Putkilahden kyläselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Putkilahden kyläselvitys"

Transkriptio

1 Putkilahden kyläselvitys Kyläilta Kyläselvityksen esittely Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus Kyläilta

2 Esityksen sisältö Tausta, lähtökohdat, tavoitteet, vaihtoehdot Kyläselvitys ja rakentaminen Vesihuoltoselvitys Kyläilta

3 Kyläselvitysten tausta Jyväskylän kaupungin yleiskaavaa, joka hyväksyttiin valtuustossa syksyllä Kaavaprosessin aikana päätettiin ja kaavamääräyksissä todetaan, että kylien (ja erilaisten rajausten) tarkempi suunnittelu toteutetaan kyläselvityksin ja osayleiskaavoin Valtuuston hyväksymän kaavoitusohjelman kyläalueet joista aloitettiin: Kuohu-Sarvenperä Kuikka-Nyrölä Putkilahti Kyläilta

4 LÄHTÖKOHTIA Jyväskylän kaupungin yleiskaavassa Putkilahti on yksi kylähelmistä Kyläalue Maaseutuasumisen nauha alue Maaseutuelinkeinojen alue Kyläalueelle ja maaseutuasumisen nauha alueelle tulee laatia osayleiskaava tai vähintään kyläselvitys

5 LÄHTÖKOHTIA Päijänteen rantaosayleiskaava (voimaan ) SELVITYKSET Perustiedot ympäristöstä ja rakentamisesta luonto ja liitooravaselvitykset vesihuoltosuunnitelma

6 TAVOITTEET Kyläselvityksen tarkoituksena on ollut selvittää kyläalueen maankäytön suunnittelutarpeet ja vaihtoehdot maankäytönsuunnittelun välineeksi. Vaihtoehtoina on tarkasteltu rantaosayleiskaavan muutosta, kyläyleiskaavan laatimista kyläalueelle tai kyläselvityksen käyttämistä poikkeamisten, suunnittelutarveratkaisujen ja rakennuslupamenettelyn tukena. Kyläläisten tavoitteet ja visiot (kyläkysely, kyläillat, muu palaute) Näkemys kylän kehittämisestä Yhteiset tavoitteet Kiinteistökohtaiset tavoitteet

7 TARKASTELLUT VAIHTOEHDOT KAAVOITUS Kyläselvityksessä tullaan siihen tulokseen, että on tarpeen laatia osayleiskaava rajatulle alueelle. Rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavan muutos ja laajennus kyläkaavaksi Kuivanmaan ns. kyläyleiskaava, rannat jäävät ennalleen KYLÄSELVITYS Kyläselvityksessä todetaan, että osayleiskaavoitusta ei tarvita vaan pärjätään kyläselvityksellä. Kyläselvitys karttoineen toimii suunnittelutarveharkinnan tukena ja ohjaa riittävästi rakentamista Jotta kyläselvityksellä pärjätään, rakentamisen tulee olla maltillisempaa kuin mitä kaava mahdollisesti sallisi Rakentamistapaohjeet ohjaamaan rakentamista

8 KYLÄSELVITYS Kyläselvityksessä on vaihtoehtotarkastelujen jälkeen maankäytön ohjausvälineeksi valikoitunut kyläselvitys. Rakentamista ohjaamaan on laadittu tavoitekartat ja tavoiteohjeistus. Miksi ei kaavaa? Selvitysalueella 26 rakentamatonta rantaosayleiskaavan mukaista rakennuspaikkaa, puolet loma asunnon rakennuspaikkoja. Mitoituksen nostaminen ei toisi välttämättä lisää rakennuspaikkoja. Olisiko mitoitusta edes mahdollista nostaa niin, että turvataan myös maisema alueen arvot? Isompia muutostarpeita ranta alueiden osalta ei ole noussut esiin kyläselvityksen aikana. Kyläyleiskaavan laatiminen kuivalle maalle olisi turhan raskas prosessi rakentamispaineeseen nähden. Kaavaprosessin kesto (laajat selvitykset, kaavoitusohjelman ajoitus, resurssit) vrt. kyläselvitys käytettävissä heti.

9

10

11 Suotuisuusalueet Pois pelloilta (maisema, maatalouden toimintaedellytykset) Kulkuyhteyksien varsille Olemassa oleva kylärakenne Jätevesiratkaisujen yhteisjärjestelyjen mahdollistaminen Maiseman arvot Luontoarvot

12 Poikkeaminen rantaosayleiskaavan M alueella ja APalueella. Suotuisuusalueet rantavyöhykkeen ulkopuolella.

13 Kyläselvitys raportin luku 4. KYLÄSELVITYS JA RAKENTAMINEN Kyläselvitysraportti, tavoitekartat ja tavoiteohjeistus toimii apuvälineenä poikkeamislupaharkinnassa ranta alueen ulkopuolella (suunnittelutarveratkaistut ja poikkeamiset) Ranta alueella suorat rakennusluvat vapaa ajan asunnoille, poikkeamislupa vakiasunnoille rantaosayleiskaavan mukaisesti. Kuivalle maalle kaava alueen ulkopuolella suunnittelutarvelupa ja tarvittaessa poikkeaminen rakennusjärjestyksestä Tavoitekartassa rakentamisen kannalta suotuisille alueille rantaosayleiskaavan M alueella tarvitaan ST ratkaisu ja poikkeamislupa (sekä kaavasta, että rakennusjärjestyksen pinta ala määräyksestä) Käyttötarkoituksen muutos vaatii suunnittelutarveratkaisun tai poikkeamisen (rakennusjärjestyksessä ehdot käyttötarkoituksen muutokselle) Rantaosayleiskaavan ja kyläselvityslueen suotuisuusalueiden ulkopuoliset alueet Jyväskylän kaupungin yleiskaavan mukaan.

14 KYLÄSELVITYS JA RAKENTAMINEN Poikkeaminen kyläselvitykseen tukeutuen (suotuisat alueet) N. 10 rakennuspaikan osalta tulee poiketa rantaosayleiskaavan M merkinnästä. Kuusi (6) paikkaa sijoittuu rantaosayleiskaavan AP alueelle, jossa ei rakennuspaikan symbolia. N. 12 paikkaa yleiskaava alueen ulkopuolella suunnittelutarvealueella Kyläselvitykseen perustuvan rakennuspaikan koko tulee lähtökohtaisesti olla 5000m² > rakennusjärjestys määrää valtakunnallisesti arvokkailla maisemaalueilla 2 ha (tästä vaaditaan poikkeaminen) Rantaosayleiskaava-alueella Poikkeaminen St-ratkaisu Suora lupa AO-alue X RA-alue X M-alue (kyläselvityksen suotuisat alueet) X X Rantaosayleiskaavan ulkopuolella* Poikkeaminen** (rak.järjestyksestä) St-ratkaisu Suora lupa AO-lupa X** X RA-lupa X * suunnittelutarvealueella ** mikäli poiketaan pinta-ala vaatimuksista

15 KYLÄSELVITYS JA RAKENTAMINEN Rakentamisen määrä Kyläselvityksessä ei ole osoitettu rakentamisen määrää kiinteistökohtaisesti. Mahdollistaa arviolta n. 30 rakennuspaikkaa. 0 5 rakennuspaikkaa vuodessa. Kiinteistö/maanomistuskohtainen rakentaminen tulee olla vähäistä. Mitoitus myös kytköksissä vesihuoltoon erityisesti kun kyseessä on pohjavesialue ja ranta alue. n. 2 3 rakennuspaikkaa kiinteistöä/maanomistuskokonaisuutta kohden. Kiinteistökohtaisen rakennuspaikkamäärän ja rakentamispaineen pysyessä vähäisenä on kiinteistöjen tasapuolisen kohtelun toteutuminen mahdollista myös yksittäisessä lupaharkinnassa.

16 KYLÄSELVITYS JA RAKENTAMINEN Kyläselvityksessä osoitetuilla rakentamisen kannalta suotuisilla vyöhykkeillä poikkeaminen rantayleiskaavasta ja rakennusjärjestyksestä katsotaan olevan mahdollista tehtyjen selvitysten ja tarkastelujen perusteella. Poikkeamisen ja suunnittelutarveratkaisun edellytykset ratkaistaan hakemuksen käsittelyn yhteydessä kunkin hankkeen kohdalla erikseen. Kyläselvitys ei vaikuta verotukseen. Vrt. yleiskaava. Kun suunnittelet rakentamista tai kiinteistön myymistä, ota yhteys hyvissä ajoin yleiskaavoitukseen tai poikkeamislupia käsitteleviin henkilöihin ennakko ohjauksen muodossa.

17 VESIHUOLTOSELVITYS Vesihuoltoselvityksen tarkoituksena oli selvittää vaihtoehdot hajajätevesiasetuksen vaatimukset täyttävien järjestelmien toteuttamiseksi Hajajätevesiasetuksen muutokset olivat lausunnolla asti > eduskunnan käsittelyyn alkusyksyllä 2016 > tavoitteena, että lakimuutos tulisi voimaan Asetuksen kohtuullistaminen koskee kuivanmaan kiinteistöjä. Eli järjestelmät tulee kunnostaa soveltuvan remontin yhteydessä. Kohtuullistaminen ei koske vesistöjen läheisyydessä tai pohjavesialueella olevia kiinteistöjä. Näillä alueilla puhdistusvaatimusten tulee täyttyä viimeistään Vuoden 2009 tehdyn jätevesiselvityksen mukaan suurin osa Putkilahden pohjavesialueen kiinteistöistä ei täytä vaatimuksia jätevesien käsittelystä pohjavesialueella.

18 VESIHUOLTOSELVITYS Vesihuollon järjestämisen kustannuksia on vertailtu keskitetyn ratkaisun ja kiinteistökohtaisten ratkaisujen kesken. Selvityksessä kaksi vaihtoehtoa keskitetylle viemäröinnille ja kolmas vaihtoehto on kiinteistökohtaiset järjestelmät Kiinteistökohtaiset kustannukset on laskettu 25 kiinteistölle pv alueella. Suuntaa antava investointikustannus kiinteistöä kohden linjavaihtoehdolla 1. n ja linjausvaihtoehdolla Uusi kyläpuhdistamo nykyisen pienpuhdistamon paikalle. Mahdollinen keskitetyn vedenoton rakentaminen toisi lisäkustannuksia vesijohtojen osalta arviolta 1500 kiinteistöä kohden + mahdollinen vedenottamon muutoskustannukset. Vuotuiset käyttökustannukset keskitetyllä järjestelmällä n /kiinteistö

19 VESIHUOLTOSELVITYS Vaihtoehto 3. Kiinteistökohtaiset järjestelmät Koska ollaan pohjavesialueella, on kiinteistökohtaisille pienpuhdistamoille tiukat vaatimukset > jätevesien maahan imeyttäminen ei ole mahdollista Tiivis jätevesien käsittelyjärjestelmä ja käsitelty jätevesi on johdettava pohjavesialueen ulkopuolelle, tiiviiseen maasuodattamoon tai pienpuhdistamoon Myös pesuvesien maahan imeyttäminen pohjavesialueella on kielletty Käsiteltyjen jätevesien johtaminen keskeltä pohjavesialuetta alueen ulkopuolelle on hankalaa. Umpisäiliöt asennuksineen suhteellisen edullisia mutta tyhjentäminen maksaa. 10³ säiliön asennus asennus. Selvityksessä tyhjennyskustannuksiksi laskettu 10 m³ säiliölle 960 (1 krt/kk, 80 /krt)

20

21 TYÖN KULKU LÄHTÖTIETOJEN KERÄÄMINEN (kevät, kesä) Tehtyjen selvitysten tarkastelu ja uusien selvitysten tarpeen arviointi Kyläkysely Esittely kaupunkirakennelautakunnassa KYLÄILTA (aloitusvaihe) KYLÄILTA Kyselyn tulokset Tavoitteiden tarkentaminen Lisäselvitystarpeet (luontoselvitys, rakentamistapaohjeet) Kyläselvityksen tulee olla yleiskaavan sisältövaatimukset täyttävä, siksi selvitykset. SELVITYKSET kesä 2016 Luonto ja liito oravaselvitys Vesihuoltoselvitys PROJEKTIN PÄÄTÖS (2016) Työn tulokset, kyläilta Selvitys nähtävillä ja kommentoitavissa Esittely kaupunkirakennelautakunnassa

22 Selvitys nähtävillä ja kommentoitavissa Kyläselvityksen sivut

Putkilahden kyläselvitys

Putkilahden kyläselvitys Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 2.6.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus LÄHTÖKOHTIA Korpilahden maankäytön esiselvitys ESSU vuonna 2008 Olemassa olevan tiedon kerääminen maankäytön

Lisätiedot

Putkilahden kyläselvitys

Putkilahden kyläselvitys Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 22.10.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus Rakentaminen KUIVALLA MAALLA Suunnittelu- Yleiskaava Asemakaava tarvealue Suunnittelu- tarveharkinta tai/ja

Lisätiedot

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys Kyläilta 29.10.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kyläselvitysten tausta ja tavoitteet JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVA Sikomäentie Kuikantie

Lisätiedot

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kyläselvitysten tausta ja tavoitteet Jyväskylän kaupungin yleiskaavan merkittäviin kyliin osoitettiin

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Putkilahden vesihuoltosuunnitelma Raportti, LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29378 Raportti, LUONNOS 1 (6) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Putkilahden vesihuolto

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus

Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus 6.-7.9 Lieksan Vuonislahti Kokemuksia Jyväskylästä Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Kaavojen laadinnasta Kaavoituksen tarve? Mitä kaavoituksella

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti 6.-7.9.2012 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Kunnan kokonaisuuden tarkastelu Erilaisten

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Savion ja Vuonteen kylien kyläilta

Savion ja Vuonteen kylien kyläilta Savion ja Vuonteen kylien kyläilta 21.2.2017 Mari Holmstedt kaavoitusjohtaja Savion ja Vuoteen kylien kyläilta Ekokoulu ja kyläselvitys klo 17.30 19.00 Avaussanat kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt Laukaan

Lisätiedot

Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä. Pöyry Finland Oy

Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä. Pöyry Finland Oy Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä Pöyry Finland Oy Matti Veijovuori 1 Kulennoinen http://.maps.google.fi Matti Veijovuori 2 Lähtötilanne Vanha kyläalue, tiivis Jukolan alue Itäosassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus. Matti Laitio Ympäristöministeriö

Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus. Matti Laitio Ympäristöministeriö Kyläyleiskaavoitus - lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Matti Laitio Ympäristöministeriö Lieksa, Vuonislahti 6.-7.9.2012 Opas kylä- yleiskaavoista julkaistiin alkuvuodesta www.ymparisto.fi > ympäristöministeriö

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

Savion ja Vuonteen kylien kyläilta

Savion ja Vuonteen kylien kyläilta Savion ja Vuonteen kylien kyläilta 15.12.2015 Mari Holmstedt kaavoitusjohtaja Laukaan kylien kehittäminen Kuntastrategia 2020; Laukaa sydäntä ja elinvoimaa Elinvoimainen ja kilpailukykyinen Laukaa Monipuolisen

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA KAAVOITUSOHJELMA 2017-2018 KAUPUNGINARKKITEHTI MAARIT PIMIÄ 17.2.2017 Tekla30.11.2016 Tekninen toimi / kaavoitus KAAVOITUSOHJELMA M A A N K ÄY T TÖ - JA 2017-2018 R A K E N N U S L A K I M u u t o s e

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

PUTKILAHDEN KYLÄSELVITYS Kyläselvitysraportti PÄIVÄYS /

PUTKILAHDEN KYLÄSELVITYS Kyläselvitysraportti PÄIVÄYS / PUTKILAHDEN KYLÄSELVITYS Kyläselvitysraportti PÄIVÄYS 20.6.2016/14.3.2017 Putkilahden kyläselvitys 20.6.2016/14.3.2017 (2) SISÄLLYSLUETTELO Kyläselvitys raportti oli nähtävillä 23.6.-31.8.2016 välisen

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki

Lisätiedot

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Onko kaava aina tarpeen maaseudulla? Kunnan ja kylän yhteistyö Korpilahden alueen suunnittelussa Aluearkkitehti

Lisätiedot

ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti

ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS PRÄSTGÅRDEN, NYGÅRD KAAVASELOSTUS

PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS PRÄSTGÅRDEN, NYGÅRD KAAVASELOSTUS PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS PRÄSTGÅRDEN, NYGÅRD KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 12.11.2015 Ympäristölautakunta xxxx. Ehdotus

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Hajarakentamisen ohjaus Jyväskylässä. Jarmo Matikainen, projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki

Hajarakentamisen ohjaus Jyväskylässä. Jarmo Matikainen, projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki Hajarakentamisen ohjaus Jyväskylässä Jarmo Matikainen, projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki 10.5.2010 Jyväskylän työkaluja Taustalla vahvoina yhdistyssopimusten kirjaukset!!! Uuden kunnan rakennusjärjestys

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

PUTKILAHDEN KYLÄSELVITYS Kyläselvitysraportti EHDOTUS PÄIVÄYS

PUTKILAHDEN KYLÄSELVITYS Kyläselvitysraportti EHDOTUS PÄIVÄYS PUTKILAHDEN KYLÄSELVITYS Kyläselvitysraportti EHDOTUS PÄIVÄYS 20.6.2016 Putkilahden kyläselvitys ehdotus 20.6.2016 (2) SISÄLLYSLUETTELO 1 LÄHTÖKOHDAT... 4 1.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA... 4 1.1.1

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Sisältö Työn tavoitteet Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Toimenpide eriteltynä rakennuksittain:

Toimenpide eriteltynä rakennuksittain: Hakemusnumero 2011-0002 Päätöspäivä 02.03.2011 20 Iin seurakunta Puistotie 3 91100 II RN:o 130:1 Pahkaniemi Rakennuspaikan osoite Suittisuontie 630 Kierikin osayleiskaava Pinta-ala 3700,00 m² Rakennustoimenpide

Lisätiedot

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kaavaehdotukseen on nähtävilläolon (1. 30.11.2012) jälkeen tehty muutoksia. Muutoksista on kuultu maanomistajia erikseen. Maanomistajat ovat kommentoineet muutoksista

Lisätiedot

PIENTEN KOULUJEN KRITEERITARKASTELUT: Väestöarviot ja maankäyttö AI / kaavoitus

PIENTEN KOULUJEN KRITEERITARKASTELUT: Väestöarviot ja maankäyttö AI / kaavoitus PIENTEN KOULUJEN KRITEERITARKASTELUT: Väestöarviot ja maankäyttö 21.12.212 AI / kaavoitus TIKKAKOSKI NYRÖLÄ Tikkakosken koulujen oppilaiden alueellinen kertymä vuonna 21 Nyrölä: rakentaminen ja väestömäärä

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 )

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) Kunnanhallitus 216 03.06.2013 Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) 3182/11/111/2013 KHALL 216 Hakija Nimi Jouko Viitanen Osoite Kuusikarinkatu

Lisätiedot

Rakentamisen periaatteet ranta-, kyläja haja-asutusalueilla

Rakentamisen periaatteet ranta-, kyläja haja-asutusalueilla Rakentamisen periaatteet ranta-, kyläja haja-asutusalueilla Va l k o l a 6. 2. 2 0 1 8 Mari Holmstedt kaavoitusjohtaja Laukaan kylien kehittäminen Kuntastrategia 2020; Laukaa sydäntä ja elinvoimaa Elinvoimainen

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Suunnittelutarveratkaisu / Koskimäki / Ohkolan kylä, Eerola-Kortistotie / 505-410-57-5 / Omakotitalon rakentaminen määräalalle 2 /

Lisätiedot

Maankäytön suuntaviivat 2025

Maankäytön suuntaviivat 2025 Maankäytön suuntaviivat 2025 1. Yleiset määräykset ja toteutus Haapajärvellä 1.1. Yleiskaava Yleiskaava sovittaa yhteen ja ohjaa asemakaavojen laatimista. Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja

Lisätiedot

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA Ryhmätyöskentely: Kyläosayleiskaavan tavoitteet ja periaatteet 1. Asuminen 2. Palvelut ja elinkeinot, muut aluevaraukset 3. Toimintojen yhteensovittaminen 4. Mitoitusperiaatteet

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUEEN MÄÄRITYS... 3 2. SUUNNITTELUTILANNE... 3 2.1 MAAKUNTAKAAVA... 3 2.2 YLEISKAAVA... 3 2.3 ASEMA-

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tuusniemen kunta. Kaavaselostus TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS P S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A

Tuusniemen kunta. Kaavaselostus TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS P S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus P26335 15.1.2018 Kaavaselostus (11) P25625 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitusjärjestelmä Kaavat maaseudun maankäytön ohjaajana Itäsuomalainen kylä suunnittelualustana Janne Nulpponen Maakuntasuunnittelija Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytönsuunnittelujärjestelmä

Lisätiedot

Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta

Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta Lausunto UUDELY/273/07.01/2014 31.10.2018 Lohjan kaupunki PL 71 08101 LOHJA kaavapalaute(a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 12.9.2018 Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta 29.3.2017 LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari Lohjan kaupungintalo Monkola 29.3.2017 Kirkkonummen kunta/ ympäristönsuojelu, Elina

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie

Lisätiedot

MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA

MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA TYÖPAJA MAANKÄYTÖN OHJAAMISESTA LIEVEALUEILLA Helsinki, Kuntatalo 6.6.2013 Ritva Schiestl, ympäristölakimies 6.6.2013

Lisätiedot

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksiin koskien kaupunginvaltuuston päätöstä

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksiin koskien kaupunginvaltuuston päätöstä Kaupunginhallitus 387 17.12.2018 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksiin koskien kaupunginvaltuuston päätöstä 3.9.2018 88 749/10.02.02/2017 KAUPHALL 17.12.2018 387 Hyväksymiskäsittely Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Vesihuolto kaavamääräyksissä

Vesihuolto kaavamääräyksissä Vesihuolto kaavamääräyksissä Kommenttipuheenvuoro Seppo Mäkinen Kaavoitusarkkitehti 13.3.2017 Kirkkonummen kunta Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet ( * (* sisältää myös vesiosuuskunnat - Suuri osa kunnan

Lisätiedot

Miten kyläkaavoitus liitetään kyläsuunnitteluun? - kyläkaavoituksen kehittämishanke

Miten kyläkaavoitus liitetään kyläsuunnitteluun? - kyläkaavoituksen kehittämishanke Miten kyläkaavoitus liitetään kyläsuunnitteluun? - kyläkaavoituksen kehittämishanke Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu Peiposjärven seurantalo, Pieksämäki 3.6.2009 Yliarkkitehti Anne Jarva 3.6.2009 1 Kyläkaavoituksen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Valittajat Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 Jari Vanhatapio Seppo Lehto

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- KOKOUSAIKA Torstai 6.7.2017 klo.16.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Uiton ranta-asemakaava

Uiton ranta-asemakaava JYVÄSKYLÄ Uiton ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy P32862 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY OAS 1 (20) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Sisältö Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten viemäröintialueiden luokittelu

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA ELINKEINOT JA PALVELUT ASUMINEN JA LOMA-ASUMINEN LIIKENNE JA TEKNINEN HUOLTO VIRKISTYSALUEET JA REITIT ARVOKKAAT YMPÄRISTÖT ELINKEINOT JA PALVELUT ALKUTUOTANTO Maatalous >

Lisätiedot

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428 LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty

Lisätiedot

ETELÄSAARISTON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HEISALA, NEDERGÅRD KAAVASELOSTUS

ETELÄSAARISTON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HEISALA, NEDERGÅRD KAAVASELOSTUS PARAINEN ETELÄSAARISTON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HEISALA, NEDERGÅRD KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 28.1.2016. Ympäristölautakunta...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA. ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KOIVURANNAN RANTA-ASEMAKAAVA ENO, KALTIMOJÄRVI Tila Koivuranta 41-56 13.1.2019 Suunnittelualueen sijainti (kartta MML) Kaavan laatija SUUNNITTELU HALTILAHTI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 3.11.2013 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Kunta Kristiinankaupunki Asiakirja Kaavaselostus - käännös Päivämäärä 8.11.2018 KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI KRISTIINANKAUPUNGIN RANTAOSAYLEISKAAVAN OSAN TARKISTUS, TJÖCKÖN 5 Laatija Christoffer Rönnlund,

Lisätiedot