Eka kerta, menikö pieleen vai ura putkeen? Nuorten odotuksia johtamiselle ja ensimmäisen työpaikan merkitys työuralle Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä
Nuori Mieli Työssä-ohjelma S-ryhmätasoinen nuorten hyvän työelämän kehittämisohjelma: nuoret saapuvat työelämään uusin odotuksin
Suuri suomalainen työllistäjä noin 40 000 työntekijää 3 19.11.2018 Presentation name / Author
Mitä kaikkea teemme? 24 000 työskentelee Kaupassa Ravintolat työllistävät vajaa 5 000 Hotelleissa palvelee 1 600 ammattilaistamme Liikennemyymälät työllistävä t 3000 Autokauppa työllistää 750 henkilöä S-Pankissa työskentelee 650 rahoitusalan ammattilaista Parturi-kampaajia on 500 Tukiorganisaatiossamme SOK:lla ja alueosuuskaupoissa työskentelee noin 2 000 ylempää toimihenkilöä ja johtoon kuuluvaa HENKILÖSTÖTYÖ
Väestön ikääntyminen ja urbanisaatio lisäävät työvoiman saatavuuden haasteita tulevaisuudessa 1 Väestö ikääntyy, asuminen keskittyy kaupunkeihin, ja samalla vieraskielisten osuus kasvaa 65v täyttäneiden osuus väestöstä kunnittain 2015 tilanne 2030 ennuste Muuttoliikenteestä suurin osa keskittyy kasvukeskuksiin: Vuoteen 2030 mennessä 60% väkiluvun kasvusta (+280t) ennustetaan suuntautuvan pk-seudulle. Myös maakuntien keskuskaupungit ovat muuttovoittajia/neutraaleja, samaan aikaan maakunnista väki vähenee. Väestö ikääntyy: Yli 65v:n osuus väestöstä nousee merkittävästi, ennusteiden mukaan vuonna 2030 väestöstä 26% on yli 65-vuotiaita. Vieraskielisten osuus kasvaa erityisesti PK-seudulla, missä se voi ylittää 20% jo lähivuosina. 5,5 m 5,8 m Asteikko 40% 35% 30% 25% 20% 5.10.2018 Lähde: Tilastokeskus HENKILÖSTÖTYÖ
Työn vaatimukset ja tulevan työvoiman työkuntoisuus asettavat haasteita työhyvinvoinnille ja työkyvylle Työn tekemisen tavat muuttuvat, ja tuovat uusia haasteita myös 2 työhyvinvointiin Yhteiskunnan tasolla tapahtunut muutos ihmisten liikuntakäyttäytymisessä ja mielenterveyden oireilussa haastaa työkykyä ja työhyvinvointia tulevaisuudessa Fyysisen työn vaatimukset, tehokkuusvaatimukset ja tulevan työvoiman fyysinen kunto herättävät huolta työvoiman työkyvystä. Niin ikään lisääntynyt mielenterveyden oireilu (varsinkin nuorilla) on merkittävä ja kasvava työkyvyttömyyden riski. Asiantuntijatöiden työhyvinvointia haastaa työn ja vapaa-ajan hämärtyminen sekä uusien työtapojen tuottamat kognitiiviset vaatimukset. Perinteisen arvomaailman ja motivaatiotekijöiden rinnalle nousee uusia ajureita: Tarkoituksellinen pätkätyö, erilaisten työkokemusten kerääminen ja tarve joustavuudelle kasvaa. 5.10.2018 Mielenterveyshäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet ikäryhmittäin Lähde: Eläketurvakeskus HENKILÖSTÖTYÖ
7 S-ryhmän strategia 2017
Nuori Mieli Työssä -ohjelman osaalueet Työelämään kiinnittyminen ja hyvät työelämätaidot Hyvä/ merkityksellinen ensikokemus työelämästä Nuorten työhyvinvointi ja työkykyisyys 8 19.11.2018
Nuori Mieli Työssä- ohjelman tavoitteet: Tukea nuorten työntekijöiden siirtymävaihetta opiskelusta työelämään ja työelämään kiinnittymistä Kehittää nuorten työelämätaitoja ja valmiuksia työelämässä Lisätä organisaation tietoisuutta ja esimiesten osaamista työelämään tulevien nuorten odotuksista, motivaatioista ja valmiuksista Kehittää nuorten itsensä johtamista oman työkyvystä huolehtimisessa ja työkykyisyyttä tukevien elämäntapojen edistämisessä Vahvistaa S-ryhmän työnantajakuvaa hyvänä ensimmäisenä ja vastuullisena työnantajana nuorille työntekijöille 9 19.11.2018
Miksi asia on niin tärkeä? 10 19.11.2018 Sanna-Mari Myllynen / Nuori Mieli Työssä
Nuori Mieli Työssä ohjelma tuottaa käytännön työkaluja nuorten ohjaamiseen ja johtamiseen 11 19.11.2018 Sanna-Mari Myllynen / Nuori Mieli Työssä
Selvitimme nuorten työelämäodotuksia Miten nuoret kokevat työelämätaitonsa? Mikä on työssä tärkeää? Mikä on heille merkityksellistä työssä? Mitkä asiat ovat heille voimavaroja? Kuinka he huolehtivat voimavaroistaan vapaa-aikana? Tuloskooste: https://www.ttl.fi/wpcontent/uploads/2018/08/s-ryhman-nuortentyontekijoiden-tyoelamaodotuksia-jakokemuksia.pdf
Työterveyslaitos Airila & Nykänen www.ttl.fi
Työterveyslaitos Airila & Nykänen www.ttl.fi
Työterveyslaitos Airila & Nykänen www.ttl.fi
Työterveyslaitos Airila & Nykänen www.ttl.fi
84 % on innostunut työstään vähintään viikoittain Työterveyslaitos Airila & Nykänen www.ttl.fi
Miten työelämä muokkautuu nuorten tullessa? Vuorovaikutuskulttuuri tulee muuttumaan voimakkaasti Palautekulttuuri asiakaskäyttäytyminen ja asiakasrajapinta johtavat kehitystä Johtamiselta vaaditaan yksilöllisyyttä ja hierarkian madaltumista vaikuttamisfoorumeita myös alhaalta ylös Työnantajat tulevat muokkaamaan käytänteitään työn ja muun elämänä yhteensovittamiseksi työn tulee sopia elämään eikä elämän työhön Epätyypilliset työsuhteet ja muodot tulevat lisääntymään vuokratyö, freelancer jne. muodot lisääntyvät ja näihin tarvitaan uusia ratkaisuja 20 19.11.2018 Sanna-Mari Myllynen / Nuori Mieli Työssä
Ensimmäisen työpaikan on tärkeää Ymmärtää nuoren tilannetta ensimmäisen työpäivän kynnyksellä Ymmärtää nuoren kehityksen tilannetta mikä on mahdollista ja mikä ei Ymmärtää nuoren odotuksia ja käsityksiä Vahvistaa nuoren ammatti-identiteettiä ja tukea sen kehittymistä Auttaa nuorta johtamaan itseään ja kehittää elämänhallintaansa Korjata ja ohjata nuoren toimintaa ja suojella samalla nuorta itsetuntoa 21 19.11.2018 Sanna-Mari Myllynen / Nuori Mieli Työssä
Johda mua! Nuoret kaipaavat johtajuutta- eivät vain johtamista Nuoret haluavat seurata johtajan ideologiaa, ajattelua ja innostusta- eivät vai totella Nuoret odottavat tasa-arvoisuutta eivät alamaisuutta Nuoret ovat kuuliaisia totuudelle ja merkityksille - eivät säännöille, joiden mieltä eivät ymmärrä Nuoret odottavat luottamusta- eivät kontrollia Nuoret kysyvät miksi - eivät vain mitä Nuoret haluavat arvostusta- eivät arvostelua 22 19.11.2018 Sanna-Mari Myllynen / Nuori Mieli Työssä
Vastuullista yhteistyötä nuorten hyväksi 23 19.11.2018 Sanna-Mari Myllynen / Nuori Mieli Työssä
Aihe kiinnostaa valtakunnallisesti 24 19.11.2018
#paraspaikkaelaa 25 S-ryhmän strategia 2017
Miksi S-ryhmä tavoittelee työyhteisötutkimuksessa kokonaistulosta, joka on vähintään viisi pistettä korkeampi kuin Suomen yleisnormi? Työyhteisötutkimuksessa mitataan työntekijöiden tyytyväisyyttä. Hyvinvoiva henkilöstö on meille keskeinen tavoite. Siksi pyrimme työyhteisötutkimuksessa kokonaistulokseen, joka on vähintään viisi pistettä korkeampi kuin Suomen yleisnormi. Miksi S-ryhmä panostaa Nuori Mieli Työssä -ohjelmaan? Luomme Nuori Mieli Työssä -ohjelman nuorten työelämään kiinnittymisen, hyvän työelämän ensikokemuksen ja työhyvinvoinnin lisäämiseksi. Samalla etsimme uusia keinoja nuorten mielenterveyden edistämiseksi. Nuorissa on tulevaisuus, ja haluamme olla rakentamassa siitä mahdollisimman valoisaa. Siksi panostamme Nuori Mieli Työssä -ohjelmaan. Miksi S-ryhmä kannustaa työntekijöitään työmatkaliikuntaan ja joukkoliikenteen käyttöön? Suurena työllistäjänä haluamme kannustaa henkilöstöämme vähäpäästöisempään liikkumiseen. Liikunnallinen elämäntapa tukee myös työssä jaksamista. Siksi kannustamme työmatkaliikuntaan ja joukkoliikenteen käyttöön.
PARAS PAIKKA ELÄÄ paraspaikkaelaa.fi #paraspaikka
28 19.11.2018 Sanna-Mari Myllynen / Nuori Mieli Työssä