Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00."

Transkriptio

1 Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/ /2016 MHS Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus päätti yksimielisesti ottaa ylimääräisenä asiana käsiteltäväkseen sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisen. Uudenmaan liiton toimisto velvoitettiin valmistelemaan kiireellisenä sote-muutosjohtajan palkkaamista. Päätösvalmiuteen pyritään tai pidettävässä maakuntahallituksen kokouksessa. Kireän aikataulun vuoksi sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu on tärkeä saada käyntiin myös Uudellamaalla. Maakuntahallituksen puheenjohtaja totesi, että alueella käydyn yhteisen keskustelun pohjalta on nyt syntynyt valmius Uudenmaan liiton johtamalle valmistelutyölle ja esitti, että uudistuksen organisoituminen otetaan käsittelyyn ylimääräisenä asiana. Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoitumisen käsittelyn pohjaksi kehittämisjohtaja Inka Kanerva esitteli liitteenä olevan mallin, joka sisältää kaaviokuvan organisoitumisen rakenteeksi sekä listauksen virkamiesjohtoryhmän työskentelyyn osallistuvista tahoista. Keskustelussa sovittiin seuraavat linjaukset: esivalmistelun kustannukset katetaan liiton budjetista palkattavien muutosjohtajien osalta ja liitto toimii heidän työnantajanaan sote-muutosjohtajan rekrytointi tulee käynnistää välittömästi niin, että päätösvalmius on tai pidettävässä kokouksessa valintaa valmistelevat maakuntajohtajan tukena puheenjohtajaryhmä Outi Mäkelä, Eero Heinäluoma ja Timo Juurikkala perustettavan virkamiesjohtoryhmän toimiva kokoonpano on 13 sisältäen henkilöstön edustuksen. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin linjauksin käynnistää sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisen Uudellamaalla liitteenä olevan mallin mukaisesti ja että osavuosikatsaukseen 3/2016 lisätään maininta varautumisesta maakuntauudistuksen esivalmisteluun liittyviin kustannuksiin muutosjohtajien palkkauksen osalta poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän lakkauttaminen valmistellaan seuraavaan hallituksen kokoukseen päätösote toimitetaan jäsenkunnille tiedoksi välittömästi.

2 Liitteet: Päätös: Malli maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoitumiseksi Maakuntahallitus hyväksyi yksimielisesti asian ottamisen käsittelyyn ylimääräisenä asiana. Maakuntahallitus päätti yllä selostusosassa mainituin linjauksin käynnistää sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisen Uudellamaalla liitteenä olevan mallin mukaisesti ja että osavuosikatsaukseen 3/2016 lisätään maininta varautumisesta maakuntauudistuksen esivalmisteluun liittyviin kustannuksiin muutosjohtajien palkkauksen osalta poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän lakkauttaminen valmistellaan seuraavaan hallituksen kokoukseen päätösote toimitetaan jäsenkunnille tiedoksi välittömästi. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus Päätösote: Jäsenkunnat Toimenpiteitä varten: Yhteystietorekisteri Tiivistelmä Esivalmistelun operatiivisen toiminnan käynnistämiseksi maakuntahallitukselle tuodaan päätettäväksi muutosjohtajien valinta, projektin perustaminen ja tämänhetkinen resursointi. Muutosjohtajien valinta Maakuntahallitus päätti kokouksessaan käynnistää sote -muutosjohtajan rekrytoinnin välittömästi siten, että asiasta on päätösvalmius viimeistään Valintaa nimettiin valmistelemaan maakuntajohtaja sekä puheenjohtajaryhmä Outi Mäkelä, Eero Heinäluoma ja Timo Juurikkala. Kiireellisen aikataulun vuoksi muutosjohtajaehdokkaita haettiin kohdennettuna hakuna. Laajan kartoituksen pohjalta haastatteluihin kutsuttiin seitsemän ehdokasta. Valintaryhmä on päätynyt ratkaisuun, jonka mukaan esivalmisteluorganisaatioon palkataan tässä vaiheessa kaksi muutosjohtajaa, toinen sote-asioiden esivalmisteluun ja toinen maakuntauudistuksen esivalmisteluun. Muutosjohtajat työskentelevät työparina. Muutosjohtajat ohjaavat ja koordinoivat sote- ja maakuntauudistusta Uudellamaalla. Määräaikaiset tehtävät kestävät esivalmistelun päättymiseen asti. Asian merkittävyyden johdosta maakuntajohtaja tuo muutosjohtajien

3 valinnan maakuntahallituksen päätettäväksi. Muutosjohtajan tehtävään valittavalta edellyttiin ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää molempien kotimaisten kielten taitoa, laajaa perehtyneisyyttä maakunnan tehtäväalueisiin ja näyttöjä tuloksellisesta rakennemuutosten johtamisesta. Lisäksi pidettiin välttämättömänä erinomaista valmiutta tulokselliseen yhteistyöhön uudistuksen yhteistyökumppaneiden, erityisesti kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Muutosjohtajien vastuulle kuuluu mm. tarvittavien suunnitelmien ja selvitysten tuottamisen varmistaminen esivalmisteluorganisaation toiminnan koordinointi esittelijänä toimiminen ja raportointi esivalmistelun ohjausryhmälle, virkamiesjohtoryhmälle, kuntajohtajakokoukselle sekä työn edistymiseksi tarvittavien operatiivisten linjausten tekeminen. Uudenmaan liitto palkkaa muutosjohtajat ja toimii heidän työnantajanaan. Esivalmisteluorganisaatiolle perustetaan erillinen projekti, johon muutosjohtajien koko työpanos kohdistuu. Muutosjohtajien tulee työssään ottaa tasapuolisesti huomioon uudistukseen osallistuvien organisaatioiden näkemykset uudistuksen toteuttamisesta. Maakuntajohtaja sopii muutosjohtajien kanssa tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista. Muutosjohtajien tarvitsemat tilat, työvälineet ja tukipalvelut hoidetaan Uudenmaan liiton toimiston voimin. Projektin perustaminen esivalmistelua varten Vuoden 2017 talousarvioehdotukseen sisältyy kohta, jonka mukaan maakuntauudistuksen esivalmistelua varten perustetaan erillinen projekti, jonka rahoittamiseksi käytetään aluekehitysrahastoon kertyneitä pääomia enintään euroa. Kuluvan vuoden osalta projektin käynnistämisen rahoitus katetaan vuoden 2016 talousarvion määrärahoilla (muutosjohtajien palkkaus). Vuoden 2017 talousarvion hyväksymiskäsittely on maakuntavaltuustossa , jonka jälkeen projektin budjetti varmistuu ja projektille voidaan laatia tarkempi käyttösuunnitelma. Esivalmistelun käynnistämisen kannalta projekti tulee kuitenkin perustaa muutosjohtajien palkkaamisen myötä. Projektin nimi: Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmistelu Projektin vastuujohtaja: maakuntajohtaja Projektin kesto: Projektin käynnistyttyä neuvotellaan projektiin osallistuvien organisaatioiden työpanoksesta ja rahoitusosuuksista. Sitra muutoksen tukena Sitran kanssa on käyty kesästä saakka neuvotteluja Sitran asiantuntemuksen hyödyntämisestä Uudenmaan maakuntauudistuksen

4 valmistelussa. Yhteistyöhankkeessa kehitettäisiin erityisesti uuden maakunnan järjestäjätoimintoja. Sitran edustaja, johtaja Antti Kivelä esitteli asiaa esivalmistelun käynnistämiskokouksessa Finlandia-talolla. Sitran kanssa yhteistyön ovat käynnistäneet jo Pirkanmaan ja Pohjois-Savon liitot. Sitran työpanos tulee tarkentumaan esivalmistelun edetessä. Sitran yleistuesta ei synny liitolle kustannuksia. Asian aiempi käsittely MHS MHS käsittely löytyy kokousasialistan -otsikkoa klikkaamalla. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin valita Uudenmaan liiton palvelukseen sote muutosjohtajan sekä maakuntauudistuksen muutosjohtajan määräaikaisilla työsopimuksilla saakka, tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista ja maakuntauudistuksen valmistelussa erikseen sovittavalla tavalla Vastuujohtaja: Valmistelija: Ossi Savolainen Tero Suursalmi Mkj:n kokouksessa tarkennettu pohjaehdotus: Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin valita Uudenmaan liiton palvelukseen Timo Aronkydön sote muutosjohtajaksi sekä Markus Sovalan maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi määräaikaisilla työsopimuksilla saakka, tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista perustaa Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmisteluprojektin ja maakuntauudistuksen valmistelussa erikseen sovittavalla tavalla. Käsittely: Valintaryhmän jäsenet ja maakuntajohtaja selostivat kokouksessa haastattelumenettelyä ja ryhmän arviota hakijoista. Merkittiin, että valintaryhmässä Eero Heinäluoman tilalla on toiminut Jari Sainio. Päätös:

5 Maakuntahallitus päätti valita Uudenmaan liiton palvelukseen Timo Aronkydön sote muutosjohtajaksi sekä Markus Sovalan maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi määräaikaisilla työsopimuksilla saakka tarkemmista tehtäväkuvauksista ja työsuhteen ehdoista perustaa Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmisteluprojektin ja maakuntauudistuksen valmistelussa erikseen sovittavalla tavalla. Täytäntöönpano: Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016

Lisätiedot

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Maakuntahallitus 87 19.06.2017 Maakuntahallitus 121 11.09.2017 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus Maakuntahallitus 11 12.02.2018 Maakuntahallitus 123 04.06.2018 Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus 510/04.00.02/2016, 15/00.00.00/2018 MHS 12.02.2018 11 Tiivistelmä Tulevan Uudenmaan

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 7/2017 1 Aika 21.08.2017 klo 08:34-10:10 Paikka, Esterinportti 2 b, Helsinki Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen avaus 3 36 Valmistelun tilannekatsaus 4 37 Uudenmaan maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 6/2017 1 Aika 19.06.2017 klo 08:30-09:50 Paikka, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 30 Kokouksen avaus 3 31 Puheenjohtajan tilannekatsaus uudistuksen eduskuntakäsittelystä

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5

Otsikko Sivu. 120 Kokouksen järjestäytyminen Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 5 PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Maakuntahallitus AIKA 11.09.2017 klo 08:30-10:25 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 120 Kokouksen järjestäytyminen 4 121 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus 4 MUISTIO 6/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 01.09.2017 klo 14:05-15:50 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen avaus 3 26

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu MUISTIO 5/2017 1 Aika 22.05.2017 klo 08:30-09:50 Paikka, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen avaus 3 26 Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2016 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 21.12.2016 klo 14:00-16:20 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 10.09.2018 klo 08:30-11:45 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, 00530 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 12.01.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 01.10.2018 klo 08:30-12:00 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 4/2017 1 Aika 24.04.2017 klo 08:30-10:05 Paikka, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21 Esivalmistelun tilannekatsaus 4 22 Alustava projektisuunnitelma

Lisätiedot

Strateginen johtoryhmä

Strateginen johtoryhmä Strateginen johtoryhmä Johtoryhmäkortti Kuvaus johtoryhmän tehtävistä 19.3.2018 Ryhmien ja vastuuhenkilöiden roolit sekä työnjako Ryhmä Päätehtävät Raportoi kenelle Uudenmaanliiton hallitus Uusimaa 2019

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4 MUISTIO 7/2017 1 Aika 23.08.2017 klo 10:30-12:17 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle

Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajan vaihtuminen: Tuomas Green Pekka Tuurin tilalle 470/00.00.02.05/2016

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä MUISTIO 5/2018 1 Aika 15.03.2018 klo 14:04-15:50 Paikka Maakuntasali 1, Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4. 3 Poliittinen tilannekatsaus 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4. 3 Poliittinen tilannekatsaus 5 MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 21.06.2017 klo 09:00-10:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen,

Lisätiedot

Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus 3. 7 Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4

Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus 3. 7 Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4 MUISTIO 2/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 13.02.2018 klo 14:10-16:09 Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen; Uusimaa 2019

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan jäsenmuutokset: jäsenen ja varajäsenen vaihtuminen

Vaalien valmistelutoimikunnan jäsenmuutokset: jäsenen ja varajäsenen vaihtuminen Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Maakuntahallitus 115 21.08.2017 Maakuntahallitus 174 20.11.2017 Maakuntahallitus 32 26.02.2018 Maakuntahallitus

Lisätiedot

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1 Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Henkilöstön osallistamisen ja henkilöstöviestinnän suunnittelu 4

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Henkilöstön osallistamisen ja henkilöstöviestinnän suunnittelu 4 MUISTIO 3/2018 1 Aika 06.04.2018 klo 13:00-14:50 Paikka Kallion virastotalo, 3 krs, nh 6 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Henkilöstön osallistamisen ja henkilöstöviestinnän suunnittelu

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus 4 MUISTIO 3/2018 1 AIKA 12.11.2018 klo 08:30-10:20 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Päätös: Maakuntavaltuusto päätti saattaa valtuustoaloitteen maakuntahallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös: Maakuntavaltuusto päätti saattaa valtuustoaloitteen maakuntahallitukselle valmisteltavaksi. Maakuntavaltuusto 25 12.06.2018 Maakuntahallitus 148 20.08.2018 Vastaus vasemmistoliiton ryhmän valtuustoaloitteeseen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun keskeyttämisestä Maakuntavaltuusto 12.06.2018

Lisätiedot

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakuntahallitus 127 04.06.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu MHS 13.03.2018 39 28/00.00.00/2018

Lisätiedot

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä MUISTIO 1/2016 1 Aika 20.12.2016 klo 10:30-12:25 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokousmuistio 4 3 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 1, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 1, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 MUISTIO 15/2017 1 Aika 12.10.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 1, 3. krs. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Katsaus maakunnan koetalousarvion valmisteluun 5. 4 Maakunnan johtamisjärjestelmä 6

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Katsaus maakunnan koetalousarvion valmisteluun 5. 4 Maakunnan johtamisjärjestelmä 6 MUISTIO 1/2019 1 AIKA 28.01.2019 klo 09:30-11:40 PAIKKA Kallion virastotalo, 3 krs, nh 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Tilannekatsaus 4 3 Katsaus maakunnan koetalousarvion valmisteluun

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 3/2017 1 Aika 13.03.2017 klo 08:30-10:11 Paikka, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen avaus 3 15 Esivalmistelun tilannekatsaus 4 16 Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 1/2017 1 Aika 16.01.2017 klo 08:30-11:15 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Esivalmistelun projektisuunnitelma 4 3 Esivalmistelun nykytilanteen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus Henkilöstötiedon keruu ja käynnistyneet Uusimaa 2019-hankkeen rekrytoinnit

Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus Henkilöstötiedon keruu ja käynnistyneet Uusimaa 2019-hankkeen rekrytoinnit MUISTIO 5/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 27.06.2017 klo 14:00-15:08 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21

Lisätiedot

Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen. ohjaus Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen. ohjaus Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen ohjaus 2018 Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja 7.5.2018 Ryhmien ja vastuuhenkilöiden roolit sekä työnjako keväällä 2018 Ryhmä Päätehtävät Raportoi

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 4

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 4 MUISTIO 4/2018 1 AIKA 10.12.2018 klo 08:30-10:30 PAIKKA Kallion virastotalo, 3. krs, neuvotteluhuone 4 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 4 3 Taloushankkeen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä

Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 69 18.04.2016 Maakuntahallitus 90 13.06.2016 Maakuntahallitus 143 07.11.2016 Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/04.00.02/2016 MHS 18.04.2016 69 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5 MUISTIO 6/2018 1 Aika 27.04.2018 klo 13:00-15:00 Paikka Kallion virastotalo, nh 7 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hankeseuranta, tilannekuva 25.4.2018 4 3 Väliaikaishallinnon käynnistymisen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02. Maakuntahallitus 126 11.09.2017 Maakuntahallitus 149 23.10.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle 2017-2020 415/03.02.00/2017 MHS 11.09.2017 126 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu

Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä 27.4.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 07.02.2017 klo 14:00-16:05 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Esivalmistelun projektisuunnitelma

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 26.6.2017 klo 12.30 14.10 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu

Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu 28/00.00.00/2018 MHS 13.03.2018 39 Tiivistelmä Uudenmaan liiton

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen

Lisätiedot

Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna Kentalan tilalle sekä Laura Ylitalo Hanna Isbomin tilalle

Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna Kentalan tilalle sekä Laura Ylitalo Hanna Isbomin tilalle Maakuntahallitus 131 24.10.2016 Maakuntahallitus 65 24.04.2017 Maakuntahallitus 70 22.05.2017 Maakuntahallitus 115 21.08.2017 Vaalien valmistelutoimikunnan varajäsenien vaihtuminen: Maaria Parry Julianna

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 29.09.2017 klo 14:10-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä MUISTIO 3/2018 1 Aika 15.02.2018 klo 14:07-16:25 Paikka Maakuntasali 1, Esterinportti 2 B, 4 krs, Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun eteneminen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/ LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 30 Väliaikainen valmistelutoimielin 09.02.2018 AIKA PAIKKA 09.02.2018 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Liitteet Otsikko Sivu 14 Projektisuunnittelija 32 15 Projektipäällikkö,

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja. Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3

Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen, läsnäolijoiden toteaminen 3 MUISTIO 8/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 23.08.2017 klo 09:00-10:30 Paikka Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 6/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 29.05.2018 klo 14:08-15:42 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 8/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 21.08.2018 klo 15:36-16:43 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 3 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 46 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä MUISTIO 2/2017 1 Aika 15.02.2017 klo 10:35-12:30 Paikka Uudenmaan liitto. Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 tilannekatsaus 4 3 Sote- ja maakuntauudistuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05. Maakuntahallitus 123 11.09.2017 Maakuntahallitus 150 23.10.2017 Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 123 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Haku maakunta- ja sote-uudistusta valmistelevien tehtäviin

Haku maakunta- ja sote-uudistusta valmistelevien tehtäviin Haku maakunta- ja sote-uudistusta valmistelevien tehtäviin Pirkanmaa2019-hanke tarvitsee uusia valmistelijoita muutosorganisaatioon Tampellaan! Haettavat tehtävät sijoittuvat aluksi Pirkanmaan liiton organisaatioon

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki avasi kokouksen klo 14.00 Todettiin osallistujat liitteen 1 mukaisesti.

Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki avasi kokouksen klo 14.00 Todettiin osallistujat liitteen 1 mukaisesti. Aika: 6.10.2015 klo 14.00 15.00 Paikka: Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki Kokoustila 140B Läsnä: läsnäolijat (liite 1) 1. Kokouksen avaus / todetaan läsnäolijat Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20, Lähetystöhuone I krs. Otsikko Sivu. 37 Kokouksen järjestäytyminen 4

Helsingin kaupunki, Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20, Lähetystöhuone I krs. Otsikko Sivu. 37 Kokouksen järjestäytyminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Maakuntahallitus AIKA 13.03.2018 klo 08:00-08:12 PAIKKA Helsingin kaupunki, Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20, Lähetystöhuone I krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen Maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä Maakuntahallitus 8 18.01.2016 Maakuntahallitus 18 22.02.2016 Maakuntahallitus 67 16.05.2016 Maakuntahallitus 83 20.06.2016 Maakuntahallitus 98 22.08.2016 Maakuntauudistuksen valmistelu maakunnassa Maakuntahallitus

Lisätiedot

Sisällysluettelo YTK, :30, Pöytäkirja

Sisällysluettelo YTK, :30, Pöytäkirja Sisällysluettelo YTK, 18.8.2017 12:30, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 10 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 11 Työjärjestyksen hyväksyminen... 4 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Jarmo Paukku,

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus 4 MUISTIO 8/2017 1 Aika 13.09.2017 klo 09:00-11:05 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3 ASIALISTA 12/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 25.10.2017, klo 09:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 3/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 06.03.2018 klo 14:08-16:19 Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallitus 154 23.10.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 39 Kokouksen avaus Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4

Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 39 Kokouksen avaus Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4 MUISTIO 7/2018 1 54 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 19.06.2018 klo 14:00-16:00 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 39 Kokouksen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Ismo Rautiainen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna,

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat 5 MUISTIO 2/2019 1 AIKA 11.03.2019 klo 10:15-11:45 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Tilannekatsaus 4 3 Maakunnan strategiset läpimurto-ohjelmat

Lisätiedot

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen

Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 163 12.12.2016 Smart & Clean -säätiölahjoituksen maksusuunnitelman muutoksien hyväksyminen 395/03.01/2015 MHS 14.03.2016 32 Tiivistelmä Uudenmaan liittoa

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 2/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 15.03.2017 klo 14:05-15:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus 3 7 Esivalmistelun tilannekatsaus

Lisätiedot

Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.

Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6. Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Lainsäädännön hyväksymisen aikataulu 4. 3 Uusimaa 2019-hankkeen jatkaminen 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3. 2 Lainsäädännön hyväksymisen aikataulu 4. 3 Uusimaa 2019-hankkeen jatkaminen 5 MUISTIO 6/2017 1 Aika 21.06.2017 klo 10:30-12:10 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lainsäädännön hyväksymisen aikataulu

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuv.huone 731, 7. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Valmistelun tilannekatsaus 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuv.huone 731, 7. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Valmistelun tilannekatsaus 4 MUISTIO 8/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 24.10.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuv.huone 731, 7. krs. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Maakunnan pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon organisointi sekä varautumisen valmistelun tilanne

Maakunnan pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon organisointi sekä varautumisen valmistelun tilanne Maakuntahallitus 119 04.06.2018 Maakunnan pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon organisointi sekä varautumisen valmistelun tilanne 10/00.00.00/2018 MHS 04.06.2018 119 Tiivistelmä Uudenmaan maakunnan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Esivalmistelun kuntajohtajakokous

Esivalmistelun kuntajohtajakokous MUISTIO 1/2016 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 20.12.2016 klo 09:00-10:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä MUISTIO 9/2018 1 Aika 13.09.2018 klo 14:03-15:45 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 6, 3 krs. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Uudenmaan maakunnan tilatoiminnon

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4. 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden siirtosuunnitelmien katselmointi

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4. 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden siirtosuunnitelmien katselmointi MUISTIO 9/2018 1 Aika 08.06.2018 klo 13:00-14:45 Paikka Kallion virastotalo, nh 6 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Neuvotteluh. 4, 3 krs, Toinen linja 4 A, Hki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 4

Kallion virastotalo, Neuvotteluh. 4, 3 krs, Toinen linja 4 A, Hki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 4 MUISTIO 2/2018 1 AIKA 08.10.2018 klo 08:30-10:30 PAIKKA Kallion virastotalo, Neuvotteluh. 4, 3 krs, Toinen linja 4 A, 00530 Hki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 2/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 26.01.2017 klo 14:00-16:10 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen valmistelutilanne

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot