja toteuttaa talonsa esimerkiksi elämäntapoihinsa liittyvien erityistarpeiden pohjalta. Rakennushanketta vetämään palkataan kuitenkin ammattilainen. Kaupungin toimesta laadittava rakennustapaohje ja viitesuunnitelma tehdään ottaen huomioon kohdetta rakennuttavien asukkaiden toiveet. (Malminkartanon kaupunkipientalot 2005, 69 72.) II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Malminkartanoraportin esittämät mallit 4 ja 5 edustavat siis molemmat ryhmärakennuttamista. Tämän toteutustavan kysymyksiä ja mahdollisuuksia on laajemmin käsitellyt Terttu Nupponen sekä toisaalla tässä julkaisussa että URBA-hankkeen aiemmassa julkaisussa (Nupponen 2008). URBA-hankkeen kaupunkipientalo-työryhmä piti erityisen kiinnostavana sitä, että edellä kuvatun mallin 4 mukaisesta menettelystä on jo kokemuksia muun muassa Helsingistä Suutarilan Riddarsbyn 20 pientalon kohteesta (ks. esim. Nurmi 2009). Mainitussa kohteessa talot eivät tosin ole townhouse-tyyppisesti toisiinsa kytkettyjä. Toteuttamismallin nähdään joka tapauksessa toimineen kohteessa hyvin. Malli mahdollisti yksittäisten, lähtökohtaisesti samanlaisten talojen räätälöimisen asukkaiden toiveiden mukaan yksilöllisiksi siten, että hankkeessa pysyttiin silti aikataulussa ja talojen lopullinen hinta pysyi kohtuullisena. Rakennuttajakonsultin rooli oli tässä keskeinen, mutta onnistumiseen myötävaikutti vahvasti myös muun muassa se, että toteutuksissa oli mahdollista kilpailuttaa useita tyyppitalojen tuottajia keskenään rakennusrunkojen toteuttamisesta. Tyyppitalorunkojen hyödyntäminen oli näin ollen olennainen osa Riddarsbyn kohteen onnistunutta ryhmärakennuttamisprosessia. Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 145

Kehittämisideoita Townhouse-tyyppisiin kaupunkipientaloihin liitetään pääkaupunkiseudulla suunnittelijoiden piirissä monenlaisia, myös toisiinsa jännitteisessä suhteessa olevia toiveita. Konkreettiset hankkeet ja toteutukset ratkovat kukin omalla tavallaan yleisempien toiveiden välisiä jännitteitä. Kuten kaikessa rakentamisessa, myös kaupunkipientalojen tuotannossa päädytään väistämättä keskustelemaan esimerkiksi siitä jännitteestä, joka on olemassa kollektiivisen päätöksenteon, yleisten intressien sekä yksittäisten toimijoiden itsenäisen määräysvallan välillä. Onko townhouse-rakentamisessa sitten mahdollista lähteä rakentamaan aivan uudenlaista kulttuuria yksittäisten toimijoiden itsenäisen määräysvallan laajuudesta tiiviissä, lähes kerrostalotehokkuudella rakennetussa ympäristössä? Tämän voi nähdä yleisenä, suurena ja periaatteellisenakin kysymyksenä, mutta asiaa voi myös tarkastella käytännöllisinä tapauskohtaisina järjestelykysymyksinä. Niin ikään kysymystä siitä, miten kohtuuhintaista, yksilöllisiä asumistoiveita toteuttavaa asuntotuotantoa voi edistää tiiviissä kaupunkirakenteessa, voi tarkastella monella eri tasolla. Kysymys kietoutuu väistämättä hyvin moneen asiaan, alkaen kaupunkien maapolitiikasta ja maanomistuksen laajuudesta, ja ulottuen aina rakennusalan toimijoihin ja käytäntöihin sekä rakentamista koskeviin normeihin asti. Jos pysytään tiiviimmin hanketason kysymyksissä ja pohditaan ratkaisuja niihin, townhouse-tyyppisten kaupunkipientalojen keskeiset kehityshaasteet näyttäisivät muodostuvan tällä hetkellä yhtäältä (A) rakennustuotannon rationalisointipyrkimysten ja yksilöllisten räätälöintipyrkimysten välisen jännitteen sovittamiseen, toisaalta (B) ammattilaisten ja maallikoiden välisen yhteistyön ja ymmärryksen edistämiseen. Rationalisointi ja räätälöinti Rakentamisen rationalisoiminen, kuten teollisten vakiotuotteiden hyväksikäyttäminen ja prosessien yksinkertaistaminen ja nopeuttaminen, tähtää tuotannon tehostamiseen ja kustannusten alentamiseen muun muassa standardisoinnin ja sarjatuotannon avulla. Yksilöllisten erityisratkaisujen tekemisellä taas on puolestaan taipumus nostaa tuotannon kustannuksia. Monessa yhteydessä on todettu, että rakennustyön kustannuksilla ja sen tuotteiden (tässä tapauksessa: asuntojen) markkinahinnoilla ei rakentamisessa ole suoraa yhteyttä toisiinsa. Yleisesti 146 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

tarkasteltuna yksilöllisten erityisratkaisujen tuottaminen vie kuitenkin toki yleensä enemmän aikaa kuin vakiotuotteiden monistaminen. Variaation ja monimuotoisuuden lisäämiseen pyrkivässä rakentamisessa tasapainoillaan siksi rationalisoinnin taloudellisen mielekkyyden ja yksilöllisen räätälöinnin houkuttelevuuden välillä. Miten sitten tuoda positiivisella tavalla rationalisoinnin etuja townhouse-tuotantoon? Edellä kuvatun Helsingin Riddarsbyn kohteen (ks. Nurmi 2009) toteutuksen positiiviset kokemukset kiinnittivät kaupunkipientalo-työryhmän huomion siihen, että markkinoilla ei ole tällä hetkellä sopivia tyyppitalomalleja townhouse-tyyppisten kaupunkipientalojen rakentamiseen. Voisivatko riittävän tilallisen ja esteettisen variaation mahdollistavat tyyppitalorungot edistää townhouse-toteutuksia? Helsingin kaupunki suunnittelutti joitakin vuosia sitten helsinkiläisten pientaloalueiden täydennysrakentamiseen soveltuvan uuden tyyppitalomallin, niin sanotun Helsinki-pientalon (ks. Helsinki-pientalo 2009), joka on jo otettu useamman talotehtaan tuotemallistoon. Tätä vastaavan, townhouse-rakentamiseen soveltuvan perusratkaisun tuottaminen on yksi selkeä, kaupunkipientalo-työryhmässä useaan otteeseen keskusteltu, konkreettinen ja lupaavana nähty kehitysidea. Millainen olisi siis tyyppitalomalli Helsinki-townhouse? URBA-hankkeen työryhmätyöskentelyn jälkeen käyty yleinen arkkitehtikilpailu (Helsinki Townhouse -kilpailu 2010a; 2010b) on jo antanut joitain mahdollisia vastauksia tähän kysymykseen. Tälle rinnakkainen, hyvin tärkeä kysymys on, miten talomalli, tai mahdollisesti useampi, saadaan saatettua tuotantoon asti. II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Ammattilaisten ja maallikoiden yhteisymmärrys hankkeissa Tiiviissä kaupunkiympäristössä rakentaminen edellyttää (jo pelkästään teknisenä toimenpiteenäkin) monien erikoistuneiden ammattiryhmien välistä yhteispeliä sitä enemmän mitä tiiviimmässä kaupunkirakenteessa toimitaan. Kuten edelläkin todettiin, suunnitelmien yhteensovittaminen ja rakentamisen koordinointi ahtaalla tontilla voivat olla merkittävä haaste. Ammattilaisilla on omat vakiintuneet tapansa sovittaa toimintaansa yhteen toisten ammattiryhmien toiminnan kanssa, mutta kytkettyjen, yksilöllisiä toiveita toteuttavien townhouse-tyyppisten kaupunkipientalojen rakentamisen yhteydessä esiin nousee lisäksi kysymys siitä, miten toteutuksissa pystytään säätämään suunnitelmia joustavasti asukkaiden erityistoiveiden mukaan. Tällöin on olennaista, että yhteistyö ja vuorovaikutus rakentamisen ammattilaisten ja rakentamiseen Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 147

vähemmän perehtyneiden maallikkojen välillä voidaan järjestää selkeäksi, sujuvaksi ja molemmin puolin mahdollisimman ymmärrettäväksi. Käytännön ongelmat rakentamisessa voivat toki johtua toisistaan jyrkästi eriävistä intresseistä, mutta jossain tapauksissa ongelmat voivat myös liittyä vain väärinkäsityksiin tai selkiintymättömiin näkemyksiin toisen osapuolen toiminnan logiikasta. Oli kyse sitten eriävistä intresseistä tai väärinkäsityksistä, molemmissa tapauksissa on tarvetta välittäjähenkilöille, joilla on kykyä, motivaatiota, aikaa ja resursseja perehtyä eri osapuolten näkökulmiin, ja toimia niiden yhteensovittamiseksi. Malminkartanon hanketta arvioineessa raportissa (Malminkartanon kaupunkipientalot 2005, 73) tuotiin esiin näkemys siitä, että vuorovaikutteisessa laajemman kaupunkipientalo-hankkeen toteutuksessa tulisi olla yksi taho, joka voi samaan aikaan vastata arkkitehtisuunnittelun lisäksi rakenne- ym. erikoissuunnittelusta sekä kertoa asukkaille vaihtoehtoisten ratkaisujen kustannusvaikutukset. Raine Mäntysalo ja Sari Puustinen (2008, 385) ovat todenneet, että toimintakonsepteja kehitettäessä jotkut konseptit vaativat toimiakseen ja kehittyäkseen kenties sellaisia osapuolia tai tahoja, joita ei tällä hetkellä ole olemassa ainakaan Suomessa. Toimintakonseptien yhteiskehittely on myös yhteistyön muotojen yhteiskehittelyä ja siten periaatteessa avointa uusien yhteistyötarpeiden ja tahojen ja aivan uudenlaisten tekijöiden ilmaantumiselle. Helsingin Suutarilan Riddarsbyn kohdetta pidettiin kaupunkipientalo-työryhmässä hyvänä esimerkkinä laajemman pientalokohteen ryhmärakennuttamisesta. Kyseisen hankkeen perusteella näyttää siltä, että Malminkartanoraportin peräänkuuluttamia toimijatahoja olisi mahdollisesti jo olemassa. Tällaisten toimijoiden toimintaedellytysten turvaaminen ja edelleen kehittäminen vaikuttaa perustellulta townhouse-tuotannon kannalta. Konsulttivetoinen ryhmärakennuttaminen nähtiin potentiaalisesti hyvänä mallina toteutuksen näkökulmasta. Työryhmän keskusteluissa nousi jopa esiin kysymys siitä, suhtautuvatko asukkaat positiivisemmin itse palkkaamaansa konsulttiin kuin suhtautuisivat vaikkapa kau pungin virkamieheen, joka ilmoittaisi heille täsmälleen samat (taloudelliset) reunaehdot. Oli niin tai näin, toteutusmallia, jossa yksityinen, tulevien asukkaiden palveluksessa työskentelevä rakennuttajakonsultti tekee yhteistyötä sekä kaupungin että tulevien asukkaiden kanssa ja toimii välittäjähenkilönä, pidettiin työryhmässä lupaavana tulevien townhousehankkeiden toteuttamisen kannalta. 148 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

Sopivan mittaisin askelin eteenpäin URBA-hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut nostaa keskusteluun uusia urbaanin asumisen vaihtoehtoja. Kaupunkirakenteen tiivistämistavoitteen myötä kaupunkisuunnittelijoilla on pääkaupunkiseudullakin uudenlaisia tavoitteita esimerkiksi tontti- ja aluetehokkuuksien suhteen. Kysymykseen siitä, miten tuottaa houkuttelevaa ympäristöä melko korkeallakin maankäytön tehokkuudella, on epäilemättä lukuisia ratkaisuja. Kytketty kaupunkipientalo, townhouse, on yksi mahdollinen malli, jota pääkaupunkiseudulla on jo ehditty kokeilla jonkin verran mutta joka sisältää myös vielä tutkimattomia mahdollisuuksia. Työryhmässä todettiin, että vaikka konseptilla on oma, varsin pitkä historiansa muualla Euroopassa (vrt. esim. Muthesius 1982) ja Pohjois-Amerikassa, sen suomalainen muoto on vielä toistaiseksi vakiintumaton ja ehdottomasti kehittämisen arvoinen. Yleisen townhouse-aiheisen arkkitehtuurikilpailun järjestäminen keväällä 2010 (Helsinki Townhouse -kilpailu 2010a; 2010b) olikin merkittävä askel tässä kehitystyössä. II Asumiskonseptien kehittäminen työryhmissä Työryhmätyöskentelyn loppupuolella nousi esiin ajatus, että kaikkia townhouse-totetutuksia kannattaisi toistaiseksi tarkastella koerakentamisena. Konseptin on edelleen mahdollista tulla uudelleen tulkituksi jokaisen uuden toteutuksen kohdalla. Tällöin tulee ymmärtää myös tuotekehittelyn luonnetta käytännössä ei liene syytä ladata liian monenlaisia hankalia haasteita yhteen ainoaan hankkeeseen. Olennaista on kokeiluihin ja uudenlaisiin ratkaisuihin kannustaminen ja oikean mittaisin askelin eteneminen. Ja jotta projektien aikana karttuneista kokemuksista ja uusista ideoista olisi hyötyä seuraavien hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksissa, suunnittelu- ja toteutusprosesseja koskevan tiedon tallentaminen, analysointi ja julkituominen Säterinmetsän ja Malminkartanon hankkeiden tapaan on edelleen tärkeää. Kaupunkirakentamisen voi nähdä erilaisten kokeilujen näyttämönä. Onnistuneet esimerkit rohkaisevat jatkamaan kehitystyötä ja tekevät uudenlaisia ratkaisuja haluttaviksi. Townhouse-konsepti kannattaa pitää avoimena uusille ideoille. Lähteet Espoon kaupunki (1996). Säterinmetsän asemakaavan selostus 25.10.1996, joka koskee 30.1.1996 päivättyä ja 30.10.1996 muutettua asemakaavakarttaa; Espoo, 51. kaupunginosa (Leppävaara), korttelit 51285 51294 sekä katuja virkistysalueet, Alue 114500 (1120400). Kaupunkisuunnittelukeskus. Espoo. Mikko Mälkki: Kytketyt kaupunkitalot ja urbaani rakentaminen 149

Fogelholm, K. (2003). Espoon Säterinmetsä. Tutkimus yhteenkytkettyjen omakotitalojen rakentamisesta. Ympäristöministeriö ja Rakennustieto, Helsinki. Helsinki-pientalo (2009). Helsinki suunnittelee 2009:3, esite. Ladattavissa osoitteessa: http://www.hel2.fi/ksv/julkaisut/esitteet/esite_2009-3.pdf [ladattu 6.9.2010] Helsinki Townhouse -kilpailu (2010a). Jätkäsaaren ja Kruunuvuorenrannan kaupunkipientalotyypit 1.2. 30.4.2010. Yleisen arkkitehtuurikilpailun ohjelma, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2010:1, Helsinki. Helsinki Townhouse kilpailu (2010b). Jätkäsaaren ja Kruunuvuorenrannan kaupunkipientalotyypit 1.2. 30.4.2010. Arvostelupöytäkirja, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2010:6, Helsinki. Kaupungista seutu ja seudusta kaupunki (2008). Helsingin maankäytön kehityskuva. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2008:4, Helsinki. Lapintie, K. (2008). Ilmastonmuutos ja elämän virta. Kestävä kehitys vastaan asumispreferenssit. Yhdyskuntasuunnittelu vol. 46:1, 24 39. Maisala, P. (2008). Espoo oma lukunsa. Kaupunkisuunnittelun, kaupunkirakentamisen ja kaavoitushallinnon kehitys vuoteen 2000. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, Espoo. Malminkartanon kaupunkipientalot (2005). Projektin kokemukset ja johtopäätökset. Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto, tonttiosasto, raportti. Helsinki. Manninen, R. & Holopainen, T. (2006). Townhouse. Kytketty omatonttinen pientalo kaupungissa, lähtökohtia ja tavoitteita. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2006:8, Helsinki. Muthesius, S. (1982). The English Terraced House. Yale University Press, New Haven & London. Mäenpää, P. (2008). Avara urbanismi. Yritys ymmärtää suomalainen kaupunki toisin. Teoksessa: Norvasuo, M. (toim.) Asuttaisiinko toisin. Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimusja koulutuskeskuksen julkaisuja B 95, Espoo. Mäntysalo, R. & Puustinen, S. (2008). Kohti urbaanin asumisen konseptien yhteiskehittelyä. Teoksessa: Norvasuo, M. (toim.) Asuttaisiinko toisin. Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 95, Espoo. Norvasuo, M. (toim.) (2008a). Asuttaisiinko toisin. Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 95, Espoo. Norvasuo, M. (2008b). Asumiskonseptien ulottuvuuksia. Lähtökohtia URBAtutkimushankkeelle. Teoksessa: Norvasuo, M. (toim.) Asuttaisiinko toisin. Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 95, Espoo. Nupponen, T. (2008). Omatoiminen ryhmärakentaminen. Teoksessa: Norvasuo, M. (toim.) Asuttaisiinko toisin. Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 95, Espoo. Nurmi, T. (2009) Koko urakka kimpassa. Meidän talo 8/2009, 72. 150 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä