Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon uudistuksen, jolla maakuntien vastuulle annetaan sosiaali- ja terveydenhuolto, pelastustoimi, ympäristöterveydenhuolto, alueelliset kehittämistehtävät ja elinkeinojen edistämisen tehtävät, alueiden käytön suunnittelu ja ohjaus sekä maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistäminen sekä maakunnalle lain perusteella annettavat muut alueelliset palvelut. Aluehallinnon uudistuksen (non-sote asiat) alueellisen valmistelun käynnistämiseksi Uudellamaalla maakuntahallitukselle esitetään poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän sekä operatiivinen virkamiestason johtoryhmän perustamista. Maakuntahallitus kävi kokouksessaan keskustelun aluehallinnon uudistuksen valmistelun käynnistämisestä Uudellamaalla. Maakuntahallitus päätti, että Uudenmaan liiton tehtäväalaan liittyen valmistelu käynnistetään Uudenmaan liiton johdolla ja että ehdotus valmistelun organisoinnista tuodaan seuraavaan maakuntahallituksen kokoukseen Uudistuksen (muut kuin SOTE-asiat eli aluekehittämisen kokonaisuus) alueellisen valmistelun tueksi tarvitaan Uudellamaalla poliittinen ohjausja seurantaryhmä, jonka tulisi noudattaa maakuntahallituksen poliittisia voimasuhteita. Lisäksi uudistuksen käytännön valmisteua johtamaan tarvitaan operatiivinen virkamiestason johtoryhmä, joka koostuu tässä vaiheessa Uudenmaan liiton ja Uudenmaan ELY-keskuksen johtoryhmistä ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston edustajasta sekä myöhemmin perustettavien temaattisten valmistelutyöryhmien puheenjohtajista. Johtoryhmän kokoonpanoa tarkistetaan sitten, kun valmistelutyöryhmät aloittavat toimintansa. Maakuntajohtaja toimii poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän esittelijänä sekä operatiivisen virkamies-johtoryhmän puheenjohtajana.

2 Asian taustat Pääministeri Sipilän hallitus on linjannut maakunnille (perustuslain 121 :n 4 momentissa tarkoitettu itsehallintoalue) osoitettavat tehtävät. Ratkaisu toteuttaa hallituksen antamat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta ja itsehallintoalueiden perustamisen jatkovalmistelusta. Maakuntien tehtävien perustana on vuoden 2019 alusta alkaen selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa Kunnat ovat paikallisen osallistumisen, sivistyksen, demokratian ja elinvoiman yhteisöjä, jotka hoitavat asukkaiden päättämiä itsehallintotehtäviä (yleinen toimiala). Maakunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollosta, pelastustoimesta, ympäristöterveydenhuollosta, alueellisista kehittämistehtävistä ja elinkeinojen edistämisen tehtävistä, alueiden käytön ohjauksesta ja suunnittelusta sekä maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistämisestä sekä maakunnalle lain perusteella annettavista muista alueellisista palveluista. Valtio vastaa oikeusvaltion ylläpitämisestä ja kehittämisestä, perusoikeuksien turvaamisesta sekä turvallisuustehtävistä samoin kuin kansainvälisistä ja valtakunnallisista tehtävistä ja yhdenvertaisuuden ja yleisen edun valvonnasta. Maakunnille siirrettävät tehtävät Hallituksen linjauksien ( ja ) mukaisesti kuntien, maakunnan liittojen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) ja aluehallintovirastojen (AVI) seuraavat tehtävät osoitetaan maakunnille: 1. Kaikki maakuntien liittojen lakisääteiset tehtävät siirretään

3 maakunnille. Tämä tarkoittaa, että alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetussa laissa (7/2014) tarkoitetut aluekehittämisviranomaisen tehtävä ja aluekehittämiseen liittyvät kaikki tehtävät sekä muissa laeissa maakuntien liitoille säädetyt kaikki tehtävät siirretään maakunnille. Tehtäväsiirtojen jälkeen kunnat voivat lakkauttaa nykyiset kuntayhtymämuotoiset maakuntien liitot. Pääosa ELY -keskusten tehtävistä siirretään maakunnille. Tehtävät, joissa on kyse oikeusharkintaisista tehtävistä ilman alueellista näkökulmaa, valtion tai yleisen edun valvonnasta taikka vaikutuksiltaan valtakunnallisista tehtävistä, organisoidaan valtionhallintoon. ELY -keskukset ja TE -toimistot lakkautetaan ja niiden vastuulla olevien palveluiden järjestämisvastuu on maakunnilla. TE-palveluiden järjestämisessä hyödynnetään järjestäjä - tuottaja -mallia. Uudistuksen yhteydessä tarkistettavassa erityislainsäädännössä ja uudistuksen toimeenpanossa korostetaan kuntien roolia paikallisissa elinvoimatehtävissään. TEKESille siirretään ELY -keskusten tehtävistä innovaatio- ja keksintötoimintaa ja liiketoiminnan kansainvälistymistä koskevat kehittämis- ja koordinaatiotehtävät sekä pieniä energiatukia koskevat tehtävät. Ympäristöhallinnon luvat, ympäristövalvonta ja luonnonsuojelu kootaan ELY-keskuksista ja aluehallintovirastoista uudistettavaan valtion valtakunnalliseen aluehallintovirastoon valtion tehtäväksi mutta vesien ja merensuojelun tehtävät siirretään maakunnille. Maakunnat hoitavat tällöin niille erikseen säädettyjä tehtäviä seuraavilla toimialoilla: alueiden käyttö, rakentamisen ohjaus, kulttuuriympäristön hoito, vesivarojen käyttö ja hoito sekä vesien- ja merenhoito. Maakuntien tehtävänä on lisäksi tuottaa ja jakaa ympäristöä koskevaa tietoa sekä parantaa ympäristötietoutta sekä huolehtia ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta. 2. EU:n rakennerahasto- ja muiden EU -tukien maakuntien liitoissa ja ELY-keskuksissa hoidettavat tehtävät. 3. Pelastustoimi; pelastustoimen ja ensihoidon järjestäminen osoitetaan viiden yliopistollista sairaalaa ylläpitävän maakunnan tehtäväksi maakuntien yhteistyöalueittain. Kaikki maakunnat hoitavat näihin liittyviä tehtäviä ja maakunnat sopivat yhteistyöalueittain järjestämisvastuussa olevan maakunnan kanssa järjestämisen rahoittamisesta. 4. Ympäristöterveydenhuollon järjestäminen ja elintarvikevalvonnan, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin ja sen valvonnan tehtävät kunnista, aluehallintovirastoista ja ELY-keskuksista. Riittävän osaamisen ja resurssit omaava kunta voi kuitenkin laissa säädettyjen kriteerien täyttyessä sopia maakunnan kanssa järjestämisvastuun siirtämisestä tältä osin kunnalle.

4 5. Maatalous- ja turkistarhayrittäjien lomituspalvelut kunnista. 6. Maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävät kuitenkin siten, että kunnissa oleva palveluverkko (maaseutuasiamiehet) säilyy käytettävissä. Maakunnan tehtävät alkaen Tehtäväsiirtojen jälkeen maakunnan tehtävät ovat seuraavat (maakunnan tehtäväala): 1. Sosiaali- ja terveydenhuolto. 2. Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ennaltaehkäisevät palvelut ja asiantuntijapalveluiden tuki kunnille, ennaltaehkäisevä päihdetyö, terveydensuojelu sekä alueellinen alkoholihallinto ja tupakkavalvonta. 3. Pelastustoimi: pelastustoimen ja ensihoidon järjestäminen kuuluu viidelle yliopistosairaalaa ylläpitävälle maakunnalle sote-järjestämislaissa säädettävin maakuntien yhteistyöalueittain. Maakunnat hoitavat pelastustoimeen kuuluvia tehtäviä ja rahoittavat järjestämistä. 4. Ympäristöterveydenhuolto ja elintarvikevalvonta, eläinten terveys ja hyvinvointi ja sen valvonta. Tehtävän hoitamiseen riittävät voimavarat omaava kunta voi kuitenkin sopia maakunnan kanssa järjestämisvastuun siirtämisestä tältä osin kunnalle (yleensä kaupunki). Siirtomahdollisuus edellyttäisi erityislain säännöstä sekä kriteerien määrittelyä laissa. 5. Aluekehittäminen ja sen rahoitus. Maakunta on jatkossa maakuntaliiton sijasta laissa tarkoitettu yleinen aluekehitysviranomainen ja hoitaa siten alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetussa laissa aluekehitysviranomaiselle ja maakunnan liitolle säädetyt sekä ELY-keskuksille säädetyt aluekehittämisen tehtävät. 6. Alueellisten yhteispalveluiden järjestäminen ja kehittäminen (sisältää yhteispalvelusta annettujen säännösten mukaisen yhteispalvelun lisäksi huolehtimisen yhden palvelukanavan digitaaliseen asiointiin toteuttamisesta sekä yhteisien palveluiden järjestämisen ja tuottamisenkuntien kanssa silloin, kun maakunnalla ja kunnalla lain mukaan voi olla yhteisiä palveluita.) 7. Alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus sekä kulttuuriympäristön hoito. 8. Alueellinen maakunnan liikennejärjestelmäsuunnittelu. 9. Joukkoliikenteen alueellinen suunnittelu ja järjestäminen sekä valtionavustustehtävät samoin kuin yksityisteiden valtionavustustehtävät. Tässä yhteydessä ei muuteta kunnille ja

5 niiden yhteistyöelimille joukkoliikennelain mukaan kuuluvien tehtävien järjestämistä. 10. Maakunnallisen identiteetin, elinvoiman ja kulttuurin sekä hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen. 11. Elinkeinoelämän ja elinkeinojen sekä innovaatioympäristön kehittäminen ja rahoittaminen sekä siihen liittyvät yritys- ja neuvontapalvelut. 12. Maaseudun kehittäminen sekä maa- ja elintarviketalouden, maaseutuelinkeinojen ja maatilatalouden sekä kala- ja riistatalouden edistäminen ja rahoittaminen, viljelijätukitehtävät sekä näihin liittyvät palvelut. 13. Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalveluiden järjestäminen ja lomituksen paikallisviranomaistehtävät. 14. Kasvintuotannon ja -terveyden valvonta. 15. Työ- ja elinkeinopalveluiden järjestäminen ja kotoutumisen edistäminen: TE-palveluissa palvelutuotantoa voidaan lailla tai laissa säädettyjen kriteerien täyttyessä sopimuksella osoittaa riittävät voimavarat omaavalle kunnalle (kaupunki) sekä yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoille. 16. Erikseen säädettävät vesihuollon edistämisen ja suunnittelun, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät ja alueelliset luonnonvaratehtävät sekä huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta samoin kuin vesien- ja merenhoidon tehtävistä. 17. Ympäristöä koskevan tiedon tuottaminen ja jakaminen sekä ympäristötietouden parantaminen. 18. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan kuuluva alueellinen varautuminen ja sen tukeminen ja yhteensovitus maakunnan tehtäviin kuuluvissa asioissa. 19. Rakennusvalvonta niissä maakunnissa, joissa maakunnan kaikki kunnat ovat yhteisellä sopimuksella päättäneet siirtää rakennusvalvonnan järjestämisen maakunnalle ja osoittaneet sille rahoituksen. 20. Maakunnan kaikkien kuntien kanssa yhteisellä sopimuksella maakunnan hoidettavaksi kuntien osoittamat, maakunnan tehtäväalaan liittyvät tehtävät, joiden hoitamiseen kunnat ovat samalla osoittaneet rahoituksen. 21. Muut maakuntien liittojen lain perusteella nykyisin hoitamat tehtävät. Maakunnat voivat edelleen kehittää näiden tehtävien hoitoa ja yhteistyötä niissä.

6 22. Maakunnan tehtäviin liittyvien kansainvälisten asioiden ja yhteyksien hoitaminen. Uudistuksen valtakunnallinen jatkovalmistelu Maakuntien toimintaa, taloutta ja hallintoa koskevat yleissäännökset sisällytetään maakuntalakiin, jota valmistellaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen projektiryhmässä ja maakuntalaki -valmisteluryhmässä. Tässä valmistelussa valmistellaan demokratiaa ja päätöksentekoa sekä maakuntahallinnon rakennetta ja organisaatiota koskevat asiat. Valtiovarainministeriö asettaa aluehallintouudistuksen jatkovalmistelua varten projektiryhmän ja muun tarvittavan valmisteluorganisaation. Päävastuu tarvittavista lainsäädäntömuutoksista kuuluu ministeriöille, joiden on aloitettava valmistelu välittömästi. Tavoitteena on, että hallituksen esitysluonnos tehtäväsiirtojen toteuttamisesta erityislainsäädännössä, rahoituksen osoittamisesta maakuntahallinnon muiden kuin sote -tehtävien hoitamiseen ja ehdotukset aluehallintoviraston toiminnan kehittämisestä ja valtakunnallisesta toimivallasta sekä ehdotukset ympäristöhallinnon tehtävien järjestämisestä olisivat valmiina 2016 lopulla. Maakunnat aloittavat toimintansa , jolloin myös ELY-keskukset, TE-toimistot ja maakuntien liitot lakkaavat ja niiden tehtävät siirtyvät maakunnille ja edellä todetuille valtion viranomaisille. Myös tehtäviensiirrot kunnilta maakunnille toteutetaan tuolloin. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää käynnistää aluehallinnon uudistuksen (muut kuin SOTE asiat eli aluekehittämisen kokonaisuus) valmistelun Uudellamaalla että Uudenmaan liitto pyytää poliittisia ryhmiä nimeämään edustajansa Uudenmaan aluehallinnon uudistuksen poliittiseen ohjaus- ja seurantaryhmään perustaa operatiivisen virkamies-johtoryhmän. Vastuujohtaja: Valmistelija: Käsittely: Ossi Savolainen Mari Kuparinen Jaakko Jalonen ehdotti, että Uudenmaan aluehallinnon uudistuksen poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä nimetään seuraavasti: Eero Heinäluoma Outi Mäkelä Matti Enroth Irja Ansalehto-Salmi puheejohtaja varapuheenjohtaja

7 Pasi Salonen Thomas Blomqvist Auli Herttuainen Minerva Krohn Jaakko Jalonen Päätös: Maakuntahallitus päätti käynnistää aluehallinnon uudistuksen (muut kuin SOTE asiat eli aluekehittämisen kokonaisuus) valmistelun Uudellamaalla yksimielisesti nimetä edustajat Uudenmaan aluehallinnon uudistuksen poliittiseen ohjaus- ja seurantaryhmään Jaakko Jalosen kokouksessa tekemän ehdotuksen mukaisesti perustaa operatiivisen virkamies-johtoryhmän. Lisäksi sovittiin seuraavista toimintavoista: poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän kokoukset pidetään pääsääntöisesti maakuntahallitusten kokousten yhteydessä ryhmän et kutsuvat harkintansa mukaan tilalleen varaen. Täytäntöönpano: Muutoksenhaku: oikaisuvaatimusosoitus MHS Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntauudistus toteutetaan valtion ohjeistuksen mukaan neljässä vaiheessa, joista ensimmäisenä on esivalmistelu saakka. Esivalmistelussa luodaan edellytyksiä tehtävien ja omaisuuden siirtämiselle uusille maakunnille sekä niiden toiminnan käynnistämiselle. Sosiaali- ja terveysasioiden valmistelun toteuttaminen jatkuu nykyisellään. Maakuntauudistuksen valmistelu tulee tehdä laajassa maankunnallisessa yhteistyössä ja maakunnan liittojen tulee tulee olla aloitteen tekijänä esivalmistelun käynnistämisessä. Uudenmaan liitto on omalta osaltaan käynnistänyt esivalmistelun ja kartoittanut tarvittavia toimenpiteitä. Uudenmaan liitto on ryhtynyt maakuntauudistuksen esivalmistelutyöhön. Maakuntahallitus päätti valtuuttaa maakuntajohtajan kutsumaan koolle operatiivisen virkamiesjohtoryhmän. Sen ovat muodostaneet Uudenmaan liiton ja Uudenmaan ELY-keskuksen johtoryhmät yhdessä Etelä -Suomen AVI:n johtajan kanssa. Virkamiesjohtoryhmän puheenjohtajana toimii maakuntajohtaja. TE-keskuksen johtaja on ollut mukana asiantuntijaenä. Virkamiesjohtoryhmä on kokoontunut viisi kertaa keskustelemaan maakuntauudistuksen käynnistämisestä ja eteenpäinviemisestä sekä sopimaan tarvittavista toimenpiteistä. Virkamiesjohtoryhmä on alustavasti sopinut täydentävänsä

8 kokoonpanoaan myöhemmin valittavilla valmisteluryhmien puheenjohtajilla. Esivalmistelutyöllä on poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä, joka noudattaa maakuntahallituksen poliittista jakautumaa ja siinä on edustus Uudenmaan kultakin seudulta. Ryhmä kokoontuu Uudenmaan maakuntahallituksen kokouksen yhteydessä. Kick-off seminaari pidettiin Sen yhteydessä ELY keskuksen, TE -keskuksen, AVI:n ja Uudenmaan liiton johto ja keskijohto verkostoitui ja muodosti näkemystään tulevan työskentelyn menettelytavoista ja sisällöistä. Mukana oli myös maakuntahallituksen edustajia. Kokouksen avasivat maakuntavaltuuston puheenjohtaja Eero Heinäluoma ja maakuntahallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä. Seminaarissa laadittiin aluekehittämisen kokonaisuuden eteenpäinviemisen alustava aikataulu. Valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön maakunnille lähettämän kirjeen ja muistion mukaisesti esivalmisteluvaihe kestää saakka. Täksi ajaksi ministeriöt kehottavat maakunnan liittoja toimimaan aloitteen tekijöinä esivalmistelun käynnistämisessä ja kutsumaan keskeisten tahojen edustajat mukaan valmisteluun ja pitämään käynnistämiskokouksen. Valtionvarainministeriö pyytää ilmoittamaan mennessä, miten maakunnan liitto aikoo järjestää esivalmistelun alueellaan. Suunnitellut toimenpiteet Uudenmaan liitto toimii ministeriöiden suosituksen mukaisesti aloitteentekijänä ja kutsuu kokoon esivalmistelun käynnistämiskokouksen elokuun 2016 lopussa, jolloin tiedossa on pääkaupunkiseutua mahdollisesti koskevat erityisratkaisut. Esivalmistelun käynnistämiskokouksen osallistujat muodostavat neuvottelukunnan. Neuvottelukuntaan pyydetään Uudenmaan liiton kutsukirjeellä ministeriöiden kirjeessä mainitut tahot sekä Uudenmaan kuntien kunnanhallitusten nimeämät edustajat. Neuvottelukunnan tehtävänä on sopia esivalmistelun organisoinnista. Lisäksi se käsittelee esivalmistelutyössä tarvittavan resurssoinnin, sillä ministeriöiden ohjeistuksen mukaan esivalmisteluun osallistuvat organisaatiot osoittavat valmisteluun tarvittavat henkilö- ja muut resurssit. Poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä nimeää harkintansa perusteella alueellisen muutosjohtajan, projektipäällikön ja/tai yhtä henkilöä laajemman muutostiimin. Kyseinen toimeksianto on määräaikainen saakka. Aluekehittämiseen liittyvän valmistelutyön ohella huolehditaan tiivistä yhteydestä sosiaali- ja terveydenhoidon uudistukseen. Asian taustat

9 Esivalmistelua koskeva ministeriöiden ohjeistus Hallituksen reformiministerityöryhmän lähtökohtana on maakunnan tason toimijoiden oma-aloitteinen valmistautuminen ja toiminnan kehittäminen. Maakuntia kannustetaan uudistuksen toimeenpanossa oma-aloitteiseen toimintaan laajassa maakunnallisessa yhteistyössä ja maakunnan liittojen tulee olla aloitteentekijänä esivalmistelun käynnistämisessä. Maakuntauudistuksen ja sote-uudistuksen toimeenpano jakautuu neljään vaiheeseen: 1. Esivalmistelu saakka, 2. Maakunnan toimintaa valmisteleva väliaikaishallinto (väliaikainen valmistelutoimielin) , 3. Maakunnan käynnistymisvaihe Uuden maakunnan ensimmäinen varsinainen toimintakausi alkaen. Nyt käynnistyvä esivalmistelu kestää sote-järjestämislain ja maakuntalain voimaantuloon saakka. Esivalmisteluvaiheessa luodaan edellytyksiä tehtävien ja omaisuuden siirtämiselle uusille maakunnille sekä uusien maakuntien toiminnan käynnistämiselle. Sote-uudistuksen toimeenpanon alueellista valmistelua jatketaan uudistuksen aikataulun mukaisesti siten kuin siitä on jo maakuntien alueella sovittu. Käynnistynyttä valmistelua ei keskeytetä eikä organisoida uudelleen maakuntien toiminnan yleisen käynnistämisen esivalmistelun käynnistymisen vuoksi. Esivalmistelun keskeiset tehtävät Esivalmistelun keskeisiä tehtäviä on: laatia yksityiskohtaiset esiselvitykset toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen maakunnan toiminnan käynnistämiseksi sekä toimintaan liittyvien tukipalveluiden jakamisesta kuntien ja maakuntien kesken sekä siirtämisestä maakunnille huolehtia ICT- ja tietohallintopalveluiden ja muiden tukipalveluiden uudistamisesta ja jatkuvuudesta sekä jakautumisesta kuntien ja kuntayhtymien sekä uusien maakuntien kesken ja selvittää konkreettiset tarpeet ja toteutustavat tietohallintotoiminnoista ja ICT-palveluista, toimitilajärjestelyistä, talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä sekä muutosviestinnästä ja yhteistoiminnasta henkilöstön kanssa Maakunnan perustamisen ja tehtäväsiirtojen esivalmistelun rinnalla jatketaan toiminnan kehittämistä kuntien ja maakunnallisten toimielinten poliittisessa ja valtion viranomaisten osalta asianomaisten ministeriöiden ohjauksessa. Asian aiempi käsittely MHS käsittely löytyy kokousasialistan -otsikkoa klikkaamalla.

10 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää velvoittaa maakuntajohtajan kutsumaan koolle maakuntauudistuksen esivalmistelun käynnistämiskokouksen elokuun 2016 lopulle sekä pyytämään Uudenmaan kuntien kunnanhallituksia nimeämään edustajansa Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun käynnistämiskokoukseen. Vastuujohtaja: Valmistelija: Käsittely: Päätös: Ossi Savolainen Inka Kanerva , Tero Suursalmi Maakuntajohtaja muutti kokouksessa päätösehdotustaan. Maakuntajohtaja lisäsi ehdotukseensa, että poliittista ohjaus- ja seurantaryhmää täydennetään niin, että siihen kuuluvat kaikki maakuntahallituksen et sekä maakuntavaltuuston puheenjohtajat. Muutoin pohjaehdotus pysyi muuttumattomana. Maakuntahallitus päätti hyväksyä maakuntajohtajan kokouksessa muutetun ehdotuksen. Täytäntöönpano: MHS Muutoksenhakukielto (Kuntalaki 410/ , Kuntalaki 365/ ) Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen sekä maakuntauudistuksen esivalmistelun käynnistyttyä virallisesti Uudellamaalla ei ole enää tarvetta nykymuotoisille maakuntauudistuksen poliittiselle ohjaus- ja seurantaryhmälle ja virkamiesjohtoryhmälle, minkä johdosta nämä ryhmät esitetään lakkautettavaksi välittömin vaikutuksin. Esivalmistelun virallisen käynnistymisen jälkeen ei enää ole tarvetta nykymuotoiselle poliittiselle ohjaus- ja seurantaryhmälle eikä nykymuotoiselle virkamiesjohtoryhmälle. Em. ryhmien keskeisiin tehtäviin kuului maakuntauudistuksen esivalmistelun käynnistämisen varmistaminen Uudellamaalla. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus oli rajattu ryhmien tarkastelun ulkopuolelle. Jatkovalmistelussa painottuu nykyistä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, josta tulee osa esivalmistelua. Esivalmistelun poliittisessa ohjauksessa ja toteutuksessa tarvitaan lisäksi entistä laajempi kuntien edustus. Kuntayhteistyön merkitys uudistusten toimeenpanon onnistumiselle on kriiittinen.

11 Maakuntahallitus päätti kokouksessaan käynnistää sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisen Uudellamaalla ja antoi Uudenmaan liiton toimistolle tähän liittyviä tarkentavia ohjeita. Maakuntahallituksen strateginen kokoonpano sekä maakuntavaltuuston puheenjohtajisto muodostavat jatkossa poliittisen ohjausryhmän. Esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän järjestäytymistä ja toiminnan käynnistämistä valmistellaan. Esivalmistelun operatiivisessa virkamiesjohtoryhmässä on oltava mukana ne tahot, jotka voimaanpanolain 6 mukaan on kutsuttava käynnistyvän valmistelun väliaikaiseen valmistelutoimielimeen. Lisäksi on huomioitava henkilöstön edustus. Uudenmaan liiton toimisto on lähettänyt nimeämispyynnön maakuntauudistuksen esivalmistelun virkamiesjohtoryhmään em. organisaatioille. Nimeämiset on pyydetty ilmoittamaan mennessä. Edellä esitetyn perusteella on syytä lakkauttaa nykymuotoinen poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä ja nykymuotoinen virkamiesjohtoryhmä välittömin vaikutuksin. Asian taustat Maakuntahallitus päätti käynnistää maakuntauudistuksen valmistelun Uudellamaalla muiden kuin sote-asioiden osalta ja nimesi valmistelun poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän sekä virkamiesjohtoryhmän. Poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän kokoonpanoa laajennettiin Virkamiesjohtoryhmä on koostunut Uudenmaan liiton ja Uudenmaan ELY-keskuksen johtoryhmistä, Uudenmaan TE-keskuksen johtajasta ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston edustajasta. Poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä on kokoontunut kolme kertaa, virkamiesjohtoryhmä pääsääntöisesti kerran viikossa. Poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä on toiminut neuvoa-antavana elimenä ja sen tehtävä on mm. ollut tukea esivalmistelun käynnistymistä Uudellamaalla. Virkamiesjohtoryhmän keskeisiin tehtäviin on mm. kuulunut varmistaa esivalmistelun käynnistyminen Uudellamaalla ja huolehtia työskentelyn priorisoinnista ja yhteensovittamisesta organisaatioissaan. Poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä kutsui koolle Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun käynnistyskokouksen, joka pidettiin Finlandia talolla Tämä kokous käynnisti virallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen sekä maakuntauudistuksen esivalmistelun Uudellamaalla. Asian aiempi käsittely MHS aiemmat käsittelyt löytyvät kokousasialistan -otsikkoa klikkaamalla.

12 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus päättää lakkauttaa perustamansa maakuntauudistuksen poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän ja virkamiesjohtoryhmän välittömin vaikutuksin yllä selostusosassa mainituin perusteluin. Vastuujohtaja: Valmistelija: Käsittely: Ossi Savolainen Tero Suursalmi Maakuntajohtaja ja maakuntahallituksen puheenjohtaja antoivat esivalmistelun etenemisestä tilannekatsauksen, jonka mukaan Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajien rekrytointi on etenemässä haastatteluvaiheeseen niin, että kuusi henkilöä haastatellaan seuraavan kahden viikon aikana. Valinnat tuodaan käsiteltäväksi maakuntahallituksen seuraavaan kokoukseen Haastattelijaryhmään kuuluvat maakuntavaltuuston puheenjohtaja Eero Heinäluoma, maakuntahallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Timo Juurikkala ja maakuntajohtaja Ossi Savolainen. Toimistolle annettiin tehtäväksi valmistella seuraavaan kokoukseen: vastine pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajilta tulleeseen kirjeeseen koskien Uudenmaan maakuntahallituksen päätöstä (140 ) Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen organisoitumisesta alustava esivalmistelun budjettiraami vuosille 2016 ja Päätös: Maakuntahallitus päätti lakkauttaa perustamansa maakuntauudistuksen poliittisen ohjaus- ja seurantaryhmän ja virkamiesjohtoryhmän välittömin vaikutuksin yllä selostusosassa mainituin perusteluin. Maakuntajohtajan ja maakuntahallituksen puheenjohtajan antama tilannekatsaus ja siihen liittyvät toimenpiteet merkittiin hyväksyen tiedoksi. Täytäntöönpano: Oikaisuvaatimusosoitus

Maakuntahallitus Aluehallinnon uudistuksen valmistelun käynnistäminen Uudellamaalla 322/ /2015 MHS

Maakuntahallitus Aluehallinnon uudistuksen valmistelun käynnistäminen Uudellamaalla 322/ /2015 MHS Maakuntahallitus 69 18.04.2016 Aluehallinnon uudistuksen valmistelun käynnistäminen Uudellamaalla 322/04.00.02/2015 MHS 18.04.2016 69 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Pääministeri Sipilän hallitus

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen toimeenpanon esivalmistelun käynnistäminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä

Maakuntauudistuksen toimeenpanon esivalmistelun käynnistäminen 300/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 69 18.04.2016 Maakuntahallitus 90 13.06.2016 Maakuntauudistuksen toimeenpanon esivalmistelun käynnistäminen 300/04.00.02/2016 MHS 18.04.2016 69 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Neuvottelutulos 5.4.2016 HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Hallitus on sopinut perustuslaissa 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille itsehallintoalueille -maakunnille - osoitettavista

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Maakuntauudistus - yleisesittely

Maakuntauudistus - yleisesittely Maakuntauudistus - yleisesittely STM:n valmiusseminaari 26.5.2016 Finanssineuvos Teemu Eriksson 23.5.2016 1 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä Kunnat ovat paikallisen osallistumisen, demokratian,

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tilanne

Sote- ja maakuntauudistuksen tilanne Sote- ja maakuntauudistuksen tilanne Juhta 10.5.2016 Ylijohtaja Päivi Laajala 1 3.5.2016 1 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä 3.5.2016 2 Valmistelun eteneminen Sote -rakenneuudistus HE-luonnos

Lisätiedot

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokous 30.-31.8.2016, Kokkola Maakuntauudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU KESKI-SUOMESSA. Katsaus maakuntalakiluonnokseen, uusien maakuntien tehtäviin ja valmistelun vaiheistukseen

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU KESKI-SUOMESSA. Katsaus maakuntalakiluonnokseen, uusien maakuntien tehtäviin ja valmistelun vaiheistukseen 28.6.2016 SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU KESKI-SUOMESSA Katsaus maakuntalakiluonnokseen, uusien maakuntien tehtäviin ja valmistelun vaiheistukseen Vs. maakuntajohtaja Tapani Mattila 1 Maakuntalaki

Lisätiedot

Sote- ja aluehallintouudistuksen jatkovalmistelua koskevat hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 6.4.2016 1

Sote- ja aluehallintouudistuksen jatkovalmistelua koskevat hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 6.4.2016 1 Sote- ja aluehallintouudistuksen jatkovalmistelua koskevat hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 6.4.2016 1 Tarkentavat linjaukset: sote Ohjaavat sote- järjestämisuudistuksen sekä valinnanvapaus-

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa: Yleisesti Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa: Kunnat ovat paikallisen osallistumisen, demokratian,

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00. Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016 140 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Esivalmisteluvaihe

Sote- ja maakuntauudistus Esivalmisteluvaihe Sote- ja maakuntauudistus Esivalmisteluvaihe 1.7.2016 30.6.2017 Ehdotus Keski-Pohjanmaan malliksi 3.6.2016 - Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula, Keski-Pohjanmaan liitto - Toimitusjohtaja Ilkka Luoma, Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 14.6.2017 Muutosta ilmassa MRL ELYn rooli Kohti uutta hallintoa maakuntauudistus Yksi luukku yhteistyö Kaavoituksen (uudet) haasteet Hyvä suunnittelu kannattaa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen

Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoinnin täydentäminen 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston ja hallituksen seminaari 26.4.2016 Itsehallintoalueen päätöksenteko ja rahoitus - keitä ovat päättäjät ja mistä päätetään? Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Kuntien,

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ 13.4.2016 Paula Qvick Tilanne Päätöstä maakuntakaavan laadinnan aloittamisesta ei ole Tarkistustarvetta on: suot, puolustusvoimien alueet, maisemat Yleinen tarkistustarve:

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Strateginen kokous. Otsikko Sivu. 141 Kokouksen järjestäytyminen 4

Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Strateginen kokous. Otsikko Sivu. 141 Kokouksen järjestäytyminen 4 PÖYTÄKIRJA 10/2016 1 Maakuntahallitus AIKA 07.11.2016 klo 09:00-11:10 PAIKKA Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Strateginen kokous KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 141 Kokouksen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 6/2017 1 Aika 19.06.2017 klo 08:30-09:50 Paikka, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 30 Kokouksen avaus 3 31 Puheenjohtajan tilannekatsaus uudistuksen eduskuntakäsittelystä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 20.10.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Maakunnat ja palvelut

Maakunnat ja palvelut Maakunnat ja palvelut Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti Peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöoorumi 18.3.2016 17.3.2016 1 Vaikuttava ja kustannustehokas yhteiskuntapolitiikka ja hallinto Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue Uusimaa 1.6.2017 Muutosjohtaja 1 2.6.2017 Valmisteluvaiheet 2 2.6.2017 3 2.6.2017 Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus 1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon

Lisätiedot

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä Maakuntahallitus 8 18.01.2016 Maakuntahallitus 18 22.02.2016 Maakuntahallitus 67 16.05.2016 Maakuntahallitus 83 20.06.2016 Maakuntahallitus 98 22.08.2016 Maakuntauudistuksen valmistelu maakunnassa Maakuntahallitus

Lisätiedot

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto Maankäytön ohjausryhmä 4.3.2017 www.paijat-hame.fi #phliitto PHL Alatyöryhmät Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Maakunnan suunnittelu ja maakunta-kaavoitus Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous 4.10.2016 Maakuntajohtaja, Tapani Mattila Kehittämisjohtaja, Hannu Korhonen Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet toimivat palvelut

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 7/2017 1 Aika 21.08.2017 klo 08:34-10:10 Paikka, Esterinportti 2 b, Helsinki Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen avaus 3 36 Valmistelun tilannekatsaus 4 37 Uudenmaan maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu

Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus, evästyskeskustelu MUISTIO 5/2017 1 Aika 22.05.2017 klo 08:30-09:50 Paikka, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen avaus 3 26 Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali-

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys 26.1.2016 valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta Selvityksen lähtökohdat

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 19.09.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Esivalmisteluvaihe

Sote- ja maakuntauudistus Esivalmisteluvaihe Sote- ja maakuntauudistus Esivalmisteluvaihe 1.7.2016 30.6.2017 Ehdotus Keski-Pohjanmaan malliksi, avoin kuulemistilaisuus 23.6.2016 Ylikarjula ja Luoma 6.6.2016, maakuntahallitus 13.6.2016, K-P virkajohdon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen kannalta Ylijohtaja ELY-keskusten tehtävät pääosin itsehallintoalueille ELY-keskukset kannattavat ELY-keskusten, maakunnan liittojen ja TE-toimistojen

Lisätiedot

Päätös: Maakuntavaltuusto päätti saattaa valtuustoaloitteen maakuntahallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös: Maakuntavaltuusto päätti saattaa valtuustoaloitteen maakuntahallitukselle valmisteltavaksi. Maakuntavaltuusto 25 12.06.2018 Maakuntahallitus 148 20.08.2018 Vastaus vasemmistoliiton ryhmän valtuustoaloitteeseen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun keskeyttämisestä Maakuntavaltuusto 12.06.2018

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Uusien maakuntien monitoimialaisen toimeenpanon esival mistelun käynnistäminen

Uusien maakuntien monitoimialaisen toimeenpanon esival mistelun käynnistäminen VALTIOVARAINMINISTERIÖ JA SOSIAAU- JA TERVEYSMINISTERIÖ Maakuntauudistus Jakelussa mainituille Uusien maakuntien monitoimialaisen toimeenpanon esival mistelun käynnistäminen Hallitus linjasi 5.4.2016 maakunnille

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus Maakuntahallitus 11 12.02.2018 Maakuntahallitus 123 04.06.2018 Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus 510/04.00.02/2016, 15/00.00.00/2018 MHS 12.02.2018 11 Tiivistelmä Tulevan Uudenmaan

Lisätiedot

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa

Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa Ajankohtaista sote- ja maakuntauudistuksessa yhteyspäällikkö Tuukka Salkoaho 1 5.6.2016 Tuukka Salkoaho Ei tullut suurta kuntauudistusta, jolla sote-palveluiden järjestäminen olisi turvattu. Ei tullut

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Muutosjohdon aluetilaisuus 3.11.2016 Valtiovarainministeriö Muutosjohtaja Pauli Harju 3.11.2016 1 Työnjako kunta-maakunta-valtio KUNNAT Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS 14.10.2016 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.10.2016 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 14.10.2016 2 Maakunnan

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Pohjois- Savossa

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Pohjois- Savossa TOIMINTASUUNNITELMA Maakuntauudistuksen esivalmistelu Pohjois- Savossa 1.9.2016 30.6.2017 Aluehallinnon uudistuksen tavoitteena on sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakunta- hallinto sekä yksinkertaistaa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä

Uusimaa hankkeen ohjausorganisaation tarkistaminen 510/ /2016 MHS Tiivistelmä Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Maakuntahallitus 168 12.12.2016 Maakuntahallitus 87 19.06.2017 Maakuntahallitus 121 11.09.2017 Uusimaa 2019 -hankkeen ohjausorganisaation

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot