Kuntauudistus ja tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntauudistus ja tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut. 2012 Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen"

Transkriptio

1 Kuntauudistus ja tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut 2012 Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen

2 Mistä kuntauudistuksessa on kyse? Kuntauudistuksella vastataan tulevaisuuden toimintaympäristön koviin haasteisiin - kuten Paras-uudistuksessakin - mutta määrätietoisemmin, koska olemme 6 vuotta viisaampia ja 6 vuotta enemmän myöhässä. Sekin, että olemme 6 vuotta väsyneempiä Paraksen jäljiltä, on yksi realiteetti! Kuntaosasto / MM

3 Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itse vastaamaan peruspalveluista Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamiseksi säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, rahoitusta, kehittämistä ja valvontaa koskeva laki. Järjestämislain ja muiden sektorilakien valmistelu sovitetaan yhteen valtakunnalliseen kuntauudistukseen sekä aikataulullisesti että sisällöllisesti. Henkilöstön asema muutosprosesseissa turvataan nykylainsäädännön tasoisena Selvitetään kullekin alueelle tarkoituksenmukainen kunta- ja palvelurakenne uudistus koskee siis yhtä lailla maaseutua kuin kaupunkiseutuja Kuntarakenneuudistus muodostaa perustan kuntalain kokonaisuudistukselle Kuntaosasto / MM

4 Mitä kuntauudistuksessa syntyy? Uusia kuntia. Mikä uudistuksessa muuttuu? Kuntarakenne Kunnan tehtävät ja velvoitteet Rahoitus (valtionosuusuudistus!) Toimintamallit tuottavuus ja tuloksellisuus hyvien käytäntöjen hyödyntäminen toiminnan kustannusten ja laadun arviointi Johtaminen ja demokratia Virkajohdon ja poliittisen johtamisen selkeytys (vrt. pormestarimalli, päätoiminen kh:n puheenjohtajuus) Demokratiamallien kehittäminen, suora demokratia, vuorovaikutus, kunnanosahallinto tms. Valinnanvapaus ja kuntalaisten osallisuus laajemmin nähtynä Kuntaosasto / MM

5 6. Uudistetaan kuntarakenteita suunnitelmallisesti ja alueita kokonaisuuksina tarkastellen 5. Vahvistetaan kuntien elinvoimaa sekä ehkäistään yhdyskuntarakenteen hajautumista erityisesti kaupunkiseuduilla 1. Turvataan kuntapalvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuus koko maassa Miksi valtakunnallinen kuntauudistus vuosina ? 4. Turvataan kuntapalveluiden rahoituspohjaa ja parannetaan julkisen talouden kestävyyttä 2. Kootaan kunta- ja palvelurakenteita yhteen ja varmistetaan niiden demokraattinen ohjaus 3. Luodaan pohja sosiaalija terveyspalveluiden ja muiden suurempaa väestöpohjaa edellyttävien palveluiden järjestämiselle Kuntaosasto / MM

6 Kuntauudistuksen aikataulusuunnitelma Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä (Ministeri Tölli) Asiantuntijakuulemiset Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä (Ministeri Virkkunen) Selvitys ja ehdotus kriteereistä Lakiesityksen Hallituksen laatiminen esitys Kuntakuulemiset Kriteerien vahvistaminen Lakiesitys EK:ssa Kunnallishallinnon rakennelaki Uutta kuntarakennetta koskevat ratkaisut VALMISTELUVAIHE PÄÄTÖKSENTEKOVAIHE Kuntaosasto / MM

7 indeksi 80 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina indeksi lasta ja vanhusta 100 työikäistä kohti Talous kiristyy 70 Hoivatarve kasvaa lasta ja vanhusta 100 työikäistä kohti Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisvaiheessa oli hyvin edullinen huoltosuhde Eläköityminen lisääntyy Karpalonmäen nousu on juuri alkanut ja sitä kestää 20 vuotta! vuosi 0 Kuntaosasto / MM

8 Väestönmuutos maakunnittain, prosentteina 20,0 % 15,0 % 10,0 % 5,0 % 0,0 % -5,0 % 1-10,0 % Uusimaa Pirkanmaa Kanta-Häme Pohjois-Pohjanmaa Koko maa Päijät-Häme Pohjanmaa Varsinais-Suomi Keski-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lappi Satakunta Kymenlaakso Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kainuu Etelä-Karjala Etelä-Savo VM/Kunta, Tilastokeskuksen väestöennuste Kuntaosasto / MM

9 Pirkanmaa: kuntien väestönmuutos ,0 % 50,0 % 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % 0,0 % -10,0 % 1-20,0 % Vesilahti Lempäälä Ylöjärvi Pirkkala Nokia Kangasala Pälkäne Akaa Hämeenkyrö Tampere Orivesi Juupajoki Sastamala Ikaalinen Valkeakoski Urjala Punkalaidun Virrat Ruovesi Parkano Mänttä-Vilppula Kihniö Kuntaosasto / MM VM/Kunta, Tilastokeskuksen väestöennuste

10 Pirkanmaa: kuntien väestöllinen huoltosuhde 2010 ja 2030 Kunta Huoltosuhde 2010 Huoltosuhde 2030 Tampere 50,2 58,0 Vesilahti 66,0 67,2 Nokia 60,0 68,8 Pirkkala 59,4 69,1 Lempäälä 61,0 69,2 Ylöjärvi 61,9 71,6 Akaa* 63,5 73,3 Kangasala* 63,2 74,4 Hämeenkyrö 65,1 77,5 Valkeakoski 65,2 79,4 Pälkäne 71,8 87,5 Orivesi 71,0 88,8 Urjala 71,5 89,1 Ikaalinen 69,5 90,7 Sastamala 70,7 90,7 Mänttä-Vilppula 72,5 99,1 Punkalaidun 78,7 99,3 Parkano 72,9 103,5 Ruovesi 77,6 103,8 Virrat 74,9 104,3 Juupajoki 75,0 106,0 Kuntaosasto / MM Kihniö 74,2 115,4

11 Pirkanmaa: Väestöllinen huoltosuhde Parkano Ikaalinen Sastamala Punkalaidun Kihniö Hämeenkyrö Nokia Ylöjärvi Vesilahti Urjala Virrat Tampere Pirkkala Lempäälä Akaa 2010 Mänttä-Vilppula Ruovesi Juupajoki Kangasala Valkeakoski Orivesi Pälkäne Alle Yli 130 Manner-Suomi keskiarvo 60,1 Kuntaosasto / MM

12 Pirkanmaa: Väestöllinen huoltosuhde 2030 Kihniö Virrat Mänttä-Vilppula Parkano Alle Ruovesi Ikaalinen Sastamala Punkalaidun Hämeenkyrö Nokia Ylöjärvi Vesilahti Urjala Pirkkala Tampere Lempäälä Akaa Juupajoki Kangasala Valkeakoski Orivesi Pälkäne Yli 130 Manner-Suomi keskiarvo 73,0 Kuntaosasto / MM

13 Pirkanmaa: Yli 75-vuotiaiden osuus 2030 Kihniö Virrat Mänttä-Vilppula Parkano Ikaalinen Ylöjärvi Ruovesi Juupajoki Alle 14,0 % 14,0 16,9 % 17,0 19,9 % Hämeenkyrö Tampere Orivesi 20,0-23,9 % Nokia Pirkkala Kangasala Sastamala Lempäälä Pälkäne Vesilahti Valkeakoski Akaa Punkalaidun Urjala Yli 24,0 % Kuntaosasto / MM

14 Väestötekijöiden vaikutus peruspalvelujen kysyntään Suomessa (indeksi 2010 = 100) Menoerä v M v v v SOSIAALIPALVELUT lasten päivähoito vanhainkodit kotipalvelut palveluasuminen (arvio) TERVEYSPALVELUT erikoissairaanhoito perusterveydenhuolto KOULUTUSPALVELUT esiopetus perusopetus lukiokoulutus ammatillinen koulutus ammattikorkeakoulut Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö Kuntaosasto / MM

15 40,0 vero% 30,0 20,0 10,0 Kuntien näkymä olettaen, että kunnat sopeuttavat Jos tasapainotetaan velalla... 19,7 19,8 19,8 19,8 19,8 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 0,0 20, vuosi ,9 7,1 15,9 29,8 0,0 0,0 20,0 40,0 60,0 80,0 mrd 100,0 nettovelka 120,0 Sopeutus toimintakatteesta: v % (n. 0,5 mrd. ) v % (n. 0,5 mrd. ) v % (n. 0,25 mrd. ) v % (n. 0,25 mrd. ) Vanhusrakenteesta otetaan huomioon 20 % 54,0 40,0 60,0 80,0 100,0 120,0 Ennakkotieto kuntarakenneselvityksen talousanalyysista Kuntaosasto / MM

16 40,0 vero% 30,0 20,0 10,0 Kuntien näkymä oletuksella, että kunnat sopeuttavat Jos tasapainotetaan veroprosentilla 22,6 23,2 24,1 19,7 20,3 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 0,0 20,0 40,0 60,0 80,0 mrd 100,0 nettovelka 120, vuosi ,9 6,6 Sopeutus toimintakatteesta: v % (n. 0,5 mrd. ) v % (n. 0,5 mrd. ) v % (n. 0,25 mrd. ) v % (n. 0,25 mrd. ) Vanhusrakenteesta otetaan huomioon 20 % 8,2 8,6 10,5 Velkatasapainotarkastelu 0,0 0,0 20,0 40,0 60,0 80,0 100,0 120,0 Ennakkotieto kuntarakenneselvityksen talousanalyysista Kuntaosasto / MM

17 Kuntauudistuksen ytimessä on kolme (3) sellaista isoa kysymystä, joista olisi syytä käydä todella vakavaa keskustelua 1. Kuinka suomalainen hyvinvointiyhteiskunta selviytyy ja 2030-luvusta? 2. Kuinka hyvin kuntaperusteinen järjestelmä kestää ja 2030-luvulla? 3. Kuinka vähän onnistumme siirtämään ylimääräistä talouden taakkaa pienten ikäluokkien harteille ja 2030-luvulla? Oletettavasti työmme tuloksia tullaan ensi vuosikymmenellä arvioimaan paljolti siitä näkökulmasta, kuinka hyvin onnistumme noiden kolmen ison kysymyksen ratkaisemisessa Kuntaosasto / MM

18 Työssäkäyntialue ja muut kuntauudistuksen näkökulmat Esimerkkinä Tampereen kaupunkiseutu

19 Kuntauudistuksen tarkastelunäkökulmat 1. Palvelutarpeiden kehitystarkastelu Erityisalueet (esim. kieliolosuhteet) ja kuntaliitosten edellytysten tarkastelu 5. Palveluiden järjestämisalueet (esim. SOTE) Uudet vahvat kunnat (~elinvoimaiset ja toimintakykyiset kunnat) 4. Työssäkäyntialueet ja asiointialueet 2. Kuntatalouden kehitystarkastelu Asumisen ja yhdyskuntarakenteen kehitystarkastelu Kuntaosasto / MM

20 Pirkanmaa/pendelöinti yli 10% (suluissa omassa kunnassa työssäkäyvien osuus) Kihniö (70,1%) Virrat (77,5%) Parkano (80,1%) 15,7% Mänttä-Vilppula (80,4%) Ylöjärvi (38,4%) Ruovesi (75,9%) Ikaalinen (68,4%) 45,4% Juupajoki (57,8%) 11,5% 12,6% Hämeenkyrö (52,8%) 21,1% Tampere (81,6%) 22,2% Orivesi (57,2%) Sastamala (73,1%) 36,0% Nokia 57,2% (50,6%) Pirkkala (26,7%) 47,9% Vesilahti (31,8%) 12,3% 37,6% Lempäälä (34,5%) Kangasala (40,3%) 47% Pälkäne (57,2%) 13,1% 17,7% Kuhmalahti (liittynyt Kangasalaan) Punkalaidun (65,6%) Akaa Valkeakoski (48,7%) (70,9%) 25% Kylmäkoski (liittynyt Akaaseen) Urjala (65,0%) Kuntaosasto / MM

21 Pirkanmaa/pendelöinti yli 20% (suluissa omassa kunnassa työssäkäyvien osuus) Kihniö (70,1%) Virrat (77,5%) Parkano (80,1%) Mänttä-Vilppula (80,4%) Ikaalinen (68,4%) Hämeenkyrö (52,8%) 21,1% Ylöjärvi (38,4%) 45,4% Ruovesi (75,9%) Juupajoki (57,8%) 22,2% Tampere Orivesi (81,6%) (57,2%) Sastamala (73,1%) 36,0% Nokia 57,2% (50,6%) Pirkkala (26,7%) 47,9% Vesilahti (31,8%) 12,3% 37,6% Lempäälä (34,5%) Kangasala (40,3%) 47% Pälkäne (57,2%) Kuhmalahti (liittynyt Kangasalaan) Punkalaidun (65,6%) Akaa Valkeakoski (48,7%) (70,9%) 25% Kylmäkoski (liittynyt Akaaseen) Urjala (65,0%) Kuntaosasto / MM

22 Pirkanmaa/pendelöinti yli 40% (suluissa omassa kunnassa työssäkäyvien osuus) Kihniö (70,1%) Virrat (77,5%) Parkano (80,1%) Mänttä-Vilppula (80,4%) Ylöjärvi (38,4%) Ruovesi (75,9%) Ikaalinen (68,4%) 45,4% Juupajoki (57,8%) Hämeenkyrö (52,8%) Tampere (81,6%) Orivesi (57,2%) Sastamala (73,1%) Nokia 57,2% (50,6%) Pirkkala (26,7%) 47,9% Lempäälä (34,5%) Vesilahti (31,8%) 47% Kangasala (40,3%) Pälkäne (57,2%) Kuhmalahti (liittynyt Kangasalaan) Punkalaidun (65,6%) Akaa Valkeakoski (48,7%) (70,9%) Kylmäkoski (liittynyt Akaaseen) Urjala (65,0%) Kuntaosasto / MM

23 Sosiaali- ja terveydenhuolto kuntauudistuksessa ja hallitusohjelmassa

24 Sote-näkökulmia kuntauudistukseen Yhdenvertaisuus Palvelujen järjestäminen Osaavan työvoiman saatavuus Saatavuus ja saavutettavuus Erikoisosaamisen ja palvelujen vahvistaminen, lähipalvelut Kuntatalouden tasapainottaminen Kuntarakenteiden ja palvelurakenteiden yhtenäistäminen Kuntaosasto / MM

25 Pääministeri Kataisen hallitusohjelma: sote-palvelurakenneuudistus Vahvan kunnan vaihtoehtona voidaan tarvittaessa antaa mahdollisuus poikkeusmenettelyyn, jossa kunnat yhdessä voivat muodostaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen kykeneviä, väestöpohjaltaan riittävän suuria sosiaali- ja terveydenhuoltoalueita. Kuntien ja sote-alueiden yhteisiä tehtäviä varten on viisi erityisvastuualuetta (Erva). Erva-alueen tehtäviin kuuluvat muun muassa vaativat keskitettävät terveyden- ja sosiaalihuollon palvelut sekä alueellaan tutkimukseen, kehittämiseen ja koulutukseen liittyviä tehtäviä. Kuntaosasto / MM Paula Risikko

26 Hallitusohjelma: rahoitusuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus- ja järjestämisvastuu on samalla organisaatiolla (kunta tai sote-alue). Kunnallista terveyspalvelujärjestelmää ja sv-järjestelmää yhteen sovitetaan monikanavaisen rahoitusjärjestelmän ongelmien vähentämiseksi. Tehostetaan terveydenhuollon, sosiaalivakuutuksen ja kuntoutuksen eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja raportointia niin, että muodostetaan asiakkaiden kannalta tavoitteelliset ja toiminnalliset hoito- ja palveluketjut, joiden kokonaiskustannukset ovat järjestämisvastuussa olevilla tahoilla hallinnassa. Sovitetaan yhteen Kelan järjestämä ja rahoittama psykoterapia ja kuntoutus muuhun julkiseen palvelukokonaisuuteen. Selkeytetään lääkinnällisen kuntoutuksen työnjakoa ja yhteistyötä erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja Kelan kanssa. Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta parannetaan. Kuntaosasto / MM Paula Risikko

27 Tulevaisuuden haasteet miksi rakenneuudistus tarvitaan? Väestön ikärakenteen muutokset kansallisesti ja alueellisesti Taloustaantuma vaikutukset pitkäaikaisia Muuttoliike, potilaiden ja asiakkaiden liikkuvuus Ihmisten eriarvoisuus palvelujen saatavuudessa Peruspalvelujen tila edelleen heikentynyt Järjestelmän pirstaleisuus ja kompleksisuus Kokonaisvastuun kantaminen asiakasprosessista vaikeaa Johdettavuus ja ohjattavuus heikkoa sekä hajanaista Kokonaiskustannusten heikko hallittavuus Riittämättömät mahdollisuudet ICT:n hyödyntämiseen Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat osa muita hyvinvointipalveluja - eivät erillisiä Kuntaosasto / MM Paula Risikko

28 Edellytyksiä toimivien sote-palvelujen varmistamiseksi Sote järjestettävä yhtenä kokonaisuutena Sote osana muuta yhteiskunnallista päätöksentekoa Järjestämis- ja rahoitusvastuu oltava samassa organisaatiossa Nykyistä laajemmat väestöpohjat Osaamisen turvaaminen Palvelujärjestelmän johtaminen, ohjaaminen ja kehittäminen kokonaisuutena Sote-palvelujen talouden vakauden ja kestävyyden turvaaminen Kuntaosasto / MM Paula Risikko

29 Uudistuksen eteneminen VM:n kuntarakennetyöryhmä valmistelee kuntauudistuksen tarkemmat kriteerit ja etenemisen tammikuun 2012 loppuun mennessä. Osana tätä työtä STM valmistelee kuntauudistuksen sote-kriteereitä. Kuntarakenneselvityksen valmistuttua toteutetaan helmimaaliskuussa 2012 alueellinen kuulemiskierros, jonka pohjalta valmistellaan hallituksen esitys eduskunnalle puitelain korvaavaksi rakennelaiksi. Sen jälkeen kun kuntauudistuksen linjat ovat selvillä, ratkaistaan tarkoituksen mukainen palvelurakenne. Palvelurakenneuudistuksen toteuttamiseksi säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, rahoitusta, kehittämistä ja valvontaa koskeva laki. Rahoitusuudistus toimeenpannaan osana palvelurakenneuudistusta. Kuntaosasto / MM Paula Risikko

30 Näkökulmia ihmisten arkeen Yhdenvertaisuus (palvelujen saatavuus, terveyserot) Kokonaisvaltainen kohtaaminen ja hoitoketjujen toimivuus Toimintakyvyn ylläpito, varhainen puuttuminen, painopisteen siirto Valinnanvapauden edistäminen (terveydenhuoltolaki, palvelusetelit) Hyvinvointiteknologia ja sähköinen asiointi Ihmisten osallisuus palveluissa (vaikuttamismahdollisuus, oma aktiivinen rooli prosesseissa, yhteisöjen merkitys) Kuntaosasto / MM

31 Kiitos huomiostanne ja hyvää alkanutta vuotta!

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula 16.12.2011 Kari Prättälä Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi 80 70

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Nuoruusikäisten toimivat palvelu seminaari 16.2.2012 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari,

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, Kunta joka naisen paras ystävä Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, 21.4.212 indeksi 8 Muutosten aikailematon toteuttaminen indeksi 8 7 7 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Kuntarakenne ja sivistystoimi. Kirsi Kangaspunta johtaja

Kuntarakenne ja sivistystoimi. Kirsi Kangaspunta johtaja Kuntarakenne ja sivistystoimi Kirsi Kangaspunta johtaja Kestävyysvaje kuntien taloudessa Ikääntymisestä aiheutuvista julkisten menojen nousupaineista noin puolet kohdistuu pääosin kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Quo vadis, kuntauudistus? Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 18.9.2012 Keskuskauppakamarin Suuri kuntapäivä

Quo vadis, kuntauudistus? Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 18.9.2012 Keskuskauppakamarin Suuri kuntapäivä Quo vadis, kuntauudistus? Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 18.9.2012 Keskuskauppakamarin Suuri kuntapäivä Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa vahvoille

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Hallitusohjelman kunta- ja aluehallintoa koskevat kirjaukset

Hallitusohjelman kunta- ja aluehallintoa koskevat kirjaukset Hallitusohjelman kunta- ja aluehallintoa koskevat kirjaukset Lääninhallinnon perinneyhdistyksen aluehallintoseminaari Suomen liikemiesten kauppaopisto 24.11.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala 6. Uudistetaan

Lisätiedot

Paras-uudistuksesta kuntauudistukseen

Paras-uudistuksesta kuntauudistukseen Paras-uudistuksesta kuntauudistukseen ARTTU-kuntaseminaari Kuntatalolla 15.12.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala 6. Uudistetaan kuntarakenteita suunnitelmallisesti ja alueita kokonaisuuksina tarkastellen 5.

Lisätiedot

Mistä kuntauudistuksessa on kyse?

Mistä kuntauudistuksessa on kyse? Mistä kuntauudistuksessa on kyse? Kuntauudistuksen organisaatio Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä (HALKE) Ministerit (8+2) (pj. Henna Virkkunen) Seurantaryhmä Hallituspuolueiden kansanedustajat

Lisätiedot

Lääkkeet osana tulevaisuuden terveydenhuollon rakenteita. Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee STM

Lääkkeet osana tulevaisuuden terveydenhuollon rakenteita. Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee STM Lääkkeet osana tulevaisuuden terveydenhuollon rakenteita Kansliapäällikkö STM Lääkehuoltoon ja terveydenhuoltoon liittyviä tunnuslukuja Lääkkeiden myynti 2010 Lääkkeiden kokonaismyynti 2 619 milj. e (-0,4

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Lokakuu 2012 STM Kari Haavisto Keskeinen sisältö Hyvinvoinnin edistäminen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen hallitusohjelmassa Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Kuntauudistuksen tavoitteet, kriteerit ja toteutus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Kuntaliiton Kuntauudistus-seminaari

Kuntauudistuksen tavoitteet, kriteerit ja toteutus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Kuntaliiton Kuntauudistus-seminaari Kuntauudistuksen tavoitteet, kriteerit ja toteutus Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Kuntaliiton Kuntauudistus-seminaari 13.12.211 KUNTAUUDISTUKSEN STRATEGISET LÄHTÖKOHDAT A. Vakaa valtion talous

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta l k t Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Hallitusohjelma l Sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Kristina Wikberg, Johtaja, ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat Direktör, svenska och

Lisätiedot

Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje

Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje Hallitusohjelman ratkaisut ja kuntien kestävyysvaje Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanjan seminaari 19.10.2011 Kuntatalous Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuustyölle

Lisätiedot

Katsaus hallitusohjelman kunta- ja palvelurakenneuudistukseen

Katsaus hallitusohjelman kunta- ja palvelurakenneuudistukseen Katsaus hallitusohjelman kunta- ja palvelurakenneuudistukseen Kuntauudistusseminaari Sievi 28.10.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Päivi Sillanaukee 19.3.2013 indeksi 80 Muutokset on toteutettava aikailematta indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntauudistus, kuntalaki, VOS ja sote ovat yksi kokonaisuus Kuntarakenneuudistus muodostaa perustan

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa

Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa Lähihoitajakoulutuksen 20-vuotisjuhlaseminaari Kuopio, 9.10.2013 sosiaali- ja terveysministeri 2010-luvun toimintaympäristö Globalisaatio Teknologian

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntauudistuksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012

Ajankohtaista kuntauudistuksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012 Ajankohtaista kuntauudistuksesta Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012 Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa vahvoille peruskunnille

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski SOTE-uudistus POSKE-PÄIVÄT 13.6.2013 Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski Esityksen sisältö Hallitusohjelman painoalueet Toimintaympäristön muutos Tavoitetila Palvelurakenneuudistuksen linjaukset Palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Pirkanmaan kuntapäivä Tampere

Pirkanmaan kuntapäivä Tampere Pirkanmaan kuntapäivä Tampere 19.9.2012 Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenneuudistus kuntien näkökulmasta. Tarja Myllärinen Johtaja Suomen Kuntaliitto Jyväskylä

Kunta- ja palvelurakenneuudistus kuntien näkökulmasta. Tarja Myllärinen Johtaja Suomen Kuntaliitto Jyväskylä Kunta- ja palvelurakenneuudistus kuntien näkökulmasta Tarja Myllärinen Johtaja Suomen Kuntaliitto 26.11. 2012 Jyväskylä Kuntauudistus hallitusohjelmassa Tavoitteena vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen

Lisätiedot

Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset

Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset Maisema-seminaari 13.10.2011 Tampere Ylijohtaja Päivi Laajala Hallituksen kuntapolitiikan

Lisätiedot

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) - lähtökohtia erityislainsäädännön uudistamiselle puitelain voimassaolon jälkeen 2013 Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Mistä ICT-muutostukiohjelma alkoi ja mihin se päättyi?

Mistä ICT-muutostukiohjelma alkoi ja mihin se päättyi? Mistä ICT-muutostukiohjelma alkoi ja mihin se päättyi? Ylijohtaja, osastopäällikkö Päivi Laajala, valtiovarainministeriö, Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntien ICT-muutostuen päätösseminaari, 25.11.2015

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys Valtuustojen seminaari 1.2.2012 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, Audiapro Oy Kunnan perustehtävä ja sen toteuttamisen mahdollisuudet

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 12.03.2012 131 Kunnanhallitus 26.03.2012 149 Kunnanvaltuusto 10.4.2012 15 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset

Lisätiedot

Muuttuvat palvelurakenteiden merkitys ja haasteet opetus- ja tutkimuskeskustoiminnalle

Muuttuvat palvelurakenteiden merkitys ja haasteet opetus- ja tutkimuskeskustoiminnalle Muuttuvat palvelurakenteiden merkitys ja haasteet opetus- ja tutkimuskeskustoiminnalle P t i Ki Petri Kinnunen 14.01.2011 Hyvinvoinnin tarkastelukehikko Subjektiivinen ulottuvuus Objektiivinen ulottuvuus

Lisätiedot

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon organisointi Karri Vainio, Rami Nurmi Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 ICT-muutoksen onnistumisen edellytykset 1.Tunnistetaan maakunnittain eroava lähtötilanne,

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

Kunnan odotukset tilaajana

Kunnan odotukset tilaajana 22.11.2012 Kunnan odotukset tilaajana Sairaalapäivät 2012 Mikko Komulainen Lahden kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala 1 Sisältö I. Taustaa II. Ohjaus- ja palvelurakenteet III. Potilasvirtatutkimus IV.

Lisätiedot

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Olemmeko jälleen kerran lähtöruudussa? Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei puhu opetuksesta,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon. Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta. toimialaseminaari. Reijo Väärälä

Sosiaali- ja terveydenhuollon. Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta. toimialaseminaari. Reijo Väärälä Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta ja Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistuksesta Sosiaalipalvelujen toimialaseminaari 20.11.2012 2012 Reijo Väärälä Apulaisosastopäällikkö Valtion

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Länsi-Suomen maakuntien liittojen yhteistyöfoorumi

Kuntarakenneuudistus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Länsi-Suomen maakuntien liittojen yhteistyöfoorumi Kuntarakenneuudistus Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Länsi-Suomen maakuntien liittojen yhteistyöfoorumi 13.11.2012 Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27. 28.11.2012, Helsinki Rauno Ihalainen FT, Sairaanhoitopiirin johtaja 2 Miksi tarvitaan palvelurakenneuudistusta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus PPSHP:n KUNTAJOHDON TAPAAMINEN Sote -palvelurakenne Oulu 16.1.2013 Kuntauudistuksen kokonaisuus Kuntarakenteen uudistaminen (kuntarakennelaki) Kuntalain

Lisätiedot

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Selvityshenkilö ad 19.3.2013 Jorma Penttinen, JYL, KYS Etunimi Sukunimi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallit NYKYMALLI Huom. erva ei oikeushenkilö

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin tervehdys

Jyväskylän kaupungin tervehdys Jyväskylän kaupungin tervehdys Kunta- ja palvelurakenneseminaari 18.10.05 Paviljonki Kuntien vuosikatteet maakunnittain vuosina 2003-2004, euroa/asukas Uusimaa Itä-Uusimaa Pirkanmaa Satakunta Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus 24.4.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva, pääsääntöisesti kaksitasoinen integroitu sosiaali-

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Esityksen sisältö Palvelujen kehityskuva Tarpeet kasvavat Mistä tekijät Toimialan

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma

Lisätiedot

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Rakennepoliittinen ohjelma/budjettiriihi

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9. HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.2012 Missä ollaan? 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä ylitti

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013 Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä Jouko Isolauri 26.9.2013 Sen jälkeen kun kuntien valtionosuuksia on edelleen leikattu 500 me toimintaa tehostettu toisella 500 me:lla velvoitteita kevennetty niin,

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Nykytilan kuvaus /Palvelujenjärjestämistavat. Sote kokoavat rakenteet sekä lähipalveluiden järjestäminen työryhmien väliraportti

Nykytilan kuvaus /Palvelujenjärjestämistavat. Sote kokoavat rakenteet sekä lähipalveluiden järjestäminen työryhmien väliraportti Kuntajakoselvityksen työvaliokunta 17.1.2014 Sote kokoavat rakenteet sekä lähipalveluiden järjestäminen työryhmien väliraportti Jaana Karrimaa ja Aulis Laaksonen Nykytilan kuvaus /Palvelujenjärjestämistavat

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - kl 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi Nimi - kl 5. Onko vastaaja

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto Valtuusto 4.3.2013 39 1. LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh. 20.2.2013 51 Esityslistan liitteet 1-4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Kuntien haasteita vuoteen 2015

Kuntien haasteita vuoteen 2015 Kuntien haasteita vuoteen 2015 Ylikunnallinen yhteistyö (seutu, maakunta, suuralue ) Maahanmuutto Muuttoliike, asukasluvun kehitys Palvelujen kysynnän muutos Ikärakenteen muutos: väestön vanheneminen,

Lisätiedot

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2 LAPE-AKATEMIA TAMPEREELLA 6.6.2019: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointiympyrän taustatiedot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kouluterveyskyselyn uusimmat luvut Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne Kilpailu ja tuloksella johtaminen terveydenhuollossa -seminaari Helsingissä 11.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali- ja terveyspalveluiden

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-

Lisätiedot

Kuntakäsitys ja kuntalaki. Johtava lakimies Kari Prättälä, Suomen Kuntaliitto

Kuntakäsitys ja kuntalaki. Johtava lakimies Kari Prättälä, Suomen Kuntaliitto Kuntakäsitys ja kuntalaki Johtava lakimies Kari Prättälä, Suomen Kuntaliitto 12.8.2011 Jäsentely 1.Kuntalain valmistelutilanne 2.Rakenneuudistus kuntalain perustana kuntakäsitys hallitusohjelmassa 3.Kuntalain

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 9, 10, 11 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kvalt 9 Kutsu valtuuston kokoukseen on työjärjestyksessä mainitussa ajassa ennen kokousta julkaistu kunnantoimiston

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa

Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa Doris Holmberg-Marttila YL, vastuualuejohtaja Yleislääketieteen vastuualue, PSHP Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät Kuntaliitto

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta 19.9.2014 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Hankintalainsäädännön uudistaminen Hankintalain uudistaminen - aikataulu

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen viidelle alueelle Valtioneuvoston tiedote 23.3.2014 Alueet rakentuvat

Lisätiedot

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Kansallinen Kokoomus r.p. Helsinki 11.4.2012 VM Viite: VM024:00/2011 Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Kokoomus

Lisätiedot

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois-Suomi2 Koordinaatio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012-31.10.2014 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

Kuntauudistuksen tavoitteet kunnan näkökulmasta

Kuntauudistuksen tavoitteet kunnan näkökulmasta Lääninhallinnon perinneyhdistyksen aluehallintoseminaari Helsingissä torstaina 24.11.2011 Kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku Kuntauudistuksen tavoitteet kunnan näkökulmasta Perustuslaki 121 (11.06.1999/731)

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän työ osana palvelurakenneuudistuksen valmistelua

Selvityshenkilötyöryhmän työ osana palvelurakenneuudistuksen valmistelua Selvityshenkilötyöryhmän työ osana palvelurakenneuudistuksen valmistelua - selvitystyön toteutuksesta ja linjauksista Helena Lahtinen Jorma Penttinen Tarja Kauppila 15.1.2013 KYS erva-alue Tiivistelmä

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen lakiesityksestä sekä siihen liittyvistä laeista

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen lakiesityksestä sekä siihen liittyvistä laeista Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen lakiesityksestä sekä siihen liittyvistä laeista Aihe: Asiantuntijakutsu/lausuntopyyntö (StV) ti 3.3.2015 klo 10.15;

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntarakenteesta ja - taloudesta

Ajankohtaista kuntarakenteesta ja - taloudesta Kuntauudistusseminaari Sievi 28.10.2011 Ajankohtaista kuntarakenteesta ja - taloudesta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat onko taantuma tulossa?»

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Väestö ja työpaikat suunnitetyö. Väestö ja työpaikat 2040 -suunnitetyö anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi www.pirkanmaa.fi Mitä tehdään, miksi tehdään? Maakuntakaavatyö: väestön ja työpaikkojen kehitysnäkymät. Rinnalle nostettu asuminen.

Lisätiedot