1.2.Lautakunnan kokoonpano ja tilintarkastaja

Samankaltaiset tiedostot
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

keskiviikkona klo

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2018

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Muonion kunta Esityslista / 3/

TILINPÄÄTÖS

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO:

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Torstai klo

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUVERTAILU

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Tarkastuslautakunnan kokoonpano valtuustokaudella :

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Suunnittelukehysten perusteet

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Kriisikuntakriteeristö uudistuu

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

HAMINAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2012

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

Tuloslaskelma (ulkoiset erät)

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Transkriptio:

1 / 7 Vetelin kunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 7 1. Tarkastuslautakunta 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettäväksi hallinnon, tarkastuksen ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, onko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet kunnassa. 1.2.Lautakunnan kokoonpano ja tilintarkastaja Kunnanvaltuusto on valinnut ajalle 1.6.7 31.5.2021 tarkastamaan vuosien 7-2020 tarkastukset tarkastuslautakunnaksi seuraavat jäsenet: Varsinainen jäsen Tapio Palohuhta Jarno Vähäkainu Tarja Tuominen Veijo Savolainen Salme Lempiälä henkilökohtainen varajäsen Eveliina Tyynelä Leila Aho Marina Pulkkinen Kari Pollari Mauri Korpela Puheenjohtajana on toiminut Tapio Palohuhta ja varapuheenjohtajana Jarno Vähäkainu. Kunnanvaltuusto on valinnut kunnan tilintarkastajaksi toimikaudeksi 7 2020 JHTT-yhteisö BDO Audiator Oy:n vastuullisena tarkastajana JHT HT Tuula Ylikangas. 1.3.Arvioinnin toteuttaminen Kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden ja painopistealueiden toteutumista on seurattu kunnanhallituksen antaman toimintakertomuksen, kokous- ja muunkin aineiston pohjalta. Lautakunnan kokouksessa on kuultu viranhaltioita ja yhtiöiden toimitusjohtajia ja saatu ajankohtaisselvitykset seuraavasti:

2 / 7 22.8.7 kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä - Vetelin kunnan strategia ja strategiset tavoitteet - Pitkäkoski Oy:n toiminta - konserniohje talousjohtaja Jyri Myllymäki - tulos- ja rahoituslaskelma 30.6.7 ja ennuste 7 - talousarviovalmistelu 15..7 hallintosihteeri Antti Tattari - sidonnaisuuksien ilmoittaminen 25.10.7 sivistysjohtaja Maria Keltti-Heikkilä - ajankohtaiset hänen toimialaansa koskevat asiat esim. varhaiskasvatussuunnitelma ja sen toiminnalliset muutokset, perusopetuksen toiminta ja lukiotilanne tekninen johtaja Asko Mikkola - ajankohtaiset hänen toimialaansa koskevat asiat esim. lautakuntien yhdistäminen, talousarvion ja investointien toteutuminen kaavoituskohteet talousjohtaja Jyri Myllymäki - henkilöstöasiat - talousarviovalmistelu 12.1.8 Vetelin Energia Oy:n tj Juha Kauppinen - ajankohtaiset asiat, kehitysjohtajan uudelleenrekrytointi ja muu henkilöstötilanne, - toimintatapojen kehittäminen, verkoston kehittämissuunnitelman toteutuminen, vesivoiman tilanne Kiinteistö Oy Vetelinraitin tj. Jussi Mikkola - ajankohtaiset asiat esim. kuntotutkimukset aloitettu, korjaussuunnitelmat, uudisrakentaminen Pitkäkoski Oy:n tj. Hannu Jyrkkä - kunnan omistajastrategia - hotelli-ravintolatoiminnan hoitaminen ja kehittäminen - toiminnan käynnistäminen

3 / 7 4.4.8 Ajankohtaiskatsaus hallituksen puheenjohtaja Jussi Torppa ja kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä - tilikauden 7 oleelliset tapahtumat - tuloslaskelma tunnusluvut - kunnan merkittävimmät kehitystoimenpiteet 8 - kunnan taloudellinen tilanne - kehityskeskustelut kunnanjohtajan kanssa 7.5.8 talousjohtaja Jyri Myllymäen ajankohtaistalouskatsaus - kunnan lainatilanne - lyhennysohjelma - lainojen korot - kassalainat sivistysjohtaja Maria Keltti-Heikkilän ajankohtaiskatsaus - moduuliopetus - varhaiskasvatus; varhaiskasvatussuunnitelma - tilinpäätöksen toteutuminen v. 7 24.5.8 Valtuuston puheenjohtaja Erkki Lassila - Vetelin Energian Oy:n tilanne - yrityskauppa - strategia - tilintarkastuskertomuksen käsittely - esitys valtuustolle tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä - arviointikertomuksen hyväksyminen ja esitys valtuuston käsiteltäväksi 2. Toimintakertomuksessa raportoitujen tavoitteiden toteutuminen 2.1 Vuoden 7 talousarvion toteutuminen Vuoden alijäämäksi muodostui 377 81,05. Se on n. 68 000 suurempi kuin talousarvion lukema. Tuloksen heikkenemiseen vaikuttaneet tekijät olivat: - verotulojen pieneneminen n. 266 000 - valtionosuuksien pieneneminen n. 114 000 parantavana tekijänä oli sosiaalitoimen ja perusterveydenhuollon kustannuksien pieneneminen 1,25 % eli 23 761 kokonaiskustannuksien ollessa 12 404 65.

4 / 7 2.2. Tavoitteiden toteutuminen Uuden strategian mukaiset tavoitteet - talous tasapainossa kilpailukykyisellä veroasteella - työpaikat lisääntyvät - houkutteleva ympäristö nykyisille ja uusille asukkaille ja yrityksille - asukkaat viihtyvät ja asukasluku kasvaa. Työ näiden päämääriin pääsemiseksi jatkuu tiiviisti ja tarmokkaasti. Parhaiten työ on edistynyt liikuntapuiston rakennushankkeen toteutumisena ja Taidekartanon alueen kaavoituksen edistymisenä. Asukkaiden määrä väheni vuonna 7 42 asukkaalla ollen 31.12.7 3 217. Tilastokeskuksen antamien ennakkotietojen mukaan muuttotappion osuus vähenemisestä oli 44 henkeä. Syntyneitä puolestaan oli 6 enemmän kuin kuolleita. 2.3. Kuntakonsernin yhtiöt Kuntakonsernin yhtiöt ovat Vetelin Energia Oy, KOy Vetelinraitti ja Pitkäkoski Oy. Kunta omistaa kyseiset yhtiöt 100 prosenttisesti. Kullekin yhtiölle oli asetettu tulos-, toiminta- tai muu tavoite. Vetelin Energia Oy:n liikevaihto lähti selvään kasvuun, mutta asetettuun kasvuprosenttiin ei päästy, samoin tulostavoite jäi asetetusta tavoitteesta. Vetelinraitti KOy ei saavuttanut asetettua katetavoitetta (EBITDA). Uuden rivitalon rakentamissuunnittelu aloitettiin tavoitteen mukaisesti. Pitkäkoski Oy aloitti vuoden aikana hotelli-ravintolantoiminnan suunnitelman mukaisesti. Toiminta pyöri osan vuotta, joten alkuvaiheiden lisäkustannukset vaikuttivat niin, ettei tulostavoitteeseen päästy. 2.4. Henkilöstö Vuoden lopussa Vetelin kunnan palveluksessa oli 160 työntekijää eli saman verran kuin edellisenä vuonna. Henkilökustannukset olivat vuonna 7 noin 4 88 000 eli 0,4 prosenttia noin 20 000 pienemmät edellistä vuotta. Sairauspäivien määrä laski vuonna 7 511 päivällä 1570. Keskimäärin sairauspäiviä oli henkeä kohden noin,8 päivää, vuotta 6 keskimäärin 13,6 päivää.

5 / 7 2.5. Arvio merkittävistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät Vetelin kunnan kohdalla: - vuosia jatkuneet alijäämäiset tilinpäätökset - edelleen valtion ja kuntien toimintaa säätelevän lainsäädäntötyön keskeneräisyydestä johtuva epätietoisuus kunnan ja sen suurimman palvelutoimialan sosiaali- ja terveyshuollon järjestämisen ja rahoituksen tulevaisuudesta sekä uudessa toimintaympäristössä tarvittavien kiinteistöjen tarpeesta - asukasmäärän jatkuva pieneneminen ja verotulojen väheneminen - kunnan ja kuntakonsernin korkeat lainakannat yhdessä koron nousuriskin kanssa - kunnan lainakanta 31.12.7 oli noin 15 77 000, 4 67 /asukas (6 noin 14 18 000, 4 354 /asukas) - kuntakonsernin lainakanta 31.12.7 oli noin 25 51 000, 7 32 /asukas (6 noin24 160 000, 7 413 /asukas). Kunnan osuus yhteisestä lainakannasta oli 62,6 %. 3. KOKONAISTALOUDEN ARVIOINTI 3.1. Käyttötalous Kunnan ulkoiset toimintatuotot olivat yhteensä 3,57 m. Vastaavasti toimintakulut olivat 22,5 m, jolloin toimintakate jäi 1,38 m negatiiviseksi. Verotuloja kertyi 10,52 m ja valtionosuuksia,77 m. Vuosikate oli 0,814 m. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 1,20 m. Tilikauden tulos on 0,378 m alijäämäinen. Talousarviossa muutosten jälkeen tulos oli arvioitu 0,308 m alijäämäiseksi. - Kunnan henkilöstökulut olivat liitetietojen mukaan 6,4 m ; vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 4,1 %. - Kunnan tilinpäätös on jonkin verran huonompi verrattuna edelliseen vuoteen. Toimintakate huononi edelliseen vuoteen verrattuna 0,214 m. Vuosikate huononi 0,14 m. Verotulot vähentyivät 0,266 m eli 2,5 %. Valtionosuudet vähentyivät 0,115 m eli 1,2 %. - Valtuustoon nähden määrärahojen sitovuustasona on toimielintaso; menot ja tulot bruttona. Talousarvion toteutumisvertailun mukaan sitovuustason menomäärärahojen ylityksiä oli kunnanhallitus 21.48 ; tuloarvioiden alituksia oli sivistyslautakunta 40.382 ; kansalaisopisto 10.28 ; tekninen lautakunta 33.50. Muilta osin hallintokunnat pysyivät toiminnassaan hyvin talousarvion raameissa. - Taseessa ei ole kattamatonta alijäämää, vaan ylijäämää on 421 /as. Konsernitilinpäätöksen mukaan kertynyt ylijäämä on 1 /as. Konsernin lainakanta on 7.32 /as.

6 / 7 3.2.Kunnan kehitystä kuvaavat tunnusluvut: 2007 200 8 200 0 1 2 3 4 5 6 7 vuosikate /as 385 220-21 107 88-147 702 1488 25 253 suhteellinen 41,4 3,1 42,8 46,4 42,4 54,6 65,8 68,5 58,5 70, 78,0 velkaantuneisuus Lainat /as 1625 156 164 8 17 187 251 4 36 6 428 4 374 435 1 46 7 Kassan riittävyys 11 17 11 13 4 7 16 18 14 14 34 Investointien tulorahoitus 116, 78,0-6,8 16,3 41,0-36,3 13,6 82,7 114, 0 61,2 3, Omavaraisuusast 54,0 54,3 50,5 45,7 45,0 34,3 26,2 27,8 37, 35,7 32, e Kertynyt ali- /ylijäämä /as 32 123 11-132 -564-727 -388 602 531 421 Kriisikuntakriteerit (kuntal 118 ); arviointimenettely voidaan käynnistää, jos kriteeri tunnusluku 5 6 7 alijäämä -1.000 /as ja edellisessä 602 1024 1 tp:ssä -500 /as vuosikate ilman harkinnanvaraista 58 738 65 avustusta negatiivinen tulovero-% väh. 1,0 %-yks. korkeampi 22,0 22,0 22,0 kuin kuntien painotettu keskim. (v.6; 1,87 %) lainamäärä kuntakonsernin lainamäärä ylittää 7078 740 732 kaikkien kuntakonsernien lainamäärän väh. 50 %:lla(v. 6; 6148 /as + 50%=,222) suhteellinen velkaantuminen kuntakonsernissa yli 50 % 3,6 8,2 84,7 3.3. Investoinnit - Talousarvion investointiosaan oli varattu määrärahoja yhteensä 1,374 m. Investointiosan tuloarvio oli 112.000, jolloin nettomenoksi talousarvion mukaan muodostui 1,262 m. - Talousarvion toteutumisvertailun mukaan investointeihin käytettiin 0,54 m ja tuloja kertyi 0,01 m, joten investointiosan nettomenoksi jäi 0,63 m. Suurimpia investointikohteita oli talonrakennuksen osalta paloaseman peruskorjaus, Kaskelan vesikaton korjaus ja Taidekartanon vesikatto. Liikuntakeskuksen ja Puukallion välinen liikunta-alue rakennettiin.

7 / 7 3.4.Talouden tasapainotuksen toteutumisen arviointi - Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. - Kunnan taseessa 31.12.7 ei ole kattamatonta alijäämää. - Aikaisempina vuosina aloitettuja rakenneuudistuksia on jatkettu ja niiden vaikutukset alkavat näkyä investointien valmistuttua. 4. Yhteenveto Vetelin kunnan oma toiminta on saatu vuoden budjettien mukaiseksi. Pienenevä asukasmäärä ja laskevat verotulot kaventavat kunnan liikkumavaraa kehittämisen kohdalla. Sosiaalitoimen, perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon yhteiskustannuksien nousu on saatu taittumaan. Tämä antaa omalta osaltaan talousarvioiden rakentajille näiden kulujen kohdalla tukevamman lähtökohdan. Konserniyhtiöiden kohtuullinen taloustilanne edesauttaa kunnankin tilannetta. Tarkalla taloudenpidolla, aktiivisella kehittämisotteella, positiivisella asenteella ja turhia riskejä kaihtaen Vetelin kunnalla on edelleen sija keskipohjalaisessa kuntakentässä. Vetelissä 24.5.8 Tapio Palohuhta Salme Lempiälä Veijo Savolainen