Miinukka Tuominen NAINEN! PUNATUKKAINEN, ÄKÄINEN, LIBERAALI, KANSANOMAINEN NAINEN! Presidentti Tarja Halosen sukupuolen representaatiot suomalaisessa

Miinukka Tuominen NAINEN! PUNATUKKAINEN, ÄKÄINEN, LIBERAALI, KANSANOMAINEN NAINEN! Presidentti Tarja Halosen sukupuolen representaatiot suomalaisessa mediassa vuonna 2000-2012 Pro gradu -tutkielma Politiikkatieteet/ Kansainväliset suhteet 2015

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Työn nimi: NAINEN! PUNATUKKAINEN, ÄKÄINEN, LIBERAALI, KANSANOMAINEN NAINEN! Presidentti Tarja Halosen sukupuolen representaatiot suomalaisessa mediassa vuosina 2000-2012 Tekijä: Miinukka Tuominen Koulutusohjelma/oppiaine: Politiikkatieteet/ Kansainväliset suhteet Työn laji: Pro gradu -työ_x_ Sivulaudaturtyö Lisensiaatintyö Sivumäärä:66 Vuosi: 2015 Tiivistelmä: Tässä tutkimuksessa tutkin Suomen ensimmäisen naispresidentin, Tarja Halosen, sukupuolesta mediassa luotua kuvaa. Selvitän pro gradussani, millaisia representaatioita Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat Tarja Halosesta tuottivat ja millaista sukupuolikuvaa he samalla hänestä loivat. Käytän aineistona Halosen koko presidenttiaikaa eli 1.3.2000-1.3.2012. Hyödynnän tutkimuksessani feminististä mediatutkimusta, jonka taustalla puolestaan vaikuttaa sosiaalisen konstruktionismin teoria. Tämän teorian mukaan sukupuoli on jatkuvasti muuttuva ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuva. Yhteiskunnassa media on yksi keskeisimmistä instituutioista, jotka luovat kuvaa sukupuolesta. Media on ollut vahvassa asemassa ennen Halosen valitsemista presidentiksi ja luonnollisesti myös koko presidenttiyden aikana. Analyysi osoittaa, että uutisointi Halosesta oli sukupuolittunutta ja häntä representoitiin vahvasti sukupuolensa eli naiseutensa kautta. Varsinkin äitiys -teema oli vahvasti mukana artikkeleissa ja niistä oli pääteltävissä, että Halonen tuki median käyttämää äitiys -diskurssia. Koko analyysin keskeinen ja yhtenäinen teema oli keskustelu pehmeän ja kovan välillä. Varsinkin Halosen luonteesta puhuttaessa pehmeä vastaan kova -diskurssi näkyi parhaiten. Media representoi Halosta yhtäältä pehmeänä ja lempeänä Muumimammana, mutta toisaalta hänestä tuotiin esiin kylmä, kova ja omapäinen presidentti, joka ei halunnut miellyttää muita. Media toi kyllä aktiivisesti esiin myös Halosen halun tuoda pehmeät arvot ulkopolitiikan yhteyteen. Analyysissä tuli esiin myös se, miten media representoi Halosta feministisyyden avulla. Halonen tunnetusti on feministi ja tasa-arvon kannattaja, mutta hänen feministisyyteensä kiinnitettiin huomiota monessa kohtaa. Media ei puhunut tai analysoinut paljoakaan Halosen vaatevalintoja tai millaisia asusteita hän käyttää, vaan keskittyi ennemminkin puhumaan hänen tyylittömyydestään. Halosen presidenttiyden aikana eli 12 vuoden aikana median kirjoittelu muuttui suvaitsevampaan suuntaan. Avainsanat: Sosiaalinen konstruktionismi, feministinen mediatutkimus, representaatio, politiikka, presidentti Halonen, sukupuoli Muita tietoja: Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi_x_ Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi_x_ (vain Lappia koskevat)

Sisällys 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSASETELMA... 3 2.1 Tutkimusongelma: Tarja Halonen naispresidenttinä... 3 2.2 Aineisto... 5 2.3 Tutkimuksen rakenne... 7 3 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT... 7 3.1 Sosiaalinen konstruktionismi... 7 3.1.1 Konstruktionismi ja representaatiot feministisessä tutkimuksessa... 8 3.1.2 Biologinen ja sosiaalinen sukupuoli... 9 3.1.3 Mitä representaatiolla tarkoitetaan... 10 3.2 Feministinen mediatutkimus... 12 3.2.1 Henkilökohtainen on poliittista... 14 4 TUTKIMUSMENETELMÄ... 16 4.1 Diskurssianalyysin lähtökohdat... 16 4.2 Merkityssysteemit... 17 4.3 Diskurssianalyysi mediatutkimuksessa... 18 4.4 Miten diskurssianalyysi tapahtuu käytännössä... 19 5 ANALYYSI... 21 5.1 Maan äiti... 21 5.1.1 Halonen Muumimammana... 25 5.1.2 Halonen esikuvana... 26 5.2 Maanläheinen emäntä... 27 5.2.1 Presidentti -instituution uudet tuulet... 29 5.3 Lempeä äkäpussi... 32 5.3.1 Enkeli vai piru... 34 5.4 Yksityiselämä ja ulkonäkö... 38 5.4.1 Tyylitön naispresidentti... 39 5.4.2 Kuuluisa käsilaukku... 42 5.4.3 Ateisti avoliitossa... 43 5.4.4 Presidentin harrastukset... 46 5.5 Tasa-arvosta ja ulkopolitiikasta... 47 5.5.1 Taistelua tasa-arvon puolesta... 47 5.5.2 Pehmeää ulkopolitiikkaa... 50 6 JOHTOPÄÄTÖKSET... 55 LÄHTEET... 61

1 JOHDANTO Suomea pidetään tasa-arvon mallimaana. Politiikassa suomalaiset naiset ovat olleet hyvin edustettuina ja heidän voidaan sanoa olleen jopa edelläkävijöitä, koska maailmanlaajuisesti katsottuna naiset ovat edelleen aliedustettuina politiikan saralla. Suurena merkkipaaluna voidaan pitää sitä, että Suomessa naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. Naisista tuli myös vaalikelpoisia toisena maailmassa. Suomessa nainen on toiminut myös muun muassa eduskunnan puhemiehenä, pääministerinä ja valtionvarainministerinä. Myös puolustusministeri ja ulkoministeri on ollut nainen, vaikka niitä on perinteisesti pidetty miehille sopivina tehtävinä. Voidaankin siis sanoa, että Suomessa naiset ovat päässeet etenemään politiikan kärkipaikoille. Tällä hetkellä kansanedustajista 43 % on naisia. Suomalaiset naiset pärjäävät hyvin kansainvälisissä vertailuissa, joissa tutkitaan poliittista valtaa. Maailman parlamenteissa naisia on 21,8 %, Euroopan parlamenteissa 37 % ja Suomen eduskunnassa kaudella 2011-2015 naisia on 42 % (yle 12.3.2014; Euroopan parlamentti/suomen-tiedotustoimisto; Eduskunta) Suomessa talouselämän korkeilla paikoilla on ollut vähemmän naisia kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Taloudellisesti naisilla on luokkana Suomessa huonompi asema kuin miehillä, jonka todistaa se, että naisen euro on noin 80 senttiä. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Tilastotietoa palkkaeroista) Naisten huonompi taloudellinen tilanne näkyy politiikassa siten, että vaalikampanjoinnissa naisilla on käytettävissä vähemmän rahaa kuin miehillä. Naiset myös rahoittavat kampanjaansa enemmän omalla rahallaan, kun taas miehet saavat vaalitukea muilta tahoilta. (Kantola 2010, 80-81.) Länsimaisen poliittisen ajattelun perinteessä politiikan ja naiseuden on tavanomaisesti ajateltu olevan toistensa antiteesejä. Vuosisatojen ajan politiikka, siis julkinen elämä, on määritelty miehiseksi elämänalueeksi. Sen on katsottu sisältävän epärehellisyyttä, korruptiota ja kiristystä, joka ei sovi naisille, koska naiset ovat viattomia, rehellisiä ja moraalisesti oikein ajattelevia. (van Zoonen 2005, 87.) Naisen alue on yksityinen elämä ja tehtävänä pitää huolta kodista ja perheestä sekä tuottaa lisää kansalaisia maailmaan. Jaottelu yksityisen ja julkisen elämän välillä on ollut yksi eniten 1

käytetyistä perusteluista sille, miksi naisten ei ole soveliasta osallistua politiikkaan. Monet menestyneet naispoliitikot ovatkin olleet perheettömiä yksineläjiä, joiden ei ole tarvinnut keskittyä perheestä huolehtimiseen. (van Zoonen 2005, 88-89.) Vuonna 2007 nousi kohu siitä, miten Suomessa kokoontuu Keskiviikkokerho, jonka kaikki jäsenet ovat vaikutusvaltaisia miehiä. Salaiseen kerhoon kuuluivat Suomen kärkipoliitikot, sekä liikemaailman johtavat miehet. Naisia tähän vaikutusvaltaiseen kerhoon ei otettu, ei edes pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä tai presidentti Tarja Halosta. (Kantola 2010, 78.) Tämä keskiviikkokerho herätti suurta keskustelua siitä, miten edes menestyneitä naispoliitikkoja ei hyväksytä yhteiskunnan eliittiin. Keskiviikkokerho myös osoittaa sen, että vaikka Suomea pidetään tasa-arvon mallimaana, jossa nainen voi olla presidentti, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meillä ei olisi sukupuolittuneita valtarakenteita. Kyseisen miesklubin paljastuminen ei tuonut esiin pelkästään sukupuolijakaumaa, vaan myös sen, että kerhon kaikki jäsenet olivat valkoisia miehiä. Mielenkiintoista on, että suomalainen media ei reagoinut kerhon paljastumiseen mitenkään, vaan hyväksyi tilanteen hiljaisesti. (Kantola 2010, 78-79.) Tässä tutkimuksessa tutkin Suomen ensimmäisen naispresidentin, Tarja Halosen, sukupuolesta mediassa luotua kuvaa. Tarkoituksenani on hahmotella Halosen kohtelun kautta suomalaisen poliittisen elämän rakenteiden sukupuolittuneisuutta; toisin sanoen niitä naiseuden ja mieheyden diskursseja, joita Halosta käsittelevässä puheessa tuotetaan. Hyödynnän tutkimuksessani feminististä mediatutkimusta, jonka taustalla puolestaan vaikuttaa sosiaalisen konstruktionismin teoria. Tämän teorian mukaan sukupuoli on jatkuvasti muuttuva ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuva. Yhteiskunnassa media on yksi keskeisimmistä instituutioista, jotka luovat kuvaa sukupuolesta. Median kautta käsitys sukupuolesta välittyy myös kansalaisille. Media on ollut vahvassa asemassa ennen Halosen valitsemista presidentiksi ja luonnollisesti myös koko presidenttiyden aikana. Olen ollut melkein kolme vuotta töissä eduskunnassa ja olen koko tämän ajan kuunnellut naispoliitikkojen keskustelua siitä, miten eri tavalla media puhuu naispoliitikoista kuin miespoliitikoista. Keskustelua käydään tiiviisti myös politiikan sisällä vallitsevista sukupuolirakenteista, josta esimerkkinä voidaan pitää puolueen puheenjohtajien sukupuolijakaumaa. Tällä hetkellä kahdeksan suurimman puolueen puheen- 2

johtajista yksi on nainen, joka on herättänyt suurta keskustelua myös naispoliitikkojen keskuudessa. Varsinkin vaalien alla naispoliitikot pohtivat, miten he saisivat palstatilaa mediassa niin, että heidät esitettäisiin vakavasti otettavina poliitikkoina, eikä vain äiteinä ja naisina. Moni naispoliitikoista ei halua viihdejulkisuutta, sillä he haluavat median mieluummin uutisoivan poliittisista saavutuksista kuin vaatevalinnoista tai lapsista. Halusin tehdä pro graduni naispoliitikkojen representaatiosta osin sen takia, että olen seurannut keskustelua aiheesta läheltä ja huomannut, kuinka iso ja merkittävä asia median uutisointi on naispoliitikoille. Päädyin tekemään pro graduni Tarja Halosesta, koska mielestäni on tärkeää tutkia, millaisia representaatioita valtamedian edustajat ovat luoneet ensimmäisestä naispresidentistä. Tämä on mielenkiintoista myös siksi, että ulko- ja puolustuspolitiikan on perinteisesti ajateltu kuuluvan miesten vastuulle, mutta presidenttinä Halonen oli naisena vastuussa kummastakin sektorista. Tarja Halonen oli Suomen ensimmäinen naisulkoministeri ja naispresidentti, joten näin ollen hän on toiminut tässä asiassa niin sanotusti lasikaton rikkojana. 2 TUTKIMUSASETELMA 2.1 Tutkimusongelma: Tarja Halonen naispresidenttinä Suomessa tehtiin poliittista historiaa vuoden 1994 presidentinvaaleissa, kun peräti kaksi naista, Eeva Kuuskoski ja Elisabeth Rehn asettuivat ehdolle. Naisten asettuminen presidenttiehdokkaiksi oli seurausta siitä, että naisliike ja tasa-arvopolitiikan edustajat vaativat tasa-arvoista edustusta politikkaan, jolloin puolueiden oli pakko ottaa tämä vaatimus huomioon ja asettaa naisia ehdolle. Vaalien seurauksena naisehdokkaiden suosio kasvoi: erityisesti monet naiset asettuivat tukemaan naisehdokkaita. (Kuusipalo 2000, 41.) Vuoden 1994 vaalien voi ajatella tasoittaneen tietä muutokselle, joka realisoitui kuusi vuotta myöhemmin. Vuoden 2000 vaalit olivat historialliset, sillä ehdokkaana oli jopa neljä naista. Heidi Hautalan mukaan naisehdokkaiden suuri määrä merkitsi sitä, että äänestäjät pääsivät näkemään naisehdokkaiden välisiä eroja ja tällöin myös sukupuolen merkitys väheni. (Kuusipalo 2000, 47.) Jaana Kuusipalo on kirjoittanut sukupuolen roolista vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Kuusipalon mukaan tiedotusvälineiden uutisointi vaikuttaa paljon äänestäjien käsityksiin ehdokkaista ja sitä kautta luonnollisesti myös ää- 3

nestyskäyttäytymiseen. (Kuusipalo 2000, 41.) Hänen mukaansa nais- ja miesehdokkaat saavat erilaista huomioita mediassa ja tämä pätee myös presidentinvaaleissa. Mies- ja naisehdokkaita kohtaan on erilaisia odotuksia, sillä miesehdokkaiden odotetaan hallitsevan ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja naisehdokkaiden vahvuuden ajatellaan olevan hyvinvointipolitiikka. Tämä stereotyyppinen ajatusmalli, jossa pehmeät ja kovat arvot asetetaan vastakkain, oli keskeisessä asemassa vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Kuusipalon mukaan naisehdokkaiden tapa rikkoa näitä oletuksia on painottaa ja keskittyä tuomaan esiin omaa miehistä asiantuntemusta ja osaamista. (Kuusipalo 2000, 42.) Yksi tapa, millä naisehdokkaiden mahdollisuuksiin vaikutetaan, on niin sanottu viihdejulkisuus, joka keskittyy käsittelemään naisehdokkaiden yksityiselämää ja ulkonäköä. Yksi keskeisimmistä asioista, joita käsitellään naisehdokkaista puhuttaessa, on hänen edustuksellisuutensa. Tämä viestittää sitä, että naisen rooli valtionpäämiehenä on enemminkin edustusrouvamainen. Mielenkiintoista on, että Halosen tullessa presidentiksi presidentin valtaoikeuksia oli kavennettu, joka tarkoitti sitä, että presidentin roolista tulikin edustuksellisempi kuin mitä se oli ollut ennen perustuslakimuutosta. (Kuusipalo 2000, 54.) Kuusipalon mukaan Halonen ei kuitenkaan joutunut viihdejulkisuuden kohteeksi, koska hänen ajateltiin olevan enemmän miesmäinen toimija. Halonen esiteltiinkin lehdistössä ulkopolitiikan osaajana ja lisäksi Halosen tyylikkyydestä tai sen puutteesta ei puhuttu yhtä paljon kuin muiden naisehdokkaiden. (Kuusipalo 2000, 54-55.) Vaikka ehdokkuuden aikana Halonen ei saanut suurta tilaa viihdejulkisuuden puolelta, eikä esimerkiksi hänen ulkonäköönsä ja tyylikkyyteensä puututtu, tulen analyysiosuudessa kertomaan siitä, miten media presidenttiyden aikana kiinnitti huomiota. näihin asioihin. Vuoden 2000 presidenttivaalien yhteydessä tehtiin paljon kyselyitä sukupuoleen liittyen. Koska moni naisäänestäjä puoluekannasta riippumatta oli siirtynyt tukemaan Halosta, alettiin tutkia enemmän sukupuolen merkitystä vaaleissa. Tämän takia sukupuoli kiinnosti mediaa myös vuoden 2006 vaaleissa. Ilta-Sanomien tutkimus antoi olettaa, että sukupuolella ei tulisi olemaan suurta roolia vuoden 2006 vaaleissa. Iltalehti kuitenkin väitti naiseudesta olevan hyötyä Haloselle. Vuoden 2006 vaaleihin Halonen lähti teemalla koko kansan presidentti. Hän jatkoi samoilla teemoilla kuin vuoden 2000 vaaliessa eli puolustamalla ihmisoikeuksia ja hyvinvointivaltiota. Kam- 4

panja tuomittiin liian neutraaliksi ja turvalliseksi, eikä siinä otettu riskejä. Myös Halosen kampanjan sininen väri tuomittiin, koska ihmiset kokivat, että sillä yritetään peitellä Halosen taustaa. (Pitkänen 2006, 199 202.) Tässä tutkielmassa kysyn: Millaisia representaatioita Tarja Halosen naiseudesta on tuotettu? Selvitän pro gradussani, millaisia representaatioita Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat Tarja Halosesta tuottivat ja millaista sukupuolikuvaa he samalla hänestä loivat. 2.2 Aineisto Tutkimukseni aineistona käytän Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa julkaistuja artikkeleja. Tarja Halosta on paljon käsitelty myös aikakausilehtien sivuilla, mutta halusin ottaa tutkimukseni kohteeksi juuri sanomalehtien tuottamat tekstit. Koen, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat edustavat valtamediaa ja niitä lukevat kaikenlaiset ihmiset ympäri Suomen, eikä niiden kirjoittelua ole rajattu tietylle lukijakunnalle kuten esimerkiksi naistenlehdissä. Tämän takia koen, että kyseiset lehdet muodostavat Halosesta yleisempää diskurssia kuin naistenlehdet, jotka tekevät artikkeleita juuri naisille. Lisäksi asiajournalismissa on suhtauduttu varovaisemmin poliitikkojen yksityiselämän käsittelyyn, joten tämänkin takia on mielenkiintoista tarkastella, millaisia representaatioita sanomalehdet tuottavat. Media ja sanomalehdet ovat tulleet viihteellisemmiksi, joka on näkynyt siinä, että poliitikkojen persoona ja yksityiselämä ovat tulleet esiin myös Helsingin Sanomien sivuilla. (Pernaa, Pitkänen & Railo 2006, 275 277.) Halusin ottaa aineistokseni Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat, koska kumpaakin luetaan ympäri Suomen ja näin ollen ne toimivat mielestäni keskustelunherättäjinä. Keskustelunherättäjinä niillä on myös valta määrittää, mistä puhutaan ja miten. Samalla näillä lehdillä on iso valta sukupuolen määrittäjinä ja sukupuolen tuottajina. Kansallisen mediatutkimuksen mukaan vuonna 2014 Helsingin Sanomien kokonaistavoittavuus oli 2 042 000 ja painettujen lehtien lukijamäärä oli 742 000. Vastaavasti Ilta-Sanomien kokonaistavoittavuus oli 2 450 000 ja painettujen lehtien lukijamäärä oli 548 000. (IS 2.4.2015 Kristiina Tolvanen) 5

Käytän aineistona Halosen koko presidenttiaikaa eli 1.3.2000-1.3.2012. Keräsin aineistoni Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien internetsivuilta löytyvän arkiston avulla. Helsingin Sanomien internetsivuilta löytyvät lehdissä ja heidän nettisivuillaan julkaistut artikkelit. Ilta-Sanomien internetsivujen arkistosta löytyvät kaikki Ilta- Sanomien internetsivuilla julkaistut artikkelit ja myös osa paperilehdissä julkaistuista artikkeleista. Ilta-Sanomien arkiston työntekijän mukaan suurin osa Ilta-Sanomien paperiversion artikkeleista lisätään myös heidän internetsivuillensa. Helsingin Sanomien arkistosta löytyi 5088 artikkelia ja Ilta-Sanomien arkistosta 1521, joten päätin tehdä hakuja eri yhdistelmillä saadakseni kohtuullisen määrän analysoitavia artikkeleja. Päätin tehdä hakuja sanoilla, joita käytetään aktiivisesti feministisessä mediatutkimuksessa ja representaatiosta puhuttaessa. Hakusanoiksi valikoituivat feministisessä mediatutkimuksessa keskeiset käsitteet nainen, äitiys, sukupuoli ja tasa-arvo. (mm. Gill 2007.) Näin ollen tein hakuja kyseisillä sanoilla, jotta saisin supistettua aineiston määrää. Halusin siis tehdä hakuja sanoilla, jotka ovat nousseet teoriastani esiin ja jotka ovat olleet feministisen mediatutkimuksen keskeisiä termejä. Halusin valita hakusanat feministisen mediatutkimuksen avulla, etteivät omat odotukseni tai ajatukseni vaikuttaisi hakusanoihin. Hakusanat olivat todella onnistuneet ja sain niiden avulla hyvin rajattua artikkelien määrää ja lisäksi tutkimuksen tekeminen onnistui hyvin saamieni artikkelien avulla. Politiikan journalismin tila Suomessa -kirjan mukaan päivälehtien (Helsingin Sanomat) politiikan uutisointi poikkeaa suuresti television vastaavasta uutisoinnista. (Berg, Niemi, Pernaa, Pitkänen & Railo 2009). Päivälehdet keskittyvät politiikan saralla uutisoimaan meneillään olevista vaaleista, joka osoittautui todeksi juuri vuoden 2008 kuntavaalien aikana. Päivälehtien toiseksi tärkein aiheryhmä on poliittisen järjestelmän ja poliitikkojen toimintatapoja käsittelevät uutiset. Kolmannella sijalla on uutisointi Suomen taloudellisesta tilanteesta. Television ja päivälehtien politiikasta uutisoinnin isoin ero on, että päivälehdet seuraavat tarkemmin puoluejärjestelmän toimintaa. Toinen merkittävä ero on talouspolitiikan vähäinen uutisointi päivälehtien sivuilla. (Berg, Niemi, Pernaa, Pitkänen & Railo 2009, 44-46.) 6

Iltapäivälehdet (Ilta-Sanomat) keskittyvät uutisoimaan poliittisesta järjestelmästä ja poliitikkojen toimintatavoista niin paljon, että 40,3 % iltapäivälehtien poliittisista uutisista käsittelee juuri poliittista järjestelmää ja poliitikkojen toimintatapoja. Iltapäivälehdet kirjoittavat paljon politiikasta siten, että poliitikkoja käsitellään henkilöjulkisuuden kautta. Henkilöjulkisuudella tarkoitetaan sitä, että uutinen keskittyy poliitikon persoonaan ja hänen toimintaan. Iltapäivälehtien politiikkaa käsittelevistä kirjoituksista jopa viidennes koskee juuri henkilöjulkisuutta. (Berg, Niemi, Pernaa, Pitkänen & Railo 2009, 48.) Iltapäivälehdet uutisoivat paljon myös sellaisista aiheista, jotka eivät ole olleet politiikan uutisoinnin keskiössä kuten esimerkiksi politikkojen yksityiselämää koskeva uutisointi. Iltapäivälehdet ovatkin toimineet politiikan uutisoinnin rajanrikkojina, koska ne ovat haastaneet kulloinkin hallitsevassa asemassa olevia käsityksiä siitä, mikä on tärkeää ja mistä on syytä uutisoida. Näillä lehdillä ei ole myöskään painetta, että he käsittelisivät sopimattomia aiheita, jotka eivät perinteisesti kuulu politiikan uutisoinnin saralle. Tämän ennakkoluulottoman uutisoinnin myötä iltapäivälehdet ovat nousseet tärkeiksi kansalaisten keskustelun herättäjiksi. (Berg, Niemi, Pernaa, Pitkänen & Railo 2009, 51.) 2.3 Tutkimuksen rakenne Olen jakanut tutkimukseni kuuteen eri lukuun. Seuraavaksi luvussa kolme tulen kertomaan tutkimukseni teoreettisista lähtökohdista, jotka ovat feministinen mediatutkimus ja sen taustalla vaikuttava sosiaalisen konstruktionismin teoria. Luvussa neljä tulen kertomaan tutkimusmenetelmästäni, joka on diskurssianalyysi. Tämän jälkeen luvussa viisi aloitan analyysini. Analyysin olen jakanut viiteen eri päälukuun, joissa teemana ovat: äitiys, maanläheisyys, persoona, yksityiselämä/ulkonäkö sekä tasaarvo ja ulkopolitiikka. Viimeisessä luvussa käyn läpi analyysin keskeiset tulokset. 3 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 3.1 Sosiaalinen konstruktionismi Käsitettä sosiaalinen konstruktionismi on käytetty yhteiskuntatieteissä 1960 -luvulta lähtien. Konsrtuktiivisen tutkimuksen tarkoituksena on ollut tuoda esiin sosiaalisen todellisuuden luonnetta ja niitä prosesseja, joiden avulla todellisuus rakentuu ja saa merkityksiä. Konstruktiivisen tutkimuksen kirjo on todella laaja, mutta yhtenä yhteisenä nimittäjänä voidaan pitää kriittistä suhtautumista itsestäänselvyyksiä ja objektii- 7

visia totuuksia kohtaan. (Gubrium & Holstein 2008, 3-4.) Voidaankin siis ajatella, että konstruktiivisen tutkimuksen tarkoituksena on kyseenalaistaa pysyviä ja universaaleja muuttumattomina pidettyjä käsityksiä asioista. Todellisuus ei ole muuttumatonta, vaan se rakentuu sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. (Foster & Bochner 2008.) Kieli on keskeisessä osassa sosiaalisessa konstruktionismissa ja kielen ajatellaankin rakentavan todellisuutta. Joukkoviestintävälineet ovat kielellisesti keskeisessä asemassa rakentamassa yhteiskunnan todellisuutta. Televisio, lehdet ja radio tuottavat jatkuvasti uutta uutisvirtaa, jonka avulla vahvistetaan tai kyseenalaistetaan vallitsevaa järjestystä. (Halonen 1999, 36 37.) Oma pro -graduni on makrotason konstruktiivinen tutkimus. Mikrotason tutkimus tutkii, miten todellisuus rakentuu kasvokkain tapahtuvissa tilanteissa tai muissa vastaavanlaisissa vuorovaikutustilanteissa. Mikrotason tutkimus perustuu enemmänkin puheeseen ja vuorovaikutukseen, kun taas makrotason tutkimuksessa tutkitaan kollektiivisia representaatioita. Makrotason tutkimusta on paljon käytetty juuri median tuottamien diskurssien tutkimiseen. (Gubrium & Holstein 2008, 6 7.) 3.1.1 Konstruktionismi ja representaatiot feministisessä tutkimuksessa Feministisen konstruktionismin tarkoituksena on kritisoida essentialistista näkemystä sukupuolesta. Feministisen konstruktionismin sukupuolikäsityksen ajatuksena on, että biologista sukupuolta rakennetaan, tuotetaan uudelleen ja muutetaan sosiaalisissa käytännöissä. Konstruktionismin mukaan sukupuoli on määrittelyn ja kategorisoinnin tuote. Määrittelyn kautta sukupuolien välille syntyy hierarkkinen suhde. Tätä määrittelyä naisen ja miehen välillä tulisi välttää, koska niiden olemassaoloa ei usein kyseenalaisteta yhteiskunnassa. (Puustinen, Ruoho & Mäkelä 2006, 19.) Joel Best tunnetaan yhtenä sosiaalisen konstruktionismin kriitikoista. Joidenkin arvioiden mukaan moderni tiede on yhtä kuin sosiaalinen konstruktionismi, jonka perusteella tieteessä ei ole enää olemassa faktoja vaan erilaisia tulkintoja. Suurena riskinä on myös pidetty sitä, että elämän kamalat asiat voidaan kieltää väittämällä niiden olevan vain sosiaalista konstruktiota. (Best 2008, 54 56.) 8

Judith Butler on yksi feministisen konstruktionismin keskeisimmistä teoreetikoista. Hänen mukaansa sukupuolella ei ole alkuperää, joten sukupuoli ei ole olemista, vaan ennemminkin tekemistä. Butlerilaisessa näkökulmassa halutaan ottaa huomioon, että maailmassa on useita erilaisia sukupuolia ja seksuaalisuuksia. Tämän seurauksena on alettu tutkimaan myös saman sukupuolen sisäisiä eroja. (Puustinen, Ruoho & Mäkelä 2006, 19 20.) Hänen mukaansa sukupuoli tulisi nähdä tekoina ja esityksinä, joita toistetaan erilaisissa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa valtasuhteissa ja käytännöissä, kuten mediassa. Butler kritisoi sukupuolittuneita taustaoletuksia, joiden mukaan esimerkiksi naistoimittajat kirjoittavat vain naisellisia artikkeleita ja miestoimittajat kirjoittavat politiikasta. Hän siis kritisoi olettamusta, että biologisesta sukupuolesta seuraa myös sosiaalinen sukupuoli. (Puustinen, Ruoho & Mäkelä 2006, 20.) Yhtenä feministisen tutkimuksen ongelmista voidaan pitää sitä, että kun tutkimme sukupuolta ja sukupuolen rooleja, tulemme samanaikaisesti rakentaneeksi sukupuolittuneita sektoreita. Tähän epäkohtaan ja ongelmaan Butler on halunnut ottaa kantaa teoriallaan. (Ojajärvi 2004, 258-259.) 3.1.2 Biologinen ja sosiaalinen sukupuoli Butlerin mukaan erottelulla biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välillä oli tarkoitus kyseenalaistaa ajatus siitä, että on olemassa vain biologinen sukupuoli. Erottelu tukee olettamusta, että sosiaalinen sukupuoli on kulttuurisesti rakennettu ja biologinen sukupuoli on muuttumaton, koska yksinkertaisesti suurin osa ihmisistä syntyy joko naiseksi tai mieheksi. Näin ollen voidaan myös todeta, että sosiaalinen sukupuoli ei ole samalla tavalla muuttumaton kuin biologinen sukupuoli. (Butler 2006, 54.) Butlerin mielestä biologinen sukupuoli ei ole yhteydessä sosiaalisen sukupuoleen, koska biologinen sukupuoli vain imee ja omaksuu kulttuurisia merkityksiä, joiden avulla sosiaalinen sukupuoli rakentuu. Hänen mukaansa biologinen sukupuoli ei ole pelkästään kaksijakoinen eli että maailmassa tuotetaan vain miehiä ja naisia. Vaikkakin fyysisiltä ominaisuuksiltaan on periaatteessa olemassa vain miehen ja naisen ruumiit, ei voida kuitenkaan olettaa, että sosiaalisia sukupuolia olisi myös vain kaksi. Yleisesti ottaen uskotaan siihen, että sosiaalinen sukupuoli heijastaa biologista sukupuolta. Kun sosiaalista sukupuolta tutkitaan biologisesta sukupuolesta irrallaan olevana asiana, muodostuu vapaasti kelluva keinotekoinen tuote. Tämä tarkoittaa sitä, että nainen ja feminiininen voivat tarkoittaa yhtä hyvin miespuolista kuin naispuolista kehoa. (Butler 2006, 54-55.) Butlerin mukaan sukupuoli ja seksuaalisuus rakentuvat 9

silloin, kun niitä on toistettu paljon. Toiston avulla sukupuoli ja seksuaalisuus määritellään tietyllä tavalla, mutta silloin myös huomataan, että identiteetti ei ole ihmisen keskeinen ja tärkein asia. (Ojajärvi 2004, 261.) Butlerin mukaan meidän pitäisi myös pohtia, mitä on biologinen sukupuoli. Onko se anatominen, hormonaalinen vai kromosominen? Butler myös pohtii, että jos biologisen sukupuolen muuttumattomuus kyseenalaistetaan, voiko olla, että biologinen sukupuoli on yhtä lailla kulttuurisesti rakennettu kuin sosiaalinen sukupuoli. Jos biologinen sukupuoli on aina sosiaalinen sukupuoli, näiden kahden sukupuolen väliset erot häviävät. (Butler 2006, 55.) Puhuttaessa sosiaalisesta sukupuolesta, joka rakentuu kulttuurisesti, tulee meidän kysyä, miten tämä rakentaminen tapahtuu. Butler kysyykin missä ja miten sosiaalinen sukupuoli rakennetaan ja miten rakentaminen tulisi määritellä. Jotkut ovat sitä mieltä, että sosiaalisen sukupuolen ominaisuudet muotoutuvat kehoihin, joiden kautta todellinen sukupuoli tulee esiin. (Butler 2006, 57.) 3.1.3 Mitä representaatiolla tarkoitetaan Tutkimuksessani merkittävä käsite on representaation käsite. Susanna Paasonen on kuvaillut, että englanninkielinen sana representation tarkoittaa uudelleen esittämistä, edustavuutta ja tuotettavuutta. Tuotettavuudella Paasonen tarkoittaa sitä, että representaatioiden avulla uudestaan muotoillaan esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita ja ajatusmalleja. (Paasonen 2010, 40 41.) Virginia Sapiron mukaan naispoliitikoita usein representoidaan sellaisilla asioilla ja termeillä, jotka kuuluvat yksityisen elämän piiriin. Tällaisia ovat lasten ja perheen asiat sekä sosiaalipolitiikka. Monia naisia varmasti kiinnostaa sosiaalipolitiikka ja tasa-arvo, mutta ongelma on se, että ne liitetään kaikkiin naisiin. (Sapiro 1998, 164-165.) Sapiron mielestä politiikassa harvat naisehdokkaat ajattelevat niin, että he ajaisivat työssään pelkästään sellaisia asioita, joita pidetään tyypillisinä naisille. Naisehdokkaat eivät myöskään mielellään halua kampanjoida pelkästään pehmeillä arvoilla, koska silloin heidät saatettaisiin representoida julkisuudessa ja mediassa niin, että heidän osaamisensa on hyvin kapeaa. (Sapiro 1998, 180-181.) 10

Judith Butlerin mukaan representaatio ja politiikka ovat kiisteltyjä termejä. Representaatio tarkoittaa hänen mielestään sitä, että sen avulla poliittisessa ympäristössä naiset yrittävät saada enemmän näkyvyyttä. Toisaalta representaatio voidaan nähdä myös yksinkertaisesti normaalina kielen toimintona. Feministisessä tutkimuksessa representaatio nähdään kuitenkin naispoliitikkojen näkyvyyden kannalta keskeisenä terminä. Butlerin mielestä on myös tärkeä pohtia kulttuurin merkitystä siihen, representoidaanko naisia väärin tai representoidaanko heitä ollenkaan. (Butler 1998, 273.) Arkielämässä media on keskeisessä asemassa, koska me käytännössä elämme median ympäröimänä. Median tuottamat representaatiot vaikuttavat vahvasti siihen, miten me näemme ympärillä olevan maailman. Tuottavuuden käsitteellä tarkoitetaan sitä, että representaatiot eivät pelkästään välitä yhteiskunnallisia arvoja, vaan ne myös muodostavat niitä. Yhteiskunnassa televisio, lehdet ja elokuvat tuottavat sukupuolesta representaatioita, joita kansalaiset imevät itseensä ja samalla kuljettavat eteenpäin. (Paasonen 2010, 41.) Se, miten me suhtaudumme eri ihmisiin tai ihmisryhmiin johtuu siitä, millaisia representaatioita niistä on tuotettu. Esimerkiksi, miten ihmiset näkevät Tarja Halosen, on tulosta siitä, millaisia representaatioita media on hänestä luonut. Representaatioissa voi olla historiallisia jatkuvuuksia, mutta ne myös luonnollisesti muuttuvat ajan myötä. Representaatiot muokkaavat myös käsitystämme siitä, miten hahmotamme yhteiskunnan, jossa elämme. (Paasonen 2010, 45-47.) Stuart Hallin mielestä me ymmärrämme maailmaa representaatiojärjestelmän avulla. Hänen representaatiojärjestelmänsä tarkoittaa sitä, että me tulkitsemme ja ymmärrämme maailmaa tiettyjen viitekehysten avulla. (Pantti 2004, 244-245.) Representaatiojärjestelmän sisällä asiat saattavat olla ristiriidassa ja jatkuvassa muutoksentilassa, joten tässä tapauksessa kyse ei ole systemaattisesta järjestelmästä. Näistä järjestelmän muutoksista voidaan ottaa esimerkkinä valtionjohtajat. Historian saatossa on totuttu siihen, että valtionjohtajat ovat miehiä. (Paasonen 2010, 41-42.) 11

3.2 Feministinen mediatutkimus Feministisen viestinnän tutkimuksen tavoitteena on ollut muun muassa tehdä näkyväksi sukupuolten välinen epätasa-arvo median esitys- ja tuotantokäytännöissä sekä kiinnittää huomio tutkimuksen marginaaliin jääneisiin kulttuurituotteisiin ja naisiin niiden katsojina, kokijoina ja lukijoina (Ojajärvi 2004, 255.) Feministinen mediatutkimus on tieteenalan alusta lähtien kiinnittänyt erityistä huomiota median eriarvoiseen tapaan uutisoida asioista. Feministisen mediatutkimuksen edustajat ovatkin yrittäneet selvittää, miten naiset saisivat enemmän huomiota joukkotiedotusvälineissä. Lähtöoletuksena luonnollisesti on, että mediassa tilaa saavat päivän tärkeät asiat ja ne ihmiset, jotka tapahtumiin ovat vaikuttaneet. Eli olennaisten uutisten ja henkilöiden tulisi näkyä uutisissa, sukupuolesta riippumatta. Naistoimijat ovat kuitenkin vähemmistöasemassa ja vähemmistössä he ovat varsinkin, kun uutisoidaan niin sanotuista kovista jutuista. Nämä kovat uutiset tarkoittavat taloutta ja politiikka, jotka mielletään muutenkin miehisiksi alueiksi. (Byerly 2004, 110-111; Halonen 1999, 27-29.) Julkinen asema on ajateltu olevan miehinen paikka, jonne naisen ei ole helppo päästä. Tämä pätee myös journalismiin, jonka tarkoituksena on käsitellä julkisia asioita. Feministisen mediatutkimuksen yksi hankalimmista aiheista onkin yksityisen ja julkisen elämän välinen rajanveto. Perinteisesti on ajateltu, että naisten elämänalue on oma yksityispiiri, jonka sisällä nainen vaikuttaa. (Ruoho 2006, 172.) Nämä rajankäynnit tarkoittavat sitä, että esimerkiksi rotu ja sukupuoli ovat kummatkin niin yksityisiä kuin julkisia asioita. Myös seksuaalisuus, ruumiillisuus ja yhteiskuntaluokka kytkeytyvät kumpaankin elämän osa-alueeseen. (Ruoho 2006, 184.) Mediaa kontrolloivat pääosin miehet ja näin ollen myös poliittiset uutiset ovat miesten tuottamia. Vaikka median perusperiaatteita on, että median pitää olla puolueeton ja käsitellä asioita objektiivisesti, silti katsotaan, ettei media uutisoi sukupuolineutraalisti asioista. Naispoliitikot ovat olleet joidenkin tutkimusten mukaan sitä mieltä, etteivät naistoimittajat ole sen sukupuolineutraalimpia kuin miestoimittajat. Toimitta- 12

jan sukupuolen ei siis näyttäisi vaikuttavan siihen, miten naispoliitikoista kirjoitetaan. (Lovenduski & Norris 1996, 114.). Tutkimusten perusteella Suomessa presidentti saa vähän huomiota julkisuudessa verrattuna muihin Suomen keskeisiin poliittisiin instituutioihin kuten eduskuntaan tai hallitukseen. Tämä voi johtua siitä, että presidentin valtaoikeuksia kavennettiin vuonna 2000 ja samalla presidentin päätäntävalta väheni. Eniten presidentti saa julkisuutta iltapäivä- ja aikakausilehdissä, kun taas päivälehdissä presidentistä uutisoidaan vähiten. Päivälehdissä ja televisiossa presidentistä puhutaan tyypillisesti instituutiona, kun taas iltapäivä- ja aikakausilehdissä hänestä puhutaan itse ihmisenä ja persoonana. (Berg, Niemi, Pernaa, Pitkänen & Railo 2009, 59.) Liesbet van Zoonen on yksi mediatutkijoista, joka on kiinnittänyt huomiota naispolitiikkojen mahdollisuuteen esiintyä joukkoviestintävälineissä. Hänen mielestään naisten esiintyminen julkisuudessa on ollut todella rajoitettua. Hänen mukaansa vasta 1900- luvun lopulla naiset ovat päässet kunnolla esiintymään julkisuudessa ja mediassa. Hän on myös todennut, että miespoliitikkoja kohdellaan mediassa eri tavalla kuin naispoliitikkoja. Kun naiset saavat huomiota ja palstatilaa mediassa, se on negatiivista. (van Zoonen 2005, 87-103.) Karen Rossin ja Annabelle Srebernyn mukaan naisehdokkaisiin kohdistuu todella vahvoja ennakkoluuloja, varsinkin naisten ulkonäkö liitetään kykyyn toimia poliitikkona. Naispoliitikoista puhuttaessa media kiinnittää erityisesti huomiota myös naisen ikään ja parisuhteisiin. (Ross & Sreberny 2000, 86-87.) Naispoliitikkoja on ollut vaikea esittää sukupuolineutraalina uutisissa. Naisia on tarkkailtu uutisissa ennen kaikkea sukupuolensa edustajina, jonka takia heidän on ollut vaikea luoda itsestään julkisuudelle kelpaavaa julkisuuskuvaa. Uutisten sisältöön vaikuttavat sukupuolen lisäksi myös toimittajan asenteet ja arvot. Joidenkin tutkimusten mukaan asenteilla ja arvoilla on jopa suurempi merkitys kuin sukupuolella. (Ruoho 2006, 187 188.) Irma Kaarina Halonen on kirjoittanut paljon naisten roolista uutisissa. Hän näkee journalismin näyttämönä, jossa miehet ovat pääosassa ja naiset työskentelevät näyttämön apulaisina ja sivuosan esittäjinä. Naiset tukevat ja avustavat miehiä, jotta he saisivat esitettyä pääosansa parhaalla mahdollisella tavalla. (Halonen 2006, 193.) Uutisten tilaa rakennetaan rutiineilla, liikkeillä, eleillä, toistoilla ja teoilla, joiden kautta määrittyy myös sukupuolittunut järjestys. Halosen mukaan naisten tiloja on ajateltu olevan sosiaalisuus ja hoivaaminen, kun taas miesten aluetta 13

on katseleminen ja tarkkailu. Uutisten tila voidaan määrittää myös merkitysten tuotantona. Tämän seurauksena uutiset tuottavat, jäsentävät ja ylläpitävät merkityksiä, tapoja ja tottumuksia sekä vaikeuttavat asioiden esille tuomista. (Halonen 2006, 193 194.) 3.2.1 Henkilökohtainen on poliittista Median rooli on muuttunut paljon viime vuosikymmenten aikana, varsinkin 1970 - luvulta lähtien on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Yhteiskunnissa median valta kasvaa koko ajan ja voimme puhua siirtymisestä mediayhteiskuntaan. Nykyään asiat ja ongelmat saavat entistä enemmän huomiota mediassa. Erkka Railo on tutkinut poliittista journalismia ja hän kertoo, että median suurin murroskausi sijoittui 1970-1980 -luvun vaihteeseen, jolloin toimittajat alkoivat kirjoittaa kriittisemmin poliitikoista. (Railo 2011, 31). Tämä muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että toimittajat alkoivat kirjoittaa tekstejä sellaisista aiheista, joista ei ole ennen kirjoitettu. Suuri muutos näkyy myös siinä, että poliitikkojen yksityiselämästä on alettu uutisoimaan paljon lehdissä. Tämän seurauksena politiikasta on alettu kirjoittaman muualla kuin pelkästään politiikka -sivuilla. Poliitikot alkoivat esiintyä naistenlehtien sivuilla ja viihdeuutisissa, joissa he kertoivat yksityiselämästään. (Berg, Niemi, Pernaa, Pitkänen & Railo 2009, 53; Pernaa & Niemi 2009, 12.) Railo on tutkinut Anna -lehden artikkelien avulla mies- ja naispoliitikkojen mahdollisuuksia ja rajoituksia osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Tutkimus osoittaa, että naispoliitikoista puhutaan eri tavoin kuin miespoliitikoista. Naisilla ja miehillä ei ole samoja sääntöjä politiikassa, vaan naispoliitikoista puhuttaessa huomio kohdistuu todella usein yksityiselämän puolelle ja siihen, mitä heidän on soveliasta tehdä yksityiselämänsä piirissä. (Railo 2011, 249, 253-254.) Railo on myös etsinyt syitä siihen, miksi naiset ovat aliedustettuina politiikassa. Hänen mielestään syy tähän löytyy valistusajasta, jolloin kunnon kansalaisen ajateltiin olevan mies ja naisen paikka oli kotona lasten kanssa. Tämä ajatusmalli on voimassa vielä tänäkin päivänä eli miesten ajatellaan olevan soveliaampia toimimaan yhteiskunnallisten asioiden parissa. Hänen mukaansa naisten menestyminen politiikassa ei ole mahdollista ennen, kuin naiset saavat tilaa joukkotiedotusvälineissä. (Railo 2011, 15-16.) 14

Naispoliitikot ovat myös itse sitä mieltä, että media kiinnittää naispoliitikoissa huomiota ulkonäköön, toisin kun miespoliitikoista kirjoittaessa media keskittyy eipinnallisiin asioihin. Lisäksi heidän mukaansa media keskittyy käsittelemään naispoliitikkojen ikää, muodikkuutta, ulkonäköä ja yksityisasioita. (Lovenduski ja Norris 1996, 110.) Nämä ovat myös ne teemat, jotka nousivat minun pro -graduni aineiston keskeisiksi huomioiksi. Usein median mielestä naispoliitikko ei ole tarpeeksi hyvä; joko hän on liian laiha tai lihava, liian nuori tai liian vanha. Media on harvoin myös tyytyväinen vaatetukseen, koska naispoliitikko ei saa olla liian tyylikäs, mutta tyylitönkin on pahasta. (Lovenduski & Norris 1996, 110.) Tutkimusten mukaan naispoliitikot ovat aktiivisesti kritisoineet mediaa siitä, miten media keskittyy uutisoimaan naisten ulkonäköä tai yksityiselämää, eikä keskity kertomaan, mitä naispoliitikot ovat saavuttaneet työssänsä. Media näin ollen representoi ja kategorisoi mies- ja naispoliitikot eri tavalla. Tämä median harjoittama syrjintä ylläpitää yhteiskunnan sukupuolittuneita valtarakenteita, eivätkä ne rikkoudu ennen kuin media muuttaa asenteitansa. (Lovenduski & Norris 1996, 112.) Naispoliitikkoja koskevissa artikkeleissa käytetään myös kuvauksia, jotka sopivat vain naisista puhuttaessa kuten esimerkiksi hän oli kynnet pystyssä (claws out). Tällaisia sanontoja harvoin käytetään miehistä puhuttaessa. (Lovenduski & Norris 1996, 112-113.) Uutisartikkelit usein vahvistavat yhteiskunnassa vallalla olevia valtasuhteita, joiden takia naiset ja vähemmistöryhmät eivät pääse helposti uutisten keskiöön. Tämä vaikeuttaa myös naispoliitikkojen näkyvyyttä mediassa. Helpoiten naispoliitikot pääsevät esiin mediassa, kun puhutaan politiikan vaikutuksista yksityiselämän alueelle esimerkiksi naissosiaaliministerin vierailulla päiväkodissa. Geyn Tuchmanin mukaan naisilla on mediassa kaksi roolia; joko naiset ovat aliedustettuina tai sitten heidät esitetään perheen kautta. Nämä esitystavat vain vahvistavat yhteiskunnassa käsitystä siitä, että naisten tila on yksityiselämän puolella. (Ruoho 2006, 186.) Van Zoonenin mukaan naispoliitikoista kirjoitetaan usein samalla tavalla kuin julkkiksista eli heidän yksityiselämäänsä ja ulkonäköänsä ruoditaan iltapäivälehdissä. Monesti näissä kirjoituksissa tuodaan esiin myös tavallisen perhe-elämän puuttuminen, sillä naispoliitikkojen katsotaan laittaneen perheen ja äitiyden toiseksi politiikan jälkeen. Miespoliitikoista puhuttaessa saatetaan tuoda esiin perhe, mutta näissä jutuissa monesti kehutaan miespoliitikkojen vaimoja, koska he antavat miehen rauhas- 15

sa hoitaa poliittisia tehtäviään, vaimon hoitaessa kodin ja lapset. (van Zoonen 2005, 90-91.) Van Zoonenin mukaan miespoliitikoilla on suuri rooli myös naisten pääsyssä politiikkaan. Varsinkin Yhdysvalloissa monet miespoliitikkojen vaimoista ovat päässeet politiikkaan mukaan miestensä avulla, eikä oman työnsä turvin. (van Zoonen 2005, 95.) Tunnetuin tapaus luultavasti on Hillary Clinton, jota pidettiin todella älykkäänä ja politiikkaan suuntautuneena, mutta vasta miehensä presidenttiyden jälkeen hän keskittyi omaan poliittiseen uraansa. 4 TUTKIMUSMENETELMÄ 4.1 Diskurssianalyysin lähtökohdat Diskurssianalyysi -käsitteen alle mahtuu paljon monenlaisia asioita. Jari Eskolan ja Juha Suorannan mukaan se voi laajimmillaan tarkoittaa kaikkea kielen sosiaalista ja kognitiivista tutkimusta; vaikkapa sitä, että tutkitaan tekstiä ja puhetta tai kielen käyttöä kaikista mahdollisista näkökulmista. (Eskola & Suoranta 2003, 193.) Kielen käytöllä voi olla laajempia seurauksia, jotka vaikuttavat diskurssien ja vallan yhdistymiseen. Tämän avulla tutkitaan alistussuhteiden oikeuttamista ja niiden ylläpitämistä. Analyysin tarkoitus onkin etsiä piilossa olevia ristiriitaisia asioita. Tällaisesta tutkimuksesta hyvänä esimerkkinä voidaan puhua rasistisen puheen analysointia. Monesti ihmisen puhuminen voi kuulostaa normaalilta, mutta tarkemmin tutkittuna siinä on rasistisia merkityksiä. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 43.) Kieli on tärkeässä asemassa myös silloin, kun tutkija purkaa tutkimustuloksia paperille. Tavallaan myös tutkijan oma kielenkäyttö joutuu tarkastelunkohteeksi sen takia, millaisia sanoja ja kieltä hän käyttää raportoidessaan analyysin tuloksista. Tutkijan sanavarasto saattaa myös laajentua ja muuttua tutkimuksen myötä. (Eskola & Suoranta 2003, 200.) Diskurssianalyysi on loistava tapa tutkia erilaisia aineistoja ja tutkimusongelmia. Sen avulla pystytään tutkimaan monenlaisia asioita kuten väittelyjä, uutistekstejä ja arkipuhetta eli melkein mikä tahansa kieli kelpaa diskurssianalyysin kohteeksi. Valtosen mukaan mielenkiintoisemman diskurssianalyysin saa aikaiseksi, kun tutkii jotain aihetta, mikä on kaikille tuttu. Tämä johtuu siitä, että aineiston ja aiheen tuttuus tekee 16

analysoinnista haastavaa, mutta samalla se on myös palkitsevaa. Tämän takia analysoitavan tekstin on hyvä olla sellainen, joka on yhteiskunnallisesti tunnettu ja jonka analyysin tulokset ovat näkyviä. (Valtonen 2003, 116-118.) 4.2 Merkityssysteemit Merkitykset ovat läsnä meidän kaikkien elämässä koko ajan. Ne kuuluvat niin pysyvästi ja tiiviisti meidän elämäämme, että emme edes huomaa niitä. Eskolan ja Suorannan mukaan merkitykset viittaavat ihmiselle ominaiseen olemassaolon tapaan. Hahmotamme maailmaa aina tietyn merkityksellistämisen kautta. Näiden merkitysten takia pystymme kohtaamaan elämän jokapäiväiset asiat niin, että ne eivät tunnu välttämättä uusilta ja pelottavilta, koska olemme oppineet hahmottamaan asioita ja niiden merkityksiä. (Eskola & Suoranta 2003, 45.) Merkityksellisyyden ajatellaan syntyvän asioiden välisistä suhteista ja eroista. Ihmiset käyttävät usein myös arkielämässä erottelua, kuten määrittelemme ihmiset ammatin tai asuinpaikan mukaan. Helposti erottelemme ihmisiä sen mukaan onko joku lääkäri tai siivooja. Me myös helposti erottelemme ihmisiä hierarkian mukaan eli sosiaaliluokan mukaan. Näin ollen siis merkityksellisyyksien antaminen on meille tuttua, mutta me emme vain tule ajatelleeksi sitä. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 19-20.) Merkitysten antaminen asioille on katsottu olevan ihmisille ominainen ominaisuus ja sitä kutsutaan nimellä symbolifunktio. Symbolifunktion avulla ihmiset ymmärtävät ympärillä olevaa maailmaa käsitteiden, mielikuvien ja muistikuvien avulla. Havaintojen avulla ihmiset luovat mielikuvia asioista ja mieleen taas vaikuttavat merkit, jotka antavat asioille ja käsitteille merkityksiä. (Eskola & Suoranta 2003, 45-46.) Nämä merkit eivät ole välttämättä pelkästään kielellisiä, vaan ne sisältävät symbolisia merkityksiä. Jokisen, Juhilan ja Suonisen mukaan merkityssysteemit sisältävät ajatuksen, jonka mukaan kieli ei ole sama asia kuin todellisuus. Sen ei siis ajatella heijastavan ulkoista fyysistä todellisuutta, eikä myöskään ns. sisäistä henkistä todellisuutta. Näin ollen siis diskurssianalyysissa ei keskitytä kielen käytön ja muunlaisen toiminnan ulkopuoliseen toimintaan. Tämä voi tuntua siltä, että tutkijaa ei kiinnostaisi yhteiskunnassa meneillään olevat asiat, mutta näin ei asia kuitenkaan ole. Tarkoituksena on, että tutkimuksessa ei tyydytä yksinkertaisiin kuvauksiin, vaan mennään pintaa syvemmälle. Ajatus siitä, että kielen ei ajatella olevan todellisuuden kuva, ei 17

kuitenkaan tarkoita sitä, että kieli erotettaisiin todellisuudesta. Tällaisesta kaksijakoisesta ajatuksesta pitäisi erkaantua, koska todellisuuden ja kielen käytön voidaan katsoa olevan yhteenkietoutuneita. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 20-21.) 4.3 Diskurssianalyysi mediatutkimuksessa 1980-luvun loppupuolella alettiin diskurssianalyysin avulla tutkia median käyttäytymistä ja kirjoittamista. Näiden diskursiivisten tutkimusten tulokseksi tuli, että media koostuu monien erilaisten diskurssien niin sanotuksi verkostoksi, joka voi näyttäytyä melko sekamelskaisena kokonaisuutena. Tämän seurauksena alettiin keskittyä kriittiseen diskurssianalyysiin. (Halonen 1999, 27.) Diskurssin ja vallan käsitteet yhdistetään toisiinsa, kun puhutaan kriittisestä diskurssianalyysista. Kriittisen diskurssianalyysin mukaan kaikki kommunikointi nähdään valtasuhteina. Diskurssien kenttä muodostuu sosiaalisten valtasuhteiden ja kulttuurisen sensuurin kautta. Tämä sensuuri tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmiset pyrkivät juorujen avulla vaikuttamaan sosiaaliseen todellisuuteen. Juorujen ja selän takana puhumisen tarkoituksena on luoda tahtomaansa sosiaalista todellisuutta. Valtosen mukaan valtasuhteet sisältyvät diskursiivisiin suhteisiin ja ne toimivat todellisuuden kehittäjinä. Foucaultin mukaan vallan määritys on kaksijakoinen; se mielletään kyvyksi, mutta myös dominoivaksi asiaksi. Vallan ei välttämättä tarvitse olla sellaista, että valtaa käytetään muuttamaan asioita tai vaikuttamaan toisten mielipiteisiin. Valta on ennemminkin suhde ihmisten välillä. (Valtonen 2003, 103-104.) Anu Valtonen on tutkinut vallankäyttöä sukupuolikuvan avulla. Hänen mukaansa esimerkiksi naiseus ja naisen kuva ovat sellaisia asioita, jotka ovat osa vallankäyttöä. (Halonen 1999, 27). Oman tulkintani mukaan Valtonen tarkoittaa tällä sitä, että mediaa tutkittaessa on hyvä huomata, miten mediassa saattavat vallita sukupuolittuneet valtarakenteet. Michel Foucault on kirjoittanut paljon siitä, miten vallalla ja diskursseilla on keskinäinen suhde. Hänen mukaansa maailma on täynnä eri diskursseja ja niiden välillä käydään elämän kestävä valtataistelu. Mediatutkimuksen kannalta meidän pitää miettiä, miten mediat uutisissaan kertovat asioista ja minkälaista todellisuutta he tuottavat kirjoituksien kautta. Mediajulkisuudessa on selvää, että jotkut diskurssit nousevat vahvemmin esiin kuin toiset ja tällöin puhutaankin diskurssien valta-asemasta. (Valtonen 2003, 102-103.) Irma Kaarina Halosen mielestä Foucaultin 18

vallan diskurssin käsite on tärkeä, koska sen avulla voimme tarkastella, miten eri instituutiot luovat representaatioita. (Halonen 1999, 30). Näillä representaatioilla Halonen tarkoittaa jonkin asian tai ilmiön jäsentämistä, sen merkityksellistämistä ja ymmärrettäväksi tekemistä suhteessa muihin representaatioihin. (Halonen 1999, 27). Itse näen tämän niin, että representaatioiden avulla voidaan esimerkiksi tutkia, miten naiseutta ja miehisyyttä on kuvattu mediassa. Valtadiskurssien vaikutus representaatioihin on, että esimerkiksi ne vahvistavat ja tukevat patriarkaalisia ajatusmalleja, joiden takia naista alistavat tekstit tulevat hyväksytyksi yhteiskunnassa. (Halonen 1999, 31). Kriittisen diskurssianalyysin täytyy olla kriittinen myös itseään kohtaan. Analysointia tehdessä on pidettävä huolta, että raportointia seurataan, dokumentointi on pätevää ja käsitteet ovat selkeitä ja johdonmukaisia. Myös muut tutkimuksen keskeisimmät asiat kuten teoreettinen viitekehys ja tutkimusongelma ovat kirjattava hyvin. Jos nämä mainitsemani asiat eivät tapahdu, on lukijan vaikea luottaa tutkimuksen pätevyyteen. (Valtonen 2003, 105.) 4.4 Miten diskurssianalyysi tapahtuu käytännössä Niin kuin olen jo todennut, diskurssianalyysi on laadullista tutkimusta ja sen tarkoituksena on etsiä teksteistä ilmiöiden moninaisuuksia ja ainutkertaisuuksia. Diskurssianalyysissä aluksi kerätään kasaan analysoitava aineisto, jota aletaan analysoida ja tutkia monelta eri kantilta eli pyritään menemään tekstin sisälle. Aineistot pitävät sisällään otteita tutkimuksen kielestä ja kulttuurista. Eskolan ja Suorannan mukaan diskursiivisia analyysitapoja on monia ja niiden erotteleminen toisistaan ei ole todellakaan helppoa, koska diskurssianalyysi on niin väljä metodi. Sillä voidaan käytännössä analysoida kaikenlaisia tekstejä monin eri tavoin. Diskurssianalyysi on käytännössä hyvä metodi, koska sen avulla voidaan tutkia eri laajuisia aineistoja. Analyysin tekeminen onnistuu, analysoitpa sitten muutamia haastatteluja tai tuhansia sivuja päiväkirjoja. (Eskola & Suoranta, 197.) 19

Analyysin ensimmäinen askel on tekstin tarkka rekonstruktisaatio ja kontekstualisointi. Käsitteellä konteksti tarkoitetaan tekstin tuottamisen reunaehtoja eli esimerkiksi sitä, miten haastattelutilanne on erilainen kuin esimerkiksi perheenjäsenet puhumassa toistensa kanssa, mikä saattaa tarkoittaa sitä, että myös kielen käyttö voi olla erilaista. Myös kirjoitustyyleillä on eroja, joten analyysissa pitää ottaa huomioon, minkälaisesta tekstistä on kysymys. Kontekstin huomioon ottaminen tarkoittaa myös sitä, että analysointia tehdään siten, että tarkastellaan tietyssä ajassa ja paikassa tapahtunutta sosiaalista toimintaa. Analysoitavasta aineistosta tulee etsiä sellaisia seikkoja, joiden tulkitseminen vaatii yhteiskunnan ja kulttuurin laajaa tuntemusta. Esimerkiksi analysoitaessa lehtijuttuja ja muita journalistisia tekstejä, pitää tarkastella kulttuurisesti tuotettuja samankaltaisuuksia. (Valtonen 2003, 106-107.) Diskurssianalyysissä kontekstuaalisuus ei tarkoita sitä, että analyysissä haluttaisiin poistaa kaikki epäpuhtaudet, jotka syntyvät elämän luonnollisissa tilanteissa. Nämä luonnolliset epäpuhtaudet ja vuorovaikutuksellisuus otetaan vastaan positiivisesti, koska ne tuovat esiin sitä todellista aineistoa. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 29-30.) Kontekstista puhuttaessa pitää ottaa huomioon myös kulttuurinen konteksti. Analyysiä tehdessä tulee yrittää etsiä sellaisia asioita, joiden tulkinta edellyttää tutkijan omien kulttuuristen stereotypioiden, tapojen ja yhteiskunnallisen tuntemuksen käyttöä. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 32-33.) Diskurssianalyysi tutkii myös kulttuurisia säännönmukaisuuksia eli esimerkiksi asioita, jotka saattavat vaikuttaa siihen, mistä ja miten toimittaja haluaa kirjoittaa uutisjutun. Tämän mukaan voidaan ajatella, että yhteiskunnassa on vakiintuneita ja pysyviä seikkoja, kuin myös ajan ja paikan mukaan muuttuvia käytäntöjä. Uutistekstin genren takia tutkijan pitää vaalia tiettyjä kulttuurisia säännönmukaisuuksia, jotka liittyvät tiedon hankkimiseen ja tekstin kirjoittamiseen. (Valtonen 2003, 108-109.) Kontekstista puhuttaessa pitää tuoda esiin myös vuorovaikutuskonteksti. Diskurssit ovatkin yhteydessä aikaan, paikkaan, kontekstiin ja luonnollisesti muuttuvat niiden rinnalla. (Valtonen 2003, 111.) 20