Selvitystyö toisen asteen koulutuksen toimintamallin ja järjestämistavan kehittämiseksi Toisen asteen koulutuksen kehittämisseminaari Technopolis Yliopistonrinne 12.5.2015 palvelutuotantojohtaja Tarja Puskala 1
Selvitystyön tausta Tampereen kaupungin talousarvio 2015, Toisen asteen koulutuksen tuotantoalue: Toimenpiteet palvelutuotannon tehostamiseksi Selvitetään toisen asteen koulutuksen kehittämistarpeet ja toteuttamismalli Tredun perustamisen yhteydessä ollut esillä tarve arvioida toimintaa Lukion, ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön valtakunnan tason rakenneuudistukset Tampereen kaupungin johtoryhmä 30.1.2015 Selvitystyö tulee käynnistää konsernihallinnon toimesta 2
Selvitystyöstä Selvitystyön toimeksianto ja aikataulu Pormestarin päätös selvitystyön käynnistämisestä ja ohjausryhmän asettamisesta 27.2.2015 Selvitystyö tehdään vuoden 2015 aikana, ohjausryhmän toiminta 30.4.2016 saakka Selvityksen kohde Toisen asteen koulutus (ammatillinen ja lukiokoulutus) Selvityksen sisältö ja tarkoitus Selvityksessä arvioidaan Toisen asteen koulutuksen nykyisen toimintamallin ja järjestämistavan toimivuus, tunnistetaan kehittämistarpeet ja laaditaan esitys kehittämistoimenpiteistä. Selvitystä tehdään yhteistyössä ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueen kuntien kanssa ja siinä kuullaan myös Tredu- Kiinteistöt Oy:tä. 3 Ohjausryhmään kutsutaan tarvittaessa asiantuntijoita
Ohjausryhmä rehtori Markku Lahtinen, puheenjohtaja apulaispormestari Olli-Poika Parviainen toisen asteen koulutuksen johtokunnan puheenjohtaja Matti J Mäkelä kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki Virroilta sivistystoimenjohtaja Nina Lehtinen Lempäälästä tilaajapäällikkö Pekka Kivekäs tuotantojohtaja Jorma Suonio ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen henkilöstön edustaja Sirkka Saarikoski palvelutuotantojohtaja Tarja Puskala, esittelijä suunnittelija Aino Järventausta, sihteeri 4
Selvitystyön sisältö Toisen asteen koulutuksen nykytilan kuvaus Toisen asteen koulutuksen toimintaympäristön haasteet ja vaatimukset, mahdollisuudet kuvaus ja analyysi Toisen asteen koulutuksen toimintamallin arviointi johtokunta vastaa tuottamisesta, tilaajalautakunta Osela palvelujen tilaamisesta ammatillinen ja lukiokoulutus muodostavat yhden tuotantokokonaisuuden lukiokoulutus kunnallista, ammatillisen koulutus maakunnallista Toisen asteen koulutuksen järjestämistavan (isäntäkuntamalli) arviointi Johtopäätökset, kehittämistarpeet Kehittämisehdotukset 5
Selvitystyön vaiheet ja aikataulu Vaihe 1: Suunnittelu Vaihe 2: Tiedon keruu ja analysointi Vaihe 3: Johtopäätökset ja kehittämistarpeet Vaihe 4: Kehittämisehdotukset Maalis-huhtikuu 2015 Touko-syyskuu Loka-marraskuu Marras-joulukuu 2015 6 Selvitystyön Nykytilan tausta ja toteuttamisen kuvaus suunnittelu Toimintaympäristön Viitekehyksen luominen haasteet, vaatimukset ja aiheen rajaaminen ja mahdollisuudet Työohjelmasta 2. asteen sopiminen koulutuksen Kokousajankohdat toimintamallin Toteuttamistavasta, arviointi osallistumisesta, Järjestämistavan toimielimissä (isäntäkuntamallin) käsittelyistä ja arviointi viestinnästä sopiminen Nykytilan kuvauksen, toimintaympäristöan alyysin, toimintamallin ja järjestämistavan arvioinnin pohjalta tehdyt johtopäätökset ja kehittämistarpeet Johtopäätöksistä ja kehittämistarpeista johdetut kehittämisehdotukset
Ohjausryhmän päätökset, kevät 2015 Ohjausryhmä kokoontunut 13.4. ja 5.5.2015 Päätetty selvitystyön sisällöstä, toteuttamistavasta, aikataulusta, viestintäsuunnitelmasta sekä keskusteltu osallistumisesta Henkilöstön ja opiskelijoiden osallistuminen tarkentuu selvitystyön edetessä Tuotantojohtaja Jorma Suonio, ammatillisen koulutuksen johtaja Helena Koskinen ja lukiokoulutuksen johtaja Eija Tiisala-Heiskala informoivat selvityksen etenemisestä alaistaan henkilöstöä ja opiskelijoita. Selvitystyössä hyödynnetään myös ulkopuolista palvelun tuottajaa, jotta selvitystyö saadaan ripeästi käyntiin. Ohjausryhmä päätti 5.5., että toimeksiannon pohjalta tehdään tarjouspyyntö 3-5:lle asiantuntijapalveluja tarjoavalle yritykselle. 7
Ohjausryhmän päätökset, kevät 2015 Ohjausryhmän selvitystyön etenemisestä tiedotetaan säännöllisesti Tampereen kaupungin intranetissä Loorassa ja henkilöstölehtien kautta. Mahdolliset info- ja keskustelutilaisuudet järjestetään syksyllä 2015, ja niistä tiedotetaan ajankohdan tarkennuttua. Ohjausryhmän kokoustiedotteet ja muistiot jaetaan myös yhteistoiminta-alueen kuntiin (kaupungin-/kunnanjohtajat) Ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueen kuntien edustajille pidetään infotilaisuus selvitystyön väliraportin valmistuttua elosyyskuussa 2015. Selvityksen tekijä tulee käymään keskusteluja Tredu Kiinteistöt Oy:n edustajien kanssa Ohjausryhmän seuraava kokous on 8.6. 8
Selvitystyön suhde muihin meneillään oleviin hankkeisiin 9
Meneillään olevia hankkeita Tampereen kaupungin Toisen asteen koulutuksen sisäiset kehittämishankkeet Tampereen kaupungin toimintamallin kehittäminen Tavoitteena on, että uudistetun organisaation toiminta käynnistyy vuoden 2017 alusta ja poliittisten toimielinten osalta 1.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun seutusivistys Lukioyhteistyön tiivistäminen kaupunkiseudulla 10
Tampereen selvitystyön vaiheet ja yhteys seudulliseen kehittämistyöhön 2. asteen koulutuksen selvitystyö (TRE) Suunnittelu (maalishuhtikuu) Selvitystyön toteuttamisen suunnittelu Viitekehyksen luominen ja aiheen rajaaminen Työohjelma Kokousajankohd at Toteuttamistavas ta, osallistumisesta, toimielimissä käsittelyistä ja viestinnästä sopiminen Tiedon keruu ja analysointi (touko-syyskuu) Toisen asteen koulutuksen nykytilan tausta ja kuvaus Toimintaympäristön haasteet, vaatimukset ja mahdollisuudet 2. asteen koulutuksen toimintamallin arviointi Järjestämistavan (isäntäkuntamallin) arviointi Johtopäätökset ja kehittämistarpeet (loka-marraskuu) Kehittämisehdotukset (marras-joulukuu) Lukiokoulutuksen yhteistyö kaupunkiseudulla (seututyönä) Suunnittelu (maaliskuu) Kehittämistyön fokus Suunnitelma työvaiheista Tilannekuvan luominen (huhtitoukokuu) Lukiokoulutukse n tilannekuva Päättäjien informointi ja kuuleminen 12.5. Kehittämistarpeet ja esitykset yhteistyön syventämiseksi (kesä-lokakuu): Lukioyhteistyön nykytila ja kehittämistarpeet Ehdotukset uusiksi yhteistyömuodoiksi Ehdotukset kokeiluiksi aol- ja lukioyhteistyön tiivistämiseksi Toimeenpano (marras-joulu) Toimeenpanon edellyttämä päätöskäsittely eri toimielimissä 2015 11 Maalis-toukokuu Kesä-elokuu Syys-lokakuu Marras-joulukuu
Kiitos mielenkiinnostanne ja aurinkoista kevättä Lisätiedot Tarja Puskala ja Aino Järventausta etunimi.sukunimi@tampere.fi 12