PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993"

Transkriptio

1 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

2 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia kahden viimeisen vuoden aikana. Kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 59 prosenttia. Eniten sopiminen on lisääntynyt teollisuudessa: 12 prosenttiyksikköä. Useimmin sopimuksia on tehty suurilla ja teollisuuden työpaikoilla (78 %) ja vähiten kuljetusalalla (44 %). Neuvottelukierroksen palkankorotuksista sovittiin osittain tai kokonaan paikallisesti 43 prosentilla työpaikoista useimmiten teollisuudessa (61 %). Luottamushenkilöistä 39 prosenttia arvioi, että sopiminen sujuu yleensä hyvin. Vain 12 prosenttia kokee sopimisen sujuneen yleensä huonosti. Loppujen mielestä (48 %) paikallinen sopiminen sujuu toisinaan hyvin ja toisinaan huonosti.

3 Yhteenvetoa Paikalliset sopimukset ovat useimmiten koskeneet luottamushenkilöiden ajankäyttöä ja korvauksia, palkkausjärjestelmiä sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia. Yleisiä ovat myös mm. lomia, tulospalkkausjärjestelmiä sekä työajan tasoittumisjärjestelmiä koskevat sopimukset. Luottamushenkilöiden mukaan työnantajien haluttomuus vaikeuttaa eniten paikallista sopimista, ja se on lisääntynyt huomattavasti kahden viimeisen vuoden aikana. Kun kaksi vuotta sitten 39 prosenttia ilmoitti työantajapuolen haluttomuuden olevan merkittävin este paikalliselle sopimiselle, tänä vuonna näin arvioi 59 prosenttia paneelin jäsenistä. Toiseksi eniten paikallista sopimista vaikeuttaa se, että työnantajapuoli yrittää painostaa tai sanella sopimuksen (2016: 42 %, 2018: 50 %).

4 Yhteenvetoa Kolmasosa luottamushenkilöistä (32 %) kokee, että työntekijäja työnantajapuoli ovat olleet tasavertaisia osapuolia neuvotteluissa. Lähes puolet kertoo, että työntekijäpuoli on voinut vaikuttaa vähintään riittävästi sopimuksen sisältöön (paljon 5 % ja riittävästi 42 %). Kaksi kolmesta (64 %) luottamushenkilöstä on tyytyväinen paikallisen sopimisen nykytilaan. prosenttia haluaisi lisätä ja 18 prosenttia vähentää paikallista sopimista.

5 Vastaajat (%) Sektori Yksityiset palvelualat Teollisuus Julkinen ala Kuljetusala Luottamustehtävä Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu Molemmissa tehtävissä Työpaikan henkilöstön määrä yli

6 Onko työpaikalla tehty paikallisia sopimuksia kahden viimeisen vuoden aikana? (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat Teollisuus Kuljetusala Kaikki Kyllä Ei En osaa sanoa

7 Onko työpaikalla tehty paikallisia sopimuksia kahden viimeisen vuoden aikana? (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat Teollisuus Kuljetusala Kaikki Kyllä Ei En osaa sanoa

8 Onko työpaikalla tehty paikallisia sopimuksia kahden viimeisen vuoden aikana? (%, henkilöstön määrä) yli Kyllä Ei En osaa sanoa

9 Sovittiinko neuvottelukierroksen palkankorotuksista osittain tai kokonaan paikallisesti? (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat 81 8 Teollisuus Kuljetusala 79 3 Kaikki Kyllä Ei En osaa sanoa

10 Sovittiinko neuvottelukierroksen palkankorotuksista osittain tai kokonaan paikallisesti? (%, henkilöstön määrä) yli Kyllä Ei En osaa sanoa

11 Miten paikallinen sopiminen on työpaikalla sujunut? (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat Teollisuus Kuljetusala Kaikki Yleensä hyvin Toisinaan hyvin, toisinaan huonosti Yleensä huonosti En osaa sanoa

12 Miten paikallinen sopiminen on työpaikalla sujunut? (%, henkilöstön määrä) yli Yleensä hyvin Toisinaan hyvin, toisinaan huonosti Yleensä huonosti En osaa sanoa

13 Minkälaisista asioista paikallisia sopimuksia on tehty? (%) Luottamushenkilöiden ajankäyttö tai korvaukset Palkkausjärjestelmät Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Lomien pituus ja ajankohdat Tulospalkkausjärjestelmät tai muut kannustavat palkan osat Työajan tasoittumisjärjestelmät Työaikapankki Lomarahan vaihtaminen vapaaksi Henkilöstökoulutus Muut työkyvyn ylläpitämiseen tai jaksamiseen liittyvät toimet Työpaikan kehittämistoiminta Pelisäännöt vuokratyön käytölle Pelisäännöt määräaikaisten työsuhteiden käytölle Ikäohjelmat Toimet irtisanomisten välttämiseksi Tuottavuuden seurantajärjestelmät Muu

14 Paikallisista sopimuksista perustuu työehtosopimukseen (%) Luottamushenkilöiden ajankäyttö tai korvaukset Lomien pituus ja ajankohdat Palkkausjärjestelmät Työajan tasoittumisjärjestelmät Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Lomarahan vaihtaminen vapaaksi Henkilöstökoulutus Työaikapankki Pelisäännöt määräaikaisten työsuhteiden käytölle Muut työkyvyn ylläpitämiseen tai jaksamiseen liittyvät toimet Pelisäännöt vuokratyön käytölle Toimet irtisanomisten välttämiseksi Työpaikan kehittämistoiminta Tulospalkkausjärjestelmät tai muut kannustavat palkan osat Ikäohjelmat Muu Tuottavuuden seurantajärjestelmät

15 Ovatko työntekijä- ja työnantajapuoli olleet neuvotteluissa tasavertaisia? (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat Teollisuus Kuljetusala Kaikki Kyllä Ei En osaa sanoa

16 Ovatko työntekijä- ja työnantajapuoli olleet neuvotteluissa tasavertaisia? (%, henkilöstön määrä) yli Kyllä Ei En osaa sanoa

17 Kuinka paljon työntekijäpuoli on voinut vaikuttaa paikallisen sopimuksen sisältöön? (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat Teollisuus Kuljetusala Kaikki Paljon Riittävästi Vähän Ei lainkaan En osaa sanoa

18 Minkälaisia kokemuksia sinulla on paikallisesta sopimisesta? (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat Teollisuus Kuljetusala Kaikki Pääosin myönteisiä Pääosin kielteisiä Yhtä paljon myönteisiä ja kielteisiä En osaa sanoa

19 Minkälaisia kokemuksia sinulla on paikallisesta sopimisesta? (%) Molemmissa tehtävissä Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu Kaikki Pääosin myönteisiä Pääosin kielteisiä Yhtä paljon myönteisiä ja kielteisiä En osaa sanoa

20 Pitäisikö mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen mielestäsi... (%) Julkinen ala Yksityiset palvelualat Teollisuus Kuljetusala Kaikki Lisätä Vähentää Nykytilanne on hyvä

21 Pitäisikö mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen mielestäsi... (%, henkilöstön määrän mukaan) yli Kaikki Lisätä Vähentää Nykytilanne on hyvä

22 Mikä on vaikeuttanut paikallista sopimista? (%) Työnantajapuoli on ollut haluton sopimaan Työnantajapuoli on painostanut tai yrittänyt sanella sopimuksen Työnantaja ei suostu sopimaan henkilöstön esittämistä asioista Työnantaja ei ole nähnyt tarvetta paikalliselle sopimiselle Työnantajapuolella ei ole paikallisen sopimisen osaamista Henkilöstöllä ei ole edustusta työpaikan päättävissä elimissä Henkilöstö ei ole nähnyt tarvetta paikalliselle sopimisella Luottamushenkilöt eivät ole saaneet tarpeeksi koulutusta sopimiseen Työehtosopimus ei salli sopimista 9 13 Jokin muu, mikä

23 Mikä on edistänyt paikallista sopimista? (%) Luottamushenkilöillä on henkilöstön vahva tuki Työpaikalla on luottamuksellinen ilmapiiri Luottamushenkilöillä on aikaa perehtyä työpaikan asioihin Myös työntekijöiden aloitteista voidaan työpaikalla sopia Työnantaja ei painosta eikä sanele Henkilöstöllä on edustus työpaikan päättävissä elimissä Neuvotteluasema on tasavertainen Luottamushenkilöt ovat saaneet riittävästi koulutusta paikallisen sopimisen asioihin Tieto kulkee Jokin muu, mikä

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HUHTIKUU 2016 N= 983 YHTEENVETOA Luottamushenkilöistä 59 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI /15 N = 3 YHTEENVETOA 5 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia viimeisten

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu N = 78.5. 1 Yhteenvetoa Kesäntyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille näyttää olevan edelleen

Lisätiedot

KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100

KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100 KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100 Vastaajat (%) N=1100 Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu 29 Molemmat tehtävät Sektori:

Lisätiedot

PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070

PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070 PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070 YHTEENVETOA SAK:laisilla työpaikoilla on paljon päihdeongelmia. Päihdeohjelmat/toimintamallit sekä puuttuminen

Lisätiedot

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, syyskuu 2018 N = 950 10.10.2018 1 Yhteenvetoa Kaksi kolmesta luottamushenkilöstä (65 %, N = 615) kertoo, että heidän työpaikallaan

Lisätiedot

NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 2014 N=960

NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 2014 N=960 NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 01 N=960 YHTEENVETOA Lähes neljännes SAK:laisista luottamushenkilöistä kertoo, että neuvottelutoiminta työpaikalla

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, helmikuu 2018 N=1091 23.3.2018 1 Yhteenvetoa Lähes kaikki luottamushenkilöt (99%) kertovat,

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 YHTEENVETOA Vuoden 2014 lakimuutosten jälkeen vain vajaalla kolmanneksella työpaikoista ( %) on aloitettu henkilöstö-

Lisätiedot

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 19 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla Luottamushenkilöistä 67,3 % oli täysin tai melko samaa mieltä siitä,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Suomen Yrittäjät 24.8.2009 1 Kuuluuko yritys SY:n ohella työehtosopimuksen osapuolena olevaan työnantajaliittoon? Kyllä 9 Ei 8 Ei osaa sanoa 0 10 20 0 40 0 60 24.8.2009

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9.

YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA. Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. YRITYSKOHTAISEN ERÄN JAKAMINEN PAIKALLISESTI SOPIEN TIETOTEKNIIKAN PALVELUALALLA Infotilaisuudet 2008 Helsinki 4.9., Tampere 5.9., Oulu 8.9. Teknologiateollisuus ry Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO

Lisätiedot

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista

Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista Yhteiset tiedotustilaisuudet työehtosopimusratkaisuista -Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden tes -Tietotekniikan palvelualan tes -Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden tes

Lisätiedot

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja, STTK 7.5.2015 Vastaajat Henkilöstön edustaja -barometriin vastasi 1 941 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua Puolet kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus KJTES Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan luottamusmiesten koulutus 21.-22.3.2019 Hotelli Ava Paikallisen sopimisen tasot Luottamusmies KJTES:n määräyksistä

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Tuloksia Turun yliopiston työoikeuden tutkimushankkeesta Heikki Uhmavaara 27.2.2008 Kuntasektorin kysely

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus

Kilpailukykysopimus Kilpailukykysopimus 2016-2017 14.6.2016 ERTO:n info Hki, Tku, Tre, Oulu Miksi KiKy solmittiin? Taustalla Suomen pitkittynyt taantuma Kaatuneet yhteiskuntasopimusneuvottelut 1. haluttiin korvata hallituksen

Lisätiedot

Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain

Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain Rivipalkansaajat (N=1474) Sairaalat Ammattikoulut Seurakunnat Kyllä Ei En osaa sanoa Pankit Kaupat Tehtaat Pienet 010 2030405060708090100

Lisätiedot

Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla)

Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) Liite: Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) LM-sopimus: Alueluottamusmies 1. Suureen tai alueellisesti hajautettuun yritykseen on oikeus valita tämän sopimuksen tarkoittamia

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Suomessa

Paikallinen sopiminen Suomessa Paikallinen sopiminen Suomessa Turun yliopiston tutkimusprojektin keskeisimpiä tuloksia 8.2.2008 Anu Sajavaara EK Erkki Auvinen STTK Tutkimushanke paikallisesta sopimisesta Turun yliopisto selvittänyt

Lisätiedot

Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla

Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla

Lisätiedot

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista Luottamusmiesbarometri 2017 Yhteenveto tuloksista Taustaa Akavan luottamusmiesbarometri on joka toinen vuosi toteutettava kysely akavalaisille luottamusmiehille. Barometri toteutettiin vuonna 2017 toista

Lisätiedot

Kiky-neuvottelutulokset

Kiky-neuvottelutulokset Kiky-neuvottelutulokset Terveyspalvelualan TES AVAINTES Ensihoitopalvelualan TES 17.6.2016 Miksi kilpailukykysopimus? Hallituksen pakkolait olisivat kuristaneet erityisesti julkista sektoria vielä voimakkaammin

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Katja Ekman, Jenni Kantola ja Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, Johtamisen yksikkö Henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmä Henkilöstöjohtamisen tehtävät Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

Yrittäjägallup toukokuu 2019

Yrittäjägallup toukokuu 2019 Yrittäjägallup toukokuu 0..0 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry Yrittäjägallup, toukokuu 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämän Yrittäjägallupin tarkoituksena on selvittää pk-yrittäjien mielipiteitä ja näkemyksiä

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 20.11.2014 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK - SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01. 30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Hanna Hovi 14.1.2010 1(7) Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksen palkantarkistukset vuodelle 2010 Vuoden 2010 palkankorotukset Työehtosopimuksen mukaisesti toteutetaan vuodelle 2010 seuraavat palkankorotukset:

Lisätiedot

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta 1.2.28 Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta Tutkimus Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmä on professori Martti Kairisen johdolla selvittänyt vuosien 25

Lisätiedot

SAK:n tavoitteet sopimuskierrokselle

SAK:n tavoitteet sopimuskierrokselle SAK:n tavoitteet sopimuskierrokselle 2005-2006 2.11.2004 04.09.2004 SAK/SAM/NN SAK:n tavoitteet sopimuskierrokselle 2005-2006 Työelämän muutosturvallisuuden vahvistaminen Työn tilaajan vastuu ja ammattiliiton

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta

Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Kysely tietoalojen TES-ratkaisun vuoden 2011 palkkaratkaisun toteutuksesta Vastaajina 88 henkilöstöedustajaa, jotka edustivat 75 yritystä. Vastaajista: 20 % pääluottamusmiehiä 53 % luottamusmiehiä 8 %

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa

Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Yrityskohtaisen erän käyttö teknologiateollisuudessa Toimihenkilöiden työsuhdepäivä 5.2.2009 Silja Symphony Jukka Tiihonen Teknologiateollisuus Roni Jokinen Toimihenkilöunioni TU 4 Palkankorotukset teknologiateollisuudessa

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Paikallisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että työpaikalla sovitaan toisin työehtosopimuksen määräyksistä. Se on keino lisätä työehtosopimuksen liikkumavaraa. Työehtosopimus määrittelee

Lisätiedot

Työmarkkinatilanne. Erkki Rantamaa 23.10.2015

Työmarkkinatilanne. Erkki Rantamaa 23.10.2015 Työmarkkinatilanne Erkki Rantamaa 23.10.2015 Hallituksen työelämän lainsäädäntöä koskevat toimet Hallitusohjelmakirjaukset: Omavastuuaika vuosiloman aikana sairastumiseen Vuosilomakarttuman rajoittaminen

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin?

Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin? Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin? Teknologiateollisuuden ja suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden sekä tietotekniikan palvelualalla työskentelevien yhteinen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimusratkaisu 25.10.2013 Ensimmäinen sopimuskausi alkaa 1.3.2014 ja päättyy

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Palkkio rohkaisee kehittämään

Palkkio rohkaisee kehittämään SAK:n työolobarometri 2016 Palkkio rohkaisee kehittämään 1 SAK:n työolobarometri 2016 Palkkio rohkaisee kehittämään SiSällyS Työntekijät osaksi tuottavuuden kehittämistä 3 Työntekijöiden tekemät aloitteet

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat laatineet tämän yhteisen yleiskirjeen paikallisesta sopimisesta

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Raamin mukaisten sopimusten kooste. Työ ja virkaehtosopimusneuvottelut 2011

Raamin mukaisten sopimusten kooste. Työ ja virkaehtosopimusneuvottelut 2011 Raamin mukaisten sopimusten kooste Työ ja virkaehtosopimusneuvottelut 2011 Kattavuus Raamisopimuksen mukainen työ tai virkaehtosopimus on solmittu sopimusaloilla, jotka kattavat 94 prosenttia palkansaajista.

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa YTY-ryhmä 26 17.11.2016 Kunnanhallitus 388 29.11.2016 TYÖAIKA, LOMARAHA SEKÄ TYÖAIKAPANKKI YTYryhmä 17.11.2016 26 Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

SAK:n edustajisto Kiljavan opisto

SAK:n edustajisto Kiljavan opisto SAK:n edustajisto Kiljavan opisto Tekoäly tulee muuttuuko työ? Kevät 2018 Mahdollisuuksien aika -hanke Työelämän tulevaisuutta käsittelevä nelivuotinen hanke (2016 2020) Hankkeella on kolme tavoitetta:

Lisätiedot

Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto

Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto Autoalan Keskusliitto Teollisuusliitto Työaikapankin perusteet Työaikapankkia koskeva sopimus tehdään noudattaen autoalan työehtosopimuksissa olevia paikallisen

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Luottamusmieskurssi C evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehille Hotelli AVA, Helsinki 5.-6.9.2018 Paikallisen virka- ja työehtosopimisen

Lisätiedot

7 SAK:n edustajakokouksen sopimuspoliittiset päätökset 7.1 Sopimuspolitiikan tavoitetila vuosikymmenen jälkipuoliskolla Onnistuneen sopimuspolitiikan ansiosta, jossa on yhteen sovitettu talousja työmarkkinapolitiikka,

Lisätiedot

Paikallinen UUSI KESKUSJÄRJESTÖ. sopiminen kuka sopii ja kenen kanssa?

Paikallinen UUSI KESKUSJÄRJESTÖ. sopiminen kuka sopii ja kenen kanssa? Paikallinen UUSI KESKUSJÄRJESTÖ sopiminen 11.3.2017 - kuka sopii ja kenen kanssa? ? Mitä on paikallinen sopiminen? Kaikki asiat, joista sovitaan työpaikalla ! 1. Työehtosopimuksen tarkoittama paikallinen

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Työehtosopimus yliopistoissa

Työehtosopimus yliopistoissa Työehtosopimus yliopistoissa Voimassa 1.3.2010 29.2.2012 Voidaan irtisanoa päättymään 28.2.2011, jos vuoden 2011 palkankorotuksista ei päästä sopimukseen. Tämän jälkeen jatkuu vuoden kerrallaan, ellei

Lisätiedot

3. Työnantajan oikeus muuttaa työsuhteen ehtoa työnjohto ja valvontavallan perusteella (Engblom, kirja)

3. Työnantajan oikeus muuttaa työsuhteen ehtoa työnjohto ja valvontavallan perusteella (Engblom, kirja) Paikallinen sopiminen työehdoista Valinnainen opintojakso 15.8.2014 Vastaukset kysymyksiin 1 (Kairinen) ja 2-3 (Murto) eri arkeille. 1. Voiko henkilöstön luottamusmies YT-menettelyssä sopia paikallisesti

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa TIEDOTE 3.5.2007 Paikallinen sopiminen työaika-asioissa Turun yliopiston työoikeuden tutkimusryhmän kyselytutkimuksen osatuloksia Työaika joustaa työpaikoilla Yksityisen sektorin työpaikoilla on käytössä

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Puheenjohtajien neuvottelupäivät Kevät 2017 Kirsti Hietaranta Järjestöasiamies, OAJ Kilpailukykysopimus /Paikallinen sopiminen Alakohtaisesti sovitaan virka-ja työehtosopimuksissa:

Lisätiedot

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010

Yrityskohtainen erä. Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto. Helsinki 24.3.2010 Yrityskohtainen erä Suomen Journalistiliitto Viestinnän Keskusliitto Helsinki 24.3.2010 Ohjelma Ohjeita erän käytöstä Kokemuksia helmikuussa -09 paikallisesti neuvotellusta erän käytöstä Miten tästä eteenpäin

Lisätiedot

Aliurakointia ja ammattiyhdistystoimintaa

Aliurakointia ja ammattiyhdistystoimintaa Aliurakointia ja ammattiyhdistystoimintaa 1) Vastaajan ikä * nmlkj alle 25v nmlkj 25-35v nmlkj 35-45v nmlkj 45-55v nmlkj yli 55v 2) Vastaajan sukupuoli * nmlkj Mies nmlkj Nainen 3) Vastaajan työnantajayrityksen

Lisätiedot

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 1 (2) SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT RY ERITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO RY SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 Työehtosopimusosapuolet

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Kilpailukykysopimus Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Neuvottelujen kaksi keskeisintä asiaa olivat: Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla ja Työehtosopimusten uudistaminen 12 kuukauden

Lisätiedot

Suunnittelu- ja konsulttiala

Suunnittelu- ja konsulttiala Suunnittelu- ja konsulttiala Palkankorotushistoria vuodesta 1990 alkaen Koonnut: Sirkku Pohja, 2018 2 Sisällysluettelo SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN MUKAISET PALKANKOROTUKSET 2017 2020...

Lisätiedot

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2012 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO 2 PALKKOJEN KOROTTAMINEN Palkkojen

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 15.11.2010 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 (12) EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2011 Luottamusmiesten peruskurssi (5 pv, 3 pv, 3+2 pv) 1. 24.01. 28.01. Auto- ja Kuljetusalan

Lisätiedot

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja työaikajärjestelmät SAK:laisilla työpaikoilla 3 ISBN 978-951-714-279-3 Painokarelia

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia. Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto

Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia. Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto Paikallisen sopimisen uusia juridisia piirteitä ja pulmia Jari Murto Työoikeuden assistentti Turun yliopisto 27.2.2008 Tulospalkkiot Palkan ja palkkion ero Palkka tehdystä työstä periaate Palkkio saavutetuista

Lisätiedot

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla ISBN 978-951-714-281-6

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Kiky yksityissektorin työehtosopimuksissa

Kiky yksityissektorin työehtosopimuksissa Kiky yksityissektorin työehtosopimuksissa 10.11.2016 1 Terveyspalvelualan tes Säännöllisen työajan pidentäminen 30 min/vko Luottamusmiehen asemaan merkittäviä parannuksia Kriisilauseke, jossa mainittujen

Lisätiedot

SAK:n työsuojelukysely 2008

SAK:n työsuojelukysely 2008 1 09 SAK:n työsuojelukysely 08 Tammikuu 09 Lisätiedot: Erkki Laukkanen erkki.laukkanen@sak.fi puhelin 0 774 0164 SAK, PL 157 00531, Helsinki Tilaukset: SAK puhelin 0 774 000 SAK Työsuojelukysely 08 1 SAK:N

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden, Tietoalan toimihenkilöiden ja YTN:n yhteiset tiedotustilaisuudet Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusratkaisusta 1.11.2013 31.10.2016 1 Sisältö 1. Työllisyys- ja kasvusopimus

Lisätiedot

Puusepänteollisuuden TES

Puusepänteollisuuden TES Puusepänteollisuuden TES 2018-2020 1 Työehtosopimuksen 2018-2020 keskeinen sisältö Työehtosopimus on voimassa 1.2.2018-31.1.2020 Työehtosopimus sisältää palkantarkistukset sekä vuodelle 2018 että vuodelle

Lisätiedot

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET

1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN TYÖNTEKIJÖIDEN PALKANKOROTUKSET METALLITEOLLISUUDENHARJOITTAJAIN LIITTO MTHL:N TYÖNANTAJAT Jukka Huhtala/EL JÄSENTIEDOTE 3/2008 1 (5) 27.8.2008 Jakelu Rakennuspelti- ja teollisuuseristysalan jäsenliikkeet 1 PELTI- JA TEOLLISUUSERISTYSALAN

Lisätiedot

Toimihenkilöbarometri 2013

Toimihenkilöbarometri 2013 Toimihenkilöbarometri 2013 Seppo Nevalainen 2 7. 11. 2 0 1 3 Vastanneet jäsenliitoittain Yhteensä N = 1288 Miehet N = 307 Naiset N = 979 Naisten osuus, % Vastausprosentti Painokerroin Ammattiliitto PRO

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

Sosiaalialan opintopäivät: ajankohtaista edunvalvonnasta

Sosiaalialan opintopäivät: ajankohtaista edunvalvonnasta Sosiaalialan opintopäivät: ajankohtaista edunvalvonnasta 4.11.2016 Kilpailukykysopimus kuntasektorilla Kunta-ala Neuvottelutulos saavutettiin 30.6. ja sillä toteutettiin kikyn mukaiset rakenteelliset muutokset

Lisätiedot

Perhemyönteiset käytännöt kuntatyöpaikoilla 2016 kyselyn tulokset

Perhemyönteiset käytännöt kuntatyöpaikoilla 2016 kyselyn tulokset Hyvinvointia työstä Perhemyönteiset käytännöt kuntatyöpaikoilla 2016 kyselyn tulokset Salla Toppinen-Tanner Nina Olin Marjukka Laine 8.11.2016 Työterveyslaitos www.ttl.fi 2 Kyselyn toteutus Nettikysely

Lisätiedot

JHL:n hallitus Mari Keturi

JHL:n hallitus Mari Keturi Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutulos 3.6.2016 JHL:n hallitus Mari Keturi Neuvottelutuloksen sisältö Tekstimuutokset Työajan pidentäminen Paikallinen työaikasopiminen

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 (6) PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Osapuolet ovat sopineet 19.2.2010 alkaneeseen ja 31.1.2013 asti voimassa olevaan Puusepänteollisuuden työntekijöiden

Lisätiedot

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt Harvassa 1 SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt harvassa ISBN 978-951-714-292-2 Painokarelia Oy 2014 Kannen kuva: Ingimage 2 SAK:n Hyvän työn mittari Uusi

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2017 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 30.01.-03.02. Paperiliitto 2. 30.01.-03.02.

Lisätiedot

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja 21.01.2014 1. Koululaisten kesäharjoittelu 2014-2016 2. Uusien työehtosopimusten

Lisätiedot

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. AMMATTILIITTO PRON KOULUTUKSET 2018 LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUS Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. Työsuojeluinfo Kohderyhmä: uudet työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari Kuuden euron työkokeilu Infotilaisuus RT-RL 9.2.2017 Tapio Kari Kuuden euron työkokeilua koskevat määräykset koskevat kaikkia RT-RL sopimusaloja Kaikille Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennusliiton työehtosopimusaloille

Lisätiedot