Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän Prosessit ja Työnjako (ProTo) -hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän Prosessit ja Työnjako (ProTo) -hanke"

Transkriptio

1 kuva: : Kerttu Malinen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän Prosessit ja Työnjako (ProTo) -hanke Kristiina Rinkinen, erityisasiantuntija, ympäristöministeriö

2 Suunnittelujärjestelmän ajanmukaistamisen tarve on ilmeinen Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) ja -asetus (895/1999) ovat olleet voimassa vähän alle kaksikymmentä vuotta. Monia maankäyttö- ja rakennuslain alkuperäisiä tavoitteita voidaan pitää edelleen ajanmukaisina. Hyvät tavoitteet ovat kuitenkin alkaneet hämärtyä lukuisten osauudistusten myötä, kun jokin näkökulma on korostunut kokonaisuuden kustannuksella. Samanaikaisesti myös toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla ja tuo omat vaatimuksensa uudistaa pelisääntöjä ja toimintaperiaatteita.

3 Ympäristöministeriö on käynnistänyt maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelun Tavoitteena on, että nykyisellä hallituskaudella muodostetaan selkeä näkemys uudistuksen periaatteista. Uudistettu lainsäädäntö olisi siten valmis ensi vuosikymmenen alussa. Kokonaisuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa vahvistetaan tietopohjaa. Käynnissä tai valmisteilla on lukuisia lain uudistamista tukevia selvityshankkeita. Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän prosessit ja työnjako ProTo on yksi näistä.

4 Hankkeista tietopohjaa ja suuntaviivoja MRL:n kokonaisuudistukseen Digitaalisuuden vaikutukset ja hyödyntäminen Maankäyttöpäätöstietoja koskeva hanke ja KIRA-digi- hankkeen hyödyntäminen Asiantuntijaselvitys, viisi viisasta (Ari Ekroos, Helena Kinnunen, Aija Staffans, Panu Lehtovuori, Hannu Katajamäki) Kansainvälinen vertailu muiden maiden suunnittelujärjestelmien Kaavamerkintöjen ja määräysten kehittämistä koskeva hanke (KAMMI). Digitaalisuuden vaikutukset ja hyödyntäminen Maankäyttöpäätöstietoja koskeva hanke ja kehittämistavoitteista KIRA-digi- hankkeen hyödyntäminen Rajapintatarkastelut MRL:n ja muun lainsäädännön suhteista sekä alueidenkäytön suunnittelun ja rakentamisen ohjauksen suhteesta Alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksen uudet roolit maakuntauudistuksessa (AAMU) WHOLE kaupunkirakenteen kokonaisvaltainen resurssitehokkuusmalli MRL sekä KV- sopimukset ja velvoitteet Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän prosessit ja työnjako (ProTo).

5 Ympäristöministeriön ProTo-hanke Rakennuslupa Asemakaava Yleiskaava Maakuntakaava Suunnittelutasojen kytkennät muihin ohjausvälineisiin Suunnitelmien toteutumisen sekä laadun varmistaminen VATit

6 Ympäristöministeriön ProTo-hanke Tehty virkatyönä 9/2016-8/2017 Tuottaa tietopohjaa suunnittelujärjestelmän uudistamiseen Tarkastelussa koko ohjausjärjestelmän toimivuus VAT:eista rakennuslupaan Yhtäältä tutkittu kaavaprosessien sujuvuutta kaikilla kaavatasoilla Toisaalta arvioitu kaavatasojen välisen työnjaon toimivuutta Rinnalla pohdittu myös tekijöitä, joilla varmistetaan kaavojen toteutuminen ja laatu Lisäksi ajantasaistettu tiedot asemakaavoituksen kestosta Nosti esiin ajalle tyypillisiä ilmiöitä ja toimintaympäristön muutoksia, joita on tarpeen ottaa huomioon suunnittelujärjestelmän uudistamisessa

7 yleiskaavoittajia asemakaavoittajia konsultteja strukturoituja haastatteluja rakennusvalvontaa taustahaastatteluja kiinteistö- ja rakennusalaa sparrausta maakuntakaavoittajia maapolitiikan asiatuntijoita suuria kaupunkeja kehyskuntia kyselytutkimuksia ELY-keskuksia työpajatyöskentelyä tutkimuslaitoksia ja korkeakouluja maakunnan liittoja ryhmäkeskusteluja tilastoja ympäristöministeriötä

8 kuva: Kerttu Savolainen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Havaintoja ajan ilmiöistä ja kaavajärjestelmän toimivuudesta Hankemaailma on haastanut kaavahierarkian toimivuuden

9 Hankemaailma haastaa kaavahierarkian toimivuuden Suomi alkaa olla kertaalleen kaavoitettu. Kun toimitaan entistä useammin jo rakennetussa ympäristössä, suunnittelu käynnistyy harvoin kaavahierarkian mukaisessa järjestyksessä. Suunnittelutarve lähtee entistä useammin liikkeelle hankkeena, jolla on yleensä tarve, tavoitteet, aikataulu, käytettävissä oleva kustannusraami ja toteutumisedellytysten näkökulmasta rajallinen aikaikkuna. Hanke voi olla yhtä hyvin kunnan kuin yksityisen toimijan. Hankkeet voivat käynnistyä miltä tahansa kaavatasolta, mutta toteutuakseen ne voivat edellyttää joskus kaikkien kaavatasojen tarkistamista. Tämä moninkertainen työ koetaan kangistavana. Suunnittelussa mennään myös herkästi liian pitkälle asioihin, joiden ratkaiseminen kuuluisi vasta jatkosuunnitteluun.

10 Hankemaailma haastaa kaavahierarkian toimivuuden Hankemaailma haastaa kaavahierarkian toimivuuden Suurten kaupunkien kaavoista noin puolet on hankekaavoja H A N K K E E T Rakennuslupa Asemakaava Yleiskaava Maakuntakaava VATit

11 Kaavatasojen erikoitumisella eroon päällekkäisestä työstä Minkään yksittäisen kaavatason poistaminen ei ratkaise moninkertaisen työn ongelmaa, se ainoastaan siirtää kaavatasojen välisen työnjaon ongelmat jäljelle jääville kaavatasoille. Sen sijaan tulisikin kiinnittää huomiota suunnittelutasojen väliseen työnjakoon. Kaavatasoille tulisi löytää omat roolinsa eli niiden pitäisi erilaistua ja erikoistua. Kaavahierarkia voisi siis tarkoittaa aihealueiden täydentymistä suunnittelutason tarkentuessa. Tulisi myös pystyä tekemään valintoja käsiteltävistä asioista ja ymmärtää aidosti strateginen ajattelu, joka voi olla, mutta ei välttämättä ole, sama asia kuin yleispiirteinen.

12 Kaavatasojen erikoitumisella eroon päällekkäisestä työstä Pohdittava, mitä asioita on tarpeen ohjata milläkin tasolla? Mistä tarvitaan poliittiset ratkaisut? Mitä missäkin mittakaavassa? Mitä milläkin aikajänteellä? Mitä milläkin aluejaolla? Mitä oikeusvaikutteisesti? Mitä asioita pitää selvittää milläkin tasolla? Kenen? Miten tiedon siirtyminen varmistetaan tasolta toiselle?

13 Pohdintaa Mistä tarvitaan poliittiset ratkaisut? Kaava on aina poliittinen päätös. Nykyisissä kaavoissa esitetään kuitenkin valtavan paljon aineistoja, joista on päätetty tosiasiassa jossakin aivan muualla. Tämä tieto on tarpeellista, mutta tulevaisuuden tietomallipohjaisessa kaavoituksessa voidaan käsitellä ja esittää rinnakkain melko rajattomasti suunnittelulle reunaehtoja antavia tausta-aineistoja sekä kaavassa päätettäviä asioita. Erotettava, mitä asioita kaavassa ratkaistaan ja mikä on muualta tulevaa huomioon otettavaa informaatiota. Keskeinen kysymys on siis, mistä tarvitaan aidosti poliittiset ratkaisut? Päättäjien kiinnostusta omaan tehtäväänsä saattaisi jopa lisätä sen selkiyttäminen, mistä kulloinkin tosiasiassa ollaan päättämässä.

14 Pohdintaa Mitä missäkin mittakaavassa tai mitä milläkin aikajänteellä? (1/2) Nykyisessä suunnittelujärjestelmässä mittakaavat ja aikajänteet eivät aina kohtaa toisiaan. Maankäytössä jotkut asiat ja arvot ovat varsin pitkälle ennustettavissa, Toiset taas tempoilevat nopeammin kuin mihin suunnittelujärjestelmä pystyy reagoimaan. Esimerkiksi virkistys- ja suojelualuekokonaisuuksista voidaan usein sanoa melko suurella varmuudella, että niiden halutaan säilyvän rakentamattomina vähintään seuraavien vuosikymmenten ajan. Siksi tahtotilan voidaan lähtökohtaisesti ajatella ulottuvan vuosikymmeniksi eteenpäin suunnittelutasosta riippumatta. Toista ääripäätä edustaa kaupan ohjaaminen kaavoituksella. Elinkeinoelämä on suhdanneherkkä ja niin nopea liikkeissään, että ennusteita voi tehdä vain lyhyelle aikavälille. Kaavoitus kykenee heikosti reagoimaan niin nopeisiin tarpeisiin, etenkin jos joudutaan tarkistamaan enemmän kuin yhtä kaavatasoa.

15 Pohdintaa Mitä missäkin mittakaavassa tai mitä milläkin aikajänteellä? (2/2) Yleispiirteisen kaavoituksen pitkä aikajänne ja asemakaavoituksen toteuttamiseen tähtäävä ajoitus on välillä hankala sovittaa yhteen. On elettävä ja mahdollistettava rakentaminen, vaikka joistain isoista hankkeista ei tuon aikajänteen takia ole mahdollista tehdä tarkempia selvityksiä tai linjauksia. Yleispiirteisessä suunnittelussa tulisi olla enemmän vaihtoehtoisuutta, vaiheittaisuutta sekä tietomallien mahdollistamaa vaihtoehtojen ja toteutuspolkujen tarkastelua.

16 Pohdintaa Mitä pitää ohjata milläkin aluejaolla? (1/2) Suomi ei ole alueiden kehittymisen näkökulmasta yhtenäinen vaan vahvasti polarisoitumassa monella tapaa. Aluejaottelua voi lähestyä ainakin neljällä tavalla Kasvudynamiikan kautta: kasvuseudut väestöään menettävät alueet Alueiden luonteen kautta: kaupungit, kaupunkien lievealueet ja taajamat, kaupunkien läheinen maaseutu, ydinmaaseutu Hallinnollisten rajojen kautta: maakunta, kunta Toiminnallisuuden näkökulmasta: asukkaiden arkeen perustuvat, esim. asiointi- ja työssäkäyntialueet

17 Pohdintaa Mitä pitää ohjata milläkin aluejaolla? (2/2) Maankäytön ohjaamisen tarpeet ovat erilaisia kasvuseuduilla ja väestöään menettävillä alueilla, ja siihen väliinkin mahtuu vielä nollakasvun kanssa tasapainottelevia välimuotoja. Sopiiko kasvaville ja taantuville alueille sama suunnittelujärjestelmä vai pitäisikö erot ja tarpeet huomioida jatkossa paremmin? Hallinnolliset jaottelut eivät useinkaan mene yksiin toiminnallisten rajojen kanssa. Arkeen perustuvat toiminnalliset rajat syntyvät osittain pakon sanelemina esimerkiksi työpaikkojen saatavuuden mukaan (työssäkäyntialueet), ja voivat siten muuttuakin verraten nopeasti.

18 Pohdintaa Kaavalliseen ohjaamiseen liittyvä karkea jaottelu suunnittelu- ja ohjaustarpeen näkökulmasta Maaseutualueet: mitä kehittämisperiaatteita ja reunaehtoja tarvitaan? (infra, luonnonvarojen kestävä käyttö jne.) Laajenevan kaupunkirakenteen kehä: miten turvataan kestävän yhdyskuntakehityksen edellytykset? Rakennetut kaupunkialueet: muutoksen hallinta rakennetussa ympäristössä Maaseutualueet Laajenevan kaupunkirakenteen kehä Rakennetut kaupunkialueet

19 Pohdintaa Mitä asioita pitää ohjata oikeusvaikutteisesti? MRL:ssa on oikeusvaikutussäännökset jokaista kaavatasoa varten. Yhteistä säännöksille on kielto vaikeuttaa kaavan toteuttamista. Jos ohjaustapaa ainakin yleispiirteisissä kaavoissa muutetaan jatkossa strategisempaan suuntaan ja enemmän sanallisiin ohjeisiin perustuvaksi, on hyvä pohtia, mihin tosiasiassa oikeusvaikutuksia tarvitaan. Oikeusvaikutukset määräytyvät pitkälti kaavamääräysten luonteen mukaan. Jos määräykset ovat oikeusvaikutuksettomia, niissä ei voi käyttää oikeudellisesti velvoittavia sanamuotoja mutta ovatko ne strategisessa kaavassa tarpeenkaan? Oikeusvaikutuksetonkin aineisto kertoo tahtotilasta. Tulevan suunnittelujärjestelmän valmistelussa on hyvä arvioida, millaisiin asioihin oikeusvaikutukseton ohjaus voisi riittää, ja mihin asioihin missään tapauksessa ei.

20 Mitä asioita pitää selvittää milläkin tasolla? Kenen? Seurantatietoa seudulla, täsmäselvityksiä kaavoissa Kaavajärjestelmää keventäisi, jos maakunta tai vastaava seututason organisaatio vastaisi ajantasaisen ja kattavan ympäristön tilan inventointi-, verkostotarkastelu- ja seurantatietojen kokoamisesta koko toimialueellaan. Seurantatietoa tuotettaisiin rullaavasti kaavaprosessien aikatauluista riippumatta, tai erikseen tarpeeseen perustuen. Kuntatason kaavoituksessa selvitystaakkaa voitaisiin siten keventää kohdistamalla kaavojen selvitykset nykyistä suppeammin muuttuviin asioihin tai muuttuviin alueisiin. Näiden selvitysten käytettävyys muihin tarkoituksiin olisi tietenkin rajallinen, mutta menettely nopeuttaisi kaavojen etenemistä Tiedon tuottamisen vastuutahojen määrittely on keskeistä.

21 kuva: Hannu Laatunen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Havaintoja ajan ilmiöistä ja kaavajärjestelmän toimivuudesta Ajan ilmiöitä ja toimintaympäristön keskeisiä muutoksia

22 Toimintaympäristö on muuttunut enemmän kuin toimintatavat Selvityksessä nousi muiden yli kolme kaavatasojen väliseen työnjakoon tai prosessien toimivuuteen vaikuttavaa ilmiötä: Täydennysrakentaminen ja hankelähtöisyys ovat lisänneet suunnittelun vaikeuskerrointa ja kestoa. Olennaisesti tähän liittyvät sekä monikumppanuuksien että kaavatalouden hallinnan tarve. Uusi kommunikatiivinen käänne haastaa vuorovaikutteisen suunnittelun, mutta on otettavissa voimavaraksi. Digitaalisuus näyttäytyy mahdollisuutena virtaviivaistaa toimintaa, helpottaa tiedon kulkua ja vähentää päällekkäistä työtä, mutta tämä edellyttää kokonaisvaltaista ajattelutavan muutosta. Muutosajureita kannattaa harkitusti hyödyntää suunnittelujärjestelmän uudistuksen lähtökohtina.

23 Täydennysrakentaminen ja hankelähtöisyys heijastuvat kaavoituksen kestoon. kuva: Terho Pelkonen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank

24 Täydennysrakentaminen ja hankelähtöisyys muuttavat toimintatapoja ja heijastuvat kaavoituksen kestoon Suunnittelun vaikeuskerroin on kasvanut monista syistä (suunnittelualueen erityisominaisuudet, ahtaiden tonttien haasteet ja tarvittavat kynnysinvestoinnit, selvitykset, kaavatalous, osalliset asukkaat osakkaat, päätöksentekijät, hanketoimijat, monikumppanuudet, maankäyttösopimukset jne.); prosessit vaativat osaamista ja vievät entistää enemmän aikaa. Täydennysrakentaminen on paljolti kiinni kiinteistönomistajien halusta edistää asioita; kuntien on aiempaa vaikeampaa ohjata yhdyskuntarakenteen kehitystä ja ajoitusta. Aiemmin pääasiassa omaa maata kaavoittaneet kunnat ovat menettäneet etumatkaansa muihin nähden.

25 Täydennysrakennettaessa toimitaan aina jonkun takapihalla Osallisia ja intressiryhmiä on paljon. Heidän mieltymystensä yhteensovittaminen on aikaavievää, ja juuri koskaan lopputulos ei voi miellyttää kaikkia. Tämä heijastuu helposti päätöksenteon vaikeutena ja kaavaprosessin jälkeisinä valituksina. Jotta yleinen hyväksyttävyys ja sietokyky muutoksille paranisi, tarvitaan uusia keinoja tuoda esiin täydennysrakentamisen mukanaan tuomia hyötyjä.

26 Hankehallinta ja maapolitiikan osaaminen korostuvat jatkossakin Suurissa kaupungeissa noin joka kolmanteen kaavaan liittyy maankäyttösopimus. Sopimukset lisäävät kaavoituksen kestoa keskimäärin puoli vuotta verrattuna kaavoihin, joissa sopimusta ei ole. Sopimusneuvotteluiden kesto voi johtua yhtä hyvin kunnasta kuin kumppanistakin, mutta myös suunnittelualueen erityispiirteistä. Näihin syihin on mahdollista vaikuttaa vain rajallisesti. Kumppanuuksissa ja hankehallinnassa tarvittaisiin enemmän benchmarkkausta kuntien ja yritysten yhteistyönä. Kun suunnittelujärjestelmää muutetaan, myös maapolitiikan keinot täytyy peilata muuttuneeseen tilanteeseen, jotta tärkeät välineet eivät poistu valikoimasta ja niistä saadaan nykyistä toimivampia.

27 kuva: SYKE, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Pohdintaa Joka kolmanteen kaavaan liittyy maankäyttösopimus. Rahasta neuvotteleminen vie aina aikansa.

28 Pohdintaa Maankäyttösopimus pidentää kaavaprosessin kestoa (1/2) Ei voi juuri nopeuttaa tekemällä kaavaa ja sopimusta rinnakkain, koska lain mukaan sopimuksella ei saa vaikuttaa kaavan sisältöön Neuvotteluihin voi mennä viikkoja tai vuosia Onko neuvotteluresursseja riittävästi? Mitä enemmän osapuolia (maanomistajia) keskustelussa on mukana, sitä vaikeampaa neuvottelu yleensä on Erimielisyydet maankäyttömaksusta voivat pitkittää neuvotteluja Sopimukseen pääsyä vaikeuttaa, jos kaavassa on asioita, joita maanomistaja ei halua Sisällöllisesti hankaliksi ovat osoittautuneet etenkin rakennusperintöja kulttuuriympäristökysymykset Maankäyttömaksun laskennassa haastavia ovat erityisesti muuttuvat tekijät kuten purkukustannukset tai liian tarkat kaavat

29 Pohdintaa Maankäyttösopimus pidentää kaavaprosessin kestoa (2/2) Kiinteistön omistamiseen, rahoitukseen, hallinnointiin liittyvät tekijät (esim. vuokralaiset pitkillä sopimuksilla) voivat hidastaa Hankekumppanilla ei joskus olekaan loppusuoralla valmiuksia tehdä sopimusta, koska ei esim. pysty maksamaan maankäyttömaksua (varsinkin, jos toteuttajaa ei ole vielä tiedossa), tai maankäyttömaksun maksamista halutaan joskus muista syistä lykätä (tällaisissa tilanteissa on joustettukin, erityisesti asunto-osakeyhtiöiden täydennysrakentamistapauksissa) Joskus kumppani haluaa pitkittää sopimuksen ja siten myös kaavan hyväksymistä vuodenvaihteen yli vaikkapa kiinteistöverosyistä, tai joskus kaavalla ei edes ole kiire. Kaavasta myös valitetaan herkemmin, jos sopimuksessa koetaan olevan jotain epäselvää.

30 kuva: : Pirjo Koistinen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Uusi kommunikatiivinen käänne suunnittelun voimavaraksi

31 Vuorovaikutussuunnittelijat ovat keventäneet kuormaa Vuorovaikutussuunnittelijat ovat ehkä eniten kuntakaavoitusta sujuvoittanut yksittäinen tekijä. Kymmenen vuotta sitten vasta haaveiltiin, nyt vuorovaikutussuunnittelija tai ainakin tiedotukseen erikoistunut asiantuntija löytyy monista suurista kaupungeista ja joistakin maakunnan liitoistakin. Lisäkäsiä ja osaamista tarvitaan muun muassa prosesseissa, menetelmissä, kansantajuisessa uutisoimisessa sekä SOME:ssa. Digitalisaatio on tuonut uusia menetelmiä, mutta välineen ei saa antaa sokaista, vaan menetelmät on valittava aina tarpeen mukaan. Osalliset eivät halua leikittämistä. Vuorovaikutus, samoin kuin kaavaprosessitkin, kannattaa räätälöidä kaavan vaikeusasteen mukaan.

32 Perinteisesti on vuorovaikutettu vastustajien ehdoilla, voitaisiinko tulevaisuudessa toimia toisenlaisista lähtökohdista? Osallinen voi nyt jättää mielipiteitä, muistutuksia ja valituksia ja tekee niin yleensä ollessaan tyytymätön kaavaratkaisuun. Juuri mitään tietoa ei saada siitä, kuinka suuri tyytyväisten joukko saattaa olla muutamaa vastustajaa kohti. Uudet menetelmät (esimerkiksi ns. tihentymä-, lämpö- ja liikennevalokartat) avuksi. Kaavoittajalta vaaditaan entistäkin enemmän yhteensovittamiskykyä ja fasilitointitaitoja. kuva: : Pirjo Koistinen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Vuorovaikutusta vain vastustajien ehdoilla?

33 Neljäs sektori suunnittelun voimavaraksi? (1/2) Neljäs sektori on kaupunkiaktivismia tai kansalaistoimintaa, joka kolmannen sektorin järjestöistä poiketen organisoituu kevyesti ja toimii nopeasti sosiaalisen median avulla (eikä välttämättä kohtaa muualla kuin verkossa) Aktivismi on ennen kaikkea toimintaa, mutta se tuottaa myös tietoa Esimerkki ilmiöstä jo laajalti tunnetut FaceBook-keskustelufoorumit Lisää kaupunkia Helsinkiin/Tampereelle/Ouluun.. Neljäs sektori ottaa jo aktiivisesti osaa suunnitteluun ja vaikuttaa välillisesti päätöksentekoon kuinka se parhaiten valjastetaan voimavaraksi, ettei siitä tule suunnittelua kuormittava vastavoima? kuva: : Pirjo Koistinen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Suunnittelun uusi kommunikatiivinen käänne on meneillään: mukaan on tullut neljäs sektori

34 Hyviä ideoita ei koskaan ole liikaa. Kaupunkisuunnittelu voi hyötyä uusista ajatuksista. Aktivismi voi kuitenkin johtaa myös harhaan, jos se edustaakin marginaalia eikä valtavirtaa. Kriittinen arviointi on siis tarpeen. Suunnittelijan ei pitäisi eksyä SOME-kuplaan. Kunnissa ja maakunnissa pohditaan, miten paljon ja missä roolissa kaavoittajien on syytä osallistua sosiaalisessa mediassa suunnittelukysymyksistä käytäviin keskusteluihin. Aktivismi ja SOME eivät korvaa demokratiaa, vaan voivat täydentää sitä. kuva: : Pirjo Koistinen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Neljäs sektori suunnittelun voimavaraksi? (2/2)

35 Digitalisaatio edellyttää ajattelutavan muutosta kuva: : Merja Raatikainen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank

36 Digi on mahdollisuus, mutta paperikaudelta digiaikaan siirryttäessä koko ajattelutapa pitää uudistaa (1/2) Paperimaailmaan sidotut toimintatavat ovat aiheuttaneet nykyisessä järjestelmässä ehkä eniten tiedon hukkaa ja päällekkäistä työtä kaavatasojen välillä. Digitaalisessa toimintaympäristössä eri toimijat voivat hyödyntää avoimia paikkatietoaineistoja yhteiseltä alustalta monipuolisesti eri tarkoituksiin. Avainasemassa ovat paikkatietojärjestelmät ja tietomallit Yhteiset rajapinnat ja tiedon tuottajat sekä vastuut tulee määritellä Versionhallinta ja metatiedot tietoaineistojen ajankohdasta, laadusta ja kattavuudesta ovat tarpeellisia Sähköinen arkistointi on suunniteltava suunnittelujärjestelmän rinnalla Riskit on tunnistettava

37 Digi on mahdollisuus, mutta paperikaudelta digiaikaan siirryttäessä koko ajattelutapa pitää uudistaa (2/2) Kaava-aineistojen sähköinen esitystapa pakottaa tiivistämään ilmaisua, jäsentämään ja yksinkertaistamaan valmisteluaineistoja, mikä puolestaan helpottaa tiedon hallintaa, osallistumista ja etenkin päätöksentekoa. - Mitä ja ketä varten esimerkiksi kaavaselostus tehdään? Moni haastateltavista totesi, että selostusta ei lue kukaan Digitalisaatiokehitystä pitää viedä eteenpäin sisällön, ei välineiden ehdoilla. Digitalisaatio avaa uusia mahdollisuuksia myös suunnitelmien toteutumisen seurantaan ja arviointiin.

38 kuva: Dan Taylr, Flickr, Piirrokset: Asemakaavan selostus-opas Pohdintaa Mitä ja ketä varten kaavaselostus tehdään? Järjestöt 4. sektori Nettiyhteisöt Oikeusasteet! Kuvat: Maankäyttö- ja rakennuslaki Opas 3. Asemakaavan selostus. Ympäristöministeriö 2001.

39 Pohdintaa Mitä ja ketä varten esimerkiksi kaavaselostus tehdään? (1/2) Näin kaavoittajat vastasivat, ja tässä järjestyksessä: Oikeusasteita varten; siltä varalta, että kaavasta valitetaan. Päätöksentekijöitä varten; kuvataan kaavaratkaisun perustelu Jatkosuunnittelua varten; kaavaselostus on ikään kuin työselitys. Kaava-asiakirjojen laatimisessa nähdään paljon vaivaa, joka muuttuu turhaksi työksi, jos kukaan ei sitä lue ja hyödynnä. Selostusten sisältämä tieto ei ole turhaa, mutta osaa tiedosta ei tarvita enää kaavaprosessin jälkeen. Se, mitä tarvitaan, voisi olla nykyistä käytettävämmässä muodossa. Pitäisi myös riittää, että kukin tieto viedään vain yhteen kerran yhteen paikkaan, jolloin päivittäminenkin on yksinkertaisempaa ja varmempaa.

40 Pohdintaa Mitä ja ketä varten esimerkiksi kaavaselostus tehdään? (2/2) Kaavaselostuksen sisältöä voisi jakaa vaikkapa seuraavasti: Etenkin oikeusasteita varten tehtävä prosessikuvaus sisällytetään sähköiseen OAS-aikajanaan, joka täydentyy prosessin edetessä, ja sen päättyessä muodostaa prosessipäiväkirjan. Kaavaratkaisun perustelut kuvataan listatekstillä, ja koko päätöshistoria voidaan linkittää diaarista suoraan kaavan tietomalliin. Täytyy olla mahdollista palata tarvittaessa myös aiempiin päätösvaiheisiin. Kaavaselostuksen selitysosa jatkosuunnittelua varten sisällytetään kaavan tietomalliin, ja nykyistä tiiviimmin kirjoitettuna Kaavaan liittyvät selvitykset ja vaikutusten arvioinnit tuotetaan jatkossa paikkatietopohjaisesti, joten ne voidaan linkittää kaavan tietomalliin. Metatiedot ja aikaleimat ovat tärkeitä aineiston käytettävyyden ja ajantasaisuuden arvioimiseksi. Tiiviys ja olennaiseen keskittyminen palvelee niin suunnittelijoita, osallisia kuin päätöksentekijöitäkin.

41 Lisätietoja: Kristiina Rinkinen Kiitos! kuva: Riku Lumiaro, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank

Suunnittelun arjesta sujuvaa ja ennakoitavaa. Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän Prosessit ja Työnjako -hankkeen tulosseminaari

Suunnittelun arjesta sujuvaa ja ennakoitavaa. Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän Prosessit ja Työnjako -hankkeen tulosseminaari Suunnittelun arjesta sujuvaa ja ennakoitavaa Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän Prosessit ja Työnjako -hankkeen tulosseminaari kuva: : Kerttu Malinen, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens

Lisätiedot

YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- uudistuksen valmistelun lähtökohtia Lakiin on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan

Lisätiedot

kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Vähemmän on enemmän, kun tietää mitä tekee?

kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Vähemmän on enemmän, kun tietää mitä tekee? kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Vähemmän on enemmän, kun tietää mitä tekee? kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen lähtökohtia Tavoitteena on, että

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- kokonaisuudistuksen vaiheita Tietopohjan laajentaminen ja suuntaviivojen valmistelu (esivalmisteluvaihe)

Lisätiedot

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Tampereen kaupunkiseudun tonttipäivä Museokeskus Vapriikki 22.3.2018 Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maija Neva Miltä tulevaisuus näyttää?

Lisätiedot

Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio

Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä Petteri Katajisto Kuopio 4.4.2019 Tavoitteena elinvoima, kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö Nykyisen lain tavoite luodaan edellytykset hyvälle

Lisätiedot

Kaavajärjestelmän uudistaminen

Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän ja kaavojen kehittäminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI ry Laki vastaa murroksiin

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ulla Koski

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ulla Koski Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ulla Koski 15.1.2019 MRL:n uudistamisen valmisteluorganisaatio Päälinjaukset, valmistelutyön arviointi, vuorovaikutuksen edistäminen ja yhteiskunnallinen keskustelu

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi valmistumassa P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö MRL:n toimivuus arvioidaan vuoden 2013 loppuun mennessä, hallitusohjelman

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksia. Huhdanmäki Aimo

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksia. Huhdanmäki Aimo Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksia 18.12.2017 Vireillä olevia uudistuksia Maakuntauudistuksen vaikutukset lainsäädäntöön MRL:n kokonaisuudistus Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet uudistuvat

Lisätiedot

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Maanmittauspäivät 2019 Ympäristöministeriö Antti Irjala

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Maanmittauspäivät 2019 Ympäristöministeriö Antti Irjala Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Maanmittauspäivät 2019 Ympäristöministeriö Antti Irjala MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva työryhmä Valmistelujaostot

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu. MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu. MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi, maaseudun ja kylien suunnittelu MAL-seminaari, Salo 22.5.2014 Matti Laitio, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu

Lisätiedot

Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne. Missä mennään, digikaava? -seminaari Juha Nurmi, ympäristöministeriö

Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne. Missä mennään, digikaava? -seminaari Juha Nurmi, ympäristöministeriö Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne Missä mennään, digikaava? -seminaari 5.6.2019 Juha Nurmi, ympäristöministeriö MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva

Lisätiedot

Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus

Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus Kuntamarkkinat 2019 12.9.2019 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAKI UUDISTUU Uudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää, kehittää

Lisätiedot

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa

Lisätiedot

Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia. Ritva Laine

Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia. Ritva Laine Yhteisen yleiskaavan mahdollisuuksia Ritva Laine 24.10.2012 Yhteinen yleiskaava - lähtökohtia Yleiskaavan tehtävänä seudun maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen Lain tarjoama

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa

Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa KAAVOITTAJIEN JA RAKENNUSTARKASTAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT Selvitykset ja vaikutusten arviointi kaavoituksessa Mikkeli 21.11.2013 Pasi Rajala PÖYRY POWERPOINT 2010 TEMPLATE 1 ESITYKSEN NÄKÖKULMIA Alueidenkäytön

Lisätiedot

Alueidenkäytön öhjäusjärjestelmän prösessit jä työnjäkö Taustamuistio / päätelmiä 2017

Alueidenkäytön öhjäusjärjestelmän prösessit jä työnjäkö Taustamuistio / päätelmiä 2017 Alueidenkäytön öhjäusjärjestelmän prösessit jä työnjäkö Taustamuistio / päätelmiä 2017 Kristiina Rinkinen 1 2 Esipuhe Alueidenkäytön ohjausjärjestelmän Prosessit ja Työnjako -hanke toteutettiin, jotta

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi / - keskeisiä johtopäätöksiä Sujuvampaa, kestävämpää kaavoittamista Työseminaari 8.5.2014 Kuopio MRL toimii keskeisiltä periaatteiltaan hyvin ja sille asetettujen

Lisätiedot

(Kaupunki) suunnittelijan digitalisaatio Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu ARA/Kuntaliitto/MAL-verkosto Teemu Jama WSP

(Kaupunki) suunnittelijan digitalisaatio Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu ARA/Kuntaliitto/MAL-verkosto Teemu Jama WSP (Kaupunki) suunnittelijan digitalisaatio Tulevaisuuden asuntotuotannon suunnittelu ARA/Kuntaliitto/MAL-verkosto 13.12.2017 Teemu Jama WSP 3DYKS Kaupunkisuunnittelun digitalisaatio Digitaalisaation mahdollisuudet

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

STRASI Alueidenkäytön strateginen ohjaaminen: loppuraportin esittely

STRASI Alueidenkäytön strateginen ohjaaminen: loppuraportin esittely STRASI Alueidenkäytön strateginen ohjaaminen: loppuraportin esittely KOKO MAL verkoston Kuntayhteistyö teemaryhmä Tampere Olli Maijala Ympäristöministeriö 1 STRASI hankkeeseen liittyvä julkaisu ilmestyi

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslaissa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Maija Neva, ympäristöministeriö MRL:n toimivuusarviointi on hallitusohjelman hanke Toimintaympäristön muutokset

Lisätiedot

MRL-kokonaisuudistus. PKS-yhteistyöryhmä Matti Vatilo, YM

MRL-kokonaisuudistus. PKS-yhteistyöryhmä Matti Vatilo, YM MRL-kokonaisuudistus PKS-yhteistyöryhmä 17.8.2018 Matti Vatilo, YM Rakennuslainsäädännön uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen ja rakentamisen perusteista 1931 Asemakaavalaki 1945 Laki rakentamisesta

Lisätiedot

Asuntoreformiyhdistys. Marraskuu 2018 Lauri Jääskeläinen

Asuntoreformiyhdistys. Marraskuu 2018 Lauri Jääskeläinen Asuntoreformiyhdistys Marraskuu 2018 Lauri Jääskeläinen MRL kokonaisuudistus taustaa ja tavoitteita MRL:n toimivuutta arvioitu neljästi: 2001; 2002; 2005 ja 2013-14. Viimeisin arvio on laaja. Johtopäätöksiä:

Lisätiedot

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-

Lisätiedot

Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi

Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi 21.3.2018 1 Haluamme Ketterää kaavoitusta ja toteutusta Parannusta rakentamisen ja rakennusten laatuun Sujuvaa palvelua lähellä kuntalaista

Lisätiedot

Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle

Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle Ehdotus alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän jatkovalmistelulle Ympäristöministeriö MRL-uudistus Alueidenkäytön jaosto Paula Qvick, pysyvä asiantuntija, maakunnat Haasteita LÄHTÖKOHTIA 2 Valituksia tulee

Lisätiedot

Miltä tulevaisuus näyttää?

Miltä tulevaisuus näyttää? Muutosten aikajänne lyhenee > Mikä taho kantaa viimekätisen vastuun päätösten pitkäaikaisvaikutuksista Miltä tulevaisuus näyttää? Kaupungistuminen jatkuu > Kasvun ja keskittymisen hallinta vs. hiipuvien

Lisätiedot

Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus

Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Tulevaisuuden kaupunkiseudut, tulostyöpaja 14.6.2017 Hankeidean tausta ja tavoitteet Käynnissä tai valmistumassa projekteja,

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

Kompassi kirkkaana alueidenkäytön strateginen ohjaaminen

Kompassi kirkkaana alueidenkäytön strateginen ohjaaminen Kompassi kirkkaana alueidenkäytön strateginen ohjaaminen Uusi Oulu kaupunkisuunnittelun seminaari 28.9.2011 Oulu Olli Maijala Ympäristöministeriö 1 STRASI hankkeeseen liittyvä julkaisu ilmestyi vuoden

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta 14.2.2017 Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Hajarakentamisen helpottaminen 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Muutos on

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia

Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia Rakennepoliittinen ohjelma kiirehti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia teemana kaavoitus ja kilpailun esteet Ritva Laine MRL -muutostyö käynnistynyt Kilpailun edistämisen näkökulman sisällyttäminen

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja Timo Huhtinen

Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja Timo Huhtinen Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja 20.9.2018 Timo Huhtinen 1 Nykyinen asemakaavaprosessi Joustava Vähän pakollisia työvaiheita Mahdollisuus sovittaa

Lisätiedot

1/30/17. Maankäytön suunnittelun perusteet. - Yleispiirteinen suunnittelu. Hanna Mattila & Raine Mäntysalo

1/30/17. Maankäytön suunnittelun perusteet. - Yleispiirteinen suunnittelu. Hanna Mattila & Raine Mäntysalo Maankäytön suunnittelun perusteet - Yleispiirteinen suunnittelu Hanna Mattila & Raine Mäntysalo 30.1.2017 Yleiskaavoitus 1 Yleiskaava (MRL 35-39, 42 ) Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi Maiseman huomioon ottaminen alueidenkäytön suunnittelussa ja rakentamisessa Workshop/26..20. Erja Werdi, hallitussihteeri, YM/RYMO/Elinympäristön ryhmä Taustaa

Lisätiedot

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen

Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon

Lisätiedot

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin

Lisätiedot

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä

Lisätiedot

MRL:n kokonaisuudistus

MRL:n kokonaisuudistus MRL:n kokonaisuudistus Prosessi ja yhtä&toista YM:n näkökulmasta ARY 27.11.2018 Matti Vatilo Ympäristöministeriö Päälinjaukset, valmistelutyön arviointi, vuorovaikutuksen edistäminen ja yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen 12.9.2016 Uudistuksen aikataulu Lakimuutos tulisi voimaan vuonna 2017 ELY-keskuksia koskeva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta muuttuvat vuoden 2019

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 MAAKUNTAKAAVOITUS on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. KAAVA ON KARTTA TULEVAISUUTEEN Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Ympäristötiedon avautuminen palvelemaan kuntien päätöksentekoa 19.11.2013 Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Hyöty irti

Lisätiedot

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kymenlaakson maakuntakaava 2040 Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kokonaismaakuntakaavan lähtökohdat Aiemmin vahvistetut maakuntakaavat Maakuntakaavan toteutumisen seurantaraportti Maakuntakaavan ajantasaisuusarviointi

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset-hanke

Maankäyttöpäätökset-hanke Maankäyttöpäätökset-hanke 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe II Vuosina 2020-2021 toteutetaan paikkatietoalustan koko toiminnallisuus 2 Maankäyttöpäätökset

Lisätiedot

Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola

Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) I Kari Oinonen, Aino Rekola Alueiden käytön suunnittelu ja maakuntauudistus (AAMU-hanke) 30.8.2017 I Kari Oinonen, Aino Rekola Tausta Maakuntauudistuksen selkein, välitön vaikutus kohdistuu toimijoiden tehtäviin, rooleihin sekä yhteistyöhön

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus. Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi

Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus. Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi Helsinki kasvaa ja tiivistyy Uuden strategian tavoitteet: Kaupunkiin rakennetaan vuosittain 6 000

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen onnistuu

Täydennysrakentaminen onnistuu Täydennysrakentaminen onnistuu Ohjaavan viranomaisen näkemyksiä täsmäiskuihin Alueidenkäyttöpäällikkö Brita Dahlqvist-Solin/Uudenmaan ELY-keskus Näkemykset perustuvat ELY:n rooliin ELY-keskusten tehtävä

Lisätiedot

Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013

Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013 Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuudesta 2013 Linkki: http://www.ym.fi/fi-fi/ajankohtaista/maankaytto_ja_rakennuslain_kokonaisarvio%2828271%29 Pohjois-Savon ELY keskus 18.3.2014 Leila

Lisätiedot

1 (6) Hankesuunnitelma Iisalmen elävä digitaalinen yleiskaava. Hankesuunnitelma

1 (6) Hankesuunnitelma Iisalmen elävä digitaalinen yleiskaava. Hankesuunnitelma 1 (6) Iisalmen elävä digitaalinen yleiskaava 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. TIIVISTELMÄ 2. HANKKEEN TEHTÄVÄ JA TAVOITTEET 3. ORGANISAATIO, ROOLIT, VASTUUT JA HALLINTO 4. HANKKEEN TOTEUTUS 5. HANKINNAT JA KUSTANNUKSET

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

Suojelutietopaketti , Tampere. Yhdessä lintujen puolesta

Suojelutietopaketti , Tampere. Yhdessä lintujen puolesta Suojelutietopaketti 14.11.2015, Tampere Miksi kaavoitus on tärkeää? Kaikki hankkeet linkittyvät kaavoitukseen Lintujen suojelu on vaikeaa ilman kaavoitukseen osallistumista Prioriteetti yhdistyksissä?

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen Asemakaavan sisällöstä 11.4.2013 Asemakaava: yksityiskohtaisin kaavataso Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavataso. Sillä ohjataan maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan,

Lisätiedot

Digikaavoituksen arkea kunnissa

Digikaavoituksen arkea kunnissa Digikaavoituksen arkea kunnissa Tulevaisuuden digikaavoitus, 10.10.2017 Anne Jarva Digikaavoituksen arkea kunnissa Kuntien digihaasteet Mitä on digikaavoitus? Esimerkkejä kunnista Miten eteenpäin? 2 Lähtöasetelma:

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Erja Werdi, hallitussihteeri Ympäristöministeriö/RYMO/Elinympäristö Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, Design Factory 29.3.2012 Uusiutuvan

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn

Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Ympäristölainsäädännön kehittyminen; mihin olemme menossa? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn 4.5.2017 Vaalikauden TOP 6 säädöshankkeet Yhden luukun palvelujen säädöshanke Ympäristönsuojelulain uudistamisen

Lisätiedot

kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Toimintatapojen muutoksia ja muutostarpeita

kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Toimintatapojen muutoksia ja muutostarpeita kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank Toimintatapojen muutoksia ja muutostarpeita kuva: Ari Andersin, Ympäristöhallinnon kuvapankki / Miljöförvaltningens bildbank

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset. Marko Kauppi / Ubigu Oy Maanmittauspäivät

Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset. Marko Kauppi / Ubigu Oy Maanmittauspäivät Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset Marko Kauppi / Ubigu Oy Maanmittauspäivät 27.3.2019 Tausta Ympäristöministeriö on vuoden 2019 alusta käynnistänyt Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset hankkeen. Maankäyttöpäätökset

Lisätiedot

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA Selostus Kaavaluonnos 27.8.2014 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ Hirvikallio Consulting Kaavaselostus I 27.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Suunniteltu täydennysrakentamisen alue

Suunniteltu täydennysrakentamisen alue HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1289-00/17 Hankenro 0858_1 HEL 2016-013874 21.3.2017 1 (5) HELSINGINKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helsinginkujan varteen

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat. Maanmittauspäivät Matti Vatilo YM

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat. Maanmittauspäivät Matti Vatilo YM Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat Maanmittauspäivät 2018 21.3.2008 Matti Vatilo YM Ei helppo nakki rakennuslainsäädännön kivuliaat uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset-hanke Satu Taskinen

Maankäyttöpäätökset-hanke Satu Taskinen Maankäyttöpäätökset-hanke Satu Taskinen 6.2.2018 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe II Vuosina 2020-2021 toteutetaan paikkatietoalustan koko toiminnallisuus

Lisätiedot

MRL:n kokonaisuudistus

MRL:n kokonaisuudistus MRL:n kokonaisuudistus Metsävaikutusten arvioinnin kehittäminen kaavoituksessa Pankkisali 10.12.2018 Sanna Andersson Ympäristöministeriö Päälinjaukset, valmistelutyön arviointi, vuorovaikutuksen edistäminen

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA ALUEELLA 4 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMA 15.4.2019 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot