ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS
|
|
- Vilho Koskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT
2 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2. PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: 3. kaupunginosan korttelia 309 sekä katu-, puisto-, vesi- ja liikennealueita 5. kaupunginosan puisto- ja vesialueita 12. kaupunginosan vesialuetta Asemakaavan laajennus koskee: L. Äänekosken kylän tiloja (osa) ja (osa) sekä Paadentaipaleen kylän tiloja (osa) ja (osa). Asemakaavan muutoksella ja laajennuksella muodostuu: 3. kaupunginosan kortteli 309 sekä katu-, liikenne-, puisto- ja vesialueita. 5. kaupunginosan lähivirkistys-, katu- ja vesialueita. 12. ja 15. kaupunginosan vesialueita Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijoittuu Äänekosken ydinkeskustan itäreunaan Häränvirran ja Äänekoskentien sillan väliselle alueelle. Kaavan nimi Äänejärven Rantapuiston asemakaava Kaavan päiväys Kaavan laatija Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen Kaavasuunnittelija Henriikka Lonka Suunnitteluavustaja Paula Junikka Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut PL Äänekoski Vireilletulo Päätös kaupunginhallituksessa ilmoitus vireilletulosta Sisä-Suomen lehti, Äänekosken Kaupunkisanomat ÄKS Nähtävillä Kaavaluonnos (MRA 30 ) Kaavaehdotus (MRA 27 ) Hyväksymispäivämäärä Kaupunginvaltuusto
3 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TIIVISTELMÄ LÄHTÖKOHDAT Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Maanomistus Suunnittelutilanne... 4 Maakuntakaava... 4 Yleiskaava... 4 Yleiskaava ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve ja suunnittelun käynnistäminen Osallistuminen ja yhteistyö... 6 Valmisteluvaihe... 6 Ehdotusvaihe Asemakaavan tavoitteet ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan vaikutukset Vaikutukset luontoon ja maisemaan Liikenteelliset vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset HYVÄKSYTTÄVÄ KAAVAEHDOTUS Liitteet LIITE 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) LIITE 2 Voimassa oleva asemakaava LIITE 3 Ote rantapuiston yleissuunnitelmasta 2010 LIITE 4 Ote rantapuiston yleissuunnitelmasta 2013 (päivitetty ) LIITE 5 Havaintokuva_torni (Arkkitehtipalvelu Oy/ ) LIITE 6 Yritysvaikutusten arviointi (YRVA) LIITE 7 Asemakaavan seurantalomake LIITE 8 Ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutukset
4 3 2 TIIVISTELMÄ Kaavamuutoksella luodaan kaavalliset edellytykset Rantapuiston toimintojen kehittämiselle ja uuden arkkitehtoonisesti korkeatasoisen kaupunkiympäristön muodostumiselle. Kaavamuutoksessa Rauhankadun ja Äänekoskentien välinen osa rantapuistoa on osoitettu rakennetuksi puistoksi, jonne saa sijoittaa mm. kioski-kahvilan sekä kaupungintalon alapuolelle sijoittuvan tapahtuma-alueen. Rauhankadun pohjoispuolinen osa puistosta on luonnontilaista. Voimassaolevassa kaavassa merkinnällä YY- osoitettu korttelialue (Kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue) on jaettu kolmeksi korttelialueeksi; Y-1 (Yleisten rakennusten korttelialue), LPA (Autopaikkojen korttelialue) ja AKK (Asuinkerrostalojen sekä liikeja toimistorakennusten korttelialue). Kirjastotalon tonttia ja sen käyttötarkoitusta on laajennettu: alueelle saa sijoittaa kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten lisäksi myös hotellija ravintolatiloja. Äänekoskentien varteen, suunnittelualueen eteläosaan, on muodostettu uusi korttelialue kaavamerkinnällä AKK. Alueelle on mahdollista osoittaa asuinkerrostaloja sekä liike- ja toimistorakennuksia. Korttelin kerrosluku on VIII ja rakennusoikeus 2900 k-m 2. Osa korttelin autopaikoista sijaitsee viereisellä autopaikkojen korttelialueella (LPA). 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue on kooltaan noin 33 ha ja se sijoittuu keskeiselle paikalle Äänekosken ydinkeskustan läheisyyteen. Alue on yleisesti vilkkaassa virkistyskäytössä. Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. Kuva 1 Osa suunnittelualueesta 3.2 Luonnonympäristö Pohjoisin osa (Rauhankadusta pohjoiseen) Äänekosken rantapuistosta on luonnontilaista. Puisto on Rauhankadun eteläpuoliselta osaltaan rakennettua puistoa, jossa on laajoja nurmikenttäalueita ja runsaasti puustoa. Kaupungintalon ja kirjastotalon kohdalla sijaitsee hienoja maisemapuita ja vanhempaa puustoa. Rannassa kulkee suosittu kevyenliikenteen väylä, jolta avautuu vesimaisemaan upeita näkymiä.
5 3.3 Rakennettu ympäristö Rantapuisto rajautuu pohjoisessa hautausmaahan ja Rauhankadun eteläpuolella kerrostalotontteihin sekä kaupungintalon tonttiin. Suunnittelualueeseen kuuluu yksi tontti, jolla sijaitsee kirjastotalo, kierrätyspiste ja pysäköintialue. Rantapuistossa sijaitsee puiston kunnossapitoon liittyvä huoltorakennus ja Rauhankadun avantouintipaikkaan liittyvä pukeutumistila. Rauhankadun kääntöpaikan yhteydessä on matonpesupaikka Maanomistus 33 ha laajuinen kaavamuutosalue on Äänekosken kaupungin omistuksessa. 3.5 Suunnittelutilanne Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa Keski-Suomen maakuntakaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä Suunnittelualue sijaitsee taajamatoimintojen alueella (A, vaaleanruskea väri) ja keskustatoimintojen alueella (C, punainen väri). Kuvassa on osoitettu nuolella alueen likimääräinen sijainti. Kuva 2 Ote maakuntakaavasta Yleiskaava Alueella on vireillä Äänekoski 2020 osayleiskaava, joka on ollut luonnoksena nähtävillä Kaavan jatkosuunnittelu on käynnistynyt vuoden 2014 aikana, kun ELY-keskuksen toimesta laadittu YVA-selostus (Valtatien 4 parantaminen Äänekosken kohdalla) on valmistunut. Osayleiskaavaluonnoksessa alue on lähivirkistysaluetta, keskustatoimintojen aluetta sekä Äänejärven vesialuetta, jota kiertää ulkoilureitti.
6 5 Y l e i s k a a v a A l u e e l l a o n v i r e i l l ä Kuva 3 Äänekoski 2020 oyk (luonnos) Asemakaava Alueella on voimassa , , , , , , , , vahvistetut ja hyväksytty asemakaava (liite 2). Suunnittelualue on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa pääosin puistoksi (P ja VP), liikennealueeksi (LS ja LV) ja vesialueeksi (W) sekä kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YY). Keskeiset taustaselvitykset Äänejärven rantapuiston yleissuunnitelma (Sanni Aalto 2010, tekninen lautakunta hyväksynyt ) Äänekosken keskustan kehittäminen (Jussi Partanen 2011, kaupunginvaltuusto hyväksynyt ) Äänejärven rantapuiston yleissuunnitelma (Viherteema 2013), tekninen lautakunta hyväksynyt Äänekoski 2020 osayleiskaavaluonnos lähtötietoaineistoineen (Airix Oy 2007) Äänekosken modernin rakennusperinnön inventointi (K-S museo 2014)
7 6 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve ja suunnittelun käynnistäminen Suunnittelu on käynnistynyt Äänekosken kaupungin aloitteesta. Rantapuiston merkitys Äänekosken keskusta-alueen kehittämisessä korostuu kaupunginvaltuuston hyväksymässä Äänekosken keskusten kehittämissuunnitelmassa Puistoon on laadittu teknisessä lautakunnassa hyväksytyt yleissuunnitelmat, jotka koskevat koko Äänejärven ranta-alueen kehittämistä (2010) ja Rauhankadun eteläpuoleiselle puistoalueelle suunnitellun uimaranta- ja virkistysalueen toteuttamista (2013). Kyseisen alueen toteuttamiseen on määräraha vuosille Kaavan vireilletulosta on päätetty kaupunginhallituksessa ja siitä on ilmoitettu Sisä-Suomen lehdessä ja ÄKS- Äänekosken Kaupunkisanomissa sekä ilmoitustaululla. 4.2 Osallistuminen ja yhteistyö Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - suunnittelualueen ja sen lähiympäristön maanomistajat ja vuokramiehet sekä muut asianosaiset - ympäristölautakunta ja vapaa-aikalautakunta - Äänekosken Yrittäjät ry - Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys - Äänekosken Energia Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivätty Kaavasta ei ole järjestetty Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa suunnittelun valmisteluvaiheessa maankäyttö- ja rakennuslain 66 :n mukaista viranomaisneuvottelua, sillä kaavamuutosta ei katsota laissa määritellyllä tavalla maankäytön kannalta merkittäväksi. Osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteitä kaavan sisällöstä kahden nähtäviläolovaiheen kuluessa. Valmisteluvaihe Valmisteluvaiheen kuulemista varten kaavaluonnos on ollut nähtävillä kaupungin ilmoitustaululla ja kotisivuilla (MRA 30 ). Valmisteluvaiheen nähtävilläolosta on kuulutettu Sisä-Suomen Lehdessä ja Äänekosken Kaupunkisanomissa (ÄKS) sekä kaupungin ilmoitustauluilla ja internetsivuilla ( Valmisteluvaiheessa lausunnot pyydettiin ympäristölautakunnalta ja vapaaaikalautakunnalta sekä Äänekosken Yrittäjiltä ja Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistykseltä. Kaavasta saatiin lausunnot kaupungin lautakunnilta. Kaavasta ei toimitettu nähtävilläoloaikana mielipiteitä. Lausunnossaan ympäristölautakunta toteaa, että ympäristön kannalta olisi parempi, että viemäröinti ulotettaisiin myös tapahtumien järjestämisalueelle, mikä mahdollistaisi siirrettävien käymälöiden kehittyneemmät ratkaisut. Alueelle tulisi osoittaa vähän rakennusoikeutta. VL- alueelle tulisi lisätä luo- merkintä, koska alueella on tullut tietoon liitooravahavainto. Vapaa-aikalautakunta huomautti Rantapuiston rakentamisessa noudatettavista periaatteista; mm. lasten turvallinen uima-alue on merkittävä selvästi veden virtaukset huomioiden, veneilyliikenteelle on osoitettava turvallinen reitti, kuntoiluvälineitä hankittaessa tulee olla yhteydessä liikuntatoimeen ja alueelle tulee tehdä sen historiasta kertovia opastauluja (Asutus, uitot, kiramo, halkolaarit/ Pässinranta).
8 7 Ehdotusvaihe Ehdotuksena kaava on nähtävillä Kaavasta pyydetään lausunnot Keski-Suomen museolta, Keski-Suomen pelastuslaitokselta, Äänekosken Energia Oy:ltä, Äänekosken yrittäjät ry:ltä sekä tekniseltä ja ympäristölautakunnalta. Keski-Suomen museo pitää puutteena sitä, ettei kaavan taustaselvityksissä ole mainittu Modernin rakennusperinnön inventointia (2014). Museon mielestä kirjastolle tulisi laittaa suojelumerkintä: vuonna 1982 valmistunut kirjasto ja vuonna 1985 valmistunut kaupungintalo muodostavat yhtenäisen julkisten rakennusten arkkitehtonisesti, hallintohistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaan luvun kokonaisuuden, joka on arvolla maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi käynnistymässä olevan maakuntakaavan laatimisen yhteydessä. Korjaus- ja muutossuunnitelmissa tulisi lisäksi kuulla museoviranomaista ennen rakennus- ja toimenpidelupien hyväksymistä. Ympäristölautakunta toteaa, että kirjaston eteläpuolelle esitetyllä tontilla tulisi liikennetärinän aiheuttamat haitat selvittää jo maankäytön suunnittelussa ja ottaa tarvittaessa huomioon kaavamääräyksissä. Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys huomauttaa, että toteutuessaan kaavaehdotus heikentäisi Äänekosken ympäristön viihtyvyyttä ja pilaisi Äänekosken mainetta ympäristöystävällisenä, lähellä luontoa olevana teollisuuspikkukaupunkina. Kaava synnyttäisi muusta rakentamisesta jyrkästi poikkeavan kerrostalonäkymän ja vähentäisi virkistyskäyttöön tarkoitettuja pyöräily- ja kävely-yhteyksiä. Äänekosken Yrittäjät ry:n lausunnon mukaan rinteessä sijaitseva kerrostalotontti mahdollistaisi parkkihallin toteuttamisen ja se tulisi sallia kaavassa. Kaavamerkinnät ovat liian rajaavia eikä kaikkia mahdollisuuksia voida hyödyntää. Alimman kerroksen rakennusoikeus (362 k-m 2 ) ei ole riittävä aulan/ ravintolatilan rakentamiseen. Kaavamerkintöjä tulisi väljentää; rakennukset voitaisiin sijoittaa maaston muotojen ja tontilla vallitsevien olosuhteiden mukaan. Kaavan sallima rakennusoikeus (2900 k- 2 ) ei ole riittävä. Teknisellä lautakunnalla, Keski-Suomen pelastuslaitoksella ja Äänekosken Energia Oy:llä ei ole huomauttamista kaavaehdotuksesta. 4.3 Asemakaavan tavoitteet Kaavan tavoitteena on luoda kaavalliset edellytykset rantapuiston toimintojen kehittämiselle, päivittää vanhentuneet kaavamerkinnät ja muuttaa kaava digitaaliseen muotoon. Rantapuistoon on esitetty uusia toimintoja kahdessa alueelle laaditussa yleissuunnitelmassa (uimaranta, kioski-kahvila, kaupungintalon alapuolinen toiminta-alue yms.). Kaavalla mahdollistetaan uuden arkkitehtoonisesti korkeatasoisen kaupunkiympäristön syntyminen Äänekoskentien varteen: alueelle on kaavoitettu kortteli, johon on mahdollista sijoittaa mm. VIII kerroksinen kerrostalo. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavaratkaisu pyrkii korostamaan rantapuiston merkitystä laaja-alaisimpana ja yhtenä merkittävimmistä Äänekosken keskustan rakennetuista puistoista. Keskustan alueelta on nykyisinkin toimivat yhteydet puistoon, jonka toimintojen kehittämiselle kaavassa luodaan edellytyksiä. Voimassa olevaan asemakaavaratkaisuun nähden uusi kaava ei tuo merkittäviä muutoksia ympäristötekijöihin; myös voimassaolevan asemakaavan tonttijärjestelyt ovat johtamassa siihen, että huomattava osa kirjastotalon tontin männyistä kaadetaan uudisrakentamisen myötä. Puistoalueeksi kaavassa osoitetulle alueelle jää tonttialueen puiden poistamisen jälkeenkin hyvin runsas ja monipuolinen puusto.
9 8 Kaupungintalon alapuolinen osa Rantapuistosta on osoitettu ohjeellisella ra-merkinnällä puiston osaksi, johon saa sijoittaa puistossa järjestettäviin tapahtumiin liittyviä pienikokoisia rakennuksia, rakennelmia ja rakenteita. Merkintä mahdollistaa esim. Keitelejazzin toimintojen sijoittamisen nykyistä laajemmalle alueelle kaupungintalon ja Äänejärven rannan väliin. Rantapuistoon on kaavoitettu ohjeellisella merkinnällä (vv) alue uimapaikan rakentamista varten teknisen lautakunnan hyväksymän suunnitelman pohjalta. Matonpesupaikan eteläpuolelle sijoittuvan kioski-kahvilan rakennusoikeudeksi esitetään 100 k-m2. Ohjeellisilla merkinnöillä on osoitettu myös venevalkama ja pallokenttäalueet sekä keskeiset puistossa sijaitsevat kevyen liikenteen yhteydet. Kirjastotalon tontin käyttötarkoitusta on laajennettu: alueelle saa sijoittaa kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten lisäksi myös hotelli- ja ravintolatiloja. Mahdollisen uuden rakentamisen lähtökohtana kirjastotalon tontilla tulee pitää kirjastotalon arkkitehtuuria: kaavamääräyksen mukaan rakentamisen tulee materiaaleiltaan ja massoittelultaan muodostaa olemassa olevan rakennuksen kanssa yhtenäinen kokonaisuus. Tontille voi sijoittaa voimassa olevan asemakaavan mukaisesti keskustan puolelta II- ja rannan puolelta IIIkerroksisen rakennuksen. Suunnittelualueen eteläosaan Äänekoskentien varteen on kaavoitettu uusi tontti, johon on mahdollista rakentaa VIII- kerroksinen asuinkerrostalo ja/tai liike- sekä toimistorakennus. Alueelle sijoitettava rakennus tulee sijoittaa korttelialueen Äänekoskentien puoleiseen laitaan, jolloin rakennuksen ja kirjastotalon välinen alue jää autopaikoitus- ja piha-alueeksi. Uuden rakentamisen myötä Äänekoskentien varteen syntyy tärkeä kaupunkimainen maamerkki; Äänekosken ensimmäinen tornitalo. AKK Asuinkerrostalojen sekä liike- ja toimistorakennusten kortteli- alue Kirjaston eteläpuolelle sijoittuvalle tontille voidaan rakentaa asuin-, liike- ja toimistotiloja sekä niiden yhdistelmiä. Alueelle voi sijoittaa esimerkiksi rakennuksen alakerroksissa toimivan hotellin yläkerrosten ollessa asuinkäytössä. Käyttötarkoitusmerkintä mahdollistaa alueen rakentumisen toiminnallisesti monipuolisena. Äänekoskentien ja rannan suuntaan avautuvien ulkoseinien, ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden tulee alittaa valtioneuvoston päätöksen mukaiset ohjearvot. Tontti laajenee olemassa olevan puistokäytävän päälle, tontin reunaan on puistokäytävälle osoitettu uusi kulkureitti. Alueen kerrosluku on VIII ja rakennusoikeus 2900 k-m 2. ju- 6 Rakennuksen pääasiallinen julkisivumateriaali on poltettu punatiili tai tiililaatta, jonka lisänä saa käyttää tehostemateriaalina puuta, lasia, julkisivulevyä ja metallia. Julkisivua koskevalla kaavamääräyksellä rakennus sidotaan Äänejärven rantamaisemassa tontin pohjoispuolella sijaitsevaan kirjaston ja kaupungintalon kokonaisuuteen. ma-4 Maanalainen tila, johon voidaan sijoittaa auton säilytyspaikkoja. Maanalaisia pysäköimispaikkoja voidaan sijoittaa rakennuksen pohjan alalle. Kaavamääräys on lisätty nähtävilläolleeseen kaavaehdotukseen , kts kaavaselostuksen kohta 7 HYVÄKSYTTÄVÄ KAAVAEHDOTUS) p-5 Pysäköimispaikka. Alueella sallitaan kahden pysäköintitason rakentaminen. Kaavamääräys on lisätty nähtävilläolleeseen kaavaehdotukseen , kts kaavaselostuksen kohta 7 HYVÄKSYTTÄVÄ KAAVAEHDOTUS)
10 Yleismääräysten mukaan korttelin rakennusten tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus. Myös yleismääräyksessä korostetaan uudisrakennusten värityksen ja muotokielen sopeuttamistarvetta ympäristöön. Rakennusten tulee olla arkkitehtoonisesti korkealuokkaisia ja mittasuhteiltaan sopusointuisia. Parvekkeet tulee lasittaa ja parvekkeiden tulee olla rannan puolella sisäänvedettyjä tai rakennuksen julkisivun kanssa yhtenäisen pinnan muodostavia. Kirjastorakennuksen osalta museoviranomaiselle tulee antaa mahdollisuus lausunnon antamiseen ennen rakennus- ja toimenpideluvan hyväksymistä. Kaavamääräys on lisätty nähtävilläolleeseen kaavaehdotukseen , kts kaavaselostuksen kohta 7 HYVÄKSYTTÄVÄ KAAVAEHDOTUS). Kunkin porrashuoneen pinta-alasta kerrosalaan lasketaan 15 k-m2, mikä edesauttaa avarien porraskäytävien toteuttamista. Lisäksi kaavassa on piha-alueiden kunnossapitoon ja istutusten järjestämiseen liittyvät määräykset. Rakennukset tulee liittää kaukolämpöverkkoon. Rakentajan on huolehdittava siitä, että yleisten teiden ja/tai rautatien läheisyyteen rakennettaessa melu- ja tärinäolosuhteet on tarkemmin selvitetty eivätkä sallitut melutason ohjearvot ylity. Tärinän vaikutus tulee huomioida rakennusten sijoitusratkaisuissa. Kaavamääräys on lisätty nähtävilläolleeseen kaavaehdotukseen , kts kaavaselostuksen kohta 7 HYVÄKSYTTÄVÄ KAAVAEHDOTUS). 9 Y-1 Yleisten rakennusten korttelialue Alueella sallitaan yksityiset ja julkiset palvelut sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomat työtilat. Kaavamääräys väljentää nykyisen kirjastotalon tontin käyttömahdollisuuksia. Alueen kerrosluku on ½ II ja rakennusoikeus 2350 k-m 2. VP Puisto Ääneniemen Rantapuiston Rauhankadun ja Äänekoskentien välinen osa suunnittelualueesta on kaavoitettu puistoksi (VP), joka on tarkoitettu puistomaisena rakennettavaksi. Alueella sijaitsee ohjeellisin merkinnöin useille eri toiminnoille varattuja alueita. Alueita on osoitettu mm. uimarannalle, venevalkamalle, pallokentille ja kaupunkiviljelylle. Rakennusoikeutta on merkitty matonpesupaikan eteläpuolella kioskikahvilalle 100 k-m2, puiston toimintaan liittyvälle huoltorakennukselle 20 k-m2 ja kaupungintalon rantaan puistossa järjestettäviin tapahtumiin liittyviä rakennuksia varten 200 k-m2. VL Lähivirkistysalue Suunnittelualueen pohjoisosassa sijaitsee alue, joka säilytetään luonnontilaisena. Rauhankadulta pohjoiseen jatkuva metsikkö on lähivirkistysaluetta (VL), jota ei ole tarkoitus rakentaa varsinaiseksi puistoksi. Alueella sijaitsee avantouintipaikka, johon liittyen kaavassa on varaus 80 k-m2:n huoltorakennuksen rakentamiselle. s-2 Alueelta on liito-oravahavainto, johon liittyen on määrätty, että liito-oravan liikkumisen kannalta riittävä puusto on säilytettävä.
11 10 LPA Autopaikkojen korttelialue Alueelta on varattu 36 pysäköintipaikkaa korttelin 309 käyttöön. Autopaikkojen jakaminen Y-1 ja AKK tonttien kesken riippuu tonteille sijoittuvista toiminnoista: autopaikkanormi vaihtelee. W Vesialue 6 KAAVAN VAIKUTUKSET 6.1 Vaikutukset luontoon ja maisemaan Rantapuiston alueella kaavalla ei ole merkittävää haitallista vaikutusta luontoon ja maisemaan verrattuna voimassa olevaan asemakaavaan; mm. puuston mahdollinen harventaminen edellyttää samanlaista lupamenettelyä molemmissa kaavaratkaisuissa. Merkittävin vaikutus luontoon ja maisemaan voi aiheutua kirjastotalon tontin mahdollisesta lisärakentamisesta, mikä on johtamassa mäntyvaltaisen puuston poistamiseen mahdolliselta rakennuspaikalta. Vastaavalla tavalla kirjaston eteläpuolinen AKK tontti muuttuu rakennetuksi ympäristöksi. Rantapuistoon jää kaavaratkaisusta riippumatta jatkossakin hyvin runsas ja monipuolinen puusto. 6.2 Liikenteelliset vaikutukset Kaavaratkaisu ei edellytä uuden katuverkon rakentamista. Rauhankadun kääntöpaikalle on tarkoitus rakentaa pysäköintialue tarkemmassa suunnitelmassa määriteltävällä tavalla. Ratkaisu parantaa osaltaan ympäristön viihtyisyyttä kyseisellä alueella. Äänekoskentien läheisyydessä sijaitsevalle AKK tontille kulku tapahtuu pysäköintialueen (LPA) kautta eikä liittymiin Äänekoskentielle ole tulossa muutoksia. Puistokäytävä Äänekoskentieltä Rantapuistoon lähtee nykyiseltä paikalta ja suosittu Äänejärveä kiertävä raitti säilyy yhtenäisenä. Rantaan johtava raitti joudutaan suuntaamaan uudelleen AKK tontista johtuen. Kevyen liikenteen järjestelyjen kannalta on kaavassa varauduttu myös kaupungintalon ja kirjaston rakennusten kautta johtavan väylän jatkamiseen Äänekoskentien reunaan, josta puistokäytävä ohjataan Wessmannin kaupan muistomerkin kautta Wessmanninkadulle. 6.3 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Kaavalla ei ole merkittävää vaikutusta olemassa oleviin suunnittelualueeseen rajoittuviin kortteleihin: ranta-alue säilyy rakennettuna puistona, jonka kunnossapitovastuu kuuluu kaupungille. Mahdollinen kirjastotalon tontin täydennysrakentaminen ja uusi AKK tontti sijoittuvat kaupunkikuvallisesti merkittävälle paikalle. Uudisrakentamisen edellytyksenä on kaavamääräysten noudattaminen: uusi rakentaminen muodostaa materiaaleiltaan ja massoittelultaan yhtenäisen kokonaisuuden olemassa olevan rakennuksen kanssa. Uuden tornitalon muodostaessa portin Suolahden suunnasta kaupunkiin saavuttaessa on rakennuksen arkkitehtoonisesti korkeatasoiseen suunnitteluun ja toteutukseen kiinnitettävä erityistä huomiota.
12 6.4 Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Rantapuiston kehittäminen on merkittävä asia kaupunkilaisten ja alueella vierailevien matkailijoiden viihtyvyyden kannalta. Kehittämishankkeen toteuttamiskustannukset voidaan arvioida hyvin kohtuullisiksi. 11 Äänekoskella ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI - KAAVOITUSPALVELUT Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen Kaavasuunnittelija Henriikka Lonka Suunnitteluavustaja Paula Junikka
13 12 7 HYVÄKSYTTÄVÄ KAAVAEHDOTUS päivättyä asemakaavaehdotusta on tarkistettu nähtävilläolon ( ) jälkeen. Tarkistettu kaavaehdotus on päivätty Tarkistettuun asemakaavaehdotukseen on lisätty kaavamääräykset: ma-4 p-5 Maanalainen tila, johon voidaan sijoittaa auton säilytyspaikkoja. Pysäköimispaikka. Alueella sallitaan kahden pysäköintitason rakentaminen. Tarkistettuun asemakaavaehdotukseen on kaavan yleismääräyksiin lisätty määräykset: Rakentajan on huolehdittava siitä, että yleisten teiden ja/tai rautatien läheisyyteen rakennettaessa melu- ja tärinäolosuhteet on tarkemmin selvitetty eivätkä sallitut melutason ohjearvot ylity. Tärinän vaikutus tulee huomioida rakennusten sijoitusratkaisuissa. Kirjastorakennuksen osalta museoviranomaiselle tulee antaa mahdollisuus lausunnon antamiseen ennen rakennus- ja toimenpideluvan hyväksymistä. Kaavaselostuksen keskeisiin taustaselvityksiin on lisätty Äänekosken modernin rakennusperinnön inventointi (K-S museo 2014). Kyseessä on ei olennainen muutos, joten kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettaminen ei ole tarpeellista (maankäyttö- ja rakennusasetus 32 ). Äänekoskella ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen Kaavasuunnittelija Henriikka Lonka Suunnitteluavustaja Paula Junikka
ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVALUONNOS 24.2.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..2014. Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut
ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVALUONNOS 24.2.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..2014 Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 24. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA
LisätiedotÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
LisätiedotSuunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
LisätiedotKORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
LisätiedotMETSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
LisätiedotÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS 10.8.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 2.11.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ ELOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
Lisätiedot1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
LisätiedotÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ
LisätiedotLIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue
LisätiedotÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 3.11.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 3. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA
LisätiedotÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 4.3.2015 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT 13.4.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 4. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
LisätiedotKUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.2.2014/ tark.8.5.2014/ tark. 12.9.2016 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualueena
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä
Lisätiedot1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu
LisätiedotKaupunginhallitus hyväksyy, että Äänejärven rantapuiston asemakaavan muutos laitetaan vi reille.
Kaupunginhallitus 316 23.09.2013 Kaupunginhallitus 70 03.03.2014 Kaupunginhallitus 66 16.03.2015 Kaupunginhallitus 157 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 43 15.06.2015 Äänejärven rantapuiston asemakaava 484/10.03.01.00/2013
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
LisätiedotÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS
ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 18.2.2015 KAUPUNGIN VALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä
LisätiedotÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS 15.12.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: 8.2.2016 ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15. PÄIVÄNÄ
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
Lisätiedot1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan asemakaavan korttelia 3 (osa), lähivirkistys-
LisätiedotKORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
Lisätiedot1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 8. kaupunginosan korttelia 818 (osa)
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015, tark. 23.3.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA
LisätiedotASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita
LisätiedotMYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotKUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015/tark. 12.9.2016/12.10.2016 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
LisätiedotKorttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014
Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos
LisätiedotLIITE 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 12.6.2017 KUVA 1, Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella katkoviivalla. 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
LisätiedotÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS 5.3.2015
ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS 5.3.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..2015 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
LisätiedotLINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan
LisätiedotMYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän
LisätiedotÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 19.1.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 9.3.2015 Kaavan voimaantulo 25.11.2015 Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 23.11.2015 hylännyt
LisätiedotPENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
LisätiedotPENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
LisätiedotKORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 3.4.2017 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT: 22.5.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 3. PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS- JA
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,
LisätiedotVaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
LisätiedotINARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotKEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11.
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 15.6.2016/7.11.2016 KUVA 1. Kaavaluonnoksessa olevat suunnittelualueet. 1
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
LisätiedotKerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Korttelin 30 asemakaavan muutos (Niemelänkatu 1 Kellankatu, Suolahti), luonnos
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Korttelin 30 asemakaavan muutos (Niemelänkatu 1 Kellankatu, Suolahti), luonnos 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 33. kaupunginosan
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LisätiedotRANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
LisätiedotPALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.10.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016). 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotAsemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.
10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin
LisätiedotASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
LisätiedotKESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
LisätiedotJALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
LisätiedotKailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
LisätiedotMartinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta
Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki
LisätiedotRoomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun.
0 0 0. 0 LUONNOS 00 00 00 Maston paik.. 00 0 0.. 0. 0. 0. 0.0 0 0 0. 00. 0..0.. 0.0... 0 0. 0... 0. 0. 00... JOHANNAN RANTA.. 00. /k I u/. e =0.. 0. 0 0 0... JOHANNANRANTA.. 0. 00.... JOHANNANPUISTO ÄÄNENIEMENTIE
LisätiedotRAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotBirgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
LisätiedotOsallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden keskustasta Suolahden keskustasta länteen
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotVAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus
VAALAN KUNTA ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx Kaavaehdotus xx Hyväksymispäivämäärät: Kunnanhallitus xx / xx Kunnanvaltuusto xx / xx Selostus koskee 25.3.2015
LisätiedotKETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
LisätiedotETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER
ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER 2 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 38. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1 SEKÄ YLEISEN TIEN ALUE JA KATUALUE. PORTTOWER 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 38. kaupunginosan korttelin
LisätiedotSELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
LisätiedotKORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS EHDOTUS 3.4.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 3. PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
LisätiedotTEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI)
TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden teollisuuskylässä
LisätiedotPALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 26.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 26. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2016 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
LisätiedotASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARIAN HAUTAUSMAA JA SEN VIEREISET LÄHIVIRKISTYSALUEET
ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARIAN HAUTAUSMAA JA SEN VIEREISET LÄHIVIRKISTYSALUEET Blom Kartta 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaava koskee 57. kaupunginosan kaavatonta aluetta ja asemakaavan
LisätiedotÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2002 (OSA) JA 2003 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2002 (OSA) JA 2003 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 1.6.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 15.6.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 1. PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
LisätiedotRAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
LisätiedotKESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
Lisätiedot