Askeleita eteenpäin työpaikan neuvottelukulttuurissa 18.4.2012 Niilo Hakonen niilo.hakonen@ek.fi
Esimerkki 1: Hydro Aluminium Salko Oy - vastuuta jaettiin ja henkilöstöön luotettiin Alumiiniprofiilien jatkojalostusta Forssassa, henkilöstöä 44 Lähtötilanne: Toiminta ei ollut riittävän kannattavaa, työtyytyväisyydessä oli parantamisen varaa ja kaikkea johdettiin kulmahuoneesta Mitä tehtiin: Määriteltiin yhdessä mitattavat asiat, niille tavoitteet ja vastuuhenkilöt. Tuloksena kokonaistuottavuus nousi kahdessa vuodessa 47%, vaihtoomaisuuden arvo putosi 64%, turvallisuusauditoinnissa parannusta 49 % Nykytilanne: Henkilöstö on mukana vaikuttamassa ja kehittämässä, sen mielipiteitä kuunnellaan. Ongelmat tuodaan esille ja ratkaistaan yhteistyössä. Palkkaus on kannustavampi ja oikeudenmukaisempi. Sairauslomat ovat vähentyneet merkittävästi. (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010) 2
Esimerkki 1: Hydro Aluminium Salko Oy - vastuuta jaettiin ja henkilöstöön luotettiin Porukka mukaan: - kerrottiin tilanne - jaettiin vastuuta ja valtaa Alumiiniprofiilien jatkojalostusta Forssassa, henkilöstöä 44 Lähtötilanne: Toiminta ei ollut riittävän kannattavaa, työtyytyväisyydessä oli parantamisen varaa ja kaikkea johdettiin kulmahuoneesta Mitä tehtiin: Määriteltiin yhdessä mitattavat asiat, niille tavoitteet ja Nostettiin vastuuhenkilöt. kissa pöydälle: Tuloksena kokonaistuottavuus nousi kahdessa vuodessa 47%, vaihtoomaisuuden vaikeat arvo putosi 64%, turvallisuusauditoinnissa parannusta 49 % - myös asiat käsiteltiin Nykytilanne: Henkilöstö on nyt mukana vaikuttamassa ja kehittämässä, Työelämän sen mielipiteitä kuunnellaan. kehittämisohjelma Ongelmat tuodaan esille ja pyritään ratkaisemaan yhteistyössä. rahoitti: Palkkaus on kannustavampi ja oikeudenmukaisempi. - konsultti tukena Sairauslomat ovat vähentyneet merkittävästi. Tuloksena tuottavuus ja työelämän laatu 3 (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010)
Esimerkki 2: Valmet Automotive Oy - maailman vaativimpia asiakkaita palvelemassa Kilpailuvalttina osaava, innovatiivinen ja sitoutunut henkilöstö Autojen kysynnän muutokset ja valmistussopimusten saumakohdat heijastuvat voimakkaasti työllisyyteen Päivätuotanto 50 230 autoa Vuosituotanto 10000 47000 autoa Henkilöstömäärä 500-2600 Tavoitteena vakaus muutostilanteissa Avoin ja luottamuksellinen viestintä luottamushenkilöiden kanssa Pelisääntöjä ja ratkaisuja: työaikajärjestelyt, työvoimapoliittinen koulutus, vuorolomautukset (tasapuolisuus), edellytykset uuteen nousuun Alhaiset poissaolot ja pieni vaihtuvuus Jatkuva parantaminen: Esimerkiksi vuonna 2008 tehtiin 1683 parannusehdotusta / 100 henkilöä (eniten Suomessa) Kaikille yhteinen tulospalkkio (laatu, toimitusvarmuus, tuottavuus) (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010) 4
Esimerkki 2: Valmet Automotive Oy Kilpailussa on pärjättävä! - maailman vaativimpia asiakkaita palvelemassa - onnistuuko se Kilpailuvalttina osaava, innovatiivinen ja sitoutunut henkilöstö suomalaisin voimin ja Suomesta Autojen kysynnän muutokset ja valmistussopimusten saumakohdat käsin? heijastuvat voimakkaasti työllisyyteen Päivätuotanto 50 230 autoa Tuottavuuden Vuosituotanto 10000 47000 autoa jatkuva Henkilöstömäärä 500-2600 parantaminen Tavoitteena on vakaus muutostilanteissa tuonut arvoa Avoin ja luottamuksellinen viestintä luottamushenkilöiden kanssa asiakkaalle Pelisääntöjä ja ratkaisuja: työaikajärjestelyt, työvoimapoliittinen koulutus, vuorolomautukset (tasapuolisuus), edellytykset uuteen nousuun Valttikortteina Alhaiset poissaolot ja pieni vaihtuvuus osaaminen ja Jatkuva parantaminen: Esimerkiksi vuonna 2008 tehtiin 1683 yhteistoiminnallinen parannusehdotusta / 100 henkilöä (eniten Suomessa) kehittäminen Kaikille yhteinen tulospalkkio (laatu, toimitusvarmuus, tuottavuus) Työelämän laatu tarvittavan joustavuuden, turvallisuuden ja nopeuden takana 5 (Lähde: Tuottavuuden pyöreä pöytä 2010)
Havaintoja Tanskasta Paikallinen sopiminen pisimmällä pohjoismaista Valtakunnallinen työehtosopimus luo raamit työrauhan vallitessa käytäviin paikallisiin neuvotteluihin Esimerkiksi 1.3.2012 minimipalkan (pienimmän taulukkopalkan) korotukset 1,27 % ja 1.3.2013 1,26 % (sopimuskausi 24 kk) Käytännön palkankorotukset vaihtelevat ala-, yritys- ja yksilökohtaisesti Kun palkoista sovitaan yrityksissä, on riski kilpailukykyä uhkaavista liian suurista korotuksista hallinnassa suhdanteista riippumatta Ilsöe, A. (2009): Seurauksena on ollut voimakas luottamus osapuolten välillä ja suuri määrä sopimuksia, jotka ovat edullisia sekä työnantajille että työntekijöille Tanskalainen työelämän laatu on useassa yhteydessä arvioitu Euroopan parhaaksi 6
Yrityskohtaisuus ja paikallinen sopiminen työehtosopimuksissa Työajat vastaavat yrityksen ja henkilöstön tarpeita Korotukset eivät vaaranna kilpailukykyä Palkitaan hyvistä työsuorituksista, osaamisesta vastuun ottamisesta Luottamus ja yhteistyö 7
8 Miten selviytyä sekä hyvistä että huonoista kausista?
Luottamus ja yhteistyö myös osa valmisteilla olevaa työelämän kehittämisstrategiaa 9
Edistysaskel: Viidessä vuodessa yrityskohtaisten palkkaratkaisujen piiriin 80 prosenttia palkansaajista Palkankorotusmalli Korotuksesta sovitaan paikallisesti Työehtosopimus määrää kustannusvaikutuksen Yleiskorotus ja paikallinen erä Pelkkä yleiskorotus Kaikki palkansaajat 2011 Kunnat Valtio Yksityinen sektori 19 % 0 % 0 % 29 % 0 % 0 % 0 % 0 % 61 % 100 % 99 % 41 % 20 % 0 % 0 % 30 % Lähde: Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta kesällä 2011 10
Ruotsi edelleen Suomea edellä palkkaratkaisujen yrityskohtaisuudessa Työehtosopimuksen palkankorotuksen luokka Ruotsi 2010 Suomi 2011 Korotuksesta sovitaan paikallisesti Työehtosopimus määrää kustannusvaikutuksen Yleiskorotus ja paikallinen erä Pelkkä yleiskorotus 34 % 19 % 50 % 0 % 10 % 61 % 6 % 20 % Lähteet: Medlingsinstitutet 2011, Tukuseto kesällä 2011 11
Suomessa yli 2/3 palkankorotuksista on sopimuskorotuksia Myös sopimuskorotuksia pitää pystyä kohdistamaan yritysten palkkausjärjestelmien mukaisesti ja tasa-arvosuunnitelmien toteuttamiseksi Mitä tapahtuu, jos palkkausjärjestelmiä ei ylläpidetä: Liian suuria palkkoja joillekin kustannus yritykselle on erittäin suuri Liian pieniä palkkoja joillekin menetetään ammattitaitoisia työntekijöitä Kokemus siitä, että palkka ei ole oikeudenmukainen ja kannustava menetetään palkan kannustevaikutus, ja lisäksi koetaan, ettei työntekijöitä, hyviä työsuorituksia ja osaamista arvosteta Mitä uutta yrityskohtaiset palkkaratkaisut edellyttävät? Yrityksen palkkaprosessin ja palkkapolitiikan määrittelyä ja läpikäymistä yhdessä 12
Korotusten kohdistamisen voi käydä lävitse esimerkkien avulla Palkan suuruus Kahdella henkilöllä liian korkeita palkkoja Kuudella henkilöllä sopiva palkka Kahdella henkilöllä liian pieni palkka Pätevyys ja työsuoritus Pelkät yleiskorotukset jäädyttäisivät palkkasuhteet 13
Yrityskohtaisten erien perälaudat EK:n sopimusaloilla Alakohtaiset sopimukset 2010-2011 Raamisopimukset 2011-2013 Työnantajan päätöksellä 71 % 71 % Yleiskorotus 74 % Yleiskorotus 29 % 26 % Työnantajan päätöksellä 26 % 14
Yritysten palkka-asioista vastaavat 2011: Yrityksellämme on tarvetta yrityskohtaisille erille...hyvien työsuoritusten palkitsemiseksi...osaamisen palkitsemiseksi...tuottavuuden parantamiseksi...palkkauksen vääristymien oikaisemiseksi...tasa-arvosuunnitelman toteuttamiseksi 31 % 64 % 81 % 78 % 86 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Osuus yritysten henkilöstöstä EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011 15
Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille hyvien työsuoritusten palkitsemiseksi Paperiteollisuus Tutkimus- ja tekniset palvelut Tieto- ja viestintäpalvelut Finanssiala Kuljetus ja varastointi Energiateollisuus Elintarviketeollisuus Teknologiateollisuus Puuteollisuus Tukkukauppa Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Kemianteollisuus Talonrakennus Sosiaali- ja terveyspalvelut Vähittäiskauppa Hotellit ja ravintolat 43 63 100 97 95 94 93 92 92 92 91 90 87 84 81 81 16 0 20 40 60 80 100 Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys 32 861 vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011
Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille osaamisen palkitsemiseksi Paperiteollisuus Kuljetus ja varastointi Tutkimus- ja tekniset palvelut Puuteollisuus Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Tukkukauppa Finanssiala Sosiaali- ja terveyspalvelut Tieto- ja viestintäpalvelut Energiateollisuus Teknologiateollisuus Kemianteollisuus Talonrakennus Elintarviketeollisuus Vähittäiskauppa Hotellit ja ravintolat 35 61 70 94 90 89 89 87 86 86 86 83 83 81 81 99 17 0 20 40 60 80 100 Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys 32 861 vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011
Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille palkkauksen vääristymien oikaisemiseksi Paperiteollisuus Elintarviketeollisuus Tieto- ja viestintäpalvelut Puuteollisuus Finanssiala Energiateollisuus Sosiaali- ja terveyspalvelut Tutkimus- ja tekniset palvelut Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Tukkukauppa Teknologiateollisuus Kemianteollisuus Kuljetus ja varastointi Vähittäiskauppa Hotellit ja ravintolat Talonrakennus 12 42 48 48 61 78 78 76 73 72 69 68 68 64 89 98 18 0 20 40 60 80 100 Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys 32 861 vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011
Mitä mieltä olette seuraavista yrityskohtaisia eriä koskevista väittämistä? On tarve yrityskohtaisille erille tasa-arvosuunnitelman toteuttamiseksi Finanssiala Tutkimus- ja tekniset palvelut Tukkukauppa Teknologiateollisuus Kiinteistö- ja liiketoimintapalvelut Elintarviketeollisuus Sosiaali- ja terveyspalvelut Kemianteollisuus Hotellit ja ravintolat Tieto- ja viestintäpalvelut Energiateollisuus Vähittäiskauppa Kuljetus ja varastointi Paperiteollisuus Puuteollisuus Talonrakennus 1 16 15 12 9 9 29 26 25 34 33 44 42 39 54 50 19 0 20 40 60 80 100 Jonkin verran/täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus Kysymys 32 861 vastannutta yritystä Lähde: EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011
Paikalliset erät parantavat palkkauksen oikeudenmukaisuutta ja kannustavuutta Pyrimme jatkossa aktiivisesti hyödyntämään yrityskohtaisten erien tarjoamat mahdollisuudet Yrityskohtaisen erän käyttö ja palkoista sopiminen opitaan vain kokemuksen kautta Erän käyttö on lisännyt palkkauksen oikeudenmukaisuutta Erän käyttö on lisännyt palkan kannustavuutta 64 % 62 % 81 % 89 % Erän käyttö on lisännyt avointa keskustelua palkoista Erän käyttö on johtanut toimenpiteisiin palkkausjärjestelmän kehittämiseksi 37 % 48 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Osuus yritysten henkilöstöstä EK:n palkkausjärjestelmätiedustelu 2011 20