9 Olavi Ala-Nissilä 1 Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto Suomen talous romahti 1990-luvun alussa. Varallisuusarvot tulivat lujaa alas ja luottotappiot olivat massiivisia. Pankkeja ja rahoitusjärjestelmää jouduttiin tukemaan kymmenillä miljardeilla markoilla. Rahoista saatiin onneksi yli puolet takaisin, mutta kansalaiset olivat ymmällään. Ihmiset tulivat kysymään kansanedustajalta toreilla ja tupailloissa: Mihin rahamme menevät? Eiväthän rahat voi hävitä? Ovatko rahamme menneet mustaan aukkoon? Floridalainen appelsiininpoimija, kreikkalainen virkamies, latvialainen sairaanhoitaja, romanialainen pienyrittäjä ja islantilainen eläkeläinen saivat yhtäkkiä vuoden 2007 jälkeen huomata, että kansantalouden pohjan pettäminen johtaa oman elämän ja talouden romahtamiseen. Atlantin tuonpuoleiset ahneuden seuraukset ja tämänpuoliset huonon hallinnon jäljet vaikuttivat konkreettisesti omaan arkipäivään. Talouden romahtaessa kriisimaiden kansalaiset ovat huomanneet, että myös päätöksenteko on karannut osin muualle, pääasiassa kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle sekä muille rahoittajille. Ihmiset eivät enää oikein tiedä, mihin arvoihin uskoa ja uskoako enää yhteiskunnan turvaan. Heidän on vaikea myös ymmärtää, että samaan aikaa monet veijarit ovat muutamassa vuodessa keränneet koko elämänsä rikkaudet. Muutama vuosi sitten kirjoitin kirjan Ulos finanssikriisistä. Sen ensimmäinen painos ilmestyi elokuussa 2010. Kirjassa kuvasin pankkikriisiin johtaneita laiminlyöntejä ja virheitä kriittisesti. Samalla etsin ratkaisuja ulos pankkikriisistä. Kriisi on aina tärkeä mahdollisuus, mutta uuteen
10 Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto finanssi- ja talouskriisiin ei ollut varaa. Sittemmin Suomessa ja erityisesti maailmalla on kirjoitettu lukuisia finanssi- ja talouskriisiä koskevia kirjoja. Kriisin ratkaisemiseksi ja uuden kriisin torjumiseksi on tehty kansainvälisesti paljon. Myös Euroopan unionissa on tehty lukuisia päätöspaketteja ja toimia kriisin ehkäisemiseksi. Olli Rehn kuvaa kirjassaan Myrskyn silmässä näitä toimia hyvin. Mielestäni aivan liian vähän on puhuttu hyvän hallinnon (good governance) tarpeesta tai edes paremman hallinnon tarpeesta. Liian vähän on puhuttu hallinnon kriisistä! Tämä koskee niin yksityistä kuin julkistakin sektoria. Niin ikään liian vähän on puhuttu tarpeesta saada tehdyt päätökset myös toteutetuksi. Ja aivan liian vähän on puhuttu kestävistä toiminnan arvoista! Kriisin syiden avoin selvittäminen on välttämätöntä kriisistä ulos pääsemiseksi. Tässä kirjassa pohdin yhdessä eurooppalaisten ja suomalaisten talouden asiantuntijoiden kanssa kriisin syitä mutta ennen muuta tietä ulos kriisistä. Erityisesti paremman hallinnon merkitys niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla on tarkastelun kohteena. Ilokseni huomasin, että tasavallan presidentti puhuessaan valtiopäivien avajaisissa helmikuussa 2013 korosti luottamuksen palauttamisen ja euroalueen tulevaisuuden yhteydessä nimenomaan hyvän hallinnon merkitystä. Samoin tehtävänsä jättänyt paavi Benedictus XVI puhui aiheesta uuden vuoden puheessaan. Tapasin paavin kolmisen vuotta sitten työskennellessäni Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa. Paavi korosti, että sääntelemätön kapitalismi uhkaa maailman vakautta ja peräänkuulutti uusia taloudellisia malleja ja eettisiä säännöksiä markkinoille. Niin ikään Euroopan vahva nainen Angela Merkel vaati vuodenvaihteen puheessaan kansainvälistä yhteistyötä rahoitusmarkkinoiden valvontaan. Hänen mukaansa vuoden 2008 talouskriisistä ei ole vieläkään otettu riittävästi opiksi. Jos huono hallinto on mahdollistanut kriisin syntymisen, olisiko parempi hallinto tie ulos kriisistä? Tässä kirjassa etsitään ja esitellään hyviä malleja ja esimerkkejä siitä, miten paremman hallinnon avulla on saatu parempia tuloksia ja noustu ylös kriiseistä. Yhtä ainoata oikeata viisastenkiveä ei ole helppoa löytää. Edes mallioppilaat eivät väitä, että heidän tapansa nousta kriisistä olisi ainoa oikea tai suoraan kopioitavissa laajemmin. Yhteisiä elementtejä on kuitenkin mahdollista tunnistaa. Niitä ovat muun muassa kyky palauttaa talous
Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto 11 kasvu-uralle, hyvä julkinen hallinto sekä luottamuksen palauttaminen maan kykyyn hoitaa niin pankkisektoriaan kuin julkista talouttaankin. Finanssikriisi aiheutti talouskriisin ja valtioiden velkakriisin. Halpa velkaraha aiheutti vuosisadan velkaorgiat vähän kaikkialla. Nyt tehdyt toimet ovat vaikuttaneet vielä aivan liian vähän. Rahaa on käytetty massiivisesti Atlantin molemmin puolin. Mutta ovatko rahat tuottaneet tulosta vai ovatko ne menneet mustaan aukkoon? Miksi tehtyjä päätöksiä ei ole toteutettu tai voitu toteuttaa tehokkaasti? Onko hallinnon taso sellainen, että parannuksia voidaan odottaa? Voiko ahneus ottaa uudelleen vallan niin, että kohta ollaan taas uudessa kriisissä? Tuoreet uutiset huumekartellien rahanpesusta ja rahanpesusta laajemminkin tai libor-korkojen vääristelystä saavat kyseenalaistamaan suurten globaalisti toimivien pankkien arvojen kestävyyttä. Suuria kriisejä ja vaikeita aikoja on koettu lähihistoriassa paljonkin: Latinalaisen Amerikan kriisi 1990-luvun alussa, Aasian kriisi 1990-luvun puolivälissä, Venäjän kriisi vuonna 1998, Argentiinan kriisi 2000-luvun alussa, internet-hypetys ja siihen liittyvä osakemarkkinoiden romahdus kymmenen vuotta sitten ja niin edelleen. Nyt kriisipesäkkeiden suuruus, kattavuus ja yhteydet toisiinsa ovat olleet kuitenkin niin omassa kategoriassaan, että paluu entiseen tulee olemaan vaivalloista, jos edes mahdollista tai toivottavaakaan. Nykyisen kriisin juuret ovat USA:ssa. Yhdysvaltalainen Charles Ferguson nostaa esille ehkä tendessimäisessä mutta ajankohtaisessa kirjassaan Rosvojen valtio rahoitusmarkkinoiden viisi vahingollista muutosta. Ensimmäinen vahingollinen muutos oli se, että USA:ssa toteutettiin mittava sääntelyn purkaminen Bill Clintonin sekä George Bushin hallinnon aikaan. Investointipankit saivat toimia vapaasti. Vielä vuonna 2005 USA:n keskuspankin FED:n pääjohtaja Alan Greespan sanoi, ettei investointipankkitoimintaa valvomaan tarvita virkamiehiä, vaan markkinat valvovat itse itseään! Käsittämätön väite jo lähtökohtaisesti. Miten markkinat voisivat valvoa esimerkiksi hyvin monimutkaisia rahoitusinstrumentteja pankkien taseissa ja pankin ulkopuolisissa varjopankeissa, kun oikeaa ja riittävää tietoa ei ole käytettävissä? Toinen muutos oli se, että sääntelyn purkaminen johti nopeasti finanssialan keskittymiseen. Tämän toimiva sääntely olisi ainakin osittain estänyt. Liikepankkitoiminta, investointipankkitoiminta, meklaritoiminta ja arvopapereiden vakuuttaminen olivat samassa suurpankissa ilman
12 Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto mitään palomuureja tai eriytettyjä yhtiörakenteita. Ja näin kriisin koittaessa veronmaksajien tukirahat päätyivät yhtä lailla pientallettajien kuin spekulatiivisten sijoittajien pelastukseksi. Kolmanneksi asuntolainojen tuotteistaminen, arvopaperistaminen ja myynti institutionaalisille sijoittajille ympäri maailmaa oli uusi ilmiö, jonka riskit olivat tuntemattomat. Rahoitusmarkkinoiden neljäs muutos oli erilaisten sääntelemättömien rahoitusinstrumenttien kasvu. Näitä olivat monimutkaiset luottoriskijohdannaiset, vakuudelliset joukkovelkakirjat ja synteettiset asuntolaina-arvopaperit. Viides muutos oli bonus- ja palkkiojärjestelmien riistäytyminen käsistä. Lyhyen aikavälin voittoihin ja yltiöpäiseen riskinottoon perustuen voitiin vuodessa tienata elinikäinen rikkaus. Systeemi kannusti koko finanssijärjestelmää lyhyen aikavälin voittoihin ja yltiöpäiseen riskinottoon. Syitä on tarpeen tarkastella yksityiskohtaisemminkin. Finanssimarkkinoilla erityisesti Yhdysvalloissa alkoivat 2000-luvun alkupuolella yleistyä epäterveet ilmiöt ja innovaatiot, joilla asunnonostajiksi ja siten laina-asiakkaiksi houkuteltiin heikon maksukyvyn omaavia tai täysin maksukyvyttömiä henkilöitä. Tilannetta kärjisti myös se, että Yhdysvaltain keskuspankki piti vuoden 2004 presidentinvaaleja odotellessaan korkotason yhdessä prosentissa, vaikka talouskasvu oli jo vakaalla pohjalla. Pankkien ja pankeilta näyttävien laitosten löysäkätisen luotonannon ekspansio villitsi ja ylikuumensi asuntomarkkinat. Samoin kotitalouksien velkaantuminen ylitti kriittisenä pidetyt rajat. Velalle jo kauan aikaa perustunut kulutushysteria sai rinnalleen halpaan velkarahaan ja puolilaittomiin houkuttimiin perustuvan asuntokuplan, joka suorastaan odotti puhkeamistaan. Musiikki kuitenkin jatkoi soimistaan ja tanssijoiden joukko Titanicin kannella kasvoi kasvamistaan. Rahan hinta eli korko oli pysynyt alhaalla pitkään, ja yhä aktiivisempi ja liikkuvampi pääoma etsi korkeatuottoisempia kohteita. Vallalla oli perusteeton optimismi. Pitkään jatkuneet talouden hyvät kasvuluvut yhdessä alhaisen inflaation kanssa saivat pankit, sijoittajat, viranomaiset ja kotitaloudet unohtamaan yhden merkittävän tosiasian: omaisuuserien, mukaan lukien asuntojen, arvonnousu voi katketa nopeasti ja dramaattisesti. Tämä tapahtuikin loppuvuodesta 2006. Musiikki lakkasi soimasta. Osa sijoittajista ja pankeista ehti vetäytyä syrjään ja istuutua, suurin osa kuitenkin jatkoi vielä tanssimista toivoen, että soitto alkaisi uudestaan. Ei alkanut.
Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto 13 Tilannetta pahennettiin edelleen niin, että löysäkätistä asuntoluototusta harjoittaneet pankit ja muut lainakauppiaat sekä luottoja ostaneet rahoituslaitokset niputtivat eri omaisuuseristään, ennen muuta juuri kelvollisista ja vähemmän kelvollisista asuntolainoistaan arvopapereita, jotka viipaloitiin eri riskiluokkiin jaoteltuina. Luokituslaitosten tekemät riskiluokitukset olivat kuitenkin täysin luokattomia ja loppukädessä vaarallisia. Arvopapereiden liikkeellelaskijat saivat tuotteilleen luokituksia, jotka pahimmissa tapauksissa eivät pitäneet paikkaansa edes seuraavalla viikolla. Luottoluokittajien kyvyttömyys, eturistiriidat ja oligopolistiset markkinat houkuttelivat AAA-tuotteita eli turvasatamia hakeneet institutionaaliset sijoittajat täysin epävarmoille ja riskipitoisille vesille. Yleisesti on ihmetelty, miten luokituslaitokset ovat päässeet kriisinaikaisista toimistaan kuin koira veräjästä. Tilanteeseen saattaa tulla kuitenkin muutos, koska Yhdysvaltain liittovaltio käynnisti helmikuussa 2013 kanteen Standard & Poor sia eli yhtä suurinta luokituslaitosta vastaan. Yhtiötä syytetään siitä, että se tietoisesti antoi liian hyviä luokituksia asuntoluottopohjaisista arvopapereista. Valtio vaatii Standard & Poor sille vähintään 5 miljardin dollarin rangaistusta. Yhtiö on luonnollisestikin kiistänyt kaiken todeten, että jälkiviisaus ei ole perusta oikeustoimille hyvässä uskossa tehtyjä ammattiarvioita vastaan. Asuntolainoihin perustuvia arvopapereita ja muita vakuudellisia velkakirjoja myytiin eteenpäin toisille pankeille tai muille sijoittajille maailman ääriä myöten. Jossain vaiheessa ketjua yleensä jo hyvin varhain siirryttiin käyttämään taseen ulkopuolisia, tarkoitukseen varta vasten luotuja erityisrakennelmia. Seurauksena oli yltiöpäisesti velkavivutettu, haavoittuvainen, läpinäkymätön ja ylisuureen riskinottoon hurahtanut pankkisektori, jossa palkkiot olivat välittömiä ja sitä runsaampia, mitä enemmän taseeseen tai sen ulkopuolelle oli omaisuutta hankittu. Varojärjestelmät pettivät totaalisesti. Kriisin taustalla vaikutti myös massiivinen määrä rahaa löysää rahaa joka etsi sopivaa sijoittautumispaikkaa. Vaihtotaseiden epätasapainot olivat kohonneet valtaviksi. Yhdysvaltain vaihtotaseen vaje oli tuplaantunut yli 800 miljardiin dollariin nopeasti vuoden 2001 jälkeen. Vastaavasti Kiinan ja muiden Aasian maiden ylijäämät kymmenkertaistuivat samassa tahdissa. Lähes yhtä vauhdikkaasti kasvoivat myös öljynviejämaiden ylijäämät. Rahavirrat säästäjiltä yli varojen eläville kansakunnille kasvoivat
14 Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto siis valtavasti, ja mikä vielä merkittävämpää, kyseisiä rahavirtoja houkuteltiin yhä tuottoisempiin eli riskipitoisempiin kohteisiin. Finanssisektorin paisumisesta tuli iso ongelma. Se näkyi myös siinä, että lahjakkaat ihmiset hakeutuivat tälle sektorille ja talouden kivijalkaa eli teollisuutta ei arvostettu työpaikkana. On selvää, että finanssikriisin syitä tulee etsiä myös ylisuuresta ja osin kannattamattomasta pankkisektorista. Pankkisektorilla useissa maissa pätivät samat lainalaisuudet kuin taloudessa ylipäätään: rakenteiden muutokset ja uudistukset olivat vaikeita toteuttaa. Erityisen vaikeaa muutoksia on toteuttaa hyvänä aikana, jollaisena 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä suurelta osin vietettiin. Tehoton ja liian suuri pankkisektori lähti parantamaan kannattavuuttaan mieluummin korkeariskisten tuotteiden avulla kuin esimerkiksi tehostamalla toimintoja tai karsimalla pankkien lukumäärää tai niiden kannattamattomia osia. Finanssikriisi on aina myös valvonnan kriisi. Täysin kiistatta kyse oli riittämättömästä pankkien sääntelystä ja valvonnasta, mukaan lukien vakavaraisuuskysymykset. Tehokkaan ja toimivan sääntelyn ja valvonnan vaikeusastetta lisäsi läpinäkymättömyys erityisesti arvopaperistettujen tuotteiden, johdannaisinstrumenttien, varjopankkien toiminnan ja taseen ulkopuolisten erien osalta. Sama tapahtui Suomessa 1990-luvun pankkikriisissä, kun valvonnalla ei ollut välineitä puuttua pankkien erityisesti SKOP:n hulvattomaan kasvustrategiaan. Kriisin alkuvaiheessa valvonnan aukkokohdat tulivat voimalla esille johdannaisinstrumenttien uusien villitysten, lainavakuutusten kautta. Näissä liiketapahtumissa yksi osapuoli (vakuutuksen myyjä) ottaa palkkiota vastaan kontolleen esimerkiksi yrityksen liikkeellelaskeman joukkovelkakirjalainan takaisinmaksun, mikäli yritys ei kykene hoitamaan maksuvelvoitettaan. Vakuutuksen ostaja on siis luonnollisesti alkuperäisen joukkovelkakirjan ostaja. Tai niin voisi ainakin kuvitella. Mutta lainavakuutusten markkinoilla vakuutuksia ottivat ja ostivat muutkin tahot kuin lainapaperin haltijat. Siis sama asia, jos ottaisi kotivakuutuksen kollegan asuntoon. Kriisin myöhemmissä vaiheissa lainavakuutukset kohdistuivat valtioiden velkapapereihin. Tässäkin tapauksessa lainavakuutusten ostajat ottivat siis positioita, että joku maa ei kykene suoriutumaan veloistaan. On helppo yhtyä siihen näkemykseen, että vakuutuksen ostaminen ilman perustana olevaa omaisuuserää, eli tässä tapauksessa varsinaista velkapa-
Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto 15 peria, ei voi olla reaalitalouden sujuvuuden kannalta välttämätöntä. Tällainen kaupankäynti ei voi olla sellaista pankkitoimintaa, jonka katastrofaaliset seuraukset kaadetaan veronmaksajien syliin. Lainavakuutukset olivat puhtaimmillaan sitä kaikkein vastenmielisintä kasinopankkitoimintaa, kirjaimellisesti. Panoksia sijoitettiin sille, kaatuuko yritys A tai valtio B, vai ei. Kaiken huipuksi lainavakuutusten kaupankäynti tapahtui OTC-markkinoilla (Over The Counter), ei siis virallisilla keskitetyillä kauppapaikoilla. Näin vakuutusten volyymi pääsi paisumaan valtaviin summiin korkeimmillaan yli 60 000 miljardiin dollariin ilman minkäänlaista tietoa vastapuolista ja niiden riskeistä. Useissa maissa ja varsinkin maailman metropoleissa oli koettu paljon pahempiakin asuntomarkkinoiden hintaromahduksia kuin se, mikä Yhdysvalloissa nähtiin vuodesta 2006 alkaen. Mutta uutta oli nyt se, että asuntomarkkinoiden hintojen syöksy oli ensimmäinen dominopalikka. Sen kaatuminen sai aikaan ketjureaktion, joka nopeassa tahdissa aiheutti globaalin finanssikriisin ja sai koko maailmantalouden kuilun partaalle. Miksi sitten asuntomarkkinoiden hintojen romahduksella oli niin dramaattiset seurannaisvaikutukset? Siksi, että floridalaisen appelsiininpoimijan 110-prosenttisesti maksamaton asuntolaina ja miljoonat muut vastaavat lainat oli kasattu yhteen ja myyty edelleen investointipankeille, jotka tehtailivat niistä velkakirjoja ja velkakirjojen johdannaisinstrumentteja myyden lopulta kyseisiä arvopapereita turvallisina sijoituksina ympäri maailmaa. Kuplan puhjetessa vakuutena olleen asunnon arvonromahdus ei siten merkinnyt luottotappiota pelkästään paikalliselle pankille, vaan yhtä lailla esimerkiksi newyorkilaiselle arvopaperivälittäjälle ja pohjoisnorjalaisen kaupungin eläkerahastolle. Keskustelu huonosta hallinnosta ja velkakriisin hoitamisesta liitetään useimmiten Kreikkaan eikä syyttä. Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Christine Lagarde ja euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kiistelivät vuoden 2012 marraskuun lopulla lehdistötilaisuudessa Kreikan velkatavoitteiden löysentämisestä. Juncker sanoi, että EU haluaa lykätä vuoteen 2022 Kreikan velan supistamista 120 prosenttiin kansantuotteesta. Lagarde kuitenkin pudisti päätään ja pyöritteli silmiään Junckerin kommenteille. Meillä on selvästi eri päämäärät, Lagarde sanoi. Tämä ei ole vitsi, Juncker puolestaan lisäsi myöhemmin kommentoidessaan tavoitteiden löysäämistä.
16 Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto Ei se ollutkaan vitsi. Lykkäys tapahtui vuoteen 2022 ja tarina jatkuu. Pääjohtaja Lagarden huoli siitä, kuinka vastuutonta on löysäillä ehtoja, oli varmasti aito. Jo hänen edeltäjänsä IMF:n pääjohtajana, Dominique Strauss-Kahn, varoitti rahojen käyttämisestä pankkitukeen ilman ehtoja. Strauss-Kahn totesi, että ilman pankkijärjestelmän uudelleenjärjestelyjä kaikki elvytykseen käytetty raha uppoaa mustaan aukkoon. Kreikassa on totuttu talousvaikeuksiin. Maa on ollut enemmän tai vähemmän konkurssissa puolet viimeisistä 200 vuodesta. OECD:n tutkimus Kreikasta kertoo maan julkisen hallinnon ongelmista. Tutkimuksen mukaan valtion budjetointi ei ole kattavaa, ministeriöiden budjettivastuut eivät ole selkeitä ja tilintarkastustuomioistuimen valtuudet ovat rajalliset. Suomalaisperspektiivistä voi kuulostaa uskomattomalta, että vasta pari vuotta sitten Kreikan ensimmäisen tukipaketin yhteydessä maa ryhtyi noudattamaan monivuotista kehysbudjetointia. OECD:n raportin mukaan kaksi merkittävää heikkoutta Kreikan budjetointiprosessissa ovat ylhäältä tulevan ohjauksen puute ja erittäin yksityiskohtainen input-pohjainen lähestymistapa. Priorisoinnit, uudelleenallokoinnit ja tulostavoitteet ovat olleet tuntemattomia käsitteitä. Tulojen osalta harmaa talous on koko maailman mittakaavassa iso ongelma. Myös veroparatiiseihin karkaa verotuloja mittavasti. Jos sähkölaskun kylkeen liitettävä vero on luotettavin tapa periä julkisen sektorin tuloja, on hyvä hallinto kaukana. Kreikkalaisen verotarkastajan sanoin: Jos verolakien noudattamattomuudesta saisi rangaistuksen, kaikki Kreikan lääkärit olisivat vankilassa. Tietysti myös kaikenlainen korruptio, julkisten palvelujen ja oikeuslaitoksen tehottomuus ja syvälle juurtunut huono hallinto syövät kreikkalaisten veronmaksumoraalia. Komission marraskuussa 2011 julkaiseman raportin mukaan veroja on rästissä neljäsosa kansantuotteesta eli noin 60 miljardia euroa. Sillä hoitaisi kriisiä jo osin ominkin voimin. Kreikka ja julkinen sektori on helppo nostaa tikun nokkaan. Moni muistelee vappuviikonloppua 2010, kun euroryhmän valtiovarainministerit joutuivat hätäkokouksessaan heittämään 110 miljardin euron pelastusrenkaan Kreikan pitämiseksi pinnalla. Jo silloin epäiltiin Kreikan kykyä panna toimeen säästötoimia ja taloushallinnon korjaamista. Hyväkään päätös ei ole hyvä, jos sitä ei tehokkaasti toteuteta. Tuon vapun jälkeen uusia päätöksiä Kreikka-lainoista on jouduttu tekemään ja joudutaan vielä jatkossakin tekemään.
Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto 17 Velkaongelma ja sen hallinta on pahimmillaan Kreikassa. Mutta ongelma on tietysti paljon laajempi. Finanssikriisinä alkanut syöksy ulotti vaikutuksensa nopeasti myös reaalitalouteen ja saattoi samalla maailman kokonaistuotannon vuonna 2009 edellisvuotta pienemmäksi. Kyseessä oli ensimmäinen negatiivinen bruttokansantuotteen muutos sitten 1930-luvun suuren laman. Taantuman seurauksena työttömyys lähti voimakkaaseen kasvuun erityisesti Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa, eikä työpaikkojen menetys ole taittunut vieläkään kuin vain harvoilla ja valituilla alueilla. Yhtä lailla kansantuotteen palautuminen kriisiä edeltävälle tasolle on vienyt useita vuosia, ja suurista teollisuusmaista esimerkiksi Iso-Britannia, Italia ja Japani eivät ole vieläkään sillä tasolla. Rahoituslaitosten pelastaminen, verotulojen romahtaminen, tukiperusteisten menojen automaattinen kasvu ja kansantalouksien piristäminen julkisin varoin ovat saattaneet valtiot ennennäkemättömän vaikeiden vaje- ja velkaongelmien kurimukseen. Pahimpaan tilanteeseen ajautuivat ensin muun muassa Islanti, Unkari ja Latvia sekä myöhemmin Välimeren maat ja Irlanti. Massiivinen budjettivaje oli sitten syynä yksinkertaisesti löperö talouspolitiikka tai pankkisektorin pelastaminen yksin tai yhdessä velkataakan kanssa sysäsi maat täysin tai vähintäänkin osin muiden avun varaan. Omalla nimellä ja maineella ei enää saanut riittävästi kohtuuhintaista lainarahaa. Kreikan tilanteessa kaikkein suurin vaje on kuitenkin luottamusvaje. Mihinkään talouspoliittiseen tilastoon ei enää luoteta, kun lähihistoriasta on paljastunut sekä kansantalouden tilinpidon että budjettivajeen merkittäviä korjauksia. Eikä markkinoilta löydy helposti uskoa kansakunnan kykyyn toteuttaa tarvittavia säästötoimenpiteitäkään, koska maalla ei ole esittää mitään vastaavan tapaista vyönkiristystä aikaisemmilta vuosilta. Irlannin osalta suurin murhe on ollut valtavaan mittaan pahimmillaan 11 prosenttia kansantuotteesta kasvanut pankkisektori, jonka pelastaminen veronmaksajien rahoilla on ajanut koko kansakunnan vararikon partaalle. Niin Irlannissa kuin Espanjassakin syntyivät suuret kiinteistö- ja asuntokuplat. Ilman todellista kysyntää Espanjaan syntyi toista miljoonaa asuntoa, jotka nyt ovat tyhjillään ja pankkien taseissa isoina ongelmia. Osake-, kiinteistö- ja asuntokuplien vaaroja ei ollut mietittykään kun euroa luotiin. Silloin keskityttiin vain julkistalouden alijäämän ja budjettivajeen seurantaan.
18 Rahat mustassa aukossa finanssikapitalismi ja huono hallinto Talouskasvun tyrehtyminen, julkistalouksien heikko tila ja pankkisektorin pelastustoimet nakertavat hyvinvoinnin kakusta vähintäänkin lyhytaikaisesti ison palan pois. Julkisuudessa on esiintynyt useita arvioita finanssikriisin hintalapusta. Yhdysvalloissa puolueista riippumaton Better Markets -organisaatio arvioi syyskuussa 2012, että USA:ssa hintalappu olisi 12 800 miljardia dollaria. Tämä luku pitää sisällään kansantuotteeseen syntyneen aukon sekä keskuspankin toimet, joilla kansantuotteen vielä suurempaa aukkoa ehkäistiin. Finanssikriisi ja sitä seurannut julkistalouden kriisi ovat jo yksistään maalanneet tulevaisuudennäkymät Euroopan joka kolkassa epävarmoiksi tai peräti synkiksi. Ne ovat samalla osaltaan peittäneet alleen vieläkin perustavampaa laatua olevia haasteita. Saksan liittokansleri kuvasi Euroopan tulevaisuuden kaitaa ja kapeaa polkua joulukuussa 2012 osuvasti todeten, että jos Eurooppa vastaa seitsemää prosenttia maailman väkiluvusta, tuottaa 25 prosenttia maailman kansantuotteesta mutta rahoittaa 50 prosenttia globaaleista sosiaalimenoista, on täysin selvää, että Euroopan on ahkeroitava todella lujasti, mikäli se haluaa säilyttää nykyisen elintasonsa ja vaurautensa. Voiko Euroopan tilaa ja haasteita tuon paremmin enää kuvata! Talouden globaali kriisi on jatkunut jo viisi vuotta. Paljon on tehty kriisin voittamiseksi, mutta loppua ei ole näkyvissä. Kriisi näkyy yhä monissa maissa ja monella tavalla, erityisesti työttömyytenä. Nuorisotyöttömyys on räjähtänyt käsiin erityisesti Kreikassa ja Espanjassa. Duunarit, virkamiehet, sairaanhoitajat ja ATK-ammattilaiset Gibraltarilta Utsjoelle ovat hoitaneet oman taloutensa hyvin, tai ainakin luulleet tehneensä niin. Nyt kun kansainvälinen talouskriisi on tehnyt heistä työttömiä, Euroopassa ja myös muualla länsimaissa ollaan hämmennyksen vallassa. Italian vaalien tulos kertoo ensisijaisesti kansalaisten hämmennyksestä ja Kyproksella ihmiset eivät tiedä mitä ajatella rahoituspaketista. Miten selviämme lainoista ja jokapäiväisistä menoista? Miksi pankkeja ei ole valvottu? Miksi valtio on yhä kasvavassa velkasuossa? Miksi kaikki eivät maksa veroja ja miksi korruptio rehottaa? Mihin rahamme ovat menneet? Miten me voimme hallita taloutta paremmin ja päästä eroon kriisistä? Ovatko rahamme nyt mustassa aukossa?
19 Olavi Ala-Nissilä 2 Salailun perinne aitoa avoimuutta Eurooppa Heinäkuussa 2001 Euroopan komissio julkaisi mainion keskusteluasiakirjan hyvästä hallinnosta. 1 Taustalla oli useita huolestuttavia suuntauksia. Yhtäältä EU-kansalaiset toivoivat poliittisilta päättäjiltä vastauksia kansainvälisiin ongelmiin, mutta toisaalta he eivät luottaneet samaisiin päättäjiin tai toimielimiin. Luottamusta murensi muun muassa EU:n päätöksenteon ja kommunikoinnin monimutkaisuus. EU:n päätöksenteko koettiin myös etäiseksi. Kansalaisilla oli vaikeuksia hahmottaa, mitä päätöksiä EU tekee. Tuoreessa muistissa oli myös komission ajautuminen eroon korruptiosyytösten takia sekä Irlannin kielteinen kansanäänestystulos (53,9 %) EU:n perussopimuksen muuttamisesta hyvin alhaisella äänestysprosentilla (34,8 %). Keskusteluasiakirjassaan komissio listasi viisi periaatetta, jotka tukevat hyvää hallintoa. Numerolla yksi tuli avoimuus. Tuolloin avoimuuden lisäämisellä haluttiin ennen muuta avata EU:n päätöksentekoa ja sitä kautta lisätä kansalaisten luottamusta EU:n toimintaa kohtaan. Juuri samaisesta luottamuksesta tai sen pulasta on kyse nytkin, kun useat EU-maat ovat ajautuneet finanssikriisin kautta vakavaan julkistalouden kriisiin. Miten sitten luottamusta voitaisiin lisätä? Rehellisin vastaus lienee se, että helppoja ratkaisuja ei ole. Mutta varmaa on se, että aivan kuten 12 vuotta sitten, avoimuuden lisäämisen tulisi olla listan kärkipäässä. Avoimuuden lisäämisen tulisi olla niin EU-päättäjien, kansallisten poliittisten päättäjien, valvontaviranomaisten kuin rahoituslaitostenkin päähuolia. Tilintarkastajan näkökulmasta yksi suurimmista finanssikriisiin johtaneista syistä ja ulospääsyn esteistä on ollut avoimuuden puute. 1 European Commission (2001), European governance a white paper.
20 Salailun perinne aitoa avoimuutta Eurooppa Jo finanssikriisin alkuaineena olleessa holtittomassa asuntoluototuksessa oli avoimuus kortilla monissa vaiheissa. Puutteita oli muun muassa arvopapereiksi paketoiduissa asuntoluotoissa, rahoituslaitosten taseen ulkopuolisissa rakennelmissa, jonne kyseisiä arvopapereita siirrettiin, ja asuntoluottopohjaisissa johdannaisinstrumenteissa, joilla tehtiin kauppaa ilman keskitettyä kauppapaikkaa. Erityisen huolestuttavaa läpinäkyvyyden ja avoimuuden puute on mielestäni ollut kuitenkin kriisin akuuteimman hoitovaiheen aikana. Olin kuvitellut, että ne sadat pankkikriisit 1200-luvulta lähtien olisivat opettaneet päättäjille ja valvojille edes yhden asian: kun kriisi tulee, on toimittava heti. Kun ikäviä asioita paljastuu, ne on hoidettava heti. Kulunut sanontakin kuuluu: kun asiat pitkittyvät, ne mutkistuvat. Viimeisin näyttö salailun ja viivyttelyn tuhoisista seurauksista on nähty nyt Kyprosella! Yhdysvaltain investointipankeista kenties suurin ja mahtavin ja kohtalaisen hyvin finanssikriisistä selvinnyt Goldman Sachs on saanut kriisin aikana useista toimistaan kyseenalaista mainetta. Syntilistalta löytyvät muun muassa Kreikan avustaminen velkamäärien vähentämisessä sekä sellaisten arvopapereiden myyminen, joihin oma neuvonantaja oli ottanut negatiivisen position. Yhdestä asiasta Goldman Sachs ansaitsee kuitenkin kiitoksen: pankki on muistuttanut läpinäkyvyyden tärkeydestä uusien kriisin välttämiseksi. Goldman Sachsin toimitusjohtaja Lloyd Blankfein on todennut, että esimerkiksi järjestelmäriskejä arvioivan viranomaisen kuten EU:ssa kriisin seurauksena perustetun järjestelmäriskikomitean tehtävä on täysin mahdoton, mikäli rahoituslaitokset eivät paljasta kaikkia riskejä, mukaan lukien taseen ulkopuolisia rakennelmia, tai eivät kirjaa kyseisiä riskejä käyvän arvon periaatteiden mukaisesti. Hän on todennut, että järjestelmäriskejä arvioivan viranomaisen tehtävä vaatii yliluonnollisia kykyjä ilman läpinäkyvyyttä vanhan mallin ongelmana on, että rahoituslaitosten on liian helppoa kieltää ongelmat, jotka aiheuttavat mätäpaiseita ja kasvavat. Tämä kieltämisen kulttuuri myötävaikutti merkittävällä tavalla epäluottamukseen, joka halvaannutti koko rahoitusjärjestelmän. Toiset avoimuutta korostavat pankinjohtajat ovat verranneet pankkien omaisuuserien läpivalaisua ja tarvittavia alaskirjauksia puutarhan- tai metsänhoitoon. On siis kitkettävä rikkaruohoja tai tehtävä jopa harvennushakkuut, jotta puut, eli terveet osat, pääsevät kasvamaan paremmin. Ja kuten metsänhoidossakin, kustannustehokkain tapa on toimia riittävän varhaisessa vaiheessa.
Salailun perinne aitoa avoimuutta Eurooppa 21 Totuuden kohtaamisesta ja välittömästi toimimisen merkityksestä on puhunut myös edellisen suurtaantuman aikainen pääministerimme Esko Aho. Hänen toimintaohjeensa kriisistä ulospääsemiseksi alkaa strategialla. Olkoon kyse sitten vientivetoisesta strategiasta, sisäisestä devalvaatiosta tai jostain muusta, mutta ennen muuta lähtökohdaksi on otettava totuus, mielellään jopa piirun verran synkempikin kuin olisi pakko. Päättäjien on kerta kaikkiaan uskallettava kohdata tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Pään laittaminen pensaaseen ja ongelmien piilottelu on varmin tae sille, että nousu kriisistä ylös ei ole kestävällä pohjalla. Pankkien osalta totuuden kohtaaminen tarkoittaa erityisesti sitä, että kun kriisi iskee ja omaisuusarvot joutuvat kohtaamaan uuden todellisuuden, taseen läpivalaisu suoritetaan avoimesti, päättäväisesti ja ripeästi. IMF:n entinen pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn tiivisti oikean lähestymistavan seuraavasti: Palatakseni välittömiin huolenaiheisiin, meidän tulee toimia nopeammin pankkien taseiden paikkaamiseksi. Asia on tärkeä siksi, että rahoituslaitokset, joilla on yhä arvoaan menettäneitä ja epälikvidejä omaisuuseriä taseessaan, hidastavat luotonantoa; ja tällä on huolestuttavia vaikutuksia yleiselle talouskasvulle. Ja edelleen, pankkien taseiden stressitestejä tarvitaan yhä monissa maissa, jotta voidaan saavuttaa täysi ymmärrys siitä, missä uutta pääomaa tarvitaan ja mistä ongelmia voi jatkossa nousta. Myös Strauss-Kahn korosti totuuden kohtaamista mieluummin jopa liian synkkänä kuin liian optimistisena. Hidas toiminta ja avoimuuden puute ovat ongelmia ennen muuta Euroopassa. Tästä on valitettavan selkeää näyttöä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kriisin aikana julkaissut ja päivittänyt Global Financial Stability -raporteissaan sitä, kuinka suuria rahoituslaitosten omaisuuserien alaskirjaukset kokonaisuudessaan tulevat olemaan ja kuinka paljon niistä on jo kirjattu. Raporttien pääviesti on ollut se, että yhdysvaltalaispankit toteuttivat selkeästi ripeämmin alaskirjauksiaan kuin euroalueen tai Ison-Britannian pankit. Tämän seurauksena IMF varoitti useita kertoja Eurooppaa hitaasta edistymisestä pankkien vakauttamisessa ja zombie-pankkien riskeistä, joista luonnollisesti aiheutuisi raskas taakka talouskasvun käynnistymisessä. Kuinka oikeassa Washington olikaan! Toinen osoitus Euroopan hitaasta toiminnasta paljastui kesän 2009 aikana, kun puheet stressitestien tarpeesta käynnistyivät. Pankkien stressitesteissä on kyse siitä, kuinka hyvin pankit ja ennen muuta niiden vakavaraisuus kestäisivät talouden ennakoitu heikomman kehityksen. Testejä
22 Salailun perinne aitoa avoimuutta Eurooppa tarvittiin, koska markkinoilla vallitsi yhä pankkien välinen luottamuspula ja sen seurauksena likviditeettiongelmia ja luottohanojen nihkeyttä. Ei tiedetty, mitä mörköjä pankkien taseissa yhä piilee. EU:ssa päämiehet olivat sinänsä mallikkaasti linjanneet jo maaliskuun 2009 huippukokouksessaan, että on pyrittävä ilmoittamaan arvoltaan alentuneet omaisuuserät kokonaisuudessaan valvontaviranomaisille. Suomi ajoi kunniakkaasti valtiovarainministereiden kokouksessa paria kuukautta myöhemmin yhteisten Euroopan laajuisten pelisääntöjen luomista pankkien stressitesteille. Ministeri Katainen osui naulankantaan, kun hän stressitestejä puolustaessaan totesi, että pankkien välisen luottamuksen palauttaminen on ainoa kestävä tie talouden elpymiseen. Hyvistä aikeista ja linjauksista huolimatta Euroopassa oli kuitenkin hiljaista. Yksittäisistä maista vain ne, joissa finanssikriisi ei horjuttanut pankkeja juuri lainkaan, tekivät stressitestejä, julkaisivat tulokset ja jopa taustaoletuksetkin. Esimerkiksi Suomessa Finanssivalvonta teki yhdessä Suomen Pankin kanssa stressitestit vuoden 2009 aikana kahteen otteeseen ja päätyi siihen, että valvottavien luottolaitosten vakavaraisuus kestäisi ennustettua merkittävästi syvemmän taloustaantuman ja sen pitkäaikaisen jatkumisen. Oikeassa olivat myös Finanssivalvonnan asiantuntijat. Yhdysvalloissa stressitestit 19 suurimmalle pankille vietiin läpi jo keväällä 2009. Testit paljastivat, että pankkien pääomia oli yli kymmenessä pankissa vahvistettava yhteensä 75 miljardilla dollarilla. Näin myös tehtiin. Oli luonnollista, että kyseisen harjoituksen jälkeen globaalit sijoittajat janosivat tietoa myös Euroopan pankkisektorin tilasta ylipäätään, mutta ennen muuta suurimpien yksittäisten pankkien tilasta. Samoihin aikoihin markkinoilla liikkui tietoja, että EU:ssa on Euroopan pankkivalvojien komitean (CEBS) toimesta jokin stressitestiharjoitus vireillä. Mutta tuo jokin oli todellakin aivan jotain muuta, kuin mitä olisi kaivattu. Koska mitään konkreettista ja Yhdysvaltojen stressitestiä vastaavaa ei ollut tiedossa, komission ja CEBSin oli astuttava esille virallisen julkilausuman voimalla. Lausunto totesi meneillään olevasta harjoituksesta, että - - tämä ei ole stressitesti, joka identifioisi yksittäisten pankkien mahdollisia pääomatarpeita - - tavoitteena on EU-tason harjoitus yhteisine suuntaviivoineen ja skenaarioineen, jolla lisätään informaatiota kokonaistasolla - -. Kauniisti sanottuna käsittämätön lausunto ja täysin vastuutonta toimintaa!
Musta aukko Teesejä Brysselin ja Wall Streetin seinille Olavi Ala-Nissilä Esko Aho Vitor Caldeira Edite Dzalbe Markku Hirvonen Kersti Kaljulaid Hannu Laurila Erkki Liikanen Harald Noack Tuomas Pöysti Olli Rehn Jukka Vesala Jukka Wuolijoki Nimekäs joukko Euroopan huippuasiantuntijoita tarjoaa päivänpolttavia näkökulmia euroalueen pitkittyneeseen talous- ja pankkikriisiin. Olavi Ala-Nissilän johdolla selviytymiskeinoja kriisiin haetaan paremmasta hallinnosta kritiikkiä saavat osakseen niin harmaa talous ja korruptio kuin finanssisektorin toimintakin. Mielenkiintoisen lisän kirjaan tuovat mm. Latvian ja Viron selviytymistarinat. Tilaukset khtmedia.fi Hinta 44 (sis. alv.) 280 sivua, juuri ilmestynyt! Tilaukset ja lisätiedot khtmedia.fi/julkaisut, kustannus@kht.fi, puh. 09 7552 2020 KHT-tilintarkastaja ja Senior Adviser Olavi Ala-Nissilä tarkastelee pitkäaikaisen EU:n huippuvirkamiehen kokemuksella ja entisenä eduskunnan pankkivaltuuston ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana tarkkanäköisesti Euroopan nykytilannetta. Kirja päivittää tiedot kriisin nykytilanteesta ja sivaltaa kriisin osapuolia huonon julkisen talouden hallinnasta. KHT-Media Oy Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki puh. 09 7552 2020 khtmedia.fi