GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3731/-80/2/90 Savukoski Keikkumapalo Ilkka Härkönen 23.12.1980 Liittyy: M 19/3731/-80/1/10 SELOSTUS MAAPERÄTUTKIMUKSISTA SAVUKOSKEN KEIKKUMAPALOSSA KART- TALEHDELLÄ 3731 08 Yleistä Suoritetut moreenitutkimukset liittyvät alueelta löydettyjen magnetiittipitoisten lohkareiden kulkeutumisen selvittämiseen. Tutkimuksessa kaivettiin Velj. Mäkelän omistamalla traktorikaivurilla kolme tutkimusmonttua Keikkumapalo-nimiseen moreenikumpareiden ryhmään (liite 1). Maalajikuvaus Ilmakuvan tulkinta ja topografikartan tarkastelu antavat mielikuvan heikosti kehittyneistä, mutta selvistä, pitkänomaisista, drumlinimaisista moreeniharjanteista, jotka hallitsevat alueen pinnanmuodostusta. Harjanteiden suuntaus on yhtenäisesti pohjoisluoteesta eteläkaakkoon. Yleensä alueen yleisnäkymässä ovat vallitsevina laajat suot. Alueen itäosassa sijaitsevat Kuiskankaat muodostuvat laajasta glasifluviaalisten ainesten systeemistä, joka ulottuu kauas sekä etelään että pohjoiseen pitkin Luirojokivartta.
2 Maalajistratigrafia Alueelle kaivetut tutkimusmontut antavat tietoa vain kerrostumien yläosista paksujen peitteiden vuoksi. M28:ssa ja M30:ssä (kuva 1) kairattiin kevyellä täryporalla syvemmälle irtomaakerrosten paksuuden selvittämiseksi. Ensin mainitussa päästiin 9,5 m:n syvyyteen ja jälkimmäisessä 8 m:n syvyyteen. Kummassakaan ei tavoitettu kalliota. Montuissa M28 ja M29 on ylimpänä huuhtoutunut moreenikerros, joka edustaa jäätikön sulamisvesiuoman pohjaa. Uoma on pieni eikä se erotu topografikartalla, mutta on nähtävissä ilmakuvilla.
3 Kaikissa montuissa on ylimpänä primaarina jäätikkömuodostumana löyhä, ruskea ja pienikivinen moreeni, joka edustanee englasiaalista ainesta viimeisestä jäätiköitymisestä. Tämän kerroksen pohjalla on ohut, kivinen vyö. Kivikerroksen alapuolella on varsinainen harmaa, homogeeninen pohjamoreeni. Siihen liittyy n. 2,5-3,5 m:n syvyydellä hiekkalinssien ja raitojen vyöhyke, joka lienee muodostunut jossain jäätikkövaiheessa tapahtuneesta voimakkaasta pohjasulamisesta. Ne voivat olla myös peräisin edelliseltä interglasiaaliajalta ja ovat tempautuneet mukaan viimeiseen jäätikön etenemiseen. Tämän moreenikerroksen paksuutta ei tiedetä. Moreeniaineksen kulkeutuminen Uurresuunnat alueella ovat sekä länsi - itäsuuntaisia että pohjoisluode eteläkaakkosuuntaisia. Montuissa M28 ja M29 tehtiin 100:n kiven suuntausanalyysit kivistä, joiden pisin akseli on 5-50 mm. Saadut suuntausruusukkeet on esitetty kuvassa 2. M29:stä otettiin myös magnetiittirakeiden suuntausanalyysiä varten suunnattu näyte, jonka Risto Puranen analysoi (kuva 2). Saadut kivien suunnat poikkeavat toisistaan selvästi. M29:stä tehdyt analyysit antavat molemmat saman tuloksen osoittaen länsi - itäsuuntaista jäätikön liikettä. Tämä suunta saattaa edustaa varhempaa etenemistä tai saattaa liittyä drumlinimuodostuksen spiraalivirtausprosessiin. Kyseessä saattaa olla myös ns. poikkisuunta. M28:sta saatu lähinnä pohjoisluode-eteläkaakkosuunta vastaa yleistä muodostumien suuntausta ja edustanee näin ollen nuorinta jäätikön etenemistä., Kuvassa 3 on esitetty M28:sta ja M29:stä sekä englasiaalisesta (I) että pohjamoreenista (II) tehdyt kivilajilaskut. Kivilajijakautumista huomataan gabrokivien suuri määrä, mikä osoittaa jäätikön tulosuunnassa olevan kallioperän kartoittajille tuntemattomia "gabropahkuja". Yleensä montut ovat kivilajiston jakautumisen puolesta hyvin samanlaiset. Amfiboliittien määrä on M29:ssä suurempi lähinnä gabrojen kustannuksella. Ylemmän, englasiaalisen moreenin selvä gabroenemmistö johtunee syväkiven rakenteesta, josta johtuu hyvä kestävyys jäätikön sisäisen kuljetuksen eroosioon. Tällaiset kivet pyöristyvät helposti kestävään muotoon. Amfiboliitit, kiillegneissit ja kvartsiitit taas särkyvät usein liuskemaisesti.
5 Moreeniaineksen koostumus Kuvassa 1 on esitetty myös moreeninäytteistä tehdyt suskeptiivisuusmittaukset. Suskeptiivisuudet osoittavat suoraan näytteiden suhteelliset magnetiittipitoisuudet. Vaihtelut ovat varsin suuret ja ainoa yleinen suuntaus, mikä on havaittavissa, on ylemmän moreenin alhaisempi pitoisuus. EKV-analyysi osoittaa myös raudan suhteellisen tasaisen jakautumisen koko moreeniaineksessa. Pitoisuusvaihtelut ovat 9,5-15,5 % Fe. Muiden analysoitujen alkuaineiden pitoisuuksien voidaan todeta olevan alhaista tasoa. Alumiini muodostaa pienen poikkeuksen. Sen määrä on syvemmällä moreenileikkauksessa pienempi kuin ylempänä ja muutos tapahtuu asteittain. Korkein pitoisuus (yli analyysirajan EKV:llä) on englasiaalisessa moreeniaineksessa. Tämä johtunee jään sisällä tapahtuneesta voimakkaasta kiviaineksen murskautumisesta ja hienon aineksen suhteellisesti suuremmasta mää-
6 rästä verrattuna varsinaiseen pohjamoreeniin. Korkeampi hienoainespitoisuus merkitsee myös suurempaa kiillemineraalien määrää. Johtopäätökset Alueen ympäristöstä löydetyt magnetiittipitoiset lohkareet sijaitsevat maan pinnalla ja liittyvät näin ollen ylempään, englasiaaliseen moreenikerrokseen. Niiden viimeinen kulkeutuminen on tapahtunut jokseenkin pohjoisluoteesta (320-350 ). Lohkareiden hyvä kulutuskestävyys ja hyvin pyöristynyt muoto antavat aiheen ottaa huomioon myös mahdollisuus, että lohkareet ovat olleet mukana jo aikaisemmissa ja mahdollisesti eri suuntaisissa jäätikkökuljetuksissa. Lohkareita voidaan suurella todennäköisyydellä pitää jokseenkin pitkämatkaisina. Pyöristyneitten ja laajalle alueelle hajonneitten lohkareitten lähtökohdan selvittäminen on vaikeaa. Kooltaan näytteet ovat pieniä, joten ne voivat olla lähtöisin useista kapeista magnetiittikerroksista. Tällaisten paikallistaminen geofysikaaliselta matalalentokartalta "magneettisesti levottomalla alueella" ei onnistu. Nyt suoritetut tutkimukset eivät riitä lohkareiden lähtökohdan selvittämiseen vaan tarvittaisiin intensiivisempiä ja kalliimpia toimenpiteitä. Tämä ei liene perusteltua otettaessa huomioon lohkareiden taso ja laaja levinneisyys. LIITE 1. Tutkimusmonttujen sijaintikartta 1 : 20 000 M 51.1/3731/-80/1