Katualueen omistusoikeuden hankkiminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katualueen omistusoikeuden hankkiminen"

Transkriptio

1 Katualueen omistusoikeuden hankkiminen Asemakaava-alueella sijaitsevan yleistä ajoneuvo-, pyöräily- ja jalankulkuliikennettä palvelevan kulkuväylän nimitys on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan katu. Sellaisen katualueen, jota kunta ei ennestään omista, kunta voi hankkia usealla eri tavalla. Kunta voi hankkia katualueen omistukseensa normaalia kiinteistön tai määräalan hankintaa käsittävien saantojen avulla. Kunnalle on maankäyttö- ja rakennuslaissa lisäksi annettu mahdollisuus katualueen hankintaan lakiin perustuvalla menettelyllä. Menettely on erilainen riippuen siitä, onko kyseessä ensimmäinen asemakaava vai asemakaavan muutos. Kun asemakaava hyväksytään alueelle, jolla ei ole ollut asemakaavaa, kunta saa omistukseensa katualueen, joka ei sille ennestään kuulu, kiinteistönmuodostamislain mukaisella kiinteistötoimituksella MRL 94. Erottaminen kunnan omistukseen tehdään yleisen alueen lohkomisella. Huomattavaa on, että yleisen alueen mittaus on puhtaasti alueellisen ulottuvuuden määritys- ja erityisten oikeuksien järjestelytoimitus. Yleisen alueen lohkomisessa ei käsitellä lainkaan katualueen korvaamisasioita, vaan niitä käsitellään erikseen sopimuspohjalta tai lunastuslain mukaisessa toimituksessa. Katualueen siirtymistä kunnan omistukseen ei rajoita mitkään pinta-ala-, prosentti- tai muut vastaavat rajoittavat ehdot, vaan koko sen katualueen, joka sisältyy kaavaan, kunta voi erotuttaa itselleen. Katualueeseen sisältyvä kokonainen kiinteistökin siirtyy näin ollen kunnan omistukseen. Myöskään katualueella sijaitseva omaisuus, kuten rakennus, laite, rakennelma taikka kasvillisuus, ei rajoita omistusoikeuden siirtymistä. Alueen käyttö ei myöskään vaikuta omistusoikeuden siirtoon. Katualue voi olla omistajan käytössä tonttimaana, peltona, metsänä, yksityistienä tai muussa käytössä, tai alue voi olla vuokrattuna vuokramiehen käytössä. Kuitenkaan nämä olosuhteet eivät estä omistusoikeuden siirtymistä. Nämä seikat vaikuttavat kuitenkin katualueen haltuunottoon ja katualueesta maksettaviin korvauksiin. Yleisen alueen lohkomista haetaan kunnan kiinteistöinsinööriltä, milloin kunta toimii kiinteistörekisterinpitäjänä kyseisellä alueella, ja muuten paikalliselta maanmittaustoimistolta. Asemakaavanmuutosalueella kunnalla ei ole samanlaista tai vastaavaa mahdollisuutta saada katualue omistukseensa kuin ensimmäisen asemakaavan alueella. Muutosalueella kunta saa katualueen omistukseensa eri kiinteistösaannon muotoja käyttämällä taikka lunastamalla. Kunta pystyy yleensä sopimaan katualueen hankkimisesta. Hankkimismuotoina tulevat kysymykseen yleensä maan ostaminen tai vaihtaminen. Katualueen lunastus, kuten muukin yleisen alueen lunastus, haetaan paikallisesta maanmittaustoimistosta. Koska lunastus perustuu voimassa olevaan asemakaavaan, ei tarvita erillistä lunastuslupaa, vaan toimituksen saa vireille hakemuksen perusteella. Asemakaava-alueeseen sisältyvä yleisen tien tiealue siirtyy korvauksetta kunnan omistukseen asemakaavan tullessa voimaan (MRL 93 ). Tämä säännös koskee yleisen tien aluetta sekä ensimmäisen asemakaavan alueella että myös kaavamuutosalueella. Tien hallintaoikeus säilyy tienpitäjällä, kunnes tieoikeus lakkautetaan tienpitäjän päätöksellä. Yleisen tien tiealue lunastetaan käyttöoikeutena maanomistajalta tietarkoituksiin. Kunta saa kuitenkin alueen omistusoikeuksin. Kunta on myös saattanut saada lakanneen yleisen tien alueen oikeudesta entiseen tiealueeseen annetun lain nojalla. Tässäkin tapauksessa kunta saa tiealueen omistusoikeuksin. Ennen lakiin tehtyä muutosta siirtyi lakannut tiealue kaupungissa ja kauppalassa kunnan omistukseen, kun taas maalaiskunnassa lakannut tiealue siirtyi viereisen kiinteistön omistajalle. Lainmuutoksen jälkeen lakannut tiealue on siirtynyt asemakaava-alueella ja

2 alueella, jolle kunnanvaltuusto on päättänyt asemakaavan laadittavaksi, kunnalle ja muutoin viereisen kiinteistön omistajalle. Katualueen haltuunotolla tarkoitetaan sitä menettelyä, jolla kunta hankkii käyttöoikeuden katua varten tarvittavaan alueeseen ryhtyäkseen rakentamaan alueelle kulkua varten tarvittavat ajo- ja kulkuradat, tarvittavat johdot jne. Ensimmäisen asemakaavan mukaisen katualueen haltuunottoon kunta voi aikaansaada edellytykset kahdella eri tavalla, nimittäin: kunta ryhtyy rakentamaan katualuetta tai sitä tarvitaan muutoin käytettäväksi, ja kunta on pannut vireille alueen erottamista koskevan kiinteistötoimituksen, tai kunta on suorittanut alueesta korvauksen (MRL 95 ). Katu rakennetaan kunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Näin ollen tarvitaan pääsääntöisesti hyväksytty ja lainvoimainen katusuunnitelma ennen kuin katua voidaan ryhtyä rakentamaan. Lainkohdan käsite " tai muutoin tarvitaan käytettäväksi" on osittain tulkinnanvarainen. On katsottu, että esimerkiksi tarve rakentaa vesi- ja viemärijohtoja katualueelle vastaisi ko. lainkohdan käsitettä ja olisi riittävä edellytys katualueen haltuunottoon. Vesi- ja viemärijohtojen rakentamisen katualueelle tulee perustua katusuunnitelmaan, joten voidaan käytännössä katsoa, että katusuunnitelman tulee olla laadittuna ennen kun voidaan ryhtyä haltuunottoon. Sen sijaan sähkö-, teleliikenne- tms. johdon asentamista on pidetty riittämättömänä perusteena katualueen haltuunottoon. Sen lisäksi, että katualuetta ryhdytään rakentamaan tai muutoin tarvitaan käytettäväksi, on haltuunotolle vielä edellytyksenä alueen erottamista tarkoittavan kiinteistötoimituksen, eli yleisen alueen lohkomisen, vireillepano. Kiinteistötoimitusta haetaan ko. alueen kiinteistörekisterinpitäjältä. Kiinteistötoimitus on tullut vireille, kun toimituksen suorittamiseen on annettu toimitusmääräys. Tästä kiinteistörekisterinpitäjä ilmoittaa asianosaisille, jolloin vireille tulo on todettavissa. Kunta voi myös ottaa katualueen haltuunsa suoritettuaan alueesta korvauksen (MRL 104 ). Tällöin korvauksen suorittaminen on voinut perustua lunastuslain mukaisen toimituksen lainvoimaiseen päätökseen, taikka sopimukseen. Korvauksen määrääminen tai korvauksesta sopiminen voidaan tehdä suoraan asemakaavan perusteella, joten katusuunnitelman laatiminen ei ole haltuunoton kannalta tarpeellista tässä tapauksessa. Korvauksen määräämisen tulee perustua luotettavaan lähtöaineistoon, joten ainakin tarkka geodeettinen kaavan tulkinta, ja mieluummin yleisen alueen lohkominen, olisi suoritettava ennen kuin korvaus voidaan määrittää luotettavasti. Edellä mainittujen menettelyiden lisäksi kunta voi saada katualueen haltuunsa sopimalla haltuunotosta alueen omistajan kanssa. Tällöin kunnan tulee mahdollisimman tarkasti sopia haltuunoton edellytyksistä, ajankohdasta, korvausten suorittamisesta tai niiden laskentaperusteista, alueen erottamisesta jne. Kunta saa tässä tapauksessa pelkästään käyttöoikeuden katualueeseen. Sopimukseen perustuva haltuunotto onkin ensisijaisesti käyttökelpoinen menettely kiireellisissä tapauksissa. Jotta kunta saisi myös omistusoikeuden katualueeseen, tulee kunnan hakea katualueen lohkomistoimitusta. Yleisen alueen lohkomisessa voidaan katualue silloin myös vapauttaa sitä mahdollisesti rasittavista rasite-, pantti-, vuokra- ym. oikeuksista. Kunta voi luonnollisesti myös hankkia katualueen käyttöönsä ja omistukseensa kaupalla tai muulla vastaavalla saannolla. Jos yleisen alueen lohkominen suoritetaan kaupan tai muun vastaavan saannon perusteella, ei kuitenkaan ole mahdollista suoraan maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuen vapauttaa katualuetta rasite-, pantti-, vuokra- ym. oikeuksista. Katualueen haltuunotosta ja sen vuoksi tarvittaessa pidettävästä katselmuksesta on tiedotettava alueen omistajalle ja haltijalle viimeistään 14 päivää ennen katselmusta. Jos haltuun otettavaksi

3 tarkoitetulla alueella on vähäistä arvokkaampi rakennus, arvokas rakennelma tai laite taikka alue on välttämätön niiden käyttämistä varten, kunta ei saa ottaa maata haltuunsa ennen kuin korvauksesta on sovittu tai lunastusmenettely on pantu vireille MRL 95 2 mom. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan vähäinen rakennus tai rakennelma tai laite, joka ei ole arvokas, ei estä haltuunottoa. Kunnan omistukseen ensimmäisen asemakaavan alueella siirtyvästä katualueesta on kunta velvollinen suorittamaan maanomistajalle korvausta siltä osin kuin luovutettavan alueen pinta-ala ylittää 20 prosenttia hänen kysymyksessä olevalla asemakaava-alueella omistamastaan maasta tai on suurempi sitä rakennusoikeuden määrää, jonka saa rakentaa hänelle jäävälle maalle tällä asemakaava-alueella. Korvausvelvollisuuden määrittelyssä ei oteta huomioon asemakaavassa maa- ja metsätalousalueeksi tai vesialueeksi osoitettua aluetta MRL 104. Edellä tarkoitetun luovutettavan alueen määrä lasketaan ensimmäisen asemakaavan mukaan. Jos kiinteistön alueelle on vahvistettu tai vahvistetaan useampia asemakaavoja, tarkastelu suoritetaan asemakaavoittain. Muussa tapauksessa kunta on velvollinen suorittamaan katualueesta maanomistajalle korvauksen, joka määrätään soveltaen lunastuslain säännöksiä korvauksen perusteista, ei kuitenkaan lain 36 :ää. Viittaus lunastuslain 36 :ään merkitsee, että katualueen korvausta ei sovitella luovuttajalle kaavoituksesta mahdollisesti tulevan hyödyn johdosta. Kunta on kuitenkin, ilmaisluovutusperiaatteesta tinkien, velvollinen suorittamaan katualueesta maanomistajalle korvauksen, jos luovuttaminen korvauksetta on luovutuksesta hänelle aiheutuvat ja kaavasta häneen kohdistuvat kokonaisvaikutukset huomioon ottaen poikkeuksellisesti ilmeisen kohtuutonta. Maanomistajalla ei ole oikeutta saada korvausta yksityistielain 1 :n tarkoittamasta yksityistiestä, kun tie on asemakaavassa osoitettu katualueeksi MRL mom. Katualueeseen sisältyvästä yksityistiealueesta maanomistaja ei saa missään tapauksessa korvausta, vaikka ko. alueen osuus maanomistajan omistamasta maasta ko. kaava-alueella ylittäisikin 20 %. Sen sijaan yksityistiealue lasketaan mukaan ilmaiseksi luovutettavaan 20 %:n määrään maanomistajan luovuttamasta maasta, ja myös maanomistajan ko. kaava-alueella omistaman maan pinta-alaan. Kunnalle siirtyvällä katualueella olevat rakennukset, puut, istutukset ja laitteet on kunnan korvattava maanomistajalle. Poistettavien puiden osalta on ollut mahdollista, että kunta on kaatanut ne maanomistajan lukuun, jonka jälkeen maanomistaja on voinut menetellä niiden suhteen haluamallaan tavalla. Maankäyttö- ja rakennuslain säännöksen lähtökohtana on, että luovutettavalla katualueella oleva omaisuus on korvattava. Vain kunnan ja maanomistajan sopimuksen perusteella voidaan korvaamisen sijasta menetellä toisin. Jos alueen siirtymisestä korvauksetta kunnalle aiheutuu maanomistajalle erityistä vahinkoa ja sitä olosuhteisiin katsoen on pidettävä kohtuuttomana, kunnan on korvattava vahinko. Jos alueeseen kohdistuvan oikeuden raukeamisesta aiheutuu oikeuden haltijalle vahinkoa, tällainen vahinko on myös korvattava. Tällainen vahinko saattaa kohdistua esimerkiksi luovuttajan harjoittamaan elinkeinoon. Vahingon kärsimistä on kuitenkin pidettävä olosuhteisiin katsoen kohtuuttomana, mikä asettaa korvauskynnyksen korkealle. Olosuhteisiin nähden kohtuullisena pidettävä vahinko jää luovuttajan kärsittäväksi. Kun asemakaava ei kohdistu kaikkiin kiinteistöihin samalla tavalla ja jotkut kiinteistöt joutuvat luovuttamaan katualuetta huomattavan paljon ja toiset ehkä eivät ollenkaan, niin lainsäätäjä on sisällyttänyt lakiin säännöksen, jolla asemakaavan toteuttamisen epätasainen

4 kohdistuminen voitaisiin tasata. Maanomistajan maksettavaksi voidaan määrätä katualueen korvaus, jos maanomistaja ei joudu korvauksetta luovuttamaan katualuetta tai joutuu luovuttamaan huomattavasti vähemmän kuin ilmaisluovutusvelvollisuus 20 %. Tätä ns. kateuspykälää MRL 105 ei ilmeisesti kuitenkaan sovelleta yhdessäkään Suomen kunnassa nykyisin, kun muutamat ainoat kateuskorvausta perineet kaupungit ovat päättäneet luopua lainkohdan soveltamisesta. Asemakaavassa on esitettävä ne yleiset tai yksityiset tarkoitukset, joihin maa- tai vesialueet on aiottu käytettäviksi. Yleisiä alueita ovat katujen lisäksi torit ja aukiot, virkistysalueet, liikennealueet, vaara-alueet, erityisalueet, vesialueet ja näihin verrattavat kunnan, valtion tai muun julkisyhteisön toteutettaviksi osoitetut alueet. Kunnalla, valtiolla tai muilla julkisyhteisöillä ei ole samanlaista lakiin perustuvaa oikeutta hankkia yleisiä alueita taikka yleisen rakennuksen tonttia kuin katualueen osalta on säädetty. Muut yleiset alueet kuin katualueet ja yleisen rakennuksen tontit on hankittava joko kaupalla, vaihdolla tai muulla vastaavalla vapaaehtoisella saannolla taikka sitten lunastamalla. Asema-, rakennus- ja rantakaavat on yhdistetty yhdeksi uudeksi detaljikaavamuodoksi, asemakaavaksi. Näin ollen kaikkia kuntia koskee samat kaavoja koskevat säännökset. Maankäyttöja rakennuslakiin on otettu säännökset, jotka säätelevät siirtymistä rakennuslain aikaisesta järjestelmästä maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen järjestelmään. Rakennuslain nojalla voimaan tullut asemakaava on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena asemakaavana. Myös rakennuslain nojalla voimaan tullut ensimmäinen asemakaava on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena ensimmäisenä asemakaavana. Rakennuslain nojalla voimaan tulleen asemakaavan kunta voi siis toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain säännösten perusteella, eli mm. ottaa katualueen haltuunsa yllä selostettujen säännösten mukaan. Rakennuskaavatien alue, joka on rakennuslain nojalla otettu kunnan haltuun, siirtyi maankäyttö- ja rakennuslain tullessa voimaan kunnan omistukseen (MRL mom). Rakennuskaavatien alueen, jota ei ollut otettu haltuun maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tullessa, kunta saa omistukseensa MRL 94 :n katualuetta koskevien säännösten mukaisesti. Kunta saa erotuttaa alueen itselleen yleisen alueen lohkomisella. Maankäyttö- ja rakennuslain voimaantulon ajankohtana voimassa olleen rakennuskaavan mukainen rakennuskaavatien alue on siten tullut kunnan omistukseen. Säännös koskee myös rakennuskaavan muutoksen mukaista rakennuskaavatien aluetta. Näissä tapauksissa taas voitaneen soveltaa MRL 107 :ää, koska katualueen omistusoikeus siirtyy kunnalle vasta lohkomisen yhteydessä, jolloin lainkohdan soveltamisen edellytykset täyttyvät. Rakennuskaavatien alue, jota kunta ei ollut ottanut haltuunsa ennen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa, siirtyy kunnan omistukseen MRL 94 :n katualuetta koskevien säännösten mukaisesti MRL 218 :n 3 momentin perusteella. Katualueen luovutusperusteen osalta sovelletaan tässä tapauksessa luovutuksen määrää laskettaessa MRL 104 :n sijaan rakennuslain rakennuskaavaa koskevia säännöksiä MRL mom.. Näin ollen ilmaisluovutusvelvollisuus on rakennuslain rakennuskaavan osalta edelleen 10 %, ja siitä ylimenevä osa on korvattava. Rakennuskaavan muutoksen kyseessä ollessa on kunnalle siirtynyt rakennuskaavatien alue korvattava maanomistajalle kokonaisuudessaan, paitsi jos rakennuskaavatien alue on sisältynyt rakennuskaavatien alueena jo rakennuslain aikana voimaan tulleeseen ensimmäiseen

5 rakennuskaavaan ja sen jälkeen säilynyt rakennuskaavatienä kaikissa rakennuskaavan muutoksissa eikä 10 % ilmaisluovutuksen rajaa ole ylitetty. Rakennuslain aikana voimaan tullut rantakaava on muuttunut maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tullessa asemakaavaksi, johon sovelletaan ranta-asemakaavaa koskevia säännöksiä. Rantakaavaa ei kuitenkaan pidetä MRL 104 :ssä tarkoitettuna ensimmäisenä asemakaavana. Rakennuskaavatien alue, jota kunta ei ole ottanut haltuunsa ennen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa, siirtyy kunnan omistukseen MRL 94 :n katualuetta koskevien säännösten mukaisesti. Tällöin korvaukset määräytyvät kuitenkin MRL momentin mukaan. Kunta ja maanomistaja voivat myös MRL 109 :n perusteella sopia toteuttamisesta ja korvauksesta. Jos taas rakennuskaavatie oli otettu haltuun rakennuslain nojalla, jolloin alue on siirtynyt MRL momentin perusteella kunnan omistukseen, mutta alueen korvaamisesta ei ole sovittu taikka korvausta ei ole ratkaistu oikeudenistuimessa tai lunastustoimituksessa, on korvausasia ratkaistava lunastuslain mukaisessa lunastustoimituksessa. Tässäkin tapauksessa voidaan korvauksesta vielä sopia, vaikkakin lainkohdan sanamuoto näyttäisi korostavan asian ratkaisemista lunastustoimituksessa. Lunastustoimitus on kuitenkin prosessina raskas verrattuna sopimiseen, ja sen kustannukset saattavat olla moninkertaiset maksettavaan korvaukseen verrattuna.

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa

Lisätiedot

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen Sari Lajunen, lakimies, Liikennevirasto Tiealueen ja sen osan lakkauttaminen Sari Lajunen 2 Maantielaki 88 : maantien lakkaaminen Maantielaki 89 : maantien lakkauttaminen

Lisätiedot

Lunastustoimitukset. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Lunastustoimitukset. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Lunastustoimitukset ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti)

TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti) Professori Ari Ekroos TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti) Yhdyskuntajärjestelmien ja - suunnittelun oikeudelliset perusteet RYM-C1002 TONTTIJAKO yleistä ASEMAKAAVA-ALUEIDEN RAKENNUSKORTTELIT EI MUILLA ALUEILLA

Lisätiedot

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun

Lisätiedot

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm Lunastusmenettely 1 Ilkka Alm 1 Lunastuslainsäädäntö 2 Lunastuslupa ja lunastustoimitus 3 Voimajohtoalueen lunastuskorvaukset 2 Ilkka Alm Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki, Matti Ylijääskö. 698-409-33-74 Lepola Savo Anja (omistaja 1/1) Hannu ja Isto Savo

Rovaniemen kaupunki, Matti Ylijääskö. 698-409-33-74 Lepola Savo Anja (omistaja 1/1) Hannu ja Isto Savo Toimitusnumero 2015-505614 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lunastus, Alkukokous Kohde: Kaarnatie, VisatieKaarnatie, Visatie Aika: 4.6.2015 kello 14.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet:

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 51/2004 vp. Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 51/2004 vp. Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 51/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Rakentamisessa, kiinteistön muodostuksessa ja maankäytön suunnittelussa käytetään termejä, jotka puhekielessä aiheuttavat helposti sekaannusta

Rakentamisessa, kiinteistön muodostuksessa ja maankäytön suunnittelussa käytetään termejä, jotka puhekielessä aiheuttavat helposti sekaannusta Päivitys 7.8.2012 Rakentamisessa, kiinteistön muodostuksessa ja maankäytön suunnittelussa käytetään termejä, jotka puhekielessä aiheuttavat helposti sekaannusta Rakennuskaava, asemakaava, asemakuva, asemapiirros?

Lisätiedot

Yksityistielain keskeinen sisältö

Yksityistielain keskeinen sisältö Yksityistielain keskeinen sisältö 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1-7a 2 LUKU Tieoikeus sekä muut tienpitoa ja tien käyttöä varten tarvittavat oikeudet 8-21 Yksityistielain soveltamisala Ei julkisen vallan ylläpitämät

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

Lunastustoimitus länsimetroa varten

Lunastustoimitus länsimetroa varten Lunastustoimitus länsimetroa varten Espoossa 9.7.2019 Mikael Still Maanmittauslaitos 2 Yleistä Maanalaisen tilan omistuksen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan pintakiinteistön omistajalle Ulkopuolinen

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (jäljempänä kunta) 2. Alue, jota sopimus

Lisätiedot

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan.

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan. Vesijätön lunastus Kari Tuppurainen kari.tuppurainen@maanmittauslaitos.fi 0400-719023 28.4.2015, Pohjois-Savon Kalatalouskeskus ry:n vuosikokous Hotelli Iso Valkeinen, Kuopio Kiinteistön edustalla oleva

Lisätiedot

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Milloin kysymys on ennestään olevasta tiestä (= tarkoitetaan yksityistä tietä, johon muulla kuin rasitetun kiinteistön omistajalla tai haltijalla on pysyvä käyttöoikeus /KKO

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Raahepolis Oy, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8 92100 Raahe 2. KIINTEISTÖN LUOVUTUS Raahepolis

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä 1 VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly 1978283-1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi ja Aatu Sakari Kourin kuolinpesä Vaihdonkohteet ja niiden arvostus: Rovaniemen kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

1. Haltuunottokokous (14.3.2013)

1. Haltuunottokokous (14.3.2013) Maantietoimitus 2012-428465 Seinäjoen itäinen ohikulkutie VT19 1. Haltuunottokokous (14.3.2013) 2. Näyttökokous (Tietöiden valmistuttua) 3. Loppukokous Maantietoimitus. Asialista. 1. Tiedottaminen ja kokouksen

Lisätiedot

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS 5. KOHTEEN VAHVISTAMINEN 6. KORVAUKSET JA KUSTANNUKSET

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa.

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa. KAUPPAKIRJA Myyjä Ostaja Raision kaupunki 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Asunto Oy Raision Kerttulanpesä 0608552-7 c/o Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 Turku Kaupan kohde Alueelle 29.11.2010 hyväksytyn

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie

Lisätiedot

1. MAANTEISTÄ YLEISESTI KIINTEISTÖOIKEUDESSA JA -TEKNIIKASSA

1. MAANTEISTÄ YLEISESTI KIINTEISTÖOIKEUDESSA JA -TEKNIIKASSA MAANTIET 1. MAANTEISTÄ YLEISESTI KIINTEISTÖOIKEUDESSA JA -TEKNIIKASSA 2. MAANTIEN LAKKAAMINEN JA LAKKAUTTAMINEN 3. TIEALUE KAAVATONTIN OSANA 4. MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1 MAANTIET KIINTEISTÖOIKEUDESSA

Lisätiedot

Tilusvaihtosopimus 1 (5) Kirkkonummen kunta/792/ /2016 Ehdotus kunnanhallitukselle

Tilusvaihtosopimus 1 (5) Kirkkonummen kunta/792/ /2016 Ehdotus kunnanhallitukselle Tilusvaihtosopimus 1 (5) TILUSVAIHTOSOPIMUS VAIHDON OSAPUOLET Kirkkonummen kunta Y-tunnus: 0203107-0 Osoite: PL 20, 02401 Kirkkonummi jäljempänä tässä sopimuksessa kunta tilan POHJA-GRUND RN:o 3:98, kiinteistötunnus

Lisätiedot

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.

Lisätiedot

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ 20.9.2011 Seppo Sadeharju Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA MIKÄ KEHITTÄMISKORVAUS,

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 12.9.2017 Sisällys 1. Teknisen lautakunnan päätösvallan siirtäminen kiinteän omaisuuden

Lisätiedot

ASEMAKAAVOISTA JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSISTA PERITTÄVÄT MAKSUT (MRL 59 ) hinta

ASEMAKAAVOISTA JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSISTA PERITTÄVÄT MAKSUT (MRL 59 ) hinta Voimaantulo 1.1.2014 ASEMAKAAVOISTA JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSISTA PERITTÄVÄT MAKSUT (MRL 59 ) hinta I luokka II luokka III luokka IV luokka V luokka Kielteinen Vähäinen muutos (yhtä tonttia koskeva tai muu

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS LUONNOS Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä kaupunki.

MAANKÄYTTÖSOPIMUS LUONNOS Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET 1 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1.2 Raision kaupunki, y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2, 21200 Raisio jäljempänä maanomistaja.

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi. HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus ) Kauniaistentie 10, Kauniainen. jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki

Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus ) Kauniaistentie 10, Kauniainen. jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 SOPIJAOSAPUOLET Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki ja Kiinteistö Oy Kauniaisten Asematie 13 (Y-tunnus

Lisätiedot

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan.

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan. 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPA Kaupan osapuolet MYYJÄ Taipalsaaren kunta (y-tunnus: 0163320-5), jäljempänä Myyjä 54920 Taipalsaari OSTAJAT Kaupan kohde Kauppahinta Taipalsaaren kunnassa sijaitsevasta harjurinne

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ

KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ Taksa, jonka mukaan kunnalle suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista,

Lisätiedot

Kiinteistötoimitusmaksutaksa

Kiinteistötoimitusmaksutaksa Imatran kaupunki TAKSA 1 (6) Kiinteistötoimitusmaksutaksa Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.10.2015 72, lainvoimainen 27.11.2015, kuulutettu voimaan 2.12.2015. Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2016. (Maksuluokka

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Maankäyttöpalveluiden taksa

Maankäyttöpalveluiden taksa MAANKÄYTTÖPALVELUIDEN TAKSAT Sisällysluettelo: 1. YLEISTÄ TAKSOISTA... 2 1.1. Hyväksyminen ja voimaantulo... 2 1.2. Arvonlisävero... 2 2. ASEMAKAAVAN JA ERILLISEN TONTTIJAON LAATIMISESTA JA MUUTOKSESTA

Lisätiedot

Rannankangas Rannanlahti Esko (Asta Rannanlahti oik.om.) Fiskilä Fisk Keijo Mikael & Mäntylä Henna-Leena

Rannankangas Rannanlahti Esko (Asta Rannanlahti oik.om.) Fiskilä Fisk Keijo Mikael & Mäntylä Henna-Leena Toimitusnumero 2015-505619 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lunastus, Alkukokous Kohde: Suhosenmutka, Kankaankuja Aika: 3.6.2015 kello 14.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat:

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Kuntamarkkinat 1092015 lakimies, OTK, TkL Sampsa Matilainen KKO 2015:58 Kiinteistön kauppa Laatuvirhe Kaupan purkaminen Maakaari A oli vuonna 2011 tehdyllä

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 3.5 Omistus- ja hallintaoikeus sekä kiinteistönmuodostus 3.6 Kiinnitykset ja rasitukset Omistus- ja hallintaoikeus luovutettaviin alueisiin siirtyvät,

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 2 Ostaja Meripalo Oy, y-tunnus 0929716-2 Raatihuoneenkatu 1, 21100 Naantali 3 Kaupan kohde

Lisätiedot

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, 33870 TAMPERE jäljempänä myyjä Ostaja: Lempäälän

Lisätiedot

Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio

Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Kiinteistö Oy Kuloisten Kauppakeskus y-tunnus 0800379-1 c/o Kauppakeskus Mylly Myllynkatu 1 21280 Raisio Kaupan kohde Osoitteessa

Lisätiedot

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta)

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Rakennusvalvonta PL 38 53101 LAPPEENRANTA HAKEMUS RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMISEKSI RASITTEEN PERUSTAMISEN HAKIJAKIINTEISTÖT Kaupunginosa Kortteli Tontti Katuosoite Tontin haltijat

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 2. Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus Y-tunnus: 0612151-6 c/o Corbel Oy, Laserkatu

Lisätiedot

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA 1 KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Almukhtar Mateen Saber Hadi (XXXXXXXXX),

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostus Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS, MAANTIET KADUIKSI KAAVASELOSTUS Tarkastus

Lisätiedot

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 2018 Suomen ympäristökeskus 30.1.2018 1 I Vesilainsäädännön käyttöoikeussääntelyn

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie

Lisätiedot

20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS

20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS 1 (9) 20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS 20.1 YLEISTÄ... 2 20.1.1 Sovellettavat säädökset... 2 20.1.2 Moottorikelkkailureitti, ulkoilureitti...

Lisätiedot

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki VAIHTOKIRJA 1. OSAPUOLET 2. PÄÄTÖKSET 1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, 1503388-4 (jäljempänä Senaatti ) PL 237, 00531 Helsinki 2) Helsingin kaupunki, jota edustaa Kaupunkiympäristöt

Lisätiedot

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio Kaupan kohde Kiinteistö 680-1-156-2 rakennuksineen.

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

KATUALUEEN HALTUUNOTTO, KORVAAMINEN JA KIINTEISTÖNMUODOSTUS MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN PERUSTEELLA

KATUALUEEN HALTUUNOTTO, KORVAAMINEN JA KIINTEISTÖNMUODOSTUS MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN PERUSTEELLA KUVA: ANTERO AALTONEN. Yhteen detaljikaavamuotoon siirryttäessä poistui myös jako katuihin ja rakennuskaavateihin, yhteisen nimityksen nyt ollessa katu. Tom Granström KATUALUEEN HALTUUNOTTO, KORVAAMINEN

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos 3.2.2019 1 Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus 2231520-6), Piispantie 2, 21100 Naantali 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 Kiinteistötoimitusmaksu muodostuu keskimäärin seuraavasti: Noin 20 % toimituksen valmistelu ja arkistotutkimukset Noin 30 % toimituskokoukset ja maastotyöt Noin 50 %

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMINEN

RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMINEN RAKENNUSRASITTEEN PERUSTAMINEN Lomakkeet ja neuvonta Rakennusvalvonta, Rauhankatu 3 (1.krs), 18100 Heinola puh. (03) 849 3573 ja 849 3574 Hakemusasiakirjat hakemus rasitesopimus 2 kpl asemapiirros ja/tai

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunginvaltuustossa

Hyväksytty kaupunginvaltuustossa TAKSAESITYS Kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä ja tehtävistä perittävät maksut: 1. Kiinteistötoimitukset 1.1 Tontin lohkominen (KML 4 luku) taksaesitys

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Oikaisuvaatimus / Tontin 297-34-166-5 (Piikatie 6) myynti Tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen Tonttipalveluyksikkö Tontin 34-166-5

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset metsätilalla

Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistus Yleistä kiinteistötoimituksista Kiinteistötoimitukset

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella.

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella. Esisopimuksen kohdan "Esisopimuksen perusteella tapahtuvat maksut" perusteella maksettu kauppahinnan osasuoritus 30.000 euroa ja varsinaisen kaupan solmimisen yhteydessa maksettava 280.000 euroa muodostavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (8) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2014 1 (8) 9 Kaupunginhallituksen 9.6.2014 (685 ) maankäyttösopimuksista ja kehittämiskorvauksista tekemän päätöksen soveltamisohje HEL 2011-002473 T 10 01 00 Päätösehdotus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA

KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA 1/4 KIINTEISTÖJEN VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet Kirkkonummen kunta Y-tunnus: 0203107-0 PL 20, 20401 Kirkkonummi jäljempänä Kunta Kirkkonummen seurakuntayhtymä Y-tunnus xxxx PL 26, 02401 Kirkkonummi jäljempänä

Lisätiedot

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 23.5.2014 ---- 1 Luonnos ---- 1 MYYJÄ 2 OSTAJA Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali Petri Kodisoja 3 KAUPAN KOHDE Naantalin kaupungin Tammisaaren

Lisätiedot

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski.

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJAT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA, jäljempänä ostaja(t). Valkeakosken kaupungin tila-nnn kiinteistötunnus

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Kiinteistö Oy Saimaan Teknopuu (Y-tunnus 1870998-2),

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I

Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I Maa-20.3382 Arviointitoimitukset I YKSITYISTIETOIMITUS (viittaukset esityksessä yksityistielakiin) ª Arvo Vitikainen / 2015 YKSITYISTIETOIMITUKSEN RUNKO 1. Kokousaika- ja paikka 2. Vireilletulo ja tiedottaminen

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Vaihtokirja 2 Luonnos

Naantalin kaupunki Vaihtokirja 2 Luonnos Naantalin kaupunki Vaihtokirja 2 4.4 Kiinnitykset ja rasitukset Vaihdon osapuolet vastaavat siitä, että luovutettaviin määräaloihin ei kohdistu muita rasitteita kuin oheisista rasitustodistuksista ilmenevät

Lisätiedot

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa.

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa. KAUPPAKIRJALUONNOS KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Ly-tunnus: 0973110-9 Osoite: Toripuistikko 5-7, 3. krs 96200 ROVANIEMI Ostaja: Osoite: Evo Tek Oy / perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN

3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN 1 (5) 3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN 3.1 Yleistä... 2 3.2 Toimituksen vireilletulo... 2 3.3 Toimitusmiehet... 2 3.4 Asianosaiset... 2 3.5 Toimitusmenettely... 2 3.5.1

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (9) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (9) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (9) 1 Kaupunginhallituksen 9.6.2014 (685 ) maankäyttösopimuksista ja kehittämiskorvauksista tekemän päätöksen soveltamisohje Pöydälle 16.10.2014 HEL 2011-002473

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A 1/5 K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava MSK Group Oy y-tunnus: 0292505-8 Osoite: Pohjanmaanväylä 1661, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2011 1042/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötoimitusmaksusta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska 1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska 2. Maler Oy, 0773587-8 Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Vaihdon kohde 1. Ylivieskan kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASIINITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS

KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASIINITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS () KUNNAN JA FORTUM POWER AND HEAT OY:N VÄLINEN MAKASNITIE -ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN MAANKÄYTTÖSOPIMUS. Soijaosauolet Kirkkonummen kunta, jäljemänä Kunta Y-tunnus: - Osoite: PL, 4 KIRKKONUMMI Fortum Power

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma

Maapoliittinen ohjelma kaupunginhallitus 23.11.2015, 433 Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 3 3 Kaupungin maapolitiikka... 3 3.1 Maanhankinta... 4 3.2 Maan luovutus... 4 3.3 Verolait...

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Määräalalla tai tonteilla ei ole sellaisia rakennuksia, rakenteita tai laitteita, jotka olisivat kaupan kohteina.

KAUPPAKIRJA. Määräalalla tai tonteilla ei ole sellaisia rakennuksia, rakenteita tai laitteita, jotka olisivat kaupan kohteina. LUONNOS 15.6.2016 KAUPPAKIRJA Myyjä: Finavia Oyj Y tunnus: 2302570 2 Lentäjäntie 3 / PL 50, 01531 VANTAA Ostaja: Lappeenrannan kaupunki Y tunnus: 0162193 3 PL 11, 53101 LAPPEENRANTA Taustaksi: Saimaan

Lisätiedot