Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015"

Transkriptio

1 Vitamiinien tarpeessa Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015

2 MAAILMANTALOUS PARANTAA MENOAAN Maailmantalous toipuu vanhojen teollisuusmaiden johdolla Kasvun moottoreita ovat mm. Yhdysvallat ja Iso-Britannia Euroalue elpyy aiemmin arvioitua hitaammin Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen vauhdittavat euroaluetta

3 Maailmantalous on piristynyt teollistuneiden maiden johdolla nyt menossa tilapäinen hidastuminen?

4 Yhdysvallat on parantanut menoaan selvästi, euroalue laahaa kaukana perässä

5 BRIC-maiden kehitys on jakautunut vahvasti myös niiden näkymät ovat hyvin erilaiset Kiina puksuttaa, Intia parantaa, mutta Brasilia on vaikeuksissa Venäjä sukeltaa Teollisuuden kasvu on hidastunut kaikkialla

6 Öljyn halpeneminen tukee koko maailmantalouden kasvua euroalue hyötyy myös heikommasta eurosta Öljyn hinta on vuoden 2009 tasolla parantaa yritysten kannattavuutta kotitalouksien ostokykyä Euro on heikentynyt runsaan vuoden aikana noin 15 % suhteessa dollariin

7 EKP alkaa ostaa jäsenvaltioiden velkapapereita saadakseen inflaation lähemmäksi tavoitettaan Euroalueen inflaatio on miinuksella Kun korot ovat nollassa, inflaation hidastuminen nostaa reaalikorkoja! EKP ostaa 60 mrd. eurolla / kk Ostot painottuvat maturiteetiltaan yli 5 vuoden lainoihin

8 Mistä asennosta Suomi ponkaisee?

9 MISTÄ ASENNOSTA VUOTEEN 2015? Reaalinen kansantulo per asukas on tipahtanut rajusti Kansantalous syö enemmän kuin tienaa Investoinnit eivät kata pääoman kulumista Inflaatio on EU-maiden kärkeä Julkinen talous velkaantuu lisää Emme ole kunnossa seuraavaa shokkia varten

10 Suomalaiset ovat köyhtyneet 13 % per asukas

11 Investoinnit ovat matalimmillaan vuoden 2003 jälkeen 2015 on neljäs laskuvuosi peräkkäin

12 Palkat ovat nousseet selvästi vaikka talous on supistunut

13 Kuluttajahinnat ovat kohonneet muuta Eurooppaa nopeammin vaikka talous on supistunut

14 Valtion ja kuntien rahoitusalijäämä 8.2 mrd. euroa

15 MISTÄ ASENNOSTA VUOTEEN 2015? Reaalinen kansantulo per asukas on tipahtanut rajusti Kansantalous syö enemmän kuin tienaa Investoinnit eivät kata pääoman kulumista Inflaatio on EU-maiden kärkeä Julkinen talous velkaantuu lisää Emme ole kunnossa seuraavaa shokkia varten

16 SUOMI: KOSKA LÄHTEE? Vienti piristyy vasta vuoden 2015 loppua kohti Työllisyys ja investoinnit heikkenevät lisää, ehkä kulutuskin Palkkojen, hintojen ja eläkkeiden nousu hidastuu

17 Vienti pitäisi saada vetämään euroalue parantaa jo, mutta Venäjä on iso jarru Miljoonaa euroa 3000 TAVARAVIENNIN ARVO (kausipuhdistettu ja trendi) 2500 Muu maailma Euroalue Euron ulkopuolinen EU

18 Teollisuuden tilaukset näyttävät jo piristyvän lievästi

19 Kone- ja laiteinvestoinnit ovat aikaisemmin seuranneet viennin ja eurooppalaisen teollisuuden näkymiä Vienti ennakoi, että investoinnit ovat nousussa aikaisintaan vuoden 2015 lopulla Saksan teollisuuden uudet tilaukset sanovat samaa investoinnit jumittavat koko vuoden

20 Asuinrakentamisen näkymät ovat lyhyellä aikavälillä heikot matalista koroista huolimatta

21 eivätkä näkymät ole sen paremmat muussakaan rakentamisessa

22 Suomen Talouselämän luottamusmittari on EU-maiden huonoimpien joukossa

23 Kuluttajahintojen nousun odotetaan vaimenevan selvästi vuonna 2015

24 Yksityisen kulutuksen näkymät ovat inflaation hidastumisesta huolimatta vaisut

25 Lokakuussa oli nähtävästi aihetta juhlaan mutta marraskuussa ja joulukuussa ei SAMPPANJAN MYYNTI Litraa / kk Kausipuhdistettu Trendi Lähde: Alko, Nordea

26 SUOMI: KOSKA LÄHTEE? Vienti piristyy vasta vuoden 2015 loppua kohti Työllisyys ja investoinnit heikkenevät lisää, ehkä kulutuskin Palkkojen, hintojen ja eläkkeiden nousu hidastuu

27 Kiitos!

28 Nordea Markets on Nordea Bank Norge ASA:n, Nordea Bank AB:n (publ), Nordea Pankki Suomi Oyj:n ja Nordea Bank Danmark A/S:n Marketstoimintojen yhteinen nimi. Oheiset tiedot on tarkoitettu taustatiedoksi vastaanottajan yksinomaiseen käyttöön. Annetut tiedot ja näkemykset edustavat Nordea Marketsin mielipidettä tiedotteessa mainittuna päivänä, ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tämä asiakirja ei ole täydellinen kuvaus tuotteesta tai siihen liittyvistä riskeistä, eikä sitä tulisi pitää sellaisena tai käyttää ilman vastaanottajan omaa harkintaa. Oheisia tietoja ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi antaa tarjous rahoitusvälineen ostamisesta tai myymisestä. Annetut tiedot eivät liity kenenkään yksittäisen vastaanottajan sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilanteeseen tai erityistarpeisiin. Ennen sijoitus- tai luotonottopäätöksen tekemistä on suositeltavaa hankkia kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvia asiantuntijaneuvoja. On tärkeää muistaa, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevista tuotoista. Nordea Markets ei ole eikä pyri olemaan vero-, kirjanpito- tai lainopillinen neuvonantaja missään toimipaikassaan. Kiitos! Pasi Sorjonen Chief Analyst Research Finland pasi.sorjonen@nordea.com Tätä asiakirjaa ei saa jäljentää, jakaa eikä julkaista missään tarkoituksessa ilman Nordea Marketsin etukäteen antamaa kirjallista lupaa.

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Outoja aikoja OUTOJA AIKOJA Maailmantalouden nousu vahvistuu Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Suomen pohjat on ehkä jo nähty nousu on omissa käsissä Euroalueen kasvuarvioita

Lisätiedot

maailmantalouden pyörteissä TALOUSNÄKYMÄT

maailmantalouden pyörteissä TALOUSNÄKYMÄT R a a k a - a i n e e t maailmantalouden pyörteissä TALOUSNÄKYMÄT SYYSKUU 2014 Maailmantalouden nousu vahvistuu lisää Maailmantalous on piristynyt teollistuneiden maiden johdolla Maailmankaupan kunnollista

Lisätiedot

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014 Hauraita ituja Suvi Kosonen Toukokuu 2014 1 Maailmantalous kohentaa, entä Suomi? Maailmantalouden näkymät ovat parantuneet odotetusti Teollisuusmaat ovat kasvun moottori Riskit ovat kehittyvissä maissa

Lisätiedot

Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014

Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014 Fed alkaa haukkailla Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014 Fed alkaa haukkailla Tulevaa Yhdysvallat: Haukkamaisempi Fed Euroalue: Luottamus palailee hieman Suomi: Inflaatio hidastuu Mennyttä Euroalue: TLTRO

Lisätiedot

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin Pasi Sorjonen 13.10.2014 Yhdysvallat jatkaa tukevassa nousussa euroalue kompuroi Tulevaa Yhdysvallat: Hyvä yleiskuva säilyy Euroalue: Teollisuuden heikkous voi painaa

Lisätiedot

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Tulevaa Yhdysvallat: Työllisyyslukujen vuoro Keskuspankkikokouksia (EKP, BoE) Luottamuslukuja Mennyttä Yhdysvallat:

Lisätiedot

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014 Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja

Lisätiedot

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010 Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0

Lisätiedot

Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen

Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen 29.9.2014 Inflaatio hidastuu lisää saako se EKP:n toimimaan? Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat palautuvat EKP:n osto-ohjelma kiinnostaa Euroalue: Inflaatio

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien pähkäilyä ja luottamuksen mittausta Viime viikon antia: Euroalueen nousu jatkuu BoE korjasi linjaansa Suomesta karmeat

Lisätiedot

EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014

EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014 EKP täräyttää Toimintatorstaina Pasi Sorjonen 02/06/2014 EKP viettää vihdoin Toimintatorstaita Tällä viikolla: EKP laskee korkoa BoE odottaa Yhdysvallat: Työmarkkinat tapetilla Suomen BKT supistui Q1:llä?

Lisätiedot

Fed kertoo taaperostaan. Pasi Sorjonen 16/12/2013

Fed kertoo taaperostaan. Pasi Sorjonen 16/12/2013 Fed kertoo taaperostaan Pasi Sorjonen 16/12/2013 Alkaako Fed taapertaa nyt vai kuukauden kuluttua? Viime viikon antia: Yhdysvalloissa sopu budjetista Tulevaa: Tavallista tärkeämpi keskuspankkien viikko

Lisätiedot

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen Inflaatio ratkaisee Viikkokatsaus Suvi Kosonen 24.2.2014 Euroalueelta inflaatio, jenkkidata heikkoa Tulevaa: Euroalueen inflaatio, rahan määrä ja talouselämän luottamus USA:sta asuntomarkkinadataa, luottamuslukuja,

Lisätiedot

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets Valon pilkahduksia Pasi Sorjonen Markets MAAILMA: Kasvu viime vuotta hitaampaa mutta ei paljon BRIC-MAAT: Talousaktiviteetin moottori USA: Kasvu vahvistaa itseään kevät keikkuen tulee EUROALUE: Takaisin

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

Kaameat kasvuluvut, kovat korkoliikkeet. Suvi Kosonen 19/05/2014

Kaameat kasvuluvut, kovat korkoliikkeet. Suvi Kosonen 19/05/2014 Kaameat kasvuluvut, kovat korkoliikkeet Suvi Kosonen 19/05/2014 Korot romahtivat, tällä viikolla huomio PMI-luvuissa Tällä viikolla: PMI-luvuistaei suuria muutoksia Euroalueella, Kiinassa paluu pohjilta

Lisätiedot

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Tähtiluokka 2009 Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Indeksilaina sijoituskohteena Nimellispääoma suojattu Liikkeeseenlaskijan vakavaraisuus merkittävä tekijä Tuottona tietty prosenttiosuus viiteindeksin

Lisätiedot

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Onko Putinin onni kääntynyt? Rahoitussektorin kautta pakotteet purevat Talouskasvua ei ole Rupla kärsii nyt Venäjän heikkoudesta ja öljyn

Lisätiedot

Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014

Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014 Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014 Putin uhoaa, mutta mikä on muuttunut? Mikä on muuttunut? Investointiympäristö on entistä kehnompi Luottolaman uhka on todellinen Putinin suosio

Lisätiedot

Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa?

Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa? Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa? Sanna Kurronen, Senior Analyst 27.09.2017 2 1.Öljy Nousu tukee ruplaa 150 125 100 75 50 25 0 00 02 04 06 08 10 12 14 16 18 Source: Nordea Markets and Macrobond

Lisätiedot

Maailmantalous puksuttaa 3 % vauhtia se menettelee. Yhdysvalloissakin nousu jatkuu mutta kuinka kauan?

Maailmantalous puksuttaa 3 % vauhtia se menettelee. Yhdysvalloissakin nousu jatkuu mutta kuinka kauan? Toivotaan parasta TOIVOTAAN PARASTA Maailmantalous puksuttaa 3 % vauhtia se menettelee Kiinan talous kasvaa elvytyksen voimalla Yhdysvalloissakin nousu jatkuu mutta kuinka kauan? Öljyn hinta elpyy hitaasti

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

Nordea Markets. Raaka-ainemarkkinakatsaus. Rami Palin 22.5.2015

Nordea Markets. Raaka-ainemarkkinakatsaus. Rami Palin 22.5.2015 Nordea Markets Raaka-ainemarkkinakatsaus Rami Palin Nordea Markets 22.5.2015 Öljy Öljyn hinta on monen tekijän tulos Lyhyen aikavälin kysyntä/tarjonta Varastotasot Kysyntä OPECin tavoitteet ja tuotantokuri

Lisätiedot

Venäjä ei nopeasti nouse. Sanna Kurronen Maailskuu 2015

Venäjä ei nopeasti nouse. Sanna Kurronen Maailskuu 2015 Venäjä ei nopeasti nouse Sanna Kurronen Maailskuu 2015 Talous on lamassa Talous supistuu selvästi vuonna 2015 ja yhä 2016 Venäjän talous supistuu tänä vuonna noin neljä prosenttia ja edelleen hieman vuonna

Lisätiedot

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Yhdysvallat: Vahvasti eteenpäin Euroalue: Pehmeät mittarit yllättävän vahvoja Iso-Britannia: Vahva

Lisätiedot

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän

Lisätiedot

Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen 20.10.2014

Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen 20.10.2014 Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii Pasi Sorjonen 20.10.2014 Q3 BKT-kausi alkaa ostopäällikköindeksien kompuroidessa Tulevaa Ostopäällikköindeksit painuvat alas Kiina ja Britit avaavat

Lisätiedot

Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014

Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014 Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014 Jenkkitalous kulkee ylämäkeen Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat vetävät EKP odottaa, samoin BoE Suomi: Painuiko vienti lisää?

Lisätiedot

Maatalouden riskienhallinta Suomessa. Rami Palin 22.4.2009

Maatalouden riskienhallinta Suomessa. Rami Palin 22.4.2009 Maatalouden riskienhallinta Suomessa Rami Palin 22.4.2009 1 Sisältö Nordea ja hyödykejohdannaiset Kokonaisvaltaista riskienhallintaa Nordeasta Esimerkki rapsin hintariskin suojaamisesta Hyödykesuojauksen

Lisätiedot

Vastuullinen asumisen markkina. Olli Kärkkäinen, Yksityistalouden ekonomisti

Vastuullinen asumisen markkina. Olli Kärkkäinen, Yksityistalouden ekonomisti Vastuullinen asumisen markkina Olli Kärkkäinen, Yksityistalouden ekonomisti 18.9.2018 Millainen on vastuullinen asuntomarkkina? Taloudellinen vastuullisuus Vastuullisuus Sosiaalinen vastuullisuus Ympäristövastuullisuus

Lisätiedot

Hauraita ituja. Talousnäkymät Maaliskuu 2014

Hauraita ituja. Talousnäkymät Maaliskuu 2014 Hauraita ituja Talousnäkymät Maaliskuu 7.. TALOUS KÄÄNTYY JO Näkymät ovat maailmalla parantuneet Maailmankauppa vahvistuu lisää Yhdysvalloissa kasvu alkaa vahvistaa itseään Kiinan hidastuva kasvu ei ole

Lisätiedot

Valuuttapalvelut Venäjän-kaupan tukena. Matti Honkanen 6.3.2014

Valuuttapalvelut Venäjän-kaupan tukena. Matti Honkanen 6.3.2014 Valuuttapalvelut Venäjän-kaupan tukena Matti Honkanen 6.3.2014 Valuuttapalvelut Venäjä-kaupan tukena Mitä ruplalle kuuluu? Kilpailuetua oikealla valuutan valinnalla Tunne ja hallitse valuuttariskisi 2

Lisätiedot

Sijoitus isolla vivulla Bull & Bear

Sijoitus isolla vivulla Bull & Bear Sijoitus isolla vivulla Bull & Bear Siiri Vehmer 31.8.2016 Runko Käyttötarkoituksista Miksi BULL & BEAR? Muutama esimerkki tuotteen toiminnasta Case Brexit: Ottivatko sijoittajat näkemystä sertifikaattien

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki Suhdannekatsaus Pasi Kuoppamäki 6.10.2015 2 Maailmantalous kasvaa keskiarvovauhtia mutta hitaampaa, mihin ennen kriisiä totuttiin Ennusteita Kehittyvät maat heikko lenkki kaikki on tosin suhteellista 3

Lisätiedot

rahoitusmarkkinoiden häntä heiluttaa 1 Leena Mörttinen

rahoitusmarkkinoiden häntä heiluttaa 1 Leena Mörttinen Talousnäkymät lokakuussa 2008 rahoitusmarkkinoiden häntä heiluttaa reaalitalouden l koiraa 1 Leena Mörttinen Maailmantalous näkymät synkentyneet y rahoitusmarkkinoiden ongelmien myötä 2007 2008E 2009E

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Suomalainen Yritys ja Venäjän markkinat: Laskutusvaluutan valinta Venäjän kaupassa. Jussi Myllymäki 19.9.2012

Suomalainen Yritys ja Venäjän markkinat: Laskutusvaluutan valinta Venäjän kaupassa. Jussi Myllymäki 19.9.2012 Suomalainen Yritys ja Venäjän markkinat: Laskutusvaluutan valinta Venäjän kaupassa Jussi Myllymäki 19.9.2012 Laskutusvaluutan valinta Ulkomaankauppaa harjoittavat yritykset suosivat usein euron käyttämistä

Lisätiedot

Stressitesti meni stressi jäi. Pasi Sorjonen 27. lokakuuta 2014

Stressitesti meni stressi jäi. Pasi Sorjonen 27. lokakuuta 2014 Stressitesti meni stressi jäi Pasi Sorjonen 27. lokakuuta 2014 Stressitestien ja Brasilian vaalien jälkeen seurataan keskuspankkeja Tulevaa Fed lopettaa arvopaperiostot Riksbanken laskee korkoa Yhdysvallat:

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet Talouden näkymät Elpymisen edellytykset voimistuneet Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti 21.11.2013 2 Länsimaat kohti kasvua Kehittyvillä talouksilla hitaampi vaihe Keväällä ja kesällä nousua länsimaissa. Talousluvut

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Markets Academy Sijoitukset. Lassi Järvinen Asset Sales

Markets Academy Sijoitukset. Lassi Järvinen Asset Sales Markets Academy Sijoitukset Lassi Järvinen Asset Sales Avaus & tavoitteet Tavoitteena luoda yleiskatsaus sijoitusmarkkinoihin ja sijoittamisen perusteisiin Käydään läpi seuraavat aiheet: Sijoitusmarkkinoiden

Lisätiedot

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Uuden Sukupolven Indeksituotteet. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010

Uuden Sukupolven Indeksituotteet. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010 Uuden Sukupolven Indeksituotteet Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010 Uuden Sukupolven Indeksituotteet Indeksisijoittaminen Euroopassa Sijoittajien vaatimukset

Lisätiedot

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki Nousukausi yllätti Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki 24.10.2017 Talouspoliittinen epävarmuus ja markkinat Rahoitusmarkkinat uskovat tasaisen kasvun jatkumiseen, riskipreemiot laskeneet

Lisätiedot

Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat. Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008

Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat. Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008 Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008 Sisällys Indeksilaina Raaka-aine Trendi Indeksilaina Allokaatio Allokaatiotodistus 2 Epävarma markkinatilanne?

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

Riskinkaihtajan vaihtoehdot

Riskinkaihtajan vaihtoehdot Riskinkaihtajan vaihtoehdot Antti Parviainen Strukturoidut tuotteet / Markets Arvopaperin aamuseminaari 7.2.12 Kuka on riskinkaihtaja? Kumman otat? Varma 100 eur vai kruuna/klaava 250 eur? Kumman otat?

Lisätiedot

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin

Lisätiedot

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Taloustilanne ja rahoitusmarkkinat

Taloustilanne ja rahoitusmarkkinat 1 Taloustilanne ja rahoitusmarkkinat Taloustilanne ja rahoitusmarkkinat 2 Nordea Markets 01/02/2008 Näkymät luottokriisin varjossa Maailmantalouden kasvu hidastuu USA:ssa taantuman vaara Muualla maailmalla

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 1/2014 Osaketalletus 1/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA LähiTapiola Varainhoito Oy Hannu Nummiaro, yksityistalouden ekonomisti Twitter: @HannuNummiaro Sähköposti: hannu.nummiaro@lahitapiola.fi LOKAKUU 2018 TALOUSNÄKYMÄT

Lisätiedot

Talouskehitys ja talouspolitiikka. Kaj Paulamäki Economic Research

Talouskehitys ja talouspolitiikka. Kaj Paulamäki Economic Research Talouskehitys ja talouspolitiikka Kaj Paulamäki Economic Research Luennon sisältö Talouden perusteet Käsitteitä RAPO ja FIPO Suhdanne ja trendi Rahapolitiikan hullut päivät jatkuvat Mihin keskuspankki

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Osakesalkun rakentaminen sertifikaattituotteiden avulla kaaoksen keskellä. Equity Derivatives Nils Schalin 21.10.2008

Osakesalkun rakentaminen sertifikaattituotteiden avulla kaaoksen keskellä. Equity Derivatives Nils Schalin 21.10.2008 Osakesalkun rakentaminen sertifikaattituotteiden avulla kaaoksen keskellä Equity Derivatives Nils Schalin 21.10.2008 1 Agenda Nordea Markets uudet tuotteet Tausta Nordean ajankohtainen sertifikaattitarjonta:

Lisätiedot

Talouden ennustaminen

Talouden ennustaminen Talouden ennustaminen KUKA KAIPAA EPÄTARKKOJA ENNUSTEITA? Vain yllätykset ovat varmoja varaudu siis Älä perusta suunnitelmiasi talousennusteisiin kukaan ei tiedä tulevaa Inhimillinen toiminta edellyttää

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Talouden suunta Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013 Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Ostopäälliköiden odotukset Odotukset nousseet euroalueella 2 25-09-2013 3 Kuluttajien luottamus

Lisätiedot

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus Seppo Honkapohja johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen talous Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja Pörssisäätiön tilaisuus 6.9.2017 6.9.2017 Julkinen 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,

Lisätiedot

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014 UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina Lokakuu 2014 Luottokori laina Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä Suomalaisten/Pohjoismaisten yhtiöiden ja

Lisätiedot

EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä

EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Euro & talous 1/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Rahapolitiikka voimakkaasti kasvua tukevaa 2. Euroalueen kasvu vahvistunut,

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Näkymät heikentyneet nopeasti korjautuuko tilanne? Euro & talous Tiedotustilaisuus 15.3.2019 15.3.2019 1 Näkymät heikentyneet

Lisätiedot

Maailmantalous ja Amerikka

Maailmantalous ja Amerikka Maailmantalous ja Amerikka Kauppasota hidastaa globalisaatiota Pasi Kuoppamäki 18.9. 2018 Vahvaa talouskasvua globaalisti Euroalue jäänyt USA:n jälkeen tänä vuonna Kehittyvien talouksien tilanne epäyhtenäinen

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 7.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotetusta 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Kiristystoimet helpottavat

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Kovat ajat vaativat kovat keinot Pienikin oppositio tukahdutetaan Ankara sananvapauden rajoittaminen Venäjällä on jäänyt pienelle huomiolle

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Väsynyt odottamaan TALOUS- NÄKYMIEN PÄIVITYS. Yleiskatsaus 02 JOULUKUU ÖLJYN HALPENEMINEN TUKEE MAAILMANTALOUTTA EKP ELVYTTÄÄ LISÄÄ Suomi 04

Väsynyt odottamaan TALOUS- NÄKYMIEN PÄIVITYS. Yleiskatsaus 02 JOULUKUU ÖLJYN HALPENEMINEN TUKEE MAAILMANTALOUTTA EKP ELVYTTÄÄ LISÄÄ Suomi 04 Sisältö TALOUS- NÄKYMIEN PÄIVITYS JOULUKUU 2014 Väsynyt odottamaan Yleiskatsaus 02 ÖLJYN HALPENEMINEN TUKEE MAAILMANTALOUTTA EKP ELVYTTÄÄ LISÄÄ Suomi 04 TALOUS SUPISTUU NELJÄTTÄ VUOTTA PERÄKKÄIN SUOMEN

Lisätiedot

Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla?

Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla? Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla? Turku 19.11.2009 Maailmantalous on elpymässä Entisten tuotantomäärien saavuttaminen vie aikaa Velkaelvytys ajaa monen maan julkisen sektorin rahoituskriisiin 1 US

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Maailmantalous. markkinoihin. Annika Lindblad Ekonomisti Nordean taloudellinen tutkimus Joensuu 23.2.2009

Maailmantalous. markkinoihin. Annika Lindblad Ekonomisti Nordean taloudellinen tutkimus Joensuu 23.2.2009 Maailmantalous vaikutukset kehittyviin markkinoihin Annika Lindblad Ekonomisti Nordean taloudellinen tutkimus Joensuu 23.2.2009 1 Vuoden 2009 vuoristorata Maailmantalous ponnisti pois syvästä taantumasta

Lisätiedot