ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI
|
|
- Erkki Mattila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI Yhteiselle kirkkovaltuustolle
2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO YLEISPERUSTELUT TULOSLASKELMA-ARVIO RAHOITUSLASKELMA-ARVIO KÄYTTÖTALOUDEN TULOT JA MENOT (ulkoiset) KÄYTTÖTALOUSOSA YLEISHALLINTO MÄÄRÄRAHAT PERUSTELUT PAIKALLISSEURAKUNNISSA TEHTÄVÄ SEURAKUNTATYÖ MÄÄRÄRAHAT PERUSTELUT YHTEINEN SEURAKUNTATYÖ MÄÄRÄRAHAT PERUSTELUT HAUTAUSTOIMI MÄÄRÄRAHAT PERUSTELUT KIINTEISTÖTOIMI MÄÄRÄRAHAT PERUSTELUT TULOSLASKELMAOSA (ulkoinen ja sisäinen) RAHOITUSOSA INVESTOINTIOSA RAKENTAMISSUUNNITELMA SUUNNITTELUKAUDELLA INVESTOINTISUUNNITELMA LIITTEET HAUTAINHOITORAHASTO
3 1 JOHDANTO 1.1 YLEISPERUSTELUT Säädöstaustaa Kirkkojärjestyksen määräyksen mukaan (KJ 15:1) jokaista varainhoitovuotta varten on seurakuntayhtymälle viimeistään edellisen vuoden joulukuussa hyväksyttävä talousarvio. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä kirkkovaltuuston on hyväksyttävä myös vähintään kolmea vuotta koskeva toiminta- ja taloussuunnitelma. Talousarviossa ja toiminta- ja taloussuunnitelmassa hyväksytään seurakuntien toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittava siten, että edellytykset seurakunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kirkkojärjestyksessä säädetään, että talousarvioon on otettava toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Talousarvioissa on osoitettava myös taloudellisen tuloksen muodostuminen sekä seurakunnan rahoitustarpeen kattamiskeinot. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon bruttotai nettomääräisenä. Espoon seurakuntayhtymän talousarvio on laadittu bruttoperiaatteen mukaan. Talousarvioon sisältyy tuloslaskelma-, rahoituslaskelma- sekä investointiosa. Espoon seurakuntien toiminta-ajatus ja strategia Espoon seurakuntien toiminnan perustana on Jumalan Kristuksessa osoittama rakkaus. Toimintamme tarkoituksena on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen ja mahdollistaa kristillisen uskon ja lähimmäisenrakkauden toteutuminen. Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Espoon seurakuntayhtymän ja seurakuntien uuden strategian vuosille Strategian valmistelusta vastasi yhteisen kirkkovaltuuston nimittämä talous- ja strategiatoimikunta. Strategiakokonaisuuteen liittyy viisi alaohjelmaa, jotka kuvaavat päästrategiaa yksityiskohtaisemmin henkilöstöön, kiinteistöihin ja tiloihin, hautaustoimeen, viestintään ja yhteiseen seurakuntatyöhön liittyvät tavoitteet strategiakaudella. Seurakunnat puolestaan valmistelevat omat tulevaisuusasiakirjansa, jotka kuvaavat toimenpiteet strategiassa kuvattujen visiotasoisten päämäärien toteuttamiseksi käytännössä. Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien suunnittelukausi on valmisteltu strategian linjauksia ja vuoden 2016 talousarvion hyväksymisen yhteydessä hyväksytyn talouden sopeuttamisohjelman tavoitteita noudattaen. Sopeuttamisohjelman toteuttaminen on edennyt hyvin, mutta taloudellinen tilanne on edelleen hyvin haasteellinen. Arvio talouden yleisestä kehityksestä ja toiminnan edellytyksistä suunnittelukaudella Yleinen talouden kehitys ja kirkon talous Talouden ennusteet tulevalle vuodelle eivät ole lupaamassa merkittävästi parempia näkymiä. Kirkkohallituksen keräämien ennustetietojen keskiarvojen perusteella voidaan arvioida bruttokansantuotteen kasvun oleva hieman yli 1 % tasoa. Inflaation odotetaan asettuvan keskimäärin 1 % tuntumaan. Heinäkuun 2016 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä ja työttömyysaste oli 11,2 %. Espoossa oli työttömiä 2,6 % (397 henkeä) enemmän ja työttömyysaste oli 0,3 % prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Koko maan työttömyysaste oli 13,9 % ja maassa työttömiä oli 0,8 % vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna. 3
4 Espoon väkiluku oli vuodenvaihteessa asukasta. Vuoteen 2016 verrattuna väestönkasvu oli henkeä, mikä merkitsi 1,6 % kasvua vuoteen verrattuna. Kaupungin väkiluvun ennustetaan kasvavan noin henkilöllä vuosittain. Tästä puolet on syntyneiden enemmyyttä kuolleisiin nähden ja toinen puoli muuttovoittoa siten, että muuttovoitosta maahanmuuttoa on noin ¾ ja ¼ muuttovoittoa muista kunnista. Muuttoliikkeen osuus voi vaihdella paljon vuosittain. Muita kuin suomen- ja ruotsinkielisiä espoolaisia on noin henkeä. Näistä n henkeä kuuluu johonkin Espoon kuudesta seurakunnasta. Espoon seurakuntayhtymän talous Seurakuntayhtymän vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelmat on valmisteltu siten, että talousarvio vastaa tiedossa oleviin ulkoisiin ja sisäisiin paineisiin. Tätä nk. raamiajattelua ja sen toteuttamistapaa on kuvattu tarkemmin jäljempänä sekä seurakuntayhtymän kokonaistalouden että seurakuntien ja yksiköiden näkökulmista. Suunnittelukaudella rakentamissuunnitelman toteuttamisessa on ehdottoman tärkeää hankkeiden tarkoituksenmukainen priorisointi sekä kustannusten hallinta. Rahoituksen näkökulmasta on varauduttava arvioimaan kunkin investointikohteen toteutuksen laajuutta ja kustannusarviota kriittisesti, sillä seurakuntayhtymän kertyneestä rahoitusomaisuudesta joudutaan alkavalla suunnittelukaudella käyttämään valtaosa investointien rahoittamiseen vuotuisen tulorahoituksen ollessa riittämätöntä. Kirkon yhteinen palvelukeskus Kipa hoitaa keskitetysti seurakuntien palkka- ja taloushallintoon liittyviä tehtäviä. Espoon seurakuntayhtymä siirtyi vuoden 2016 alussa kirkon yhteisen palvelukeskuksen asiakkaaksi. On ehdottoman tärkeää, että toimintojen keskittämiseen liittyen luvatut säästöt, joista palvelukeskuksesta aikoinaan päätettäessä on koko valtakunnan laajuisesti puhuttu, toteutuvat sekä Espoon että koko kirkon osalta. Talouden sopeuttaminen vuosina Talouden sopeuttamiseksi yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion hyväksymisen yhteydessä seuraavan talouden sopeuttamisohjelman: Käyttötalousmenojen tasoa pienennetään vuoden 2014 tilinpäätöksen tasolta 48,2 milj. euroa tasolle 43,4 milj. euroa vuoden 2018 loppuun mennessä, eli sopeuttamisen kokonaistavoite on noin 4,8 milj. euroa vuosien aikana. Sopeuttamistavoite jakautuu puoliksi seurakuntien ja yhtymän viraston yksiköiden kesken noin 2 milj. euroa seurakunnat ja noin 2 milj. euroa yhtymän viraston yksiköt, jotta päästään sovittuun säästötavoitteeseen. 50/50 jako perustuu yhtymän nykyisen käyttötalousbudjetin mukaiseen jakosuhteeseen. Seurakuntien sopeuttamistavoite jaetaan seurakuntien kesken jäsenmäärän mukaisessa suhteessa. Yhtymän viraston yksiköiden sopeuttamistavoite jaetaan yksiköiden ja pääluokkien kesken, kuitenkin niin, ettei jakotapa vie miltään toiminnolta toiminnan edellytyksiä eikä johda kohtuuttomaan tilanteeseen. Vuosien taloussuunnitelmat laaditaan siten, että niiden toteutumisen myötä seurakuntayhtymän taloustilanne paranee vuoden 2018 loppuun mennessä. Vuoden 2019 kulutaso suunnitellaan pidettäväksi vuoden 2018 tasolla. Sopeuttamistoimenpiteiden tavoitteena on, että seurakuntayhtymän maksukyky turvataan jatkossakin ja maksukyvyn heikkenemistä jarrutetaan. 4
5 Talousarvion sitovuustaso Talousarviovuoden määrärahojen sitovuustasoksi esitetään käyttötalouden yksiköiden kohdalla toimintakatetta siten, että siihen sisältyvät sekä ulkoiset että sisäiset erät. Toimintakate on sitova yleishallinnon, yhteisen seurakuntatyön, hautaustoimen sekä kiinteistötoimen pääluokan kohdalla pääluokkatasolla ja seurakuntien kohdalla lukutasolla. Tuloslaskelmaosan sitovia määrärahoja ovat verotuskulut, keskusrahastomaksut sekä rahoitustuotot ja - kulut netto. Investointiosassa sitovuustaso on hankekohtainen. Talousarvion muuttaminen ja määrärahan ylittäminen Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Määrärahan korotuksen tai tuloarvion alentamisen yhteydessä on arvioitava myös toimintaa koskevien tavoitteiden muutostarvetta. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä yhteiselle kirkkovaltuustolle talousarviovuoden aikana. Muutoksista talousarvioon ei tarvitse hankkia seurakuntaneuvostojen lausuntoja (KJ 15:6,2). Espoon seurakuntayhtymän voimassa olevassa taloussäännössä (yhteinen kirkkovaltuusto ) todetaan talousarvion sitovuudesta ja määrärahojen ylityksestä sekä talousarvion muutoksista seuraavaa: 4 Talousarvion sitovuus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää talousarvion toiminnallisista tavoitteista ja määrärahojen ja tuloarvioiden sitovuustasoista. Sitovuustasona voi olla myös nettomääräraha. Sitovuustason mukaista määrärahaa ei saa ylittää eikä tuloarviota alittaa. Seurakuntayhtymän viranomaiset (hallintoelimet ja viranhaltijat) vastaavat niille määrätyn sitovuustason mukaan yhteiselle kirkkovaltuustolle, että tuloarvioita seurataan ja määrärahoja käytetään talousarvion mukaisesti. Yhteinen kirkkoneuvosto ja seurakuntaneuvosto voivat antaa alaiselleen hallintoelimelle tai viranhaltijalle määräyksen tarkemmasta sitovuustasosta. Hallintoelimen käyttöön erittelemättömänä varattua määrärahaa voidaan käyttää asianomaisen hallintoelimen päätöksellä käsittelemättä asiaa uudelleen yhteisessä kirkkovaltuustossa. Esimerkiksi jos määräraha on myönnetty yhteisen kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston käyttöön erittelemättömänä, sitä ei tarvitse erikseen käsitellä yhteisessä kirkkovaltuustossa, kun sitä käytetään. 5 Määrärahan ylitys tai tuloarvion alitus Jos sitovuustason mukainen määräraha ei riitä taikka talousarvioon merkitty tuloarvio ei toteudu, seurakuntayhtymän viranhaltijoiden on hyvissä ajoin ennen määrärahan loppumista tai tuloarvion alituksen huomatessaan tehtävä määrärahan korotusesitys taikka esitys tuloarvion tarkistamiseksi. Kiireellisissä tapauksissa, jos asian viivytyksestä saattaa syntyä seurakuntayhtymälle suurta taloudellista tai aineellista vahinkoa tai edunmenetys, talouspäälliköllä tai hallintojohtajalla on oikeus sallia sellaisenkin työn tai palvelun teettäminen tai tilaaminen, johon määrärahaa ei ole käytettävänä. Toimenpide on viipymättä saatettava tiedoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle ja esitettävä yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. 6 Talousarvion täytäntöönpano Yhteisen kirkkoneuvoston on huolehdittava siitä, että kaikki asianomaiset saavat tarpeelliset tiedot yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymästä talousarviosta ja toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä talousarviota koskevista mahdollisista lisäohjeista. 5
6 Tarkempia ohjeita talousarvion täytäntöönpanosta annetaan vuosittain talousarvion antamisen yhteydessä. Sääntökokoelman säännössä C 13 määritellään kulloinkin voimassa olevat päätösvallan delegoinnit ja taloudellisen toimivallan rajat sekä ne hallinnolliset toimenpiteet, joita talousarvion täytäntöönpanoon liittyvissä toimenpiteissä ja erilaisissa tilanteissa on noudatettava. Hankinnat on suoritettava julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön, seurakuntayhtymän hankintasäännön ja mahdollisten yhteisen kirkkoneuvoston antamien hankintojen suorittamista koskevien tarkempien ohjeiden mukaisesti. 7 Talousarvion muutokset Yhteinen kirkkovaltuusto voi muuttaa hyväksymäänsä talousarviota ja päättää toiminnallisen tavoitteen muutoksesta, määrärahan käyttötarkoituksen muutoksesta, määrärahan korottamisesta, alentamisesta, poistamisesta tai uuden määrärahan myöntämisestä sekä tuloarvioiden muuttamisesta. Määrärahan ja tuloarvion muutosesityksissä selvitetään myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita koskevassa muutosesityksessä selvitetään muutoksen vaikutus määrärahoihin ja tuloarvioihin. Muutettaessa talousarviota hyväksytään kaikki ne talousarvion osat, joihin muutos vaikuttaa. Talousarvion muutokset on esitettävä yhteiselle kirkkovaltuustolle talousarviovuoden aikana. Päätösvallan delegointi ja taloudellisen toimivallan rajat Päätösvallan delegointiin ja taloudellisen toimivallan rajoihin liittyvät rajat on uudistettu ja ajantasaistettu yhteisen kirkkovaltuuston päätöksellä (hallintorakenneuudistus, johtokuntien johtosäännöt ja yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö), yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä (päätösvallan delegointi ja taloudellisen toimivallan rajat) sekä yhteisen kirkkovaltuuston päätöksellä (taloussääntö). Kokonaisuus määrittelee sekä päätösvallan delegoinnin hallintoelinten ja viranhaltijoiden kesken että kullekin hallintoelimelle ja viranhaltijalle määritellyt taloudellisen toimivallan euromääräiset rajat. Seurakuntaneuvostot määrittelevät kirkkoherran taloudellisen toimivallan rajan seurakunnan talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy niiden rakennushankkeiden suunnitelmat ja rakentamispäätökset, joiden kustannusarvio on > , sekä mitkä tahansa muut sopimukset, sitoumukset tai hankinnat, jotka ylittävät edellä mainitun euromääräisen rajan. Yhteinen kirkkoneuvosto päättää kaikista suuruisista hankkeista, sitoumuksista ja sopimuksista. Kiinteistöjohtokunta päättää suuruisista, rakentamissuunnitelmaan sisältyvistä hankkeista, sitoumuksista ja sopimuksista. Viranhaltijoiden taloudellisen päätösvallan rajat määritellään säännössä C 13. Kaikista yli euron suuruisista päätöksistä on tehtävä kirjalliset viranhaltijapäätökset päätösluetteloon. Seurakuntayhtymän hankintasääntöä ja kilpailutuksiin ja hankintoihin liittyviä menettelytapoja on uudistettu vuoden 2016 aikana. Uudet menettelytavat vakiintunevat vuoden 2017 aikana. Vuoden 2015 alussa nimitetty ja toimintakautensa aloittanut arvioinnin johtokunta on seurakuntayhtymän sisäistä valvontaa arvioiva toimielin. Johtokunta seuraa hallintoelinten ja viranhaltijoiden sekä seurakuntayhtymän ja seurakuntien prosessien sääntöjenmukaisuutta, talous- ja 6
7 toimintasuunnitelmien toteutumista suunnitelmien mukaisesti ja antaa vuosittain yhteiselle kirkkovaltuustolle arviointikertomuksensa. Avustusten maksaminen Talousarvioon merkitty avustusmääräraha ei sellaisenaan ole maksukelpoinen, vaan se vaatii lisäksi erillisen hallinnollisen päätöksen. Talousarvioon voidaan varata määräraha tiettyä tarkoitusta varten vain yhdelle momentille. Kansainvälisen diakonian määrärahat on merkitty keskitetysti yhteisen seurakuntatyön momentille. 7
8 1.2 TULOSLASKELMA-ARVIO TILINPÄÄ- TÖS 2015 TALOUSARVIO 2016 JA MUUTOKSET EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 t t t Toimintatulot ,9 % Toimintamenot ,9 % TOIMINTAKATE ,6 % Verotulot ,0 % Verotusmenot ,0 % Keskusrahastomaksut ,1 % Rahoitustulot ja -menot ,7 % VUOSIKATE ,2 % Poistot ja arvonalennukset ,8 % Tilikauden tulos ,6 % Tiilikauden ylijäämä/alijäämä ,2 % Yllä oleva tuloslaskelma-arvio sisältää vain ulkoiset tilit. Toimintatulot ja menot muodostuvat käyttötalouden eri kustannuspaikkojen määrärahoista. Toimintakatteeseen lisätään verotulot ja vähennetään verotuskulut sekä keskusrahastomaksut. Ulkoisten rahoitustulojen ja menojen nettosumma lisätään, jonka jälkeen muodostuu vuosikate. Vuosikatteesta vähennetään poistot ja arvonalentumiset sekä lisätään mahdollinen satunnaisten tulojen ja menojen nettosumma. Informatiivisena tietona on lisäksi merkitty erilliskirjanpitona hoidettujen rahastojen tulot ja menot sekä siirto rahastosta tai siirto rahastoon. Informatiivinen tieto ei vaikuta tilikauden tulokseen. Käyttötalousmenojen määrärahan sopeuttamista jatketaan suunnittelukaudella siten, että käyttötalousmenot supistuvat 4,0 miljoonalla eurolla vuoden 2015 tilinpäätökseen verrattuna johtuen verotulojen ja valtionrahoituksen voimakkaasta pudotuksesta. Suunnittelukauden vuodet ovat alijäämäisiä, mutta tulorahoitusta (vuosikate) suunnitellaan parannettavan n. 2,9 miljoonalla eurolla vuosien aikana. 8
9 1.3 RAHOITUSLASKELMA-ARVIO TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUSARVIO 2016 JA MUUTOKSET EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 TULORAHOITUS Vuosikate ,2 % ,2 % Investoinnit Investointimenot ,2 % Pysyvien vastaavien myyntitulot ,5 % 0 0 Investoinnit netto ,4 % RAHAVAROJEN MUUTOS ,0 % Rahoituslaskelman tulorahoitus muodostuu vuosikatteesta ja mahdollisista satunnaisista tuloista. Tulorahoitussummasta vähennetään nettoinvestointien summa. Tämän jälkeen saadaan tieto rahavarojen muutoksesta ja kuinka paljon tarvitaan lisärahoitusta investointien kattamiseen. Suunnittelukauden investoinneissa maankäyttömaksujen osuus on 6,3 miljoonaa euroa. Lisärahan tarve suunnittelukaudella ilman maankäyttömaksuja on n. 16 miljoonaa euroa. Käyttötalousmenoja sopeuttamalla säästetään suunnittelukaudella 10,5 miljoonaa euroa investointeja varten verrattuna vuoden 2015 käyttötalousmenoihin. 9
10 1.4 KÄYTTÖTALOUDEN TULOT JA MENOT (ulkoiset) TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUSARVIO 2016 JA MUUTOKSET EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 TULOT Yleishallinto ,2 % Seurakunnat ,7 % Yhteinen seurakuntatyö ,3 % Hautaustoimi ,4 % Kiinteistötoimi ,1 % Tulot yhteensä ,9 % Menot Yleishallinto ,0 % Seurakunnat ,0 % Yhteinen seurakuntatyö ,4 % Hautaustoimi ,2 % Kiinteistötoimi ,0 % Menot yhteensä ,9 % TOIMINTAKATE ,6 % Käyttötalouden tulot ja menot on ilmoitettu pääluokkiin ryhmiteltyinä. Yllä olevassa laskelmassa ovat mukana vain ulkoisille tileille merkityt määrärahat. Toimintakate muodostuu ulkoisten tulojen ja menojen erotuksesta. Käyttötalouden määrärahoja pienennetään suunnittelukaudella n. 4,1 miljoonaa euroa (-8,6 %) verrattuna vuoden 2015 tilinpäätökseen. 10
11 2 KÄYTTÖTALOUSOSA Käyttötalousosa muodostuu yleishallinnon, seurakuntatyön, yhteisen seurakuntatyön, hautaustoimen ja kiinteistötoimen pääluokista. Kunkin pääluokan alussa on esitetty sen toimintatulot ja toimintamenot tiliryhmittäin. Ulkoisten tulojen ja menojen erotus muodostaa toimintakate 1:n. Tämän jälkeen on ilmoitettu mahdolliset sisäiset erät. Toimintakate 2 muodostuu sekä ulkoisten että sisäisten tulojen ja menojen erotuksesta. Seurakuntatyön pääluokkaan sisältyvät vain ulkoiset toimintatulot ja -menot. Toimintakatteiden jälkeen on esitetty poistot. Määrärahojen sitovuustaso on toimintakate 2, johon sisältyvät ulkoiset ja sisäiset erät. Alatasojen toimintatulot ja -menot on esitetty yhteissummina ilman jaottelua tiliryhmiin. Määrärahatietojen jälkeen on esitetty pääluokan alayksikköjen määrärahojen perustelut ja toiminnalliset tavoitteet ja mahdolliset tunnusluvut. Käyttötalouden ulkoiset menomäärärahat ovat vuonna 2017 yhteensä 45,2 milj. euroa ja noin 3,9 % pienemmät kuin edellisen vuoden määrärahat. Käyttötalouden tulomäärärahat, 6,2 milj. euroa, ovat noin 0,9 % edellisvuotta suuremmat. Toimintakatteen alijäämä ilman sisäisiä eriä, 39,0 milj. euroa, on 4,6 % pienempi kuin vuonna YLEISHALLINTO Yleishallintoon sisältyvät luottamushenkilöhallinto (YKV, YKN ja eri johto- ja toimikunnat) sekä osa seurakuntayhtymän virastosta (=yhtymän virasto). Yleishallinnon menot ovat vuonna 2017 noin 5,0 % edellisvuotta pienemmät MÄÄRÄRAHAT YLEISHALLINTO TILINPÄÄTÖS 2015 TALOUS- ARVIO 2016 EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 TOIMINTATULOT (ulk.) Korvaukset ,0 % Maksutulot ,7 % Tuet ja avustukset ,3 % Toimintatuotot, ulkoiset ,2 % TOIMINTAMENOT (ulk.) Henkilöstökulut ,3 % Palvelujen ostot ,9 % Vuokrakulut ,8 % Aineet ja tarvikkeet ,4 % Annetut avustukset ,0 % 1 1 Muut toimintakulut ,6 % 2 2 Toimintamenot, ulkoiset ,0 % TOIMINTAKATE 1 (ulkoinen) ,0 %
12 YLEISHALLINTO TILINPÄÄTÖS 2015 TALOUS- ARVIO 2016 EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 TOIMINTATULOT (sis.) ,0 % TOIMINTAMENOT (sis.) ,5 % TOIMINTAKATE (ulk ja sis) ,1 % TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUS- ARVIO 2016 EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 Kirkolliset vaalit Toimintamenot, ulkoiset ,5 % Toimintakate, ulkoinen ,5 % Yhteinen kirkkovaltuusto Toimintamenot, ulkoiset ,3 % Toimintakate, ulkoinen ,3 % Yhteinen kirkkoneuvosto Toimintamenot, ulkoiset ,4 % Toimintakate, ulkoinen ,4 % Toimintakulut, sisäiset Toimintakate ,4 % Johto- ja toimikunnat Toimintamenot, ulkoiset ,9 % Toimintakate, ulkoinen ,9 % Tilintarkastus Toimintamenot, ulkoiset ,5 % Toimintakate, ulkoinen ,5 % Yhtymävirasto Toimintatulot, ulkoiset ,2 % Toimintamenot, ulkoiset ,7 % Toimintakate, ulkoinen ,6 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset ,5 % Toimintakate ,6 %
13 2.1.2 PERUSTELUT HALLINTOELIMET JA YLEISHALLINTO KIRKOLLISET VAALIT (100100) Määräraha on varattu siltä varalta, että suunnittelukaudella jouduttaisiin järjestämään kirkkoherran vaalit. YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO (100200) Kokouspalkkio- ja matkakulumäärärahojen lisäksi on määräraha Kotimaa-lehden tilaamiseksi valtuutetuille. Kokousjärjestelyihin on varattu tarvittavat määrärahat. YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO (100300) Yhteisen kirkkoneuvoston määrärahaan sisältyy määräraha Kotimaa-lehden tilaamiseksi henkilökunnalle. Lisäksi on merkitty :n palkkamääräraha pääluottamusmiesten ja koko yhtymää koskevien erityistehtävien vastuulisien maksamista varten. Palkkausvarausmäärärahaa on varattu , jolla toteutetaan harkinnanvaraisen palkanosan maksu koko seurakuntayhtymässä. Kirkon palvelukeskuksen kustannukset ovat talouspalveluissa sekä palvelukeskuksessa. JOHTOKUNNAT JA TOIMIKUNNAT ( ) Talousarviovuonna 2017 varaudutaan yhteisen kirkkovaltuuston nimittämien johtokuntien ja yhteisen kirkkoneuvoston nimittämien toimikuntien toiminnan rahoittamiseen. Kustannuspaikalle on varattu määrärahat kokouspalkkioita, matkakuluja sekä kokoustarjoiluja varten. TILINTARKASTUS JA VALVONTA (100500) Määräraha on varattu tilintarkastusyhteisön veloituksia varten. ostopalveluna on varattu erillinen euron määräraha. Sisäisen tarkastuksen järjestämiseksi YHTYMÄN VIRASTO (100600) Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon seurakuntia suorittamalla niiden puolesta yhteisesti sovittuja tehtäviä sekä luomalla edellytyksiä seurakuntien perustehtävien hoitamista varten. Espoon seurakuntayhtymän virasto on jaettu kuuteen palveluyksikköön. Näistä neljä, eli viestintäpalvelut, tietohallintopalvelut, talouspalvelut ja palvelukeskus, kuuluvat yleishallinnon pääluokkaan, jossa niiden yhteisenä nimikkeenä on yhtymävirasto. Lisäksi nimikkeeseen sisältyy viraston johto, jossa on hallintojohtajan ja hänen yksikkönsä määrärahat. Yhteisen seurakuntatyön palvelut, hautaustoimi ja kiinteistöpalvelut kuuluvat myös seurakuntayhtymän virastoon. Talousarviossa niillä kaikilla on oma pääluokkansa. Näiden yksiköiden tiedot löytyvät tämän asiakirjan luvuista
14 TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUS- ARVIO 2016 EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 TOIMINTATULOT (ulk.) Korvaukset ,0 % Maksutulot ,7 % Tuet ja avustukset ,3 % Toimintatuotot, ulkoiset ,2 % TOIMINTAMENOT (ulk.) Henkilöstökulut ,4 % Palvelujen ostot ,9 % Vuokrakulut ,0 % Aineet ja tarvikkeet ,7 % Annetut avustukset ,0 % 1 1 Muut toimintakulut ,6 % 2 2 Toimintamenot, ulkoiset ,7 % TOIMINTAKATE 1 (ulkoinen) ,6 % TOIMINTATULOT (sis.) ,0 % TOIMINTAMENOT (sis.) ,5 % TOIMINTAKATE (ulk ja sis) ,6 % TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUSARVIO 2016 EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 Viraston johto Toimintamenot, ulkoiset ,1 % Toimintakate, ulkoinen ,1 % Toimintatuotot, sisäiset 0 0 Toimintakulut, sisäiset ,0 % 0 0 Toimintakate ,1 % Tiedotus ja viestintä Toimintatulot, ulkoiset Toimintamenot, ulkoiset ,4 % Toimintakate, ulkoinen ,4 % Toimintatuotot, sisäiset 0 0 Toimintakulut, sisäiset ,0 % 0 0 Toimintakate ,4 % Tietohallinto Toimintatulot, ulkoiset ,0 % Toimintamenot, ulkoiset ,8 % Toimintakate, ulkoinen ,9 % Toimintatuotot, sisäiset
15 Toimintakulut, sisäiset ,0 % 0 0 Toimintakate ,0 % Palvelukeskus Toimintatulot, ulkoiset ,6 % Toimintamenot, ulkoiset ,3 % Toimintakate, ulkoinen ,1 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset ,9 % 0 0 Toimintakate ,9 % Taloushallinto Toimintamenot, ulkoiset ,1 % Toimintakate, ulkoinen ,1 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset -500,00-500,00 0,0 % Toimintakate ,1 % YHTYMÄN VIRASTON PALVELUYKSIKÖT (JOHTO, VIESTINTÄ, TIETOHALLINTO, TALOUS JA PALVELUKESKUS) VIRASTON JOHTO ( ) Suunnittelukauden linjaukset: Uuden strategiakokonaisuuden tavoitteiden ja linjausten mukainen toiminta ja tavoitteiden toteutumisen seuranta. Seurakuntayhtymän talouden vakauttaminen ja hyvien toimintaedellytysten varmistaminen seurakunnille. Yhteistyö ja verkostoituminen muiden seurakuntayhtymien ja kirkon keskushallinnon kanssa. Talousarviovuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet: Uuden strategian resursointia ohjaavien strategisten toimenpiteiden toteuttaminen käytännössä ja toteuttamisen seuranta. Seurakuntayhtymän valmiussuunnitelman päivittäminen. Riskien kartoituksen loppuunsaattaminen ja jatkuvan riskien hallinnan nivominen osaksi toiminnan ja talouden suunnittelua. Sisäisen tarkastuksen kehittäminen yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymän kanssa. Hankintaprosessien kehittäminen. Yleinen sidosryhmävaikuttaminen seurakuntayhtymän toiminnan ja talouden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Suunnittelukauden henkilöstösuunnitelma: Hallintojohtaja, johdon assistentti, kehityspäällikkö. Suunnittelukauden koulutussuunnitelman painopisteet: Ammatillisen osaamisen kehittäminen. 15
16 Talousarviovuoden 2017 ympäristötavoite: Seurakuntayhtymän ympäristötyön tavoitteiden määrittely ympäristötyöryhmän puitteissa. Talousarviovuodelle 2017 ajoittuvat sopeuttamistoimenpiteet: Kustannusten ja hankintojen tarkoituksenmukaisuusharkinta. VIESTINTÄPALVELUT ( ) Strategiasta ja viestintäohjelmasta johtuvat suunnittelukauden linjaukset: Viestinnän kehittämisen painopiste on digitaalisessa viestinnässä ja sosiaalisessa mediassa. Seurataan tarkasti sosiaalisen median kehitystä ja kokeillaan ennakkoluulottomasti myös uusia sovelluksia ja palveluja eri kohderyhmien palvelemiseksi ja tavoittamiseksi. Parannetaan seurakuntien näkyvyyttä mediassa, kaupungissa ja tapahtumissa. Nostetaan esiin kirkon arvoja ja perustoimintaa sekä seurakunnan toimijoiden asiantuntijuutta niin hengellisissä asioissa kuin arjen kysymyksissä. Viestinnässä huomioidaan seurakuntien käyttämiä kieliä nykyistä laajemmin. Talousarviovuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet: Digitaalinen viestintä. Seurakuntayhtymän verkkosivusto siirretään kirkon yhteiselle alustalle viimeistään vuoden 2017 alussa. Seurakuntien työntekijät perehdytetään uuden sivuston käyttöön. Tavoitteena on, että verkkosivusto on jatkossa seurakuntien toimintatiedottamisen ensisijainen kanava, jota seurakuntalehden tapahtumailmoitukset ja esitteet täydentävät. Näkyvyys. Pääkaupunkiseudun yhteinen seurakuntamedia Kirkko ja kaupunki aloittaa tammikuussa Toimituksen ja seurakuntien välistä yhteistyömallia rakennetaan niin, että tiedonkulku ja yhteydenpito on säännöllistä ja luontevaa. Tavoitteena on, että verkkomedian tavoittavuus nousee ja että espoolaiset kokevat Kirkko ja kaupunki -lehden omaksi seurakuntalehdekseen. Sisällöllisesti näkyvyyttä haetaan erityisesti seurakuntien vapaaehtoistoiminnalle. Kielet. Etsitään yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voidaan paremmin tavoittaa ja palvella eri kieliryhmiä seurakuntien ja kirkon asioissa. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnissa käytettävät mittarit: Verkkosivuston toimivuutta mitataan jatkuvalla seurannalla sekä kävijätutkimuksella, joka toteutetaan syksyllä Dataa pystytään vertaamaan niin aikaisempiin tutkimuksiin kuin muiden seurakuntien tuloksiin. Kirkko ja kaupunki: Verkkomedian kävijäseuranta ja koko median osalta säännölliset lukijatutkimukset. Kielet: Tavoitteiden toteutumisen seuranta. Suunnittelukauden henkilöstösuunnitelma: Viestintäpalveluissa on viestintäpäällikön virka ja neljä työsuhdetta: kaksi tiedottajaa, verkkoviestintäsuunnittelija ja viestintäsihteeri. Suunnittelukauden koulutussuunnitelman painopisteet: Sosiaalisen median kehitys. Markkinointi. 16
17 Talousarviovuoden 2017 ympäristötavoite: Verkkoviestinnän kattavuuden lisääminen. Seurakuntien viestintä nojautuu vielä pitkälti painettuun viestintään. Parannetaan verkkoviestinnän kattavuutta, jolloin painotuotteiden vähentäminen ja niiden tarkempi kohdentaminen on tulevaisuudessa mahdollista. Talousarviovuodelle 2017 ajoittuvat sopeuttamistoimenpiteet: Seurakuntalehden vuotuiset kulut laskevat yhteisen median perustamisen myötä. Tämä kattaa viestintäpalveluille asetetun sopeuttamistarpeen. TIETOHALLINTOPALVELUT ( ) Suunnittelukauden linjaukset: Tietohallinnon toimintaa ohjaavat Kirkko Espoossa strategia sekä eri yksiköiden toiminnalliset tavoitteet vuosille Aktiivinen vaikuttaminen kirkkohallituksen tietohallinnon ohjausryhmässä yhteisen tekemisen edistämiseksi. Kirkon palvelukeskuksen sekä omien talous- ja henkilöstöjärjestelmien kokonaisuuden jatkuva arvioiminen. Talousarviovuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet: EM/HP-kokonaisuuden arvioiminen ja yhteensovittamisen ylläpitäminen (seurakuntayhtymän ja kirkon palvelussuhderekisterien synkronointi). Älypuhelinten tulevan käyttöjärjestelmän valinta. Laitekannan leasingaikojen pidentämisen tai lunastamisen mahdollistaminen. Windows 10 -käyttöjärjestelmän käyttöönoton aloittaminen. Toiminnallisten järjestelmien kehittäminen: o Prime-järjestelmän version päivittäminen o Lukkari-liittymän arviointi ja mahdollinen toteuttaminen (tapahtumien automaattinen siirto Prime-järjestelmästä kirkon yhteiselle verkkosivustoalustalle Lukkarille) o Kirkkohallituksen uuden tilastoimisen mahdollinen toteuttaminen Primen kautta. o Sähköisen asioinnin tarpeiden selvittäminen. o Poissaolotietojen synkronoinnin arvioiminen Kirkon palvelukeskuksen ja kalenterin välillä ja mahdollinen toteuttaminen. o Sähköisen kilpailuttamisen järjestelmän hankinta. o Järjestelmien toiminnan päällekkäisyyksien läpikäyntiä. o EM-järjestelmän versiopäivitys. Tietohallinnon sopimusten päivittäminen puuttuvien osalta. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa käytettävät mittarit: Mittarina käytetään toteutumisastetta kullekin toiminnalliselle tavoitteelle. Suunnittelukauden henkilöstösuunnitelma: Tietohallintopäällikkö, 6 järjestelmäasiantuntijaa. 17
18 Suunnittelukauden koulutussuunnitelman painopisteet: Koulutusta otetaan tarpeen mukaan tähdäten ammatillisen osaamisen vahvistamiseen tietohallinnon eri osa-alueilla. Talousarviovuoden 2017 ympäristötavoite: Laitteiden kierrätys. Talousarviovuodelle 2017 ajoittuvat sopeuttamistoimenpiteet: Henkilökunnassa ainoastaan korvaavia rekrytointeja. Kehittämiseen varataan määrärahat kohteittain, jolloin tietohallinnolle asetettava kulukehys alitetaan. Leasingaikojen pidennyksellä sekä omaksi lunastamalla pyritään pienentämään laitekustannuksia suunnittelukauden loppuvuosina. Samalla vähennetään ulkopuolisen työvoiman tarvetta. PALVELUKESKUS ( ) Strategiasta ja henkilöstöohjelmasta johtuvat suunnittelukauden linjaukset: Tuemme seurakuntia ja yhtymän viraston yksiköitä henkilöstöasioissa, koulutuksessa ja työhyvinvoinnissa. Panostamme seurakuntalaisten palveluun keskusrekisterin tehtäväalueella sekä kirkollisiin toimituksiin ja hautauksiin liittyvissä asioissa. Talousarviovuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet: Hallintopalvelut: Sähköinen asiakirjahallinta laajennetaan seurakuntien käyttöön. Yhteinen tiedonohjaussuunnitelma ja arkistosääntö otetaan käyttöön kaikissa yksiköissä ja siihen sitoutuneissa seurakunnissa. Painotetaan työhyvinvointia ja koulutusta työelämän muutostilanteessa. Henkilöstöhallinto: Henkilöstöpalveluissa jatketaan Kirkon palveluskeskukseen (Kipa) liittyvän toiminnan parantamista. Selkiytetään tehtäviä henkilöstöpalveluiden ja yhtymän yksiköiden välillä. Järjestetään tarvittaessa koulutusta ja lisätään ohjeistusta varsinkin Kipan ohjelmiin liittyen. Keskusrekisteri, varauspalvelut ja hautatoimisto: Avaintavoitteena on asiakaspalvelun parantaminen. Henkilökunnan onnistumista omassa työssään tuetaan, olemme avainasemassa niin sisäisessä kuin ulkoisessa asiakaspalvelussa. Seurakuntalaisten palveluun panostaminen perustuu motivoituneeseen ja asiantuntevaan henkilöstöön. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa käytettävät mittarit: Kehitämme toimintaamme seurakuntien työntekijöille järjestettävän asiakaskyselyn perusteella. Suunnittelukauden henkilöstösuunnitelma: Hallintopäällikkö, palveluvastaava ja suunnittelija. Keskusrekisterissä toimistoesimies ja 8 toimistosihteeriä. Varauspalveluissa ja hautatoimistossa toimistoesimies, 5 toimistosihteeriä (varauspalvelut) ja 5 toimistosihteeriä (hautatoimisto). Hallintopalveluissa hallintopalvelupäällikkö, työhyvinvointisihteeri, toimistovahtimestari, aulasihteeri, koulutussihteeri, asiakirjahallinnon suunnittelija ja 2 toimistosihteeriä (asiakirjahallinta). Henkilöstöpalveluissa henkilöstöpalvelupäällikkö, 4 palkanlaskijaa ja palkkasihteeri. Suunnittelukauden koulutussuunnitelman painopisteet: Keskusrekisteri: Kirjuri KirDi -koulutukset alkavat vuoden 2017 aikana. Hautatoimisto ja varauspalvelut: surevan omaisen kohtaamiseen liittyvää koulutusta. Hallintopalvelut: Asiakirjahallintoon liittyvät koulutukset. 18
19 Henkilöstöpalvelut: Palkkahallintoon ja työsopimuksiin liittyvät koulutukset. Talousarviovuoden 2017 ympäristötavoite: Edistämme sähköisen asiakirjahallinnon käyttöä. Kiinnitämme huomiota postitusten määrään, pyrimme etsimään toimintaamme tukevia sähköisiä palveluita, vähennämme kopiointia. Talousarviovuodelle 2017 ajoittuvat sopeuttamistoimenpiteet: Henkilöstöä pyritään vähentämään hallitusti, jotta perustehtävä ei heikenny henkilöstövähennysten takia. Eläkkeelle jäävien ja muihin tehtäviin siirtyvien tilalle ei automaattisesti palkata uutta työntekijää. TALOUSPALVELUT ( ) Suunnittelukauden linjaukset: Talouspalveluiden toimintaa ohjaa Kirkko Espoossa strategia sekä erilaiset lait säädökset. Kirkon palvelukeskuksen asiakkaana aktiivinen vaikuttaminen kirkon palvelukeskuksen järjestelmiin ja palveluihin sekä omien talousjärjestelmien kehittäminen. Taloudellisen tilanteen aktiivinen seuranta ja tarvittavien taloudellisten toimenpiteiden valmistelu. Talouden sopeuttamisen seuranta ja seurannan mahdollistaminen kaikilla tarvittavilla tasoilla. Talousarviovuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet: Kirkon palvelukeskuksen järjestelmien ja omien järjestelmien aktiivinen parantaminen ja integroiminen toisiinsa. Talouden sopeuttaminen 2017 osalta toteutuu ennalta suunnitellun mukaisesti. Ostotilaustoiminnon parempi hyödyntäminen (MM, material management on osa kirkon palvelukeskuksen järjestelmäkokonaisuutta). Hankintojen sähköisen järjestelmän hyödyntäminen. Kirkon palvelukeskuksen ohjelmistojen käyttö sujuvaa ja täsmäys toimii kuukausittain. Henkilöstön töiden sisällön uudelleen suunnittelu ja toteuttaminen. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa käytettävät mittarit: Talouden sopeuttamisen ohjelmassa pysytään. Liittymät omista järjestelmistä kirkon palvelukeskuksiin toiminnassa kaikilta osin. Hautainhoitorahaston kirjanpito on täysin Kirkon palvelukeskuksen järjestelmissä. Kolehtien kirjanpito on uudelleen suunniteltu. Tietohallinnon ja kiinteistöpalveluiden laskuista vähintään 20 prosenttia hyödyntää ostotilausjärjestelmää. Taseen kuukausitäsmäysten rutiinit on luotu. Suunnittelukauden henkilöstösuunnitelma: 3 virkaa (talouspäällikkö, laskentapäällikkö, pääkirjanpitäjä), 2 työsuhdetta (kirjanpitäjä, maksuliikenteenhoitaja) ja 1 määräaikainen työsuhde (kirjanpitäjä). Suunnittelukauden koulutussuunnitelman painopisteet: Koulutusta otetaan tarpeen mukaan tähdäten ammatillisen osaamisen vahvistamiseen taloushallinnon eri osa-alueilla. 19
20 Talousarviovuoden 2017 ympäristötavoite: Verkkolaskuasiakkaiden määrää lisätään. Talousarviovuodelle 2017 ajoittuvat sopeuttamistoimenpiteet: Henkilökunnan määrä sopeutetaan kirkon palvelukeskuksen myötä pysyvästi maksimissaan kuuteen henkilöön. Konsulttien käyttöä vähennetään. 20
21 2.2 PAIKALLISSEURAKUNNISSA TEHTÄVÄ SEURAKUNTATYÖ MÄÄRÄRAHAT TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUS- ARVIO 2016 EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 TOIMINTATULOT Toimintatuotot ,7 % TOIMINTAMENOT Toimintamenot, ,0 % TOIMINTAKATE ,4 % TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUS- ARVIO EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 Esbo svenska Toimintatulot, ulkoiset ,75 % Toimintamenot, ulkoiset ,19 % Toimintakate, ulkoinen ,68 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset Toimintakate ,68 % Espoonlahti Toimintatulot, ulkoiset ,00 % Toimintamenot, ulkoiset ,02 % Toimintakate, ulkoinen ,24 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset Toimintakate ,24 % Espoon Tuomiokirkko Toimintatulot, ulkoiset ,00 % Toimintamenot, ulkoiset ,34 % Toimintakate, ulkoinen ,22 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset Toimintakate ,22 % Leppävaara Toimintatulot, ulkoiset ,94 % Toimintamenot, ulkoiset ,07 %
22 TILIN- PÄÄTÖS 2015 TALOUS- ARVIO 2016 EHDOTUS 2017 ERO EDV % TTS 2018 TTS 2019 Toimintakate, ulkoinen ,28 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset Toimintakate ,28 % Olari Toimintatulot, ulkoiset ,57 % Toimintamenot, ulkoiset ,86 % Toimintakate, ulkoinen ,13 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset Toimintakate ,13 % Tapiola Toimintatulot, ulkoiset ,28 % Toimintamenot, ulkoiset ,72 % Toimintakate, ulkoinen ,86 % Toimintatuotot, sisäiset Toimintakulut, sisäiset Toimintakate ,00-3,86 % PERUSTELUT Seurakuntien määräraha on jaettu kullekin seurakunnalle läsnä olevan väkiluvun suhteessa. Vuoden 2017 määrärahat on laskettu toteutuneen läsnä olevan väkiluvun suhteessa. Talousarvion 2016 jäsenkohtaista summaa, 123,50 euroa, on laskettu 118,95 euroon vuodelle Suunnittelukauden lopussa määräraha olisi 115,5 euroa/jäsen. Seurakuntien jäsenkohtaiset määrärahat suunnittelukaudella ovat seuraavat: Talousarviovuosi Määräraha per jäsen Ero edelliseen vuoteen (%) (2015) toteutunut 129,00 (2016) myönnetty 123, ,95-3,91 % ,50-3,89 % ,50 0,87 % Esbo svenska församlingin vaikeahoitoisuuden takia sen osuuteen on lisätty 7 % suuruinen lisämääräraha. Espoon tuomiokirkkoseurakunnalle on laskettu lisäksi euroa ylimääräistä lisää Espoon tuomiokirkon ja tuomikirkkoseurakunnan seurakuntatalon vahtimestarikustannusten kattamiseen, jotka aiheutuvat siitä, että näitä tiloja käyttävät poikkeuksellisen paljon myös muut Espoon seurakunnat, eikä niiltä veloiteta erikseen vahtimestaripalveluita. Lisäksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnalle annetaan määrärahalisäys englanninkielisten jumalanpalvelusten aiheuttamia ylimääräisiä vahtimestarikuluja varten. 22
23 Seurakuntien ilmoittamia tulomäärärahoja vastaavat summat lisätään myös menomäärärahoihin. Espoon tuomiokirkkoseurakunnalta on vähennetty vuoden 2017 määrärahasta euroa, joka on sitten vastaavasti lisätty vuoden 2018 määrärahaan. Seurakuntaneuvosto anoi yhteiseltä kirkkovaltuustolta lupaa vähentää kyseinen summa vuoden 2017 määrärahasta ja siirtää se vuoden 2018 määrärahoihin, koska seurakunnan vuoden 2018 rippikouluista aiheutuvat kustannukset ovat merkittävästi vuotta 2017 korkeammat. Vuoden 2017 määrärahan jakoperusteena on ollut seurakuntien väkiluku seuraavasti: ES EL ET L O T Yhteensä Jaettava määräraha/jäsen vuodelle 2018 pienenee 3,9 % ja kasvaa 0,9 % vuodelle 2019 verrattuna edelliseen vuoteen. Vuoden 2018 määrärahojen jakoperusteena on ollut arvioitu väkiluku vuodelle 2017 ja vuoden 2019 jakoperusteena arvioitu väkiluku Seurakuntien väkilukuennusteen lähteenä on ollut kaupungin väestöennuste vuosille Seurakuntien väkiluvun osuuden kaupungin väkiluvusta on arvioitu pienenevän vuosittain keskimäärin 1 %-yksiköllä. Seurakuntien väkiluku ES EL ET L O T Yhteensä ( ) Osuus kaupungin väkiluvusta ES EL ET L O T Yhteensä ( ) 77,1 % 65,0 % 65,3 % 58,6 % 63,5 % 67,4 % 65,0 % ,3 % 63,5 % 63,6 % 57,2 % 61,1 % 66,1 % 63,4 % ,6 % 62,3 % 62,1 % 56,0 % 59,1 % 64,3 % 61,9 % ,0 % 61,0 % 60,6 % 55,1 % 57,4 % 62,1 % 60,5 % Toimintatulot Seurakunnat ovat ilmoittaneet, paljonko niille arvioidaan kertyvän tuloja erilaisista maksuista. Tuloja vastaava summa on merkitty tulohyvityksenä menomäärärahojen puolelle. Täten seurakunnilla on käytettävissään täsmälleen se tulojen määrä, joka niille kertyy. Seurakuntaneuvostot hyväksyvät paikallisseurakuntien tehtäväaluekohtaiset määrärahat ja tavoitteet. Yhtymän talousarviossa esitetään vain päälinjaukset ja tavoitteet karkealla tasolla. Kustannusten kohdentaminen Kustannusten kohdentamista varten seurakuntien eri työntekijöiden palkkakustannukset kohdennetaan eri tehtäväalueille siinä suhteessa, mikä kunkin työpanos ao. tehtäväalueella on. Palkkamäärärahat kohdennetaan talousarviossa, jonka seurakuntaneuvostot hyväksyvät. 23
24 ESBO SVENSKA FÖRSAMLING (210) ALUEELLA ASUVAT SEURAKUNNAN VÄKILUKU OSUUS ALUEEN VÄKILUVUSTA 77,11 % 76,38 % 75,72 % 75,08 % TYÖNTEKIJÄMÄÄRÄ (vakinaiset) v. 3-5 v v. 15 v Yli 64 v. v. v. v Suunnittelukauden linjaukset: Esbo svenska församling toimii ruotsinkielisten ja kaksikielisten espoolaisten keskuudessa tavoitteenaan lisätä tietoisuutta kirkosta Espoossa ja vahvistaakseen espoolaisten jäsenyyttä heidän omaan seurakuntaansa. Seurakunta tekee yhteistyö Espoon suomenkielisten seurakuntien, Mellersta Nylands prosterin, Espoon kaupungin, yhdistysten, palvelutalojen ja vanhainkohtien, päiväkotien ja koulujen kanssa. Seurakunnan toimialue on maantieteellisesti suuri. Siksi etsivä työ on suuri ja tärkeä haaste seurakunnalle. Talousarviovuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet: Reformaation juhlavuoden mukainen toiminta. Tiedottaminen ja viestintä eri medioissa. Etsivä työ. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa käytettävät mittarit: Kyselytutkimukset seurakunnan jäsenten keskuudessa. Kehityskeskustelut työntekijöiden kanssa. Arviointitilaisuudet luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. 24
25 Talousarviovuoden 2017 henkilöstösuunnitelma: 20 virkaa, 11 työsuhdetta, yhteensä 31. Suunnittelukauden koulutussuunnitelman painopisteet: Jumalanpalveluselämä. Etsivä työ kaikenikäisten keskuudessa. Metsämörritoiminta lapsityössä. Uusi rippikoulusuunnitelma ja apuohjaajien toimintaa määrittelevät linjaukset. Psykososiaalinen tuki huonosti voiville nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettu tuki. Talousarviovuoden 2017 ympäristötavoite: Ympäristökasvatus seurakunnan ympäristösuunnitelman mukaisesti. Reilu kauppa. Talousarviovuodelle 2017 ajoittuvat sopeuttamistoimenpiteet: Palvelussuhteiden lukumäärän määräytyminen seurakuntaneuvoston päätöksen mukaisesti. Toimintamenojen sopeuttaminen käytettävissä olevien resurssien mukaiseksi. 25
26 ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA (220) ALUEELLA ASUVAT SEURAKUNNAN VÄKILUKU OSUUS ALUEEN VÄKILUVUSTA 64,17 % 62,89 % 61,61 % 60,53 % TYÖNTEKIJÄMÄÄRÄ (vakinaiset) v. 3-5 v v. 15 v Yli 64 v. v. v. v Suunnittelukauden linjaukset: Toiminnan, talouden ja henkilöstön sekä tilojen kehittämisen päämääränä on toimia evankeliumin puolesta ja ihmisen puolella. Visiomme ja toiminta-ajatuksemme mukaisesti: Olemme näkyvä, aktiivinen ja kehittyvä seurakunta, joka elää muutoksessa evankeliumin voimasta ja toimii kaikessa ihmisen puolella ja Julistamme Kristusta, kutsumme toivoon ja yhteyteen sekä vahvistamme lähimmäisenrakkautta Tarkastelun lähtökohta tässä on kirkon strategia 2020 Kohtaamisen kirkko ja Espoon seurakuntien sekä Espoonlahden seurakunnan tulevaisuustyöskentely vuosille Tämä näkyy erityisesti neljässä tärkeässä peruslinjauksessa: 1. Nostamme sanoman esiin. Kristus on julkinen totuus, ei erillisen uskonnollisen elämänalueen totuus. Puhumme Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä rohkeasti ja ymmärrettävästi kaikkialla. Hengellinen elämä seurakunnissa on monipuolista ja vastaa ihmisten tarpeisiin. Jumalanpalvelukset ovat vieraanvaraisia, saavutettavia ja sopivia kaiken ikäisille. Seurakuntalaiset osallistuvat niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tavoittaaksemme jokaisen välitämme sanomaa ennakkoluulottomasti ja vuorovaikutteisesti myös uusilla viestimillä. Tuemme kristillistä kasvua kaikissa elämänvaiheissa. Kaikki seurakunnan jäsenten lapset kastetaan. Kaikessa vuorovaikutuksessa pidetään huoli kirkon sanoman selkeydestä ja omasta kristillisestä identiteetistä. 2. Kohtaaminen koskettaa. Vähenevien resurssien keskellä haluamme toimia niin, että seurakunta on voimaannuttava yhteisö. Se pitää huolta siitä, että kaikilla on mahdollisuus löytää elävä seurakuntayhteys. Seurakunta ruokkii sekä aineellisen, henkisen että hengellisen nälän keskellä 26
27 eläviä ihmisiä. Yhteydessä seurakuntaan ihminen kohtaa Jumalan ja lähimmäisen sekä oman elämänsä todellisuuden. Vuorovaikutukselle luodaan tilaa. Seurakunta toimii siellä, missä ihmiset elävät ja liikkuvat. Kuljemme toistemme rinnalla ja jaamme tarinamme. Viestintä puhuttelee sekä tunteita että älyä ja haastaa toimimaan. 3. Rakastamme lähimmäistä. Julistamme rohkeasti ja häpeilemättä Kristusta ja hänen voittoaan elämää tuhoavista voimista. Seurakunnan tulee tunnistaa ihmisten tarpeet ja reagoida niihin kaikilla tasoilla. Toimimme haavoittuvassa asemassa olevien hyväksi Suomessa ja ulkomailla. Seurakunta yhdistää avuntarvitsijat ja -tarjoajat. Seurakunta viestii arvoistaan ja tekemästään hyvästä uskottavasti. Rakennamme tuleville sukupolville parempaa maailmaa. 4. Arvostamme jäsenyyttä. Seurakunta on vuorovaikutteisesti läsnä jäsentensä elämän taitekohdissa ja saavuttaa pyhien toimitustensa myötä niitäkin, jotka ovat kirkosta ja sen uskosta vieraantuneita. Erilaisuuden ja yksilöllisyyden tunnistamisen ohella yhteyden ja yhteisöllisyyden merkityksen tiedostaminen on tärkeää. Ihmisten elämä, odotukset ja palautteet auttavat linjaamaan seurakunnan toimintaa. Seurakuntalaiset osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen ja saavat kykynsä käyttöön. Luottamus paikallisseurakuntaan säilyy, vaikka jäsenmäärä laskisikin. Talousarvion 2017 toiminnalliset tavoitteet: Toiminnan tarkastelu neljän kysymyksen avulla: 1) mistä on pidettävä kiinni, 2) mistä on luovuttava, 3) mitä on kehitettävä ja 4) mille on oltava herkkänä? Pidetään kiinni julistuksen ja toiminnan Kristus-keskeisyydestä, vahvistetaan seurakunnan hengellistä identiteettiä vieraanvaraisena jumalanpalvelusyhteisönä ja pidetään huolta lasten ja nuorten hengellisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista sekä kehitetään kauppakeskuspastori-toimintaa yhteistyössä Lippulaivan kanssa Yhteiskunnan eriarvoistumisen myötä vahvistetaan yhteisvastuullisuutta ja seurakunnan diakonista näkyvyyttä (ei vain diakoniatyöntekijöiden vastuulla) Monikulttuurisuus hyödynnetään voimavarana: maahanmuuttajia valmennetaan ja koulutetaan nykyistä enemmän seurakunnan työntekijöiksi ja vapaaehtoisiksi toimijoiksi tavoittamaan niitä, jotka eivät vielä ole seurakunnan jäseniä Viestinnässä ollaan ajan hermolla, koulutetaan viestinnän osaajia (mahdollisuus työntekijävaihtoon) ja hyödynnetään monipuolistuvan sosiaalisen median mahdollisuuksia vaikuttaa kansalaiskeskusteluun ja saada seurakunnan omin ääni esille herättämään ja syventämään uskoa, toivoa ja rakkautta. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa käytettävät mittarit: Tilastojen perusteella tehtävä toiminnan tavoittavuuden arviointi. Uuden tiimiorganisaation toimivuuden arviointi syksyllä Seurakuntalaisilta, työntekijöiltä, luottamushenkilöiltä ja sidosryhmiltä saatu palaute. Talousarviovuoden 2017 henkilöstösuunnitelma: Virat ja työsuhteet: Ns. luonnollisen poistuman myötä jokaista vapautuvaa virkaa ja työsuhdetta arvioidaan kriittisesti mm. tehtävänkuvia muokkaamalla ja työalojen keskinäistä yhteistyötä tiivistämällä sekä vapaaehtoisten osaamista hyödyntämällä. Yksi kappalaisen virka täytettäneen vuoden 2017 aikana, yksi seurakuntapastorin virka jätettäneen täyttämättä ja yksi kanttorin virka täytetään kokoaikaisesti (100%), kun samalla luovutaan kausikanttoreiden käytöstä, yksi diakonian virka jätetään täyttämättä ja yksi nuorisotyön virka täytetään. Vahtimestaritarpeen kartoittaminen suunnittelukauden aikana. 27
28 Virkoja on v seuraavasti: papit 11, kanttorit 4, diakoniavirat 8, nuorisotyön virat 7, lapsi- ja perhetyön virat 2, kv-työn sihteerin virka 1; virat yhteensä: 33. Työsuhteita on v seuraavasti: lastenohjaajat 15, musiikkileikkikoulunopettaja 1, kirkon palveluskunta 9, tiimien ja työalojen sihteerit 6; työsuhteet yhteensä: 31. Määräaikaiset tehtävät: Kausityöntekijöiden palkkaaminen vähenee, mutta kausityöntekijöitä palkataan edelleen rippikoulujen tarpeita varten. Muut mahdolliset sijaisuudet (mm. pitkien sairauspoissaolojen ajaksi). Siviilipalveluhenkilöiden käyttämisestä luovutaan, oppisopimusopiskelijoita otetaan. Vuonna 2017 oppisopimusopiskelijoita nuorisotyössä 1, rippikoulun kausityöntekijöitä 6, tarvittaessa työhön kutsuttavia vahtimestareita 4-5; määräaikaisia työsuhteita yhteensä Suunnittelukauden koulutussuunnitelman painopisteet: Seurakuntayhtymän ja hiippakunnan omat koulutukset tasapuolisesti kaikille. HAVA- ja kehityskeskustelujen jatkaminen ja niiden arviointi. Talousarviovuoden 2017 ympäristötavoite: Paperijätteen ja muiden jätteiden tavoitteellinen vähentäminen ja lajittelu. Kappelien ja vuokratilojen ympäristön siisteydestä huolehtiminen. Talousarviovuodelle 2017 ajoittuvat sopeuttamistoimenpiteet: Seurakunnan ammatti- ja ikärakenteesta johtuen säästötavoitetta vuodelle 2017 on hankala saavuttaa tasapuolisesti kaikkien ammattiryhmien osalta ja pelkästään eläköitymistä hyväksi käyttäen. Jos laskennallisesti eläkkeelle siirtymistä arvioidaan alimman 63 vuoden ja ylimmän 68 vuoden perusteella, eläkkeelle siirtyvien määrää voidaan arvioida seuraavan laskelman mukaisesti: Työntekijäryhmä 2016 / 63v / 63v / 63v / 63v / 63v / 63 v. papit kanttorit diakoniatyöntekijät nuorisotyöntekijät lapsi- ja perhetyöntekijät toimistotyöntekijät kirkon palveluskunta Tässä laskelmassa on huomattava, että ainoastaan kolme työntekijää saavuttaa vuonna 2017 varhaisimman eläkeiän eli 63 vuotta, mutta heidänkin osaltaan eläkkeelle jäämisen tarkka ajankohta on määrittelemätön, sillä muidenkaan osalta eläköityminen ei ole kaikissa tapauksissa seurannut varhaisinta 63 vuoden ikää. Mikäli vapaaehtoista eläkkeelle siirtymistä ei sopeuttamiskauden aikana tapahdu, EL:n seurakunnassa on edessä yhteistoimintaneuvottelut, joissa paine kohdistuu jatkossa ensisijaisesti niihin, jotka ovat saavuttaneet eläkeiän sopeuttamiskauden aikana. Määräaikaisuuksien uusimatta jättäminen on mahdollista lähinnä lastenohjaajien työsuhteissa. Sopeuttamistavoitteisiin tehdään myös korjaavia toimenpiteitä muun toimintamäärärahan leikkauksilla. Sopeuttamistavoitteisiin tehdään myös korjaavia toimenpiteitä muun toimintamäärärahan leikkauksilla. 28
29 ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA (230) ALUEELLA ASUVAT SEURAKUNNAN VÄKILUKU OSUUS ALUEEN VÄKILUVUSTA 64,27 % 62,72 % 61,18 % 59,60 % TYÖNTEKIJÄMÄÄRÄ (vakinaiset) v. 3-5 v v. 15 v Yli 64 v. v. v. v Suunnittelukauden linjaukset: Reformaation merkkivuotta ja Suomen syntymäpäivää juhlitaan. Seurakunnan tulevaisuusasiakirjan toimeenpano käynnistyy. Toiminnan kehittäminen ja henkilöstömäärän sopeuttaminen talouden raameihin jatkuu. Toimintaympäristön monikielisyys ja monikulttuurisuus otetaan huomioon toiminnassa ja viestinnässä. Talousarviovuoden 2017 toiminnalliset tavoitteet: Reformaation merkkivuoden toteuttaminen sisällöllisesti ja erillistapahtumien kautta. Tulevaisuusasiakirjan toimenpiteiden täytäntöönpano alkaa. Painotamme seurakunnan perustyötä, diakoniaa, kasvatusta ja hartauselämää. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioimisessa käytettävät mittarit: Toimintatilastot, palautteet. Talousarviovuoden henkilöstösuunnitelma: Vuoden 2017 alkaessa (muutos edellisestä vuodesta suluissa): diakoniatyö 9 ( -1), kirkonpalvelutyö 27 (- 1), varhaiskasvatus ja perhetyö 24 (-2), kanttorit ja musiikkileikkikoulu 9 (0), papit 18 (-1), nuoriso- ja varhaisnuorisotyö 10 (-2), toimistotyö ja viestintä 8 (0), yhteensä 105 henkilöä työ- ja virkasuhteissa. Henkilötyövuosia n Kesällä lisäksi n. 15 rippikoulun kausityöntekijää. 29
ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2015 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN 2015-2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI
ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2015 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN 2015-2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI Yhteiselle kirkkovaltuustolle 10.12.2014 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 1.1 YLEISPERUSTELUT...
ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2013 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN 2013-2015 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI
ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2013 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN 2013-2015 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI Yhteinen kirkkoneuvosto 26.11.2012 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 1.1 YLEISPERUSTELUT...
SISÄLLYSLUETTELO. Olarin seurakuntaneuvosto klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 8/2016
SISÄLLYSLUETTELO Olarin seurakuntaneuvosto 01.11.2016 klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 8/2016 1. ILMOITUSASIAT 4 2. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 5 3. LAUSUNTO ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIO-
1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat.
Sääntökokoelma A 16 YKV 24.5.2017 YKN 8.5.2017 Mitätöi lehden 10.12.2014 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon
Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Yleistä
Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV 10.12.2014 Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon seurakuntia
Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4
N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava
ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2012 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI
ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2012 TALOUSARVIOEHDOTUS JA EHDOTUS VUOSIEN 2012-2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI Yhteinen kirkkovaltuuston vahvistama 28.3.2012 SISÄLLYS 1. JOHDANTO. 5 1.1 YLEISPERUSTELUT...
PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI JA TALOUDELLISEN TOIMIVALLAN RAJAT
Sääntökokoelma C 13 Sääntö hyväksytty YKN 25.4.2016 Kumoaa säännön YKN 8.12.2014 PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI JA TALOUDELLISEN TOIMIVALLAN RAJAT 1. Säädöspohja 1 Hallintoelinten toimivalta on määritelty kirkkolaissa
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto 1
Kirkkoneuvosto 1 Aika ja paikka Jäsenet (läsnä = ) Torstaina 30.3.2017 klo 18.00 20.30, Uusi pappila. Heiska, Tuomo Karanta, Janne ilm. esteestä varajäsen, ilm. esteestä. Kauppinen, Markku Lamberg, Irja
70. LAUSUNTO ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUKSESTA JA EHDOTUKSESTA VUOSIEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAKSI 4
Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 8 / 2016 1.11.2016 68. ILMOITUSASIAT 2 69. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 3 70. LAUSUNTO ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUKSESTA JA EHDOTUKSESTA VUOSIEN 2017-2019
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain
Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin
TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2
TAIPALEEN SEURAKUNNAN KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 MUUTETTU ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 142 - Kokouksen avaus 143 - Kokouksen laillisuus ja
VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS
NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen
Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset
SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä
Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.
Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322
Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila
Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
- Ympäristötyö Espoon seurakunnissa - Kuinka seurakuntayhtymän taloudesta päätetään?
Päättäjätreffit 4: - Ympäristötyö Espoon seurakunnissa - Kuinka seurakuntayhtymän taloudesta päätetään? Risto Hämäläinen, hallintojohtaja Harri Hakulinen, talouspäällikkö 18.3.2019 Ympäristöasioiden huomioiminen
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30
Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,
Sivu 1 / 20 Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon, 19.11.2018 Jäljessä on listattu korjatut kohdat (ei alkuperäistä esitystä), ellei muuta ole mainittu. Yleiset lähtökohdat s. 3-4) Esipuhe Talousarviossa
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS
NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA
Sääntökokoelma A 23 YKN YKV korvaa säännön YKV ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Kokoonpano
Sääntökokoelma A 23 YKN 13.2.2017 YKV 29.3.2017 korvaa säännön YKV 10.12.2014 ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee arvioinnin johtokuntaan toimikaudekseen
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset
Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020
Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Hautausmaat ja hautaustoimi Talous Henkilöstö Kiinteistöt Sairaalasielunhoito Perheneuvonta Visio Seurakuntayhtymän visiona on olla ihmiskasvoinen uskon yhteisö,
46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen
22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017
Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.
Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,
KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
Sääntökokoelma A 11 Hyväksytty YKV 12.12.2018 Mitätöi lehden YKV 10.12.2014 KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen kiinteistöjohtokuntaan kerrallaan
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkovaltuusto
Aika ja paikka To 18.5.2017 klo 19.00 20.41 srk-kodilla Jäsenet x = läsnä Muut läsnäolijat x Ahopelto, Hannu x Heiska, Tuomo x Juusela, Juha x Karanta, Janne x Kauppinen, Markku x Korhonen, Marja Koriseva-Karmala,
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
148 Vuosien 2016-2018 kehysbudjetin hyväksyminen ja vuoden 2016 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen
632/2015 148 Vuosien 2016-2018 kehysbudjetin hyväksyminen ja vuoden 2016 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) Aika Maanantai 7.12.2009 klo 16.00 16.40 Paikka Hautausmaat, Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Matti Kurvinen puheenjohtaja Hannu Hyttinen
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus
Rovaniemen seurakunta Tasekirja Tilinpäätös Toimintakertomus 31.12.2018 TALOUSKATSAUS Yleistä Vuonna 2018 talouskehitys oli kaikkinensa hivenen ennakoitua parempaa. Syksyllä 2017 laaditussa vuoden 2018
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45
Aika 25.3.2014 klo 17.30-18.45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Pihkala Isto
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu
Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto
Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...
Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa Tuloslaskelmaosa Investointiosa Rahoitusosa
Sisällysluettelo Johdanto 1 Yleisperustelut 2 Talousarvion yhdistelmä 6 Käyttötalousosa 10 Tuloslaskelmaosa 62 Investointiosa 69 Rahoitusosa 70 Toimintasuunnitelmat tulosyksiköittäin 2019-2021 71 Tehtäväaluejako
KIRKKOVALTUUSTO 2/2014
KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma
Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2016 Soile Luukkainen 26.6.2017 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Jäsenistö 2016 26.6.2017 Soile Luukkainen 2 Jäsenet 2016 Jäsenten ikäjakauma 1790 1804 1470 1429 1430 1427
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020
Sivu 1 / 6 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 1 JOHDANTO Liite 2/34 Yht. kv. 29.9.2015 Vaasan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt käynnistää suunnittelutyön strategiasuunnitelman
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen
LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10.12.2015 N:o 5/2015 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49
KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49 Kokousaika 10.12.2015 kello 17.15 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Laukaan seurakuntatalo Hassel Lari Heikkilä Jaakko Hintikka Raimo Hytönen Pauliina Kallio
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
Sääntökokoelma C 1 III-2015 YKV Mitätöi lehden XII-2010 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ. 1. Yleisiä säännöksiä
Sääntökokoelma C 1 III-2015 YKV 25.3.2015 Mitätöi lehden XII-2010 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ 1. Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkkolain, kirkkojärjestyksen, kirjanpitolain
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
JÄMSÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/2017 KIRKKONEUVOSTO 1 (12) klo Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone
KIRKKONEUVOSTO 1 (12) KOKOUSTIEDOT Aika 22.11.2017 klo 17.00 18.55 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KN 161 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 162 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012
TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen
- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko
337/2016 49 Ilmoitusasiat syyskuu ehdotus Merkitään tiedoksi - Pihakahvila koulutus 15.9 klo 17.30 Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 335/2016
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
projektipäällikkö Terhi Jormakka
projektipäällikkö Terhi Jormakka Kirkkolain ja järjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen muutosten valmistelu Piispainkokouksen lausunto Lainsäädännön kirkolliskokouskäsittelyt kevät ja syksy 2014 Lainsäädäntö
KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
I Yleisiä säännöksiä
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 28.2.2012. I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO
1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään
Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen
Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen
LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkovaltuusto
ASIALISTA: pykälät 21-30 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat 4. Työjärjestyksen hyväksyminen 5. Lumijoen seurakunnan tuloveroprosentti 2016 6. Maksut
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
Päättäjäbrunssi - Januaribrunch
Päättäjäbrunssi - Januaribrunch 26.1.2019 Päättäjänä Espoon seurakuntayhtymän hallintoelimissä Risto Hämäläinen hallintojohtaja Espoon seurakuntayhtymä ja Espoon seurakunnat Espoon kaupungin alueella
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600