241/2017 7 Pakilan ja Oulunkylän seurakuntien rakennemuutos Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää linjata, että Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien rakenteen valmistelua jatketaan seurakuntien yhdistämisen vaihtoehdon pohjalta ja yhden uuden seurakunnan muodostamisesta valmistellaan yhteinen aloite niin, että seurakuntien yhdistyminen voisi toteutua viimeistään vuoden 2020 alusta. Käsittely Merkittiin, että pöydälle jaettiin 2 liitettä. Päätös Todettiin, että Pakilan seurakuntaneuvosto on kokouksessaan 16.1.2018 linjannut, että se ei aloita yhdistymisneuvotteluja Oulunkylän seurakunnan kanssa, vaan jatkaa olemassa olevalla seurakuntarakenteella Pakilan seurakuntana. Näin ollen ei Oulunkylän seurakunnalla ole edellytyksiä jatkaa valmistelua seurakuntien yhdistymiseksi. Oulunkylän seurakuntaneuvosto pitää tärkeänä, että seurakuntien välinen entisenlainen hyvä yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa. Selostus Asia on ollut vastaavanlaisella esityksellä seurakuntaneuvoston käsittelyssä joulukuussa 2017. Tuolloin neuvosto päätti äänestyksellä (äänin 12 3) jättää asian pöydälle otettavaksi uudelleen esityslistalle tammikuun 2018 kokouksessa. TAUSTA Pakilan seurakuntaneuvosto päätti 6.6.2017, että se suhtautuu myönteisesti vaihtoehtojen kartoittamiselle, jotta se voi myöhemmin päättää, mihin toimenpiteisiin ryhdytään mahdollisen seurakuntajaon muuttamiseksi Helsingissä. Oulunkylän seurakuntaneuvosto kirjasi 10.6.2017 kokouksessaan vastaavan päätöksen. Vaihtoehtojen kartoittaminen annettiin selvitystyöryhmän tehtäväksi. Työryhmään ovat kuuluneet luottamushenkilöistä Susanna Airola (Pakila), Anne Lindell (Oulunkylä), Sanna Vesikansa (Pakila) ja Jaakko
Weuro (Oulunkylä), työntekijäedustajina Taina Haterma (Pakila) ja Kaisa Heininen (Oulunkylä) sekä kirkkoherrat Leo Norja ja Ulla Kosonen. Selvitystyön lähtökohtana on arvioida, miten seurakuntalaisia voidaan parhaalla tavalla palvella ja luoda edellytykset toiminnallisille yhteisöille muuttuvassa yhteiskunnassa. Vaihtoehdot tutkitaan kolmen perusratkaisun raameissa: molemmat seurakunnat säilyvät itsenäisinä, tutkitaan yhteistyön tarjoamat mahdollisuudet, seurakunnat yhdistyvät/muodostetaan yksi uusi seurakunta. Mitään vaihtoehtoa ei aseteta tavoitteeksi tai lähtökohdaksi selvitystyötä tehtäessä. Selvitystyöryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Selvitystyöryhmä on pyytänyt segmentointispesialisti Mikko Hormiolta katsauksen, jossa valotetaan Ihminen 360 -tutkimustiedon ja seurakunnista saadun kokemuspohjaisen tiedon perusteella näkökulmia, joiden varaan päätöksissä voidaan nojata. Organisaatiokonsultti Pontus Salmea puolestaan pyydettiin hahmottamaan seurakuntia koskevia ajattelumalleja työskentelyn materiaaliksi. Pontus Salmi on toiminut useamman vuoden konsulttina sekä Pakilan että Oulunkylän seurakunnissa ja hän tuntee hyvin tämän takia molempien seurakuntien tilanteen. Pontus Salmi toimi konsulttina Käpylän ja Oulunkylän seurakunnan yhdistymisprosessina vuosina 2009 2012 ja Pakilan seurakunnan dialogisen johtamisen kehittämishankkeessa vuosina 2013 2015. Hänen johdollaan toteutettiin myös molempien seurakuntaneuvostojen yhteinen iltakoulu 14.11.2017. Taloudelliset laskelmat pohjautuvat hallintojohtaja Jussi Muhosen talouskehitystä ennakoiviin arviointeihin. Selvitystyöryhmä asetti alkuperäiseksi tavoitteekseen työn valmistumisen niin, että seurakuntaneuvostot olisivat voineet käsitellä asian lokakuun kokouksissa. Tämä olisi voinut mahdollistaa aikataulun etenemisen niin, että seuraavat seurakuntavaalit oltaisiin voitu toteuttaa yhden seurakunnan mallilla, mikäli seurakuntaneuvostot olisivat tehneet yhdistämisestä päätöksen vuoden 2017 aikana. Selvitystyön aikana kuitenkin kävi ilmeiseksi, että näin kireä aikataulu ei ole mahdollista, joten asian neuvostokäsittely siirrettiin loppuvuoteen. Selvitys Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien rakenteesta oheismateriaaleineen on kokousaineiston liitteenä. Selvitystyöryhmä tiivistää selvityksen näkökohtiin: 1. Molemmat seurakunnat säilyvät itsenäisinä Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien jatkaminen kahtena yksikkönä vahvistaa paikallisen identiteetin säilymistä ja omaleimaisuutta. Pienempi voi osoittautua helpommaksi hallita ja itsenäisten valintojen tekeminen
on mutkatonta. Muutostilanteen edellyttämä energia kanavoituu toimintaan. Seurakuntalaisilla on mahdollisuus tuntea toisensa ja työntekijät suurta yksikköä paremmin. Itsenäisyys johtaa vaihtoehtojen rajautumiseen ja toisensa poissulkeviin valintoihin. Seurakuntalaisten aktiivisuuden tarve muuttuu välttämättömyydeksi. Kysymykseksi nousee, kuinka moniin tulevaisuuden haasteisiin tässä rakenteessa löytyy riittävä ratkaisu. Tilanne muuttaa suunnan nykytilanteesta, jossa seurakunnat jo toimivat yhteistyössä. 2. Yhteistyön tarjoamat mahdollisuudet Identiteetin ja omaleimaisuuden säilymiselle on samanlaiset mahdollisuudet kuin itsenäisiä pysymisessä. Yhteistyön muodot ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Erityisosaaminen ja seurakuntalaisten tarvitsema palvelu voidaan ottaa monipuolistuvasti käyttöön. Päällekkäisyyksien purkamiselle avautuu mahdollisuuksia. Yhteistyön systemaattinen eteneminen edellyttää sopimusten tekemistä, yhteisten toimintaperiaatteiden luomista, johdon jämäkkyyttä ja jatkuvaa motivoitumista. Haasteeksi nousee hallinnollisen jäykkyyden ja päällekkäisyyksien vaara suunnittelun ja kokousten lisääntyessä. Resurssien vähenemiseen voidaan etsiä ratkaisuja yhteisillä työsuhteilla ja resurssien jakamisella. Yhteistyön malli ei poista seurakuntayhtymän kanssa tehtävän yhteistyön ja hallinnon päällekkäistä työtä. Saavutetaanko yhteistyötä lisäämällä riittävä säästö? 3. Muodostetaan yksi uusi seurakunta / seurakunnat yhdistyvät Suurissa suomalaisissa kaupungeissa aikuisväestön suhde paikallisseurakuntiin on hatara. Kirkko, seurakunnat ja niiden työntekijät nähdään ensisijaisesti palvelulaitoksena. Osaamisen jakautuminen hallinnollisesti liian pieniin yksiköihin sitoo verkostoissa toimimaan pystyvien ammattilaisten työpanoksen. Puolet Pakilan ja Oulunkylän seurakunnan alueella asuvista aikuisväestöstä pitää itseään kristittyinä. Useimmat eivät vaadi valmiiksi muotoiltua kirkkoyhteisöä vaan pystyvät muodostamaan riittävän jäsenkokemuksen ilman kokoavaa toimintaa. Hengellinen toiminto on syytä toteuttaa paikallisissa seurakuntayhteisöissä. Kokoava toiminta ja kaupunkilainen yhteisöllisyys voivat löytää paikan eri toimitiloissa toisiaan täydentäen. Seurakuntalaiset verkostoituvat ja toimivat omien tarpeidensa ja elämätilanteensa mukaisesti. Lapsi- ja nuorisotyön ja diakonian arvo pitää yllä kirkollista suhdetta niihin, joilla ei ole voimakkaita hengellisiä tarpeita. Mitä enemmän kohtaaminen liittyy arkielämään, sitä tiiviimmin työ tulee tehdä verkostoissa, joita seurakuntarajat eivät sido. Isomman yksikön on mahdollista panostaa näkyvyyteen.
Kolmenkymmenentuhannen jäsenen kokoinen seurakunta voi toteuttaa henkilöstöratkaisut joustavasti. Laadukasta tehokkuutta resurssien sopeuttamisessa voidaan löytää päällekkäisen työn vähentämisellä, synergiaa lisäämällä ja seurakuntalaisaktiviteetin mahdollistamisella. Johtamisen haasteet ovat isossa yksikössä toiset kuin pienessä yhteisössä. Kahden yksikön toimintakulttuurien yhdistäminen on prosessi, jossa täytyy löytää molempien organisaatioiden vahvuudet, jotta tulevaisuuden haasteet voidaan kohdata. Työskentelyn lopuksi selvitystyöryhmä päätyi johtopäätökseen, että kolmannen vaihtoehdon ensisijainen kehittäminen on järkevää pitkän tähtäimen suunnittelun kannalta. Esittelijöinä toimivat kirkkoherrat ovat päätyneet selvitysryhmän työn pohjalta tekemään yhtenevän esityksen. Liitteet 7 Kuvausrakennemuutos_kysymyksesta_Pakila_2017_2018_1_2.pdf 8 Pakilansrk_srkneuvostolle16012018.pdf