PJK ammatillinen OPSin toteutussuunnitelma Pop & Jazz Konservatorio Musiikin osaamisala Mika Säily, koulutussuunnittelun aineryhmän vastaava
Taustaa kohti asiakaslähtöisyyttä ja osaamisperusteisuutta Keväällä 2014 tiedossa oli, että 1.8.2015 voimaan astuvassa tutkinnonuudistuksessa osaamisperusteisuuden lisäksi painottuisi yksilöllisyys, joustavuus ja valinnaisuus Aiheutti perusteellisen opetusjärjestelyiden arvioinnin: mitä opintojaksoja ja toteutuksia oli olemassa ja mihin tutkinnon osiin ne liittyivät? Pakollisina opintojaksoina tarjottiin sisältöjä, joita ei löytynyt ammattitaitovaatimuksista Päätös luopua pakollisista opintojaksoista, jolloin ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet nousivat opiskelua ohjaaviksi tekijöiksi etenkin pakollisissa tutkinnon osissa OPSissa kursseista muodostuvan opintopolun tilalle ammattitaitovaatimusten kartuttaminen Saman ammattitaitovaatimuksen voi hyväksyttää eri toteutuksista Vapautuva aikaresurssi käyttöön valinnaisten tutkinnon osien opiskelussa yksilöllisyyden, joustavuuden ja valinnaisuuden mahdollistaminen Aloittavien opiskelijoiden viisivaiheinen osaamiskartoitus orientointijaksolla keskeiseksi osaamisperusteisuuden työkaluksi (seuraava dia)
Osaamisperusteisuuden varmistaminen orientointijaksolla aloittavien opiskelijoiden osaamiskartoitukset ja haastattelut Tutorhaastattelu: osaamisen tunnustaminen, ammatillinen suuntautuminen, yhtyejakson tyylilajin valinta Musiikin hahmottamisen (säveltapailu, teoria) lähtötason kartoitus: perus/jatko Kaaos, kaikki aloittavat opiskelijat soittavat toistensa kanssa: ryhmätyötaidot, yhtyekokemus Pääinstrumentin lähtötason kartoitus: opettajakysymykset, osaamisen tunnistaminen Ryhmäjako: opiskelijat tiimeihin rock/jazz/tanssi, työjärjestyslogistiikka, orientointi-info Orientointijakson päättyessä on tehty osaamisen tunnustamiset osaamisen tunnistamiset HOPS (kurssit, sopivat ryhmät, toteutustavat) alustavat näyttösuunnitelmat yhtyejakson musiikkityylin valinnat luovan työskentelyn jakson ammatillisten suuntautumisten valinnat yhtyejakson työjärjestykset julkinen esiintyminen yhteisöllisyyspäivänä (osaamisen markkinointi muille opiskelijoille)
Jaksojärjestelmä toteutussuunnitelman alustana Viisi jaksoa, joilla kullakin oma agendansa 1. Orientointijakso 11. 26.8.2016 (uusilla opiskelijoilla lähtötason kartoitukset ja esiintyminen; jatkavilla opiskelijoilla tiiviskurssit ja esiintyminen) 2. Yhtyejakso 29.8. 4.11.2016 (vahvuusalueen/kiinnostuksen mukainen musiikkityylin valinta, opiskelijalähtöisyys) 3. Luovan työskentelyn jakso 7.11 15.12.2016 (ammatillinen suuntautuminen, luovuus) 4. Työssäoppimisjakso 9.1. 24.3.2017 (ohjelmistojen ja esitysten valmistelu, henkinen kasvu) 5. Aineiston valmistamisen jakso 27.3. 20.5.2016 (työvuonna aloitettujen opintojen loppuun saattaminen, yhteisöllisyys) Jaksoilla 2 4 korostuvat vuorollaan PJK:n arvot (kursivoitu) ja pedagogisen strategian henki Jaksojärjestelmä tukee saumattomasti sitä, että tutkinnon voi suorittaa tutkinnon osa kerrallaan (toteutukset ja näyttö) Opiskelijan aloittaessa opintonsa tai palatessa esim. asepalveluksesta kesken työvuoden, päästään nopeasti suorittamaan jotakin tutkinnon osaa
Asiakaslähtöisyyden toteutuminen jaksoilla kolme suuntautumisvaihtoehtoa 1. Yhtyejaksolla opiskelija valitsee syventymiskohteekseen yhden kolmesta musiikkityylistä: jazz, pop/rock/r&b tai tanssi 2. Luovan työskentelyn jaksolla opiskelija valitsee kolmesta ammatillisesta suuntautumisvaihtoehdosta yhden: artisti, musiikintekijä tai omaan instrumenttiin keskittyvä 3. Työssäoppimisjaksolla opiskelija valitsee kolmesta erilaisesta työelämälähtöisestä toiminnosta yhden: festivaaliesiintyjä, festivaalituotanto tai työelämäbändi 4. Aineiston valmistamisen jaksolla opiskelijat työvuoden opintojen loppuun saattamisen ohella keskittyvät demoon/produktioon, keikkailuun tai opiskelevat uutta inspiroivaa
Tiiviskurssit Kaaos, lähtötason kartoitus Valmistuminen Opintojen aloitus Asiakaslähtöisyys opiskelijan suuntautumisvaihtoehdot Yhtyejakso Luovan työskentelyn jakso Orientointijakso Työssäoppimisjakso Aineiston valmistamisen jakso Peruskoulupohjaisten aloitusvuosi AMP YTO BIISIPAJA YTO AMP-KIERTUE YTO AMP YTO Ylioppilaiden/a mm. koulutuksen käyneiden aloitusvuosi POP/ROCK/ R&B JAZZ MUSIIKIN TEKIJÄ OMAAN INSTR. KESK. FESTIVAALI- TUOTANTO TYÖELÄMÄ- BÄNDI DEMO/ PRODUKTIO KEIKKAILU TANSSI/ ISKELMÄ ARTISTI FESTIVAALI- ESIINTYJÄ UUTTA INSPIROIVAA POP/ROCK/ R&B MUSIIKIN TEKIJÄ FESTIVAALI- TUOTANTO DEMO/ PRODUKTIO PK & YO valm. vuosi JAZZ OMAAN INSTR. KESK. TYÖELÄMÄ- BÄNDI KEIKKAILU TANSSI/ ISKELMÄ ARTISTI FESTIVAALI- ESIINTYJÄ UUTTA INSPIROIVAA
Yhteenveto: toteutussuunnitelman keskeiset piirteet Ei vuosiluokkia (paitsi orientointijakso: aloittavat/jatkavat opiskelijat) Ei pakollisia kursseja ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet ohjaavat opiskelemaan Opiskelija tekee ammattiosaamisen näyttönsä vahvuus- tai kiinnostusalueillaan ja ammatillisen suuntautumisensa puitteissa Opiskelija voi muuttaa ammatillista suuntautumistaan eri opiskeluvuosina tai keskittyä oman kiinnostuksen kohteeseensa koko opintojen ajan motivaation tukeminen! Kesken jaksoa suuntautumista ei voi muuttaa vastuullisuus ja opiskelijatovereiden työskentelyn mahdollistaminen Jaksot päättyvät esiintymisiin tai konserttiviikkoihin (näytöt) jaksojen maali pysyy näköpiirissä Valtaosa opiskelusta työssä tapahtuvaa oppimista ohjelmiston valmistaminen, harjoittelu, markkinointi ja esiintyminen Peruskoulupohjaisilla aloitusvuosi on preppausvaihe, jolloin opiskelijat valmistellaan kohtaamaan ylioppilas- ja ammatillisen tutkinnon suorittaneet opiskelijat samoissa ryhmissä Eri jaksoilla arvolähtöisyys ohjaa oppilaitoksen tarjoamaan erilaisia toteutuksia ja kursseja Keskeiset kurssit jatkuvat intensiivijakson jälkeen pienemmällä volyymilla, sillä osa pakollisista tutkinnon osista on laajoja ja ammattitaitovaatimuksien toteaminen vaatii pitkän aikajänteen (seuraava dia)
Toteutusten (kurssit) jatkuminen yli jaksorajojen intensiivijakson jälkeen Yhtyejakso Luovan työskentelyn jakso Työssäoppimisjakso Aineiston valmistamisen jakso MOV/TTS, teoria Jazz/rock/tanssiyhtye Instrumenttiopinnot Historia, rytmiikka Musiikintekijä/artisti/ instrumentalistikurssit Sivusoitinopinnot Luovuutta tukevat kurssit Yritystoiminta Työelämäbändit Festivaalibändit Demo, keikkailu, inspirointikurssit