Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta Lausunto 1 (6) Logistiikkaosasto TAMPERE BL /10.02/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta Lausunto 1 (6) Logistiikkaosasto TAMPERE BL6846 24.6.2015 3564/10.02/2015"

Transkriptio

1 esikunta Lausunto 1 (6) TAMPERE /10.02/2015 Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI 1. Päijät-Hämeen liiton lausuntopyyntö , BL LSSLE:n lausunto MI22372, Pääesikunnan päätös AJ9524, LOGR:n lausunto BL6664, , asia 3564/ PSPR:n lausunto ML11250, , asia 3564/ Lausuntoluonnos hyväksytty MAAVE:ssa, esittely MAAVOPPÄÄL:lle PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS, PUOLUSTUSVOIMIEN LAUSUNTO 1 YLEISTÄ 2 HÄLVÄLÄ JA PADASJOKI Valtioneuvoston päättämien alueiden käytön suunnittelun tavoitteiden (tarkistettu ) mukaan: Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon maanpuolustuksen ja rajavalvonnan tarpeet ja turvattava riittävät alueelliset edellytykset varuskunnille, ampuma- ja harjoitusalueille, varikkotoiminnalle sekä muille maanpuolustuksen ja rajavalvonnan toimintamahdollisuuksille. Hälvälästä luopumisesta pitkällä aikavälillä on tehty päätös ( 3. viiteasiakirja). Sen mukaan Padasjoen harjoitusalue, ml ampumaradat säilytetään Puolustusvoimien käytössä. Asiasta on kerrottu kaavaselostuksessa. Luvussa 7 (sivu 142) on todettu, että Hälvälän aluetta käsitelleen työryhmän ja maakunnan ampumaratoja koskeneen selvityksen johtopäätösten perusteella Hälvälän ampumarataa ei pidetä tulevaisuudessa merkitykseltään seudullisena. Näin ollen ampumarataa ja sen melualuetta ei merkitä maakuntakaavaan. Tältä osin kaavaselostusta on korjattava, koska Puolustusvoimat toimii alueella ainakin vuoteen 2035 saakka. Padasjoen kehittäminen on edellytys sille, että Hälvälästä ylipäätään voi luopua. Alueella on käynnistetty maastoon mahdollisesti jääneiden räjähteiden kartoitus- ja raivaamistoimenpiteet. Toimenpiteet tulevat kestämään useita vuosia. Tämän hetkisen kartoitustiedon mukaan ja käytössä olevien resurssien perustella, raivaaminen tullee kestämään arviolta vuotta. Raivaamista vaativat alueet pidetään puolustusvoimien hallinnassa koko raivaamistyön ajan. Puolustusvoimat edellyttää, että kaa- Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta Puh Y-tunnus Faksi PL TAMPERE

2 esikunta Lausunto 2 (6) TAMPERE 3564/10.02/2015 voitusprosessin edetessä huomioidaan alueella harjoitettu toiminta sekä sen mahdollisesti asettamat rajoitteet alueen tulevalle käytölle. Tämä tarkoittaa sitä, että jos puolustusvoimilla ei ole riittävästi varoja puhdistaa kaikkia alueita, voidaan kaavoituksessa joutua jättämään rakentamisesta vapaita alueita asunto- ja muiden alueiden väliin, ainakin joksikin ajaksi. Pääesikunnan päätös Hälvälästä luopumisesta on kirjattu muotoon pitkällä aikavälillä. Voimassa olevassa ohjeistuksessa suunnitteluperusteena mainitaan toimintojen alueella jatkuvan vuoteen 2024 (ammunnat) ja vuoteen 2035 (muu toiminta). Ampumatoiminnan jatkuessa vielä 10 vuotta ja muun harjoitustoiminnan toiset 10 vuotta, sitä voidaan pitää merkitykseltään seudullisena. Maakuntakaavan ehdotus toteaa omaksi suunnittelujänteekseen vuotta ja puolustusvoimien toiminta alueella jatkuu ainakin koko ko. jakson ajan. (selostus s. 9) Hälvälän eteläosan merkintä EP/A suunnittelumääräyksineen on hyväksyttävissä, kunhan Puolustusvoimat voi yksiselitteisesti päättää luopumisajankohdasta. Alueen tulee siis säilyä erityisalueena (EP) siihen saakka, kun Puolustusvoimat toimii alueella. EP-varauksen tulee säilyä kaavassa ensisijaisena niin kauan kuin PV tarvitsee aluetta (vrt Santahaminan merkintä eri kaavoissa). Esimerkiksi Uudenmaan maakuntakaavassa on käytetty EP-merkintää, jonka suunnittelumääräyksessä on todettu: "Alue varataan puolustusvoimien käyttöön. Mikäli taajamatoimintojen alueisiin kiinteästi liittyvät alueet Helsingin Santahaminassa vapautuvat puolustusvoimien käytöstä ne varataan vapautuvilta osiltaan taajamatoimintojen alueeksi." Vuoden 2015 tilanteessa on puolustusvoimien ja aluetta käyttävien tahojen kannalta keskeisintä, että koko alueella säilyy EP-merkintä. Aluetta käyttävät nykyisin mm. Panssariprikaatin, Kaartin Jääkärirykmentin ja Logistiikkalaitoksen joukot. Alueella on keskeinen merkitys Hämeen aluetoimiston ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa. Lisäksi aluetta käyttävät harjoitustoiminnassaan myös muut viranomaiset mm. Hämeen poliisi ja Päijät-Hämeen pelastuslaitos. Hälvälän harjoitusalueella sijaitsevilla ampumaradoilla on myös keskeinen merkitys Päijät-Hämeen ja myös laajemmin Etelä-Suomen ammunnan harrastajille ja reserviläisille. EP- merkinnällä voidaan varmistaa se, ettei alueen suunnitelmallinen käyttö puolustusvoimien koulutus- ja ampumatoimintaan vaarannu. Kehittämisen kohdealue -merkintää on selvitetty selostuksessa ss sekä liiteosassa s. 22) Melualueet tulee lisätä oikeusvaikutteiseen kaavakarttaan liitekartan 2 mukaisesti, koska ampumatoiminta säilyy alueella ainakin vuoteen 2024 saakka ja muu harjoitustoiminta ainakin vuoteen

3 esikunta Lausunto 3 (6) TAMPERE 3564/10.02/ TUULIVOIMA 2035 saakka. Meluasiaa on käsitelty selostuksessa sekä sen liiteosassa ss ). Padasjoen tulee Hälvälän luopumispäätökseen kytkettynä mahdollistaa jatkossa joukkojen peruskoulutuskauden harjoitukset ja ammunnat sekä ajoharjoittelu ja logistiikka-alan harjoitustoiminta. Siten Padasjoen kehittäminen ja laajentaminen ovat edellytys sille, että Hälvälästä voidaan luopua toiminnan siitä kärsimättä liikaa. Alueen tavoitetila määritellään PE:n normin mukaan paikallisesti, eli tavoitetilan määrittämisestä vastaa pääosin Panssariprikaati. PVLOGLE korostaa, että Puolustusvoimien toimintaedellytysten Padasjoella on oltava kunnossa ennen kuin Hälvälästä luovutaan. Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta (PVLOGLE) pyytää, että Päijät-Hämeen liitto myötävaikuttaisi siihen, että Padasjoen alue saataisiin nykyistä laajemmin Puolustusvoimien käyttöön. Padasjoella ei ole tällä hetkellä Puolustusvoimien hallinnassa kuin n 170 ha. Alustavia epävirallisia neuvotteluja Padasjoen alueen nykyistä laajemmasta käytöstä on käyty mm. metsähallituksen ja naapurimaanomistajan Hämeenlinnan kaupungin kanssa joulukuussa Kaavaselostuksessa puhutaan mahdollisesta laajenemistarpeesta Padasjoen/Taruksen aluelle. Tämä olisi syytä sanoa vahvemmin. Hälvälä on laajuudeltaan noin 700 ha ja Padasjoki 170 ha. PVLOG- LE:lla ei ole toistaiseksi mahdollisuutta ottaa kantaa Padasjoen laajenemissuuntiin / laajuuteen / aikatauluun. Tuulivoimatuotantoon soveltuvan alueen (tv) sekä merkitykseltään seudullisen tuulivoima-alueen koon alarajaa koskevan vyöhykkeen (tvy) suunnittelumääräykset on täydennettävä seuraavanlaiseksi: "Aluetta suunniteltaessa tulee turvata puolustusvoimien toimintaedellytykset sekä ottaa erityisesti huomioon puolustusvoimien toiminnasta, kuten tutkajärjestelmistä ja radioyhteyksien turvaamisesta johtuvat rajoitteet." Kaavaselostukseen (selostus ss ja liiteosa ss ) on lisättävä, että yksittäisistä tuulivoimahankkeisiin liittyvistä lausunnoista (tutkavaikutuksien tarkemmasta selvittämistarpeesta ja tuulivoimalahankkeiden hyväksyttävyydestä) vastaa Pääesikunta, joten niitä koskevat lausuntopyynnöt tulee toimittaa osoitteella kirjaamo.pe@mil.fi tai Pääesikunta, PL 919, Helsinki. PEssa tuulivoima-asiaa hoitaa PE OPOS (tällä hetkellä komentajakapteeni Kari Salin, puh ja Jussi Karhila, puh ). Kaikista yli 50 metriä korkeista, yksittäisistäkin tuulivoimaloista tulee pyytää Pääesikunnan lausunto.

4 esikunta Lausunto 4 (6) TAMPERE 3564/10.02/ ALUEVARAUKSET Koska kuntakaavoilla ja rakennusluvilla voidaan mahdollisesti ratkaista yksittäisten tuulivoimaloiden rakentamisia, PVLOGLE pyytää, että mahdollisia yksittäisiä tuulivoimalahankkeita silmällä pitäen Päijät- Hämeen liitto vaikuttaisi siihen, että alueen kuntiin laadittaviin rakennusjärjestyksiin ja tarvittavilta osin yleiskaavoihin lisätään seuraavat lauseet: Yli 50 metriä (kokonaiskorkeus maanpinnasta) korkeista tuulivoimaloista tulee aina pyytää erillinen lausunto Pääesikunnalta koko kunnan alueella. Yksittäisiä alle 50 metriä (kokonaiskorkeus maanpinnasta) korkeita pientuulivoimaloita saa rakentaa, mikäli ne eivät rajoitu puolustusvoimien vakituisessa käytössä oleviin alueisiin. Aluevaraukset on pääosin huomioitu LSSLE:n antaman lausunnon MI22372, mukaan. PVLOGLE esittää, että seuraavat muutokset tehdään kaavaehdotukseen: 1. Hartolan varastoalue merkitään Puolustusvoimille vuokratun alueen mukaan. Kartta on liitteessä 1. Suojavyöhykkeet ovat jo nyt oikein. 2. Hälvälän ampuma- ja harjoitusalueen meluvyöhykkeet on merkittävä maakuntakaavaan. 3. Nastolan Uudenkylän varastoalue ympäristöineen on merkitty maantien itäpuoliselta osin LSSLE:n lausunnon MI22372, mukaisesti, mutta ko lausunnon liitteiden 5 ja 6 mukaisia alueita tien länsipuolella ei ole merkitty. PVLOGLE pyytää laajentamaan suoja-aluetta sv3 tämän lausunnon liitteen 3 mukaisesti. Kyseiselle alueen kaavamääräyksiin on lisättävä myös LSSLE:n lausunnon MI22372, mukaisesti suunnittelumääräys siitä, että kaikista alueelle kohdistuvista hankkeista tulee pyytää Puolustusvoimien lausunto. PVLOGLE pyytää laajentamaan EP6- aluetta myös tien länsipuolelle merkitsemään tien länsipuolelle tämän lausunnon liitteen 1 mukaisesti, kuten LSSLE:n lausunnossa MI22372, on pyydetty. Se on vuokrattu Puolustusvoimille. Alueella on 1960-luvulla tapahtuneen räjähdysonnettomuuden vuoksi räjähtämättömiä heitteitä, joiden täydellinen raivaaminen ei ole mahdollista siten, että aluetta voitaisiin käyttää turvallisesti. Alueelle ei tule suunnata maarakentamista vaativaa toimintaa. 4. Heinolan Lusin ja Joutsan varalaskupaikat on merkitty ltv1 ja ltv2 - merkinnällä. Päijät-Hämeen liittoa pyydetään tarkistamaan, että

5 esikunta Lausunto 5 (6) TAMPERE 3564/10.02/ KEHITTÄMISALUEMERKINNÄT 6 KAAPELILINJAT 7 JATKOTYÖ 8 YHTEYSHENKILÖT Lusin varalaskupaikan suoja-alueen säde on vaadittu 12 km. Suojaalueen kaavamääräyksiin on lisättävä seuraavat määräykset: Suunnittelumääräys: Kaikista yli 50 metriä korkeista rakennuksista, rakennelmista ja rakenteista tulee pyytää Puolustusvoimien lausunto. Rakentamismääräys: Alueelle ei saa rakentaa tuulivoimaloita. Kehittämisaluemääräyksissä tulee ottaa huomioon puolustusvoimien mukaan ottaminen ja lausunnon tarve suunnitteluvaiheessa. Niitä koskevissa merkinnöissä ja määräyksissä (Padasjoki, Hälvälä) tulee olla teksti, joka turvaa jatkosuunnittelussa puolustusvoimien toimintaedellytykset. Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen (PVJJK) organisaatiomuutosten ja Suomen Turvallisuusverkko Oy:n (STUVE) perustamisen vuoksi Puolustusvoimat toteaa, että kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyen ja myös maakuntakaavsata on syytä pyytää lausunto myös STUVE:Lta, osoitteesta : asiakaspalvelu.stuve@erillisverkot.fi Erillisverkko-konsernin vaihde on Rakennus- ym. töitä tehdessä tulee huomioida alueella ja läheisyydessä mahdollisesti kulkevat puolustusvoimien kaapelilinjat. Mahdollisten kaapelilinjojen sijainti tulee selvittää hyvissä ajoin, vähintään kymmenen (10) työpäivää ennen aiottua rakentamista. Kaikki kaapelinäytöt tilataan Suomen Turvallisuusverkko Oy:ltä (STUVE); asiakaspalvelu.stuve@erillisverkot.fi. Erillisverkko-konsernin vaihde on Kaavoituksesta mahdollisesti aiheutuvien olemassa olevien kaapelireittien siirtojen, kaapeleiden rakentamisen aikaisten suojaamisen tai muiden muutosten osalta kustannukset on kohdennettava muutoksen aiheuttajalle. Puolustusvoimat haluaa olla tietoinen mahdollisten uusien lentokenttien, kuten Hennan alueen suunnittelusta. Puolustusvoimat haluaa olla mukana metsäenergiaterminaalien mahdollisia sijoituspaikkoja selviteltäessä.

6 esikunta Lausunto 6 (6) TAMPERE 3564/10.02/2015 Lausuntopyynnöt ja kutsut neuvotteluihin tulee lähettää sähköpostilla kirjaamo.1logr@mil.fi tai 1.Logistiikkarykmentin Esikunta (1LOGRE), käyntiosoite Paraatikenttä 1, Kouvola. Postiosoite on PL 1080, KOUVOLA. Yhteyshenkilöinä kaavoitus- ja edunvalvonta-asioissa alkaen ovat 1LOGR:n kiinteistöpäällikkö seppo.kesanen@mil.fi p ja kiinteistöinsinööri jukka.kohopaa@mil.fi p Tuulivoimahankkeesta annettavan hyväksyttävyyslausunnon yhteyshenkilöitä ovat Kari Salin puh ja Jussi Karhila puh (puolustusvoimien vaihde). PVLOGLE:n yhdyshenkilö on toimitila-asiantuntijadi Eero Ruotsila, eero.ruotsila@mil.fi p Esikuntapäällikön sij Eversti Timo Saarinen Toimitila-asiantuntija DI Eero Ruotsila Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu. LIITTEET 1. Hartola ja Uusikylä (vuokratut alueet) 2. Hälvälä melualueet 3. Uusikylä, sv3 -alueen laajennustarve JAKELU TIEDOKSI ILMAVE PSPR UTJR PE OPOS PVJJK MAAVE PVTIEDL 2LOGR 1LOGR Suomen Turvallisuusverkko Oy

7

8

9 Meters Ymptekn A Parri Hälvälän_ampuma-_ja_harjoitusalue Hälvälän pv ampumatoiminnan melualue 3 (50 db(aeq) tai 60 db(aimax)) Hälvälän pv ampumatoiminnan melualue 2 (55 db(aeq) tai 65 db(aimax)) Hälvälän pv ampumatoiminnan melualue 1 (60 db(aeq) tai 70 db(aimax)) Hälvälän pv ampumatoiminnan melualueet, pv:n esitysluonnos

10 Kuvassa yhtenäinen punainen sektori = räjähdyksen pääasiallinen purkaussuunta, suuri todennäköisyys räjähteille. Toimenpiteet punaisella sektorilla: - Aina ennen maanrakennustöitä tulee ottaa yhteys Puolustusvoimiin riskianalyysia varten. - Puolustusvoimat asettaa tarvittaessa raivaajahenkilöstöä varmistamaan työskentelyn turvallisen suorittamisen Kuvassa katkoviivalla rajattu ympyrä = alueella on todennäköisesti heitteitä / räjähteiden osia. Todennäköisyys heitteiden löytymiselle kasvaa jyrkästi etäisyyden kasvaessa räjähdyspisteestä Toimenpiteet katkoviivalla rajatulla alueella: - Suositellaan yhteyden ottoa Puolustusvoimiin ennen maanrakennustöiden aloittamista Yleisohje löydettäessä alueelta tunnistamaton esine: - AINA yhteys poliisiviranomaiseen, joka pyytää tarvittaessa Puolustusvoimilta virka-apua esineen tunnistamiseksi.

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) 1.10.2012 Päijät-Hämeen Liitto PL 50 15111 LAHTI Päijät-Hämeen liiton lausuntopyyntö 28.6.2012, LSSLE 10.7.2012, M122030 PLM päätös FI.PLM. 2012-3032

Lisätiedot

4.1.2017 1187/2016 saap. 22.11.2016 1187/2016 saap. 1.11.2016 1187/2016 saap. 23.11.2016 1187/2016 saap. 14.11.2016 LAUSUNTO 1 (1) 14.11.2016 Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus Ruskatie

Lisätiedot

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 Luonnosvaiheen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 Luonnosvaiheen vastineet

Lisätiedot

3. Logistiikkarykmentti Lausunto 1 (3) Esikunta TIKKAKOSKI BL16831 30.11.2015 4430/10.02/2015 Raahen kaupunki ja Siikajoen kunta lausuntopyyntö BL16005/5.11.2015 3LOGR ak BL10084/18.8.2015 RAAHEN JA SIIKAJOEN

Lisätiedot

a / Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ... Laukaan kunta Kaavoitus - ja rakennuslautakunta PL LAUKAA

a / Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ... Laukaan kunta Kaavoitus - ja rakennuslautakunta PL LAUKAA Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Suomi LAUSUNTO LAUKAAN KUNNANHALLITUS I7iaarinn la -tunnus Pvm Käsitelty... Arkistomti a / 30.05.2017 dnro:kesely/234/2017 Laukaan kunta Kaavoitus - ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Salon kaupunki Kaupunkisuunnittelu PL 77 24101 Salo Finland SALON MÄRYNUMMEN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYDESTÄ

Lisätiedot

NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA VAALAN KUNTA NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Vastine ehdotusvaiheen palautteeseen SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.12.2016 P27515 NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA P27515 Vastine ehdotusvaiheen

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221

Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 annettuihin lausuntoihin I (I) Auranen

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, KAAVALUONNOS

NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, KAAVALUONNOS LAUSUNTO POPELY/1295/2016 Pohjois-Pohjanmaa 23.6.2016 Vaalan kunta Tekninen johtaja Juha Airaksinen vaala@vaala.fi Lausuntopyyntönne 20.5.2016 NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA, KAAVALUONNOS

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN ISKAAVA. siin

HAAPAJÄRVEN ISKAAVA. siin HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEI ISKAAVA Vastine ehdotusvaiheen lausuntoihin ja mielipiteis siin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19. 5.2016 RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221

Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221 Luonnosvaiheen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 Luonnosvaiheen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Sotilasläänin EsikuntaLausunto 1 (5) Henkilöstöosasto OULU 1232/73/2009 3.11.2009 MF36863

Pohjois-Suomen Sotilasläänin EsikuntaLausunto 1 (5) Henkilöstöosasto OULU 1232/73/2009 3.11.2009 MF36863 Pohjois-Suomen Sotilasläänin EsikuntaLausunto 1 (5) Henkilöstöosasto 1232/73/2009 3.11.2009 Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Kainuun maakunta -kuntayhtymän lausuntopyyntö, asiakirja Dnro

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö maankäytön suunnittelun näkökulmasta Ampumarataseminaari 25.4.2014 Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liitto

Uudistuva lainsäädäntö maankäytön suunnittelun näkökulmasta Ampumarataseminaari 25.4.2014 Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liitto Uudistuva lainsäädäntö maankäytön suunnittelun näkökulmasta Ampumarataseminaari 25.4.2014 Tapio Ojanen Esityksen sisältö: Maakuntakaavoitus yleisesti Päijät-Hämeen ampumaradat ja moottoriurheilualueet

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta

86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta Hollolan kunta Hollola-Hämeenkoski yhdistymishallitus 17.8.2015 86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta HOL 125/2013 Päijät-Hämeen liitto on pyytänyt lausuntoa maakuntakaavaehdotuksesta

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Maakuntakaavan oikeusvaikutukset, Keski-Suomen liitto 1.6.2004 Jukka Reinikainen, YM MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Viranomaisvaikutus

Lisätiedot

Kinnulan kunta 10.08.2015. 43900 Kinnula. Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

Kinnulan kunta 10.08.2015. 43900 Kinnula. Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA 1 (1) Kinnulan kunta 10.08.2015 Keskustie 45 KSL/70/03.08.01.06/2015 43900 Kinnula Viite: Lausuntopyyntö 8.7.2015 LAUSUNTO HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Kinnulan kunta on 8.7.2015

Lisätiedot

1/2 Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry PL 326 90101 Oulu pohjois-pohjanmaa@sll.fi 8.12.2015 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus PL 62 92101 Raahe kirjaamo@raahe.fi Viite: Lausuntopyyntö 6.11.2015

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Päijät-Hämeen korjattu maakuntakaavaehdotus 2014

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Päijät-Hämeen korjattu maakuntakaavaehdotus 2014 PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Päijät-Hämeen korjattu maakuntakaavaehdotus 2014 Arvoisa vastaanottaja LAUSUNTOPYYNTÖ PÄIJÄT-HÄMEEN KORJATUSTA MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA Pyydämme lausuntoanne Päijät-Hämeen korjatusta

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014. Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014. Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015 PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014 Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015 Maakuntakaava Valtuustokausi 2009-2012 Valtuustokausi 2013-2016 Valtuustokausi 2017-2020 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki 1 (7) Asianumero MH 1976/2017/06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Suomen valtio, Metsähallitus Ostaja Lappeenrannan kaupunki Tällä kauppakirjalla allekirjoittaneet ovat sopineet kiinteistöjen luovutuksesta

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KARHUNNEVANKANKAAN KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (8) TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA, PYHÄJOKI

KARHUNNEVANKANKAAN KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (8) TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA, PYHÄJOKI KARHUNNEVANKANKAAN KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (8) YHTEENVETO JA VASTINEET KAAVAEHDOTUKSEN LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA Nähtävilläoloaika 30.8. 29.9.2016 LAUSUNNOT 1 Ilmatieteen laitos 2 Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

Kainuun liitto 19.8.2013

Kainuun liitto 19.8.2013 Kainuun liitto 19.8.2013 KAINUUN KAUPAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMAN LUONNOKSESTA ESITETYT LAUSUNNOT SEKÄ NIIDEN VASTINEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnoksesta

Lisätiedot

Maakuntakaavoitus ase- ja ampumaharrastuksen kannalta

Maakuntakaavoitus ase- ja ampumaharrastuksen kannalta Maakuntakaavoitus ase- ja ampumaharrastuksen kannalta Tuli seis vai turvallisia laukauksia -seminaari 25.4.2008 Johtaja Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto 2 MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN MALLI 3 MAANKÄYTTÖ-

Lisätiedot

Karjalan prikaati Käsky 1 (5) Esikunta VEKARANJÄRVI ML

Karjalan prikaati Käsky 1 (5) Esikunta VEKARANJÄRVI ML Karjalan prikaati Käsky 1 (5) 4.5.2015 1. PVLOGLE määräys BL161/10.2.2015 2. PVLOGLE määräys BL 542/30.36.2015 KARJALAN PRIKAATIN AMPUMARATOJEN KÄYTÖNSEURANTA JA AMPUMATARVIKKEIDEN JA RÄJÄHTEIDEN KÄYTÖNSEURANTA

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN ISKAAVA. siin

HAAPAJÄRVEN ISKAAVA. siin HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEI ISKAAVA Vastine luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteis siin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17. 3.2016 RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET

KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET HÄMEENKOSKEN KESKUSTAN JA YMPÄRISTÖN OSAYLEISKAAVA KAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 14.8. 14.9.2015 KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET EHDOTUSVAIHEEN NÄHTÄVILLÄOLOAINEISTO 1. LAUSUNNOT 2 1.1

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Kärkölän kunta Kunnanhallitus Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen liitolle maakuntakaavaehdotuksesta

Kärkölän kunta Kunnanhallitus Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen liitolle maakuntakaavaehdotuksesta Kunnanhallitus 10.8.2015 252 Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen liitolle maakuntakaavaehdotuksesta KH 95 10.8.2015 Maakuntahallitus päätti 13.4.2015 hyväksyä maakuntakaavaehdotuksen asetettavaksi nähtäville

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON LAUSUNTO SULATON OSAYLEISKAAVAEHDOTUK- SESTA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON LAUSUNTO SULATON OSAYLEISKAAVAEHDOTUK- SESTA 1764/ 2012 8.3.2017 Kalajoen kaupunki LAUSUNTO 1 (2) Ympäristöterveydenhuolto Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 24.3.2017 1764/ 2012 24.3.2017 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus PL 62 92101 Raahe YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki 1 (7) Asianumero MH 1976/2017/06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Suomen valtio, Metsähallitus Ostaja Lappeenrannan kaupunki Tällä kauppakirjalla allekirjoittaneet ovat sopineet kiinteistön luovutuksesta

Lisätiedot

RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 25.1.2013 VASTINEET 1 (7) SUOMUSSALMEN KUNTA RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Valtatien 5 ja Kyröntien (mt 892) liikennealue, sekä Risteen korttelin 1005 autopaikkojen korttelialue

Lisätiedot

Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56,

Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56, Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tekninen lautakunta, 18, 16.06.2015 Kunnanhallitus, 56, 22.06.2015 56 Lausuntopyyntö Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta MjuDno-2015-275 Tekninen lautakunta,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, maakuntahallitus LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO, maakuntahallitus LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö LAUSUNTO NRO 2, Liikenne- ja viestintäministeriö Kohta 1 Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että Päijät-Hämeen maakuntakaavassa on lukuisia asumisen laajenemisalueita, päivittäistavarakaupan suuryksiköiden,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Kaartin jääkärirykmentti Uudenmaan aluetoimisto HELSINKI. Käsky 1 (5) M

Kaartin jääkärirykmentti Uudenmaan aluetoimisto HELSINKI. Käsky 1 (5) M Käsky 1 (5) 8.1.2018 1. PEVIESTINTÄOS AJ2511/11.2.2013: PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN VAIKUTUS SOITIOTOIMINTAAN JA SOITTOTILAUSTEN KOKOAMINEN 2. PVOHJE VIESTINTÄ 010- PEVIESTINTÄOS HK33/15.1.2014: SOTILASMUSIIKKI

Lisätiedot

Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivityksestä, liite 6. Maakuntahallitus

Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivityksestä, liite 6. Maakuntahallitus Lausunto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivityksestä, liite 6 Maakuntahallitus 21.3.2016 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Maisema-alue -kuuleminen Aineisto on kunnissa ja ELY-keskusten

Lisätiedot

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.10.2009 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Kunnanhallitus

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ 29.8.2013 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen ASIAKOHTA 4. Maakuntakaavatyön tilannekatsaus Periaatelinjaukset ovat tarpeellisia: Ehdotuksen laatimisen takia Tarvittavat

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

Maakuntakaavaehdotus 2014

Maakuntakaavaehdotus 2014 Maakuntakaavaehdotus 2014 Täytä paikallisyhdistyksen huomiot maakuntakaavaehdotuksesta kommenttikenttään! Maakuntakaavaehdotuksen linjaukset: Lisätiedot: Paikallisyhdistyksen kommentit: Taajama-alueet

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen. Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIVOIMAPUISTO TEEMAYLEISKAAVA KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA ILMAKUVA ALUEESTA 1 Kohde Teemayleiskaavan tarkoitus Teemayleiskaavan tavoitteet Tuulivoimapuisto teemayleiskaava koskee osaa Forssan kaupungin Kiimassuon, Kaalikorven ja Ratasmäen,

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 14 ja 22 maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan vahvistusmenettelystä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KEITELEJÄRVEN JA KUNNAN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Tillolan moottoriurheilukeskuksen asemakaava Kaavaehdotuksen vastineet 1 (6) Iitin kunta

Tillolan moottoriurheilukeskuksen asemakaava Kaavaehdotuksen vastineet 1 (6) Iitin kunta Tillolan moottoriurheilukeskuksen asemakaava Kaavaehdotuksen vastineet 1 (6) YHTEENVETO JA VASTINEET KAAVAEHDOTUKSEN 8.6.2015 LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ Nähtävilläoloaika 7.10.-5.11.2015 Lausunnot L

Lisätiedot

Hakemuksen perusteluina yhtiö on tuonut esiin muun ohella seuraavaa:

Hakemuksen perusteluina yhtiö on tuonut esiin muun ohella seuraavaa: YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PÄÄTÖS PL 35, 0023 VALTIONEUVOSTO Dnro YM1/502/2012 puhelin (vaihde) 020610 100 3.12.2013 ASIA ESITYKSEN TEKIJÄ ASIAN VIREILLETULO Päätös maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999)

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Laukaan kunta Kunnanhallitus PL LAUKAA

Laukaan kunta Kunnanhallitus PL LAUKAA Pvm Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 17-02 2017 Käsitelty Arkistointi Laukaan kunta Kunnanhallitus PL 6 41341 LAUKAA Lausuntopyyntö Laukaan kirkonkylän asemakaavan muutoksesta ja osittaisesta kumoamisesta;

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva MRL:n muutokset Merja Vikman-Kaverva 2.10.2015 Kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta uudistetaan Tavoitteena menettelyjen sujuvoittaminen ELY-keskuksille kuuluva poikkeamistoimivalta siirretään kuntiin

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot