Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ?"

Transkriptio

1 Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ?

2 Kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymiin Tulevaisuudessa tarvitaan tehokas ja toimintaa tukeva hallinto sekä hyvää johtamista. Tavoitteena on kevytrakenteinen seurakuntayhtymä. Kirkossa tulee olemaan monenlaisia seurakuntayhtymiä. Seurakuntayhtymien ja niihin kuuluvien seurakuntien koolle ei aseteta erityisiä kriteerejä. Ainoastaan sellaisen seurakunnan, jolle on kirkkolaissa vakuutettu erityisiä oikeuksia, ei tarvitse kuulua seurakuntayhtymään. Nämä seurakunnat ovat Suomen saksalainen evankelis-luterilainen seurakunta sekä Rikssvenska Olaus Petri-församlingen. Lakivaliokunta pitää perusteltuna linjausta siitä, että koko maassa siirrytään yhtenäiseen rakennemalliin. Yksi paikallisrakenteen malli korostaa yhteisvastuullisuutta seurakuntaelämän turvaamisesta koko maan alueella ja mahdollistaa myös pienten seurakuntien olemassaolon. Myös piispainkokous katsoo, että kirkkohallituksen esitys on kirkon elämän tarkoituksenmukaisen järjestämisen näkökulmasta mahdollinen malli toteuttaa rakenneuudistus.

3 Puitelainsäädäntö tarjoaa työkaluja sääntely vähenee Puitelainsäädäntö antaa seurakunnille ja yhtymille tilaa harkita paikallistasolla paras mahdollinen organisaatiorakenne. Paikallisella tasolla tarkemmat määräykset sisältyvät mm. seurakuntayhtymän perussääntöön ja muihin hallintosääntöihin. Uudistus korostaa seurakuntayhtyminen ja seurakuntien vastuuta oman toimintansa ja hallintonsa järjestämisessä. Alistusmenettelyjä puretaan. Lakivaliokunta pitää onnistuneena esitettyä joustavaa puitelainsäädäntöä, joka mahdollistaa paikallisten tarpeiden ja olosuhteiden huomioon ottamisen. Lakivaliokunta pitää hyvänä, että esityksessä on painotettu kirkkojärjestyksen asemaa siirtämällä mahdollisimman paljon sääntelyä kirkkolaista kirkkojärjestykseen. Esitetty rakennemalli selkeyttää ja yksinkertaistaa lainsäädäntöä.

4 Selkeä ja paikallisista tarpeista nouseva työnjako Seurakunnan asema kirkon elämän ja toiminnan perusyhteisönä säilyy uudistuksessa. Kirkkolaki määrittää edelleen seurakunnan perustehtävät. Seurakuntayhtymän tehtävänä on mahdollistaa kirkon työ seurakunnissa. Lakisääteisiä tehtäviä yhtymällä on viisi: 1) verotulojen jako seurakuntien kesken, 2) omaisuuden ja talouden hoito, 3) henkilöstöhallinto, 4) arkistotoimi ja 5) kirkonkirjojen pito. Mikäli seurakunnat yhdessä sopivat, seurakuntayhtymälle voidaan siirtää myös muita tehtäviä. Jotta voidaan varmistaa seurakuntien perustehtävän hyvä hoitaminen, on tarkoituksenmukaista huolehtia siitä, että seurakuntien resurssit voidaan kohdentaa nimenomaan hengellisen tehtävän, julistuksen, kasvatuksen ja diakonian hoitamiseen. Esitetty seurakuntayhtymämalli mahdollistaa sen, että seurakunnat säilyvät toiminnallisesti itsenäisinä.

5 Yhteinen kassakaappi Taloudellisesti haastavina aikoina on tarpeen yhteistyössä turvata seurakuntien perustoimintaedellytykset koko maassa. Samaan seurakuntayhtymään kuuluvat seurakunnat muodostavat yhden talousyksikön. Muodostettavan seurakuntayhtymän tulee tavoitella itsekannattavuutta. Siirtymävaiheessa seurakuntayhtymien muodostamista tuetaan kirkkohallituksen päätösten mukaisesti. Muut avustusjärjestelmät ovat voimassa toistaiseksi. Lakivaliokunta katsoo, että esitetyn mallin mukaisella uudistuksella voidaan riittävästi turvata taloudellisten resurssien tasapuolinen jakautuminen ja saada aikaan kustannussäästöjä. Yhtenäinen rakenneratkaisu korostaa yhteisvastuullisuuden periaatetta ja turvaa myös pienten ja köyhien seurakuntien aseman. Itsekannattavuuteen liittyen lakivaliokunta toteaa, ettei ole mahdollista kirjoittaa sanamuodoltaan velvoittavaa säännöstä, joka ei ole realistinen. Näin ollen säännös on mietinnössä kirjoitettu tavoitepykälän muotoon.

6 Työyhteisöt kasvavat Koko henkilöstö on seurakuntayhtymän palveluksessa. Seurakuntayhtymä perustaa ja lakkauttaa virat. Seurakuntatyön virat ja työsuhteet on pääsääntöisesti sijoitettu seurakuntiin. Lähtökohtaisesti seurakuntaneuvosto ottaa ja irtisanoo seurakuntaan sijoitetun henkilöstön. Seurakunnan pakollisia virkoja koskevan kirkkojärjestyksen määräys kumotaan. Tarkoituksena ei ole karsia tai muuttaa seurakunnan perustehtäviä. Seurakuntayhtymän tehtävänä on huolehtia, että seurakunnilla on riittävät resurssit ja osaaminen kirkon työn hoitamiseen omalla alueellaan. Perussäännössä on syytä sopia siitä, miten työvoiman liikkuvuus yli seurakuntarajojen käytännössä järjestetään yhtäältä tilapäisten työruuhkien ja lomasijaisuuksien osalta ja toisaalta silloin, kun tarvitaan pysyviä siirtoja. Lakivaliokunta pitää hallintovaliokunnan tavoin perusteltuna, että seurakunnan pakollisena virkana mainitaan vain kirkkoherran virka. Myös piispainkokous katsoo, ettei diakonian ja kanttorin virkoja ole välttämätöntä säätää pakollisiksi. Painopiste on tehtävissä, ei viroissa.

7 Yhtymärovasti johtaa seurakuntayhtymää Vastaa seurakuntayhtymän toiminnan ja hallinnon järjestämisestä sekä seurakuntien välisen yhteistyön edistämisestä. Tehtävistä säädetään kirkkojärjestyksessä, mutta tehtäväkenttä voi olla yhtymän koosta ja sille uskotuista tehtävistä riippuen eri laajuinen. Yhtymärovasti voi olla joko kokopäiväinen tai osa-aikainen. Valintatapa vaihtelee tehtävän laajuuden mukaan. Yhtymärovasti valitaan aina neljän vuoden määräajaksi. Seurakuntayhtymän henkilöstön (pl. yhteinen seurakuntatyö) esimiehenä toimii seurakuntayhtymän talouden ja hallinnon johtava viranhaltija. Yhtymärovasti toimii talouden ja hallinnon johtavan viranhaltijan esimiehenä sekä kirkkoherrojen hallinnollisena esimiehenä. Lakivaliokunta pitää perusteltuna kirkkohallituksen esityksen linjausta siitä, että yhtymärovastin hallinnollinen esimiestehtävä ei sinänsä rajoita seurakuntien ja kirkkoherrojen toiminnallista itsenäisyyttä. Lakivaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan kantaan siitä, ettei esitys yhtymärovastin nelivuotisesta toimikaudesta ole tarkoituksenmukainen. Lakivaliokunta pitää sen vuoksi perusteltuna, että säännöstä muutetaan siten, että yhtymärovastin virka täytetään toistaiseksi tai määräajaksi paikallisista tilanteista riippuen.

8 Päätöksenteko paikallistasolla tulevaisuuden kirkossa Seurakuntayhtymän ja seurakunnan toimielimiä ovat yhteinen kirkkovaltuusto, yhteinen kirkkoneuvosto, seurakuntaneuvostot, johtokunnat ja viranhaltijat. Mahdollisuus seurakunnan osa-aluehallintoon on säilytetty. Kirkkoherra on seurakuntaneuvoston ja yhtymärovasti yhteisen kirkkoneuvoston jäsen. Seurakuntaneuvosto valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan ja jäsenet nimeää yhteinen kirkkovaltuusto. Piispainkokous katsoo, että seurakuntaneuvoston puheenjohtajuuden ja jäsenyyden tulee määräytyä nykyisen lainsäädännön mukaisesti. Lakivaliokunta (ja hallintovaliokunta) katsoo, että yhteisen kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvoston puheenjohtajuuden osalta kirkkohallituksen esityksessä on huomioitu sekä episkopaalinen eli piispallinen linja että maallikoiden asema. Esitys noudattaa puitelainsäädäntömallia ja korostaa johdonmukaisesti paikallista ratkaisuvaltaa.

9 Seurakuntalainen osallistuu ja vaikuttaa Seurakunta kohtaa jäsentensä monenlaiset odotukset ja toteuttaa tehtäväänsä yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Seurakuntaneuvoston tehtäväksi säädetään huolehtia siitä, että kaikilla seurakuntalaisilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa seurakunnan toimintaan ja päätöksentekoon. Seurakunnan jäsenet valitsevat suoralla vaalilla sekä seurakuntaneuvoston että yhteisen kirkkovaltuuston. Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että esityksessä on kiinnitetty huomiota seurakuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseen ja osaamisen hyödyntämiseen. Myös piispainkokous pitää linjausta hyvänä ja jäsenlähtöisyyttä vahvistavana. Lakivaliokunnan mukaan vaalijärjestelmä tukee seurakunnallisen demokratian toteutumista ja on seurakuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta perusteltu.

10 Siirtymäaikana uudistus etenee tuomiokapitulien johdolla Esitys sisältää ns. siirtymäsäännökset. Kaikki seurakunnat siirtyvät seurakuntayhtymärakenteeseen viimeistään vuoden 2019 alussa. Seurakuntayhtymän muodostamisprosessit toteutetaan hiippakunnittain. Tuomiokapitulit päättävät neuvotteluprosessin etenemisestä seurakuntayhtymän muodostamiseksi, myös muodostettaessa seurakuntayhtymää yli hiippakuntarajojen. Lakivaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan näkemykseen, että kirkkohallituksen esityksen mukainen vuoden 2018 loppuun jatkuva siirtymäaika on riittävä. Uudistus on saatava ripeästi käyntiin. Lakivaliokunta katsoo, että tuomiokapitulien toimivaltaa koskevaa säännöstä on tarpeen täsmentää siten, että tuomiokapituli voi tarvittaessa päättää, mitkä seurakunnat ja seurakuntayhtymät käynnistävät neuvottelut uuden seurakuntayhtymän muodostamisesta.

11 Kirkkolain ja -järjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen muutosten valmistelu Kirkolliskokouksen lähetekeskustelu kevät 2014 Kirkolliskokouks en päätökset kevät 2015 Piispainkokouksen lausunto Uusi lainsäädäntö voimaan 2016 Kirkolliskokouksen linjaukset 2013 SEURAKUNTIEN TUEKSI: Talouden tasapainotustyökalu, tulonjakomallit, esimiehen opas Avustusjärjestelmä Piispainkokous, laintarkastustmk hallintovaliokunta Tukea hiippakunnille Talouden ja hallinnon ohjeistusten valmistelu

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014. Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen

Lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014. Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen Lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen Asianro 2012-00195 1 Kirkolliskokous on täysistunnossaan 9. päivänä

Lisätiedot

projektipäällikkö Terhi Jormakka

projektipäällikkö Terhi Jormakka projektipäällikkö Terhi Jormakka Kirkkolain ja järjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen muutosten valmistelu Piispainkokouksen lausunto Lainsäädännön kirkolliskokouskäsittelyt kevät ja syksy 2014 Lainsäädäntö

Lisätiedot

Kirkkohallituksen esityksen pääasiallinen sisältö on selostettu esityksen alussa.

Kirkkohallituksen esityksen pääasiallinen sisältö on selostettu esityksen alussa. Hallintovaliokunnan lausunto 2/2014 lakivaliokunnalle kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen Asianro 2012-00195 Kirkolliskokous on täysistunnossaan

Lisätiedot

KIRKON PAIKALLISTASON RAKENTEITA KOSKEVAN SÄÄNTELYN MUUTTAMINEN

KIRKON PAIKALLISTASON RAKENTEITA KOSKEVAN SÄÄNTELYN MUUTTAMINEN Piispainkokouksen lausunto 1/2014 kirkolliskokoukselle 1 (7) Kirkkohallituksen esityksessä 3/2014 kirkolliskokoukselle ehdotetaan kirkon paikallistason rakenteita koskevien kirkkolain ja kirkkojärjestyksen

Lisätiedot

78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön

78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön 99/2016 78 Lausunto kirkkolainsäädännön ehdotuksesta kirkkolainsäädännön kodifioimiseksi Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä liitteen mukaisen lausunnon kirkkohallituksen esityksestä kirkkolain

Lisätiedot

EV 97/2004 vp HE 98/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttami- sesta Asia Valiokuntakäsittely Päätös

EV 97/2004 vp HE 98/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttami- sesta Asia Valiokuntakäsittely Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 98/2004 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2014. 13.5.2014 klo 18.00 20.14

Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2014. 13.5.2014 klo 18.00 20.14 1 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2014 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 13.5.2014 klo 18.00 20.14 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, puheenjohtaja Harinen Seppo Kause

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 47/2013 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot

AKIN JÄSENKYSELY 2015

AKIN JÄSENKYSELY 2015 AKIN JÄSENKYSELY 2015 28.4.2015 Tekijä OSIOT 1. Seurakuntarakenne 2. Diakonivirka 3. Työaika 4. Palkkaus 5. AKIn jäsenvakuutukset ja lakimiespalvelut 6. AKIn viestintä 2 3 Osio 1: Seurakuntarakenne MIELESTÄNI

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

Alueelliset keskusrekisterit. Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs

Alueelliset keskusrekisterit. Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs Alueelliset keskusrekisterit Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs Kirkkohallituksen täysistunnon linjaus Tavoite, että kirkonkirjojen rekisterinpitäjiä tulevaisuudessa ovat alueelliset keskusrekisterit, jotka

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen 574/2018 187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen takia 1.1.2019 alkaen ja sen aiheuttamat toimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän

Lisätiedot

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/ Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/2017 3.4.2017 KIRKKOHALLITUKSEN PÄÄTÖS TIETYILTÄ HENGELLISEN TYÖN VIRANHALTIJOILTA VAADITTAVISTA TUTKINNOISTA Kirkkohallitus on päättänyt kokouksessaan 24.1.2017 tietyiltä

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 NEUVOSTO 14.1.2019 NEUVOSTON KOKOUS Aika Ma 14.1.2019 klo 17.50 18.15 Paikka Kauniaisten kirkko, yläkerran seurakuntasali Läsnä Aro Ville varajäsen: Tapani Ala-Reinikan

Lisätiedot

HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että seurakunnan päätöksestä tuomiokapitulille

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 4 TAPIOLAN KIRKON PERUSKORJAUKSEN TARVESELVITYKSEN LAATIMINEN 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 4 TAPIOLAN KIRKON PERUSKORJAUKSEN TARVESELVITYKSEN LAATIMINEN 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 7/2011 Aika Paikka 11.10.2011 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Tiia Tavio, Lapsiasiahenkilö, Naantalin seurakunta

Tiia Tavio, Lapsiasiahenkilö, Naantalin seurakunta 14.11.2015 Tiia Tavio, Lapsiasiahenkilö, Naantalin seurakunta Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava

Lisätiedot

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Koska tavoitesuunnittelu on oppimisprosessi, sitä tarkennetaan suunnittelun edetessä saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella Tavoitesuunnittelulla luodaan

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) KOKOUSTIEDOT Aika 5.10.2010 klo 16-18.20 Paikka Kanttorila OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Lepistö Jouko vt. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj. x Liikavainio

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hyväksyy liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman tammitoukokuulle

Seurakuntaneuvosto hyväksyy liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman tammitoukokuulle 589/2016 122 Kolehtisuunnitelma 1/2017-5/2017 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hyväksyy liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman tammitoukokuulle 2017. Käsittely Päätös Seurakuntaneuvosto hyväksyi kolehtisuunnitelman

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 11/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 11/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 11/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 223/2005

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 6/2017

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 6/2017 SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika torstai 7.12.2017 klo 15.00 Paikka Ämmänsaaren srk-keskus, Kirkkokuja 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT n:o sivu n:o 80 4 LAUSUNTO SUOMUSSALMEN SEURAKUNNAN KIRKKOHERRAN VIRAN

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi

Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto. Haapaniemi Lapuan hiippakunnan seurakuntien puheenjohtajisto Haapaniemi 9.3.2019 Nykyinen toimintaympäristö ja tulevaisuus Jäsenmäärän kehitys Polarisoituminen Verotulojen kehitys Kirkon rooli yhteiskunnassa Hiippakuntarajojen

Lisätiedot

YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 5.10.2016 Yhteinen kirkkovaltuusto 29.11.2016 Yhteisen seurakuntatyön palveluiden johtosääntö 1 Vantaan seurakuntayhtymän

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua

Lisätiedot

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)

Lisätiedot

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön 12/2017 77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) perustaa 1.1.2018 alkaen 31.12.2017 päättyvän määräaikaisen

Lisätiedot

Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä. Kari Kopperi

Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä. Kari Kopperi Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä Kari Kopperi 15.1.2014 Kelpoisuuksien kehittäminen 2 Tausta Kirkkoon on perustettu vähitellen erilaisia väliportaan esimiestehtäviä Tehtävät,

Lisätiedot

Päätös: 1. Siikasalon seurakunta lakkautetaan ja liitetään Raahen seurakuntaan 1.1.2013 lukien.

Päätös: 1. Siikasalon seurakunta lakkautetaan ja liitetään Raahen seurakuntaan 1.1.2013 lukien. Yhdistymismallit 1. Seurakunta lakkautetaan ja liitetään toiseen seurakuntaan 2. Yhdistettävät seurakunnat lakkautetaan ja perustetaan uusi seurakunta 3. Muodostetaan seurakuntayhtymä 4. (Kappeliseurakunnan

Lisätiedot

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä.

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä. 268/2017 113 Munkkiniemen seurakuntaneuvoston lausunto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategiasta ja palkitsemisstrategiasta vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä Päätösehdotus

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Seurakuntien LAVA-työkalu lapsivaikutusten arviointiin hiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli Kirkolliskokouksen päätös

Lisätiedot

ASIANRO SEURAKUNTARAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT

ASIANRO SEURAKUNTARAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN PÄÄLINJAT Piispainkokouksen lausunto 2/2013 kirkkohallitukselle Kirkolliskokouksen täysistunto käsitteli 15.5.2013 hallintovaliokunnan mietintöä 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 11/2012 Seurakuntarakenteiden

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Syksyllä 2014 päivitetty hankesuunnitelma sisältää kuvauksen hankkeen tavoitteesta, tehdystä työstä, johdosta, työryhmistä ja niiden tehtävistä sekä

Syksyllä 2014 päivitetty hankesuunnitelma sisältää kuvauksen hankkeen tavoitteesta, tehdystä työstä, johdosta, työryhmistä ja niiden tehtävistä sekä SEURAKUNTIEN RAKENNEMUUTOSHANKE 2012-2016 Syksyllä 2014 päivitetty hankesuunnitelma sisältää kuvauksen hankkeen tavoitteesta, tehdystä työstä, johdosta, työryhmistä ja niiden tehtävistä sekä aikataulusuunnitelman.

Lisätiedot

298 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen

298 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen 743/2015 298 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää

Lisätiedot

Tampereen evankelis luterilaisen seurakuntayhtymän kasvatustyön

Tampereen evankelis luterilaisen seurakuntayhtymän kasvatustyön 1/6 Tampereen evankelis luterilaisen seurakuntayhtymän kasvatustyön JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 7.12.2006 A. Yleissäännökset 1 Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / Läsnä Viitapohja, Salla-Maria puheenjohtaja. Järvenpää, Pertti Kotiranta, Pirjo Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2 / 2012 Aika Paikka 28.2.2012 klo 19.00 Klo 17.30 Espoon kaupungin Kaupunkikehitysyksikön tutkimusjohtaja Teuvo Savikko kertoo seurakunnan alueesta tilastojen valossa. Klo

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 18 Kirkkoneuvosto 26.2.2014. Härkönen Matti. Mäki-Teeri Markku kv vpj. Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 18 Kirkkoneuvosto 26.2.2014. Härkönen Matti. Mäki-Teeri Markku kv vpj. Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty Kokousaika Keskiviikko 26.2.2014 klo 17.30 18.40 Kokouspaikka Someron seurakuntakeskus, kokoushuone Läsnä Hintsa Lilli-Irmeli puheenjohtaja Eino Pauli Härkönen Matti Kujansuu Antti Kärki Hanna-Liisa varapuheenjohtaja

Lisätiedot

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 575/2016 Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) valita kirkkoherra Teemu Laajasalon virkasuhteiseen, oman viran ohella virkaa

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

JOHTAMISEN SELKEYTTÄMINEN KIRKOSSA 1 (5)

JOHTAMISEN SELKEYTTÄMINEN KIRKOSSA 1 (5) Piispainkokouksen aloite 2/2004 kirkkohallitukselle 1 (5) Kirkon johtamiskoulutusta pohtinut työryhmä (Kirkon johtamiskoulutusohjelma 2005, lyhennettynä KIRJO 2005) esitti mietinnössään, että piispainkokous

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto Aika 14.6.2016 klo 17.30-18.22 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen Heikkinen

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä.

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ. Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN DIAKONIAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkoneuvostossa 31.3.2004 42 1 Diakonia on seurakunnan tehtävä, josta säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. KL 4:1 Toteuttaakseen kirkon

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 23.6.2015

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 23.6.2015 Aika Tiistai 23.6.2015 klo 18.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskuksessa Läsnä Poissa Läsnä Jäsenet: Eveliina Hall Kristiina Häkkänen Piia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Helen Kokkonen Liisa Kuoksa

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.02.2018 1/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.02.2018 1 Aika 21.02.2018 klo 18.00 18.55 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

lomauttamismenettelystä ja 1omauttamisen vaikutuksista. Lomauttamisen syynä on yleensä menekkivaikeuksista tai muista tuotan- 1993 vp- HE 1

lomauttamismenettelystä ja 1omauttamisen vaikutuksista. Lomauttamisen syynä on yleensä menekkivaikeuksista tai muista tuotan- 1993 vp- HE 1 1993 vp- HE 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkolliskokouksen ehdotuksen mukaisesti kirkkolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös evankelis-luterilaisen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

221 Selvitystyöryhmän esitys seurakuntayhtymän organisaatiorakenteen

221 Selvitystyöryhmän esitys seurakuntayhtymän organisaatiorakenteen 181/2014 221 Selvitystyöryhmän esitys seurakuntayhtymän organisaatiorakenteen muuttamisesta Päätösehdotus Hallintojohtaja Riitta-Sisko Tarkka Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja Aika: Keskiviikko 7.11.2018 klo 18. Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja Lea Honkanen Anita Kamppi Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja Petri Reponen Anneli Ruisniemi

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian ja -ohjelman valmistelu

Henkilöstöstrategian ja -ohjelman valmistelu Henkilöstöstrategian ja -ohjelman valmistelu Työntekijöiden edustajia (pääluottamusmiehet) kuultiin valmistelun aikana. Pääluottamusmiehiltä pyydettiin kirjallinen näkemys seurakuntayhtymän nykytilanteesta

Lisätiedot

ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Sääntökokoelma A 3 XII - 2014 YKV 10.12.2014 Tkli 16.4.2015 Mitätöi lehden III - 2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ hyväksytty Espoon seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 42/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkolakiin lisättäväksi säännös, jolla saatetaan voimaan pohjoismaisista

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ALUESEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ALUESEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ALUESEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa 13.1.2009 1 LUKU ALUESEURAKUNTA JA ALUENEUVOSTO 1 Jyväskylän seurakuntaan muodostetaan yhdeksän alueseurakuntaa,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Tiistai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Tiistai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka Aika Tiistai 22.1.2019 klo 17.00 Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10.6.2011 N:o 6/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 16.6.2011 Sivu 89

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10.6.2011 N:o 6/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 16.6.2011 Sivu 89 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 16.6.2011 Sivu 89 Kokousaika Torstai 16.6.2011 kello 16.30 17.49 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto :30 7/2016 ESITYSLISTA

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto :30 7/2016 ESITYSLISTA SISÄLLYSLUETTELO Tapiolan seurakuntaneuvosto 04.10.2016 16:30 7/2016 ESITYSLISTA Esityslistan kansilehti... 1 1 Tapiolan seurakunta, kirkon peruskorjauksen tarveselvitys... 2 2 Tapiolan seurakunta, lausunto

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kirkkohallitus Lausunto 21.09.2018 DKIR/896/00.05.00/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely. Oulun seurakuntayhtymä Vuosi 2017

Työhyvinvointikysely. Oulun seurakuntayhtymä Vuosi 2017 Työhyvinvointikysely Oulun seurakuntayhtymä Vuosi 2017 SUUNNITTELUVAIHE: Työhyvinvointikyselyn prosessikuvaus Työhyvinvointikysely toteutetaan sähköisesti 3 vuoden välein loka-marraskuussa. TOTEUTUSVAIHE:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1983 vp. - HE n:o 186 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan kirkolliskokouksen ehdotuksen mukaisesti muutettavaksi niin,

Lisätiedot

sunnuntaina

sunnuntaina 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...

Lisätiedot

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (7)

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (7) JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/2019 1 (7) Aika Keskiviikko 20.2.2019 klo 16.00 Paikka Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KOKOUKSEN ASIALISTA 32 Kokouksen avaus 3 33 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta Seurakunta osa kirkon organisaatiota Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta KIRKON HALLINNON TASOT Kirkolliskokous Piispainkokous Kirkkohallitus Hiippakuntavaltuustot Piispa Hiippakuntien

Lisätiedot

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 575/2016 340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 3.12.2018 klo 18 19.03 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005.

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005. Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 1. päivänä helmikuuta 2005 Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005 1 luku Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10 / 2014 SIVU 61/2014. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10 / 2014 SIVU 61/2014. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 10 / 2014 SIVU 61/2014 AIKA Keskiviikko 22.10.2014 klo 9 11.40 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston ja neuvoston toiminta ja tehtävät. Porin seurakuntayhtymä Kasvatustiet tri Harri Saine

Yhteisen kirkkovaltuuston ja neuvoston toiminta ja tehtävät. Porin seurakuntayhtymä Kasvatustiet tri Harri Saine Yhteisen kirkkovaltuuston ja neuvoston toiminta ja tehtävät Porin seurakuntayhtymä KV 28.1.2015 Kasvatustiet tri Harri Saine 2 Luottamushenkilön rooli Seurakuntalaiset ovat vaaleilla valinneet luottamushenkilöt

Lisätiedot

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SDP:N SEURAKUNTAVAALIOHJELMA 2018 SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ Marraskuussa valitaan evankelisluterilaisen kirkon luottamushenkilöt seurakunta-/kirkkoneuvostoihin

Lisätiedot

HE 48/2006 vp. osin, mitä uudessa kielilaissa säädetään oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia viranomaisissa,

HE 48/2006 vp. osin, mitä uudessa kielilaissa säädetään oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia viranomaisissa, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tarkistettavaksi kirkkolain kielisäännöksiä uuden kielilain ja saamen kielilain säätämisen

Lisätiedot

Sami Lahtiluoma esitteli kohta kohdalta esityslistan liitteenä olleen Joensuun seudun seurakuntayhtymän perussäännön luonnoksen.

Sami Lahtiluoma esitteli kohta kohdalta esityslistan liitteenä olleen Joensuun seudun seurakuntayhtymän perussäännön luonnoksen. 15.6.2018 KOKOUSMUISTIO Siun seurakunta - Seurakuntayhtymän perustamisen hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Läsnä: Ville Ojala (Pyhäselkä), Mauri Tikkanen (Kontiolahti), Jaana Ihme (Joensuu), Saila Musikka (Pielisensuu),

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Ylä-Savon seurakuntayhtymä Luottamushenkilöiden perehdytysilta 17.2.2015 Hallintojohtaja Katariina Bergbacka Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys,

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, LOHJA Keskiviikko kello 18.30

Yhteinen kirkkoneuvosto Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, LOHJA Keskiviikko kello 18.30 Yhteinen 18.7.2012 104 Paikka ja aika Läsnäolevat jäsenet Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, 08100 LOHJA Keskiviikko 18.7.2012 kello 18.30 Juhani Korte, puheenjohtaja Seppo Iivonen Pirjo Aho Birgitta

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Anja Pinoniemi

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Läsnä Bisi Eeva Haapavirta Katri Kalliokoski Ismo Kantola Ossi Kemppainen

Lisätiedot