Kaupunginhallitus 57 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 19 16.04.2018 Vuoden 2018 talousarvion käyttösuunnitelmat ja talousarviomuutokset 606/02.02.00/2017 KHALL 12.03.2018 57 Käyttösuunnitelmien laadintavaihe on talouden hallinnan kannalta erit täin merkittävä. Oleellista on ennakoida kustannuspaineita ja koko nai suus huomioon ottaen kohdentaa ja yhteen sovittaa mää rä rahat ja toiminta siten, että talousarviovuoden aikana ei synny tarvetta mää rä ra ho jen lisäykselle. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaan käyt tö suun ni telmat valmistellaan ja käsitellään lautakunnissa viimeistään 6.3.2018 si ten, että vuoden 2017 toteutuma on vertailutietona käytettävissä. Käyt tö suun ni tel mat saatetaan tiedoksi ja mahdolliset mää rä ra ha siirrot ja toiminnallisten tavoitteiden tarkennukset päätettäväksi kau pungin hal li tuk sel le ja valtuustolle. Toimialojen tulee arvioida käyttötalouden kokonaismäärärahansa koh den nus uudelleen ottaen huomioon toiminnan painopisteet ja prio ri soin ti. Tämän arvioinnin perusteella lautakunnat voivat käyt tösuun ni tel ma vai hees sa tarvittaessa esittää määrärahojen siirtoa vastuu aluei den välillä. Käyttösuunnitelmassa ja talousarviovuoden aikana tehtävässä seuran nas sa tarkasteltavat ja kirjattavat asiat: talousarvion edellyttämät toimenpiteet ja niiden toteutus (prio risoin nit, vaihtoehtoiset toimintatavat) palkkaratkaisua koskeva tarkastelu henkilötyövuosien vähennystavoitteen kohdentaminen lautakuntatason operatiiviset tavoitteet ja ohjeet toiminnan toteut ta mi sel le. Myös investoinneista tulee laatia käyttösuunnitelma samassa yh teydes sä. Käyttösuunnitelmien käsittely toimielimissä Kaupunginhallitus 26.2.2018 Sivistyslautakunta 20.2.2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.3.2018 Tekninen lautakunta investoinnit 30.1.2018 ja käyttötalous 6.3.2018 Ympäristölautakunta käsittelee 13.3.2018 Sastamalan Vesi liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt liikelaitoksen talousarvion ja käyttösuunnitelman 12.12.2017 ja investointien
käyt tö suun ni tel ma muu tok set 13.2.2018. Käyttötaloutta koskevat käyttösuunnitelmat Toimielimet ovat laatineet käyttösuunnitelmansa valtuuston toi mi alalle osoittamien kokonaismäärärahojen asettamissa rajoissa. Vas tuualuei den välille on kuitenkin esitetty määrärahojen uudelleen kohden nuk sia jäljempänä esitetyllä tavalla. Valtuuston asettamiin toi minnal li siin tavoitteisiin lautakunnat eivät käyt tö suun ni tel ma kä sit te lyn yhteydessä esittäneet tarkistuksia. Sivistyslautakunta toteaa käyttösuunnitelmapäätöksessään, että ti linpää tös tie to jen mukaan elämänlaatupalvelujen vastuualueelta jäi määrärahaa käyttämättä vuonna 2017. Perusopetuksen kou lu kul jetus ku lu jen osal ta puolestaan on syytä varautua vuoden 2017 to teu tunee seen ta soon ja lukiokou lu tuk sen vastuualueelle hen ki lös tö ku luihin on tarve tehdä li sä va raus.tällä perusteella käyt tö suun ni tel mas sa esi te tään 60 000 euron määrärahasiirtoa elä män laa tu pal ve luis ta perus ope tuk seen ja 15 000 euron määrärahasiirtoa lu kio kou lu tuk seen. Mui hin mahdollisiin mää rä ra ha muu tok siin varaudutaan ta lous ar viovuo den ai ka na osa vuo sikatsausten yhteydessä. Sosiaali- ja terveyslautakunta on arvioinut määrärahojen uudelleen koh den nus ta vuoden 2017 toteutuneiden tilinpäätöstietojen sekä vuo den 2018 toimintaan kohdistuvien kysyntä- ja kustannuspai neiden sekä arvioidun tulokehityksen pohjalta. Lautakunta esittää, että se kä per he- ja sosiaalipalveluiden että kotihoidon vastuualueiden mää rä ra hois ta vähennetään 100 000 euroa kummastakin ja lisäksi ym pä ris tö ter vey den huol los ta vähennetään 50 000 euroa.vapautuvat mää rä ra hat kohdennetaan uudelleen, asumispalveluihin 50 000 euroa ja perusterveydenhuoltoon 200 000 euroa. Sosiaali- ja terveysjohtajan käyttösuunnitelmaesityksen mukaan vuon na 2018 ei toteuteta ter veys kes kus sai raa lan osas to sul kua toimin nan sujuvuuden ja jatkohoidon tur vaa mi sek si ja kesäajan toi minta keskitetään pääterveysasemalle ja Mouhijärven si vu ter veys asemal le, jolloin pystytään vähentämään kesäajan sijaistarvetta ja mahdol lis ta maan terveyskeskussairaalan toiminta myös kesäaikaan. Kesän sulkuajat sivuterveysasemilla olisivat alustavan suun ni tel man mu kaan: Kiikoinen, Suodenniemi ja Äetsä 2-3 kuukauden ajan kesä-elo kuulla ja Punkalaidun kahden viikon ajan kesä-heinäkuulla. So si aa li- ja terveyslautakunta päätti pohjaesityksestä poiketen, että si vu ter veys ase mien kesän sul ku ai ka on korkeintaan 1 kuukausi. Sosiaali- ja terveyslautakunta on lisäksi tuonut esille käyt tö suun ni telman valmistelun yhteydessä tunnistetut mahdolliset myöhemmät muu tos tar peet ja riskit hyväksyttyyn talousarvioon: Sijaistarpeiden ennakoimattomuus ja saatavuus kotihoidossa
Kalliit asiakkuudet perhe- ja sosiaalipalveluissa Erikoissairaanhoidon määräraha on palvelutilauksen mukainen ja perustuu sairaanhoitopiirin tarvearviointiin perustuvaan tar joukseen. Erikoissairaanhoidon käyttö vaihtelee kuitenkin vuo sit tain suuresti, mikä vaikeuttaa ennusteen tekemistä ennen kuin merkit tä vä osa käyttö vuodesta on takana. Investointien käyttösuunnitelmat Investoinnit käsitellään johtoryhmässä ennen toi mi elin kä sit te lyä ja käyt tö suun ni tel mien vahvistamista. Menettelyn tavoitteena on varmis taa investointiohjelman oikea-aikaisuus ja priorisointi ottaen huomi oon myös käyttäjätahojen tarpeet (asukkaat, yrityssektori, kau pungin omat toimintayksiköt). Investointien toteutuksesta ja han ke suunni tel mis ta päätetään hallintosäännön mukaisin toi mi val tuuk sin. Investointien käyttösuunnitelmat on laadittu talousarvion si to vuus tason mukaisesti. Talousarviossa erikseen määriteltyjen isojen in vestoin tien määrärahoihin käyttösuunnitelmissa ei esitetä muutoksia. Käyttösuunnitelmien yhteydessä tarkasteltavat asiat Ta lous ar vion edellyttämien toi men pi tei den ja operatiivisten ta voit teiden käsittely on jäänyt käyttösuunnitelmissa vähäiseksi. Lau ta kun tata sol la määriteltyjen osa ta voit tei den, val mis te lu teh tä vien ja toi men pitei den on tarkoitus toimia toi min nan ohjaus- ja seu ran ta vä li nee nä, joten nii den asettaminen kai kil la toimialoilla on toi vot ta vaa. Kunta-alan palkkaratkaisu ei ollut tiedossa talousarviota laa dit taes sa. Talousarviossa palkkoihin ennakoitiin yhden prosentin vuo si ta son kasvua. Helmikuussa hyväksytyn palkkaratkaisun kes ki mää räi nen vaikutus palkkamenoihin on vuonna 2018 0,86 pro sent tia, jo ten talous ar vi oon sisältyvä palkkavaraus on riittävä. Hen ki lös tö si vu ku lut ale ne vat edellisestä vuodesta noin 1,1 %, joten hen ki lös tö ku lut eivät ai heu ta talousarvion kasvupainetta. Toimielimet eivät ole käyttösuunnitelmissaan ottaneet kantaa hen kilö työ vuo sien vähennystavoitteen kohdentamiseen. Hen ki lös tö määrän ke hi tys tä tullaan tarkastelemaan seurantapalavereissa ja osavuo si kat sauk sis sa ta lous ar vio vuo den aikana. Oheismateriaali ja muu aineisto: Yhteenveto toimialojen käyttösuunnitelmista (eurovertailu) ja päivi tet ty in ves toin titaulukko Hallituksen ja valtuuston extranettiin tallennetaan edellä mainitut toi mi elin ten käyttösuunnitelmien käsittelypykälät, jotka sisältävät myös tasapainotustoimenpiteitä sekä lautakuntatason ope ra tii vi-
sia ta voit tei ta koskevat tiedot. Valmisteluvastuu: talousjohtaja Elina Alajoki ja kaupunginjohtaja Jark ko Malmberg Ehdotus kj: Kaupunginhallitus merkitsee lautakuntien ja joh to kunnan käyttösuunnitelmat tiedoksi sekä saattaa ne edel leen tiedoksi kau pun gin val tuus tol le. Kaupunginhallitus päättää palauttaa perusterveydenhuollon vas tuualu een käyttösuunnitelmaan sisältyvän terveysasemien kesäsulkua kos ke van asian sosiaali- ja terveyslautakunnan uudelleen kä si tel täväk si päätöksen toiminnallisten ja taloudellisten vaikutusten sel vit tämi sek si. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuus to hy väk syy vuoden 2018 talousarvioon seuraavat käyt tö suun nitel mien kä sit te lyn yhteydessä esitetyt määrärahamuutokset Elämänlaadun vastuualueen nettomäärärahasta siirretään 60 000 eu roa perusopetuksen vastuualueella ja 15 000 euroa lu kio kou lutuk sen vastuualueella Perhe- ja sosiaalipalveluiden vastuualueen nettomäärärahaa vähen ne tään 100 000 euroa Kotihoidon vastuualueen nettomäärärahaa vähennetään 100 000 eu roa Ympäristöterveydenhuollon vastuualueen nettomäärärahaa vähen ne tään 50 000 eu roa Asumispalveluiden vastuualueen nettomäärärahaa lisätään 50 000 euroa Perusterveydenhuollon vastuualueen nettomäärärahaa lisätään 200 000 euroa Talousarvion investointitaulukko päivitetään käyttösuunnitelmien mu kai ses ti Muilta osin määrärahojen uudelleen kohdennusta arvioidaan uudelleen osavuosikatsausten yhteydessä. Kaupunginhallitus korostaa täytäntöönpanomääräysten mukaisten lautakunta- ja yksikkötason operatiivisten tavoitteiden ja toimintaa koskevien ohjeiden ja toimenpiteiden määrittelemistä tarpeen mukaan kaikilla vastuualueilla. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Merkittiin, että sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki oli kokouksessa läs nä asiantuntijana tässä asiassa ennen asian varsinaista pää töksen te koa. Tämä asia käsiteltiin kokonaisuudessaan 54 käsittelyn kes key tyk sen aikana.
Lisätietoja: talousjohtaja Elina Alajoki, puh. 0400 788 820 KVALT 16.04.2018 19 Oheismateriaali ja muu aineisto: - Yhteenveto toimialojen käyttösuunnitelmista (eurovertailu) ja päi vitet ty investointitaulukko - Hallituksen ja valtuuston extranettiin tallennetaan edellä mainitut toi mi elin ten käyttösuunnitelmien käsittelypykälät, jotka sisältävät myös tasapainotustoimenpiteitä sekä lautakuntatason operatiivisia ta voit tei ta koskevat tiedot. Ehdotus kh: Kaupunginhallitus saattaa lautakuntien ja johtokunnan käyt tö suun ni tel mat tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväk syy vuoden 2018 talousarvioon seuraavat käyttösuunnitelmien kä sit te lyn yhteydessä esitetyt määrärahamuutokset: - Elämänlaadun vastuualueen nettomäärärahasta siirretään 60 000 eu roa perusopetuksen vastuualueella ja 15 000 euroa lu kio kou lu tuksen vastuualueella - Perhe- ja sosiaalipalveluiden vastuualueen nettomäärärahaa vähen ne tään 100 000 euroa - Kotihoidon vastuualueen nettomäärärahaa vähennetään 100 000 eu roa - Ympäristöterveydenhuollon vastuualueen nettomäärärahaa vä henne tään 50 000 euroa - Asumispalveluiden vastuualueen nettomäärärahaa lisätään 50 000 euroa - Perusterveydenhuollon vastuualueen nettomäärärahaa lisätään 200 000 euroa - Talousarvion investointitaulukko päivitetään käyttösuunnitelmien mu kai ses ti - Muilta osin määrärahojen uudelleen kohdennusta arvioidaan uudel leen osavuosikatsausten yhteydessä. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.