DRAAMAN OPETUSSUUNNITELMA Pataluodon koulun draamaerikoisluokka 7.-9. lk Tarja Gröhn Draaman tehtävä Draama on taideopetusta, jonka juuret ovat teatteritaiteessa ja jonka teoreettinen viitekehys perustuu draamakasvatuksen tieteelliseen tutkimukseen. Draamaopetus perehdyttää oppilaat toiminnallisesti sekä osallistavaan että esittävään teatteriin. Oppiminen tapahtuu teatteritaiteen peruselementtien avulla; näitä ovat rooli, tilanne, aika, eleet, liikkeet, äänet, valot, tila ja draaman käsitteet. Oppimisprosessi rakentuu yhteydessä oppilaan henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan sekä kulttuuriseen kontekstiin. Draaman monilukutaito sisältää draaman peruselementtien käyttöön harjaantumisen erilaisissa fiktiivisissä ympäristöissä sekä draaman eri genrejen kerrontatapojen ja tyylillisten variaatioiden tuntemuksen kehittymisen. Draamassa opitaan leikillisesti mutta vakavasti, ja oppimisprosesseihin liittyy vahvasti eettisyys ja esteettisyys. Draaman tehtävä on mahdollistaa elämän ilmiöiden tutkiminen moninäkökulmaisesti taiteellisen ja toiminnallisen ryhmäprosessin avulla. Draamaopetus liittyy kaikkiin opetussuunnitelman yleisiin laaja-alaisen osaamisen tavoitenäkökulmiin: ajattelu ja oppimaan oppiminen; kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu; itsestä huolehtiminen ja arjen taidot; monilukutaito; tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen; työelämätaidot ja yrittäjyys sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Draaman oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet Draama on kokonaisvaltaista oppimista, jossa opitaan toiminnallisesti teemasta, itsestä, ryhmästä ja kulttuurista sekä draaman eri muodoista. Draamaopetuksessa luodaan ja hyödynnetään fiktiivisiä oppimisympäristöjä ja huomioidaan oppilaiden erilaiset kiinnostuksen kohteet ja taipumukset. Draamatyöskentely perustuu yhteistoiminnallisuuteen ja luoviin ryhmäprosesseihin, joissa tuotetaan osallistujille kokemuksia, elämyksiä ja oivalluksia. Ilmiöpohjaisissa oppimisprosesseissa oppimisen kohteena ja välineenä ovat draaman peruselementit.
Ohjaus, eriyttäminen ja tuki draamaopetuksessa Draamatyöskentelyn säätelyn pohjana käytetään työskentelyn aluksi yhdessä oppilaiden kanssa laadittavaa draamasopimusta, johon kirjataan ryhmässä toimimisen pelisäännöt. Opetusta voidaan tarvittaessa eriyttää tai antaa oppilaalle hänen tarvitsemaansa tukea. Opetukseen kuuluu olennaisena osana kokemusten reflektoiminen ja vertaispalaute. Valinnaisaineen opettajan tehtävänä on ohjata oppilasta koulunkäynnissä ja oppiaineen opiskelussa kokonaisvaltaisesti. Ohjaus toteutetaan opetussuunnitelman luvussa 7.1.1. annettujen toimintamallien ja tavoitteiden mukaisesti. Valinnaisaineiden opiskelu toteutetaan korostaen oppimisen iloa ja huomioidaan oppilaan aktiivinen rooli oppimisprosessissa. Valinnaisaine sisältää monialaisia ja oppiainerajat rikkovia opintokokonaisuuksia. Valinnaisaineen tarkoituksena on edesauttaa oppilasta saavuttamaan pakollisten oppiaineiden tavoitteita ja eheyttää eri oppiaineiden sisältöjä kokonaisuuksiksi. Tämä lisää oppilaan onnistumisen kokemusta koko koulunkäynnin hallinnasta ja on koulunkäynnin yleistä tukea parhaimmillaan. Muita opetussuunnitelman luvussa 7 mainittuja pedagogisen tuen muotoja voidaan käyttää tuen tarpeen ilmetessä. Oppilaan oppimisen arviointi draama- Draaman arviointi perustuu oppiaineen tavoitteiden saavuttamiseen. Arvioinnin kohteena ovat oppilaan toiminnan aktiivisuus, vuorovaikutustaidot, työskentelyprosessit, draaman monilukutaito sekä osallistumisen määrä ja laatu produktioissa. Arviointi perustuu oppilaan oppimispäiväkirjan ja reflektointien pohjalta tekemään itsearviointiin, vertaisarviointiin sekä opettajan antamaan sanalliseen arviointiin (kirjalliset palautteet ja arviointikeskustelut) ja numeroarviointiin. Arvioinnit tehdään draaman piirrearviointikriteeristön pohjalta. Myös toiminnallisia arviointitapoja voidaan hyödyntää.
Draaman opetuksen tavoitteet, ja arviointi T1 T1 ohjata oppilasta toimimaan tavoitteellisesti, motivoituneesti ja rakentavasti erilaisissa draamatoiminnan työskentely- ja oppimisympäristöissä Oppilas osaa toimia tavoitteellisesti, motivoituneesti ja rakentavasti pitkäkestoisissakin draamaprosesseissa sekä kykenee kirjallisesti ja suullisesti erittelemään oppimisprosessiaan. Oppilas tutustuu draamaan oppiaineena. Oppilas harjoittelee asettamaan itselleen draamatyöskentelyn tavoitteita. Oppilas harjoittelee draamaitsearvioinnin taitoja. Oppilas monipuolistaa draamatyöskentelytaitojaan. Oppilas osaa työskennellä vaihtuvissa draaman oppimisympäristöissä. Oppilaan itsearvioinnin taidot kehittyvät ja monipuolistuvat. Oppilas harjaantuu pitkäkestoiseen, esitykseen tähtäävään taiteelliseen draamatyöskentelyyn. Oppilas osaa valita osallistumistapansa esitysprosessin vaiheen ja omien tavoitteidensa mukaisesti. Oppilas erittelee osallistumisensa ja draamataitojensa osatekijöitä kirjallisissa ja suullisissa itsearvioinneissaan. t Draama S1 sekä suomen kieli ja kirjallisuus S1 L1, L2, L3, L5, L6, L7 Tavoitteellisen draamatyöskentelyn taidot
T2 T2 kannustaa oppilasta kehittämään vuorovaikutustaitojaan erilaisissa ryhmäprosesseissa Oppilas toimii draamasopimuksen mukaisesti ja on monipuolisesti yhteistyötaitoinen erilaisissa draaman toimintamuodoissa. Oppilas osallistuu ryhmän kanssa tehtävän draamasopimuksen tekemiseen ja sitoutuu siihen. Oppilas tutustuu draaman vuorovaikutustilanteisiin. Oppilas tutustuu toimimiseen erilaisten työparien ja ryhmien kanssa draaman kontekstissa. Oppilas osallistuu ryhmän kanssa tehtävän draamasopimuksen tekemiseen ja sitoutuu siihen. Oppilas kehittyy vuorovaikutuksen osataidoissa. Oppilas monipuolistaa taitojaan toimia erilaisten ryhmäkokoonpanojen ja vaihtuvien yleisöjen kanssa. Oppilas osallistuu ryhmän kanssa tehtävän draamasopimuksen tekemiseen ja sitoutuu siihen. Oppilas osaa neuvotella ja tehdä tarvittaessa kompromisseja taiteellisissa, teknisissä ja organisointiin liittyvissä ratkaisuissa. Oppilas monipuolistaa taitojaan toimia erilaisten ryhmäkokoonpanojen ja vaihtuvien yleisöjen kanssa. t Draama S1 sekä suomen kieli ja kirjallisuus S1 L1, L2, L3, L4, L5, L6, L7 Puhumisen, kuuntelun ja yhteistyön taidot
T3 T3 ohjata oppilasta luovan itseilmaisun, roolityöskentelyn ja esiintymisen taitojen löytämisessä, kehittämisessä ja monipuolistamisessa Oppilas käyttää kehoaan, ääntään ja liikkeitään tavoitteellisesti, monipuolisesti ja luovasti erilaisissa rooleissa osana taiteellista ja toiminnallista ryhmää. Oppilas tutustuu mimiikkaan, improvisointiin ja luovaan liikeilmaisuun. Oppilas harjoittelee luovaa kokonaisilmaisua. Oppilas harjoittelee omien ideoiden tuottamista, mielikuvituksen käyttämistä ja fiktiivisten roolien rakentamista oman kokemusmaailman pohjalta. Oppilas tutustuu soveltavan teatterin roolityöskentelyyn ja toimii erityyppisissä rooleissa. Oppilas harjoittelee luovaa kokonaisilmaisua tavoitteellisessa, mahdollisesti yleisöllekin tarkoitetussa draamassa. Oppilas harjoittelee omien ideoiden tuottamista, mielikuvituksen käyttämistä ja fiktiivisten roolien rakentamista oman kokemusmaailman pohjalta. Oppilas kehittää näyttelijäntyön taitojaan (ääni, eleet, ilmeet, roolianalyysi, tila, suunnat, aika) tavoitteellisesti. Oppilas pystyy hyödyntämään ympäristöstään, taiteesta ja mediasta tekemiään havaintoja fiktiivisen hahmon rakentamisessa. Oppilas kehittää rooliaan ryhmältä saamansa palautteen pohjalta. t Draama S3 sekä suomen kieli ja kirjallisuus S1 L1, L2, L3, L4,L5, L7 Verbaali ja nonverbaali ilmaisu sekä roolityöskentely
T4 T4 syventää monipuolisesti draaman ilmaisukeinojen tuntemusta ja oppii tunnistamaan ja käyttämään draaman peruselementtejä Oppilas tuntee draaman peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä roolin ja esitysten luomisessa ja erittelyssä. Oppilas harjaantuu draamallisen perusrakenteen käyttöön (alku, keskikohta, loppu). Oppilas kokeilee dramaturgian ja tilankäytön eri variaatioita. Oppilas tutustuu statusilmaisuun. Oppilas kokeilee dramaturgian ja tilankäytön eri variaatioita. Oppilas vahvistaa ilmaisun rytmityksen, intensiteetin, ajoituksen ja tilankäytön taitojaan. Oppilas syventää teksti- ja roolianalyysin taitojaan. t Draama S2 ja S3 sekä suomen kieli ja kirjallisuus S1 ja S2 L1, L2, L3, L4, L5, L7 Draaman peruselementteihin liittyvät taidot
T5 T5 perehdyttää osallistavan ja soveltavan draaman lajeihin ja niiden osatekijöihin Oppilas tuntee useita draaman ja teatterin lajeja ja niiden muotoja ja toteutustapoja sekä monipuolisesti eri draamatekniikoita. Oppilas tutustuu prosessidraaman ja improvisaation perusteisiin. Oppilas tutustuu osallistavaan ja soveltavaan draamatyöskentelyyn, mm. foorumiteatteriin ja tarinateatteriin. Oppilas hyödyntää esityskokonaisuuden valmistamisessa aiempina vuosina oppimiaan draamatyötapoja ja harjaantuu kokeilemaan myös uusia tekniikoita. t S2 L1, L2, L3, L4, L5, L6, L7 Draaman ja teatterin lajien tuntemus
T6 T6 ohjata oppilasta teatteriesityksen valmistamisen osatekijöiden tuntemiseen omien esitysprosessien kautta Oppilas tuntee teatteriesityksen valmistamisen vaiheet, työtehtävät ja aikatauluttamisen sekä pystyy omalla panoksellaan osallistumaan suunnitteluun ja toteutukseen. Oppilas harjoittelee pienimuotoisten esitysten avulla draamallista tarinankerrontaa. Oppilas suunnittelee osallistavan esityksen taiteellisen ja toiminnallisen sisällön sekä näyttämö- ja yleisöratkaisuja. Oppilas ymmärtää teatteriesityksen valmistamisen eri vaiheet, työtehtävät ja roolit sekä osallistuu yhdessä sovitulla tavalla koko prosessiin. Oppilas tutustuu joihinkin valo- ja äänisuunnittelun piirteisiin. t Draama S2 ja S3 sekä suomen kieli ja kirjallisuus S3 L1, L2, L3, L4, L5, L6, L7 Osallistuminen ja taidot esitysprosessin eri vaiheissa
T7 T7 ohjata oppilasta teatteritradition ja nykyteatterin tuntemukseen tutustumalla koulun ulkopuoliseen teatteritarjontaan Oppilas tuntee joitakin teatterihistorian merkkipaaluja, nykyteatterin ilmiöitä ja paikallisen teatteritarjonnan piirteitä sekä hahmottaa ammattiteatterin toimintatapoja. Oppilas vierailee kaupunginteatterissa ja tutustuu teatteriammattilaisten työskentelyyn. Oppilas jäsentelee toiminnallisesti kokemuksiaan teatterikäynneistä. Oppilas rakentaa yhteistyössä ryhmän ja koulun ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa soveltavia teatterityöpajoja. Oppilas arvioi teatteriesitysten osatekijöitä. Oppilas tutustuu teatterikulttuuriin. Oppilas tutustuu joihinkin teatterihistorian merkkiteoksiin ja vaiheisiin, nykyteatterin ilmiöihin ja paikallisen teatteritarjonnan piirteisiin sekä ammattiteatterin toimintatapoihin. Oppilas soveltaa teatterin tuntemustaan omaan draamatyöskentelyynsä. t S2 L1, L2, L3, L4, L5, L6, L7 Teatterikulttuurin tuntemus
SISÄLLÖT S1 Draaman vuorovaikutustilanteissa toimiminen S1 Draaman vuorovaikutustilanteissa toimiminen S1 Draaman vuorovaikutustilanteissa toimiminen Vahvistetaan taitoa sopia työskentelyn pelisäännöt (draamasopimus). Harjoitellaan puhumisen ja kuuntelemisen taitoja. Harjoitellaan luottamusta ryhmään. Tutustutaan toimimiseen erilaisten työparien ja ryhmien kanssa. Vahvistetaan taitoa sopia työskentelyn pelisäännöt (draamasopimus). Harjoitellaan puhumisen ja kuuntelemisen taitoja myös vuorovaikutuksessa koulun sisäisten ja ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa. Vahvistetaan luottamusta ryhmään ja tullaan tietoisiksi turvallisuutta luovista osatekijöistä. Opitaan toimimaan medioiden kanssa. Kehitytään toisten huomioimisen taidoissa sekä palautteen antamisessa ja saamisessa. Vahvistetaan oma-aloitteisuutta. Harjoitellaan draamaprosessiin sitoutumista. Vahvistetaan taitoa sopia työskentelyn pelisäännöt (draamasopimus). Vahvistetaan puhumisen ja kuuntelemisen taitoja myös vuorovaikutuksessa koulun sisäisten ja ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa. Opitaan työskentelemään vastuullisesti ja tavoitteellisesti pitkäkestoisessa esitysprosessissa osana taiteellista työryhmää. Harjoitellaan neuvottelutaitoja. Kehitytään ongelmanratkaisutaidoissa. Vahvistetaan oma-aloitteisuutta ja omaehtoisen ideoinnin taitoja. Vahvistetaan draamatyöskentelyyn sitoutumisen taitoja. Kehitytään taiteellisen oppimisprosessin vaatimien osataitojen erittelyssä ja arvioinnissa.
S2 Draaman lajien ja prosessien tunteminen S2 Draaman lajien ja prosessien tunteminen S2 Draaman lajien ja prosessien tunteminen Tutustutaan pantomiimiin, improvisaatioon ja luovaan tanssi-ilmaisuun. Harjoitellaan improvisaation perustekniikoita. Perehdytään prosessidraaman perusteisiin. Tutustutaan teatterialan ammattilaisten työskentelyyn. Perehdytään osallistavan ja soveltavan draaman lajeihin. Kehitytään draaman rakenteiden tuntemisessa. Opitaan työpajatyyppisten esitys- tai toimintakokonaisuuksien suunnittelua ja toteutusta. Vahvistetaan improvisaation perustaitoja ja laajennetaan eri tekniikoiden osaamista. Tutustutaan foorumiteatteriin, tarinateatteriin ja työpajateatteriin. Vahvistetaan prosessidraamataitoja. Tutustutaan teatteriesityksen osatekijöihin ja niiden arviointiin. Perehdytään esittävän teatterin tekemiseen. Tutustutaan roolianalyysiin. Opitaan suunnittelemaan ja rakentamaan teatteriesitys yleisölle yhteistyössä muiden kanssa. Opitaan pääpiirteitä esityksen dramaturgiasta, valoilmaisusta, lavastuksesta, puvustuksesta ja musiikista. Harjoitellaan laajemman draamatekstin rakentamista. Tutustutaan teatterihistorian joihinkin merkittäviin vaiheisiin. Harjoitellaan draamatekstin analyysitaitoja. Harjoitellaan ohjaamisen taitoja.
S3 Teatteri-ilmaisulliset taidot S3 Teatteri-ilmaisulliset taidot S3 Teatteri-ilmaisulliset taidot Harjoitellaan keskittymistä ja rentoutumista. Tutkitaan eri aistien käyttöä ilmaisussa. Kehitetään ilmaisurohkeutta. Kokeillaan roolityöskentelyä. Tutkitaan liikeilmaisun eri muotoja. Harjoitellaan omien ideoiden työstämistä taiteelliseen muotoon. Kehitetään kontaktin ottamisen taitoja roolityöskentelyssä. Perehdytään statuksiin. Kehitetään heittäytymisen ja ilmaisurohkeuden taitoja. Tutkitaan dramaturgisia vaihtoehtoja tarinankerronnassa. Harjoitellaan yleisön huomioimista teatterin eri lajeissa. Kehitytään draamallisen tekstin tuottamisen taidoissa. Kehitetään ilmaisullisia valmiuksia tavoitteellisesti omat erityiset vahvuusalueet ja kehittämiskohteet huomioon ottaen. Harjaannutaan oman roolityön vaiheittaiseen rakentamiseen koko työryhmän yhteisessä prosessissa. Kehitytään yleisölle esiintymisen taidoissa.